"Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

Anonyymi-ap

Jumalan ääni kuului taivaasta: "Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

Ei seimen äärellä mitään tuollaista kuultu. Siellä Joosef tunnusti Jeesuslapsen omaksi pojakseen alkoi huolehtia hänestä.

Mutta kasteessa Jordanilla eri todistajat kertovat kuulleensa Jumalan äänen tunnustavan Jeesuksen pojakseen.
Jumala tunnusti Jordanilla kasteessa ISYYTENSÄ: "Tämä on minun poikani"

(Jeesus oli ainoa synnitön ihminen, joten Jumalan ei tarvinnut tietenkään pestä kasteessa Jeesuksen syntejä pois, kuten muille Johanneksen kastettaville ja syntisille ihmisille tapahtui, kun he tunnustivat syntinsä kasteen saamisen perusteeksi.)

Jeesuksen kasteessa Jordanilla toteutui tämä profetian sana: "Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

Jeesuksen pitä saada kaikkien ihmisten tavoin ylösnousemusruumis, siksi Jeesus tarkoittaa itseään sanoessaan Johannkeselle, joka ensin esteli Jeesuksen kastamista: Salli nyt vaan, sillä näin kastamalla tulee täyttää vanhurskauden vaatimus hänenkin kohdallaan, kukaan
ihminen kun ei voi mennä taivaaseen kuin uuden muotoisena eli uudestisyntyneessä muodossa.

Eikä siinä Jordanilla Jeesuksen kastamisella kaikkien maailman ihmisten vanhurskautta täytetty.

210

838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta mitäpä me muinaisten hörhöjen tarinoista piittaisimme, oppineet ihmiset.

      • Anonyymi

        Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

        Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, siksi Jumalan piti kasteessa luoda Jeesukselle uusi fyysinen ylösnousemusruumis, missä hän pystyi kulkemaan jopa seinien läpi, mutta söi ja joi ihmisen tavoin, ja pystyi ylösnousemusruumiissa nousemaan ylös taivaaseen.

        Jeesus oli ihminen, ei mikään pelkkä henkiolento. Siksi Jeesus piti kastaa kaikkien muiden ihmisten tavoin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet Jumalan pojaksi, mutta ei ihmiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Siinä kumoutui taas oppi periynnistä, koska Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä! Jumala antaa lapset, eikä Hän anna syntiä.

        " Tässä me olemme,
        minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14

        Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, me emme. Siinä ero.

        "Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä!"

        Loistava tiivistys! Aamen!

        Et siis usko Jumalan sanaa:
        "Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14"

        >>>>"me emme"<<<<

        kasteessa annetaan Pyhä Henki,

        "kuin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, silloin
        te saatte Pyhän Hengen lahjan,
        sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

        Miksi et usko Jumalan Sanaa? Jeesus oli vaikka syntiä, ei muut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>>"me emme"<<<<

        kasteessa annetaan Pyhä Henki,

        "kuin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, silloin
        te saatte Pyhän Hengen lahjan,
        sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

        Puhut taas pötyä.
        Ei Jeesuksellekaan annettu Pyhää henkeä kasteessa, vaan vasta kasteen JÄLKEEN:
        Matt 3
        "Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä!"

        Loistava tiivistys! Aamen!

        Jesaja:
        7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
        7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
        7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut taas pötyä.
        Ei Jeesuksellekaan annettu Pyhää henkeä kasteessa, vaan vasta kasteen JÄLKEEN:
        Matt 3
        "Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja ..

        Kasteen yhteydessä Jeesus sai Pyhän Hengen

        Tyypillistä vauvakastepropagandaa: "Kasteen yhteydessä Jeesus sai Pyhän Hengen"!!

        Raamattu osoittaa, että Pyhä henki laskeutui Jeesuksen ylle vasta kasteen jälkeen.

        Kyllä ja kasteen yhteydessä, eikä kasteesta erillään.

        Uudestikastajat kieltävät tuon.

        Vesikaste ja Pyhän hengen saaminen ovat eri asioita, jotka tapahtuvat usein eri aikaan tai joskus myös yhtäaikaisesti:
        Ap 10
        "Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"

        Vesikasteeseen liittyy Pyhän Hengen saaminen, vesi ja Henki kuulut yhteen, kuten tuostakin esimerkistä nähdään. Koska he olivat saaneet Pyhän Hengen, heidät tuli kastaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesikaste ja Pyhän hengen saaminen ovat eri asioita, jotka tapahtuvat usein eri aikaan tai joskus myös yhtäaikaisesti:
        Ap 10
        "Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"

        Ajallsesti Pyhän Hengen saaminen ja kaste voivat tapahtua hyvinkin eri aikaan kuten Raamatun tapauksissa nähdään mutta se ei poista sitä että ne kuuluvat yhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, me emme. Siinä ero.

        Jeesus sikisi roomalaisen sotilaan mällistä. Hän traumatisoitui äitinsä valheesta, minä en. Siinä ero

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

        Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, siksi Jumalan piti kasteessa luoda Jeesukselle uusi fyysinen ylösnousemusruumis, missä hän pystyi kulkemaan jopa seinien läpi, mutta söi ja joi ihmisen tavoin, ja pystyi ylösnousemusruumiissa nousemaan ylös taivaaseen.

        Jeesus oli ihminen, ei mikään pelkkä henkiolento. Siksi Jeesus piti kastaa kaikkien muiden ihmisten tavoin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet Jumalan pojaksi, mutta ei ihmiseksi.

        Jep. Jumala on jäänyt hyvin alkeelliselle tasolle ihmisiin verrattuna. Hänen pääteoksestaan ei juuri viisauksia löydy selittämälläkään. Lukemattomia virheellisiä kansanuskomuksia kyllä. Mieti, miksiköhän näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Siinä kumoutui taas oppi periynnistä, koska Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä! Jumala antaa lapset, eikä Hän anna syntiä.

        " Tässä me olemme,
        minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14

        Ei syntiinlankeemus eli perisynti mihinkään poistu sen kieltämällä ja vastaan väittämällä.

        Room. 5:12

        Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut taas pötyä.
        Ei Jeesuksellekaan annettu Pyhää henkeä kasteessa, vaan vasta kasteen JÄLKEEN:
        Matt 3
        "Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja ..

        Jeesuksella oli Pyhä Henki sikiämisestä alkaen.

        Kasteessa Pyhä Henki tuli Kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle tekemään erikoistetävää, jossa Jeesukselle luotiin uusi ylösnousemusruumis ja Jeesus Kruunattiin ylimmäisen papin maan pääliliseen virkaan.
        Vasta Jordanin kasteen jälkeen Jeesus alkoi tehdä niitä suuria ihmeitä ja tunnustekoja.

        Ennen Jordanin kastetta Jeesus oli ihan tavallinen duunari, puuseppä ja rakennusmies, joka kävi kavereineen pubissa ohuella ja siitäkös tekohurkskaat alkoivat häntä pilkata ja herjata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajallsesti Pyhän Hengen saaminen ja kaste voivat tapahtua hyvinkin eri aikaan kuten Raamatun tapauksissa nähdään mutta se ei poista sitä että ne kuuluvat yhteen.

        Hengen saamista kun ihminen ei voi nähdä, niin erilaisia kuvauksia kerrotaan Raamatussa.

        Jumalan sanan lupauksiin usko pitää kohdistaa,

        eikä yksittäisiin erikoistilanteisiin ja yksittäisiin tapauksiin, joita yleensä mainitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut taas pötyä.
        Ei Jeesuksellekaan annettu Pyhää henkeä kasteessa, vaan vasta kasteen JÄLKEEN:
        Matt 3
        "Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja ..

        Oikeesti tollot Jeesus on pyhästä hengestä SIINNYT synnitön otti orjan muodon ihmisen kautta mutta oli hengestä syntynyt koko ajan tietysti hengessä miksi te sotkette pilkkaatte sekoitatte kaiken. Käärme päässä varmasti. Te tappaisitte Jeesuksen jos se oli nyt ihmisenä täällä haukkuisitte sen ja pilkkaisitte kiveä lentäisi. Älkää kiusatko myös vanhoja ihmisiä teidän käytös on rumaa arki elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jesaja:
        7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
        7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
        7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        Siinä taas kabbalasta pätkä isketty väliin 2 kuningasta Autio maa mikä tuli Sodoman väkivallasta kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä vauvakastepropagandaa: "Kasteen yhteydessä Jeesus sai Pyhän Hengen"!!

        Raamattu osoittaa, että Pyhä henki laskeutui Jeesuksen ylle vasta kasteen jälkeen.

        Herra Jeesus käski tapella kasteista ja pilkata henkeä eikö niin. Kasteella Johanneksen kanssa Jeesuksessa oli jo henki mutta sehän on luojan henki mikä puhui hänelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja kasteen yhteydessä, eikä kasteesta erillään.

        Uudestikastajat kieltävät tuon.

        Johannes kastoi kääntymykseen parannukseen tunnustamaan synnit fariseukset ei halunnut tunnustaa mutta oli tulossa kasteelle. Johannes suuttui niille. Ei Johannes olisi voinut kastaa ilman henkeä eikä Jeesusta olisi tullut ilman henkeä sen voimassa. Kirjoitukset kävi toteen ja edellä kävijä kastoi mutta tässä Jeesus on vielä ihmisenä maan päällä. Sitten kun juutalaiset oli ristiin naulinnut Jeesuksen tapahtui muuta. Myös tämä Johannes tapettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesikaste ja Pyhän hengen saaminen ovat eri asioita, jotka tapahtuvat usein eri aikaan tai joskus myös yhtäaikaisesti:
        Ap 10
        "Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"

        Tässä tapahtuu Jeesuksen pelastuksen kaste uuteen liittoon sekä ympärileikatuille että leikkaamattomille samaan aikaan ja näin ympärileikkaus tuli tarpeettomaksi koska yksi kaste pelastukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesikaste ja Pyhän hengen saaminen ovat eri asioita, jotka tapahtuvat usein eri aikaan tai joskus myös yhtäaikaisesti:
        Ap 10
        "Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"

        Samoin kuin kaikille kielille julistetaan evankeliumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sikisi roomalaisen sotilaan mällistä. Hän traumatisoitui äitinsä valheesta, minä en. Siinä ero

        Kaikki juutalaiset oli siihen aikaan roomalaisia myös Kreikka oli Rooman Italian valtakuntaa siihen aikaan myös apostoli Paavali oli Rooman kansalainen juutalainen ensin sitten kääntyi kristityksi. Sotilaissa oli myös juutalaisia ette voi pestä enää käsiänne tästä juutalaiset määräsi Jeesuksen ristiin naulittavaksi kateudesta hän teki hyvää ihmiset piti hänestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei syntiinlankeemus eli perisynti mihinkään poistu sen kieltämällä ja vastaan väittämällä.

        Room. 5:12

        Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.

        Synnin seuraukset on kauheat niistä seuraa kuolema sekä uhreille että murhaajille ja murhaajat ei pelastu Ilmestyskirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

        Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, siksi Jumalan piti kasteessa luoda Jeesukselle uusi fyysinen ylösnousemusruumis, missä hän pystyi kulkemaan jopa seinien läpi, mutta söi ja joi ihmisen tavoin, ja pystyi ylösnousemusruumiissa nousemaan ylös taivaaseen.

        Jeesus oli ihminen, ei mikään pelkkä henkiolento. Siksi Jeesus piti kastaa kaikkien muiden ihmisten tavoin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet Jumalan pojaksi, mutta ei ihmiseksi.

        Apua ku naurattaa niin ääää. Sitä yritetään olla niin jumalaa viisaampia taas että.Miten voit muuten.Ylistyksen johtaja orjuuttaa kyllä sehän luulee olevansa itse Jumala ONNEKSI NAURU NUORENTAA. JA parasta on että yrittää selittää vielä jumalaa tässä mutta että Jumalan ihmiseksi syntymä jäi vähän tässä pimentoon eikö niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Siinä kumoutui taas oppi periynnistä, koska Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä! Jumala antaa lapset, eikä Hän anna syntiä.

        " Tässä me olemme,
        minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14

        SIKSI HÄN TULI IHMISEKSI TULI JUMALA IHMISEKSI IHMINEN JA JUMALA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis usko Jumalan sanaa:
        "Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14"

        KALTAISEKSEEN OTETAAN TÄÄ SANA NYT TÄSSÄ KALTAISEKSI KUIN JOKU NIINKUIN KALTAINEN KUIN HÄN KUIN IHMINEN NIINKUIN IHMINEN OTTI ORJAN MUODON OLI OLENNALTAAN KUIN IHMINEN IHMISEN OLEMUS KUIN. NIINKUIN IHMISEN KALTAISEKSI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut taas pötyä.
        Ei Jeesuksellekaan annettu Pyhää henkeä kasteessa, vaan vasta kasteen JÄLKEEN:
        Matt 3
        "Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja ..

        Se ei sitten ollut mikään kyyhky perkele NIINKUIN KYYHKYNEN NIINKUIN KUIN KUVAANNOLLISESTI LEMPEÄSTI NO LINTU PULU SIINÄ PUHUI TÄMÄ ON MINUN POIKANI PULUN POIKA. SE ON KUULKAA NIIN ETTÄ PITÄÄ YMMÄRTÄÄ VERTAUSKUVAA JA KUIN NIINKUIN SANAN MERKITYS.Voi helvetti teitä pilkun nussijoita.Jumala syntyy ihmiseksi maan päälle pojassa Jeesuksessa ja jo enkeli ilmoitti hyvän uutisen mistä enkelit on kuulkaa ja hän sai hengestä alkunsa ollakseen synnitön Jumalan henkeä te olette pilkannut täälläkin vuosikaudet vikapää ikisyntiin. Te olette se mies se joukko se PILKKAAJAT joukko. Ikisynti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jesaja:
        7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
        7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
        7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        JESAJA VANHASSA ENNUSTI JEESUKSEN SYNTYMÄN EDELTÄ HÄN SYNTYY MAAN PÄÄLLE JUMALALLISESTI. TEHÄN TIEDÄTTE ETTÄ PILKKAATTE IKUISEN SYNNIN EIKÖ NIIN HENGEN PILKKA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja kasteen yhteydessä, eikä kasteesta erillään.

        Uudestikastajat kieltävät tuon.

        SIIS KOKO PERHE NEITSYT MARIA OLI TÄYTETTY JUMALAN HENGELLÄ KUN ELISABET JOHANNES OLI PYHÄSSÄ HENGESSÄ MITEN TE VOITTE PILKATA JUMALAN HENKEÄ TEHÄN KUOLETTE SIIHEN KUIN JUDAS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sikisi roomalaisen sotilaan mällistä. Hän traumatisoitui äitinsä valheesta, minä en. Siinä ero

        KATSOKAA TÄSTÄ TÄMÄ MÄLLI MENEE JUDAS ISKARIOT PAIKKAAN VIKAPÄÄ IKISYNTIIN PILKKAAJAT MURHAAJAT EI PELASTU.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Jumala on jäänyt hyvin alkeelliselle tasolle ihmisiin verrattuna. Hänen pääteoksestaan ei juuri viisauksia löydy selittämälläkään. Lukemattomia virheellisiä kansanuskomuksia kyllä. Mieti, miksiköhän näin.

        AJATTELE NYT HYVÄ IHMINEN KETÄ PILKKAAT SALAMA ISKEE VIELÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksella oli Pyhä Henki sikiämisestä alkaen.

        Kasteessa Pyhä Henki tuli Kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle tekemään erikoistetävää, jossa Jeesukselle luotiin uusi ylösnousemusruumis ja Jeesus Kruunattiin ylimmäisen papin maan pääliliseen virkaan.
        Vasta Jordanin kasteen jälkeen Jeesus alkoi tehdä niitä suuria ihmeitä ja tunnustekoja.

        Ennen Jordanin kastetta Jeesus oli ihan tavallinen duunari, puuseppä ja rakennusmies, joka kävi kavereineen pubissa ohuella ja siitäkös tekohurkskaat alkoivat häntä pilkata ja herjata.

        Ehkei sentään Jeesus opetti oli synagogilla pyhäkössä ja sanoi että se tuhoutuu niiden synteihin.Epäuskon synti ja PILKKAAJAT myyjät siellä. Jeesus rukoili yhtenään.Jeesus eli pyhää elämää.Aterioi syntisten kanssa keskustellen opetti puhui vertauksin niille jotka ei usko ja piti huolta perheen jäsenistä kuten Mariasta äidistään ja myös Maria rukoili.MITEN TE KEHTAATTE VÄÄRISTELLÄ PILKATA JUMALAA vähä älyiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra Jeesus käski tapella kasteista ja pilkata henkeä eikö niin. Kasteella Johanneksen kanssa Jeesuksessa oli jo henki mutta sehän on luojan henki mikä puhui hänelle.

        Elisabet Johannes oli henkeä täynnä koska ne teki Jumalalle siinä juttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jumala ei muutu.

        Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, siksi Jumalan piti kasteessa luoda Jeesukselle uusi fyysinen ylösnousemusruumis, missä hän pystyi kulkemaan jopa seinien läpi, mutta söi ja joi ihmisen tavoin, ja pystyi ylösnousemusruumiissa nousemaan ylös taivaaseen.

        Jeesus oli ihminen, ei mikään pelkkä henkiolento. Siksi Jeesus piti kastaa kaikkien muiden ihmisten tavoin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet Jumalan pojaksi, mutta ei ihmiseksi.

        Riivaajat vapisee niinku hindut ku risti näkyy. Ne yrittää vaihtaa ristin paikalle omia merkkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Siinä kumoutui taas oppi periynnistä, koska Jeesus oli samanlainen kuin mekin, ilman syntiä! Jumala antaa lapset, eikä Hän anna syntiä.

        " Tässä me olemme,
        minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen" Hepr 2:14

        Jumala antoi kristityt Jeesukselle ja te PILKKAATTE jumalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä vauvakastepropagandaa: "Kasteen yhteydessä Jeesus sai Pyhän Hengen"!!

        Raamattu osoittaa, että Pyhä henki laskeutui Jeesuksen ylle vasta kasteen jälkeen.

        Luultavasti Jeesuksen skitsofrenia oli kyllä oireillut jo aiemmin.
        Sitä ne kannabiskokeilut lapsena temppelissä teettää.

    • Anonyymi

      Salomoa Jumala kutsui pojakseen ja itseään Salomon isäksi!

      1.Aikakirja:
      17:13 Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi.

      Psalmit:
      2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

      Psalmit:
      89:27 Hän kutsuu minua: 'Sinä olet minun isäni, sinä minun Jumalani ja pelastukseni kallio'.

      1.Aikakirja:
      22:10 Hän on rakentava temppelin minun nimelleni. Hän on oleva minun poikani, ja minä olen oleva hänen isänsä. Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.'

      Joosef, Marian mies, oli Daavidin jälkeläinen mutta Jeesus ei ollut Daavidin jälkeläinen, koska Jeesus kuulemma ei ollut Joosefin poika!

      • Anonyymi

        Davidin poika Abrahamin poika Jumalan poika ja taivaasta tullut.

      • Anonyymi

        JEESUS SYNTYI KUIN ESAIS ENNUSTI.

    • Anonyymi

      Markuksen evankeliumi:
      3:21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".

      Maria joka Jeesuksen synnytti, piti Jeesusta mielenvikaisena, kykenemättömänä huolehtimaan itse itsestään! '
      Maria varmaan suri koska ei saanut lapsenlasta, koska Jeesus ei mennyt naimisiin, koska Jeesus rakasti miestä!

      • Anonyymi

        VOITKO NYT KUVITELLA ETTÄ PILKKAAT TÄSSÄ IHAN OIKEAA JUMALAA ÄLYÄTKÖ TÄMÄN.

      • Anonyymi

        YHDEN KERRAN SINÄ KADOTUKSEN IHMINEN 😈

    • Anonyymi

      Matteuksen evankeliumi:
      3:17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"

      Aloittaja aloittaa oman osuutensas valehtelemalla. Ei Jumala sanonut niinkuin hän väittää.

      • Anonyymi

        Luepa tarkemmin: "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" Hepr. 5:5

        Ompa sitkeässä tuo harhaluulo joissakin: "Vesikasteeseen liittyy Pyhän Hengen saaminen"???

        Ei liity!
        Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:
        Ap 1
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

        Onko joku nähnyt vauvojen todistavan Jeesuksesta?

        Vesikaste ja Pyhä henki ovat eri asioita:
        Ap 8
        "Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen"

        "kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
        SILLOIN te saatte Pyhän Hengen lahjan, sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on
        annettu" Apt: 2: 38-39

        helluntailainen väittää raamatun sanaa vastaan !

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"

        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä.

        Kaste ja Pyhä Henki kuuuvat yhteen: ""Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

        Tottakai se väittää. Eikä se usko sitä että vesi ja henki todistava yhtä.

        "Vesikaste ja Pyhä henki ovat eri asioita"

        Ovat toki! Mutta kuuluvat yhteen!

        raamattu: Sillä kolme on, jotka todistavat, "Henki JA vesi JA veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
        1 Joh: 5:
        "yhdessä ovat" > "yksi kaste" Ef: 4:

        helluntailainen väittää , että ERI ASIOITA . . .

        monenlaisia "henkiä" kyllä maailmassa on, vaan raamatun sana on Jumalan sana.

        Totta ja Paavali krijeessään Korinttolaisille opettaa että meidät on kastettu Hengessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"

        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä.

        Kaste ja Pyhä Henki kuuuvat yhteen: ""Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

        Elätkö jossain pilvessä vai olet muuten vain ajattelukyvytön? Intätä tuota samaa soopaa:

        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä."????

        Mistä vauva tietää, että on jumalan oma? Eihän hän osaa lukea edes kastetodistusta.
        Luuletko todella, että syntyvä lapsi on perkeleen oma vaikka lapsi "on Jumalan lahja"?
        Sairasta oppia.

        Jumalan oma on jokainen ihminen, joka ei tuhlaajapojan tavoin ole lähtenyt pois Hänen yhteydestään.
        Vasta sitten, kun ihminen alkaa tekemään syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta.
        Luterilaisen kirkon olisi jo aika muuttaa julmaa oppiaan lasten syntisyydestä.

        Sinäkö elät pilvessä?? Ilmankos kirjoittelusi on niin typerää!

        Raamatun mukaan kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää henkeä mutta tuo pellen mukan se on "soopaa". Hän ei suus usko Raamattua,

        Ei Jumaaln omana oleminen perustu kenenkään kykyihin. Syntyvä lapsi on turmeltunut kuten kaikki, sairasta tai ei

        Jumalan oma on jokainen ihminen joka on syntynyt uudesti. Ilman uudestisyntymää ei olla Jumalan omia. Tämän Raamattu tekee erittäin selväksi.

        Helluntailaise5t olisi jo aika tunnustaa synti ja sen seuraukset

        "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."

        Selvää siis on että lihasta on syntynyt jokainen ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elätkö jossain pilvessä vai olet muuten vain ajattelukyvytön? Intätä tuota samaa soopaa:

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"
        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä."????

        Mistä vauva tietää, että on jumalan oma? Eihän hän osaa lukea edes kastetodistusta.
        Luuletko todella, että syntyvä lapsi on perkeleen oma vaikka lapsi "on Jumalan lahja"?
        Sairasta oppia.

        Jumalan oma on jokainen ihminen, joka ei tuhlaajapojan tavoin ole lähtenyt pois Hänen yhteydestään.
        Vasta sitten, kun ihminen alkaa tekemään syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta.
        Luterilaisen kirkon olisi jo aika muuttaa julmaa oppiaan lasten syntisyydestä.

        helluntailainen kuvittelee olevansa Jumalaa viisaampi.
        >>>>"mihin vauva tarvitsee Pyhää Henkeä"<<<<

        "Katsokaa, ettette halveksu YHTÄKÄÄN näistä pienistä" Matt: 18: 10

        helluntailaiset ei tajua, että vauva kasvaa, ja melko piankin, n. 1 vuotiaana osaa jo
        kävellä !

        helluntailaisten opin mukaan, pitäisi perheiden vauvoista / vauvojen kanssa kulkee
        viikko / ja vuosikalenteri kädessä, että "joko saa antaa kasteen . . .

        "Ja nyt, mitä viivyttelet" Apt: 22
        Jeesus käskee kastaa "kaikki kansat" , ja vauvat kuuluu kansaan, vaikka helluntailainen
        väittäisii mitä !

        Tuo on niin totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa tarkemmin: "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" Hepr. 5:5

        Tuossa on nyt aivan eri paikka ja eri tapahtuma. Koetapa pysyä asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompa sitkeässä tuo harhaluulo joissakin: "Vesikasteeseen liittyy Pyhän Hengen saaminen"???

        Ei liity!
        Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:
        Ap 1
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

        Onko joku nähnyt vauvojen todistavan Jeesuksesta?

        Vesikaste ja Pyhä henki ovat eri asioita:
        Ap 8
        "Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen"

        Mitään erillitä vesikastetta ei ole kuin sodomiasta tavatun Parhamin perustamassa helluntailaisuuden lahkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa tarkemmin: "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" Hepr. 5:5

        Vaan hän tarkoittaa jumalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elätkö jossain pilvessä vai olet muuten vain ajattelukyvytön? Intätä tuota samaa soopaa:

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"
        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä."????

        Mistä vauva tietää, että on jumalan oma? Eihän hän osaa lukea edes kastetodistusta.
        Luuletko todella, että syntyvä lapsi on perkeleen oma vaikka lapsi "on Jumalan lahja"?
        Sairasta oppia.

        Jumalan oma on jokainen ihminen, joka ei tuhlaajapojan tavoin ole lähtenyt pois Hänen yhteydestään.
        Vasta sitten, kun ihminen alkaa tekemään syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta.
        Luterilaisen kirkon olisi jo aika muuttaa julmaa oppiaan lasten syntisyydestä.

        EI SYNNIN TAKIA ELÄMÄN KIRJASTA KRISTITYILLÄ KETÄÄN POISTETA KRISTITYILLÄ EI OLE KADOTUSTUOMIOITA VAIN NIILLÄ KUN KIELTÄÄ ON.

      • Anonyymi

        PILKKAAJAT ei pelastu kuoleman jälkeen on tulinen järvi maan alla tehän näytätte persettä kohti taivasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa tarkemmin: "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" Hepr. 5:5

        Hän korotti poikansa ylipapiksi taivaassa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompa sitkeässä tuo harhaluulo joissakin: "Vesikasteeseen liittyy Pyhän Hengen saaminen"???

        Ei liity!
        Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:
        Ap 1
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

        Onko joku nähnyt vauvojen todistavan Jeesuksesta?

        Vesikaste ja Pyhä henki ovat eri asioita:
        Ap 8
        "Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen"

        KOSKA OLET PILKKAAJA ET VOI YMMÄRTÄÄ JUMALAN SUORIA TEITÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"

        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä.

        Kaste ja Pyhä Henki kuuuvat yhteen: ""Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

        Anti messias se jatkaa pilkkaamista. 666 piru.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamattu: Sillä kolme on, jotka todistavat, "Henki JA vesi JA veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
        1 Joh: 5:
        "yhdessä ovat" > "yksi kaste" Ef: 4:

        helluntailainen väittää , että ERI ASIOITA . . .

        monenlaisia "henkiä" kyllä maailmassa on, vaan raamatun sana on Jumalan sana.

        Hellari narkomaani vihaa muita ja tupakka on syntiä kalja kusta naisia saa lyödä mutta varastaa saa huijata tehdä maan petoksia väärentää ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elätkö jossain pilvessä vai olet muuten vain ajattelukyvytön? Intätä tuota samaa soopaa:

        "Mihin vauva tarvitse Pyhää henkeä, joka annetaan voimaksi todistamiseen:"
        Siihen että on Jumalan oma. Kukaan ei ole Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä."????

        Mistä vauva tietää, että on jumalan oma? Eihän hän osaa lukea edes kastetodistusta.
        Luuletko todella, että syntyvä lapsi on perkeleen oma vaikka lapsi "on Jumalan lahja"?
        Sairasta oppia.

        Jumalan oma on jokainen ihminen, joka ei tuhlaajapojan tavoin ole lähtenyt pois Hänen yhteydestään.
        Vasta sitten, kun ihminen alkaa tekemään syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta.
        Luterilaisen kirkon olisi jo aika muuttaa julmaa oppiaan lasten syntisyydestä.

        LESTADIOLAISET LAITTAA SAATANALLE JUMALAN LAHJOJA !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI SYNNIN TAKIA ELÄMÄN KIRJASTA KRISTITYILLÄ KETÄÄN POISTETA KRISTITYILLÄ EI OLE KADOTUSTUOMIOITA VAIN NIILLÄ KUN KIELTÄÄ ON.

        Ei kukaan poista lahjalapsia elämän kirjasta saati elämästä saati toivo pahaa toiselle kuin Jeesukselle toivoo pahaa kastettu on kristitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PILKKAAJAT ei pelastu kuoleman jälkeen on tulinen järvi maan alla tehän näytätte persettä kohti taivasta.

        Noi jotka on laittanut Jeesukseen kastettuja saatanalle odottaa myllynkivi . Rakkaus ei tee pahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan poista lahjalapsia elämän kirjasta saati elämästä saati toivo pahaa toiselle kuin Jeesukselle toivoo pahaa kastettu on kristitty.

        Lestoilla ei ole järkeä yhtään se on nähty

    • Anonyymi

      Jeesus oli siinnyt Pyhästä Hengestä ja hänellä oli Pyhä Henki koko ajan.

      Johannes Kastaja oli saanut Pyhän Hengen jo äitinsä kohdussa.

      Kyllä Johanneksen kastetoiminta Jordanilla on täysin kristillinen kaste.

      Paikalla olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki +vesi.

      Markus sanookin, että Johanneksen kaste on evankeliumin toimeenpanon ALKU.

      Kasteen perusmerkitys on syntien pois peseminen ja ihmisen luominen uudeksi luomukseksi eli uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä.

      Helluntaina kasteessa ihmiselle annetaan lisäksi Jeesuksen omaa Totuuden Henkeä, ja sen saaminen tarkoittaa Jeesuksen uskon saamista.

      Kristukseen kastetulla on lahjaksi saatu Jeesuksen usko, eli Jeesuksen usko meissä asuvaisena. Se on eri asia kuin ihmisen uskominen Jeesukseen. Riivaajatkin uskoo Jeesukseen ja vapisee.

      Ilm. 14:12

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

      • Anonyymi

        Jos joku ei tiedä missä on lopunajan sodoma ilm11

    • Anonyymi

      Meillä Kristukseen kastetulla on sama uskon Henki Jeesuksen kanssa.
      Raamattu sanoo, jolla ei ole kasteessa saatua Jeesuksen Kristuksen henkeä asuvaisena, se ei edes ole Jeesuksen oma.

      • Anonyymi

        "Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. "...Kristillisessä kasteessa se saadaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. "...Kristillisessä kasteessa se saadaan.

        Taas meni metsään.
        Kasteessa ei saada mitään henkeä, vai asuuko se henki vauvan otsalla?
        Jumala antaa Pyhän hengen vain niille, jotka sitä häneltä anovat:
        Luuk 11
        "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"

        Kasteenpalvoja kirjoittaa:
        "Jeesus käskee kastaa "kaikki kansat" , ja vauvat kuuluu kansaan, vaikka helluntailainen
        väittäisii mitä "???

        Jeesus käskee myös saarnata evankeliumia kaikille kansoille. Miksi lut kirkko ei saarnaa evankeliumia vauvoille, jos ne kuuluvat kansaan? Onko heillä kuitenkin järkeä sen verran, että eivät edes yritä tehdä typerästi?

        Jeesus tarkoitti oman eli Totuuden Hengen lahjoitamista ja lähettämisellä helluntaina alkanutta kastetta, jossa 3000 ihmistä kastettiin vedestä ja Hengestä ja Jumala antoi heille sen Jeesuksen Totuuden Hengen lahjan eli Jeesuken kärsimyksen kokeneen Hengen.
        Sitä varten Jeesus pyysi opetuslapsia odottamaan helluntaihin asti Jerusalemissa ja vasta sen jälkeen voivat sieltä lähteä muualle maahan.

        Taas meni metsään! Kasteessa saadaan Pyhä Henki, kuten Piearikin opetti. Py7

        Saatananpalvojapedo kirjoittaa: "vai asuuko se henki vauvan otsalla?"

        Pelkkää vauvaa ja otsafetissiä on tuon iljetyksen tekstit! Hän näkee ristiriidan siinä että Pyhän Hengen saa kasteessa ja Pyhän Hengen saa anomalla. Hän laittaa eri Raamatun kohdat vastakkain!

        Mutta Jeesus käski saarnata evankelumia kaikille kansoille mutta miksi hel kirkko ei tee niin? Onko tuokin käsky väärin käännetty??

        >>>>"otsalla"<<<

        "He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä."
        Ilm: 22: 4

        Näinpä!

        Outoa että hellari puhuu aina otsasta. Pitäisiköhän sen vaihtaa jo ruumiinosaa?

        Taas kasteenpalvojat yrittävät sotkea taivaassa olevia uskovia vauvanakastettuihin. Tuossahan puhutaan niistä uskovista, jotka ovat jo taivaassa, eikä maanpäällä papin käsien alla.
        " Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.
        He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. "

        Mutta kaikki kohdat pitää väärentää tarkoittamaan vauvakastetta.

        Taas tuo saatananpalvoja rupesi kitiemään vauvoista! Taivaassa on uskovia jotka ovat saaneet kasteen lapsena.

        Mutta kaikki temput pitää käyttää jotta tuo pedo saa vauvat mukaan

        Pitäisi sen vaihtaa ruumiinosaa, katsotaan pystyykö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kasteenpalvojat yrittävät sotkea taivaassa olevia uskovia vauvanakastettuihin. Tuossahan puhutaan niistä uskovista, jotka ovat jo taivaassa, eikä maanpäällä papin käsien alla.
        " Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.
        He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. "

        Mutta kaikki kohdat pitää väärentää tarkoittamaan vauvakastetta.

        helluntailaiset kun on ihan pihalla kokonaan kristillisestä kasteesta,
        helluntailaiset yksinkertaisesti EI USKO.

        kielilläpuhuminen:

        "Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan NIILLE, jotka EIVÄT usko."
        1 Kor: 14: 22

        eikä helluntailaiset usko edellistäkään RAAMATUN sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tuo saatananpalvoja rupesi kitiemään vauvoista! Taivaassa on uskovia jotka ovat saaneet kasteen lapsena.

        Mutta kaikki temput pitää käyttää jotta tuo pedo saa vauvat mukaan

        Jonglöörikö se siellä taas innostui kun joku mainitsi vauvat.
        On se hauska veikko. Kova temputtamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonglöörikö se siellä taas innostui kun joku mainitsi vauvat.
        On se hauska veikko. Kova temputtamaan.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa innostui taas vauvoista.
        Kova tumputtaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas meni metsään.
        Kasteessa ei saada mitään henkeä, vai asuuko se henki vauvan otsalla?
        Jumala antaa Pyhän hengen vain niille, jotka sitä häneltä anovat:
        Luuk 11
        "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"

        Kasteenpalvoja kirjoittaa:
        "Jeesus käskee kastaa "kaikki kansat" , ja vauvat kuuluu kansaan, vaikka helluntailainen
        väittäisii mitä "???

        Jeesus käskee myös saarnata evankeliumia kaikille kansoille. Miksi lut kirkko ei saarnaa evankeliumia vauvoille, jos ne kuuluvat kansaan? Onko heillä kuitenkin järkeä sen verran, että eivät edes yritä tehdä typerästi?

        Kristityt on kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kasteenpalvojat yrittävät sotkea taivaassa olevia uskovia vauvanakastettuihin. Tuossahan puhutaan niistä uskovista, jotka ovat jo taivaassa, eikä maanpäällä papin käsien alla.
        " Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.
        He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. "

        Mutta kaikki kohdat pitää väärentää tarkoittamaan vauvakastetta.

        Otsassa lukee Jumalan karitsa Jeesus Nasaretilainen poika jama Jumala ylipappi ja pelastus. Amen . Ristille armoa saamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaiset kun on ihan pihalla kokonaan kristillisestä kasteesta,
        helluntailaiset yksinkertaisesti EI USKO.

        kielilläpuhuminen:

        "Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan NIILLE, jotka EIVÄT usko."
        1 Kor: 14: 22

        eikä helluntailaiset usko edellistäkään RAAMATUN sanaa.

        jospa sakastissa pitäisi puhua kielillä enemmän, alkaisi helluntaissakin uskominen, eikiö niin !

      • Anonyymi

        Kaikki kristityt on Jeesukseen kastetut niitä laitat saatanalle tuomitsee kiroat haluat pahaa.

      • Anonyymi

        Lesta ei taas erota asioita mutta Jeesuksen henkiä te laitatte saatanalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas meni metsään.
        Kasteessa ei saada mitään henkeä, vai asuuko se henki vauvan otsalla?
        Jumala antaa Pyhän hengen vain niille, jotka sitä häneltä anovat:
        Luuk 11
        "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"

        Kasteenpalvoja kirjoittaa:
        "Jeesus käskee kastaa "kaikki kansat" , ja vauvat kuuluu kansaan, vaikka helluntailainen
        väittäisii mitä "???

        Jeesus käskee myös saarnata evankeliumia kaikille kansoille. Miksi lut kirkko ei saarnaa evankeliumia vauvoille, jos ne kuuluvat kansaan? Onko heillä kuitenkin järkeä sen verran, että eivät edes yritä tehdä typerästi?

        PILKKAAJAT kiroaa taas kristittyjä . Kaikki maapallon kristityt on JEESUKSEN KANSAA JOKA ON JUMALAN MIETI TÄTÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tarkoitti oman eli Totuuden Hengen lahjoitamista ja lähettämisellä helluntaina alkanutta kastetta, jossa 3000 ihmistä kastettiin vedestä ja Hengestä ja Jumala antoi heille sen Jeesuksen Totuuden Hengen lahjan eli Jeesuken kärsimyksen kokeneen Hengen.
        Sitä varten Jeesus pyysi opetuslapsia odottamaan helluntaihin asti Jerusalemissa ja vasta sen jälkeen voivat sieltä lähteä muualle maahan.

        "Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. "...Kristillisessä kasteessa se saadaan.

        Tää oli taas oma versio hengestä . Jeesus lähetti hänen todistuksen hengen todistuksen sanan kastekäskyn ja voiman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä!

        Outoa että hellari puhuu aina otsasta. Pitäisiköhän sen vaihtaa jo ruumiinosaa?

        OTSA ON BUDHANHALLELUJA GURUJEN JOGA HENKIEN SISÄÄNPÄÄSY OSOITE SITÄ TOKI VEDETÄÄN HENKEEN MUTTA MYÖS GURU MUNKKI PAINAA KÄDEN SIIHEN MISTÄ SIIRTYY HENKEÄ VIRTAA SIIS BUDHAN VIRVOITTAVA VESI JA SEKSUAALINEN TANTRA HENKI ISOMULKKU BUDHA.VOIT MEDITOIDA KAMASUTRAA JOKA PÄIVÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kasteenpalvojat yrittävät sotkea taivaassa olevia uskovia vauvanakastettuihin. Tuossahan puhutaan niistä uskovista, jotka ovat jo taivaassa, eikä maanpäällä papin käsien alla.
        " Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.
        He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. "

        Mutta kaikki kohdat pitää väärentää tarkoittamaan vauvakastetta.

        Inri Jeesus Nasaretilainen Jumalan poika juutalaisten kuningas. Eikä ole enää erotusta kreikkalaisen ja juutalaisen välillä niillä jotka on Jeesuksen uskossa.

    • Anonyymi

      Ef.4:5 Yksi kaste.

      Uuden liiton sinetti on vain yksi kaste, jossa yhdessä ja samassa kasteessa on
      Pyhä Henki ja vesi ja Kristuksen sovintoveren osallisuus

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

      • Anonyymi

        Jeesus Kristus on Herra Jumala vapauttaa tuomioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus Kristus on Herra Jumala vapauttaa tuomioista.

        Aamen. Siihen ei tarvita vettä, vaan yksinkertainen usko Herraan Jeesukseen.
        Room 8
        "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."

        Typerää jankata tuo "siihen ei tarvita vettä"

        Fariseukselle on typerää kaikki, mikä ei sovi hänen oppiinsa.

        helluntailaisen opin mukaan Jeesus oli fariseus,

        "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki
        Jumalan Hengen tulevan alas , niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        Ja katso, taivaasta kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani , johon minä olen
        mielistynyt" Matt: 3: 16-17

        helluntailaisopin mukaan, "ei vesi mitään . . .

        Nimenomaan, siksi hän hokee ettei vettä tarvita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisen opin mukaan Jeesus oli fariseus,

        "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki
        Jumalan Hengen tulevan alas , niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        Ja katso, taivaasta kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani , johon minä olen
        mielistynyt" Matt: 3: 16-17

        helluntailaisopin mukaan, "ei vesi mitään . . .

        ihan samoin vauvakasteessa tapahtuu, eikö tapahdukkin niin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan samoin vauvakasteessa tapahtuu, eikö tapahdukkin niin !

        kun kyyhkynen laskeutuu vaunuihin, niin jääkö se sinne miten pitkäksi aikaa, onko asiaa tutkittu!?

        Vauvatko taas mielessä, eikö muuta löydy?

        Onko uudestikastajien vaunuuissa kyyhkysiä? Onko asiaa tutkittu?

        >>>"jääkö sinne miten pitkäksi aikaa"<<<

        "hän näki JUMALAN HENGEN tulevan alas , niinkuin kyyhkysen"

        helluntailainen pilkkaa kastetta ja "Jumalan Henkeä" Mt: 3: 16-17

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvatko taas mielessä, eikö muuta löydy?

        ei löydy omissa suvuissa pariin sataan vuoteen muuta kuin vauvakasteita!

        niin, minkäs teet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei löydy omissa suvuissa pariin sataan vuoteen muuta kuin vauvakasteita!

        niin, minkäs teet.

        Ei sellaisia olekaan, on vain kasteita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sellaisia olekaan, on vain kasteita

        Tai "on vain kasteita ja kasteluita!"

        Sehän on vain kastelua, kun otsaa kastellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai "on vain kasteita ja kasteluita!"

        Sehän on vain kastelua, kun otsaa kastellaan.

        Niin, teillä on vain kasteluita, joissa ei ole Jeesus mitenkään mukana
        Se on vain kastelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, teillä on vain kasteluita, joissa ei ole Jeesus mitenkään mukana
        Se on vain kastelua.

        Se on sitten upottmistaa mutta ei kaste jos se on vain symboli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, teillä on vain kasteluita, joissa ei ole Jeesus mitenkään mukana
        Se on vain kastelua.

        kaste on nimenomaan kastaa , > kastella.

        "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä" 4 Moos: 8: 7

        helluntailainen vihaa tuota raamatun sanaa , niinkuin yleensäkin raamatun sanaa
        ja erityisesti sen mitä Jeesus on käskenyt, sen helluntailaiset tahtoo ohittaa ja mitätöidä.

        kuten: "Katsokaa , ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä" Mark: 9: 42
        helluntailasten opin mukaan kasteessa Jeesukseen saa halveksua, ja epäillä pienetn uskoa, Jeesus kylläkin sanoo: "yhden näistä pienistä, jotka uskovat" Matt: 18: 6

        voi pimeyden määrää ja vääristelyn paksuutta.

        jos sinä olet se yksi niin ole onnellinenmutta älä viitsi enempää kirjoitella noita hölmöjä kommentteja!

        voi pimeää käkätystä ja sen järjen köyhyyttä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi pimeyden määrää ja vääristelyn paksuutta.

        jos sinä olet se yksi niin ole onnellinenmutta älä viitsi enempää kirjoitella noita hölmöjä kommentteja!

        arvaahan , sen, että helluntailaiset saa oikein hepulin , jos raamatun sanaa
        kirjoitettu.

        väitätkö Jeesuksen sanaa vastaa: "yhden näistä pienistä , jotka uskovat" Mark: 9: 42
        helluntailaiset kuulemma "seuraa Jeesusta" ja samalla kieltävät Jeesuksen sanan !

        "Taivas ja maa katoavat, mutta minun SANANI ei koskaan katoa" Mt: 24: 35

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen. Siihen ei tarvita vettä, vaan yksinkertainen usko Herraan Jeesukseen.
        Room 8
        "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."

        ROOM8 EI aukee lestoille jotka tuomitsee kristittyjä saatanalle ja muuten vikoja etsii että kaikki kastetut on Jeesuksessa. EI KADOTUS TUOMIOTA EI KUOLEMAN LAKIA ENÄÄ EI KRISTUKSEN OMILLA MUTTA SILTI TE KIROATTE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko uudestikastajien vaunuuissa kyyhkysiä? Onko asiaa tutkittu?

        Uudelleen kasteelle vaan Hellari on taas tehnyt syntiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaste on nimenomaan kastaa , > kastella.

        "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä" 4 Moos: 8: 7

        helluntailainen vihaa tuota raamatun sanaa , niinkuin yleensäkin raamatun sanaa
        ja erityisesti sen mitä Jeesus on käskenyt, sen helluntailaiset tahtoo ohittaa ja mitätöidä.

        kuten: "Katsokaa , ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä" Mark: 9: 42
        helluntailasten opin mukaan kasteessa Jeesukseen saa halveksua, ja epäillä pienetn uskoa, Jeesus kylläkin sanoo: "yhden näistä pienistä, jotka uskovat" Matt: 18: 6

        ET SÄ NYT SAATANA ✡️ VOI VETÄÄ MOOSESTA JEESUKSEN RISTIN KUOLEMAAN JUMALAUTA

      • Anonyymi

        Lestoilla on myllynkiviä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestoilla on myllynkiviä

        Nyt taisi luterilainen oppi romahtaa, kun Jeesus puhui " "yhden näistä pienistä , jotka uskovat".
        Ajatella, että kastamattomat pienet uskovat, vaikka luterilaisen opin mukaan he ovat perkeleen omia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ET SÄ NYT SAATANA ✡️ VOI VETÄÄ MOOSESTA JEESUKSEN RISTIN KUOLEMAAN JUMALAUTA

        Vanha liitto:

        "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän
        keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija, kuin
        muukalaiselta, KENELTÄ TAHANSA, rahalla ostettu, joka EI OLE sinun jälkeläisiäsi.
        Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja NIN minun
        LIITTONI on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi." 1 Moos: 17: 12-13

        Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen "esikuva",

        "Kristuksen ympärileikkauksella , ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Kol: 2: 11-12

        "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
        saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton."
        1 Piet: 3: 21

        Jeesuksessa alkoi Uusi LIITTO.

        Sinähän tyrmäät luterilaista vauvakasteuskoa:
        ""Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän
        keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana"???

        Edellä kerrot, että ympärileikkaus on ikuinen säädös ja nyt väität, että ympärileikkaus vaihtui kasteeseen???

        Vaihtelevaa tuo teidän oppinne.

        Vaihtelevaa se on ellaisen mielestä joka ei tajua miten ympärileikkaus ja kaste liittyvät toisiinsa. Sellaista se vauvausko on, ei ne muusta juuri puhu

        ei raamatun sana kenenkään "omiansa" kirjoitusta, vaan raamattu sanoo:

        "ja niin minun liittoni on merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi."
        1 Moos: 17: 13

        Vanhan liitona > Mooseksen laki ja säädökset, uhraukset, niitä ei kansa pystyneet kokonaan täyttään, Jeesus tuli TÄYTTÄÄN "kaiken lain".

        Jeesuksessa alkoi Uusi LIITTO,
        Vanha ympärileikkauksen liitto VAIHTUI Uuteen LIITTOON Kristuksessa.

        Jeesus on "kuolemalla kuoleman voittanut ja haudoissa oleville elämän antoi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtelevaa se on ellaisen mielestä joka ei tajua miten ympärileikkaus ja kaste liittyvät toisiinsa. Sellaista se vauvausko on, ei ne muusta juuri puhu

        luterilaisuudessa on on myös viisi erilaista lahkoa, ns. "viidesläiset",
        jotka ovat omia "yhdistyksiä", joissa esim. lestadiolaisuudessa on aikuiskaste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luterilaisuudessa on on myös viisi erilaista lahkoa, ns. "viidesläiset",
        jotka ovat omia "yhdistyksiä", joissa esim. lestadiolaisuudessa on aikuiskaste.

        Ne on herätysliikkeitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt taisi luterilainen oppi romahtaa, kun Jeesus puhui " "yhden näistä pienistä , jotka uskovat".
        Ajatella, että kastamattomat pienet uskovat, vaikka luterilaisen opin mukaan he ovat perkeleen omia.

        Jokainen uskosta osaton on perkeleen oma, kuten sinäkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on herätysliikkeitä

        Joo ja viisi niitä taitaa olla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tyrmäät luterilaista vauvakasteuskoa:
        ""Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän
        keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana"???

        Edellä kerrot, että ympärileikkaus on ikuinen säädös ja nyt väität, että ympärileikkaus vaihtui kasteeseen???

        Vaihtelevaa tuo teidän oppinne.

        >>>"tyrmäät vauvakastetta"<<<

        olihan Alkuseurakunnan aikaan vielä niitä, jotka eivät uskoneet kasteen pelastukseen, vaan haluvisvat edelleen ympärileikkauttaa itsensä,
        siitä Paavali kirjoittaa:

        "Katso, minä Paavali sanon teille, jos ympärileikkautatte itsenne, niin KRISTUS ei ole
        oleva teille miksikään hyödyksi." Gal: 5: 2
        ja
        "joka ympärileikkauttaa itsensä , niin hän on velvollinen täyttään kaiken lain"
        Gal: 5: 3
        Vanha ympärileikkauksen liitto jäänyt taakse , kun evankeliumia ja kastekäskyä julistettu.

        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Kol: 2: 11-12

    • Anonyymi

      Meniks noita nukkumaan?

      • Anonyymi

        ei se ainakaan piian mökille pyöräillyt, luulisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se ainakaan piian mökille pyöräillyt, luulisin.

        Niin, unissaan ehkä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, unissaan ehkä

        Totta: "olihan Alkuseurakunnan aikaan vielä niitä, jotka eivät uskoneet kasteen pelastukseen".

        Niitähän olivat kaikki alkuseurakuntaan kuuluneet, sillä ei siellä kukaan uskonut kasteen pelastavan. Sellainen opetus on vanhojen kirkkojen munkkien keksintöä.
        UT:n selvä opetus oli, että vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa, ja sen jälkeen otettiin kaste.
        "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi." Ap 16
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Alkuseurakuntaan kuuluneet uskoivat kasteen pelastavan koska Jeesus ja spototlit niin opettivart

        "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste" 1. Piet.
        "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan kasteen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta," Tit. 3
        " Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" Mar. 16

        UT ei laita uskoa ja kastetta vastakkain vaan selvä opetus on että Jeesus pelastaa uskon ja kasteen kautta. Näin on opettanut kristikunta aina ja vasta uudestikastajat ovat hylänneet tämän opin

        Totta.
        Raamattusa sanoo kyllä että usko Jeesukseen pelastaa mutta missään se ei sano että "vain usko"

        Tässä nähdään sitten uudestikastajien ja Raamatun välinen ero:

        Uudestikastaja: "vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa, ja sen jälkeen otettiin kaste."

        Jeesus: "joka uskoo JA kastetaan pelastuu"

        Ero on selvä. Apostolien mukaanhan kaste pelastaa ja nämä sanovat sen suoraan. Ihan yhtä suoraan kuin senkin että usko Jeesukseen pelastaa

        jo ihan tavallisen ihmisenkin ymmärryksellä ajattelee, kun Vanhan liiton ympärileikkaus on
        kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille ( tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta) ollut koko Vanhan liiton historian ajan , sukupolvesta sukupolveen, että perheet olisivat yks kaks jättäneet kahdeksan päivän ikäiset lapsensa , ilman ympärileikkausta ja vielä ilman kastettakin . . .
        Paavali opettaa ja sanoo:
        "sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2:

        En ole sylilasten kastamisen kannalla, mutta kyllähän kasteen merkitys on nimenomaan pelastus Kristuksen kuoleman tähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo ihan tavallisen ihmisenkin ymmärryksellä ajattelee, kun Vanhan liiton ympärileikkaus on
        kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille ( tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta) ollut koko Vanhan liiton historian ajan , sukupolvesta sukupolveen, että perheet olisivat yks kaks jättäneet kahdeksan päivän ikäiset lapsensa , ilman ympärileikkausta ja vielä ilman kastettakin . . .
        Paavali opettaa ja sanoo:
        "sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2:

        Tuo ympärileikkauksesta höpöttävä pelle ei pääse eroon tuosta pakkomielteestään. Taitaa olla hieman yksinkertainen. Ympärileikkaus ei pelastanut ketään eikä pessyt pois syntejä.
        Se oli vain ulkoinen merkki kuulumisestä juutalaiseen kansaan.
        Alkuseurakunnan juutalaisetkin ympärileikkasivat poikalapsensa, joten sitä ei muutettu kasteeksi.

        Mutta: "Raamatusa sanoo kyllä että usko Jeesukseen pelastaa mutta missään se ei sano että "vain usko"????

        Kyllä sanoo!!!!!, sillä Paavali ei lisännyt mitään toimenpiteitä uskon lisäksi, ei kastetta, ei ehtoollista, ei synninpäästöä tai muutakaan toimitusta, joita ihmiset ovat siihen keksineet:
        Ap 16
        "Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. "
        Room 5
        "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo."

        Ei sanaakaan kasteesta.

        Ympärileikkaus oli kasteen esikuva, joka ei pelastanut.

        Koska kaste ja usko kuuluvat yhteen, niin siellä missä opetetaan uskon pelastavan, opetetaan myös että kaste pelastaa ja toisinpäin. Raamattu ei tunne termiä "pelkkä usko".

        Noissa kohdissa ei ole sanaakaan uudestisyntymisestä, joten onko nyt niin että sitä ei tarvitakaan... uudestikastajien logiikalla näin.

        Pietarin kirjeen kohdassa ei mainita uskoa erikseen, joten samalla logiikalla uskoa ei sitten tarvita.

        Tuollaiseksi selittelyksi se menee jos katsotaan sitä mitä joku kohta ei sano, sen sijaan että katsotaan mitä se sanoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympärileikkaus oli kasteen esikuva, joka ei pelastanut.

        Koska kaste ja usko kuuluvat yhteen, niin siellä missä opetetaan uskon pelastavan, opetetaan myös että kaste pelastaa ja toisinpäin. Raamattu ei tunne termiä "pelkkä usko".

        Noissa kohdissa ei ole sanaakaan uudestisyntymisestä, joten onko nyt niin että sitä ei tarvitakaan... uudestikastajien logiikalla näin.

        Vanhan liiton ympärileikkaus:
        "IANKAIKKISEKSI liitoksi" 1 Moos: 17: 13 > kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan koko ihmiskunnalle jo Vanhan liiton kirjoituksia luettaessa.

        "Kristus nousi kuolleista ja kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan liiton ympärileikkaus:
        "IANKAIKKISEKSI liitoksi" 1 Moos: 17: 13 > kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan koko ihmiskunnalle jo Vanhan liiton kirjoituksia luettaessa.

        "Kristus nousi kuolleista ja kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi"

        Kristuksen kuolema ja kaste liittyvät yhteen. Siksi kaste pelastaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo ihan tavallisen ihmisenkin ymmärryksellä ajattelee, kun Vanhan liiton ympärileikkaus on
        kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille ( tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta) ollut koko Vanhan liiton historian ajan , sukupolvesta sukupolveen, että perheet olisivat yks kaks jättäneet kahdeksan päivän ikäiset lapsensa , ilman ympärileikkausta ja vielä ilman kastettakin . . .
        Paavali opettaa ja sanoo:
        "sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2:

        ympärileikkaus oli jumalan kansan ja hänen keskinäinen asia, jonka järjellisyydestä ei kenenkään pitäisi puhua koska siinä ei ole mitään järjellistä!

        pakanoille se ei ole koskaan kuulunut eikä se ole mitenkään esikuvallista uudelle liitolle joka ei perustu mihinkään fyysiseen voimisteluun vaan on yksin uskon ja hengen asia sydämen tasolla.

        jos joku onnistuu vesitipalla puhdistamaan sydämen niin se on varma nobeli tiedossa heti.
        luulis sitä jo tällä vuosiluvulla olevan mahdollista päästä irti kirkkoisien päätelmistä ja vallanhalun välineistä mutta eiiii päinvastoin, pimeys senkun synvenee jpnka näkee jokainen silmällinen ja hengellinen lukija foorumillakin.

        Ympärileikkaus kuului Jumalan kansalle ha uuden liiton kansalle kuuluu kaste. Ympärileikkaus on kasteen esikuva.

        Vesitippa ei puhdista mitään. Tuo säälittävä kitisijä vaan jankkaa moisesta kun Raamattu puhuu sitä vastaan. On se pimeä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ympärileikkaus oli jumalan kansan ja hänen keskinäinen asia, jonka järjellisyydestä ei kenenkään pitäisi puhua koska siinä ei ole mitään järjellistä!

        pakanoille se ei ole koskaan kuulunut eikä se ole mitenkään esikuvallista uudelle liitolle joka ei perustu mihinkään fyysiseen voimisteluun vaan on yksin uskon ja hengen asia sydämen tasolla.

        jos joku onnistuu vesitipalla puhdistamaan sydämen niin se on varma nobeli tiedossa heti.
        luulis sitä jo tällä vuosiluvulla olevan mahdollista päästä irti kirkkoisien päätelmistä ja vallanhalun välineistä mutta eiiii päinvastoin, pimeys senkun synvenee jpnka näkee jokainen silmällinen ja hengellinen lukija foorumillakin.

        siinä taas helluntailainen pilkkaa kastetta,
        elikkä laittaa ITSENSÄ Jeesuksen edelle.

        raamattu: "Ette te VALINNEET minua, vaan MINÄ valitsin teidät." Joh: 15: 16

        helluntailainen korottaa ITSENSÄ > valitsijaksi . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä taas helluntailainen pilkkaa kastetta,
        elikkä laittaa ITSENSÄ Jeesuksen edelle.

        raamattu: "Ette te VALINNEET minua, vaan MINÄ valitsin teidät." Joh: 15: 16

        helluntailainen korottaa ITSENSÄ > valitsijaksi . . .

        etkö pöllö tajua että golgatalla on jokainen ihminen valittu Jeesuksen puolelta.

        nyt vain koko taivaan väki odottaa että sinäkin vaivautuisit valitsemaan omalta osuudeltasi sinut jo valinneen!

        eikö Jeesus sanonut oppilailleen jossain vaiheessa mm; tahdotteko tekin mennä pois...!"

        kenellä se pallo oli mieti asiaa.

        Harvat ovat kutsutut sanoo Raamattu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvat ovat kutsutut sanoo Raamattu

        ei sano sellaista.

    • Anonyymi

      sakramenttipelastuspilleri se on kaiketi tuon lutterin systeemin seuraava tapa pelastaa ihmisiä ilman että kukaan tekee parannusta mistään eikä muutu kivisydämet yhtään pehmeämmiski kuten vallitseva tilanne on ollut keskiajalta asti.

      eli vähän kuin nilsin eturauhaspilleri, ei heräämistä vaan syvää synnin unta uudella konseptilla, entistä syvempää ja pimeämpää.

      • Anonyymi

        kristinuskon sakramentit on ollut jo ennen Lutheriakin.

        tiedoksi.

      • Anonyymi

        Typerää vääristelyä taas mitä parhamin systeemissä harrastetaan. Mikään sakramentti ei pelasta ilman uskoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerää vääristelyä taas mitä parhamin systeemissä harrastetaan. Mikään sakramentti ei pelasta ilman uskoa

        jos kaste ei auta uskon tulemisessa, niin miksi kastatte ollenkaan?

        eikö se olisi parempi odottaa sen uskon saapumista ja kastaa sitten, sellainen ainkain raamatun aikana näytti tuottavan hyvää tulosta.

        ja kuulemma se uskokin on jumalan teko, niin mitäs siinä sitten kastetaan, eikö Jumala anna uskoa ellei ole kastetta heti syntymässä vai mikä tämä temppuratanne oikein on!?

        on se kummallinen oppi, jossa uskominen on kuulemma Jumalan teko, mutta miksi Jumalan teko ei ala suomalaisten kohdalla, jumalassako se on vika kun ei anna uskoa miljoonille suomalaisille vaikak on jo ennakkoon kastettu ja tehty vaikka mitä, on ristit kaulassa ja lusikat kaapissa puvut on henkarissa, mutta uskoa ei vaan tule !

        on teillä merkillinen toimimaton yhtälö!

        onko tilanne kuin pystyyn maalatuissa tukkipuissa, isäntä on maalannut kaikki pystyyn, mutta ei vaan ala valkoista lautaa ilmestyä mihinkään, aina vaan on mentävä maalikauppaan nurkkalautojen päästyä talon seinään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos kaste ei auta uskon tulemisessa, niin miksi kastatte ollenkaan?

        eikö se olisi parempi odottaa sen uskon saapumista ja kastaa sitten, sellainen ainkain raamatun aikana näytti tuottavan hyvää tulosta.

        ja kuulemma se uskokin on jumalan teko, niin mitäs siinä sitten kastetaan, eikö Jumala anna uskoa ellei ole kastetta heti syntymässä vai mikä tämä temppuratanne oikein on!?

        Jeesuksen käsky: "kaikki kansat kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

        "Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton, sinun kättesi puhtauden takia hän pelastuu"
        Job: 22: 30

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerää vääristelyä taas mitä parhamin systeemissä harrastetaan. Mikään sakramentti ei pelasta ilman uskoa

        no voi herraisä uskohan on jumalan teko, moittikaa nyt jumalaa kun ei anna uskoa luterilaisille miljoonat odottaa että voi kun usko saapuisi mutta ei tulee muuta kuin hilma ja tauno !

        kokeilkaa jo toisinpäin viidensadan suoden välein, antaka uskon tulla jumalan tekona ensin, ja kastakaa sitten, kuulemma apotolit teki juuri siten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kristinuskon sakramentit on ollut jo ennen Lutheriakin.

        tiedoksi.

        ...kristinuskon sakramentit... ok, missä on apostolinen opetus aiheesta, kerro !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen käsky: "kaikki kansat kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

        "Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton, sinun kättesi puhtauden takia hän pelastuu"
        Job: 22: 30

        Tuliko raamattuun nyt paha reikä kun leikkasit jobista palan kastetarinaasi!

        kuule raamattua ei pidä pilata vaikka olisi kuinka hyvät fiskarsit käsillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen käsky: "kaikki kansat kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

        "Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton, sinun kättesi puhtauden takia hän pelastuu"
        Job: 22: 30

        kenen kättesi puhtauden takia ?

        pitäskö hiukan lukea ajatuksella ennekuin laittaa pönkää kirkkoisille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kenen kättesi puhtauden takia ?

        pitäskö hiukan lukea ajatuksella ennekuin laittaa pönkää kirkkoisille!

        "ei hyvää päivää",

        "helluntailainen sanoo "KENEN kättesi puhtauden"'
        jospa ny helluntailainen ottais vaan sen peitteen pois silmiltään,

        "ota peite pois silmiltäsi, jotta näkisit"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...kristinuskon sakramentit... ok, missä on apostolinen opetus aiheesta, kerro !

        löytyy kristinuskon HISTORIASTA.

        "Typerää vääristelyä taas mitä parhamin systeemissä harrastetaan. Mikään sakramentti ei pelasta ilman uskoa"???

        Hienoa, että vihdoinkin tajusit, että uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa. Miksi lut kirkko kuitenkin tekee niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no voi herraisä uskohan on jumalan teko, moittikaa nyt jumalaa kun ei anna uskoa luterilaisille miljoonat odottaa että voi kun usko saapuisi mutta ei tulee muuta kuin hilma ja tauno !

        kokeilkaa jo toisinpäin viidensadan suoden välein, antaka uskon tulla jumalan tekona ensin, ja kastakaa sitten, kuulemma apotolit teki juuri siten.

        Miksi se ei ole antanut sitä sinulle? Mitään järjestyksiä ei Raamattu määrää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...kristinuskon sakramentit... ok, missä on apostolinen opetus aiheesta, kerro !

        Luehan UT: kirjeitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Typerää vääristelyä taas mitä parhamin systeemissä harrastetaan. Mikään sakramentti ei pelasta ilman uskoa"???

        Hienoa, että vihdoinkin tajusit, että uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa. Miksi lut kirkko kuitenkin tekee niin?

        Kastaminen ei ole turhaa kun kastettua myös opetetaan.

        Miksi hel kirkko kastaa uskomattomia aikuisia jotka tunnustavat uskonsa mutta eivät oikeasti usko? Oliko sellainen uskovien kaste?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ei hyvää päivää",

        "helluntailainen sanoo "KENEN kättesi puhtauden"'
        jospa ny helluntailainen ottais vaan sen peitteen pois silmiltään,

        "ota peite pois silmiltäsi, jotta näkisit"

        tuollaista se on kun lainataan yksi jae tajuamatta ollenkaan mistä siinä oli kysymys, eli peite on kyllä sakastissa.

        miksi et näe mistä siinä puhutaan, koita hyvä ihmispolo tutkia lisää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        löytyy kristinuskon HISTORIASTA.

        tiedoksi.

        kristinuskosi historiasta voit lukea ketjusta kirkkohistorian havinaa, sieltä näet millaisesta kristiuskon vääristymistä on kyse niissä ns kristinuskoissa koskien isoja kirkkoja!

        lue ja koita antaa valon lisääntyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastaminen ei ole turhaa kun kastettua myös opetetaan.

        Miksi hel kirkko kastaa uskomattomia aikuisia jotka tunnustavat uskonsa mutta eivät oikeasti usko? Oliko sellainen uskovien kaste?

        opettaminen ilman uudestisyntymistä tarkoittaa käännynnäsiten tekemistä, ei mitään sen enempää ei asiasta synny.

        tarvitaan ensin syntyminen Jumalan Hengestä, sitten voi alkaa puhua opettamisesta ja silloinkin se on vaivalloista ja hidasta riippuen millainen änkyräluonne on kyseessä.

        Jeesuksen perässä raahustaneet oppilaat olivat niin hitaita oppilaita että jeesus tuskastui heihin monta kertaa.

        mikään kastaminen ei mikään talismaani ei synnytä ketään miksikään, opetettuja koiran tapaisia siitä syntyy,.... istu, tassu, maate, jne....

        en tiedä miksi helluntaikirkkoa tähän vedät, en ol e ikinä semmoisessa käynyt enkä tiedä mitään ketä siellä kastetaan, mutta en usko että kukaan kastattaa itseään huvikseen ellei sitten viiraa pahemman kerran yläkertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ei hyvää päivää",

        "helluntailainen sanoo "KENEN kättesi puhtauden"'
        jospa ny helluntailainen ottais vaan sen peitteen pois silmiltään,

        "ota peite pois silmiltäsi, jotta näkisit"

        On se nyt ihmeoppia kun kaikki on Jumalantekoa uskomiset ja kaikki ja sitten pitää kuitenkin itse ottaa peite silmiltä !?

        miten siinä peite on jos se on jumalantekoa, onko nyt karvakoipi riitautunut itsensä kanssa, vai olisko vaan parikolmekymmentä luterin haaraa riitautunut keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se ei ole antanut sitä sinulle? Mitään järjestyksiä ei Raamattu määrää

        Raamatun olettamus on että lukijakin jotain tajuaa!

        ei siellä lue että laita kengät jalkaan ensin ja sitten sukat perään.

        herääminenkin ennen ylösnousua ja aamutoimia kuuluu perusolettamuksiin ilman ylöskirjoittamista tuleville sukupolville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kristinuskosi historiasta voit lukea ketjusta kirkkohistorian havinaa, sieltä näet millaisesta kristiuskon vääristymistä on kyse niissä ns kristinuskoissa koskien isoja kirkkoja!

        lue ja koita antaa valon lisääntyä.

        Kyllä ja uskotone ujrien tuki ry kertoo amerikan porukiden toilailuista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opettaminen ilman uudestisyntymistä tarkoittaa käännynnäsiten tekemistä, ei mitään sen enempää ei asiasta synny.

        tarvitaan ensin syntyminen Jumalan Hengestä, sitten voi alkaa puhua opettamisesta ja silloinkin se on vaivalloista ja hidasta riippuen millainen änkyräluonne on kyseessä.

        Jeesuksen perässä raahustaneet oppilaat olivat niin hitaita oppilaita että jeesus tuskastui heihin monta kertaa.

        mikään kastaminen ei mikään talismaani ei synnytä ketään miksikään, opetettuja koiran tapaisia siitä syntyy,.... istu, tassu, maate, jne....

        Kyllä mutta kastettu onkin uudestisyntynyt

        Uudestisyntyminen tapahtuu vedestä ja Hengestä, jätit veden pois koska se ei sovi oppiisi

        Kaste on uudestisyntymisen peso ja tulee aina olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en tiedä miksi helluntaikirkkoa tähän vedät, en ol e ikinä semmoisessa käynyt enkä tiedä mitään ketä siellä kastetaan, mutta en usko että kukaan kastattaa itseään huvikseen ellei sitten viiraa pahemman kerran yläkertaa.

        Mutta et vastannut kysymykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se nyt ihmeoppia kun kaikki on Jumalantekoa uskomiset ja kaikki ja sitten pitää kuitenkin itse ottaa peite silmiltä !?

        miten siinä peite on jos se on jumalantekoa, onko nyt karvakoipi riitautunut itsensä kanssa, vai olisko vaan parikolmekymmentä luterin haaraa riitautunut keskenään.

        Kyllä uskomiset on Jumalan tekoa ja Pyhän Hegnen synnyttämää

        Ateistille se on ihmisoppia

        karvokorvesta se puhuu, mutta ei Jeesuksesta. Kertoo paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun olettamus on että lukijakin jotain tajuaa!

        ei siellä lue että laita kengät jalkaan ensin ja sitten sukat perään.

        herääminenkin ennen ylösnousua ja aamutoimia kuuluu perusolettamuksiin ilman ylöskirjoittamista tuleville sukupolville.

        Tuo ei liity aiheeseen mitenkään

    • Anonyymi

      jos vauva ei voi uskoa, niin miten vauva sitten voi epäillä > KIELTÄÄ uskon ??

      • Anonyymi

        Tai olla Jumalan oma ellei usko?

      • Anonyymi

        vauva ei usko eikä ole uskomatta eikä tiedä mistään mitään paitsi äitinsä maitopaukkua imee siinä koko elämisensä kirjo !

        järjettömät opit uskottelee vauvojen uskovan muka johonkin ja osaavat ratkoa uskomisen asioita.

        pitää olla täysin läpiumpisokea aivopesty jotta moista viitsii edes ajatella.

        ja helluntailaisten mukaan vauva pelastuu ilman uskoa ilman kastetta Kristukseen, eikä enää ole edes Vanhan liiton ympärileikkauksen liittoa, joka:
        "Iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 13

        Jeesuksessa alkoi uusi liitto, ja Jeesus sanoo:
        "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3:

        kai vauvakin on "joku" ??

        Ei voi olla uskomatta??? Tuosta ei uudestikastajat tykkää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja helluntailaisten mukaan vauva pelastuu ilman uskoa ilman kastetta Kristukseen, eikä enää ole edes Vanhan liiton ympärileikkauksen liittoa, joka:
        "Iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 13

        Jeesuksessa alkoi uusi liitto, ja Jeesus sanoo:
        "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3:

        kai vauvakin on "joku" ??

        Kaikilal on sama tie pelastukseen ja se on Kristus

        ja Kristus antoi kastekäskyn "kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja helluntailaisten mukaan vauva pelastuu ilman uskoa ilman kastetta Kristukseen, eikä enää ole edes Vanhan liiton ympärileikkauksen liittoa, joka:
        "Iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 13

        Jeesuksessa alkoi uusi liitto, ja Jeesus sanoo:
        "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä , ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3:

        kai vauvakin on "joku" ??

        ""jos joku ei synny vedestä ja Hengestä"???

        Tarkoitit varmaan Jaska Jokusta, joka on myös satua, kuten sinun juttusikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""jos joku ei synny vedestä ja Hengestä"???

        Tarkoitit varmaan Jaska Jokusta, joka on myös satua, kuten sinun juttusikin.

        Aaa, vai on Jeesuksen sanat "vedestä ja Hengestä" sinulle satua?

        rohkea tunnustus!

    • Anonyymi

      Jeesus taisi siis syntyä isänsä ns. perätilasta.
      Ainakin sen jutut oli ihan sieltä.

      • Anonyymi

        ei ole mitään perätilasta syntymistä, vaan termi tulee siitä syntyvä vauva on väärinpäin, jalat edellä !

        mitä porukkaa siellä oikein on jolle melkein kaikki asiat on perätilassa.

        Taisi olla uudestikastajan kommentti tuo

        Mistähän satukirjasta sinä olet repäissyt tuollaisen sadun:
        "Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."???

        Raamatussa ei ole tuollaista satua.
        Tarkoitatko kirkastusvuorikertomusta;
        ""Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä". Mark 9

        Vai kastehetkeä: Luuk 3
        "myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

        "Raamatussa ei ole tuollaista satua."

        Kyllä tuo oli suoraan Ramatusta, Heprealaiskirjeestä. Mutta sekin kirje on sinulle satua, joten et usko.

        Mitähän sinä taas sekoilet? Taidat olla satusetä joka keksii omiaan.
        Tuo hebrealaiskirje ei puhu mitään kasteesta, vaan siinä Jumala korotta Jeesuksen arvoa ja pappeutta. Mutta kasteenpalvoja näkee kaikessa vain kasteen:
        Hebr 5
        Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle:
        "Sinä olet minun Poikani, tänä
        päivänä minä sinut synnytin";

        Onko aivoissasi vikaa? En ole väittänyt että Hebrealaiskirje puhuu kasteesta vaan siellä on tuo kohta jota sanoit saduksi.

        Oletko jo noin sekaisin, että et tajua mitä aloituksessasi kirjoitit:
        "Jeesuksen kasteessa Jordanilla toteutui tämä profetian sana: "Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

        Taidat olla melkoinen satusetä, joka ei muista mitä on kirjoittanut.

        Minä en ole tehnyt aloitusta, vaan korjasin sinun harhasi siitä ettei Raamatussa ole tuollaista kohtaa.

        Taidat olla melko vainoharhainen.

        Tuo hellari ON vainoharhainen. Se luulee että kaikki viestit on saman kirjoittajan kirjoittamia... Mutta taas sen "sadut" osoitettiin Raamatun Sanaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko jo noin sekaisin, että et tajua mitä aloituksessasi kirjoitit:
        "Jeesuksen kasteessa Jordanilla toteutui tämä profetian sana: "Tämä on minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."

        Taidat olla melkoinen satusetä, joka ei muista mitä on kirjoittanut.

        "ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:
        - "tänä päivänä minä sinut synnytin"

        Ei myöskään näin:
        - "Minä olen hänen Isänsä ja hän on oleva minun Poikani" Hebr: 1:5

        Jeesuksen kasteessa:, taivaasta kuului ääni, joka sanoi:
        "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt" Matt: 3:

        Aamen, veliseni!!!

    • Anonyymi

      Siis Johannes Kastaja kuuli tuollais4en äänen?

    • Anonyymi

      Ilman kasteessa Jumalan tekemään uudistamisopeteraatiota (uudestiluomista) Jeesus ei olisi voinut nousta mennä fyysisessä ruumiissaan tuonelaan, kulkea seinien läpi eikä nousta ihmisen hahmossa taivaaseen kastekäksyn annettuaan.

      Liha ja veri ei sellaisenaan ilman uudestisyntymistä voi perisä eikä mennä sinne sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Hepr. 2:14

      Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

      Haudassa ihmiselle ei enää valmisteta mitään uutta ylösnousemusruumista, kyllä ne asiat tapahtuu maan päällä kasteessa, kun Jumala on paikalla Henkensä kanssa ja vesi on luomisen ja uudestiluomisen pakollinen materiaali, koska ihmisen fyysinen, ei pelkkä henkiolento.

      • Anonyymi

        33/38 käännöksen mukaan Jeesuksen käyttämä sana ilmaisu "JOKU" lauseessa tarkoittaa puhujaa itseään,
        Nikodemus meni kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä heti kun se oli mahdollista Jeesuksen kasteen jälkeen.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos JOKU ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

        Jeesus ei puhu itsestään , sanomalla "joku", Jeesus puhuu "Poika" / Ihmisen Poika,

        "Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika, ja se , kenelle
        Poika tahtoo hänet ilmoittaa." Mt: 11:

        Jeesus ei puhu omasta itsestään sanalla "joku" , vaan aina
        "Poika" / Ihmisen Poika,

        älkää ny hyvänen aika väärentäkö , että Jeesus olisi "joku" , Jeesus ei sano itsestään nimeä "joku".

        Kyllä Jeesus puhuu myös itsestään, kun puhuu ihmisistä.

        Joh.3: 5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Jeesus puhuu myös itsestään, kun puhuu ihmisistä.

        Joh.3: 5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

        Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Jos luterilaista satua on uskominen, niin Jeesuskin oli syntinen perisyntiopin mukaan.
        "Hän tuli heidän kaltaiseksieen."!!!

        Se jo todistaa perisyntiopin raamatunvastaiseksi ihmiskeksinnöksi, jolla saadaan oikeutus vauvakasteelle.

        JEESUS sanoo:

        "jos IHMINEN ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
        Joh: 3: 5

        helluntailainen vois vastata : onko vauva IHMINEN !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hepr. 2:14
        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen."

        Jos luterilaista satua on uskominen, niin Jeesuskin oli syntinen perisyntiopin mukaan.
        "Hän tuli heidän kaltaiseksieen."!!!

        Se jo todistaa perisyntiopin raamatunvastaiseksi ihmiskeksinnöksi, jolla saadaan oikeutus vauvakasteelle.

        Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, eikä ollut syntinen. Muutehnan hän on meidän kaltaisemme, mutta ilman syntiä. Se todistaa että kaikki muut ovat syntisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, eikä ollut syntinen. Muutehnan hän on meidän kaltaisemme, mutta ilman syntiä. Se todistaa että kaikki muut ovat syntisiä

        Jeesuksen kasteessa ei ollut kyse syntien pesusta koska Jeesuksella ei ollut syntiä, kuten kaikilla muilla ihmisillä on jo perisynnin vuoksi kollektiivinen syntisyys kasteessa pestäväksi pois kasteessa.

        Jeesuksen kaste liittyy uudestisyntymiseen ja pääsemiseen takaisin ihmisenä Jumalan valtakuntaa, mikä ei ole mahdollista ilman kasteessa tapahtuvaan Jumlan uudestisluomista vedestä ja Hengestä.

        Kyllä Jeesus puhuu myös itsestään, kun puhuu ihmisistä.

        Joh.3: 5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan.

        "Salli nyt vaan, sillä näin meidän tulee täyttää kaiki vanhurskaus" (=Kaste)

        Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1874
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 103
      1676
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1487
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe