Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mitä kasteen "ottaminen" tarkoittaa?

Anonyymi-ap

Sanonta kasteen ottaminen tai kasteen saaminen tarkoittaa kasteessa saatavien Jumalan tekemien asioiden ja lahjojen vastaanottamista kasteessa.
Kaste on hengellinen asia näkyvän veden lisäksi.

Uuden liiton sinetti on yksi kaste, Ef.4:5 Yksi kaste, Hen baptisma, ei useita erilaisia kasteita erilaisille ja eri ikäisille ihmisille, kuten eksyttäjät yrittää uskotella.
Yksi Kaste on Jumalan ainutkertainen armoteko. Jumalan ei tarvi uusia eikä paikkailla tekojaan.

1. Joh. 5:8 "Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

Kasteessa syntinen ihminen on objekti ja Jumala on tekijä, eli subekti.

Ihmisen tehtävä kasteessa on avata sielu Jumalan lahjojen saamiseksi.

Jeesus sanoo, että lapsen sielu on valmiiksi avoin ottamaan vastaan sydämeensä Jumalan valtakunnan kaikki Pyhän Hengen tuomat lahjat kasteessa, jossa se uuden liiton aikana tapahtuu.

Maan päällä eläissään Jeesus pystyi antamaan kaikki taivaan tavarat ja lahjat ihmiselle pelkällä yliluonnolisella "kosketuksella" ilman mitään muuta toimenpidettä.

Kasteen lahja Pyhä Henki on kallis lahja. Se kannattaa ottaa vastaan!

Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

43

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lohta kannattaa tietysti pyytää vaikka ei saisikaan.
      Ja tyhjän saa pyytämätäkin.

      • Anonyymi

        Fariseukset meni sille "uskovien upotuskasteelle", mutta Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, vaan kutsui heitä kyykäärmeitten sikiöiksi.

        Koska sekä Johanneksen kaste että Kristillinen kaste on syntien pois pesemiseksi syntisille tarkoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fariseukset oli aikansa helluntailaisia, jotka luottivat omaan uskoonsa ja vaellukseensa autuuden perusteena. Se on juuri sitä hiekalle rakentamista, mistä sana varoittaa.

    • Anonyymi

      Lilleri lalleri laudalla makasi
      Lilleri lalleri laudalta putosi
      Eikä kukaan koko maailmassa
      Lilleri lalleria voi parantaa.
      Humpdy Dumpdy sat on a wall
      Humpdy Dumpdy had a great fall
      All The Kings Horses
      And all The Kings Men
      Couldn’t put Humpdy together again.
      Tyyris Tyllerö muurille kipusi.
      Tyyris Tyllerö muurilta lipesi.
      Eikä Tyyristä Tylleröä milloinkaan voi kukaan parantaa

    • Anonyymi

      "Maan päällä eläissään Jeesus pystyi antamaan kaikki taivaan tavarat ja lahjat ihmiselle pelkällä yliluonnolisella "kosketuksella" ilman mitään muuta toimenpidettä"
      No jopas se sitten oli varsinainen limanuljaska, ja nuukakin vielä. Valtaosa ihmisistä eli silloinkin puutteessa ja kurjuudessa, eikä historiaan jäänyt ensimmäistäkään merkkiä ukon anteliaisuudesta. Eikä antanut paikalliselle poppamiehelle edes röntgenlaitteistoa, verensiirtovehkeitä, leikkausrobottia, sädehoitolaitteistoa jne.

      • Anonyymi

        "Maan päällä eläissään Jeesus pystyi antamaan kaikki taivaan tavarat ja lahjat ihmiselle pelkällä yliluonnolisella "kosketuksella" ilman mitään muuta toimenpidettä."???

        Ja tämä näkyi selvästi Pilatuksen elämässä. Pilatus sai Pyhän hengen ja nimet elämänkirjaan pelkällä kosketuksella.

        Niinkö uudestikastajat opettaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö uudestikastajat opettaa?

        Niinhän sinä kirjoitit edellä. Kadutko jo sanojasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän sinä kirjoitit edellä. Kadutko jo sanojasi?

        Ei kun sinä kirjoitit "Ja tämä näkyi selvästi Pilatuksen elämässä. Pilatus sai Pyhän hengen ja nimet elämänkirjaan pelkällä kosketuksella."

        Kysyin että noinko uudestikastajat opettaa??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun sinä kirjoitit "Ja tämä näkyi selvästi Pilatuksen elämässä. Pilatus sai Pyhän hengen ja nimet elämänkirjaan pelkällä kosketuksella."

        Kysyin että noinko uudestikastajat opettaa??

        Taisi mennä nukkumaan tuo jolta kysyt mutta niin ne nähtävästi opettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Maan päällä eläissään Jeesus pystyi antamaan kaikki taivaan tavarat ja lahjat ihmiselle pelkällä yliluonnolisella "kosketuksella" ilman mitään muuta toimenpidettä."???

        Ja tämä näkyi selvästi Pilatuksen elämässä. Pilatus sai Pyhän hengen ja nimet elämänkirjaan pelkällä kosketuksella.

        Pilatus on Saatanan lapsi.
        ---
        Perheelliset veivät pieniä lapsiaan (brephos, infants) estelyistä huolimatta saamaan Jeesuksen pelastavan ja parantavan ihmeellisen "kosketuksen". (nyk.kaste lapselle)

        Luuk. 18:15

        Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.

        Jeesuksen "kosketuksen" jälkeen Jeesuksen todistuksen mukaan lapsi aloi uskomaan Jeesukseen.

        Matt. 18:6

        Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]

        Parhami taisi kosketella niitä lapsia ja on nyt meren pohjassa myllynkivi kaulassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami taisi kosketella niitä lapsia ja on nyt meren pohjassa myllynkivi kaulassa.

        Kuten myös u-k-i-e nr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten myös u-k-i-e nr

        Vauvoja ainakin 😂😂

    • Anonyymi

      Helluntailaisten vesikaste on pelkkää vettä, ja sellaisen kasteen tärkein merkitys on ihmisen kasteleminen läpimäräksi. Sehän on selvä proselyyttikaste, eli käännynäiskaste.

      • Anonyymi

        Joo ne puhuu kasteen yhteydessä vain vedestä eikä Jeesusta niin kuin apostolit

    • Anonyymi

      Armoa se kaste ja osallisuus Jeesuksesta tosiaan on

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttjä-eksyttäjä näin raamatssa alkoi taas puhumaan lasten koskettelusta, hän on ilmeisesti kova luokan pedo. Tuo pedofilia tuntuu olevan katkuvasti läsnä hänen viesteissään. Ei terve ihminen kirjoita tuollaista. Mutta epä se terve olekaan.

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei pääse eroon vavuahimostaan: 2Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku."!!!

        Vain totaalisen kiero ja iljettävä ihinen puhuu vauvoista ja pornosta samassa lausesssa. Mutta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa tekee niin. Onkohan häntä käytetty hyväksi lapsena?

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa alkoi it se puhumaan pedofiliasta ja koskettelusta, mitä hän tekee koko ajan. Hänellä tuntuu olvan sairaita tarpeita joita sitten esittelee täällä. Tuo viittaus pornoon ja vauvoihin on todella kuvottavaa

        Odotellaan että hänet laitetaan hoitoon

        Älä valehtele aina.
        Kirjoiti 15.2 klo 19.52 " Parhami taisi kosketella niitä lapsia ja on nyt meren pohjassa myllynkivi kaulassa."

        Koskettelu ja pedofilia sekä valehtelu ovat sinun jokapäiväisä teemojasi

        Älä valehtele! Minä en kirjoittaut mitään tuollaista! Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa itse kirjoitti kosketetlusta ja pedofilasta, joihin hänellä on kova halu näköjään

        Sen sijaan viesietjun ensimmäinen viesti jossa puhutaan pedofiliasta on 04:08 kirjoitettu viesti, jonka on kirjoittanut uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele! Minä en kirjoittaut mitään tuollaista! Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa itse kirjoitti kosketetlusta ja pedofilasta, joihin hänellä on kova halu näköjään

        Taasko se jonglööri puhuu pedofiliasta ja koskettelusta? On sillä valtava himo vauvoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko se jonglööri puhuu pedofiliasta ja koskettelusta? On sillä valtava himo vauvoihin.

        Taas puhuu uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa pedofiliasta. Hän aloitti en yöllä neljältä!!!! On sillä valtava himo vauvoihn kun joka ylö pitää tulla tänne vauvoista kitisemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas puhuu uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa pedofiliasta. Hän aloitti en yöllä neljältä!!!! On sillä valtava himo vauvoihn kun joka ylö pitää tulla tänne vauvoista kitisemään.

        Ilmeisesti hänellä on suuriakin ongelmia pikkulasten suhteen kun pitää kirjoittaa yöllä ja aina samasta asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele aina.
        Kirjoiti 15.2 klo 19.52 " Parhami taisi kosketella niitä lapsia ja on nyt meren pohjassa myllynkivi kaulassa."

        Koskettelu ja pedofilia sekä valehtelu ovat sinun jokapäiväisä teemojasi

        Sodomia tarkoittaa Amerikassa kaikkea mahdollista härkskiä seksitoimintaa aina eläinten kanssa paritteluun asti.

    • Anonyymi

      "Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

      Kasteessa se lahjaksi saadaan. Meille ja meidän lapsille.

      • Anonyymi

        Vauvakasteessa te saatte näköjään vain valehtelun hengen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakasteessa te saatte näköjään vain valehtelun hengen.

        Helppo nähdä kuka tuon viestin rustasi. Hänellä on itsellä valehtelun henki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo nähdä kuka tuon viestin rustasi. Hänellä on itsellä valehtelun henki

        Tarkoitat varmaan jonglööriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan jonglööriä.

        Tarkoitan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollia

    • Anonyymi

      Joh. 3:27

      Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. "

      Jeesus sanoi, että lapsi on paras ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan eli
      Pyhän Hengen lahjan, koska lapsen sydän on avoin. Jotainhan sen lapsenkin on siis otettava vastaan päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan, pois tästä maailmasta, johon kaikki syntyy.
      Jeesuksen kuoleman jälkeen Jumalan valtakunta eli Pyhä Henki luvataan antaa lahjaksi kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

      • Anonyymi

        joo kiipeä vaan urkuparvelle ja katsele sieltä mailman menoa.

        ota baskeri mukaan se auttaa joka vaivaan. siellä on hyvä keksiä uusia satuja sitä mukaa kun entiset kuluu loppuun.

    • Anonyymi

      Kristukseen kasteessa liitetty jos menee helluntailaisten antikristilliselle uudestikasteelle, niin Pyhä Henki poistuu ja helluntailaisuuden henki tulee tilalle.
      Eikä sitä enää saa pois kotikonstein.

      Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

      • Anonyymi

        Azusinkadulle ilmestynyt henki on epäpyhä eksytyksen henki. Sitä ei pidä päästää sisälle sydämeensä

      • Anonyymi

        Onkohan tuo taas suoraan Katekismuksesta?
        Siellähän on noin syvällistä vauvakasteopetusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo taas suoraan Katekismuksesta?
        Siellähän on noin syvällistä vauvakasteopetusta.

        helluntailaisuus, on 1900 -luvulla tuotu eksytys, katekismus on jo 1500 -luvulla-
        koeta siitä laskee vuosimäärät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuus, on 1900 -luvulla tuotu eksytys, katekismus on jo 1500 -luvulla-
        koeta siitä laskee vuosimäärät.

        Koita nukkua vähän pitempään kun töihin ei ole kiire, kuten ei ollut viime vuonnakaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuus, on 1900 -luvulla tuotu eksytys, katekismus on jo 1500 -luvulla-
        koeta siitä laskee vuosimäärät.

        karvajalka on vielä paljon vanhempaa tekoa kuin katkismuksenne!

        koit a miettiä mitä varten se katkismuksesi yleensä tehtiin, mieti ankarasti mikä syy voisi olla 1500 luvun aikoihin, jolloin aurinkokin vielä kiersi sakastia !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita nukkua vähän pitempään kun töihin ei ole kiire, kuten ei ollut viime vuonnakaan!

        Koita sinä ottaa torkut ettet ole koko ajan täällä inisemässä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        karvajalka on vielä paljon vanhempaa tekoa kuin katkismuksenne!

        koit a miettiä mitä varten se katkismuksesi yleensä tehtiin, mieti ankarasti mikä syy voisi olla 1500 luvun aikoihin, jolloin aurinkokin vielä kiersi sakastia !

        On ja selvästi karvajalka vihaa sitä kun se vihaa Jumalan Sanaakin

        sen näkee käkätyksestäkin, vakka aurinko ei kierräkään kellaria

    • Anonyymi

      kasta itsesi poricean kuumaan typpihappoon tulee kaste.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe