EU-komissio:Tämä on vihreää vetyä!

Anonyymi-ap

HS: Euroopan unionin komissio kertoi viikko sitten, mitä voidaan pitää vihreänä vetynä. Perusidea on, että vety on vihreää, jos se on valmistettu sähköllä, sähkö on hankittu uusiutuvista lähteistä eikä vedyn tuotanto pakota muita sähkönkuluttajia turvautumaan saastuttavampiin lähteisiin.

Toistaiseksi on määrittelemättä, täyttääkö ydinvoimalla tehty sähkö kriteerit. Olisi luonnollista, että täyttäisi, mutta Suomi saa varautua siihen, että ydinvoima ei kelpaa. Esimerkiksi Saksassa kuluttajat ja investoijat eivät halunne parasta sertifiointiluokitusta teräkselle, jonka tuotannossa on käytetty ydinvoimaa.

EU:n linjaus tarkoittanee käytännössä, että vihreän vedyn valmistuksessa käytetty sähkö tulisi tuotantolaitokselle suoraan sitä palvelevasta uusiutuvan energian tuotannosta – esimerkiksi tuulipuistosta. Suomessa se onnistuu.

SSAB ja Outokumpu ovat jo aloittaneet päästöjen vähennykset. Investoinnit ovat valtavia, mutta niitä tehdään Suomeen, koska Suomella ja länsinaapureilla on tarjota, mitä teollisuus tarvitsee tässä maailmanajassa: uusiutuvaa energiaa, vakautta sekä vihreässä siirtymässä tarvittavia maaperän rikkauksia, joita voidaan kaivaa sekä jalostaa pienemmin eettisin ja ympäristöön liittyvin ongelmin kuin esimerkiksi Kongossa tai Kiinassa. Soklista löytyi valtava esiintymä maametalleja.

Välillistä tukea voi tulla EU:n suunnitelmista muuttaa valtiontukisääntöjä väljemmiksi. Tulevaisuudessa valtioille olisi entistä helpompaa tukea yhdessä vihreän siirtymän tuotantoa. Tämä nostaisi entisestään Suomen länsirannikon ja pohjoisen asemia, jos Suomi ja Ruotsi pystyvät yhteistyöhön. Ruotsi ja sen teollisuus investoivat mittavasti vihreän siirtymän tuotantoon pohjoisessa – vesivoiman, Suomen ja hyvien sähkönsiirtoverkostojen lähituntumaan. Suomen länsirannikolla on paljon tuulivoimaa ja sitä rakennetaan nopeasti lisää.

Perussuomalaiset ovat väittäneet vaalien alla, että Suomen kansallisia etuja palvelisi vihreän siirtymän jarruttelu. Suomen kansallinen etu vaatii vihreän siirtymän vauhdittamista, EU:n tarjoaman sääntelyn selustatukea ja aktiivista yhteistyötä rajojen yli. Tätä teollisuuden murroksen tarjoamaa paikkaa Suomi ei saa hukata.

1

156

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eu oksentaa lisää virkailija työpaikkoja
      Eu ssa valtansa laajentamiseen ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe