Siitä puhe mistä puute

Trendit ruokkivat itse itseään. Tämän olen sijoittamisen harrastajanakin huomannut. Trendejä ja keskuspankkia vastaan on älytöntä taistella, jos haluaa onnistua.

Sama pätenee politiikassakin. Kepu on jäämässä poliittisen puheen ja mielenkiinnon sivuraiteille. Kepun vastustajatkin ovat passivoituneet. Lyötyä ei haluta hakata polvilleen tai sitten siitä, josta ei ole vastusta, ei huomioida. Täälläkin näkyy se, että puhutaan enemmän demareista kuin Kepusta. Siitä puhe mistä puute. Eli demarien kannatukselle se voisi ennakoida kasvua ja Kepulle laskua.

Poliittinen mielenkiinto on näissä vaaleissa kohdistumassa kolmioon, johon kuuluvat Kokoomus, demarit ja persut. Muut ovat enemmän tai vähemmän vakiintuneiden peruskannattajiensa varassa vähän siihen tapaan kuin RKP, jonka kannatus seuraa tarkasti ruotsinkielisen väestön osuutta Suomessa. Kepun peruskannatus tulee maatalouselinkeinosta ja sen lähellä olevista toimijoista. Vihreillä ja vasureilla on enemmän toivoa, koska heidän peruskannattajiensa potentiaali voi edelleen nousta. Vihreitä kannattelee ympäristötietoisuus ja vasureita prekariaatin koko.

11

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin hyvää pohdintaa jälleen kerran MPP. Kepu ampuu itseään taas jalkaan hajasijoituslässytyksillä ja koko maan elinvoimaisena pitämisellä. Emme voi ottaa niin paljoa velkaa, että kepun haaveet toteutuisi ja itse eivät niitä suostu rahoittamaan.

      • Anonyymi

        Jos simulla ei ole mitään järkevää sanottavaa mihinkään kesksuteluun, niin eikö sinun kannattaisi olla hiljaa ja seurata kun aikuiset keskustelee.


      • Anonyymi

        Eräs merkittävä sotilasjohtaja sanoi erittäin osuvasti: Älkää koskaan aliarvioida ryssän kykyä ampua omaan jalkaa! Vihjeenä, kova sotilasjohtaja ja myöhemmin ko. tieteestä professori, lisävihjeen, ei ryssämielinen Visuri;-))


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        ❤️ ­N­y­­m­­f­o­m­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#177458636

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Epäilemättä trendit ruokkivat itseään myös politiikassa. Mutta se kärkikolmikon lopullinen järjestys... se voi olla kiinni varsinaista vaalipäivää edeltävän kahden viikon todellisista tai "todellisista" skandaaleista, joiden promoottoreina toimivat poliittiset vastavoimat. Kuten tiedämme, poliittisessa pyrkyröinnissä ja kumppanin vokottelussa kaikki on "sallittua".

    • Anonyymi

      Mitä pidät sijoitustrendinä näinä päivinä?


      Nyt on päästy sairaudesta (nollakorot) ja pommista (energiasuutari ei räjähtänyt)
      kiinteistöt laskevat eivätkä käy kaupaksi

      Onko positiivinen näkemys korkojen laskemisesta ennenaikainen?

      sijoittajajoukko ei ole tottunut korkoihin siis nuoret perheet

      voisiko tätä jotenkin käyttää hyväksi?

      • Sijoitustrendistä ei oikein tässä sumussa vielä näy selkeää taivasta. Olisin varovainen, ellei tunne jotain sektoreita tai yrityksiä kohtuu hyvin. Eli odottelisin, koska esim. pörssiyhtiöiden kurssit vaikuttavat turhan korkeilta enkä itse löydän oikein mitään sijoitettavaa kotimaasta. Mulla on suomalaisista vain Nokiaa. Muut myin pois.

        Uskon korkojen laskevan sinne toivetasoon eli 2 prosenttiin aika nopeastikin, jos keskuspankit pysyvät tiukkoina. Pieni ravistelu onkin hyvä, sillä silloin jyvät alkavat erottua akanoista.

        Ei nykyinenkään korkotaso niin kovin suuri ole. Täytyy muistaa, että tässä on kiritty vähän kiinni vuosien nollakorkoja. Hinnathan lähtivät minusta nousuun keskuspankkien ääriväljän rahapolitiikan ja elvytyksen vuoksi. Siitä maksetaan nyt hintaa. Sitten tuli vielä päälle sodan aiheuttama kustannusinflaatio.

        Korkosijoituksiin en ole perehtynyt. Enkä oikein muistakaan, koska olen aina sijoittanut vain osinkoihin. Joskus olen kokeillut öljylläkin, mutta siinä trendit ovat niin paljon kiinni esim. OPECin päätöksistä, että se on vaikeaa. Eli yleisesti sanoisin, että cashinä ehkä kannattaa olla nyt aika suurella painolla ja odotella selkeämpiä aikoja.

        Itse en noudata nyt tätä ohjettani, koska olen mielestäni löytänyt norjalaisista energiasektoriin liittyvistä merenkulkualan (tuotantotankkerit) osakkeista jonkinlaisen kultakaivoksen. Näistä Hafnia on ollut ehkä kaikkien aikojen paras sijoitukseni. Kurssi on taas kovassa nosteessa ja osinkoja tullee tänä vuonna maksettavaksi siihen päälle 15-20 %. Nyt odottelen myös Cool-nimisestä yhtiöstä paljolti samanlaista ylös syöksyä. Näitä löytyy myös muita Norjasta (Flex, BW LPG, USAsta (esim. Scoprpio) ja Tanskasta (Torm). Mutta näitä pitää seurata aika tarkkaan, koska ala on syklinen ja alaskin voidaan tulla sitten vauhdilla. Nyt esim. nostetta tulee Venäjäboikotista, kun merimatkat pitenevät. Toinen vauhdittava tekijä on Kiinan koronarajoitusten poistaminen. Vaikka hinnat näissä ovat nousseet hurjastikin, edelleen esim. Hafniassa ja Coolissa on yli 50 %:n nousuvara analyytikkojen target-hintoihin.

        Asuntopuolella on nyt ostajien markkinat ja erityisesti ensiasunnon ostajien. Omakotitaloissa sähkölämmitteisten hinnat ovat pudonneet ja siinä on hyvä tilaisuus ostajille, koska sähkön hinta palautuu entiselleen.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Sijoitustrendistä ei oikein tässä sumussa vielä näy selkeää taivasta. Olisin varovainen, ellei tunne jotain sektoreita tai yrityksiä kohtuu hyvin. Eli odottelisin, koska esim. pörssiyhtiöiden kurssit vaikuttavat turhan korkeilta enkä itse löydän oikein mitään sijoitettavaa kotimaasta. Mulla on suomalaisista vain Nokiaa. Muut myin pois.

        Uskon korkojen laskevan sinne toivetasoon eli 2 prosenttiin aika nopeastikin, jos keskuspankit pysyvät tiukkoina. Pieni ravistelu onkin hyvä, sillä silloin jyvät alkavat erottua akanoista.

        Ei nykyinenkään korkotaso niin kovin suuri ole. Täytyy muistaa, että tässä on kiritty vähän kiinni vuosien nollakorkoja. Hinnathan lähtivät minusta nousuun keskuspankkien ääriväljän rahapolitiikan ja elvytyksen vuoksi. Siitä maksetaan nyt hintaa. Sitten tuli vielä päälle sodan aiheuttama kustannusinflaatio.

        Korkosijoituksiin en ole perehtynyt. Enkä oikein muistakaan, koska olen aina sijoittanut vain osinkoihin. Joskus olen kokeillut öljylläkin, mutta siinä trendit ovat niin paljon kiinni esim. OPECin päätöksistä, että se on vaikeaa. Eli yleisesti sanoisin, että cashinä ehkä kannattaa olla nyt aika suurella painolla ja odotella selkeämpiä aikoja.

        Itse en noudata nyt tätä ohjettani, koska olen mielestäni löytänyt norjalaisista energiasektoriin liittyvistä merenkulkualan (tuotantotankkerit) osakkeista jonkinlaisen kultakaivoksen. Näistä Hafnia on ollut ehkä kaikkien aikojen paras sijoitukseni. Kurssi on taas kovassa nosteessa ja osinkoja tullee tänä vuonna maksettavaksi siihen päälle 15-20 %. Nyt odottelen myös Cool-nimisestä yhtiöstä paljolti samanlaista ylös syöksyä. Näitä löytyy myös muita Norjasta (Flex, BW LPG, USAsta (esim. Scoprpio) ja Tanskasta (Torm). Mutta näitä pitää seurata aika tarkkaan, koska ala on syklinen ja alaskin voidaan tulla sitten vauhdilla. Nyt esim. nostetta tulee Venäjäboikotista, kun merimatkat pitenevät. Toinen vauhdittava tekijä on Kiinan koronarajoitusten poistaminen. Vaikka hinnat näissä ovat nousseet hurjastikin, edelleen esim. Hafniassa ja Coolissa on yli 50 %:n nousuvara analyytikkojen target-hintoihin.

        Asuntopuolella on nyt ostajien markkinat ja erityisesti ensiasunnon ostajien. Omakotitaloissa sähkölämmitteisten hinnat ovat pudonneet ja siinä on hyvä tilaisuus ostajille, koska sähkön hinta palautuu entiselleen.

        Hafnia on tosiaan noussut hyvin, kepun kannatus juurikin päinvastoin.. Hafnia kurssi noussut ryssän hyökkäyksen jälkeen liki 300 %. Todella hyvin olet sijoittanut, kahta kannattaa välttää, kepua ja VKK puoluetta, niin aina menee hyvin. Itse myös aika puhtaasti osinkojen perässä mennyt ja nyt kannattaa myös pitää käteisvaroja ehkä tavallista korkeammalla. Tosin 2022 osingot menee edelleen osakkeisiin.


    • Siis sijoittanut osakkeisiin, ei osinkoihin.

    • Anonyymi

      Olet oikeassa siinä, että nykyinen trendi ei suosi kepua, mutta juuri siksihän puhutaan trendeistä, että ilmiöt vaihtelevat. Jo neljän vuoden päästä tilanne voi olla kepulle hyvinkin suosiollinen, kun joku noista kolmesta suurimmata tai jopa parikin niistä menettää kannatustaan.

    • Anonyymi

      Taas MPP valehtelee. Kepun kannatus ei tule maatalouselinkeinosta, vaan maaseutuelinkeinoista. Niillä on vissi ero. Jota MPP ei ymmärrä.

      Maaseutuelinkeinoista yksi merkittävimpiä on tietysti metsäsektori, joka eri osillaan työllistää paljon suomalaisia, suo pääomatuloa isolle joukolle, tarjoaa uusiutuvaa energiaa, ja tuottaa myös viidenneksen vientituloistamme. Uusia innovaatioitakin aina akkumateriaaleista synteettiseen vetyyn kehitellään metsäteollisuuden alalla.

      Maaseutuelinkeinoja on toki myös maatalous, mutta ei se enää edes kepun kannattakunnassa ole merkittävin ryhmä, etenkin kun maatalous on keskittynyt entistä suurempiin yksiköihin ja harvempien käsiin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11886
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      9006
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4896
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4114
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3539
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      4
      3499
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3476
    Aihe