Friday the 13th

Mikä on paras, ja mikä huonoin Friday the 13th leffa ja miksi ?
51080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ykkös osassas ei näytetä sitä murhaajaa kunnolla sillein vammasesti :P

Äänestä
  • Ensimmäinen oli klassikko vaikkei aivan samanlainen sitten splatteriltaan kuin jatkot. Pari seuraavaakin oli ihan katseltavia mutta sitten touhu lässähti jo aivan täysin. 4-9 oli aivan sama kuin olisi putkeen katsonut samana elokuvana.

    10 ja Freddy vs. Jason sitten enää eivät olleet sellaisia joita olisi voinut verrata vanhoihin mitenkään mutta kaikkine vanhanmuisteloineen ja nostalgiaheittoineen olivat ihan hauskoja. Aika tietenkin vaikuttaa, itse katselin ensimmäisen kerran ala-asteen alussa ja silloin niissä oli jopa pelottavaakin. Ja tässä nyt sitten vuosien aikana varmaan muutamiakin kertoja jokaisen milloin missäkin...Ihan kokoperheenfilmitasoahan nuo nykypäivänä jo ovat lähellä jos joitain splatterikohtauksia siistisi.

    80-luvulla´kovan sensuurin aikaan nuo olivat kova sana, Elm street, Perjantai 13-sarja ym. Niitä kun ei oikein suomesta läheskään kaikkia edes saanut, tekstittömänä huonolla kuvanlaadulla kiersivät sitten joskus kymmeniäkertoja kopioituina kädestä käteen:)

    Dvd-aikahan ja sensuurin poistuminen uudestaan elvytti kyseisen filmityypin ja monet muutkin joita ei vhs:näkään ollut enää parhaimmillaan 15 vuoteen saatavilla. Ei se kuitenkaan ole yhtä nostalgista ostaa dvd:tä kymmenellä eurolla alekorista kuin tehdä noita kauheita veivauksia...

    Äänestä

Ensimmäinen Perjantai-elokuva on loistava, tunnelmallinen kauhupätkä. Se osoitti, että varsinaisia veritekoja ei tarvitse näyttää piinaavan tunnelman luomiseksi.

Pahinta huttua taas on mielestäni Jason X. Siinä on kyllä yksi surkeimmista koskaan näkemistäni elokuvista.

Jason vs Freddy taas yllätti positiivisesti. Mainiota, perinneuskollista roikimista.

Äänestä

Parhaat ovat osat 6: Jason lives ja 9: Jason goes to hell.
Huonoin on ehdottomasti osa 8: Jason takes Manhattan.

Äänestä

ykkösosa ei muuten ollut niin erikoinen, olisi vielä muuten tosi hyvä, jos näitä teinikauhuslashereita olisi paljoo tehty. Nykyään käynyt jo aika vanhaksi, paitsi ne jotkut jännitystilanteet oli melko realistisen tuntuisia. Kakkososa oli ihan katottava, sen olen valitettavasti nähnyt kyllä vain sensuroituna (murhakohdat leikattu pois). 3- osa oli viihdyttävä!

4. ja 5. osat oli taas ihan pelkkää toistoa. Liian perusteinikauhuilua ja kaiken lisäksi tosi ärsyttävät henkilöhahmot. 5 osa on ehdottomasti huonoin. Oli kyllä niin ala-arvoista paskaa että meinasi mennä innostus koko sarjasta ja varsinkin kauhuleffoista.

6. osa taas onnistui tekemään aika hyvän comebackin. Varmaan paras osa tai ainakin sarjan parhaimpia.

7. osa oli taas menossa ihan alamäkeen päin. Tätähän on kaiken lisäksi haukuttu yhdeksi maailman huonoimmaksi elokuvaksi. No ei ainakaan mun mielestä ollut niin huono kuin 4. ja 5.

8. osa oli taas onneksi ihan hyvä. Olihan siinä vielä jotain hauskaakin.

Jason Goes To Hell (9. osa): En ole katsonut, enkä aiokkaan katsoa. Saanut niin paljon huonoja arvosteluja.

Jason X: Ihan katottava. Ei onneksi ollut niin huono kun mitä luuli ja onneksi elokuvalla oli vain huono traileri.

Freddy vs. Jason: JA PASKAT!!! Mun mielestä elokuva oli kyllä ihan täyttä sontaa, paitsi oli siinä Freddyn ja Jasonin tappelu kyl ihan hauskaa kateltavaa, muuten ihan paska leffa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jasoni kirjoitti:

Mikä on paras, ja mikä huonoin Friday the 13th leffa ja miksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu