Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Koulusuunnitelma

Anonyymi-ap

Maanantaina odotettavissa sanailua Liedenpohjan koulusta, linkkiä odotellaan...

2011 on tehty selvitys, ja oletettavasti maksettukin siitä ihan hyvin ja sen pohjalta tehty linjauksia johon Liedenpohjan koulun "kohtalokin" liittyy. Vaikka selvityksestä nyt onkin aikaa, onko mikään olennaisesti muuttunut? Ainakaan lupaavampaan suuntaan.

Väestömäärä on laskenut nopeammin kuin selvitys oletti (arvio 2020 vuodelle oli 7211, totuus 6510) Ja vaikka vähän positiivistakin suuntaa välillä ollut, ihme tarvitaan jotta suunta muuttuisi, edes tasoittuisi. Suomessa on satoja kuntia jotka epätoivoisesti yrittävät houkutella uusia asukkaita ja estää olemassa olevia muuttamasta, Kuitenkin, nuorempi sukupolvi lähtee yksi toisensa perään ja sille on vaikea mitään tehdä.

2011 kiinteistöt ovat olleet varsin hyvässä kunnossa muuten, mutta lämmityksen ja LVIS:n on odotettu tulevan tiensä päähän monessa koulussa. Onkohan niitä korjattu eli onko isoakin korjausvelkaa? 2011 opetus ja kiinteistöt söivät perusopetuksessa 75% kaikista kuluista, joten sieltä on sieltä on selkein säästääkin.

2011 Liedenpohjan koulu on ollut toimintakuluiltaan kallein/m2 sivukouluista.

35

2453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koulukeskustelusta on mielestäni puuttunut kaikkein olennainen eli lapsen oikeus ikäisiinsä kavereihin. Kaverit ovat olleet aina se tärkein asia koulussa. Omassa lapsuudessa, kun kodin lähellä ei ollut montaakaan kaveria, oli ihana päästä kouluun jossa saman ikäisiä lapsia oli kymmeniä. Eiköhän kaikki meistä muista koulusta juuri ne touhut kavereiden kanssa, ei sitä mitä siellä opetettiin.

      Kun katsoo ison kaupungin kupeesta, Virroilla ei ole kuin kyläkouluja. Keskustan koulu on oikeasti varsin pieni. Koko kaupunki on pieni. Kaikki tuntee kaikki.

      Poika kävi kyläkoulua jossa n. 200 oppilasta. Tärkeimmät muistot koulusta liittyvät kavereihin. Saman ikäisten tyttöjen ja poikien kanssa pelattiin, rymyttiin, leireiltiin ja retkeiltiin. Opeteltiin sosiaalisia taitoja sekä kerättiin ystäviä ja rakkaita muistoja loppuelämää varten. Vanhemman näkökulmasta koulu ei koskaan tuntunut liian isolta vaan lähinnä riittävän isolta, mutta silti pieneltä. Koulussa toimi yhteisöllisyys, kiitos aktiivisen vanhempaintoimikunnan. Riittävän iso koulu takasi, että aktiivisia vanhempia oli riittävästi.

      Yläasteen "isoon kouluun" siirtyminen ei ollut iso juttu koska samaan aikaan koulun aloitti 30 muutakin saman koulun oppilasta ja koulussa oli valmiiksi kymmeniä tuttuja ylemmillä luokilla.

      Ihminen on laumaeläin ja lapselle/nuorelle kaverit ovat äärimmäisen tärkeitä monella tapaa. Kun on nähnyt millainen rikkaus koulun mukana tulleet kaverit ja tutut ovat olleet lapselleni ja kuinka koulun sosiaalinen ympäristö on kasvattanut hänet toimimaan yhteisön rohkeana jäsenenä, ajatus 15 oppilaan koulusta tuntuu vääryydeltä lapsia kohtaan. Monta tärkeää muistoa, ihmissuhdetta ja opettavaa kokemusta jää puuttumaan elämästä. Isossa yhteisössä toimimisen vaatima sosiaalisten taitojen rakentaminen vasta yläasteella voi olla todella tuskallista, jopa mahdotonta. Elämässä suurin osa meistä päätyy erilaisten yhteisöjen osaksi niin opiskellessa kuin työssä ja siellä pärjää ja ilon saa irti parhaiten ne jotka ovat päässeet harjoittelemaan ajoissa.

    • Anonyymi

      Kun päätös 20 oppilaan rajasta on tehty, valtuustossa istui nykyisistä valtuutetuista:
      R. Saarinen, P. Kotalampi, P. Tikkanen, A. Rajamäki, A. Mäkinen, J. Saarinen, R. Koskela ja P. Ala-Kaarre. Ainakin he ovat tienneet rajasta jo 12 vuotta.

    • Anonyymi

      Ylitalolle lisää rahaa👍👍👍

      • Anonyymi

        Tähänkin Ylitalo... Liedenpohjan koulukuljetuksista vapautuva auto kuljettaa taas lapsia toisiin kouluihin. Rahaa ei siis ole luvassa.

    • Anonyymi

      Elinkeinotiimi toimii, koulu loppuu, huoltoasema loppuu, väkiluku laskee... Hyvä, kelpaa olla iloinen työnsä tuloksiin !

    • Anonyymi

      Valtti: ajetaan kuntalaisten etuja , ei puoluepolitiikkaa. Kiitoksia eilisestä !

      • Anonyymi

        Hyvä päätös. Koulun tilannetta on ihan turha roikottaa "löysässä hirressä" vuodesta toiseen odottaen, josko joku ihme tapahtuisi. Koulun ylläpito vaatii kuitenkin korjauksia, pidemmän päälle investointeja, jotka nekin jäävät helposti roikkumaan kun tilanne on epäselvä.

        Tilanne herättää tietysti tunteita, mutta osa puheenvuoroista alkoi olla jo aika absurdeja. Toivoisi, että valtuutetut pysyisivät asiallisissa perusteissa eikä maalattaisi aivan älyttömiä uhkakuvia joihin onnistuttiin se tuulivoimakin sekoittaa. Koulun lopettaminen ei tee Liedenpohjasta Harmageddonia. Ja vaatii jo mielikuvitusta ajatella, että koulun lopettamiseen vaikuttaisi kosto.

        Eivät lapset "joudu" mihinkään helvetin esikartanoon, vaan pääsevät upouuteen kouluun, joka on kuitenkin pieni. Käsittääkseni ala- ja yläasteen oppilaat ovat aika erillään, joten kyseessä on tosiaan kyläkoulutasoinen koulu, jos vertaa moneen muuhun Suomen kouluun. Vieressä on upeat liikuntamahdollisuudet, terveyspalvelut, harrastusmahdollisuudet ja ennen kaikkea paljon kavereita. Ei tarvitse olla "pikkuopettajana" tai muuten vahtia pienempiä, vaan saa keskittyä olemaan oman ikäinen, oman ikäisten seurassa. Loppupeleissä elämässä niillä sosiaalisilla taidoilla on enemmän merkitystä kuin koulunumeroilla. Niinistökin päätyi presidentiksi vaikka koulumenestys ei ollut kummoinen.

        Liedenpohjan vanhemmat voivat ottaa aktiivisen roolin keskustan koulussa siinä missä muutkin. Yhteisöllisyyttä voi rakentaa koko Virtain tasolla, ei vain kylissä. Liedenpohjan lasten siirtyminen keskustan kouluun ei sulje mitään ovia, vaan avaa uusia. Nyt on riittävästi lapsia vuosiluokalla jotta voidaan suunnitella vaikka leirikoulua. Vuosiluokista tulee sopivasti bussillinen lapsia, joiden kanssa lähteä retkeilemään. On mahdollisuus moneen tekemiseen jossa vahvistetaan saman ikäisten yhteenkuuluvuutta ja luodaan elinikäisiä ystävyyksiä. Nyt kun sitä aktiivisuutta on harjoiteltu koulua puolustaessa, samalla energialla tekemään keskustan koulusta Suomen paras "kyläkoulu".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan kouluun siirtyminen voi osalle lapsia mahdollistaa harrastuksia. Virrat on niin pieni paikka, että harrastuksista voitanee sopia joustavasti niin, että ne alkavat kohtuullisen pian koulun jälkeen. Lapsille välipala ja vaikka läksyparkki kirjastoon koulun jälkeen ja siitä sitten harrastuksiin. Vanhempien tarvitsee vain hakea harrastuksen jälkeen, siinäkin yhteistyötä tehden. Jos tahtoa löytyy, moni asia on järjestettävissä jopa fiksummin toimivaksi kuin nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä päätös. Koulun tilannetta on ihan turha roikottaa "löysässä hirressä" vuodesta toiseen odottaen, josko joku ihme tapahtuisi. Koulun ylläpito vaatii kuitenkin korjauksia, pidemmän päälle investointeja, jotka nekin jäävät helposti roikkumaan kun tilanne on epäselvä.

        Tilanne herättää tietysti tunteita, mutta osa puheenvuoroista alkoi olla jo aika absurdeja. Toivoisi, että valtuutetut pysyisivät asiallisissa perusteissa eikä maalattaisi aivan älyttömiä uhkakuvia joihin onnistuttiin se tuulivoimakin sekoittaa. Koulun lopettaminen ei tee Liedenpohjasta Harmageddonia. Ja vaatii jo mielikuvitusta ajatella, että koulun lopettamiseen vaikuttaisi kosto.

        Eivät lapset "joudu" mihinkään helvetin esikartanoon, vaan pääsevät upouuteen kouluun, joka on kuitenkin pieni. Käsittääkseni ala- ja yläasteen oppilaat ovat aika erillään, joten kyseessä on tosiaan kyläkoulutasoinen koulu, jos vertaa moneen muuhun Suomen kouluun. Vieressä on upeat liikuntamahdollisuudet, terveyspalvelut, harrastusmahdollisuudet ja ennen kaikkea paljon kavereita. Ei tarvitse olla "pikkuopettajana" tai muuten vahtia pienempiä, vaan saa keskittyä olemaan oman ikäinen, oman ikäisten seurassa. Loppupeleissä elämässä niillä sosiaalisilla taidoilla on enemmän merkitystä kuin koulunumeroilla. Niinistökin päätyi presidentiksi vaikka koulumenestys ei ollut kummoinen.

        Liedenpohjan vanhemmat voivat ottaa aktiivisen roolin keskustan koulussa siinä missä muutkin. Yhteisöllisyyttä voi rakentaa koko Virtain tasolla, ei vain kylissä. Liedenpohjan lasten siirtyminen keskustan kouluun ei sulje mitään ovia, vaan avaa uusia. Nyt on riittävästi lapsia vuosiluokalla jotta voidaan suunnitella vaikka leirikoulua. Vuosiluokista tulee sopivasti bussillinen lapsia, joiden kanssa lähteä retkeilemään. On mahdollisuus moneen tekemiseen jossa vahvistetaan saman ikäisten yhteenkuuluvuutta ja luodaan elinikäisiä ystävyyksiä. Nyt kun sitä aktiivisuutta on harjoiteltu koulua puolustaessa, samalla energialla tekemään keskustan koulusta Suomen paras "kyläkoulu".

        Vapaus olla eri mieltä on demokratiaa, mutta jos erilaisia näkemyksiä aletaan demonisoida, se taas on demokratian vastaisuutta. Omalla kohdalla tämä koulukeskustelu on paljastanut ikävästi tuota jälkimmäistä ajattelua. Vaikka menee tunteisiin, joku raja tulisi pitää.

        Keskusteluissa viitataan usein yhdysluokkatutkimuksiin. Kukaan ei vaan huomaa kertoa, että tutkimuksissa käsitellään 2, korkeintaan 3 luokan yhdysluokkia. 6 luokkaa on jo aivan eri asia.

    • Anonyymi

      Keskustan typerästä yhtenäiskoulu nimestä voisi luopua ja ottaa nimeksi vaikka "Kirkonkylän kyläkoulu", tai jos kirkollisuus häiritsee, niin "Kyläkoulu" toimisi yhtä hyvin.

      Keskustan kykäkoulu ei toimi, sillä se saa maajussit paukuttelemaan henkseleitään.

    • Anonyymi

      Kun lapsia syntyy niin vähän kuin mitä Virroilla syntyy, ei niitä mitenkään riitä kovin moneen kouluun. Se vaan on fakta, jolle ei mitään mahda. Hyvän päätöksen teki valtuusto.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. -23 aloittaa koulun 2016 syntyneet, silloin syntynyt 49. Siitä eteenpäin luvut putoavat välillä alle 40, 2019 syntynyt vain 29.

        Jos luokille 0-9 halutaan 10 lasta lisää kullekin, niin että riittää muutama kyläkouluunkin, se tekee 100 lasta. Jos perheessä on 2 lasta =>50 perhettä. Mistä Virroille 50 perhettä asuntoineen ja työpaikkoineen? Osa yritetään toki saada pitovoimalla, iso osa kuitenkin tarvitaan ihan uusina muuttajina. Sekä jäävissä että muuttavissa on aina mukana perheettömiä/lapsettomia, joten todelliset luvut ovat paljon isommat.

        Tehtävä on vaativa, mahdotonkin. Suomessa voi kuitenkin elää maalla ja silti kaupungin työpaikkojen ja palvelujen lähellä esim. Tampereen naapurikunnissa, mistä entisiä virtolaisia löytyy vähän joka kylästä.

        Nyt on typerää lähteä lietsomaan vihaa ja syyttelemää vaikeaan päätökseen päätyneitä päättäjiä. Kyse ei varmasti ole riidan kylvämisestä, katkeruudesta tms. Kyse on faktapohjaisesta päätöksenteosta, mikä vaatii usein enemmän rohkeutta kuin fiilisten ja isoimpaan ääneen huutavien mukana seilaaminen.

    • Anonyymi

      Liedenpohjassa, kutenkaikalla muuallakin on varmasti ollut tiedossa se realiteetti, että jos väkeä ei ole, koulu tulee loppumaan.

      Ja nyt sitä väkeä ei enää tule olemaan. Ja koska tilanne on kuitenkin ollut tiesossa vuosikausia, eikä silti asukkaita ole.

      Kysynkin, mistä ne nyt yht'äkkiä sinne tulisi jos ei tähänkään saakka, kaikkien näiden vuosien aikana.

      Tietysti se on iso juttu, että koulu loppuu, mutta maailmanloppu se ei ole, vain väistämätön realiteetti.

      • Anonyymi

        Eikö ihmiset yhtään katso tilastoja? Syntyvyys on laskenut järkyttävän nopeasti viimeisen 10 vuoden aikana. 2007-2013 välillä on vielä keikuttu 60 lapsen molemmin puolin mutta 2014 pudottu jo pysyvästi alle 50. Viime vuosina pyöritty siinä 40 molemmin puolin, pahasti näyttää että alkaa jäämään pysyvästi alle 40 tulevaisuudessa. Pudotus 60->40 on tooodella iso, 33%. Kunnan väkiluku on 10 vuoden aikana pudonnut n. 11% eli juurikin lapset ja nuoret häviää kylästä hirmuista vauhtia ja asia on pitänyt olla tiedossa jo ajat sitten. Vai onko sitä tuijotettu vain tuota kokonaislukua tajuamatta ikärakenteen vakavaa vääristymistä?

        Hienoa jos sille voi jotain tehdä, mutta ihmeet on erikseen. Ihmeisiin uskominen ei ole hyvä syy repi railoa ihmisten väleihin.

    • Anonyymi

      Nyt sivistyslautakunta esittää, että koulu "kalustetaan" päiväkodiksi. Tosiaan, eihän päiväkoti tarvitse kuin kalusteet.... olisiko hoitaja mitään? Tai ruoka? Siivous? Kiinteistöhuolto? Taitaa laki vaatia aidatut ulkotilatkin.

      Ja eikö kukaan ole lukenut tek. lautakunna selvitystä? Vai ei välitä? Pelkästään lämmityskulut 60k€ ja jo -21 todettu, että lähivuosina pitäisi uusia katto ränneineen ja kouruineen sekä salaojat, ovet, ikkunat, ulkomaalaukset jne. Kellarikin pitäisi vesieristää. Jos nuo jää tekemättä, mahtaako olla kovin terveellinen paikka lapsille.

      Millä ymmärryksellä ja osaamisella sinne lautakuntiin oikein mennään?

      • Anonyymi

        Noo, kun katsoo ketä siellä istuu, niin ei siihen mitään osaamista vaaditakaan, eiittää kun osaa pitää itseään esillä 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo, kun katsoo ketä siellä istuu, niin ei siihen mitään osaamista vaaditakaan, eiittää kun osaa pitää itseään esillä 👍

        Eihän se päättäjien vika ole vaan äänestäjien, että nuo omaa ääntään suuresti rakastavat hahmot tuonne päätyy. Meillä on valitettavan paljon äänestäjiä joihin uppoaa näkyvyys ja "hyvä minä, paha muut" -puheet. Ei ne äänestäjät lue pöytäkirjaa missä päätös perustellaan vaikka lailla, ne kuuntelee sitä joka väittää, että kyse on valehtelusta, kähminnästä, kiusanteosta ja kateellisuudesta jota vastaan tässä taistellaan sädekehä ohimoita hiertäen. Olisiko niin, että suhmurointiepäily tuo sisältöä elämään enemmän kuin faktat.

      • Anonyymi

        Taas poltettiin rahaa ja rakennusmestarin aikaa kun pitää siv. lautakunnalle rautalangasta vääntää, kuinka kallista päivähoidon yksikön saaminen Liedenpohjan kouluun on. Tarvittaisiin 71 000 €- 101 000€ remontti pelkkiin toiminnan vaatimiin muutoksiin, ei ihan mene "kalustamisella". Tuossa kustannuksessa ei edes ole mukana salaojat, uudet ovet ja ikkunat, ulkomaalaus tai kellarin vesieristäminen, jotka olisivat edessä jotta rakennus pysyisi käyttökunnossa. Ja siihen päälle ne hoitajat, kiinteistöhuolto, ruokahuolto sekä energia, joka pelkästään ollut aiemmin 61 500€/vuosi.

        Ilmeisesti lautakunnassa ei kaikki ole oikein kartalla mitä varhaiskasvatuksessa tehdään, mitä turvallisuusvaatimuksia lasten kanssa toimimiseen liittyy, mitä maksaa rakentaminen ja remontointi sekä kiinteistöjen ylläpito tai millaisia ongelmia siitä syntyy jos kiinteistöjen kunnosta ei huolehdita.

        15.11. asia TAAS käsittelyssä kun siv. ltk. ei anna periksi. Nyt on tehty entistä tarkempia laskelmia, järjestetty kyselyä perheille ja tuotu pöytään lisää vaikuttavia seikkoja, kuten mahdollisesti vapautuvat paikat ja henkilöstön sijoittuminen. Edelleenkin tulos on, ettei mitään järkeä.

        Jälleen kaikki selvitykset, laskelmat ja perustelut kaikuivat kuuroille korville. Siv. ltk. ajaa väkisin Liedenpohjaan kallista ja monella tapaa kyseenalaista varhaiskasvatuksen yksikköä.

        Siv. ltk. haluaa minimimuutoksilla (nekin kymmeniä tuhansia) tekohengittää kiinteistöä ja nostaa varhaiskasvatuksen vuosikuluja reilusti yli 100 000 € vain saadakseen max 8, käytännössä ehkä 4-5 lasta enemmän hoitoon juuri Liedenpohjaan.

        Kymmenien tuhansien tekohengitys koulun tiloille jättää edelleen korjaamatta jo vuosia sitten todettuja kiinteistön perusongelmia, jotka voivat olla uhka terveydelle. Hämmästyttää, että siv. ltk. puheenjohtaja tässä asiassa suhtautuu täysin piittaamattomasti näihin riskeihin vaikka muuten puhuu aktiivisesti terveiden tilojen puolesta.

        Lasten määrä laskee pelottavan nopeasti, joten miksi upottaa rahaa yksikköön jota oltaisiin kuitenkin lopettamassa muutaman vuoden kuluttua? Miksi laittaa lapsia ja hoitajia tiloihin, joista puuttuu monet tärkeät peruskorjaukset ja riski ongelmille suuri?

        Onko tässä kyse populistisesta huomionhausta vai oikeasti ymmärtämättömyydestä? Tämän pienen kunnan voimavaroja ei pitäisi tuhlata kumpaankaan.

        VM sitten aikansa tuhrattuaan lukujen kanssa heitti perjantaiyllärin ja leikkaa valtionosuuksia lisää sellaset 80e/asukas👍 Puoli milliä rips raps virtolaisten rahoista🤑 Oliskohan siv. ltk:lla vähän tähdellisempääkin tekemistä kuin kiukutella muutamasta hoitopaikasta🤔🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kaikki selvitykset, laskelmat ja perustelut kaikuivat kuuroille korville. Siv. ltk. ajaa väkisin Liedenpohjaan kallista ja monella tapaa kyseenalaista varhaiskasvatuksen yksikköä.

        Siv. ltk. haluaa minimimuutoksilla (nekin kymmeniä tuhansia) tekohengittää kiinteistöä ja nostaa varhaiskasvatuksen vuosikuluja reilusti yli 100 000 € vain saadakseen max 8, käytännössä ehkä 4-5 lasta enemmän hoitoon juuri Liedenpohjaan.

        Kymmenien tuhansien tekohengitys koulun tiloille jättää edelleen korjaamatta jo vuosia sitten todettuja kiinteistön perusongelmia, jotka voivat olla uhka terveydelle. Hämmästyttää, että siv. ltk. puheenjohtaja tässä asiassa suhtautuu täysin piittaamattomasti näihin riskeihin vaikka muuten puhuu aktiivisesti terveiden tilojen puolesta.

        Lasten määrä laskee pelottavan nopeasti, joten miksi upottaa rahaa yksikköön jota oltaisiin kuitenkin lopettamassa muutaman vuoden kuluttua? Miksi laittaa lapsia ja hoitajia tiloihin, joista puuttuu monet tärkeät peruskorjaukset ja riski ongelmille suuri?

        Onko tässä kyse populistisesta huomionhausta vai oikeasti ymmärtämättömyydestä? Tämän pienen kunnan voimavaroja ei pitäisi tuhlata kumpaankaan.

        Lautakunnan sekoilu Liedenpohjan varhaiskasvatusyksikön kanssa sen kun jatkuu. Lautakunnalta unohtui pieni yksityiskohta esityksestään KH:lle, eli laskea kustannukset ja tehdä esitys lisäbudjetista. Jättivät esityksen jossa ei ole mitään päätettävää! Ja ei kun taas takaisin lautakuntaan rustaamaan uutta esitystä. Enemmän tämä on maalaiskomediaa kuin vakavasti otettavaa päätöksentekoa.

        Lautakunnan tekemä ehdotus on niin kallis, että tulisi halvemmaksi palkata Liedenpohjan lapsille omat hoitajat kotiin:):):)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lautakunnan sekoilu Liedenpohjan varhaiskasvatusyksikön kanssa sen kun jatkuu. Lautakunnalta unohtui pieni yksityiskohta esityksestään KH:lle, eli laskea kustannukset ja tehdä esitys lisäbudjetista. Jättivät esityksen jossa ei ole mitään päätettävää! Ja ei kun taas takaisin lautakuntaan rustaamaan uutta esitystä. Enemmän tämä on maalaiskomediaa kuin vakavasti otettavaa päätöksentekoa.

        Pitääkö olla huolissaan, jos lautakunta ja sen k-valtuustoon & k-hallitukseen kuuluvat jäsenet eivät tiedä, miten lautakunnan ja valtuuston tehtävät eroavat toisistaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö olla huolissaan, jos lautakunta ja sen k-valtuustoon & k-hallitukseen kuuluvat jäsenet eivät tiedä, miten lautakunnan ja valtuuston tehtävät eroavat toisistaan?

        Nyt ne ehkä jo tietää kun niille kerrottiin kaiken sekoilun jälkeen. Onhan se hyvä, että 2,5 vuotta toimittuaan lautakunta alkaa tietää tehtäviään ja valtuuksiaan.

        Mutta muuta viisastumista ei ole näkyvissä. Liedenpohjan korjausvelkaiseen koulunrähjään edelleen niitä lapsia ollaan viemässä, maksoi mitä maksoi. Pelkästään toiminnan pyörittäminen vaatii lisää rahaa yli 200 000€/vuosi, eikä sillä rahalla edelleenkään korjata rakennukseen liittyviä ongelmia tai muutenkaan tehdä tiloista toimivampia pienille lapsille tai heidän hoitajilleen. Liedenpohja tulee muita kyläkuntia kalliimmaksi koska siellä ei ole synergiaa koulun kanssa: ei yhteistä siivoojaa tai talkkaria, ei koulun keittiötä.

        Kai nyt muissa kyläkunnissa on ymmärretty, että tämä Liedenpohjan kanssa keuliminen voi johtaa muiden kyläkuntien varhaiskasvatuksen karsimiseen. Ennemmin tai myöhemmin jostakin pitää säästää ja nykyisen kaltaisen lautakunnan toimiessa säästökohde ei varmasti ole Liedenpohja jos sinne toimintaa kerran saadaan.

        Onnee vaa L-pohjan perheet Jos hyvin käy niin saatte lapsukaisia sinne rakkaaseen kyläkouluun. Sillä nii väliä jos rahaa pelkkiin kalusteisiin. Saappaat ja pyllyt voi aina pesasta tiskialtaasa ja kyllä hoitajat huomaa ja juoksee kiinni jos joku karkaa kohti 66sta. Ne ei jouruile keskenää vaa vahtii ku haukat.

        Vähän se on rähjä pytinki, mutta pieni veto ja kosteus mitää haittaa. Kai ne lapset kasvaa siinä misä homekin. Lapsetkin oppii kapillaari ilmiön ko kosteus tunkee seinästä läpi. Öljyn poltto on halpa ja vihree tapa pitää lämpöö ja viihtysyyttä yllä. Rahaa on. Se ei oo ku yks nuijankopautus lautakunnalta nii Kotalan ja Vaskiveen ryhmikset on poispyyhitty. On tää huikiaa!

        Rahat tuli, jolla pääsee alkuun, mutta melkoisen sirkuksen jälkeen. Valtuuston päätös taisi perustua enemmän pattitilanteesta eroon pääsemiseen kuin asian järkevänä pitämiseen. Lisärahaa ollaan kohta pyytämässä, se on selvää. Onneksi kaupungin kassassa on pahan päivän varoja, mutta äkkiäkös ne hupenee kun jo nyt näyttää, että 2024 alijäämä on vähintään satoja tuhansia, ellei lähempänä miljoonaa.

        Kunnan päätöksenteon näkökulmasta tämä on ollut häpeätahra. Kunta olisi äkkiä kaaoksessa jos päättäjät yleisesti vetäisivät "me, myself and I"-mentaliteetilla, välittämättä toimintatoista tai edes lakisääteisistä vastuista. Oli kuvaavaa, että ltk. pj. kyseli äänestysohjeita vaikka päätös oli jo kopautettu pöytään eikä mitään äänestettävää missään vaiheessa ollut.

        Mutta oliko tämä tässä, ei sekään ole varmaa. Virkamiehillä on nyt järjestelemistä Liedenpohjan toiminnan aloittamiseksi, aikaa kuitenkin vähän ja tekemistä paljon. Remontissa voi tulla yllätyksiä, onhan rakennus vanha. Ja löytyykö lopulta työntekijöitäkään.

        Kokousliitteestä:

        Ryhmäperhepäivähoidon perustamisen kustannukset Liedenpohjan koulun tiloihin olisivat arviolta 71 000 - 101 000 €, jos suurempia yllätyksiä ei tule + kalustamisen kustannukset
        • Kiinteistöllä myös muita investointitarpeita (mm. vesikate, salaojat, patolevyt)
        • IV-tarkastelu tilan käytön muuttuessa
        • Lämmitysjärjestelmä (nykyinen öljy -> maalämpö?

        Päätös: perustamiseen pelkästään kalustamisen kustannukset ja jostain "vararahastosta" jotakin pientä pihan aitaamiseen ja märkäeteiseen.

        Tsiisus. Eiköhän sitä olla kunnan kukkarolla käsi ojossa jo parin kuukauden päästä ja säännöllisesti siitä eteenpäin. Onko piikki sitten auki ja minkä kustannuksella, jää nähtäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokousliitteestä:

        Ryhmäperhepäivähoidon perustamisen kustannukset Liedenpohjan koulun tiloihin olisivat arviolta 71 000 - 101 000 €, jos suurempia yllätyksiä ei tule kalustamisen kustannukset
        • Kiinteistöllä myös muita investointitarpeita (mm. vesikate, salaojat, patolevyt)
        • IV-tarkastelu tilan käytön muuttuessa
        • Lämmitysjärjestelmä (nykyinen öljy -> maalämpö?

        Päätös: perustamiseen pelkästään kalustamisen kustannukset ja jostain "vararahastosta" jotakin pientä pihan aitaamiseen ja märkäeteiseen.

        Tsiisus. Eiköhän sitä olla kunnan kukkarolla käsi ojossa jo parin kuukauden päästä ja säännöllisesti siitä eteenpäin. Onko piikki sitten auki ja minkä kustannuksella, jää nähtäväksi.

        no annetaan ensin nykyiseen verkostoon 170000 euroo lisää, mietitään sitten liedenpohjan lisärahatarpeita myöhemmin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no annetaan ensin nykyiseen verkostoon 170000 euroo lisää, mietitään sitten liedenpohjan lisärahatarpeita myöhemmin

        Lautakunta on ollut koko ajan ihan pihalla yksikon perustamisen ja ylläpidon kulujen kanssa vaikka niitä on yritetty rautalangasta vääntää. Tai ei yksinkertaisesti välitä.

        Näyttäisi, että lautakunnalla on muutenkin isoja vaikeuksia ymmärtää mitä mikäkin päätös tulee vaikuttamaan, yleensä maksamaan. Ennakointi erityisen haastava tehtävä. Toivotaan, että tästä jotain opittaisiin ja tämä isointa kukkaroa vahtiva lautakunta saa osaavampaa jäsenistöä tulevaisuudessa. Valtuusto toki budjetit loppukädessä päättää, mutta näköjään valtuustokin on vedätettävissä, osin väsytettävissä. Kuka uskoo että jää viimeiseksi kerraksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahat tuli, jolla pääsee alkuun, mutta melkoisen sirkuksen jälkeen. Valtuuston päätös taisi perustua enemmän pattitilanteesta eroon pääsemiseen kuin asian järkevänä pitämiseen. Lisärahaa ollaan kohta pyytämässä, se on selvää. Onneksi kaupungin kassassa on pahan päivän varoja, mutta äkkiäkös ne hupenee kun jo nyt näyttää, että 2024 alijäämä on vähintään satoja tuhansia, ellei lähempänä miljoonaa.

        Kunnan päätöksenteon näkökulmasta tämä on ollut häpeätahra. Kunta olisi äkkiä kaaoksessa jos päättäjät yleisesti vetäisivät "me, myself and I"-mentaliteetilla, välittämättä toimintatoista tai edes lakisääteisistä vastuista. Oli kuvaavaa, että ltk. pj. kyseli äänestysohjeita vaikka päätös oli jo kopautettu pöytään eikä mitään äänestettävää missään vaiheessa ollut.

        Mutta oliko tämä tässä, ei sekään ole varmaa. Virkamiehillä on nyt järjestelemistä Liedenpohjan toiminnan aloittamiseksi, aikaa kuitenkin vähän ja tekemistä paljon. Remontissa voi tulla yllätyksiä, onhan rakennus vanha. Ja löytyykö lopulta työntekijöitäkään.

        "Kunnan päätöksenteon näkökulmasta tämä on ollut häpeätahra. "

        Kuka nyt näkee asiat ja miten. "Tämä on hyvä tapa saada asioita sitten käsittelyyn" on ääneen sanottu mielipide valtuuston kokouksessa, samoin "enhän minä muuta mielipidettäni".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no annetaan ensin nykyiseen verkostoon 170000 euroo lisää, mietitään sitten liedenpohjan lisärahatarpeita myöhemmin

        Niin niin... KV:n ehtii vielä vetäistä pussinnyörit kiinni ennen kuin kaikki pakollinen ja vähemmän pakollinen on rahoitettu.

    • Anonyymi

      Nyt kun hallitus leikkaa kunnilta indeksikorotuksia, voi jo alkaa miettiä, mistä jatkossa säästää.

      • Anonyymi

        Kurjenkylän ja Liedenpohjan koulurakennukset heti myyntiin

    • Anonyymi

      Tarjoon Killinkoulusta 30 000€

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe