Minä luin eilen illalla Hesarin uutisista hyvin koskettavan koira tarinan. Bahmutin alueella on kaupunki, josta venäläiset ovat tuhonneet jo 90 % kaikista rakennuksista.
Melkein kaikki ihmiset ovat lähteneet pois tuhoutuneesta ja vaarallisesta kaupungista ja ihmisiä on vain jonkun verran. Mutta koiria on nyt 84 kappaletta ! Monet ihmiset lähtivät kaupungista kovalla kiireellä ja he ottivat mukaan tietenkin omat lapsensa ja kaikkein välttämättömimmät tavarat. Joten ikävä kyllä monet ihmiset jättivät oman koiransa oman onnensa nojaan. Nämä koirat käyvät joka päivä oman talonsa portilla tai kerrostalon rappukäytävässä, jossa he olivat perheineen asuneet. Sotahan on kestänyt kohta jo tasan vuoden ajan. Onneksi kaupunkiin on jäänyt eläinrakas 57-vuotias ukrainalaisnainen, joka on ruokkinut kokoajan näitä koiria ! Tämä nainen asuu oman halvaantuneen äitinsä kanssa ja hän itse ei saa edes vielä eläkettä, hänellä ei ole yhtään rahaa. Mutta onneksi hänellä on tytär, joka tuo hänelle kahden viikon välein vähän rahaa ja ruokaa ja myöskin koiran ruokaa. Näitä 84 koiraa ruokkiva nainen yrittää hankkia koirille aina oikeaa lihaa syötäväksi, jos hän vai saa jostakin lihaa, että koirat pysyisivät terveinä. Koirat näyttivät vielä ihan hyväkuntoisilta, ihme kyllä. 84 koiraa ruokkiva nainen ottaa talteen myös kaiken puhtaan veden, minkä hän voi saada. Veden hän laittaa ämpäreihin ja ämpärit yhden talon rappukäytävään, josta koirat osaavat käydä juomassa hyvää puhdasta vettä. Voi kun tämä mieletön sota loppuisi ja ihmiset voisivat tulla hakemaan omat koiransa pois. Ehkä jo eläinsuojelujärjestö voisi auttaa näitä sodasta kärsiviä eläimiä, jotka ovat jääneet kodittomiksi. Koiria voisi viedä Ukrainan länsi-osiin ja ehkä myös joihinkin naapurimaihin, joissa niitä hoidettaisiin mahdollisimman hyvin. Tämä kaikki on sodan aloittaneen, mielipuolisen diktaattorin Vladimir Putinin syytä ! Putin ei arvosta yhtään ihmisten elämää, joten ei hän arvosta eläintenkään elämiä, vaikka esim. koirat ovat älykkäitä ja tuntevia olentoja. Putin ei arvosta yhtään mitään inhimillistä elämää, vaikka hän on tuhonnut jo tuhansien ukrainalaisten ihmisten elämän ja myös hänen takiaan kärsivien eläinten elämän.
Eläimet Ukrainan sodassa
Anonyymi-ap
1
193
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu19927- 84674
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 52584
- 57557