Joukkoliikenneharrastajana parhaiten tunnettu Kuukankorpi onnistui ajamaan metro- ja raitiovaunuliikenteen koko historian surkeimpaan jamaan "kuljettajapulan" takia. Oikeastihan syynä oli Artun olemattomat vuorovaikutustaidot ja excel-johtaminen, minkä takia kuljettajat lähtivät joukolla pois/sairaslomille. Onnea HSL-uralle!
Arttu Kuukankorpi palaa HSL:n palvelukseen
Anonyymi-ap
53094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähän kuin Lauri, joka onnistui pilaamaan koko Suomen bussiliikenteen. Myös hän joutui pakenemaan sitten pilaamaltaan alalta
Artussa ja Laurissa on muutakin samaa kuin häpeällinen epäonnistuminen työssään. Onnibussin alkuaikoina Arttu tuki voimakkaasti Lauria ja Pekkaa ilman kritiikkiä moderoimallaan foorumilla (tämän foorumin piti olla puolueeton ja kaikin puolin asiallinen alusta kaikenlaisille joukkoliikenteeseen liittyville näkökannoille, mutta totuus on aivan jotakin muuta). Muuten Arttu suhtautuu bussiliikenteeseen negatiivisesti, lukuun ottamatta kunnallista kaupunkiliikennettä.
Arttu ja Lauri ovat kuuleman mukaan kaveruksia myös siviilielämässä. Jälleen kerran on vakka kantensa löytänyt.
Kuulemma Arttu on bussikuskina onnibussilla
Ja Lauri on kuulemma propsinkuljettajana Itä-Suomessa