Muistaako kukaan, kuinka meille "asiantuntijat" valistivat mitä Venäjälle käy?

Anonyymi-ap

Muistaako kukaan, kuinka asiantuntijat ja erityisesti Brittitiedustelu kertoi Venäjästä? Satuina kerrottiin mm:

- Talous romahtaa
- Rupla romahtaa
- Pörssi romahtaa
- Venäjällä laitteet ja yhteiskunta pysähtyy
- Venäjä kerjää aseita Kiinasta ja Iranista
- Venäjällä kukaan ei taistele Ukrainassa
- Putin on kuolemansairas
- Venäjä on hylkiövaltio

Miten kävi? Kaikki asiantuntijuus oli väärässä, sillä Venällä sota ei arjessa näy käytännössä lainkaan. Mäkkärien, Prismojen ja Guzzin laukkujen katoaminen markkinoilta on luonut uudet markkinat. Öljy- ja maakaasu taas virtaa itäänpäin valmiita putkia pitkin.

Mites kauan meinaamme pitää pakotteita ja uhota taistelevamme viimeiseen ukrainalaiseen asti? Jo nyt Suomen BKT on 10 mrd alijäämäinen vuodessa, leikkauslista loputon, eikä alamäelle EU tasollakaan näytä olevan loppua. Jenkitkin päättivät ryhtyä EU:ta vastaan kauppasotaan, vieden EU:lta kokonaan kilpailukyvyn ja mahdollisuuden olla suuri peluri maailmalla.

Onko koko sota Venäjän, USA:n ja Ukrainan keskinäinen suunnitelma, jossa länsilehdistölle kerrotaan jotain massiivisia venäläistappioita uhon jatkumiseksi ja tietysti kaikkien etujen mukaisesti raaka-aineiden kalliilla myymiseksi EU:lle?

127

657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maksan hei tonnin sille joka keksii parhaimman salaliittoteorian.

      Tämä avaus oli niin mielikuvitukseton ettei pääse edes listoille. Keksikääpäs parempi niin pääsette kilpailuun mukaan.

      • No sehän on mukavaa. Minkä takia ne sitten vinkuvat pakotteista ja vastapuolen aseistamisesta ikään kuin nämä olisivat kovinkin pahoja juttuja?

        Aina kun länsi toteuttaa jonkin liikkeen josta tiltujen mukaan ei ole Venäjälle yhtään mitään haittaa, niihin pitää Kalsarinmyrkyttäjän ja Paksuposken kuitenkin "vastata". Siis vastata yhtä tyhjänpäiväisin toimin, vai mitä jätkät tarkoittavat?

      • Anonyymi

        Kaikki aloittajan listauksessa olevat asiat pitävät paikkansa. Venäläiset totutellaan pikkuhiljaa takaisin II-MS:n jälkeiseen kurjuuteen. Täytyy olla todella venäjän ideologian paskaisessa saavissa elänyt, jotta ei tajua karmeaa totuutta, miten venäjä tuhotaan taloudellisesti, henkisesti ja sotilaallisesti. Tulevaisuudessa venäläiset ovat kuin pohjois-korea. Yhtä rakastettu ja kunnioitettu ja maailman eristämä patologisen valehtelun pesä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        No sehän on mukavaa. Minkä takia ne sitten vinkuvat pakotteista ja vastapuolen aseistamisesta ikään kuin nämä olisivat kovinkin pahoja juttuja?

        Aina kun länsi toteuttaa jonkin liikkeen josta tiltujen mukaan ei ole Venäjälle yhtään mitään haittaa, niihin pitää Kalsarinmyrkyttäjän ja Paksuposken kuitenkin "vastata". Siis vastata yhtä tyhjänpäiväisin toimin, vai mitä jätkät tarkoittavat?

        Mitä sä selität? Täällä olevalla keskustelulla ei ole mitään painoarvoa Kremlissä.

        Enemmän kiinnostaa, miten paljon Suomessa leikataan tämän skeidan takia.

        Seuraava knok-out on Espanja. KL kirjoittaa,
        että velkaantumiselle ei näy loppua – ”Eikä Espanjan hallituksella ole mitään leikkaussuunnitelmia”. Suomi maksaa ja kokoomus jauhaa kansalle, kuinka kriittisesti suhtaudumme ja maksamme. Slavat vaan.

        Milloin iduotilla loppuu satuja kalsarinmyrkyttäjästä? Osaatko tämä pelle edes asiallisesti keskustella, kyllästyttää tin idiotin kirjoitukset, kaikessa vastauksessa samat sanat. Vaihtaa levy, pelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä selität? Täällä olevalla keskustelulla ei ole mitään painoarvoa Kremlissä.

        Enemmän kiinnostaa, miten paljon Suomessa leikataan tämän skeidan takia.

        Seuraava knok-out on Espanja. KL kirjoittaa,
        että velkaantumiselle ei näy loppua – ”Eikä Espanjan hallituksella ole mitään leikkaussuunnitelmia”. Suomi maksaa ja kokoomus jauhaa kansalle, kuinka kriittisesti suhtaudumme ja maksamme. Slavat vaan.

        "Enemmän kiinnostaa, miten paljon Suomessa leikataan tämän skeidan takia."

        Suomessa leikataan vain ja ainoastaan Kokoomuksen ja sen toisen Kremlin rahalla pestyn puolueen takia.

        Reaalitalous ei ole lähelläkään mitään suorituskyvyn rajoja eikä mitään todellista taloudellista mobilisaatiota ole edes tehty. Se olisi toki kannattanut alkaa tekemään, kun yritykset vetäytyivät Venäjältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä selität? Täällä olevalla keskustelulla ei ole mitään painoarvoa Kremlissä.

        Enemmän kiinnostaa, miten paljon Suomessa leikataan tämän skeidan takia.

        Seuraava knok-out on Espanja. KL kirjoittaa,
        että velkaantumiselle ei näy loppua – ”Eikä Espanjan hallituksella ole mitään leikkaussuunnitelmia”. Suomi maksaa ja kokoomus jauhaa kansalle, kuinka kriittisesti suhtaudumme ja maksamme. Slavat vaan.

        En tiedä mihin keskusteluun viittaat, mutta keskustelu lännessä siitä, että Ukrainaa pitäisi aseistaa yhä paremmin vehkein ja yhä suuremmin ammusmäärin, ukrainalaisia pitäisi kouluttaa ja tukea yhä enemmän ja laajemmin, ja Venäjää pitäisi rajoittaa pakottein yms. yhä tiukemmin ottein, niin ainahan sieltä Kremlistä älähtää joko Peskov, Lavrov tai itse Putin. Samalla Medvedev räyhää Twitterissä, että kaikkialle pitäisi Venäjän tehdä ydiniskuja. Mitä nuo sitten mielestäsi sanoisivat, jos keskusteluilla mielestäsi olisi painoarvoa, jos tämä mielestäsi painoarvoton keskustelu jo aiheuttaa näitä mainitsemiani reaktioita? Vai oletko sinäkin niin saatanan typerä tiltu, että kysyin tätäkin ihan turhaan?

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🔞 ­N­­­y­­­m­­­f­­­o­­­m­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177460096

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Näinhän se menee, kuten aloittaja hyvin kirjoittaa. Mutta menköön, kun ei järkeä päättäjien päihin tunnu löytyvän. Soditaan vaan ukrainalaisilla viimeiseen mieheen ja tykkiin.

      • Anonyymi

        Sitten kun viimeinen Ukrainalainen mies on kaatunut, niin huvenneet on Venäläistenkin joukot ja kalustot ja sehän on hyvä asia.

    • Anonyymi

      "Nykyinen sota on globaalien hallitusten sota, jotka vain teeskentelevät olevansa ristiriidassa keskenään ja markkinoivat itseään "vasemmistoiksi", "oikeistoiksi", "kommunisteiksi", "vihreiksi", "kapitalisteiksi", "sosialisteiksi". ”, “populistit”, “konservatiivit” jne. jne. poliittisen teatterin loputtomassa klovninäytöksessä. Kulissien takana "viralliset viholliset" ovat kumppaneita ja yhteissijoittajia "yhteisyrityksiin" meitä, maailman ihmisiä vastaan.

      • Anonyymi

        Tämä johtaa kilpailua tällä hetkellä. Ei kovin erikoinen. Lisää yrityksiä kaivataan

    • Anonyymi

      Niinhän kaikki menee, kuin Britit ennustivat.

      Odotellaan rauhassa.

    • Anonyymi

      Kaikki vie aikansa, mutta mutta kaikki tuo on tuleva tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Höpsistä. Venäjän luottamus on mennyttä vuosikymmeniksi. Kukaan ei investoi Venäjälle.

      Putin on naulannut itsensä julistamalla Ukrainasta miehitetyt alueet osaksi Venäjää. Ja Venäjän duuma maalasi itsensä nurkkaan vahvistamalla tämän. Hyvistä meriselityksistä maksetaan hyvin sen jälkeen kun Venäjä on ajettu ulos Ukrainasta.

      Luulisi jokaisen tajuavan ettei Venäjä voi voittaa tätä sotaa.

      • Anonyymi

        "Luulisi jokaisen tajuavan ettei Venäjä voi voittaa tätä sotaa."
        Totta. Näinhän sitä joku voisi luulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Luulisi jokaisen tajuavan ettei Venäjä voi voittaa tätä sotaa."
        Totta. Näinhän sitä joku voisi luulla.

        Venäjän voimat eivät riitä Ukrainan kukistamiseen.
        -Elävä voima: ei riitä
        -Kalusto: ei riitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän voimat eivät riitä Ukrainan kukistamiseen.
        -Elävä voima: ei riitä
        -Kalusto: ei riitä

        He he he, oot tyhmä..riittää monelle muille. Odota vaan rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän voimat eivät riitä Ukrainan kukistamiseen.
        -Elävä voima: ei riitä
        -Kalusto: ei riitä

        riittä ja jää esim suomen tuhoamiseksi milloin vain ,katsokaa ja kuunnelkaa muutakin kuin usa ja paska engels mannien höpötyksiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        riittä ja jää esim suomen tuhoamiseksi milloin vain ,katsokaa ja kuunnelkaa muutakin kuin usa ja paska engels mannien höpötyksiä

        No miksi sotaa on sitten käyty jo vuosi? Tuollaisella ylivoimalla Venäjän olisi pitänyt voittaa jo aikoja sitten.

    • Anonyymi

      Muistaako kukaan kun puhuttiin Venäjän "erikoisoperaatiosta"? On tainnut retoriikka muuttua sen jälkeen, MUAHAHAHAAAA

      Tapahtumat näyttävät että Venäjällä ei ole voimia valloittaa Ukrainaa. Ei siinäkään tapauksessa että se julistaisi yleisen liikekannallepanon. Silloin vain talous romahtaisi nopeammin, MUAHAHAHAAAA

      • Anonyymi

        Mikä naurattaa?

      • Anonyymi

        Putin 24 2.2022: "Venäjän ei ole tarkoitus miehittää Ukrainan alueita"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin 24 2.2022: "Venäjän ei ole tarkoitus miehittää Ukrainan alueita"

        Mitä sitten? Sota ja todelliset syyt oikeutetaan aina jollain tavalla. Irakia mentiin vapauttamaan ja Afganistanissa, sekä Syyriasta taisteltiin terrorismia vastaan. Koomisia tässä terrorismissa oli se, että länsi itse sotki asiat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Putin 24 2.2022: "Venäjän ei ole tarkoitus miehittää Ukrainan alueita"

        Pari päivää aiemmin hän sanoi, ettei Venäjän ole tarkoitus hyökätä Ukrainaan... 😅

        Mitenhän Ukrainan johdon vieminen sotaoikeuteen ja siitä seurannut teloittaminen ampumalla olisivat onnistuneet ilman Kiovan alueen miehittämistä?

        Vai oliko niitten lentokentälle yhtä vaille viimeiseen mieheen teurastettujen erikoisjoukkojen tarkoitus kaapata Koomikko följyynsä? Jos oli, operaation suunnittelija kuuluisi suljetulle osastolle vaikean mielisairautensa takia.

    • Anonyymi

      Putin on kohta euroopan ja pohjolan valtias .
      Tunaroitu kohta tää sota loppuun . Iso venäkä rulettaa

      • Anonyymi

        Onko Leningradissa viinakaupat vielä auki. Nyt mars mars ettei krapula pääse yllättämään!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Leningradissa viinakaupat vielä auki. Nyt mars mars ettei krapula pääse yllättämään!!

        Natonassella kilju on päässyt loppumaan??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natonassella kilju on päässyt loppumaan??

        Muisti ainakin. Leningradia ei ole olemassa. On Pietari, jossa asukkaiden määrä on suurempi kuin Suomessa on ihmisiä.

    • Anonyymi

      Joo, sota on Venäjän ja USAn keskenään sopima juttu.

    • Anonyymi

      - Talous romahtaa= Talous romahtaa vuoden lopussa tuli vasta tuntuvat pakotteet voimaan ja se näkyi heti venäjän tammikuun taloustiedoissa

      - Rupla romahtaa=Rupla ei ole enään edes valuutta lännessa ja siksi romahtaa heti kun venäjän keinotekoinen tekohengitys loppuu ja ss joutuu normaalin valuutan tilaan.

      - Pörssi romahtaa= Pörssi suljettiin ja kun se avattiin sitä pidetään hengissä eri keinotekoisin asetuksilla joiden poistuessa se romahtaa välittömästi

      - Venäjällä laitteet ja yhteiskunta pysähtyy= Näinhän tulee käymään vääjäämättä.

      - Venäjä kerjää aseita Kiinasta ja Iranista=Kiina on vain vaihtunut Pohjoiskoreaksi muutenhan tuo pitää paikkansa

      - Venäjällä kukaan ei taistele Ukrainassa= Taisteluista on kieltäynyt kokonaisia joukko-osastoja ja olemmehan nähneet lekalla ja ampumalla rangaistut kieltäytyjät .
      - Putin on kuolemansairas= Tätä ei kukaan tiedä

      - Venäjä on hylkiövaltio= Venäjä on kansainvälisessä politiikassa täysin hylkiövaltio tätä tuskin kukaan kiistää

      ALoittajan ongelma on se että hän on ymmärtänyt lännen väärin että tämän kokoisen maan voisi pakotteilla saada muutamissa viikoissa tai kuukausissa ei se ihan sitä ole tarkoittanut varsinkaan kun pakotteet tulivat voimaan vasta viime vuoden lopussa kesällähän venäjä vielä sai isoa voittoa hintojen nousun johdosta tuotteista joita länsi osti .

      Nyt ollaan vasta tilanteessa jossa kauppa on lopetettu ja pakotteet ovat voimassa tammikuun talousuutiset venäjältä kertoi että tilanne on muuttunut joulukuun ja tammikuun aikana venäjälle katastrofaaliseksi valtion tulojen ja menojen suhteessa.

      • Anonyymi

        Kirjoittajalla taitaa olla pikkaisen ylimielinen asenne 85% maailman kansoista ja valtioista. Tosiasia on, että USA:n painopiste on Aasiassa, kuten on Kiinan ja tulevaisuudessa Venäjän.
        Väitteesi on sinun mielipiteitä vailla todenmukaisuutta. Kuten tiedät, lännessä ei ole mitään erityisosaamista tai tietotaitoa mitä jo BRICS valtioilla olisi. Edes ydinvoimalaa ei saada 15 vuoden myöhästymisen jälkeen pystyyn Suomessa, joten miettisit paremminkin miten meille käy, kun Venäjä alkaa näyttämään keskisormea EU:n suuntaan, vieden osaamisen, raaka-aineensa ja massiiviset rahavarannot muualle maailmaa.

        Talous romahtaa= Talous romahtaa vuoden lopussa tuli vasta tuntuvat pakotteet voimaan ja se näkyi heti venäjän tammikuun taloustiedoissa
        --> Höpöä. Talous sakannut -2%. Vertailuna Suomi julkinen alijäämä on -15%

        - Rupla romahtaa=Rupla ei ole enään edes valuutta lännessa ja siksi romahtaa heti kun venäjän keinotekoinen tekohengitys loppuu ja ss joutuu normaalin valuutan tilaan.
        --> On muistettava, että Venäjällä on maapallon suurin kultavaranto. Suomen kultavaranto on tallennettuna Saksaan, eli se sitten siitä jos tiukka paikka tulee. BRICS valtiot ovat murtamassa dollaripohjan, joka on melkoisen huono uutinen setä samulille.

        - Pörssi romahtaa= Pörssi suljettiin ja kun se avattiin sitä pidetään hengissä eri keinotekoisin asetuksilla joiden poistuessa se romahtaa välittömästi
        --> Eikä vieläkään ole romahtanut, joten höpöjuttuja

        - Venäjällä laitteet ja yhteiskunta pysähtyy= Näinhän tulee käymään vääjäämättä.
        --> Pitänee paikkansa. Varmaan sadassa vuodessa?

        - Venäjä kerjää aseita Kiinasta ja Iranista=Kiina on vain vaihtunut Pohjoiskoreaksi muutenhan tuo pitää paikkansa
        --> Tjaa, kummallista kylläkin jopa Ukraina kertoo tarvitsevansa valtaisan määrän aseita, jotta pärjäävät Venäjälle.

        - Venäjällä kukaan ei taistele Ukrainassa= Taisteluista on kieltäynyt kokonaisia joukko-osastoja ja olemmehan nähneet lekalla ja ampumalla rangaistut kieltäytyjät .
        --> Oliko se nyt niin, että Suomessa vähintään pari rykmenttiä on siirtynyt NATO ajan myötä siviilipalveluksen puolelle. Prosenteissa 6000 / 200 000 = 3%. Venäjällä kerrotaan, että noin 50 000 on kieltäytynyt. Määrä kuulostaa isolta, mutta 9 000 000 reservissä tämä tarkoittaa 0,5%. Onko Venäjällä isänmaallisempia ihmisiä, kuin Suomessa?

        - Putin on kuolemansairas= Tätä ei kukaan tiedä
        --> Ei tiedäkkään. Ei sitä tiedä sinusta tai minustakaan, olemmeko kuolemansairaita.

        - Venäjä on hylkiövaltio= Venäjä on kansainvälisessä politiikassa täysin hylkiövaltio tätä tuskin kukaan kiistää
        --> Tjaa, eipä sitä Brasilialaista, Intialaista, Australialaista tai Kiinalaista tavan tallaajaa paljoakaan Ukrainan ja Venäjän välinen kiista kiinnosta. Muu maailma, kuin USA ja EU ovat yli 85% maailman väestöstä.

        >Tosiasia on, että USA:n painopiste on Aasiassa, kuten on Kiinan ja tulevaisuudessa Venäjän.

        Pelkään pahaa, että Venäjän painopiste voi tulevaisuudessa olla Aasiassa vain siksi, että se on käytännössä oleva Kiinan siirtomaa.

        Kiinan viennin valtava painopiste on tietenkin lännessä. Missään muualla ei ole voimaa ostaa miljoonia sen valmistamia sähköautoja. Venäjä voisi teoriassakin ja parhaassa tapauksessa ostaa arvolla mitattuna prosentin pari siitä mitä länsi.

        >Edes ydinvoimalaa ei saada 15 vuoden myöhästymisen jälkeen pystyyn Suomessa

        Venäläisillä turvallisuusvaatimuksilla se olisi voinut olla pystyssä jo 15 vuotta. Meillä on kuitenkin aivan toinen käsitys ihmiselämän arvosta kuin teillä. Pienintäkään epävarmuutta ei suvaita missään kohtaa.

        Sehän olisi mainiota. Meillä ei ole mitään kiistoja Kiinan kanssa ja Suomesta Kiinaan on rautatie. Myös etelään aina Persianlahden alueelle avattiin rautatie. Voimme viedä puuta ja vettä. Vastineeksi ostaa autoja, elektroniikkaa, ohjelmistoja, vaatteita, sähköä, kaasua ja öljyä. Tietysti velaksi, koska ei vedestä tai puusta paljoa saa.

        Toivottavasti näin käy, kuten kirjoitit ja Suomi ei ole muuttunut ennen sitä Brysselin provinssiksi.

        Tai oikeastaan Ranskasta ostettu ydinvoimala on täys romu, jota ei koskaan saada toimimaan. Vai ei Venäjällä toimi? Kumma kyllä, Unkarille, Turkille, Kiinalle, Intialle ja jopa Suomelle kelpaa Venäjän osaaminen.

        Näin se menee. Lännessä EUssa osataan keitellä lattea ja myydä turisteille pääsylippuja raunioihin. Teollisuus, raaka-aineet ja tietotaito on muualla.

        Jos Usalla on kiistoja Kiinan kanssa, niin taatusti on kiistoja myös meidän päättäjillä, joilla selät jo niin kipeät kumartelusta ja rähmälläänolosta, ettei enää suoraksi saa.

        Ei kukaan ole sanonut ettei venäläinen ydinvoimala toimi. Kyllä se toimii. Se ei vain voi täyttää läntisiä turvallisuusvaatimuksia, ellei sitä paranneta olennaisesti ja kalliisti.

        >Lännessä EUssa osataan keitellä lattea ja myydä turisteille pääsylippuja raunioihin. Teollisuus, raaka-aineet ja tietotaito on muualla.

        Hehheh. Tiesitkö tiltu, että mikrosirujen valmistuksessa tarvittavaa litografiatekniikkaa valmistaa ja myy vain yksi yritys maailmassa, ja se toimii tuossa aika lähellä Hollannissa?

        Kyseessä voi sanoa olevan maailman tärkein yritys, sillä ilman sitä ei olisi muitakaan. Kaikkihan ovat täysin riippuvaisia modernista tietotekniikasta.

        Arvaapa kaks kertaa, myydäänkö näitä kymmenien miljardien arvoisia ja äärimmäisen tarkasti valvottuja koneita Venäjälle ikinä mistään rahasta?

        "Se ei vain voi täyttää läntisiä turvallisuusvaatimuksia, ellei sitä paranneta olennaisesti ja kalliisti."

        Tarkoitat varmaan Ranskalaisia ydinvoimaloita?

        "Hehheh. Tiesitkö tiltu, että mikrosirujen valmistuksessa tarvittavaa litografiatekniikkaa valmistaa ja myy vain yksi yritys maailmassa, ja se toimii tuossa aika lähellä Hollannissa?"

        Hauska juttu 😄. Opin uutta
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Litografia

        "Arvaapa kaks kertaa, myydäänkö näitä kymmenien miljardien arvoisia ja äärimmäisen tarkasti valvottuja koneita Venäjälle ikinä mistään rahasta?"

        Voi Venäjä parka 😆😆😆😆😆

        Tässä sinulle oikea linkki.
        https://www.asml.com/en

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Usalla on kiistoja Kiinan kanssa, niin taatusti on kiistoja myös meidän päättäjillä, joilla selät jo niin kipeät kumartelusta ja rähmälläänolosta, ettei enää suoraksi saa.

        Eikö se olekin noloa? Aina pitää olla jotain kumartelemassa. Ensin Ruotsia, joka tapatutti meidät järjettömissä sodissaan lähes sukupuuttoon. Sitten Saksaa, josta piti meille saada kuningas v.1918. Sitten taas Saksaa, joka poltti Lapin ja myi Suomen NL:n etupiiriin. Sodan jälkeen tajusimme maantieteen ja vietimme rähmällämme vuosikymmeniä Suomettumisen aikaa. Sitten rähmällään EU:n suuntaan, maksellen Italian, Kreikan, Irlannin, Portugalin, Saksan, Espanjan ja tietysti Puolan, sekä Unkarin laskuja.

        Koska täällä uskallettaisiin nostaa pää ylös ja katsella? Todeta, että tämä on Suomi ja maa on suomalaisten turvasatama tässä mielipuolisessa maailmassa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tässä sinulle oikea linkki.
        https://www.asml.com/en

        Puolijohteita? Eikö enää litografiaharrastuksesi saanutkaan toivottua vastakaikua ja herättänyt intohimoja? Yksi Googlen haku, niin tässä alapuolella 10 suurinta valmistajaa. Sinun ASML ei siihen joukkoon yllätys yllätys mahtunut.

        #1 Taiwan Semiconductor Manufacturing Co. Ltd. ( TSM)
        #2 Intel Corp. ( INTC)
        #3 Qualcomm Inc. ( QCOM)
        #4 Broadcom Inc. ( AVGO)
        #5 Micron Technology Inc. ( MU)
        #6 NVIDIA Corp. ( NVDA)
        #7 Applied Materials, Inc. (AMAT)
        #8 ASE Technology Holding Co. Ltd. ( ASX)

        Alan johtavalla yrityksellä TSMC on tehtaita mm. Kiinassa, Meksikossa, Brasiliassa ja Turkissa. Alapuolella on Wikipedian kuvaus yrityksestä.

        "Kehittyneimpien prosessorien valmistuksesta TSMC:llä on joidenkin arvioiden mukaan 90% markkinaosuus.

        TSMC on taiwanilainen puolijohdevalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sen päämaja sijaitsee Hsinchussa. Yhtiö on puolijohteiden "valimo", joka valmistaa asiakkaiden tai kolmansien osapuolien suunnittelemia mikropiirejä. Se valmistaa yli puolet maailman tilaustyönä tehtävistä mikropiireistä."

        Kiesus mikä toope. TSCM, Samsung ja Intel tekevät sirunsa juurikin ASML:n tekniikalla, koska muuta ei ole. 🤣

        Kaikki tässä: https://tekniikanmaailma.fi/lehti/4b-2023/maailman-halutuin-ja-vaikein-tuote/

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kiesus mikä toope. TSCM, Samsung ja Intel tekevät sirunsa juurikin ASML:n tekniikalla, koska muuta ei ole. 🤣

        Kaikki tässä: https://tekniikanmaailma.fi/lehti/4b-2023/maailman-halutuin-ja-vaikein-tuote/

        Vai että oikein TM:n artikkeli tekee Hollantilaisesta yrityksestä maailmanmestarin kaikessa.
        En jaksa enää oikasista sinua ja kehoitan, että keskity litografiaharrastukseesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai että oikein TM:n artikkeli tekee Hollantilaisesta yrityksestä maailmanmestarin kaikessa.
        En jaksa enää oikasista sinua ja kehoitan, että keskity litografiaharrastukseesi.

        Lopeta vaan "oikaisemisesi". Sotkit asiat jo ensimmäisessä viestissäsi täysin. 😄

        Faktoja onkin aika paha oikaista, paitsi Venäjällä, missä oikea tieto on hiukan hankalamman polun takana. 😏

        Muille voin vielä kertoa, että ASML ei tietenkään ole maailmanmestari kaikessa, vaan vain yhdessä ainoassa sirunvalmistajille fataalissa asiassa. Tekniikan Maailma kertoo aiheesta kiinnostuneille, miksi.

        Keskity sinä vaan litografiatekniikkan. Tyhmännaurajia kun täällä riittää 🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskity sinä vaan litografiatekniikkan. Tyhmännaurajia kun täällä riittää 🤣🤣🤣

        En minä ymmärrä litografiatekniikasta sirujen valmistuksessa hevon vittua etkä sinä senkään vertaa, mutta osaan kyllä lukea niiden tekstiä jotka ymmärtävät ja poimia olennaiset pointit, jotka ovat:

        1. Ilman ASLM:n satojen miljoonien eurojen hintaisia litografialaitteita mikrosirun valmistuksessa tarvittava valotus ei onnistu ja
        2. ASLM valvoo tarkkaan tekniikkansa käyttöä.

        Tulevaisuudessa toivotaan häämöttävän halvempiakin tekniikoita, mutta vielä nyt siru ei synny ilman että piikiekkoa käsitellään valottamalla siihen kuvioita maskien läpi optisen litografian keinoin, kasvattamalla kiekolle ohutkalvoja sekä etsaamalla tai syövyttämällä ylimääräisiä rakenteita pois.

        Miksi sun pitää sitten laittaa litografiaa tähän, jos et siitäkään tiedä mitään? Vai, oletko sellainen kaappi litograafikko :D

    • Aitojen Pietarin trollien melko hyvällä suomella kirjoitettua propagandaa on aina ilo lukea. Siis verrattuna kotimaisiin koulupudokkaisiimme.

      Hyvä hämäys taas tuo Venäjän muka-esittäminen jonkinlaisena kevytpahiksena myös. On teidät koulutettu!👍

      • Anonyymi

        Jos näin on, niin kerrotko mitkä näistä luetelluista lännen arvoyhteisölle kerrotuista asioista on toteutunut? Ja miten? Mäkkärin puuttuminen Pietarin katukuvasta ja Valiojäätelö tuotteen valmistaminen toisella nimellä ei ole todiste mistään.

        Ai, väitätkö että sillä ei ole Venäjälle mitään merkitystä että KAIKKI Venäjälle investoineet ulkomaiset tahot ovat kiireen vilkkaa häipyneet maasta? Väitätkö että näiden firmojen työllistämille ihmisille löytyy heti muuta työtä? Väitätkö ettei näiden firmojen panos näy missään?

        Teillä Leningradissa ei vieläkään ole opittu kapitalismia. Ei vaikka Neuvostoliiton sortumisesta on jo vuosikymmeniä.

        Tai paremmin Venäjä on ostanut tuotantolaitokset halvalla Venäjältä. Mäkkäri sentään teki sopimuksen ostaa kauppapaikat takaisin, mutta tyhmä suomalainen myi venäläisille valion Venäjän tehtaansa halvalla.

        Tosiasia on, että pakotteet eivät vaikuta passiakaan Venäjään. Koneita voi ostaa muualta, kuten juustoja. Turkkiin voi mennä lomailemaan. Meille tämä pelleily maksoi ekana vuonna alaskirjauksineen lähes 20 000 000 000 euroa.

        No pysytään nyt kuitenkin ihan asiassa venäjä sosialisoi (varasti)läntisten investoijien tehtaat tuotteet tuotemerkit ja varastot .
        Toki näillä mennään sitten hetki kunnes kaikki venäläistyy varastot loppuu koneet hajoaa ja tehtaista koneita ja tuotantolinjoista myydään kaikki hyödyllinen mitä irti saadaan mitä mihinkin tehtaat rapistuu venäläiseen tapaan ja kohta ne on käyttökelvottomia rempallaan olevia venäläismallisia liitereitä.

        Mutta tämän seurauksena että Venäjä varasti länsimaisten investoijien tehtaat ja tuotteet venäjälle ei kukaan enään tämän ryöstön jälkeen tule investoimaan seuraavaan sataan vuoteen mitään tämä oli Putinilta tyhmin teko mitä odottaa saattoi koska neuvostoliiton kaatumisen jälkeen nimenomaan läntiset investoijat nostivat venäjän jaloilleen nyt sitä ei tule tapahtumaan.

        Älä ikinä varasta taholta joka sinuun satsaa rahaa ja omaisuutta se on tyhmintä mitä ikinä voi tehdä Putin on oikeasti täysin tollo idiootti ja lapsen tasolla isoissa pöydissä käivärä varasti vielä 500 huippumodernia matkustajakonetta läntisiltä leasing yhtiöiltä mitä sen psykopaatin mielessä oikein liikkui ikinä enään ei tule olemaan menestyvää venäläistä lentoyhtiötä se on ainakin varma .

        Ne yritykset, jotka myyvät tai jättävät omaisuutensa venäjälle, poistuvat sieltä nopeasti, eivät aio koskaan palata venäjälle.

        Sosialisoi? Pötyä. Paniikissa piti myydä, sait surkeita tarjouksia ja kävi huonosti.

        Ehkäpä opetus liittyy sanontaan, mitä tulee hätäilemällä? Jenkit bisnes kansana tekivät sopimuksia tehdessään takaisinostopykälät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne yritykset, jotka myyvät tai jättävät omaisuutensa venäjälle, poistuvat sieltä nopeasti, eivät aio koskaan palata venäjälle.

        Palaavat kuitenkin. Raha motivoi ja sillä ei ole isänmaata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palaavat kuitenkin. Raha motivoi ja sillä ei ole isänmaata.

        Juuri se motivoi, ja Venäjällä on vaara menettää sitä miljardikaupalla.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juuri se motivoi, ja Venäjällä on vaara menettää sitä miljardikaupalla.

        Ja arvoliberaalia länttä se vaan sapettaa. Rahaa ei ole kuin seinässä ja sekin velkarahaa. Jos lainahanat sulkeutuisivat EU:ssa, niin se olisi melkoiset plotslojot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja arvoliberaalia länttä se vaan sapettaa. Rahaa ei ole kuin seinässä ja sekin velkarahaa. Jos lainahanat sulkeutuisivat EU:ssa, niin se olisi melkoiset plotslojot.

        Miksi muuten lainahanat sulkeutuisivat EU:ssa? Kuka sulkisi?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juuri se motivoi, ja Venäjällä on vaara menettää sitä miljardikaupalla.

        Ja vissiin Suomellakin on varaa menettää, kunhan saadaan näyttää sinunlaisten tapaa keskisormea Venäjälle. Tänään taloussanomissa kerrottiin eläkeyhtiö Varmasta, jonka omaisuus on pudonnut 60 mrd eurosta, 53 mrd euroon. Yhdessä vuodessa lähti omaisuutta 12%.

        Is this kind of stupidness only possible in Finland?

        Kommentissani Venäjä tarkoitti läntisten yritysten sijaintipaikkaa. Myönnän että olisin voinut muotoilla paremmin, joten otetaan uusiksi kahden olennaisen sanan lisäyksin:

        "Juuri se motivoi, ja toimimalla Venäjällä yrityksen on vaara menettää sitä miljardikaupalla."

        Nyt varmaan asia selvisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne yritykset, jotka myyvät tai jättävät omaisuutensa venäjälle, poistuvat sieltä nopeasti, eivät aio koskaan palata venäjälle.

        JA NIIDEN KOHTALO viestittää selkeästi länsipääomalle, että AINAKAAN Venäjälle ei jatkossa kenekään kasnnata mitään sijoittaa! Voi myös olla jaykossa Venäjälle saada liisata matkustajalentokoneita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai paremmin Venäjä on ostanut tuotantolaitokset halvalla Venäjältä. Mäkkäri sentään teki sopimuksen ostaa kauppapaikat takaisin, mutta tyhmä suomalainen myi venäläisille valion Venäjän tehtaansa halvalla.

        Tosiasia on, että pakotteet eivät vaikuta passiakaan Venäjään. Koneita voi ostaa muualta, kuten juustoja. Turkkiin voi mennä lomailemaan. Meille tämä pelleily maksoi ekana vuonna alaskirjauksineen lähes 20 000 000 000 euroa.

        "Tai paremmin Venäjä on ostanut tuotantolaitokset halvalla Venäjältä. Mäkkäri sentään teki sopimuksen ostaa kauppapaikat takaisin, mutta tyhmä suomalainen myi venäläisille valion Venäjän tehtaansa halvalla."

        Laitteet voivat saada, mutta osaamista ei! Ei tule "venäläistä Ikeaa" venäläisten osaamisella!

        "Tosiasia on, että pakotteet eivät vaikuta passiakaan Venäjään. "

        Vaikuttaa rutkasti! Ji nyt on vaikea saada ulkolaisiin autoihuin ja kodinkoneisiin varaosia!

        "Koneita voi ostaa muualta, kuten juustoja."

        Pakotteiden aikana niukasti!

        Turkkiin voi mennä lomailemaan. "

        Vain Turkkiin! Useisiin kymmeniin muihin maihin ei!

        "Meille tämä pelleily maksoi ekana vuonna alaskirjauksineen lähes 20 000 000 000 "
        euroa."

        Lukusi ovat poskettomia! Suomi tulee toimeen vallan mainiosti jatkossa ILMAN Venäjän kauppaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palaavat kuitenkin. Raha motivoi ja sillä ei ole isänmaata.

        Raha ei tee kahta kertaa samaa erehdystä! Venäjä todettiin EPÄVAKAAKSI MAAKSI!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raha ei tee kahta kertaa samaa erehdystä! Venäjä todettiin EPÄVAKAAKSI MAAKSI!

        Sanotaanko niin, että se on väärällä tavalla vakaa: väkivallalla, sorrolla ja valheilla.

        Venäjä on itse asiassa maailman vakain valtio, sillä sen idea Jumalan johtamasta maasta on pysynyt samana jo Iivana Julman ajoista. N-liiton aikaan jumalan nimi vaihtui hetkeksi "kansaksi kaikkivaltiaaksi", mutta se oli ohimenevä häiriö.

        Pitää vain ymmärtää, että venäläistyyppinen vakaus ei kelpaa minkäänlaisten investointien pohjaksi, koska se perustuu huijaukseen ja varastamiseen.

    • Anonyymi

      Mitä sitten? Mulle ainakin sopii kun kerrotaan Venäjällä menevän huonosti. Oli se totta tai ei.

      Pääasia on kuulla, että Venäjä ryssii ja länsi on hyvä asia.

    • Anonyymi

      ” Miten kävi? Kaikki asiantuntijuus oli väärässä, sillä Venällä sota ei arjessa näy käytännössä lainkaan.”

      Näkyy kyllä telkussa jokaikinen päivä samoin kuin armeijan LKP:n alkamisina ja niiden välttämisenä. Venäjän eutokannasta yli puolet oli jo länsiautoja, joihta on nyt vaikea huoltaa ja varaosien saanti vaikeaa. Sama pätee länsimaisiin kodinkoneisiin!

      ”Mäkkärien, Prismojen ja Guzzin laukkujen katoaminen markkinoilta on luonut uudet markkinat.”

      Niin on! Omille heikkolaatuisimmille tuotteille!

      ”Öljy- ja maakaasu taas virtaa itäänpäin valmiita putkia pitkin.”

      Nyt sorruit jo suoraan VALEHTELUUN? Kiinaan kulkee YKSI AINOA PUTKI (vrt Eurooppaan meni 5-6 kpl). Ja Intiaan EI AINOATAKAAN! Eahtikulut ovat hirmuiset ja ostohinta on tippunut polkuhintatasolle! Venäjän energiatulot OVAT ROMAHTANEET!

      ”Mites kauan meinaamme pitää pakotteita ja uhota taistelevamme viimeiseen ukrainalaiseen asti? ”

      PUTINISTI EI OLE MIKÄÄN ”ME” SUOMALAISILLE! Pakotteet ja tuli Ukrainalle jatkuu yhtä kauan kuin sotakin! Ukrainan sota on koko Euroopan asia!

      ”Onko koko sota Venäjän, USA:n ja Ukrainan keskinäinen suunnitelma, jossa länsilehdistölle kerrotaan jotain massiivisia venäläistappioita uhon jatkumiseksi ja tietysti kaikkien etujen mukaisesti raaka-aineiden kalliilla myymiseksi EU:lle?”

      Ei toki! Ukrainan sota on hullun Putlerin imperialistinen päähänpisto ja on koko maailman etu, että hän epäonnistuu siinä!

      • >Venäjän energiatulot OVAT ROMAHTANEET!

        Vuodessa 46 % – ja tämä on maan viranomaisten ilmoitus eikä läntinen laskelma.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Venäjän energiatulot OVAT ROMAHTANEET!

        Vuodessa 46 % – ja tämä on maan viranomaisten ilmoitus eikä läntinen laskelma.

        Oh-Hoh!

        Jopas ny jotain!

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Venäjän energiatulot OVAT ROMAHTANEET!

        Vuodessa 46 % – ja tämä on maan viranomaisten ilmoitus eikä läntinen laskelma.

        ei se ihme ole kun ostajina on nyt persaukuset intialaiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se ihme ole kun ostajina on nyt persaukuset intialaiset

        Oliko se nyt niin, että ohjelmat tulevat Intiasta, kuten T-paitasi? Tieto IT-Yrityksellä on tukikeskus siellä, eikä vähenemässä.

    • Anonyymi

      Koko sota on Usan vastan Euta, ukrainalaisten avulla. Miks tajua nyt kun jo myöhässä.

      • Opiskele suomea sinnikkäämmin! Nyt saat ehdot.

    • Anonyymi

      Keskustelun aloittaja on kouluja käymätön sivistymätön moukka ja täysin kykenemätön arvioimaan talouden tunnusmerkkejä. Hänen paras "analyysinsä" lienee tämä:

      ”Mäkkärien, Prismojen ja Guzzin laukkujen katoaminen markkinoilta on luonut uudet markkinat.”

      Niin, kouluja käymätön voi hyvinkin kuvitella että talouden tunnusmerkistöihin lasketaan mm. McDonalds ravintolat tai Prismat tai Guzzin laukut. Niinpä niin. Sellaiselta maailma näyttää kouluja käymättömän sivistymättömän moukan silmin katsottuna.

      • Anonyymi

        MUAHAHAHAAA MUAHAHAHAHAAAA
        McDonalds ravintolat juuri ja nimenomaan määrittävät maailman talouden tunnusmerkit
        MUAHAHAHAAAA MUAHAHAHAAAA

      • Anonyymi

        "Niin, kouluja käymätön voi hyvinkin kuvitella että talouden tunnusmerkistöihin lasketaan mm. McDonalds ravintolat tai Prismat tai Guzzin laukut. Niinpä niin. Sellaiselta maailma näyttää kouluja käymättömän sivistymättömän moukan silmin katsottuna"

        Kumma kommentti?!? Kuten voit lukea, pakotteet ovat näkyneet käytännössä yrityksien brändien poistumisesta Venäjän kaupungeista. Tuotteet tuotetaan edelleen Venäjän markkinoille eri brändillä, mutta yrityksillä jotka myytiin venäläisille todella halvalla.
        Jenkit sentään olivat niin fiksuja, kun tietävät kriisin joskus päättyvän ja tekivät sopimuksiin takaisinostopykälän. Suomalaiset vaan tyhmyyksissään myivät, koska Venäjä pelottaa ja ollaan kilttejä Brysselin suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MUAHAHAHAAA MUAHAHAHAHAAAA
        McDonalds ravintolat juuri ja nimenomaan määrittävät maailman talouden tunnusmerkit
        MUAHAHAHAAAA MUAHAHAHAAAA

        Mikä naurattaa? Sekö, ettei Venäjällä saa BicMäciä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Niin, kouluja käymätön voi hyvinkin kuvitella että talouden tunnusmerkistöihin lasketaan mm. McDonalds ravintolat tai Prismat tai Guzzin laukut. Niinpä niin. Sellaiselta maailma näyttää kouluja käymättömän sivistymättömän moukan silmin katsottuna"

        Kumma kommentti?!? Kuten voit lukea, pakotteet ovat näkyneet käytännössä yrityksien brändien poistumisesta Venäjän kaupungeista. Tuotteet tuotetaan edelleen Venäjän markkinoille eri brändillä, mutta yrityksillä jotka myytiin venäläisille todella halvalla.
        Jenkit sentään olivat niin fiksuja, kun tietävät kriisin joskus päättyvän ja tekivät sopimuksiin takaisinostopykälän. Suomalaiset vaan tyhmyyksissään myivät, koska Venäjä pelottaa ja ollaan kilttejä Brysselin suuntaan.

        >Jenkit sentään olivat niin fiksuja, kun tietävät kriisin joskus päättyvän

        Minkä vitun kriisin? 100 000 – 200 000 kuolluttako on "kriisi"?

        Mikäs sitten olisi sota?

        Kuuban kriisi oli kriisi: nolla kaatunutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä naurattaa? Sekö, ettei Venäjällä saa BicMäciä?

        Ihan sama joku Mckäri. Minua ainakin naurattaa se, että rehvakkaalla ja typerällä ja suorituskyvyttömällä uhollaan Venäjä on ajanut itsensä hylkiövaltioksi, jonka parhaimpia kavereita on kyseenalainen seurue kuten maat Kiina, Iran ja Pohjois-Korea.

        Venäjä on kyllä osannut ottaa haltuun informaatiotilaa, ja saa kannatusta muualtakin kolmannesta maailmasta. No mikä tässä nyt sitten naurattaa? Joku afrikkalainen random jäbä videolla selittää kuin tietäisi asioista jotain, että "Natohan lupasi, ettei laajene..." yms. hevonpaskanarratiiveja Venäjä kylvää tuonne kehitysmaihin. Se on samaan aikaan huolestuttavaa kuin naurettavaakin.

        Tietysti naurattaa sekin kun Venäjä väittää, että se vastustaa "yksinapaista maailmanjärjestystä", niin se puhuu PASKAA; Venäjä ei vastustaisi yksinapaista maailmanjärjestystä, jos Venäjä itse olisi se maailman napa.

        Mutta kun se ei ole, niin se vastustaa, koska se haluaisi olla enemmän kuin mitä se on. Ja se mitä se on, on muiden hylkiövaltioiden tai muutoin eri tai monin tavoin kyseenalaisten valtioiden porukassa. Leikkikööt sen Italian kokoisen taloutensa kanssa nyt sitten moninapaista maailmaansa jossain mielikuvitusmaailmassaan sitten, ja jättäisi muut rauhaan! Sitä "venäläistä maailmaa" kun ei juuri kaivata missään.

    • Anonyymi

      Venäjällehän on käynyt juuri niin. Näyteikkunat on tehty vain kuten aikoinaan neuvostoaikaan.

    • Anonyymi

      Moskova ja Peking käyvät pian sarjan korkean tason neuvotteluja, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi Venäjän parlamentin alahuoneen duumalle keskiviikkona.

      "Kiinan kansantasavallan osalta pidämme pian sarjan neuvotteluja korkealla poliittisella tasolla"

      • Anonyymi

        Kiina lypsää vasalliaan huolella venäjä on täysin riippuvainen Kiinan energiaostoista Kiina voi sanella venäjälle nyt kaiken venäjästä tuli Kiinan taloudellinen panttivanki en haluaisi olla niissä neuvotteluissa venäläisten housuissa.

        Kiinalaisten kannalta harmi kun Kiinaan menee vain yksi putki energiaa ja öljy joudutaan viemään helvetin kalliina ja aikaa vievänä rahtina .

        #Kiinalaisten kannalta harmi kun Kiinaan menee vain yksi putki energiaa ja öljy joudutaan viemään helvetin kalliina ja aikaa vievänä rahtina# .

        Kyllä siellä on ollut kaksikin öljyputkea jo jonkun aikaan.
        ""06.11.18.Venäjän öljyn putkikuljetuskapasiteetti Kiinaan kaksinkertaistui""
        Kolmas valmistuu tämän kevään aikana.

        "Kiina lypsää vasalliaan huolella venäjä on täysin riippuvainen Kiinan energiaostoista Kiina voi sanella venäjälle nyt kaiken venäjästä tuli Kiinan taloudellinen panttivanki en haluaisi olla niissä neuvotteluissa venäläisten housuissa."

        Sepä hyvä uutinen! Venäjä vasallille voimme taas myydä puuta, lentää Finnairilla Venäjän ilmatilassa ja kuljettaa rautateitämme pitkin länsituotteita Venäjälle. Sitten taas voidaan tuoda öljyä, maakaasua, sähköä, pellettiä, lannotteita, ruokaa, tekstiilejä, elektroniikkaa ja turisteja tänne aina Kiinaa myöten. Puulla ei pitkälle päästä, jos EU muutenkin pakottaa Suomen omaksi puureserviksi. Toivotaan, että näin tapahtuu, miten kirjoitit. Pakotteet ovatkin tulleet ihan mielettömän kalliiksi Suomelle ja valtiontaloutemme on 10 mrd alijäämäinen (15%)!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        #Kiinalaisten kannalta harmi kun Kiinaan menee vain yksi putki energiaa ja öljy joudutaan viemään helvetin kalliina ja aikaa vievänä rahtina# .

        Kyllä siellä on ollut kaksikin öljyputkea jo jonkun aikaan.
        ""06.11.18.Venäjän öljyn putkikuljetuskapasiteetti Kiinaan kaksinkertaistui""
        Kolmas valmistuu tämän kevään aikana.

        Ja lisää tulee varmasti. Taas kerran EU:ta höynäytettiin järjettömiin pakotteisiin, jotka eivät toimi ja sahaavat vain omaa hyvinvointiamme. Suomi maksaa tämänkin seikkailun, EU:n yksinkertaisimpana ja tietysti KILTEIMPÄNÄ jäsenenä.

    • Anonyymi

      Kiina on valmis auttamaan löytämään poliittisen ratkaisun Ukrainan konfliktiin – Wang Yi
      Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean ulkoasiainkomission toimiston päällikkö Wang Yi korosti, että maa noudattaa objektiivista ja oikeudenmukaista kantaa Ukrainan kysymyksessä.

      • Anonyymi

        Jo ilmastonmuutoksen takia tuo sota pitäisi saada loppumaan vaikka Ukraina menettäisikin alueitaan, sillä sota on suuri uhka ilmastolle.
        Täällä hölmölässä viherpunikit molottavat kurkut käheinä miten meidän on pelastettava maailma ilmastonmuutokselta ja sitten nämä punikit ovat vain lisäämässä kansalle lisää vaikeuksia jatkaa elämistämme.

        Hölmölässämme on erittäin paskapäiset johtajat joilla on aivojen paikalla pelkkää kusta.

      • Anonyymi

        ” Wang Yi korosti, että maa noudattaa objektiivista ja oikeudenmukaista kantaa Ukrainan kysymyksessä.”

        Ja tekee niin tukemalla Venäjää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo ilmastonmuutoksen takia tuo sota pitäisi saada loppumaan vaikka Ukraina menettäisikin alueitaan, sillä sota on suuri uhka ilmastolle.
        Täällä hölmölässä viherpunikit molottavat kurkut käheinä miten meidän on pelastettava maailma ilmastonmuutokselta ja sitten nämä punikit ovat vain lisäämässä kansalle lisää vaikeuksia jatkaa elämistämme.

        Hölmölässämme on erittäin paskapäiset johtajat joilla on aivojen paikalla pelkkää kusta.

        ” Jo ilmastonmuutoksen takia tuo sota pitäisi saada loppumaan vaikka Ukraina menettäisikin alueitaan, sillä sota on suuri uhka ilmastolle.”

        Sota on SUURI UHKA PUTINISTILLE, koska se saattaa päättyä Venäjän tappioon!

        SIKSI HÄN HALUAA ASELEVON, mieluiten siten että Ukraina memettää alueitaan ja Venäjä säästyy!

        Ilmasto ei trollia todellisuudessa kiinnosta tipan vertaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo ilmastonmuutoksen takia tuo sota pitäisi saada loppumaan vaikka Ukraina menettäisikin alueitaan, sillä sota on suuri uhka ilmastolle.
        Täällä hölmölässä viherpunikit molottavat kurkut käheinä miten meidän on pelastettava maailma ilmastonmuutokselta ja sitten nämä punikit ovat vain lisäämässä kansalle lisää vaikeuksia jatkaa elämistämme.

        Hölmölässämme on erittäin paskapäiset johtajat joilla on aivojen paikalla pelkkää kusta.

        "Jo ilmastonmuutoksen takia tuo sota pitäisi saada loppumaan vaikka Ukraina menettäisikin alueitaan, sillä sota on suuri uhka ilmastolle."

        Ei sitten mieleesi juoahtanut että sota loppuu heti kun hyökkäävä maa vetäytyy kansainvälisesti sovittujen ja tunnustettujen rajojensa taakse.

        Oletko edes kuullut tällaisesta asiasta vai kuuluuko ajatusmaailmaasi se että sodat loppuu sillä että kun hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa luovuttaa siltä varastetut maa-alueet ryöstäjälle .

        Toimitko omassa henkilökohtaisessa arjessasikin näin kun joku varastaa väkivalloin sinulta jotain homma on ok kun otat turpaasi vapaaehtoisesti ja luovutat omaisuutesi varkaalle .

        "Oletko edes kuullut tällaisesta asiasta vai kuuluuko ajatusmaailmaasi se että sodat loppuu sillä että kun hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa luovuttaa siltä varastetut maa-alueet ryöstäjälle ."

        Olen kuullut selvästi sillä asun maassa Suomi joka joutui luovuttamaan alueitaan viholliselle eikä siinä vaihtoehtoja ollut.

        Ukraina joutuu lopulta antautumaan ja ihmisiä on kuollut paljon ja lisää kuolee, kun sota jatkuu.

    • Anonyymi

      #""Ei sitten mieleesi juoahtanut että sota loppuu heti kun hyökkäävä maa vetäytyy kansainvälisesti sovittujen ja tunnustettujen rajojensa taakse."##

      Sota loppuu kun sovitaan tulitauosta. Ja ruvetaan neuvottelemaan rauhan ehdoista.
      Faktaa. Ei auta molokin kitinät. Näin se vaan menee.

      • Anonyymi

        Ennen kuin mitään ratkaisevaa tehdään rauhan saavuttamiseksi.
        Käytään suurvaltojen välillä ns. kulissien takana neuvotteluja. Miten etupiirit tullaan jakamaan tulevaisuudessa.
        Tämä on asia jota esim. Suomen valtionjohto pelkää tapahtuvaksi. Mutta näin on historiassa aina käynyt. ja käy nytkin.

        Ei Venäjällä ole mitään asiaa vaatia etupiirejä. Venäjä on kääpiövaltio KAIKESSA muussa, paitsi pinta-alan osalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjällä ole mitään asiaa vaatia etupiirejä. Venäjä on kääpiövaltio KAIKESSA muussa, paitsi pinta-alan osalta.

        /("""Venäjä on kääpiövaltio KAIKESSA"//)
        Etenkin ydinaseiden määrässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        /("""Venäjä on kääpiövaltio KAIKESSA"//)
        Etenkin ydinaseiden määrässä.

        "Etenkin ydinaseiden määrässä."

        Nato ja Eurooppa pelkäävät venäläisten ydiaseita ja siksi Ukrainan auttaminen on hidastellut ja muutenkin mitään kunnollista aseistusta Ukrainalle ei ole toimitettu.

        Jos yhteistä halua olisi ollut Natolla ja Euroopan valtioilla osallistua voimalla lopettamaan Putinin valloitus, niin tuo sota olisi jo päättynyt venäläisten tappioksi.

        Kaikki johtajat maailmassa ovat pelkästään pellejä ja pelkureita, eikä ole uskallettu uhmata Putinia ydiaseitten käytön pelossa.

        Kuka tietää miten paljon venäjällä on ydinaseita ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kuin mitään ratkaisevaa tehdään rauhan saavuttamiseksi.
        Käytään suurvaltojen välillä ns. kulissien takana neuvotteluja. Miten etupiirit tullaan jakamaan tulevaisuudessa.
        Tämä on asia jota esim. Suomen valtionjohto pelkää tapahtuvaksi. Mutta näin on historiassa aina käynyt. ja käy nytkin.

        "Käytään suurvaltojen välillä ns. kulissien takana neuvotteluja. Miten etupiirit tullaan jakamaan tulevaisuudessa."

        Höpö höpö 1930-1940 luvun juttuja .
        Maailma on muuttunut aika paljon tuosta ajasta eikä ole enään Kiinan ja USA:n lisäksi suurvaltoja luonnollisesti venäjästä tulee Kiinan etupiiri ja vasalli länsimaat ja eurooppa jatkaa kulkuaan entiseen malliin entisellä yhteistyöllä.

      • Anonyymi

        "Sota loppuu kun sovitaan tulitauosta. Ja ruvetaan neuvottelemaan rauhan ehdoista."

        Sellaista tilannetta ei ole näköpiirissä .
        Joten sota loppuu edelleen kun noudatetaan kansainvälisiä yhteisiä tunnustettuja raja sopimuksia hyökkäävä terroristimaa poistuu vieraan valtion alueelta ja sota loppuu sinä päivänä.

    • Anonyymi

      Ei Venäjällä mitään ydinaseita ole. Kaikki toimintakykyinen kalusto on purettu osiksi ja myyty hyvällä hinnalla halukkaille ostajille. Paikalliset mafiosot ja komentajat ovat maan tapaan taskuttaneet hyvät bonukset.

    • Anonyymi

      usa haluaa että eurooppa nääntyy ja eu kaatuu ja sanna marin ja niinistön yhteis työllä usan kanssahan se käy ,kun ovat dollareilla ja hyvällä työpaikalla tulevaisuudessa luvatut.eu kaatuu ennemin kuinvenäjä ,se pitäisi olla selviö jo alusta saakka .

    • Anonyymi

      Kiinan viranomaiset vahvistavat kauppa- ja taloussuhteita kaikkien maiden kanssa tasavertaisesti ja vastustavat laittomia yksipuolisia energiatoimituksia koskevia pakotteita, myös Venäjältä, kauppaministeriön virallinen tiedottaja Shu Jueting sanoi torstaina.

      – Vastustamme päättäväisesti yksipuolisten pakotteiden ja kansainväliseen oikeuteen perustumattomien oikeudenkäyttövallan käyttöä, Shu Jueting sanoi tiedotustilaisuudessa

      • Anonyymi

        "– Vastustamme päättäväisesti yksipuolisten pakotteiden ja kansainväliseen oikeuteen perustumattomien oikeudenkäyttövallan käyttöä, Shu Jueting sanoi tiedotustilaisuudessa"

        Ymmärrettävää onhan juuri pakotepolitiikan pelko yksi suurimmista syistä että Kiinan on kuunneltava länttä ja pidettävä itsensä aisoissa niin Taivanissa kuin maailmanpolitiikassakin.

        Pakote pelko on suuri pelote maalle joka menee strategiassaan talous edellä

    • Anonyymi

      Ei mulla mitään lisättävää. Business ass usual jatkuu.

    • Anonyymi

      Kyllä ne asiantuntijat tietää. Kohta valta vaihtuu venäjällä, ja kansalaiset vapautuu diktatuurin syövereistä. Muutos voi olla hidas, venäjän kansa voi sitä halutessaan nopeuttaa.

      • Anonyymi

        "Muutos voi olla hidas, venäjän kansa voi sitä halutessaan nopeuttaa."

        Putinin poistuessa tilalle tulee vielä hullumpi ukko ja venäjällä näitä hulluja riittää, että on turha ruveta vetämään mitään johtopäätöksiä paremmasta.

        Jos ja kun Putler syrjäytetään tavalla tai toisella niin seuraaja kyllä tajuaa, että ”Putlerin konsteilla” sama toistuu kohta uudelleen ja jotain muuta täytyy koettaa!

    • Anonyymi

      Lampaat lukevat Wikipediaa kuin se olisi joku totuuden tae. Tässä on wikin taustaomistajat: https://t.me/QAnonMap/31193
      Wiki-säätiä, joka omistaa ja kontrolloi Wikipediaa, lahjoitti juuri 13,7 miljoonaa Tides säätiölle, joka rahoittaa Soroksen säätiöitä.
      Ketkä todellisuudessa säätävät Wikin sisältöä? No sieltä löytyvät ne samat vanhat tiedustelupalveluista eläkkeelle jääneet ja firmasta siirretyt vanhat työntekijät. Samanlaiset, jotka Musk heitti ulos Twitteristä.
      Totuudella ei ole mitään tekemistä heidän arvojensa kanssa, vaan paras valhe heille on 95% totta ja 5% täyttä potaskaa, joka muuttaa asian aivan päälaelleen.
      Wiki saattoi olla aluksi luotettavakin lähde, mutta kaikki merkittävät alustat ovat solutettu eri maissa, koska niillä voidaan estää oikean tiedon leviäminen.
      Sensurointi on nyt käynnissä olevan informaatiosodan tehokkaimpia aseita. Tai oli, kunnes luotiin uusia alustoja, joihin sensorit eivät ole vielä päässeet soluttautumaan.

    • Anonyymi

      Kannattaisi jättää ne salaliittosivut lukematta.

    • Anonyymi

      Tavistock-instituutio on Englannin pitkäikäismpiä tiedustelupalveluiden johtamia / omistamia laitoksia, jotka näitä totuuksia julkaisevat. Ne ovat tutkimuslaitoksia, joissa harjoitetaan suurten joukkojen aivopesututkimuksia ja vastaavia progandistisia julkaisuja. Vain lampoloiden pässit viitsivät niitä noteerata ja media tietysti.
      Kaikki nuo tutkimuslähteet, joiden sanoma pääsee median kynnyksen yli, ovat eri maiden ja usein monien maiden yhteisiä propagandatoimistoja, joiden sanoma on lähempänä toiveajattelua kuin tämän maailman totuutta. Nato, Five Eyes ja CIA ovat jo Ukrainan sodan aktiivisia osapuolia. Uskooko joku tosiaan, että ne jakavat neutraalia tietoa omasta osuudestaan sotaan?

      • En sinuna kyllä puhuisi lampaista mitään, kun itse edustat maailman lammasmaisimman kansan johtajavarkaitten propagandatehdasta. 😏

    • Anonyymi

      Kenia on ensimmäisenä pyytänyt apua Kiinalta, jotta se saisi lopetettua maansa ryöstämisen. Sen jälkeen Venäjältä on pyydetty samaa ja tällä hetkellä Etelä Afikka on kääntymässä Kiinan puoleen. Oikeastaan monet Afrikan maat ovat olleet saman ongelman edessä ja ne ovat pyytäneet BRICS-mailta apua USA:n, EU:n ja Naton toimintaa vastaan. Kenen taskuihin päätyykään ison mantereen kulta, öljy ja jalokivet?
      Ne vanhat siirtomaaherrat siellä huseeraavat, kun ovat ensin lahjoneet politikot myymään maan arvokasta omaisuutta.
      Mitä muuten Suomesta onkaan myyty ulkomaisille sijoitusyhtiöille?
      Maailma on tällä hetkellä kääntymässä pois tästä vanhasta orja ykteiskunnasta, kun ihmiset tajuavat, miten heitä on aivopesty vuosisatoja. Nämä ajatushautomot ovat tutkimuskeskuksia, miten aivopestään ja media on se pesukone, joka tekee varsinaisen pesun. Kuinka monta kertaa meille onkaan kerrottu, että Ukraina löi Venäjän? Montako kertaa meille kerrotaan kauhukertomuksia raakuuksista, joihin vain Venäläiset syyllistyvät? Miksi Amnestyn raportti Ukrainalaisten hirmutekemisistä ensin julkaistiin ja sitten syvällä paheksunnalla peiteltiin piiloon?
      Näin median aivopesu toimii. Tosiasiassa medialta on jäänyt kertomatta kaikki Ukrainan hirmuteot Itä-Ukrainassa vuodesta 2013 lähtien. Azov-joukot olivat aktiivisia jo vuosi ennen CIA:n tekemää värivallankumousta.

      • Aito Pietarin trolli kirjoittaa lyhentämätöntä Venäjän propagandaviestiä yhä aika hyvällä suomella, mutta tietty toivottomuus kuultaa jo rivien väleistä. Oikein hyvä. 😁

    • Anonyymi

      "Muistaako kukaan, kuinka meille "asiantuntijat" valistivat mitä Venäjälle käy?"

      Np, onkos sille sitten käynyt HYVIN? Ja nykytila on pelkkä välivaihe ennen lopullista romahdusta!

    • Anonyymi

      Joo eikä yhtään Ryzzää enää rajan yli! Pysykööt siellä kun ei Putleri riipu kaulakeinussa.

    • Anonyymi

      Tosiaan, asiantuntijoiden ennusteista ei ole tainnut yksikään osua maaliin...?

      Miten Suomi voi tällaisia käyttää asiantuntijalähteinä kerta toisensa perään vaikka nähdään että perusteita ei löydy, elämmekö pelkissä valheissa?

    • Anonyymi

      Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Moisio perkaa hesarissa miten vaikeaa oli lähteä Venäjältä. Venäläiset viranomaiset painostivat. Kaikista pahin pelko oli, että Pietarissa sijainnut tehdas olisi joutunut vääriin käsiin. Yhtiön osake romahti sodan jälkeen.
      Ostajiakin ilmaantui, mutta ne olivat Moision mukaan huijareita .
      Nyt Nokia asentaa uusia koneita Yhdysvaltoihin ja palkkaa runsaasti uusia työntekijöitä. Seikkailut Venäjällä on ohi, eikä Nokia tule siihen maahan hevillä sijoittamaan. Muistijälki on pitkä.

    • Anonyymi

      Sota saattaa olla Bideen ja Putinin sopima asia, jolla EU työnnetään syrjään maailman suurvaltojen joukosta. Onneksi sentään homma on helppoa, ainakin Suomen kaltaisissa maissa. Teemme aina mitä käsketään, kyseenalaistamatta mitään. 🫡.
      Ai niin, tietysti mediamme muistaa kertoa siitä mitä muut meistä ajattelee jutusta , vaikka tuskinpa mitään. Kuten emme me mieti Rikkaamman valtion Irlannin tai Luxemburgin sisäpolitiikasta.

    • Anonyymi

      Mäkkäri valmistelee lähtöä myös USA:sta ensin hallinnon osalta:
      https://t.me/GitmoTV/23825
      McDonalds SHUTS ITS US OFFICES AND PREPARES FOR LAYPFF
      https://www.cnbc.com/2023/04/02/mcdonalds-reportedly-temporarily-shuts-its-us-offices-and-prepares-layoff-notices-.html
      RABBI FINKELSTEIN - WE EAT THE CHILDREN OF OUR ENEMIES
      HARVEST ADRENOCHROME AND THE LEFTOVERS WE GIVE THE PEOPLE TO EAT VIA McDonalds & Co - THEY EAT THROR OWN CHILDREN
      https://rumble.com/v22h2q0-rabbi-finkelstein-we-eat-the-children-of-our-enemies-zionists-are-pur-evil-.html
      Ketkä omistavat mäkkärin? Johtavatko jäljet Israeliin ja äärijuutalaisiin?
      Mikä olikaan se lista, jonka aloitti Ukrainan puhdistus?
      Taiwan / Kiina
      Irak / Israeli
      Miltä kuulostavat maailman uutiset nyt noiden maiden osalta?
      Lista kun julkaistiin jo vuosia sitten.
      Ja kyllä, kyllä se 3. maailmansotakin tai sitä vastaava tapahtuma kuuluu listalle. Riittääkö siihen Ukrainalaisten ampumat uraaniammukset, joilla saastutetaan alueen kaikki pellot. Se kun tietää nälänhätää kaikille, jotka ostavat Ukrainan viljaa.
      Natohan lähetti jo ne ammukset Zelenskylle.

    • Anonyymi

      Persujen jälkeen huvittavin asia ovat nuo itätrollit. Kyllä avaus taas nauratti.

      "Jo nyt Suomen BKT on 10 mrd alijäämäinen vuodessa, leikkauslista loputon, eikä alamäelle EU tasollakaan näytä olevan loppua"

      Mitenhän BKT voi olla alijäämäinen?

      Leikkauslista on juuri niin pitkä, kuin verojen maksamista välttelevät haluvat sen olevan.

      Eu:ssa on sisäänrakennettu ongelma(, tai kaksikin): yhteismarkkinat (ja euro), Sodan voittamista Ukrainassa ne eivät estä, mutta jossain vaiheessa ongelmat kasvavat liian suuriksi.

    • Anonyymi

      Dubaihin kaikki jäljet johtaa.

    • Anonyymi

      "länsilehdistölle kerrotaan jotain massiivisia venäläistappioita"

      Venäjän on hyvin helppo korjata tuo asia: sen kun vaan ottaa ja voittaa sen erikoisoperatioinnin siellä Ukrainassa, sitten tappioistakaan ei tarvitse kenenkään kirjoitella mitään.

      Ei pitäisi globaalia mittaluokkaa olevalla suurvallalle olla mikään ongelma.

    • Venäjälaiset he ovat nyt kuollut nälkä ,Venäläiset heillä ei vaikeampi elämä kuin Europaliset Ruokaa benz sähkö kaikki on kalis siellä ja tällä myös mitä sitten

    • Anonyymi

      Tilannekatsaus tältä päivältä 15.4.2023. Kohdasta 7 min eteenpäin asiaa Ukrainasta, USA:sta, Venäjästä ja Natosta: https://www.bitchute.com/video/1c3hX0wAKcbR/
      Katsokaa, niin osaatte edes hieman varautua tuleviin tapahtumiin.
      USA:n media kertoo jo TV;ssä, että maa ja Nato ovat sodassa Venäjää vastaan. Natohan teki viime vuoden kevätkokouksessaan päätöksen, että se voi lähettää 350000 miestä sotimaan Ukrainan maaperälle.

      • Anonyymi

        Luuleeko Tiltujen rupusakki että joku avaa ryssien propaganda linkkejä.

        😁

        Ihmisille riittää olemassa oleva todellisuus yleensä Tiltut jotka eivät kestä olemassa olevia asioita joutuvat pakenemaan niitä fiktioon .

        Harmittaahan se että Ukrainan joukot löi yksinään Putinin rupusakin lähtökuoppiinsa ja 72 tunnin Ukrainan valloitus muuttui venäläisille yhdeksi helvetiksi .
        Tokihan siinä pitää keksiä syitä tappioille ja nyt sitten soditaankin selityksenä Ukrainassa koetulle tappiolle koko länttä vastaan venäjän propagandassa vaikka koko Nato ja länsimaat elelevät leppisaa rauhan aikaa.

    • Anonyymi

      Hyvä analyysi.

    • Aloituksessa on selvästikin Venäjää puolustavia elementtejä. Ettet vaan olisi yhteydessä Pietarin trollitehtaaseen?

      Venäjä on jokseenkin täydellisesti blokattu lännestä eli jossain se tuntuu jo nyt ja ajan mittaan eristäytyminen tulee heille kalliiksi.

    • Anonyymi

      Odota talous romahtaa kohta ..Se on varmaa ja Putin tappi Navalvin,kohta oppositio nousee.

    • Anonyymi

      Suomessa on ollut vaikka minkälaisia Lobbareita, "asiantuntijoina".
      Ja Isompi kuvio on myös suurta vedätystä ja dis-informaatiota täynnä.
      Noin yleensä, harhaan ohjaus, propaganda, valhe ja emävalhe ovat juuri niitä globalistien yms. "rahanvaihtajien tehokkaita työkaluja !
      - Esim.
      nato propaganda ja sodan lietsojat on kertoneet toistuvia satuja lepardeista, himarseista, , eri tykeistä, abrahamseista, bradleystä, cesareita, yms.. jne.. aina on jotain uutta "hyberiä" tarjolla....
      - Mutta, nato propaganda ei kerro ukrainan tappio-lukuja. Suurta tuhlausta. Vaan hienot, kalliit illalliset brysselissä ja washingtonissa ja moskovassa jatkuu. Orkesteri soittaa.
      - Mutta, nato propaganda ei kerro, miksi nato us alkoi edetä itään. Miksi nato us eu ei neuvotellut 2006 -2022. Miksi nato eu us selvästi halusi sodan ?
      - Oliko syynä talous ja raha, ylivelkaantuminen us. eu aluella se syy tehdä kriisi ja sota ? Haluttiin ukraina rahan siirtomaaksi luonnonvaroineen. Tai vain lebensraumia idästä ?
      - Niin , kuitenkin kriisillä saatiin vipinää mataavaan velka-talouteen, sotateollisuus tuet, inflaatio, energia kiskonta saatiin vauhtiin..
      hämärät tulonsiirrot, jne..yms..
      - ja näin Suomikin upposi... nyt ollaan läntisen energia kiskonnan alla, raaka-aine kiskonnan alla,, Siis ilman minkäänlaista kilpailukykyä...
      nato ei työllistänyt vaan päinvastoin, Suomi netto maksaja maksaa nyt rikkaiden sotiakin, ( siis us - venäjä etupiirisotaa ukrainassa..).

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      340
      1809
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      83
      1597
    3. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      37
      1392
    4. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      368
      1320
    5. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      82
      1247
    6. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      168
      1240
    7. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      177
      1228
    8. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      360
      1226
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      251
      1071
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      31
      975
    Aihe