Maahanmuutto
Tää korutonta on kertomaa, se ota vastaan, persu vaan
Moktar.Gubta
2023-02-07 10:52:37
https://www.etla.fi/julkaisut/raportit/maahanmuutto-ja-tyovoiman-riittavyys-taloudellisten-vaikutusten-arviointia/
”Laskelmiemme mukaan tarvitaan 44 000 hengen nettomaahanmuutto nykyisellä muuton ikä- ja sukupuolirakenteella, jotta syntyvien ja työikäisten ikäluokkien koko saadaan vakaantumaan pysyvästi. ”
Tosiasiat ovat usein aika ikävän näköisiä, niin tämäkin. Ei ihme, että persujen tekee mieli työntää pää pensaaseen. Eilen Leena Meri (PS) kiisti A-studiossa tutkimuksen tuloksia ja vetosi siihen, että twitterissä on esitetty vasta-argumentteja. Onko Leena pösilö? Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoiden työ kiistetään twitterin 280 merkin pätkäviestien perustella.
Suomen väestö vanhenee ja syntyvyys ei riitä korvaamaan työvoiman pienenemistä. Tämä on ihan kivikova fakta. Tätä on ihan turha kiistää. Suomella on vain kaksi mahdollisuutta:
A. Suomi hankki lisää työvoimaa ulkomailta
B. Suomen talous sopeutetaan siihen, että bruttokansantuote (BKT) tulee laskemaan.
On ihan höperöä puhetta se, että nykyiset työttömät työllistetään ja asia on sillä hoidettu. Työttömiä on saatava takaisin työmarkkinoille, se on päivänselvää jokaiselle täysjärkiselle ihmiselle. Koulutus ja työllistymisen esteiden poisto auttaa johonkin mittaan saakka. Me jokainen kuitenkin tiedämme, että työttömien joukossa on paljon niitä, jotka eivät työllisty millään taikatempulla. Ei siinä kurssit auta, jos työtön odottaa jo eläkkeelle pääsyä, jos työtön on vain osatyökykyinen, jos työtön on mielenterveysongelmainen tai jos työtön on narkkari.
Leena Meri vihjasi myös siihen, että suomalaisten syntyvyyttä voitaisiin lisätä. Onko Leena pösilö?
Se on menneen maailman touhuja, kun valtakunnan johtaja vaatii, että jokaisen kantasuomalaisen naisen kunnia-asia on synnyttää terveitä lapsia kansankunnan palvelukseen. Ei se vaan toimi. Tämänkin me jokainen tiedämme.
https://yle.fi/a/74-20016174
Tuliko katsottua eilen uutisia? Uutisissa Kajaanin vaunutehdasta varten testattiin filippiiniläisiä hitsareita. Lähempää ei löydy tekijöitä. Tämäkin on ihan kivikovaa faktaa. Tätäkään persut eivät suostu tunnustamaan.
Olisiko jo aika tunnustaa tosiasiat?
Kysyy Moktar. ;)
lainaus maahanmuutto suomi24

Vastaukset 20
Vanhimmat

Onko Leena pösilö?
Vihervasemmisto haluaa rajattomasti mamuja Suomeen äänestäjikseen jotta saavat täyden vallan ja sitten maa sekaisin.
Suomussalmen pulskatyttö Kyllönen on sekaisin. Hoilaa kansaivälistä ja ihannoi Putinia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17735958/onko-kirjoittaja-kommunisti-vai-aki-kangasharju-ps-saa-kyytia-kunnolla
hih
Moktar Gubta avajaisiin Kärkkäiselle rovaniemellä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17736165/palstan-seksuaalirikospaivystajille-tiedoksi
oulun seudulla töissä?
Muista äänestää persuja.muista äänestää persuja.muista äänestää persuja.muista äänestää persuja.
2.4 saa äänestää
PS❤️
Työperäisiä maahanmuuttajia tarvitaan, heitä jotka elättävät itsensä ja perheensä.
Kaikki eivät ole työperäisiä.
Toisena motiivina islamistien vihalle ovat Ruotsin sosiaalipalveluista levitetyt paikkansapitämättömät huhut
terrorismivaroitus Ruotsissa
kts. suomen uutiset
hyh
sodäär sano annmajakka
PS❤️
montako uusoululaista on jo saanut raiskaustuomion?
Moktar Gubta`?
Onko hän joku persujen jumalolento
Enpä oikein tiedä mikä hiippari lienee. Tuskin on tervepäinen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17697487/listataan-kaikki-rosvot#comment-118450636
Leena Meri vihjasi myös siihen, että suomalaisten syntyvyyttä voitaisiin lisätä. Onko Leena pösilö?
En usko.
koska kerrot rais-kaustilastoista vuodesta 2015 lähtien?
onko kulttuuriystäväsi hyvällä % tehneet töitä?
Lisää muslimimiehiä kun otetaan, niin naisiltakin loppuu politiikan teko. Työssäkäyntikin menee hankalaksi, kun vieraiden miesten kanssa ei saa olla tekemisissä. Homot ja sukupuolivähemmistöt saavat pelätä henkensä edestä. Tällaista kehitystäkö vihervasemmisto tänne kaipaa?
Ruotsista on tullut Euroopan ammuskelujen ja pommien näyttämö, onneksi persut uskaltavat puolustaa suomalaisia.