Olen lukenut näitä juttuja paljon ja suomalaisena

arvostan sitä Isänmaallisuutta jota täällä kunnioitetaan.
Mutta haluan sanoa upseerin lapsena että niin mistä
alkaisin.Kun tulitus alkaa oli se epäsuoraa tulitusta kaukaa
tai suorasuuntausta ja lähiöihin tullaan aina tulittamaan
valtavalla intensiteetillä niin se tulee olemaan kauheata.
Se lamaannuttaa ja voi aiheuttaa elimistössä ja psyykkeessä
aivan hirveitä asioita.Kun ihmiset joutuvat sotaan niin se ei
todellakaan ole leikkiä.Se ei ole laukauksia hirvimetsällä.
Ja siitä selviäminen voi kestää sairaalassa vuosia kun on
nähnyt aseiden,kranaatinheittimien,epäsuoran tulituksen
vaikutukset lähiöön,kaupunkiin tai johonkin kirkonkylään.
Kukaan joka selviää tykistökeskityksestä jossa keskitys
on mittaluokaltaan jopa armollinen eli lyhyt niin sillä on
vaikutusta meihin puhumattakaan ammattisotilaisiin
jotka ovat sen kokeneet aiemmin.Toivottavasti ei jouduta
tällaiseen mutta jos joudutaan niin pahimmassakin paikassa
on tunne että selvitään.Sitten on vielä hyökättävä sen karmean
kokemuksen jälkeen.Sen jälkeen on käyttäydyttävä ammattilaisena
ja pidettävä hermot kurissa ja toteltava johtoa ja suunnattava tuli
viholliseen ei tyhmyydellä vaan järjellä koska tulitukea tulee omalta
puolelta ja asiat etenevät niin että meillä ei ole tietoa tapahtumien
kulusta mutta meidän osastot tekevät sen mitä pitää tehdä vaikka
meillä ei ole siinä hetkessä tilannekuvaa tai kuvaa ylipäätänsä missä
mennään.Tämä on ammattitaitoisen armeijan toimintaa pienessä mitta-
kaavassa ja kun siitä selvitään niin voi olla aikaa syödä hetki pullaa ja ehkä
upeinta kuppi kahvia kavereiden kanssa.