Helluntailaisuus on muuttunut teoreettiseksi ja opilliseksi sielulliseksi uskonnollisuuden esitykseksi.
Jopa lihalliseksi kerhotoiminnaksi.
Kielilläpuhuminenkin on epäsopivaa sunnuntaina.
Ei ole yleistä pappeutta.
Jopa lihalliseksi kerhotoiminnaksi.
Kielilläpuhuminenkin on epäsopivaa sunnuntaina.
Ei ole yleistä pappeutta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Teoreettinen pelastuminen = varma pelastuminen (pelastusvarmuus).
Kannattaa maksaa edes kymmenykset.
Mitähän se Henki sanoo tälle lopunajan seurakunnalle ?
Jäsenyytesi on aivan turha jos Henki ei puhu mitään.
On suuri vaara että jäät antikristuksen aikaan mielipiteineen. On aivan sama mitä yskit täällä.
Vauvakastetut ovat olleet aina jumalattomia ja myös tänäpäivänä.
Muutosta ei ole ollut ainakaan parempaan suuntaan!
Uudestikastettu haluaa taas vaivoja
Jumalaton pedo se on
Helluntailaisuuden uskonnonuhrit ne jaksavat öyhättää vauvakastetuista.
Kasvatuksen tulosta.
Helluntailaiset syyttävät siitä muita kun hommat eivät enää luistakkaan.
Voiko olla narsistisempaa ja typerämpää uskonkiihkoilua.