Nyt kun SDP:n tavoite ensi vaalikaudelle on se, että työllisyys saadaan nostettua 80%:in. Eka päätös tavoitteen saavuttamiseksi tehtiin jo, eli nostetaan työttömäksi laskettavien ikärajaa 18vuotiaista 20vuotiaisiin. Tätä kikkailuahan hallitus käytti jo saadakseen prosentin 75%. Tässä kuitenkin vielä yksi kikka.
Lasketaan avoimiksi työpaikoiksi vain työpaikat, jotka täyttävät työpaikan minimi ehdot. Esimerkiksi, minimi vaatimus on se, että palkalla pitää tulla toimeen. Jos rajaa laskisimme käyttäen Tanskan, Norjan ja Ruotsin palkkatasoa, olisi minipalkkamme jossain 3000€/kk kieppeillä, sillä niin paljon suomi on jäänyt jo nyt palkkojen kehityksessä muihin pohjoismaihin. Suomi kun on köyhä ja köyhtyy lisää, raja voisi olla 1500€/kk. Lomaa kertyy se 2vrk/kk.
Mistäkö rahat? Esim. Kansanedustajien määrä voidaan laskea 101 ja avustajat pois. Niin iso osa päätöksistä tehdään EU:ssa, että kansallisiin tärkeisiin lakeihin (transu ym.) riittää hyvin 101 henkilöä. Lisäksi valtion hallinto on paisunut kuin pullataikina, sieltä voidaan karsia tuhansia paikkoja niin, että tuskin kukaan huomaa. Ehkä joidenkin asioiden käsittely vain nopeutuisi kun jäisi turhat paperin pyörittäjät välistä pois.
Lisävinkki hallitukselle työttömyyden poistamisesta Suomessa.
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taisi olla persut ainoita jotka puhuvat muustakin kuin suomalaisen duunarin kurmuuttamisesta tai veroista , muut puolueet eivät edes ota puheeksi näitä "ulkoisia" tahoja johon tämän duunarin veroäyrejä syydetään laskematta , mikä itseoikeus näillä tahoilla on muiden tienaamiin rahoihin ?
- Anonyymi
Yritystt kerrankin kqnsalle ostovoiman nostoon.
Yrityksetkin maksamaan veroja esim alv vero
Ja palkansaajille vaihteeksi alv verovapaus - Anonyymi
Huomioikaa tämö myöskin
Kokoomuksella oli valtiovarainministerin salkku Sipilän oikeistohallituksessa (kepu-kok-persut).
Leikattiin sosiaaliturvasta, palkat jäädytettiin, hoitajien vuosi-lomapäiviä poistettiin, työttömät saivat lisää sanktioita - leikkaajahallitustako taas halutaan äänestää. Miksi ihmeessä?
Leipäjonot kasvavat eriarvoisuuden kasvun takia, kun pienituloisilta leikataan.
Varakkaiden verot vähenevät eniten, kun palkkoja verotetaan progressiivisesti.
Kokoomus ei kerro, mikä on Suomen vähimmäisturvan taso, eli miten paljon haluavat leikata sosiaaliturvaa. EU on huomauttanut Suomea liian matalasta perusturvasta.
Ulkomaan velkaa on otettu
- Natoon liittyminen ja puolustusmenojen kasvu, uudet jävittäjät
- koronan hoito, tuet yrityksille
- Ukrainan sota ja energiakriisi
- Fortumin pelastus neljällä miljardilla, kun Sipilän hallituksen aikana Fortum osti Uniperin osake-enemmistön.
Mikä olisi kokoomuksen mukaan pitänyt jättää tekemättä, jotta ulkomaan velkaa ei olisi tarvinnut ottaa?
Äänestä SDP- Anonyymi
Onneksi kepu ja SDP ei olekaan seuraavassa hallituksessa. Tuo listasi siitä, minne rahoja on käytetty on lähinnä huvittava. Esim. Forguminkin olisi voinut joku muu hoitaa paljon paremmin, mutta onhan suomalaisilla aiempaakin kokemuksesta Saksan tukemisesta mm. ilmaa ostamalla. Ei lentokoneita ole vielä maksettu. Tukia on onneksi alettu perimään joiltakin saaneilta takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Esim. Forguminkin olisi voinut joku muu hoitaa paljon paremmin, mutta...
Kerropa miten Sipilän porvarihallitus eli keskustapuolue, kokoomus, persut -hallitus hoiti Fortumin. Fortum osti Sipilän hallituksen aikana v. 2017 Uniperin osake-enemmistön, joka romahti Ukrainan sodan vuoksi.
Fortumin olisi käynyt köpelösti ilman Marinin hallituksen apua. Fortum joutui tekemään tiukan sopimuksen ja nykyään Fortumin hallituksessa on valtion edustaja puolustamassa veronmaksajien etua. Fortum siis maksaa takaisin valtiolta saamansa lainan Uniperin tappiosijoituksista.
Kerrohan kuka muu olisi hoitanut asian paremmin ja hoitanut miten. Ei ainakaan Kokoomus-kepu-persut, jotka saivat Fortumin ongelman aikaan Fortumin osaamattoman johdon tukena.
- Anonyymi
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2022 helmikuussa 89 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli helmikuussa 40 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysasteen trendiluku oli helmikuussa 74,0 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,8 prosenttia.
Hyvin on hallitus hoitanut työllisyyttä. Valitettavasti työttömiä on edelleen liikaa.
Syynä voi olla se, että digiyhteiskunnassa vain koulutetut saavat työtä ja kouluttamattomat jäävät työttömiksi ja syrjäytyvät. Robotit ja atk korvaavat kouluttamattomat.
Hallituksen toisen asteen koulu-uudistus tuo ison parannuksen nuorisotyöttömyyteen, kun jokainen käy joko lukion tai ammattikoulun.
Iäkkäitä työttömiä, joilta puuttuu digi- koulutus uhkaa syrjäytyminen ja leipäjono, kun työttömyysputki on poissa.
Jokaisessa työehtosopimuksessa on sovittu alan minimipalkoista, jonka alle työtä ei tarvitse tehdä. Onkin erittäin tärkeää, että palkkoja ei sovita työpaikoilla työpaikkakohtaisesti (kuten työnantajat esittävät) pienemmiksi kuin mitä työehtosopimuksissa on sovittu.
On myös tärkeää, että jokainen työntekijä järjestäytyy ja että jokaisella työpaikalla on luottamusmies sopimuksien noudattamista valvomassa.- Anonyymi
Työ tuntien määrä ei noussut!
- Anonyymi
Kunhan muistetaan, että työllisyys on eri asia kuin työttyömyys.
Työttömyys pienenee helposti sillä, että porukkaa siirretään pois työttömistä työnhakijoista oppivelvollisiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Silloin ei yksikään ihminen ei tee enempää töitä, mutta luvut kaunistuvat.
Hallitus onkin onnistunut parantamaan työllidyyttä ilman, että työtä olisi tehty yhtään enempää. Se on jänmä juttu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan muistetaan, että työllisyys on eri asia kuin työttyömyys.
Työttömyys pienenee helposti sillä, että porukkaa siirretään pois työttömistä työnhakijoista oppivelvollisiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Silloin ei yksikään ihminen ei tee enempää töitä, mutta luvut kaunistuvat.
Hallitus onkin onnistunut parantamaan työllidyyttä ilman, että työtä olisi tehty yhtään enempää. Se on jänmä juttu.Vaikka työllisyysluku on noussut, ei työtuntien määrä ole noussut. Suomessa on paljon työsuhteita, joissa tehdään vajaata työpäivää. Työtunnit vuorokaudessa vaihtelee 3-7 tunnin välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka työllisyysluku on noussut, ei työtuntien määrä ole noussut. Suomessa on paljon työsuhteita, joissa tehdään vajaata työpäivää. Työtunnit vuorokaudessa vaihtelee 3-7 tunnin välillä.
Useampi ihminen on tehnyt vähemmän töitä.
Osa-aikatyö silloin, kun se perustuu työntekijän omaan haluun on erinomainen asia.
Monessa maassa tehdään esimerkiksi 60% tunteja silloin, kun on on muita asioita. Se mahdollistaa esimerkiksi opiskelun tai antaa aikaa lapsille, vanhemmille ym.
Osa-aikaisuus sopii hyvin myös sairauden estäessä täyden työajan
Osa-aikaisuus on siitä erinomainen, että tuntuma työhön säilyy. Moni ala kehittyy niin nopeasti, että vuodenkin poissaolo tiputtaa pois kehityksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useampi ihminen on tehnyt vähemmän töitä.
Osa-aikatyö silloin, kun se perustuu työntekijän omaan haluun on erinomainen asia.
Monessa maassa tehdään esimerkiksi 60% tunteja silloin, kun on on muita asioita. Se mahdollistaa esimerkiksi opiskelun tai antaa aikaa lapsille, vanhemmille ym.
Osa-aikaisuus sopii hyvin myös sairauden estäessä täyden työajan
Osa-aikaisuus on siitä erinomainen, että tuntuma työhön säilyy. Moni ala kehittyy niin nopeasti, että vuodenkin poissaolo tiputtaa pois kehityksestä.Suomessa osa-aikatyö perustuu harvoin työntekijän omaan haluun. Opiskelijat, sairausrajoitteiset ja eläkeläiset tahtovat usein tehdä osa-aikatyötä mutta esim. perheen äidit, jotka usein ovat vielä yhsinhuoltajia JOUTUVAT tekemään vajaata työpäivää esim. siivoustyössä, kaupan alalla, ravintoloissa yms. Kun nämä henkilöt lasketaan työllisiksi, niin tilastot vääristyvät. On paljon muitakin kuin perheen äitejä oasa-aikatyössä, jotka saavat juuri ja juuri sen verran palkkaa, että joutuvat hakemaan soviteltua päivärahaa pienen ansion lisäksi. Sen päivärahan hakeminen on työlästä, koska täytyy raportoida joka-ainoa työtunti. Siksi sovitellun päivärahan maksaminen viivästyy useilla viikoilla ja eläminen on yhtä rahapulaa laskujen maksujen kanssa taistellessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa osa-aikatyö perustuu harvoin työntekijän omaan haluun. Opiskelijat, sairausrajoitteiset ja eläkeläiset tahtovat usein tehdä osa-aikatyötä mutta esim. perheen äidit, jotka usein ovat vielä yhsinhuoltajia JOUTUVAT tekemään vajaata työpäivää esim. siivoustyössä, kaupan alalla, ravintoloissa yms. Kun nämä henkilöt lasketaan työllisiksi, niin tilastot vääristyvät. On paljon muitakin kuin perheen äitejä oasa-aikatyössä, jotka saavat juuri ja juuri sen verran palkkaa, että joutuvat hakemaan soviteltua päivärahaa pienen ansion lisäksi. Sen päivärahan hakeminen on työlästä, koska täytyy raportoida joka-ainoa työtunti. Siksi sovitellun päivärahan maksaminen viivästyy useilla viikoilla ja eläminen on yhtä rahapulaa laskujen maksujen kanssa taistellessa.
Meidän näkemyksemme ovat hyvin erilaiset. Vapaaehtoinen osa-aikainen työnteko on minun mielestäni vapaaehtoista.
Vaikutat jossain määrin jumittuneen vanhakantaisiin ajatuksiin. Myös isät haluavat viettää aikaa lasten kanssa ja hoidettavana voi olla myös omat vanhemmat tai oma puoliso.
Jos halutaan saada työttömien pahnanpohjimmaiset liikkeelle, kyse on usein ihmisistä, joilla on erilaisia ongelmia. Heille ei sovi välttämättä heti täydellä teholla alkava työ.
Minun mielestäni sinä et halau antaa ihmisille vapautta. Se muistuttaa vasemmistolaista katsantokantaa, jossa pulue tietää ihmisiä paremmin, mikä sopii heille. Minä ole avoimesti liberaali ja sukon, että ihmisten pakottaminen kaavoihin ei lisää hyvinvointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän näkemyksemme ovat hyvin erilaiset. Vapaaehtoinen osa-aikainen työnteko on minun mielestäni vapaaehtoista.
Vaikutat jossain määrin jumittuneen vanhakantaisiin ajatuksiin. Myös isät haluavat viettää aikaa lasten kanssa ja hoidettavana voi olla myös omat vanhemmat tai oma puoliso.
Jos halutaan saada työttömien pahnanpohjimmaiset liikkeelle, kyse on usein ihmisistä, joilla on erilaisia ongelmia. Heille ei sovi välttämättä heti täydellä teholla alkava työ.
Minun mielestäni sinä et halau antaa ihmisille vapautta. Se muistuttaa vasemmistolaista katsantokantaa, jossa pulue tietää ihmisiä paremmin, mikä sopii heille. Minä ole avoimesti liberaali ja sukon, että ihmisten pakottaminen kaavoihin ei lisää hyvinvointia.Kirjoitin jo, että esim. sairaus, opiskelu, eläkeläiset jne. jotka hakevat lisä ansiota, tekevät vapaaehtoisesti osa-aikatyötä. On paljon enemmän asa-aikatyöläisiä, jotka JOUTUVAT tekemään vajaata työpäivää vastoin tahtoaan. Nämä luetaan työllisiksi, vaikka heidän tulot ei riitä elämiseen. Itse et ymmärrä todellisuutta ja et anna ihmisille mahdollisuutta tehdä kokopäivätyötä elättääkseen perheensä. Taidat kuulua niihin, jotka elättävät itsensä toisten työllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka työllisyysluku on noussut, ei työtuntien määrä ole noussut. Suomessa on paljon työsuhteita, joissa tehdään vajaata työpäivää. Työtunnit vuorokaudessa vaihtelee 3-7 tunnin välillä.
"Suomessa on paljon työsuhteita, joissa tehdään vajaata työpäivää. Työtunnit vuorokaudessa vaihtelee 3-7 tunnin välillä."
TOISIN SANOEN Suomessa on paljon pätkätöitä ja lisää pätkätyötä tulee, kun itsepalvelu ja tekoälyn käyttö lisääntyy...
Erityisesti kaupan alalla pätkätyöt ovat lisääntyneet, eikä sillä pätkätyö-palkalla tule toimeen. Joten pätkätyöläiset joutuvat hakemaan erilaisia sosiaalitukia: asumistuki, toimeentulotuki, leipäjono...
Niinpä tänään on alkanut kaupan alan lakko.
Työaikaa on lyhennettävä, jotta sitä jäljelle jäävää työtä riittäisi yhä useammalle työkykyiselle. Itsepalvelu yhteiskunnan ja digipalvelujen - myös tekoälyn käyttöönotto - lisääntyessä tarvitaan yhä vähemmän työntekijöitä, joten vain omistava luokka rikastuu, yhä useamman jäädessä kehityksen jalkoihin, jopa yhteiskunnan ulkopuolelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomessa on paljon työsuhteita, joissa tehdään vajaata työpäivää. Työtunnit vuorokaudessa vaihtelee 3-7 tunnin välillä."
TOISIN SANOEN Suomessa on paljon pätkätöitä ja lisää pätkätyötä tulee, kun itsepalvelu ja tekoälyn käyttö lisääntyy...
Erityisesti kaupan alalla pätkätyöt ovat lisääntyneet, eikä sillä pätkätyö-palkalla tule toimeen. Joten pätkätyöläiset joutuvat hakemaan erilaisia sosiaalitukia: asumistuki, toimeentulotuki, leipäjono...
Niinpä tänään on alkanut kaupan alan lakko.
Työaikaa on lyhennettävä, jotta sitä jäljelle jäävää työtä riittäisi yhä useammalle työkykyiselle. Itsepalvelu yhteiskunnan ja digipalvelujen - myös tekoälyn käyttöönotto - lisääntyessä tarvitaan yhä vähemmän työntekijöitä, joten vain omistava luokka rikastuu, yhä useamman jäädessä kehityksen jalkoihin, jopa yhteiskunnan ulkopuolelle.Olet tautisen väärässä.
Mikään ei parane sillä, että sairaanhoitajat tai lääkärit tekevät vähemmän töitä koska työttömistä ei ole heidän tilalleen.
Työttömät eivät ole työttöminä siksi, että joku muu tekee heidän työnsä vaan siksi, ettei heillä ole osaamista tai työkykyä. Tilanne ei muutu sillä, että joku osaava ja työkykyinen lakkaa tekemästä töitä.
Ei poliisin tilalle palkata hemmoa umpimetsästä, vaikka poliisi pitäisi rokulia.
- Anonyymi
Kyllä nää demarit on aika hölmöläisiä . Kannattava yritys voi palkata , muttei keinotekoinen ole muuta kuin velkaantumista lisää , loihan tää haallitus esim
Sote uudistuksella taas lisää joojoo suojatyö paikkoja
Sulle mulle periaatteella .- Anonyymi
Kaikki tietävät, että Suomessa tehdään paljon pätkätöitä ja että pätkätyöläiset ovat yksi työttömien ryhmä, joille pitäisi saada kokopäiväinen työpaikka. Työttömyys avustuksilla ei saada työpaikkoja mutta oikeanlainen talouspolitiikka luo tuottavuutta ja sitä kautta työpaikkoja.

Kevyempiverotus kaikille parantaa ostovoimaa ja lisää työpaikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kevyempiverotus kaikille parantaa ostovoimaa ja lisää työpaikkoja.
Se on yksi tärkeä seikka, mikä pitää seuraavan hallituksen hoitaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111635Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968831Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104403Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213954Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53861Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73646- 893610
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133440Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343222Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452415