Meillä Suomessa on hieno elokuva ilveksestä ja
pojasta ja metsän omistajista ja puuteollisuudesta
joka pelaa rahakasta peliä ja parturoi metsää
Olen itse kasvanut Turun alueella jossa suku hoiti
maatiloja ja isoja alueita metsää ja isoisä oli metsänhoitaja ja
välillä sanoi minulle ja sisaruksille että Turku on kaupunki siinä
missä muutkin kaupungit ja kaavoitus sekä rakentaminen
kiihtyy koko ajan.Vanhaa hyvää puretaan ja uutta rakennetaan
vaikka arkkitehdeillä ja viisailla sellaisilla niin lopulta materiaaleista
tingitään ja lopputulos on aina ” kompromissi”.
Isoisäni oli ajattelija ja filosofi mutta isäni ja
äitini varakkaita vaikuttajia Turussa ja opportunisteja.
Pahasti sanottu mutta annettakoon se minulle anteeksi
koska olen ottanut konjakkia.Me rakennamme Suomea
ja olemme ankkuroituneet länteen.
Mutta se ei tarkoita sitä että minä hyväksyn
kaikki Isänmaalliset hehkutukset ja korulauseet
joita poliitikot suoltavat suustaan.
Minä en halua heitä lopulta tänne kotiini Nuottaniemeen
jossa perhe on kaikki kaikessa.
Tulee mieleen kun päästää hihhuleita eteiseen
niitä alkaa ravaamaan jatkuvalla syötöllä.
Isänmaallisia ja jopa uskovaisia on hyvä kuunnella
mutta heidänkin on löydettävä "oma elämä".
Minulla on rakkaita läheisiä jotka haluavat taiteilijoiksi,
insinööreiksi tai jopa kieltäytyä aseista.
Heillä on täysi oikeus siihen ja kukaan ulkopuolinen
ei tule komentamaan minun isossa talossani mikä
on oikein ja mikä väärin.Tämä Suomessa on vielä mahdollista.
Meillä on Pohjois-Italiassa kaunis kesäkoti ja paikalliset italialaiset
ovat kulttuurisesti erilaisia kuin meillä täällä Suomessa.
Rakastan Suomea mutta minulla on vapaus päättää ihmisistä jotka
päästän lähelleni ja onneksi on vielä sen verran vapautta että suuriääniset
” Isänmaan” saarnaajat saavat vapaasti saarnata mutta
ei epäkohteliaasti tunkeutua kaikkiin koteihin.
Isänmaallisuus on innokasta mutta tärkeintä on
koulutus ja talouden rakentaminen terveisiin
mittasuhteisiin.Arkkitehtuuri,taide ja kulttuuri ylipäätänsä.
Nato on järjestö kuten kaikki järjestöt ja liikaa tätä tunteilemalla.
Maailmassa eri ihmiset ja yhteisöt tekevät yhteistyötä ilman
suurempaa meteliä.
Suomelle toivon sivistystä, koulutusta ja
menestystä ja meille kaikille onnea koska
kukaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan
Isänmaallisuus,oma elämä ja kulttuuri
3
218
Vastaukset
- Anonyymi
Vanha Suomi oli Katolinen Suomi.Sitten tuli reformaatio
ja aatelisto menetti vallan.Suomi vapautui Ruotsista
ja Venäjän monarkiasta ja ansaitsi Tasavallan.
Suomen tie Itsenäisyyteen oli kuoppia täynnä.
Italiaa riivaa sama ongelma kuin Suomea.
Kirkot ovat tyhjiä ja nuoret eivät usko Jumalaan
Jeesukseen Kristukseen.
Uskotaan vain rahaan ja materiaan. - Anonyymi
Hihhulit ovat ryhmä fanaattisia ihmisiä joista
ei pääse helpolla eroon ja niitä voivat olla
uskonnolliset hihhulit,elämäntapa-hihhulit
isänmaalliset joukko-osasto hihhulit,
äärioikeisto-hihhulit ja jopa spagettihirmu-
hihhulit jotka uskovat että Jumala on
Lentävä Spagetti-hirviö ja heidän päähineensä
on pastasiivilä.En toivo eteiseeni ketään näistä - Anonyymi
Ei mainittu Ruskeaa Taloa nimeltä? Eihän tuossa tajunnanvirrassa ole mitään isänmaallista!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?792891Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282607Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472411Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122104Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111622- 1671403
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa291118- 521072
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15856Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois111846