Yli 300 miljardia valtiolta varastanut Kokoomus ja sen loputon valehtelu.

Anonyymi-ap

TOTUUS on, että Kokoomus on varastanut valheidensa avulla valtiolta muutaman vuosikymmenen aikajänteellä paljon yli 200 miljardia euroa, varastamalla Euroopan rikkaimmat kultaesiintymät ja valtaisat määrät muita maaperän rikkauksia tuottamaan voittonsa maailman veronkiertäjille. Sadoittain esiintymiä kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä, joiden tuottamat yhteensä satojen miljardien voitot on varastettu valtiolta pääosin ulkolaisille veronkiertosijoittajille.

Maaperän aarteiden tuottojen lisäksi Kokoomus on varastanut valheidensa avulla valtiolta jo tähän mennessä paljon yli 100 miljardia euroa rikkaimmille veronkiertäjille, järjestämällä lainsäädännön täyteen veronkierron mahdollistavia porsaanreikiä, yhtenä viimeisimmistä hallintarekisterilaki.

Kaksi edellistä ovat vain esimerkkejä rikollisuudesta, mitä Kokoomus harjoittaa aina ja kaikessa vallankäytössään, aina kun sillä on vähänkin mahdollisuus.

Mikään ei olisi hölmömpää, kuin jos Suomen kansa yhä vain jatkaisi Kokoomuksen loputtomien valheiden uskomista ja antaisi sille valtaa jatkaa valtiolta maailman huijareille varastamista ilman rajaa.

17

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomus on Suomen tuhopuolue nro1.

      • Anonyymi

        KOKKAREET VIENEET SUOMELTA PALJON ENEMPI kuin tuon 300 000 miljoonaa...

        mm. kaivoslaki oli valtava rahansiirto eliittien ulkomaisille firmoille.


    • Anonyymi

      Kokoomuksen todellinen vaalisloukan pitäisi olla manit pois. Ne kuuluu kultapossukerholle.

    • Anonyymi

      Voi olla, että Kokoomus pystyisi vähäosaisisilta leikkaamalla ja näitä tappamalla säästämään valtiolle miljardin tai pari, mutta ei kait kokonaisuus olisi kansakunnan etu, kun se samaan aikaan varastaisi valtiolta kymmeniä miljardeja itselleen ja maailman rikkaille pelureille.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen rikollisuus on aiheuttanut valtiolle ja kansalle suurempaa tuhoa kuin mikään muu, jopa toinen maailmansota.

      Kansalle erittäin huono asia on se, että Kokoomuksen rikollismafialla on kaikki valtamediat hallussaan ja se äärimäisen kierona rikollisjärjestönä on tehokas kusettamaan kansaa medioillaan.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen "sosialismin purku" tarkoittaa kansallisen varallisuuden eli kansallisaarteiden Sammon ryöstöä kaverikapitalisteille pääosin ulkomaisille. Tätä on uusliberalismi-globalismi varastammista monilta yksille. Ajatelkaa jos Norjassa oltaisiin öljyn kanssa toimittu samoin. Onneksi maassa oli työväenpuolue vallassa, joka ei yksityistänyt ja luovuttanut kaikkea ulkomaille, vaan Norjan ja norjalaisten turvana on nyt maailman suurin kansallinen rahasto, porvarillinen Suomi ei koskaan pystyisi samaan.

      • Anonyymi

        Norjassa on sentään 20-30% alkuperäisiä arjalaisia ja muutenkin näköjään terve populaatio ilman vähämielisiä siperianrutsia selittämässä olevansa alkuperäisiä norjalaisia.


    • Anonyymi

      Kokoomus on epäisänmaallisin puolue.

      • Anonyymi

        Jep.


    • Anonyymi

      Kokoomus on businesmiesten puolue, ei tavallisten ihmisten puolue.

      • Anonyymi

        Kokoomus ajaa vain ja ainoastaan suurituloisten ja varsinkin pääomatulojensaajien rahaetuja.


    • Anonyymi

      Saarikko huomautti kokoomuksen tehneen velkaa ollessaan hallituksessa, Orpo meni hiljaiseksi.

      • Anonyymi

        Totta.


    • Anonyymi

      Kokoomuslainen yksityistetty terveydenhuoltojärjestelmä on sellainen, missä kaikista käytettävissä olevista rahoista jaetaan 95 % sijoittajille, 3 % terveyspalveluyritysten johtajille ja 2 % hoitotyöhön.

      • Anonyymi

        Oikeassa olet.


    • Anonyymi

      Äänestäjien ei pidä koskaan päästää Kokoomusta kuppaamaan valtion verovaroja ja omaisuuksia rikkaalle eliitillemme.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2382
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe