UUShelluntailaisuus

Kansainvälistä uushelluntailaista liikettä on ravistellut monta skandaalia.

"Brian Houstonin jätettyä Hillsongin johtajan tehtävät väärinkäytösten takia liikkeen muidenkin johtajien elämästä on tullut ilmi rikkomuksia. Soppaa on osaltaan hämmentänyt myös maaliskuun lopussa julkaistu dokumentti Hillsong: A Megachurch Exposed, jossa ääneen pääsevät liikkeen entiset jäsenet."

"PASTORI saarnaa sunnuntaiaamuna yli 11 000 seurakuntalaisen edessä. Kirkko muistuttaa konferenssisalia, mutta tunnelma pikemminkin rock-konserttia. Välillä yleisö kohottaa ilmaan muovipullot, joissa on pyhää vettä. Taputetaan villisti."
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uudessa testamentissa Paavali nuhtelee Korintin ensimmäisiä uskovia jakaantumisesta kukin oman suosikkijulistajansa ympärille (1. Kor. 1:10–13; 3:1–7). Ehkäpä meidän nykyuskovien tulisi tutkia kyseisiä sanankohtia uudestaan. Vai pitääkö vain yhtyä apostolin ironiaa heijastaviin sanoihin: ”Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen” (1. Kor. 11:19.)

Äänestä

Maailmalla kasvaa ja leviää rehevänä uushelluntailaisuus, jolla on monet nimet ja kasvot. Karismaatttisuus on yksi, joskaan ei aivan tarkka ja kaikenkattava nimitys. Siksi itse käytän mieluummin nimitystä uushelluntailaisuus. Kenian pääkaupungissa Nairobissa lyhytkin kävelymatka kaupungin keskustassa antaa varsin tyhjentävän kuvan tämän alan tarjonnasta. On tulikonferensseja, voittoristiretkiä, lunastuskokouksia (‘deliverance’), apostoleja ja muuten vain voideltuja ihmeidentekijöitä. Lunastus tarkoittaa näissä yhteyksissä muuta kuin Raamatun opettama lunastus ja syntien anteeksiantamus.

Äänestä

AINUT OIKEA usko on VANHOILLISHELLUNTALAISUUS!! AINUT sallittu sävel-laji = MOLLI!!!!! mitään ILOON viittaavaakaan EI SAA olla kokouksissa vaan VAKAVAMIELINEN MIES saarnaamassa helvetin tuskista ja kidutuksesta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla!! LISÄKSI PITÄÄ tehdä selväksi että suurin osa seurakuntalaisista on kuitenkin menossa helvetiin.. PELASTUMINEN tehdään NIIN VAIKEAKSI että sen eteen saa painaa niin paljon töitä ja pidättäytyä että SAATTAA 1% onnistua..

Äänestä

Monet helluntailaiset eivät edes tiedä mitä on uushelluntailaisuus.
Kannattaa nostaa pää pois WC-pöntöstä.
Se henki on tunkeutunut Suomeenkin.

Äänestä

Brian Houston edustaa tunnustuskuntiin sitoutumatotonta karismaattisuutta. Varmaan on mukana uuskarismaattisuutta kuten koko TV kanavalla. Uuskarismaattisuus on tullut myös helluntaiseurakuntiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansainvälistä uushelluntailaista liikettä on ravistellut monta skandaalia.

"Brian Houstonin jätettyä Hillsongin johtajan tehtävät väärinkäytösten takia liikkeen muidenkin johtajien elämästä on tullut ilmi rikkomuksia. Soppaa on osaltaan hämmentänyt myös maaliskuun lopussa julkaistu dokumentti Hillsong: A Megachurch Exposed, jossa ääneen pääsevät liikkeen entiset jäsenet."

"PASTORI saarnaa sunnuntaiaamuna yli 11 000 seurakuntalaisen edessä. Kirkko muistuttaa konferenssisalia, mutta tunnelma pikemminkin rock-konserttia. Välillä yleisö kohottaa ilmaan muovipullot, joissa on pyhää vettä. Taputetaan villisti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu