Avaan uuden, kun tuolla edellisessä kainosti pyydettiin.
160. Elämä
563
5507
Vastaukset
Eli avasin uuden. Täytyy laittaa oikea aikamuoto, kun avaus onnistui.
Luin eilen Kirkko ja kaupunki lehdestä että 22.2. on tuhkakeskiviikko. Mikä ihmeen tuhka? Tarkistin asian ja se on virallinen päivä laskiaistiistain jälkeen jolloin aloitetaan 40 päivän paasto pääsiäiseen. Että jaaha, 21.2. on siis syötävä "varastoon" hernerokkaa ja laskiaispullia. Hernerokkaa ostin valmiina mutta pullan asemesta hankin porkkanakakun, jolla on pitkä aika parasta ennen päivää.
Ai että whasappia ei käytä enää juuri kukaan, ilmoitti Whoo. Mainitsemastasi versiosta en ole vielä kuullutkaan.Käyttää käyttää, vaikkei pitäisi. Varsinkaan poliitikkojen. Ynnä muiden "tärkeiden" henkilöiden.
Ja juu, vähän kumma juttu että Signal ei näytä vieläkään tulleen yleiseen tietoisuuteen, vaikka se on jo ainakin muutaman vuoden ollut olemassa. Saman tiimin tekemä kuin Whatsapp, kaikki samat toiminnot, mutta toimii täysin salatusti ja turvallisesti.
Juu, hyvä juttu. Laitan tään vastauksen amummun edelliseen tänne, jotta mahtuu.
Whatsapista oli edelleen kyse, eli eppäilen että olet jossain vaiheessa (putelia?) kuitenkin täpännyt rastin (englanninkieliseen) Whatsapin lupakyselyyn. Ei sovellus toimi ilman sitä.
Ja mie kyl uskon (tiedän) omiin VPN ja oikein valittujen selaimien tuomiin varjeluksiin enimmältä urkinnalta. Ei koskaan tule mainoksia mihinkään, en edes tiedä onko niitä enää missään kenekään näkyvillä? Välillä kyllä eppäilen rosvojen päässeen pankkitililleni, koska rahat hupenevat jatkuvasti. Mutta piru vieköön, joka kerta kun tarkemmin katson mihin hupenivat, ihan itse olen kuluttanut.Kyllä putelihommat on meikäläiselle aika harvinaisia nykyään, ihmettelenkin, milloin sen laatikon olisin ruksinut. Kaiken aikaa pitää olla tärppänä, jos siippa jotain tarvitsee tai pitää auttaa. Mutta välillä sentään laitan itselleni jotain hyvä kalaa ja se suorastaan vaatii hyvää valkkaria. Mistään siipan kuljetuksista ei minun tarvitse huolehtia. Jos jonnekin pitäisi häntä lähteä viemään, niin soitto Kotisairaalaan, siellä vastaavat heti ja selvittävät, minne pitää mennä ja mikä kuljettaa. Täkäläinen Kotisairaala on ihan mahtava systeemi.
Minä käytän VPN:ää ja DuckDuckGo'ta. Yhtään mainosta ei tule, mutta tiiä häntä takaako sekään tietojen kalastelemattomuuden. Toisaalta meikäläisen tiedoilla ei kukaan tee yhtään mitään. Korkeintaan voisin päästä mainostamaan J. Karjalaisen laulua (mukaellen) "Olen nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään".amummu kirjoitti:
Kyllä putelihommat on meikäläiselle aika harvinaisia nykyään, ihmettelenkin, milloin sen laatikon olisin ruksinut. Kaiken aikaa pitää olla tärppänä, jos siippa jotain tarvitsee tai pitää auttaa. Mutta välillä sentään laitan itselleni jotain hyvä kalaa ja se suorastaan vaatii hyvää valkkaria. Mistään siipan kuljetuksista ei minun tarvitse huolehtia. Jos jonnekin pitäisi häntä lähteä viemään, niin soitto Kotisairaalaan, siellä vastaavat heti ja selvittävät, minne pitää mennä ja mikä kuljettaa. Täkäläinen Kotisairaala on ihan mahtava systeemi.
Minä käytän VPN:ää ja DuckDuckGo'ta. Yhtään mainosta ei tule, mutta tiiä häntä takaako sekään tietojen kalastelemattomuuden. Toisaalta meikäläisen tiedoilla ei kukaan tee yhtään mitään. Korkeintaan voisin päästä mainostamaan J. Karjalaisen laulua (mukaellen) "Olen nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään".Juu, meillähän ois toi könnin eli känninkellon alakaappi putelia täynnä. Mutta miekiin olen vähän rajoittanut ryyppäämistä, tosin kolme viikkoa sitten vetäisin pullon belgialaista olutta saunan ratoksi. Nyt on "saunakaljana" jääkaapissa kylmenenemässä pullot kombuchaa.
Siinäkin on (kuulemma) rosentteja. Ei ainakaan itsepalvelukassalla myydä ilman paperien (tai naaman) tarkistusta.
Pitkästä aikaa mittasin tänään paastosokerit. Oli 5.4 eli ihan hjuva tilanne. Koht vois mitata lounaan jälkeisenkin.
Ja räntää putoilee taivaan täydeltä, kauhea loskakeli.
Mut pittää sitä lähteä kauppaan ynnä syömäänkin.Eilen meillä oli täysin paljas maa, tänään valkoinen lumivaippa täyttää joka paikan, katsoo minne vaan paitsi merelle. Ei ole siis jäässä sen vertaa että uusi lumi pysyisi riitteen päällä.
Whatsapin otin puhelimeeni siksi, että puhelut U:n aussisiskolle maksavat niin maltaita kännykällä, että käytimme lankapuhelinta puheluihin. Kun lopultakin vuosi sitten lakkautin lankapuhelimen olin ottanut whatsapin kun aussisisko oli ostanut älykännyn ja opetellut sen käytön. Minulle lanka tuli erittäin kalliiksi käyttää koska perusmaksu oli 24,90 e/kk. Vaikka Elisa maksoi vuodessa jotain osinkoa, niin perusmaksujen kanssa tulos oli +-0, miinukselle jopa jäi.
- Anonyymi
18.2. 23. terveisiä Helsingistä.Oli mukava lukea tekstiäsi. Meillä tällä on pyryttänyt lunta tänään. Vähemmän ja enemmän päivän aikana.Olin kävelemässä silti 3h.Kirkko ja kaupunki paperi lehden otin kaupan aulasta ,kuin muita ilmaisilehtiä. Lukuhetkiä ennen maate menoa illalla,Olin unohtanut Tuhka viikon,viikot.Hyvä muistutit.Puhelimesta olen ollut jäärä pää en huolinut älypuhelinta. Ihan on perusluuri kännykkä siis,johon ei kuva viestejä voi ottaa vastaan.Tietoinen valinta. mikä puhelin rauha kätketyy. Se ei soi, viestit ei piippaa. Mutta se rauha,joka oli silloin kuin ihmisillä oli vain lankapuhelimet ja ,muistan ajan puhelinkopit lisäksi.Katselen ihmisä tällä Helsinki lähiö, Metro, kauppa keskukset.HUOM! Ikään katsomatta älypuhelimet kädessä.Jopa kahvilat seurueet. Tuijottaa sitä ,eivät puhu keskenään kauppakeskuksien.Tai kerhotoiminassa ihmiset joissain jopa vetäjät selitellen mukamas työ asioita.Minun kodissa se ei onnistu.Eteisessä kännykän kuva ja ruksit. Näkyy kun takkia laittavat narikkaan.Kohtaamissa sanon jos tapat minua, et pidä puhelin se aika esillä.En itse serustele puhelimen kassa,joten en katso kun päivität puhelin.Voin sitten tästät läheteäkkin.Ja olen sen kahvilassa tehnytkin.
Kiva kun kerroit taas kuulumisiasi tänne Elämään. Jännä tapa sinulla että eteisen seinällä kännykän kuva ja ruksit päällä. Sellaiset oli ennen aina sairaaloissa, nykyään saa sairaalahuoneessakin olla kännykät ja tabletit käytössä. En tiedä, mikä niissä yhteyksissä on muuttunut, että ovat luvallisia.
Jos olen kylässä, ei ole kännykkää kädessäni, ei kahvilassakaan, muuten kuin että näen siitä kelloajan ja vahdin esim bussin lähtöaikataulua, koska en omista kunnossa olevaa rannekelloa nykyään. Olen kyllä ajatellut ostaa rannekellon, koska risoo vähän väliä kaivaa kännykkää laukusta kellonajan nähdäkseen. Kauppakeskuksissakaan ei juuri kelloja käytävillä näy.
Olet sinä reipas kun tänäänkin kävellyt 3 km tuolla lumisilla teillä. Ihailla täytyy.
Ja tässä yksi melkein veret pysäyttävä juttu, ainakin niille jotka oivaltavat mitä tämä todella tarkoittaa. Kyse on paljon puhutusta miljardeja maksaneesta tekoälystä nimeltään ChatGPT.
Käytän sitä paljonkin, se pystyy keskustelemaan ja vastailemaan tai tuottamaan tekstejä monipuolisemmin ja "älykkäämmin" kuin useimmat ihmiset. Kaiken lisäksi virheettömällä suomen kielellä. Ilmiö on myös pelottava, koska enää ei ole mahdollista lainkaan erottaa mikä on tekoälyn tuottamaa tekstiä, mikä ihmisen. Kun itse ensimmäisen kerran tutustuin tähän Chattiin, olin kuin puulla päähän lyöty. Huomiotava seikka on myös se, että ChatGBT ei poimi internetistä mitään tietoja, vaan kaivaa kaiken omasta muististaan. Siihen on ohjelmoitu suunnaton määrä tietoa vuoteen 2021 saakka, joten sen jälkeen tapahtuneesta se ei tiedä toistaiseksi mitään. Sen tietoihin ei myöskään pidä luottaa liikaa.
Tässä pieni esimerkki äskeisestä, noin minuutin parin pituisesta keskustelusta tekoälyn kanssa. Ja tekoälyn vastaukset siis täysin sellaisena kuin se ne kirjoitti parissa sekunnissa. Kysymykset minun, vastaukset koneälyn:
Kysymys:
Mikä on S24
Vastaus:
Valitettavasti en tiedä, mihin S24 tarkalleen viittaa, sillä termi voi merkitä useita eri asioita eri yhteyksissä. Voisitko kertoa minulle lisätietoja tai kontekstin, johon S24 liittyy, niin voin yrittää auttaa tarkemmin?
Kysymys:
Sen pitäisi olla keskustelusaitti. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Vastaus:
Ah, ymmärrän nyt paremmin. S24 voi viitata suomalaiseen keskustelusivustoon nimeltä Suomi24.
Suomi24 on suomalainen verkkoyhteisö ja keskustelusivusto, joka on perustettu vuonna 2000. Sivustolla käyttäjät voivat luoda profiilin, lukea ja osallistua eri keskusteluihin ja jakaa mielipiteitään erilaisista aiheista. Sivustolla on erilaisia osioita ja alueita, joissa käsitellään muun muassa politiikkaa, taloutta, terveyttä, harrastuksia ja parisuhdetta.
Suomi24 on yksi Suomen suosituimmista keskustelusivustoista ja se on erittäin suosittu eri-ikäisten ihmisten keskuudessa. Sivustolla käydään aktiivisesti keskusteluja eri aiheista, ja se onkin yksi tärkeä paikka, jossa suomalaiset voivat jakaa ajatuksiaan ja mielipiteitään verkossa.
Kysymys:
Onko sivustolla paljon epäasiallista keskustelua?
Vastaus:
Valitettavasti Suomi24-sivustolla, kuten monilla muillakin keskustelualustoilla, esiintyy joskus epäasiallista käyttäytymistä ja keskustelua. Käyttäjät voivat käyttää nimettömiä käyttäjätunnuksia, joten joskus keskusteluissa voi esiintyä häirintää, kiusaamista tai muuta epäasiallista käytöstä.
Suomi24:llä on kuitenkin moderointijärjestelmä, joka pyrkii estämään epäasiallisen käytöksen ja puuttumaan siihen, kun sellaista havaitaan. Moderointijärjestelmän avulla voidaan esimerkiksi poistaa sopimattomia kommentteja ja estää käyttäjien pääsy sivustolle, jos he rikkovat käyttäjäsääntöjä.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomi24 on suuri keskustelualusta, jossa käydään monenlaisia keskusteluja eri aiheista ja useimmat keskustelut ovat asiallisia.
Kysymys:
Kirjoita riimimuotoinen runo S24 sivustosta?
Vastaus:
Tottakai, tässä on pieni riimimuotoinen runo S24-sivustosta:
Suomi24, se on keskustelusivu, Jossa mielipiteet ovat vapaat kuin linnut ilmassa. Aiheet moninaiset, niin arki kuin juhla, Jokaiselle jotakin, se on suuri plussa.
Joskus siellä löytyy epäasiallisuutta, Mutta modet ovat tiukkana kuin teräs. Sivuston voima on yhteisöllisyys, Kun keskusteluun osallistuu kansa suuri ja pieni.
Niin monet eri aiheet, joita voi käsitellä, Vaihtoehtoisia näkökulmia, joita voi jakaa. Suomi24, se on kuin virtuaalinen tori, Jossa kohtaavat suomalaiset eri korpien ja torppien.
Kysymys:
No ei ollut kaksinen runo. Et taida olla kovin hyvä runoilija?
Vastaus: Pahoittelen, jos runoni ei vastannut odotuksiasi. Olen kyllä tietokoneohjelma, joka yrittää tuottaa vastauksia ja tekstejä käyttäjien kysymyksiin parhaan kykyni mukaan, mutta en ole varsinaisesti runoilija tai kirjailija.
Yritän aina parhaani vastatakseni kysymyksiin, mutta ymmärrän, että vastaukseni eivät aina ole täydellisiä tai tyydyttäviä. Mikäli sinulla on lisää kysyttävää tai tarvitset apua jossakin asiassa, olen mielelläni käytettävissä.
Kysymys:
Ymmärrän. Olet kuitenkin korrekti keskustelija.
Vastaus:
Kiitos paljon! Yritän aina olla kohtelias ja avulias vastatessani käyttäjien kysymyksiin. Tavoitteenani on auttaa mahdollisimman hyvin ja tarkasti, jotta käyttäjät saavat tarvitsemansa tiedon ja avun. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai tarvitset apua jossakin asiassa, ole rohkeasti yhteydessä minuun!Tekoäly ja AI on oppivainen. Harvardin nörtti ja stipendiaatti John Fish opetti AI tekoälyä luomaan Shakespearen runoutta. Ihan mallikkaasti tekoälyltä korkealentoisempi älykäs runous taittuu, /Jimmy https://www.youtube.com/watch?v=s1Skhh_Rz58
Tuohan puhuu ihan järkeviä. Ne kerrat kun olen kysynyt jotain pankin tai puhelinoperaattorin tekoälyltä, niin ei tunnu ymmärtävän yksinkertaistakaan lausetta.
Mitäs söit tänään? Minä söin eilen paistamastani tonnikalapihvistä toisen puolikkaan. Oli niin iso, yli 200 g:n pihvi. Yhden potun ja muutaman porkkanan keitin. Salaatissa oli jääsalaatin lisukkeena päivänsädeoliiveja (ovat lievempisuolaisia kuin normaalit) tillimaustettua fetaa ja tummia viinirypäleitä, joiden kuoret tuntuivat ihmeen kovilta ja sitkeiltä. Minulla on taas kalaviikonloppu. Huomenna on savulohta.
Yksi vitsi: Mies sanoo toiselle: Lääkäri sanoi, että pääsen leikkauksen jälkeen kahdessa viikossa kävelemään. Hän oli aivan oikeassa. Lasku oli niin suuri, että jouduin myymään autoni.Calvados kirjoitti:
Tuohan puhuu ihan järkeviä. Ne kerrat kun olen kysynyt jotain pankin tai puhelinoperaattorin tekoälyltä, niin ei tunnu ymmärtävän yksinkertaistakaan lausetta.
Mitäs söit tänään? Minä söin eilen paistamastani tonnikalapihvistä toisen puolikkaan. Oli niin iso, yli 200 g:n pihvi. Yhden potun ja muutaman porkkanan keitin. Salaatissa oli jääsalaatin lisukkeena päivänsädeoliiveja (ovat lievempisuolaisia kuin normaalit) tillimaustettua fetaa ja tummia viinirypäleitä, joiden kuoret tuntuivat ihmeen kovilta ja sitkeiltä. Minulla on taas kalaviikonloppu. Huomenna on savulohta.
Yksi vitsi: Mies sanoo toiselle: Lääkäri sanoi, että pääsen leikkauksen jälkeen kahdessa viikossa kävelemään. Hän oli aivan oikeassa. Lasku oli niin suuri, että jouduin myymään autoni.No, kysyin Chatilta osaatko kertoa vitsejä? Kerro lääkärivitsi?
Vastaus tuli noin yhdessä sekunnissa:
Toki voin kertoa vitsin! Tässäpä eräs lääkärivitsi:
Mies meni lääkäriin valittaen, että hänellä on kaikkialla kipuja. Lääkäri tutki miehen huolellisesti ja sanoi: "Sinulla on valitettavasti sairaus nimeltään "Riippumatotauti"." Mies hämmästyi ja kysyi: "Riippumatotauti? En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta." Lääkäri vastasi: "Se on harvinainen sairaus, joka tarkoittaa, että kehosi on kuin riippumatto. Jos esimerkiksi vedät yhtä päätyä, toinen pää heilahtaa. Siksi sinulla on kaikkialla kipuja."
Mies oli hämmentynyt, mutta kysyi silti: "Miten sairaus hoidetaan?" Lääkäri vastasi: "Sairauteen ei ole vielä löydetty parannuskeinoa, mutta voit aloittaa venyttelyharjoitukset ja välttää kaikkea, mikä voi aiheuttaa liiallista heilumista."
Mies lähti lääkärin vastaanotolta hieman hämmentyneenä, mutta aloitti kiltisti venyttelyharjoitukset. Muutaman päivän kuluttua hän tuli takaisin lääkärille ja kertoi, että kipuja oli vieläkin kaikkialla. Lääkäri katsoi miestä vakavasti ja sanoi: "Valitettavasti sairaus on edennyt. Sinulla on nyt myös "Koiranomistajan tauti"." Mies kysyi hämmentyneenä: "Koiranomistajan tauti? Mitä se tarkoittaa?" Lääkäri vastasi: "Se tarkoittaa, että kun koira heiluttaa häntäänsä, sinäkin heilutat takapuoltasi."DrWhoo kirjoitti:
No, kysyin Chatilta osaatko kertoa vitsejä? Kerro lääkärivitsi?
Vastaus tuli noin yhdessä sekunnissa:
Toki voin kertoa vitsin! Tässäpä eräs lääkärivitsi:
Mies meni lääkäriin valittaen, että hänellä on kaikkialla kipuja. Lääkäri tutki miehen huolellisesti ja sanoi: "Sinulla on valitettavasti sairaus nimeltään "Riippumatotauti"." Mies hämmästyi ja kysyi: "Riippumatotauti? En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta." Lääkäri vastasi: "Se on harvinainen sairaus, joka tarkoittaa, että kehosi on kuin riippumatto. Jos esimerkiksi vedät yhtä päätyä, toinen pää heilahtaa. Siksi sinulla on kaikkialla kipuja."
Mies oli hämmentynyt, mutta kysyi silti: "Miten sairaus hoidetaan?" Lääkäri vastasi: "Sairauteen ei ole vielä löydetty parannuskeinoa, mutta voit aloittaa venyttelyharjoitukset ja välttää kaikkea, mikä voi aiheuttaa liiallista heilumista."
Mies lähti lääkärin vastaanotolta hieman hämmentyneenä, mutta aloitti kiltisti venyttelyharjoitukset. Muutaman päivän kuluttua hän tuli takaisin lääkärille ja kertoi, että kipuja oli vieläkin kaikkialla. Lääkäri katsoi miestä vakavasti ja sanoi: "Valitettavasti sairaus on edennyt. Sinulla on nyt myös "Koiranomistajan tauti"." Mies kysyi hämmentyneenä: "Koiranomistajan tauti? Mitä se tarkoittaa?" Lääkäri vastasi: "Se tarkoittaa, että kun koira heiluttaa häntäänsä, sinäkin heilutat takapuoltasi."No tuota, aika erikoinen "huumorintaju" tällä Chatilla. Täytyypä vähän sulatella tuota vitsiä...
DrWhoo kirjoitti:
No tuota, aika erikoinen "huumorintaju" tällä Chatilla. Täytyypä vähän sulatella tuota vitsiä...
Oleellista tässä ei oikeastaan ole se onko vitsi hyvä vai huono. Käsittämätöntä on miten tekoäly pystyy tosiaan noin yhdessä sekunnissa vastaamaan noinkin hyvin. Minkälainen super-algoritmi tuohon tarvitaankaan. Ja ennenkaikkea, mihin muuhun tuo vielä kehittyessään pystyy.
DrWhoo kirjoitti:
Oleellista tässä ei oikeastaan ole se onko vitsi hyvä vai huono. Käsittämätöntä on miten tekoäly pystyy tosiaan noin yhdessä sekunnissa vastaamaan noinkin hyvin. Minkälainen super-algoritmi tuohon tarvitaankaan. Ja ennenkaikkea, mihin muuhun tuo vielä kehittyessään pystyy.
Ja vielä, tästä eteenpäin kukaan ei voi olla varma kirjoitanko mie nää viestit itse, vai pistänkö Chatin kirjoittamaan...eli olkaapas tarkkana puhutteko koneelle vai miulle...
DrWhoo kirjoitti:
Ja vielä, tästä eteenpäin kukaan ei voi olla varma kirjoitanko mie nää viestit itse, vai pistänkö Chatin kirjoittamaan...eli olkaapas tarkkana puhutteko koneelle vai miulle...
Täytyypä alkaa tutkailemaan ovatko kirjoituksesi whoolle ominaisia vai onko niissä jotain vierasta ajatusmallia.
DrWhoo kirjoitti:
No, kysyin Chatilta osaatko kertoa vitsejä? Kerro lääkärivitsi?
Vastaus tuli noin yhdessä sekunnissa:
Toki voin kertoa vitsin! Tässäpä eräs lääkärivitsi:
Mies meni lääkäriin valittaen, että hänellä on kaikkialla kipuja. Lääkäri tutki miehen huolellisesti ja sanoi: "Sinulla on valitettavasti sairaus nimeltään "Riippumatotauti"." Mies hämmästyi ja kysyi: "Riippumatotauti? En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta." Lääkäri vastasi: "Se on harvinainen sairaus, joka tarkoittaa, että kehosi on kuin riippumatto. Jos esimerkiksi vedät yhtä päätyä, toinen pää heilahtaa. Siksi sinulla on kaikkialla kipuja."
Mies oli hämmentynyt, mutta kysyi silti: "Miten sairaus hoidetaan?" Lääkäri vastasi: "Sairauteen ei ole vielä löydetty parannuskeinoa, mutta voit aloittaa venyttelyharjoitukset ja välttää kaikkea, mikä voi aiheuttaa liiallista heilumista."
Mies lähti lääkärin vastaanotolta hieman hämmentyneenä, mutta aloitti kiltisti venyttelyharjoitukset. Muutaman päivän kuluttua hän tuli takaisin lääkärille ja kertoi, että kipuja oli vieläkin kaikkialla. Lääkäri katsoi miestä vakavasti ja sanoi: "Valitettavasti sairaus on edennyt. Sinulla on nyt myös "Koiranomistajan tauti"." Mies kysyi hämmentyneenä: "Koiranomistajan tauti? Mitä se tarkoittaa?" Lääkäri vastasi: "Se tarkoittaa, että kun koira heiluttaa häntäänsä, sinäkin heilutat takapuoltasi."Tuo koiranomistajan tauti voisi olla myös sellainen, että kun näkee tolpan nostaa jalkaansa yhtä aikaa koiransa kanssa tai ilman koiraakin, mikä on jo astetta pahempi versio taudista.
Calvados kirjoitti:
Tuo koiranomistajan tauti voisi olla myös sellainen, että kun näkee tolpan nostaa jalkaansa yhtä aikaa koiransa kanssa tai ilman koiraakin, mikä on jo astetta pahempi versio taudista.
Haha, hyvä lisäys! Voisi sanoa, että se olisi jo astetta pahempi versio taudista, kun alkaa matkia koiransa käyttäytymistä. Onneksi tällainen tauti on kuitenkin vain vitsin aihe eikä todellinen sairaus!
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Ja vielä, tästä eteenpäin kukaan ei voi olla varma kirjoitanko mie nää viestit itse, vai pistänkö Chatin kirjoittamaan...eli olkaapas tarkkana puhutteko koneelle vai miulle...
Mieluummin koneelle ku sulle
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Tuo koiranomistajan tauti voisi olla myös sellainen, että kun näkee tolpan nostaa jalkaansa yhtä aikaa koiransa kanssa tai ilman koiraakin, mikä on jo astetta pahempi versio taudista.
Hihhih ammu nostelemassa jalkaansa hihhih Ku ei vaan kusis - todellakin olis versiota kerrakseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieluummin koneelle ku sulle
Sopii sinulle. Sinähän et ihmisestä ymmärrä mitään, etkä kykene niin ollen ihmiselle puhumaankaan.
Märkää lumimössöä pihalla melkein 10 cm ja lisää tulee. Raskasta on lapioida rannevaivaisena. Ens yönä reilusti pakkasta, mikä tietänee huonoa ajokeliä huomiseksi.
Onneksi tänään pääsee taas höyrystymään ja kellumaan Imppariin. Turun kaupunginhallitus on armollisesti lyhentänyt saunojen sulkuaikaa sähkön hinnan halventuessa. Impparissahan oli kahdesta saunasta kaksi suljettuna pitkän aikaa. Viikonloppuisin kuulemma melkein käsirysyä kun piti jopa jonottaa ainoaan saunaan. Samanaikaisesti on myös ollut voimassa THL:n 2 metrin turvavälisuositus kaikissa tiloissa. Siellä ainoassa saunassa kuitenkin istuttiin melkein toisten sylissä kuin sardiinit purkissa. Ite en ole koko saunasulun aikana siellä käynyt.
Ja tää kirjoitus oli miun oma, edellinen vastaus Ceelle tekoälyn.- Anonyymi
Älä helevetti, ai ihan sun oma. Kiva ku ilmoitit, ni ei mee sekasin cee eikä muut, kenelle aina kirjotat. Kuis sä voit ny kirjottaa kun rannekin on sökö? Miten muut taudit? Vaikuttaako aateluihin? Oliskos sullakin syytä siirtyy tekoälyn käyttöön heh
- Anonyymi
Nyt on jo ihmeitä täällä tapahtunut, kun cee haistelee whon kirjoituksista vieraita tuulia tai malleja ja ihmettelee tekoälyäkin. Käytä cee aina ku voit tekoälyä ja onneks kohta tolpat nousee ja rakit kusevat dorkien kävelyttäjiensä jaloille
Se on kai niin, että mikään juttu missään ei satavarmasti ole enää totta. Medialukutaitokaan, vaikka olisi kouluarvosanan, kympin tasolla ei auta. Ei voi olla varma jutun tekijästä, eikä sisällöstä. Samasta asiasta ehkä kymmenenkin juttua, joista ei välttämättä edes tiedä vaikka olisivat kaikki tuon älychattajaan kirjoittamia, niin valitsepa niistä sitten se kaikkein toenperräisin (tai parhaiten itselle sopiva;) Melkoiseen pinhuusiin meidät on jo pantu ja ankarammaksi muuttuu; aika pelottavaa.
Illatsujen vitsinikkareillehan älypuhelija on kyllä pelastus silloin, kun vitsiä pitäisi vääntää maineen pelastamiseksi eikä omasta laarista meinaa sellaista löytyä😆
Mutta yhestä tunnen Whoon jutut ilman nimmariakin tai allekirjoitusta: mie,miun, jne;) En usko, että älychattaaja murteita käyttää. Vai käyttääkö?
Rauhallista pyhäpäivää!Hähää, tuon itsekin olen huomionut, eli juuri tuollaisia nyansseja editoimalla pystyn kyllä naamiomaan Chatin puheet täysin Whoomaisiksi. Se mikä voi omat tekstini "paljastaa" on se, että omissani on enemmän (tahattomia) kirjotusvihreitä. Kuten edellisessä puhuessani kahdesta Impparin saunasta tarkoitin kolmea saunaa, eli kaksi suljettu, yksi auki.
Ja pyhät pyssyt sentään kun oli painavaa lunta. Paikoitellen 20-25 cm. Meinas takki tyhjetä, onneks olen näinkin sutjakassa kunnossa.DrWhoo kirjoitti:
Hähää, tuon itsekin olen huomionut, eli juuri tuollaisia nyansseja editoimalla pystyn kyllä naamiomaan Chatin puheet täysin Whoomaisiksi. Se mikä voi omat tekstini "paljastaa" on se, että omissani on enemmän (tahattomia) kirjotusvihreitä. Kuten edellisessä puhuessani kahdesta Impparin saunasta tarkoitin kolmea saunaa, eli kaksi suljettu, yksi auki.
Ja pyhät pyssyt sentään kun oli painavaa lunta. Paikoitellen 20-25 cm. Meinas takki tyhjetä, onneks olen näinkin sutjakassa kunnossa.Ja tänään laitetahan poronkäristystä, nam.
DrWhoo kirjoitti:
Ja tänään laitetahan poronkäristystä, nam.
Ja poron padassa hautuessa tuumailen, että oiskohan niin, että toisissa oloissa amummun siippakin olisi innostunut tästä Chatista? On ymmärrääkseni tietoteknisesti orientoitunut henkilö hänkin?
DrWhoo kirjoitti:
Ja tänään laitetahan poronkäristystä, nam.
Nonni, nyt sitten saadaan kytätä kirjoituksiasi suurennulasin kanssa ja etsiä whoomaisuuksia, ja tehdä niiden perusteella johtopäätökset. Edelleen ajattelen tunnistavani "aidot", mutta katsotaan.
Veit jalat suustani! Käry ä on meilläkin. Siippakin sanoi ainakin yrittävänsä sitä maistella, on normaalisti hänekin herkuaan. Ruokahalu on hällä edelleen olematon. Omakin ruokahaluni on lähes surkastunut, eikä sellaista ole tapahtunut sitten lapsuusvuosien. Olen laihtunutkin monta kiloa viimeisen kuukauden aikana.
Melkoinen muutos sapuskapuolella on tapahtunut omassakin elämässäni. Pitkälle toista vuotta aikani kului lähes vain ruoan laittoon, kun siipalle piti saada energiaa suunnilleen H24. Ja nyt se on tyssännyt lähes tykkänään. Muutaman kerran olen jo eineksiin langennut. Tuntuu turhalta tehdä sapuskaa vain yhdelle. Tänään kyllä teen tuota käryä ja muusia ison annoksen, ja jaansitä poikienikin huusholleihin. Pääsen ainakin hetkeksi takaisin normaalien ruoka-annosten tekoon. Yhdelle tekeminen siis on ihan turhanaikaista, kahdellekin pöljää.
Ja nyt kauppaan hakemaan jauhoisia pottuja, joista muusi syntyy käden käänteessä.amummu kirjoitti:
Nonni, nyt sitten saadaan kytätä kirjoituksiasi suurennulasin kanssa ja etsiä whoomaisuuksia, ja tehdä niiden perusteella johtopäätökset. Edelleen ajattelen tunnistavani "aidot", mutta katsotaan.
Veit jalat suustani! Käry ä on meilläkin. Siippakin sanoi ainakin yrittävänsä sitä maistella, on normaalisti hänekin herkuaan. Ruokahalu on hällä edelleen olematon. Omakin ruokahaluni on lähes surkastunut, eikä sellaista ole tapahtunut sitten lapsuusvuosien. Olen laihtunutkin monta kiloa viimeisen kuukauden aikana.
Melkoinen muutos sapuskapuolella on tapahtunut omassakin elämässäni. Pitkälle toista vuotta aikani kului lähes vain ruoan laittoon, kun siipalle piti saada energiaa suunnilleen H24. Ja nyt se on tyssännyt lähes tykkänään. Muutaman kerran olen jo eineksiin langennut. Tuntuu turhalta tehdä sapuskaa vain yhdelle. Tänään kyllä teen tuota käryä ja muusia ison annoksen, ja jaansitä poikienikin huusholleihin. Pääsen ainakin hetkeksi takaisin normaalien ruoka-annosten tekoon. Yhdelle tekeminen siis on ihan turhanaikaista, kahdellekin pöljää.
Ja nyt kauppaan hakemaan jauhoisia pottuja, joista muusi syntyy käden käänteessä.Minä olen paljolti langennut kaupan valmisruokiin, kun on niin turhauttavaa tehdä vain yhdelle. Toisin olisi, jos Illallinen yhdelle olisi kuin kreivitär Sofielle, että muut tekisivät ruuat ja ne tarjoilisi minulle ja kuvitelluille ystävilleni oma James, kuten aina.
Calvados kirjoitti:
Minä olen paljolti langennut kaupan valmisruokiin, kun on niin turhauttavaa tehdä vain yhdelle. Toisin olisi, jos Illallinen yhdelle olisi kuin kreivitär Sofielle, että muut tekisivät ruuat ja ne tarjoilisi minulle ja kuvitelluille ystävilleni oma James, kuten aina.
Kaikenlaisia langeemuksia sitä onkin.
Mie nykyisin arkisin useinkin syön päiväsaikaan lounaaksi kaupan pakatun valmissalaatin. Esim Hetki -merkkiset ovat oikeastaan hämmästyttävän hyviä. Tuommoisella elää koko päivän ihan mainiosti. Aamupalaksikaan en syö juuri muuta kuin yhden jogurtin ja tuopillisen kahvia. Eli aika pienillä syömingeillä tässä mennään. Illalla sitten leipää ynnä juustoja ynnä jotain pientä. Hedelmiä varsin paljon. Makeita herkkuja en lainkaan.
Ilmankos tässä on vähän hoikistunut viime aikoina.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Kaikenlaisia langeemuksia sitä onkin.
Mie nykyisin arkisin useinkin syön päiväsaikaan lounaaksi kaupan pakatun valmissalaatin. Esim Hetki -merkkiset ovat oikeastaan hämmästyttävän hyviä. Tuommoisella elää koko päivän ihan mainiosti. Aamupalaksikaan en syö juuri muuta kuin yhden jogurtin ja tuopillisen kahvia. Eli aika pienillä syömingeillä tässä mennään. Illalla sitten leipää ynnä juustoja ynnä jotain pientä. Hedelmiä varsin paljon. Makeita herkkuja en lainkaan.
Ilmankos tässä on vähän hoikistunut viime aikoina.Silloin tällöin olen ostanut noita kaupan valmiita salaattiannoksia. Minua niissä rassaa se julmettu määrä ameriikansalaattia. Sitä on pilkottu yleensä kippo täyteen ja päällä on pari kalan tai kanan palaa ja joku muu lisuke. Kaupan salaattibaarista saa itse valita annoksensa. Enkä vahingossakaan ota siihen em salaattia. En osta sitä enää kotiinkaan. Olen umpikyllästynyt siihen.
Sanovat, että aamulla pitäisi syödä. Joskus aikoinaan työreissuilla ihmisille oli kamalan tärkeä hotellin "brekkari". Sen piti sisältää kaikkea mahdollista. Itse valitsin hotellin sillä perusteella, että se oli mahdollisimman lähellä kokouspaikkaa. Minä en varsinaista aamiaista saa alas, en ole koskaan saanut. Työvuosina se oli kuppi kahvia, sekin vasta töissä. Kotona join vain lasillisen vitamiiniannoksen kanssa. Ensimmäinen ruoaksi luettava aines meni kurkustani alas suunnilleen vasta lounasaikaan. Enkä nykyäänkään pysty aamulla syömään kuin pienen leivän ja puoli mukia kahvia, joka sekin näyttää vain vähenevän, kohta enää neljännesmuki. Iltapäiväkahvitkin on nyt nekin usein jääneet väliin, kun siippakaan ei enää sitä halua. Vähiin käy ennen kuin loppuu.
am - Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Ja poron padassa hautuessa tuumailen, että oiskohan niin, että toisissa oloissa amummun siippakin olisi innostunut tästä Chatista? On ymmärrääkseni tietoteknisesti orientoitunut henkilö hänkin?
Niin aattelen minäkin. Aikamoinen tietonikkari omalla sektorillaan oli. Nyt ei enää jaksa innostua mistään. Mökin asioita vielä hoitelee ja tietoja tutkailee , ynnä pankkiasioita, mut ei muuta. Ite jo taulukoin mm. auton latauksia, määriä ja aikoja, koska ne ilmoitetaan säännöllisesti asoy:lle. Sähkö kun autoon otetaan yhtiön johdosta niin tietysti sen myös maksamme.
am - Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Ja tänään laitetahan poronkäristystä, nam.
Poro on kamalaa. Lihaa. Mautonta. Kuivaa. Nuhjaketta.
Phyihchhh - Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Hähää, tuon itsekin olen huomionut, eli juuri tuollaisia nyansseja editoimalla pystyn kyllä naamiomaan Chatin puheet täysin Whoomaisiksi. Se mikä voi omat tekstini "paljastaa" on se, että omissani on enemmän (tahattomia) kirjotusvihreitä. Kuten edellisessä puhuessani kahdesta Impparin saunasta tarkoitin kolmea saunaa, eli kaksi suljettu, yksi auki.
Ja pyhät pyssyt sentään kun oli painavaa lunta. Paikoitellen 20-25 cm. Meinas takki tyhjetä, onneks olen näinkin sutjakassa kunnossa.Voi että. Jukranpujut. Ihanko näin hienoo on?
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Hähää, tuon itsekin olen huomionut, eli juuri tuollaisia nyansseja editoimalla pystyn kyllä naamiomaan Chatin puheet täysin Whoomaisiksi. Se mikä voi omat tekstini "paljastaa" on se, että omissani on enemmän (tahattomia) kirjotusvihreitä. Kuten edellisessä puhuessani kahdesta Impparin saunasta tarkoitin kolmea saunaa, eli kaksi suljettu, yksi auki.
Ja pyhät pyssyt sentään kun oli painavaa lunta. Paikoitellen 20-25 cm. Meinas takki tyhjetä, onneks olen näinkin sutjakassa kunnossa.Ootsä kova jätkä. Kestix ranne? Kerro enempi sutjakkuuksistasi. Whoomaisesti. Ai ni, kahvia ja jugurttia.
Ja hitto, jollet olisi maininnut saunoista, niin ei olis tiedetty kuis monta on auki.
- Anonyymi
Onneksi joilain sitä löytyy medialukutaitoja
"Mutta yhestä tunnen Whoon jutut ilman nimmariakin tai allekirjoitusta: mie,miun, jne;) " - Anonyymi
"Veit jalat suustani!"
Mitä kielen taitoa ja mielikuvituksen lentoa. Vai suoranaista whoon kaipuuta, unimaailmaansa esittelee märehtijä testailin Ilta-Sanominen vaalikonetta. Sain seuraavanlaisen tarkan tuloksen.
Suosituksen jos niin voisi sanoa.
Jimmyä lähimmät puolueet ovat: sinimusta liike, vasemmistoliitto, SDP ja
kristillisdemokraatit ja eop ( eläinten oikeuksien puolesta)
Vaalikone ei voine tietenkään olla väärässä. Vaalikone tietää minusta enemmän kuin minä itse. /JImmyMinäkin testasin ja tulos oli aivan outo: Kesk, Vl ja Lib.
Kun katsoin, mikä tuo Vl voisi olla, niin ei sellaista lyhennettä olekaan, pitäisi olla VL eli Vapauden liitto. Mikä ihmeen vapauden? Eikö me olla ihan vapaita jo muutenkin? Jospa tarkoitettu vangeille? En ole ikinä kuullutkaan. Ja keskustaa en ainakaan äänestä. Liberaalit ei ole aikoihin ollut eduskunnassa.
Tästä vitsistä tulee amummun siippa mieleen: vaimo sanoo miehelle: Taasko sinulla on tuo lätsä? Minä olen jo kolme kertaa heittänyt sen roskikseen!
Tämä sopisi vaikka minulle. Vaimo katsoo arvostellen, mitä mies laittaa päälleen kylään lähdettäessä, joten mies lausuu: Älä aina arvostele valintojani, muista että sinäkin olet yksi niistä.
U inhosi aina kauluspaitoja ja puvuntakkeja.Juu. Siippa nuukana miehenä on kyllä monet vaatekappaleet pelastanut jos ei sentään roskiksesta niin kassista, mihin olen pakannut kierrätykseen meneviä kamppeitaan. Kun hänet taannoin tuotiin sairaalareissunsa jälkeen kotiin, oli päällään sairaalan XXXS...XXXL-kokoinen sairaalapyjama. Nehän ovat kaikkia kokoja vaatteeen osasta riippuen; toinen housun puntti voi olla polveen, toinen laahata puoli metriä jäljessä jalan alla, paidan kaula-aukko voi roikkua navassa, mutta helma takakappaleessa puolessa välissä selkää, jne.
Siippa taas ei vuosiin ole pitänyt muita kuin kauluspaitoja, nyt sairastaessaan sentään joka toinen paita on tukkimiehen flanellinen eikä suosikkinsa vaaleansininen tai harmaa, puuvillainen "konttoripaita". Sanoo, että kauluspaita suojaa niskaa. Itse ne aina silitti, mutta nyt ei enää jaksa. En ole koskaan siipan paitoja silittänytkään. Aikoinaan, kun lähti matkahommiin sovittiin, että minä hoidan pojat ja huushollin - työssä käynnin lisäksi - hän omat vaatteensa. Ja se on pitänyt. Vielä muutama viikko sitten silitti flanellipaitansa. Pikkutakki kulmahousujen lisäksi olivat hänenkin inhokkejansa.
- Anonyymi
Kokoomus ja perseet haluavat maksaa yli 2% bruttokansantuotteestamme sotiin, aseisiin
- Anonyymi
Tottakai sen teemme, koska asumme karhun vieressä, joka parasta aikaa tappaa omaa veljeskansaansa sen kuin ehtii.
Cee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai sen teemme, koska asumme karhun vieressä, joka parasta aikaa tappaa omaa veljeskansaansa sen kuin ehtii.
CeeHihhih, et tainnut taas tajuta, en ihmettele
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihhih, et tainnut taas tajuta, en ihmettele
Olitko olevinasi sarkastinen? Kun sinä puhut kokkareista ja perseistä, niin tarkoituksesi on vain mollaaminen.
Cee
- Anonyymi
- Tervetuloa haastatteluun, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Mistä te leikkaisitte tasapainottaaksenne valtion budjettia?
- Maahanmuutosta.
- Aivan. No miten kehittäisitte koulutuspolitiikkaa?
- Vähemmän maahanmuuttajia.
- Selvä. Entäpä työvoimapulan paikkaaminen?
- Vähemmän maahanmuuttajia.
- No niin. Miten estäisitte nuorten jengiytymistä?
- Vähentämällä maahanmuuttajia.
- Entäs miten suomalaisten kotitalouksien varallisuus?
- Öö...sähkön hinta?
- Se on jo pitkälti normalisoitunut.
- Jaa, no sitten vastaan että vähemmän maahanmuuttajia.
- Nyt on pakko kysyä, että onko puolueellanne jotain maahanmuuttajia vastaan?
- EI TIETENKÄÄN! Mistä tämä ikuinen rasistiksi syyttely oikein tulee?! kävin tänään paikallisessa Lidl kaupassa. Vakiosatsi 43 euroa kiitos . Tosin nyt otin kyytiin pussillisen yleisperunoita tavoistani poiketen. Omat kellaripotaatit meinaan säästää siemenperunoiksi. Idut ovat liian pitkiä ettei enää viitsi ituperunoita syödä. Makukaan ei hyvä itäneissä ole kaksinen. Enempikin tunkkainen. Kilohinta yleisperunassa sellaiset 88 sentiä /kg. Ei mitään kallista sapuskaa. Lohikalasoppa tänään on meininki tehdä. Simppeli kattilasapuska lieden päällä. Keskiviikon Iltalehdessä juttua kun Manchesterin Salfordissa Lidl asiakkaalta meni kuppi nurin kassajonossa ja heitti parsakaalilla innokasta videokuvaajaa. Niin sitä pitää. https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/15b6c1bd-75e9-4793-842c-b263b8dc8af8 /Jimmy
- Anonyymi
"Kun ymmärtää, että äärioikeisto aina etsii muiden maiden äärioikeistoa ja hakeutuu niiden kanssa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantotoimintaan, ymmärtää olennaisimman.
Siksi Putinin kokki, hyperrikas Wagner-yksityisarmeijan äärioikeistolainen johtaja Jevgeni Prigožin hakeutuu yhteyteen Viron äärioikeistolaisen puolueen Ekren kanssa ja tukee sitä. Siksi Suomen perussuomalaiset liehittelee Ekreä.
Ja siksi Suomen perussuomalaiset käynnistivat 2015 NATO-vastaisen toimintansa. Puolue antoi silloin varauksettoman tukensa äärioikeistolaisen 2014 tapahtuneelle Venäjän diktatuurin hyökkäykselle Ukrainaan. Tuossa hyökkäyksessä Putinin armeija miehitti Ukrainalle laillisesti kuuluvan Krimin niemimaan. Sekä alkoi laajasti aseistaa ja yllyttää Ukrainan Luhanskin ja Donetskin alueiden Kremliä liehittelevien venäläisten väkivaltaisuuksia ja sotaa Ukrainaa vastaan.
Näitä esimerkkejä voisi kirjoittaa auki kymmenittäin. Oleellista joka tapauksessa on, että äärioikeisto (muun muassa Suomen perussuomalaiset) aina antaa etusijan oikeistodiktatuurisuunnitelmilleen ja -toiveilleen välittämättä oman maan ja kansan edusta."
HS soitti taas ja sanoi, että ilmaiseksi saisi kuukaudeksi. Miksi edes ilmaiseksi? Muualta löytyy ja ei tartte lukea klikkiotsikointeja, millä pyritään myymään lehtiä hehheh. Yle tv1 viime perjantain Viimeinen sana ohjelma oli napakymppi- Anonyymi
Sä oot samanlainen heikkouskoinen pelkuri kuin eräs täkäläinen vanhempi, joka valitti seurakuntasalin seinässä olevasta rististä, minkä ohi piti kävellä päästäkseen päiväkodille hakemaan lastaan hoidosta: oma usko(ttomuus) on niin heikko, että pelkää jo ristin sen vievän. Ilmainen HS voisi sinutkin käännyttää🤣. Joo, kannattaa todella varoa.
am
Kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta! Tulisiko putleri tänne halvemmalla?
Kauppaan ja apteekkiin tässä meikämannenkin pitäisi sonnustautua. Puutosta on erinäisistä siipan tarvitsemista lääkkeistä ja aineksista. Itselleni piisaa pakastimessa tavaraa varmaan loppuelämäkseni. No, ei ehkä ihan. Mutta kun kesällä ja syksyllä syömisiä sinne piilottelin en voinut kuvitella, että mieheltä syöminen loppuu niin tyystin, että esim. kaksi ruokalusikallista puuroa päivässä tai peruna viikossa riittävät. Ja nyt sitten pakastimen tyhjentäminen on minun hommiani. Tosin siitä menee paljon poikienkin huusholleihin.
Jos olisin hiihtäjä niin nyt olisi mahtava paikka lähteä ladulle. Aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja luonto on kuin morsian. Jos olisi pyhä niin järven jäälle tehdyt ladut ja luistelubaana olisivat varmaan niin täynnä porukkaa, että jää heidän allaan vaipuisi hitaasti huokaisten veden "syvyyksiin".
Aamulla seitsemän aikoihin oli n. 15 graadia pakkasta, kertoi poika. Minä olin silloin vielä autuaassa unessa. Siipalla oli tosi vaikea yö ja siinä meni useampi tunti ennen kuin tilanne rauhoittui. Kropan heikkouden mukana hänelle on tullut vaikeuksia pitää päätään pystyssä, ja siinä päivän mittaan tietyt niskan ja selän lihakset - ne, joita vielä on - rasittuvat ja sitten kramppaavat. Oli kamalaa katsella ja kuunnella toisen tuskaa, kun en muuta voinut kuin antaa kolmiopilleriä kotisairaalan hoitajan ohjeiden mukaan. Aamulla nukuin sitten minäkin pitkään. Mutta nyt juuri tekee mieli päikkäreille, silmiä painaa. Paree ottaakin tirsat ennen kauppaan menoa, etten vallan siellä unipäissäni hölmöile.- Anonyymi
Aha, jimmy se katselee mtv videointeja. Kohta cee kertoo lukeneensa iltasanomista sitä ja tätä heh. Taistelua englantilaisessa kaupassa, hyvä, sillä siitä mallia vaan, mitä tapahtuu populistin viedessä saarivaltion ulos EU:sta
Jimmy, selitäs sille ceelle, mitä merkitsee yli 2% bkt:sta Natoon ja voisit myös itse avata taas kerran sen, millainen luku yleensä on bkt ja onko se soveliaampi asehommeleiden mittaamiseen kuin suomalaisen julkisen terveydenhoidon alisuoritukseen verrattuna Ruotsiin ja Norjaan - toisaalta ei cee tule sitä tajuamaan- Anonyymi
Hei jimmy, nyt on ammukin ihan out "Tulisiko putleri tänne halvemmalla?" Näin kysyy tyyppi, jonka koko elämäntyön ovat veronmmaksajat maksaneet ja työnantaja eläkkeet ja terveydenhoidon hehheh. Enemmän Suami kaipaa just tällasii tyhjäntoimittajii, jotka eivät tajua edes eroa : yli kaksi prosenttii tai 2 %
Tiedän kyllä mikä on BKT ja miten se lasketaan. Viime vuonna se oli 234 mrd. Siitä 2 % Natoon on kuin henkivakuutus Suomelle ettei Putleri heti ala vaatia meitä omaksi etupiirikseen ja ala aivopesemään meitä ja viemään omaa identiteettiämme ja itsenäisyyttämme ennen kaikkea.
Ai, en ole huomannutkaan, että kokkarit ja persut vaativat YLI 2 % eikä kaksi, mitä Nato haluaa.
- Anonyymi
Oli uutisissa.
Jokainen voi siten päätellä, mitä meinaa muulle yhteiskunnalle Natomaksut ja puolustusvoimien lisämenot. Voi voi, kun nyt vaan on niin, että putlerisi ei tänne tule koskaan hyökkäämään, sillä jo nyt muutamat isot maat sen ovat taanneet. Homma ei ole enää kiinni Unkarista ja Turkistakaan. Tai no, ei koskaan on huono ilmaisu, sillä kunhan isot valtiot alkavat sotia viimeisistä tärkeistä mineraaleista ja metalleista, niin siinä eivät Natot voi mitään tai kun jokainen huomaa, että vituix meni ns. ilmasto, niin mitä välii hei, ollaanko natossa vai ei.
Kokoomus riemuitsee, jos ei panosteta julkiseen terveydenhoitoon, koska maa tarvitsee enemmän sotilaita. Vajakit taas ovat niin sekapäitä, että kansa näkee sitten, mitä tuleman pitää. Ilmastohumppaa hei - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli uutisissa.
Jokainen voi siten päätellä, mitä meinaa muulle yhteiskunnalle Natomaksut ja puolustusvoimien lisämenot. Voi voi, kun nyt vaan on niin, että putlerisi ei tänne tule koskaan hyökkäämään, sillä jo nyt muutamat isot maat sen ovat taanneet. Homma ei ole enää kiinni Unkarista ja Turkistakaan. Tai no, ei koskaan on huono ilmaisu, sillä kunhan isot valtiot alkavat sotia viimeisistä tärkeistä mineraaleista ja metalleista, niin siinä eivät Natot voi mitään tai kun jokainen huomaa, että vituix meni ns. ilmasto, niin mitä välii hei, ollaanko natossa vai ei.
Kokoomus riemuitsee, jos ei panosteta julkiseen terveydenhoitoon, koska maa tarvitsee enemmän sotilaita. Vajakit taas ovat niin sekapäitä, että kansa näkee sitten, mitä tuleman pitää. Ilmastohumppaa heiJa jollei kukaan nähnyt, niin sana Turkki toisessa tarkoituksessa, pienellä kirjoitettuna, oli MOT käsittelyssä ja Suomi nousuun hihhih kok+kesKUSTA+vajaaälyiset, sillä nuo puolueet eivät todellakaan välitä metsienkään monimuotoisuudesta, saati hiilensidonnasta, eivät todellakaan välitä sikaloiden ja kanaloiden ja turkiseläinten tiloista, koska ne ovat tuotantoeläimiä hihhih ja aivan siis tolkutonta, kun kesKUSTA ministeri ajaa omaa asiaansa olemalla osakas sekä turkistehtailussa että tarhauksessakin nähtävästi. MOT teki selväksi sen, kuinka kusetetaan taloudellisilla hyödyilläkin turkistarhausta.
Sama kuin kok. entisen ministerin neuvonantaja istuu yksityisen lääkäriaseman hallinnossa ja kok saa lisäksi ent. puolustusvoimien komentajan riveihinsä, siis hepun, joka armeijan kauden päättyessä lobbasi F35 Suomeen. Enää Suomesta puuttuu teurastajamannerheimin kaltainen tyyppi.
Ja pellehistorioitsija taas astuu pöljien ehdokkaaksi. Historioitsija, joka tuli tutuksi siis teeveen kautta, ei ansioillaan. Aivan kuten Teemu Laajasalo Kallion seurakunnan hihhulipappina, taisi olla jopa syytettynäkin taloussotkuistaan
- Anonyymi
Syökää kalaa
"Suomessa on havaittu eurooppalaisittain korkeita pitoisuuksia PFAS-yhdisteitä. Niitä on mitattu muun muassa kaloista eri puolilta Suomea."
Kaikista pahin hei cee on se, että elokapina ei päästä julkisia kulkemaan hehheh tai ammu hei, greta on kommunisti. Ootte te ettenkö sanoisi - Juurikin katselin elokapinan youtube kanavaa netissä. Juurikin sitä Tarjontapuolta.
Kanavalla vain 1200 tilaajaa. Se on vähän. Uusin video on 7 pv vanha ja siinä Aalistunturin helmikuinen mielenosoitus metsänhakkuisiin liittyen. Vain 2 urhokasta elokapinallista pienen lumisen näreen nokassa. Katselukertoja nyt alta 500. Minä siis yksi katsojista. Haluan pysyä kärryillä missä mennään.
Nyt niitä faktoja pöytään. Vihreä Liitto sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kokonais äänimäärän 354194 ääntä. Tarkoittaen 20 edustajaa nykyisessä eduskunnassa.
Eipä vihreitä äänestäneitä elokapinan touhut ja tilanteet kiinnosta tuon taivaallista. Todennäköistä on että vain osa vihreiden kansanedustajistakaan on elokapinan juutube videoita katsellut. Elokapina kanavaa seuraa kenties vain 1-2 promillea vihreitä äänestäneistä. Vihreiden kansanedustajillakin on muuta tärkeämpää kuin elokapinan operaatioiden seuraaminen . Virkapirssin penkin pehmeä plyysi ja kokoushuoneen kampaviinerit ja yltäkylläinen elämä menee etusijalle monellakin vihreiden kansanedustajalla. Surkupaisinta että juurikin Sebastian T. on laittanut yksin karismallansa koko elokapina joukon matalaksi. Hän ei väsy. Se on kummallista.
https://www.youtube.com/watch?v=NSgI471WLZw
/terkuin Jimmy R.Hyviä huomioita sinulta Jimmy.
Huomasin yhden tapauksen vaaliehdokkaista. Tämä naisoletettu on ilmoittanut iäkseen 35 v ja on huomattavasti vanhempi. Uhkaa nostaa oikeusjutun, jos hänen oikea ikänsä paljastetaan. Ilmoitti olevansa transikäinen ja tuntevansa itsensä kolmekymppiseksi, joten hänellä on oikeus olla minkä ikäinen itse haluaa. Hän on VKK -puolueessa, eli Ano Turtiaisen, joka erotettiin Persuista. Tällaiselle tyypille ei ainakaan valtaa kuulu antaa.- Anonyymi
Sebastianin karisma, anna mun nauraa. Ja vielä laittanut joukon matalaksi, hihhih
Sunkin kannattas mennä sinne talliin rakentelemaan vaikka sitä joulupukkia ja syödä kalaa, vaikka sitä turkistarhaukseen käytettyä ja ottaa lasillinen aurajoen vettä.
Vihreät eivät enää uskalla sanoa, että ydinjäte on huippuvaarallista, tosin ei uskalla sanoa kukaan muukaan Anonyymi kirjoitti:
Sebastianin karisma, anna mun nauraa. Ja vielä laittanut joukon matalaksi, hihhih
Sunkin kannattas mennä sinne talliin rakentelemaan vaikka sitä joulupukkia ja syödä kalaa, vaikka sitä turkistarhaukseen käytettyä ja ottaa lasillinen aurajoen vettä.
Vihreät eivät enää uskalla sanoa, että ydinjäte on huippuvaarallista, tosin ei uskalla sanoa kukaan muukaanOn se hemmetin hienoa, että meillä on täällä keskuudessamme rohkeuden esikuva. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki edsonille!
- Anonyymi
Hihhih, tutkikaapa samalla greenpeace ja 100% varma olen, että joku elokapina on vasta alkua
Cee oikein etsii, mitä ei kannata ainakaan äänestää ja jimmy oikein "tutkii" lukuja. No kohta tulee who ja saatte oikein kolmistaan-nelistään kertoa, keskenänne. Tänään on nyt sitten se päivä, kun siippa jää omaan sänkyynsä. Hengitysongelmat ovat niin pahat, että morfiinia tippuu nyt jatkuvasti lääkepumpusta, ja sohvalla muukin hoito on kovin vaikeaa. Äsken kävi lääkäri vielä pistämässä lisäannoksen, ja nyt hengitys kulkee kutakuinkin normaalisti, mutta mies itse tuntuu ajoittain jo olevan muualla. Tuskin enää monta päivää jäljellä. Olisi edes yksi, että lapsenlapset kerkiäisivät käydä hyvästelemässä. Ovat pienellä hiihtolomareisulla ja palaavat tänään.
Onhan tämä kaikki ollut tiedossa siitä saakka kun siippa diagnoosin sai, ja keskimääräinen elinaikakin hyvin selvillä, mutta silti tämä vaihe tuntuu tulleen liian nopeasti. Pian siis pääsee toinenkin rapu rauhaan.
Suuresti nyt huolettaa pojantytön yo-kirjoitukset, jotka kohta edessä. Lapsilla on vaariinsa ollut hyvin läheinen suhde vauvasta saakka. Muistot siitä luultavasti antavat tukea ja ihania muistoja heidänkin elämänsä varrelle, kuten meille vanhoillekin. Sellaista rikkautta ja rakkautta toivoisi kaikkien saavan.
Arkiaskareita pitäisi kotona tehdä - kaikki tekemättä parin viime päivän ajalta - ja palauttaa tervarin välinelainaamosta tuodut tavarat. Niitä ei enää tarvita. Jos siippa olkkariin vielä haluaa ja jaksaa, niin pojat ja pojanpoika hänet jaksavat kantaa. Mieheltä itseltä on kaikki voimat hävinneet. Juomapullo sentään pysyy vielä sormissa.
Kaikesta synkästä huolimatta kevään valo vain lisääntyy. Joka päivä näen yhden ikkunastamme näkyvän männyn latvasta illan tulon myöhentymisen, sen miten iltavalo siihen kajastuu. Jostain olen lukenut, että kevät on etenkin sairaalle ihmiselle raskainta aikaa; huhtikuu on kuukausista julmin, totesi aikoinaan T.S. Eliot ja Waltarikin se yhteen kirjaansa kirjoitti.
Mutt nyt asioille. Poika on etäpäivällä ja tulee tänne päivystämään.
Hyvää viikonlopun aloittelua!Huhtikuu kuukausista julmin sairaalle. Niin se varmaan on. Kevät hyvässä vauhdissa ja kesä aloittelee tuloaan mutta sairaalla viimeiset voimat menossa.
Tuli mieleeni Rapukin, jokohan hänet on siunattu? Ei oikein jaksa tajuta, ettei hän ole enää täällä kirjoittamassa mitään. Hän kirjoitti viimeksi illalla 23.1., ja 1.2. oli nukkunut pois. Nopeasti on hänelle lähtö tullut.
Miehesi hiipuu hitaasti pois. Se antaa tavallaan aikaa tottua rakkaan poismenoon, mutta ei sitä helpommaksi tee. U meni mielestäni niin nopeasti pois, etten vieläkään oikein käsitä sitä. Kuukausi ja kaksi päivää ja häntä ei enää ollut. Koska meillä ei ollut tuona aikana puheyhteyttä, mutta taju ja ymmärrys oli hänellä tallella niin tuntuu, että paljon jäi sanomatta. Emme olleet valmistautuneet, oletin vain että pääsee vielä kotiin vaikka pyörätuolissa. Mies, joka lenkkeili 10 km:n matkoja, olisi pyörätuolissa. Mutta ei hän olisi ollut edes siihen kykenevä. Oli täysin neliraajahalvautunut.
Onneksi sinulla amummu on pojat ja pojanlapset siinä lähellä osallistumassa hoitoon. Miehesi saa olla kotonaan mikä on paras paikka ihmiselle, on sitten terve tai sairas.Kiitos, Cee sanoistasi! Monesti olen näinä päivinä miettinyt sinun U:si lähtöä, joka oli raju ja äkkinäinen. Sellaisesta toipuminen ainakin minusta tuntuisi todella raskaalta. Kun sanot, että paljon jäi sanomatta, niin sekin varmaan niin totta. Uskon kuitenkin, että kaikkein tärkeimmät olette tekin ehtineet pitkän yhteisen taipaleenne aikana sanoa. Silti tunne, että vielä olisi sanottavaa jää olemaan; toisen lähtiessä kaikki jää jollain tavalla kesken. Se tunne on minullakin, vaikka tähän lähtöön olemme molemmat voineet valmistautua jo puolentoista vuoden ajan. Siippa ei ollut puheliaimmasta päästä, edes tällä loppusuorallaan, missä puhuminenkin jo alkoi tuottaa ongelmia kolmiolääkkeiden takia, mutta lyhyet lauseet ja ihan yksittäiset sanatkin kertoivat ajatuksistaan. Onneksi poikiemme ja lapsenlastemme kanssa on ollut monta tilaisuutta jutustella kaikenlaisista asioista, mitkä olleet tärkeitä vuosien varrella.
Pari tuttavaa on vähän ihmetellyt, miksi siippaa ei ole sairaalassa saattohoidossa. Emme kumpikaan sitä halua. Mitä järkeä minunkaan olisi siellä istua aamusta iltaan siipan sängyn vieressä. Kotona voin tehdä omia asioita, jutustella siipan kanssa hänen ollessaan hereillä, katsella yhdessä telkkaa, kuunnella hänen mielimusiikkiaan - oopperakin kuuluu siihen! - antaen hänen loppuun saakka nauttia oman kodin rauhasta ja tutuista puitteista. On juuri niin kuin sanot: oma koti on ihmisen paras paikka.amummu kirjoitti:
Kiitos, Cee sanoistasi! Monesti olen näinä päivinä miettinyt sinun U:si lähtöä, joka oli raju ja äkkinäinen. Sellaisesta toipuminen ainakin minusta tuntuisi todella raskaalta. Kun sanot, että paljon jäi sanomatta, niin sekin varmaan niin totta. Uskon kuitenkin, että kaikkein tärkeimmät olette tekin ehtineet pitkän yhteisen taipaleenne aikana sanoa. Silti tunne, että vielä olisi sanottavaa jää olemaan; toisen lähtiessä kaikki jää jollain tavalla kesken. Se tunne on minullakin, vaikka tähän lähtöön olemme molemmat voineet valmistautua jo puolentoista vuoden ajan. Siippa ei ollut puheliaimmasta päästä, edes tällä loppusuorallaan, missä puhuminenkin jo alkoi tuottaa ongelmia kolmiolääkkeiden takia, mutta lyhyet lauseet ja ihan yksittäiset sanatkin kertoivat ajatuksistaan. Onneksi poikiemme ja lapsenlastemme kanssa on ollut monta tilaisuutta jutustella kaikenlaisista asioista, mitkä olleet tärkeitä vuosien varrella.
Pari tuttavaa on vähän ihmetellyt, miksi siippaa ei ole sairaalassa saattohoidossa. Emme kumpikaan sitä halua. Mitä järkeä minunkaan olisi siellä istua aamusta iltaan siipan sängyn vieressä. Kotona voin tehdä omia asioita, jutustella siipan kanssa hänen ollessaan hereillä, katsella yhdessä telkkaa, kuunnella hänen mielimusiikkiaan - oopperakin kuuluu siihen! - antaen hänen loppuun saakka nauttia oman kodin rauhasta ja tutuista puitteista. On juuri niin kuin sanot: oma koti on ihmisen paras paikka.Olenpahan joskus funteerannut tuota miten ja missä itse haluaisin viimeiset aikani viettää. Ilman muuta kotona, mikäli mitenkään mahdollista. Toki sitten sairaus voi olla sen laatuista että voi olla mahdotontakin. Ja jos asiaa ajattelee kumppanin kannalta, vaatii häneltäkin aika paljon mikäli potilas on kovin autettavassa kunnossa. Mutta syvä kiintymys toiseen — jota rakkaudeksikin kutsutaan, on ihmeellinen voima.
Ilmat taas vähän kylmenemään päin. Tulin juuri pitkähköltä Kybun -lenkiltä. Nuo jalkineet suorastaan "kutsuvat" kävelylenkille. Tässä on nyt mukava istuksia (takka) tulehen tuijotellen.
Kyllähän nämä ikävuodet pistävät ajattelemaan monia asioita, jotka eivät kuunaan tulleet nuorena mieleen saati vallanneet vakipaikkaa korvien välissä. Silloin sitä vain tuli, näki ja voitti ja maailma oli hanskassa. Nyt askel hidastuu joka päivä, ja jossain vaiheessa ei niitä hitaitakaan enää pysty ottamaan. Mutta tämä on maailman laki.
Tänään hoitajakin sitä ihmetteli, kun usein isojen vastoinkäymisten kohdalla tulee kysytyksi, miksi juuri minulle kävi näin. Voisikin ehkä kysyä, että miks ei minulle. Ja niinhän se onkin. Ainahan jollekin käy jotain, joten aika iso todennäköisyys, että siis minullekin.
Tämä päivä on minulta mennyt hitaasti. Mitään muuta hyödyllistä en ole tehnyt kuin hoitajan kanssa vähän opettelin joitakin hoitotoimenpiteitä, mitä minun ehkä pitää täällä itseksenikin tehdä. Hoitajat kyllä käyvät kaksi kertaa päivässä, mutta ainahan voi tulla jotain, mihin ei heitä välttämättä tarvitse.
Kävelyllekään en tänään lähtenyt, kun enää en uskalla siippaa yksin jättää, mitä vielä pari päivää tein. Monta päivää on mennyt ihan sisätiloissa ja se alkaa ns. "syödä miestä". Viikonloppuna yritän ottaa vajetta takaisin, kun pojat voivat olla täällä sen aikaa. Lapsenlapset eivät kerkiä. Tyttö tekee viikonlopun vain yövuoroja ja nukkuu päivät ja poika lähtee maajoukkueleirille. Kävivät kyllä muutama tunti sitten vaariansa tervehtimässä.
Kyllä vuosi on mennyt nopeasti. Tuntuu että olisi vain tovi siitä, kun naapurin hullu hirviö pisti joukkonsa hyökkäämään Ukrainaan. Paljon ei hän tai maansa ole toimenpiteestään hyötynyt, vaikka koko vuoden on tuhoa kylvänyt. Saa nähdä kuinka kauan vielä kestää, ja mihin lopulta tuo sota johtaa. Tarjolla on vain synkkiä näkymiä.- Anonyymi
Siellä korviesi välissä olisi tyhjä vakipaikka edelleen ammu
- Anonyymi
Syödä miestä heh, ootko miesoletettu pöljä
Funteeraamista on siinäkin mikä tekee ihmisestä hullun hirviön? Asuuko meissä kaikissa pahuuden siemen joka otollisissa olosuhteissa saa vallan? Mittakaava vain muuttuu: Tavan ihmisen elämässä yhden hullun hirviön ääni ei kauas kuulu, mutta pystyy kuitenkin ehkä myrkyttämään, jopa tuhoamaan muutaman ihmisen elämän ympärillään. Diktaattorin asemaan päässyt hullu hirviö voi murhata kansakuntia.
Mitäpä sitten edes on pahuus, tai hyvyys? Lienevät vain ihmisen maailmaan kuuluvia käsitteitä, niitä ei luonnossa sellaisenaan ole. Eikä ihminenkään ole syntyjään hyvä tai paha. Ympäristö ja elämänkokemukset muokkaavat ihmisen. Geenien mukana tulee sitten rakennuspalikat.
Asiast toiseen, piti antaa vähän kuittia rva W:lle kurkkusäilykepussista jonka osti. Luuli että pussissa on suolaa mukana hieman. Valistin että suolan määrä sisällöstä on noin 80%. Lisäksi 4% säilöntäaine natriumbentsoaattia, (tarvitaanko sitä, on mahdollisesti syöpää aiheuttava lisäaine?), ynnä muutamia mausteita mitä löytyy omasta hyllystäkin. Eli enpä itse ostaisi pientä suolapussia maustekurkkuja tehdäkseni.DrWhoo kirjoitti:
Funteeraamista on siinäkin mikä tekee ihmisestä hullun hirviön? Asuuko meissä kaikissa pahuuden siemen joka otollisissa olosuhteissa saa vallan? Mittakaava vain muuttuu: Tavan ihmisen elämässä yhden hullun hirviön ääni ei kauas kuulu, mutta pystyy kuitenkin ehkä myrkyttämään, jopa tuhoamaan muutaman ihmisen elämän ympärillään. Diktaattorin asemaan päässyt hullu hirviö voi murhata kansakuntia.
Mitäpä sitten edes on pahuus, tai hyvyys? Lienevät vain ihmisen maailmaan kuuluvia käsitteitä, niitä ei luonnossa sellaisenaan ole. Eikä ihminenkään ole syntyjään hyvä tai paha. Ympäristö ja elämänkokemukset muokkaavat ihmisen. Geenien mukana tulee sitten rakennuspalikat.
Asiast toiseen, piti antaa vähän kuittia rva W:lle kurkkusäilykepussista jonka osti. Luuli että pussissa on suolaa mukana hieman. Valistin että suolan määrä sisällöstä on noin 80%. Lisäksi 4% säilöntäaine natriumbentsoaattia, (tarvitaanko sitä, on mahdollisesti syöpää aiheuttava lisäaine?), ynnä muutamia mausteita mitä löytyy omasta hyllystäkin. Eli enpä itse ostaisi pientä suolapussia maustekurkkuja tehdäkseni.Teillä vuodenajat sekaisin? Eikös kurkkuja suolata syksyllä tai aikaisintaan loppukesällä. Paitsi, että kyllä meidän ruokakaupassa on ollut saatavilla lähes kaiken aikaa pieniä avomaan kurkkuja, muistaakseni espanjalaisia. Ja toisaalta, eihän kasviksilla ole enää satoaikoja. Jos ei ole suomalaista saatavilla niin on aina jonkun muun maalaista. Joskus kakarana oli yksi parhaista (ruoka)hetkistä, kun kesän ensimmäiset viipaleet vihreätä kurkkua leikattiin leivän päälle ja sen tuoksu täytti kyökin ihanalla tuoksullaan. Enää ei semmoista tuoksua ole niistä tullut aikoihin. Suomalaisistakaan saati sitten espanjalaisista. Tai sitten on nokassani vikaa.
Eipä ole monta päivää tätäkään kuuta enää jäljellä. Rapuselle helmikuu oli jo kevättä. Äkkinäinen tosiaan oli hänenkin lähtönsä. Kuten, Cee sanoit, en minäkään oikein vielä ole tajunnut Rapusen poistumista joukostamme.
Ja lunta sataa taas, tosin ihan hissuksiin, eli meteorologin kielellä hiutaloi - kamala uusiosana. Onneksi ei enempää: lumenluojanaapurimme ovat mökillään, toinen naapuri kotimaassaan käymässä, toinen poikamme kipeänä ja toinen harrastuksensa koulutuspäivillä, joten jos lunta tulisi urakalla, niin vangiksi jäisimme;) Minunkin selkäni, joka on aina ollut huono, on nyt vielä huonompi siipan nostelusta ja hoitohommissa kumartelusta, joten siitä ei lapiohommiin olisi.
Kohta menee meillä uuniin kinkkukiusaus. Ostin jo useita päiviä sitten ainekset ja kuvittelin, että kahteen pekkaan söisimme siitä pari päivää. Mutta niin ei käynyt, joten eilen ostin vähän lisää samoja aineksia ja teenkin sitten useammankin "pekan" syötäväksi isomman satsin. Ei tarvitse kipeänä olevan laitella ruokia ja kettisporukkakin välttyy siltä pari päivää; hiihtolomalaiset saavat rauhassa taas totutella muuhun arkiseen aherrukseen.
Saunapäiväkin olisi tänään. Se kyllä nyt tuntuu kurjalta. Ei ole kivaa mennä saunaan, kun siippa ei sinne enää kykene, ja kun tiedän, että se oli yksi hänen mielipaikoistaan.
Leppoisaa talvilauantaita kaikille!DrWhoo kirjoitti:
Funteeraamista on siinäkin mikä tekee ihmisestä hullun hirviön? Asuuko meissä kaikissa pahuuden siemen joka otollisissa olosuhteissa saa vallan? Mittakaava vain muuttuu: Tavan ihmisen elämässä yhden hullun hirviön ääni ei kauas kuulu, mutta pystyy kuitenkin ehkä myrkyttämään, jopa tuhoamaan muutaman ihmisen elämän ympärillään. Diktaattorin asemaan päässyt hullu hirviö voi murhata kansakuntia.
Mitäpä sitten edes on pahuus, tai hyvyys? Lienevät vain ihmisen maailmaan kuuluvia käsitteitä, niitä ei luonnossa sellaisenaan ole. Eikä ihminenkään ole syntyjään hyvä tai paha. Ympäristö ja elämänkokemukset muokkaavat ihmisen. Geenien mukana tulee sitten rakennuspalikat.
Asiast toiseen, piti antaa vähän kuittia rva W:lle kurkkusäilykepussista jonka osti. Luuli että pussissa on suolaa mukana hieman. Valistin että suolan määrä sisällöstä on noin 80%. Lisäksi 4% säilöntäaine natriumbentsoaattia, (tarvitaanko sitä, on mahdollisesti syöpää aiheuttava lisäaine?), ynnä muutamia mausteita mitä löytyy omasta hyllystäkin. Eli enpä itse ostaisi pientä suolapussia maustekurkkuja tehdäkseni.Tuosta pahuuden siemenestä tuli mieleen erään suomalaisen näyttelijän sanoma: hän nauttii kun välillä saa esittää pahaa ihmistä. Se lausahdus pistää ainakin minut ajattelemaan, että siemen meissä olisi. Jos niin on, niin ei ihme, että maailma on nyt tämmöisesssä järjestyksessä.
- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Tuosta pahuuden siemenestä tuli mieleen erään suomalaisen näyttelijän sanoma: hän nauttii kun välillä saa esittää pahaa ihmistä. Se lausahdus pistää ainakin minut ajattelemaan, että siemen meissä olisi. Jos niin on, niin ei ihme, että maailma on nyt tämmöisesssä järjestyksessä.
Ei ihme ei, sillä mitä me tiedämme ammun pahuudestakaan? Ainakin miniä tietää. Kyllä olisi hirveää, jos tuollainen siemen . . .
amummu kirjoitti:
Teillä vuodenajat sekaisin? Eikös kurkkuja suolata syksyllä tai aikaisintaan loppukesällä. Paitsi, että kyllä meidän ruokakaupassa on ollut saatavilla lähes kaiken aikaa pieniä avomaan kurkkuja, muistaakseni espanjalaisia. Ja toisaalta, eihän kasviksilla ole enää satoaikoja. Jos ei ole suomalaista saatavilla niin on aina jonkun muun maalaista. Joskus kakarana oli yksi parhaista (ruoka)hetkistä, kun kesän ensimmäiset viipaleet vihreätä kurkkua leikattiin leivän päälle ja sen tuoksu täytti kyökin ihanalla tuoksullaan. Enää ei semmoista tuoksua ole niistä tullut aikoihin. Suomalaisistakaan saati sitten espanjalaisista. Tai sitten on nokassani vikaa.
Eipä ole monta päivää tätäkään kuuta enää jäljellä. Rapuselle helmikuu oli jo kevättä. Äkkinäinen tosiaan oli hänenkin lähtönsä. Kuten, Cee sanoit, en minäkään oikein vielä ole tajunnut Rapusen poistumista joukostamme.
Ja lunta sataa taas, tosin ihan hissuksiin, eli meteorologin kielellä hiutaloi - kamala uusiosana. Onneksi ei enempää: lumenluojanaapurimme ovat mökillään, toinen naapuri kotimaassaan käymässä, toinen poikamme kipeänä ja toinen harrastuksensa koulutuspäivillä, joten jos lunta tulisi urakalla, niin vangiksi jäisimme;) Minunkin selkäni, joka on aina ollut huono, on nyt vielä huonompi siipan nostelusta ja hoitohommissa kumartelusta, joten siitä ei lapiohommiin olisi.
Kohta menee meillä uuniin kinkkukiusaus. Ostin jo useita päiviä sitten ainekset ja kuvittelin, että kahteen pekkaan söisimme siitä pari päivää. Mutta niin ei käynyt, joten eilen ostin vähän lisää samoja aineksia ja teenkin sitten useammankin "pekan" syötäväksi isomman satsin. Ei tarvitse kipeänä olevan laitella ruokia ja kettisporukkakin välttyy siltä pari päivää; hiihtolomalaiset saavat rauhassa taas totutella muuhun arkiseen aherrukseen.
Saunapäiväkin olisi tänään. Se kyllä nyt tuntuu kurjalta. Ei ole kivaa mennä saunaan, kun siippa ei sinne enää kykene, ja kun tiedän, että se oli yksi hänen mielipaikoistaan.
Leppoisaa talvilauantaita kaikille!Juu, meil tehrään kurkui koska vaa.
Oltiin tuossa lounastamassa Raision Krookilan kotiseutukeskuksessa uudessa ravintelissa nimeltään "Krookilan Toivo". Ei se ihan toivotonta sapuskaa ollutkaan. Ravintoloitsija kehui lehdessä tarjoavansa kotiruokaa ”pienellä nykyajan twistillä”, joten pitihän tuota twistiä oitis testata. Twistin olemus jäi kyllä vähän epäselväksi.
Mitä tulee ihmisen kykyyn tehdä hirviömäisiä tekoja, en epäile hetkeäkään etteikö oikeastaan jokainen ihminen jossain olosuhteissa voisi tehdä melkein mitä tahansa. Siksi onkin hirmuisen tärkeää saada vakaat olot säilymään yhteiskunnassa.amummu kirjoitti:
Teillä vuodenajat sekaisin? Eikös kurkkuja suolata syksyllä tai aikaisintaan loppukesällä. Paitsi, että kyllä meidän ruokakaupassa on ollut saatavilla lähes kaiken aikaa pieniä avomaan kurkkuja, muistaakseni espanjalaisia. Ja toisaalta, eihän kasviksilla ole enää satoaikoja. Jos ei ole suomalaista saatavilla niin on aina jonkun muun maalaista. Joskus kakarana oli yksi parhaista (ruoka)hetkistä, kun kesän ensimmäiset viipaleet vihreätä kurkkua leikattiin leivän päälle ja sen tuoksu täytti kyökin ihanalla tuoksullaan. Enää ei semmoista tuoksua ole niistä tullut aikoihin. Suomalaisistakaan saati sitten espanjalaisista. Tai sitten on nokassani vikaa.
Eipä ole monta päivää tätäkään kuuta enää jäljellä. Rapuselle helmikuu oli jo kevättä. Äkkinäinen tosiaan oli hänenkin lähtönsä. Kuten, Cee sanoit, en minäkään oikein vielä ole tajunnut Rapusen poistumista joukostamme.
Ja lunta sataa taas, tosin ihan hissuksiin, eli meteorologin kielellä hiutaloi - kamala uusiosana. Onneksi ei enempää: lumenluojanaapurimme ovat mökillään, toinen naapuri kotimaassaan käymässä, toinen poikamme kipeänä ja toinen harrastuksensa koulutuspäivillä, joten jos lunta tulisi urakalla, niin vangiksi jäisimme;) Minunkin selkäni, joka on aina ollut huono, on nyt vielä huonompi siipan nostelusta ja hoitohommissa kumartelusta, joten siitä ei lapiohommiin olisi.
Kohta menee meillä uuniin kinkkukiusaus. Ostin jo useita päiviä sitten ainekset ja kuvittelin, että kahteen pekkaan söisimme siitä pari päivää. Mutta niin ei käynyt, joten eilen ostin vähän lisää samoja aineksia ja teenkin sitten useammankin "pekan" syötäväksi isomman satsin. Ei tarvitse kipeänä olevan laitella ruokia ja kettisporukkakin välttyy siltä pari päivää; hiihtolomalaiset saavat rauhassa taas totutella muuhun arkiseen aherrukseen.
Saunapäiväkin olisi tänään. Se kyllä nyt tuntuu kurjalta. Ei ole kivaa mennä saunaan, kun siippa ei sinne enää kykene, ja kun tiedän, että se oli yksi hänen mielipaikoistaan.
Leppoisaa talvilauantaita kaikille!Kurkuista tuli mieleeni, että ostin pari viikoa sitten purkin Felixin herkkukurkkuviipaleita amerikkalaisittain maustettuina, mutta en ole saanut purkkia auki, vaikka minulla on jos jonkinlaisia avaajia. Eilen kävi sukulaisnainen käymässä miehensä kanssa ja harmittaa, kun en muistanut avauttaa miehellä sitä purkkia. Kummipoika toi minulle pari viikkoa sitten yhdenlaisen avaajan niin sillä en saa mitään auki. Ihmettelen, jos joku saa. Hänelläkään en muistanut purkkia avauttaa.
Tänä aamuna oli työ saada auki muovinen sekamehupullo, joka on niin ohutta muovia, että pullo menee ruttuun kun yrittää korkkia vääntää auki. Minulla on hyvä avaaja pulloille, mutta tuo ohut muovipullo, jossa on kova sitkeästi kiinnipysyvä kierre korkissa on lähes mahdoton saada auki. No eipä tarvitse tuollaistakaan mehua seuraavalla kerralla ostaa.Calvados kirjoitti:
Kurkuista tuli mieleeni, että ostin pari viikoa sitten purkin Felixin herkkukurkkuviipaleita amerikkalaisittain maustettuina, mutta en ole saanut purkkia auki, vaikka minulla on jos jonkinlaisia avaajia. Eilen kävi sukulaisnainen käymässä miehensä kanssa ja harmittaa, kun en muistanut avauttaa miehellä sitä purkkia. Kummipoika toi minulle pari viikkoa sitten yhdenlaisen avaajan niin sillä en saa mitään auki. Ihmettelen, jos joku saa. Hänelläkään en muistanut purkkia avauttaa.
Tänä aamuna oli työ saada auki muovinen sekamehupullo, joka on niin ohutta muovia, että pullo menee ruttuun kun yrittää korkkia vääntää auki. Minulla on hyvä avaaja pulloille, mutta tuo ohut muovipullo, jossa on kova sitkeästi kiinnipysyvä kierre korkissa on lähes mahdoton saada auki. No eipä tarvitse tuollaistakaan mehua seuraavalla kerralla ostaa.Nykäänhän on semmosia purkin kansia missä on ylimääräinen rengas kannen ympärillä. Sellainen tosiaan avautuu selvästi pienemmällä voimalla.
Tässä parit vanhat kikat:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jumiutunut-purkin-kansi-auki-sekunneissa-kokeile/3302948#gs.r17cu8Calvados kirjoitti:
Kurkuista tuli mieleeni, että ostin pari viikoa sitten purkin Felixin herkkukurkkuviipaleita amerikkalaisittain maustettuina, mutta en ole saanut purkkia auki, vaikka minulla on jos jonkinlaisia avaajia. Eilen kävi sukulaisnainen käymässä miehensä kanssa ja harmittaa, kun en muistanut avauttaa miehellä sitä purkkia. Kummipoika toi minulle pari viikkoa sitten yhdenlaisen avaajan niin sillä en saa mitään auki. Ihmettelen, jos joku saa. Hänelläkään en muistanut purkkia avauttaa.
Tänä aamuna oli työ saada auki muovinen sekamehupullo, joka on niin ohutta muovia, että pullo menee ruttuun kun yrittää korkkia vääntää auki. Minulla on hyvä avaaja pulloille, mutta tuo ohut muovipullo, jossa on kova sitkeästi kiinnipysyvä kierre korkissa on lähes mahdoton saada auki. No eipä tarvitse tuollaistakaan mehua seuraavalla kerralla ostaa.Calvadokselta kysyn: onko lasi vai peltipurkki. Jos on lasipurkki ja siinä iso peltikansi niin kansi on usein hankala avata. Silloin avaamista voi helpottaa kääntämällä purkki ylösalaisin viistoon asentoon. Purkkia pyöritetään pikkuhiljaa ympäri ja koputellaan varovasti kovaa pöydän kantta vasten. Siinä on se taika että kansi löystyy ja päästää sisällänsä olevan alipaineen pois. Koputellaan riittävän kauan sitä purkin kantta pöytää vasten samalla purkkia käännellen. Yllättävän helposti lasipurkin kansi sitten aukeaa sormivoiminkin. Nykyisissä lasipurkeissa on usein kansi jossa on avaamista helpottava kierrettävä metallirengas.
Pienet pullonkorkit on nekin välillä piukassa. Saa helposti ihon rikki sormenpäistä jos väkisin koettaa avata. Talouspaperia tai kangasta väliin niin silloin ei tarvi rikkoa sormistansa ihon pintaa. Eritoten amummulle rohkeutta ja voimia tuleviin päiviin / JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
Calvadokselta kysyn: onko lasi vai peltipurkki. Jos on lasipurkki ja siinä iso peltikansi niin kansi on usein hankala avata. Silloin avaamista voi helpottaa kääntämällä purkki ylösalaisin viistoon asentoon. Purkkia pyöritetään pikkuhiljaa ympäri ja koputellaan varovasti kovaa pöydän kantta vasten. Siinä on se taika että kansi löystyy ja päästää sisällänsä olevan alipaineen pois. Koputellaan riittävän kauan sitä purkin kantta pöytää vasten samalla purkkia käännellen. Yllättävän helposti lasipurkin kansi sitten aukeaa sormivoiminkin. Nykyisissä lasipurkeissa on usein kansi jossa on avaamista helpottava kierrettävä metallirengas.
Pienet pullonkorkit on nekin välillä piukassa. Saa helposti ihon rikki sormenpäistä jos väkisin koettaa avata. Talouspaperia tai kangasta väliin niin silloin ei tarvi rikkoa sormistansa ihon pintaa. Eritoten amummulle rohkeutta ja voimia tuleviin päiviin / JimmyKiitos Whoolle ja Jimmylle ohjeista. Tämä purkki on juuri sellainen lasipurkki. jonka kannen reunoissa oikein lukee, että helppo avata. On varmaan joillekin helppo. Kokeilen kohta.
Minulla on uunissa pitkästä aikaa broilerilasagne. Tein 2/3 normaaliannoksesta, on tämäkin liian iso. Joudun ainakin 4 kertaa syömään. Sanoiko joku, että pastaruuat eivät ole hyviä pakastettuina. Ei, se olikin kalakeitto. Harva ruoka on pakastuksen jälkeen parempaa kuin vasta tehtynä.DrWhoo kirjoitti:
Juu, meil tehrään kurkui koska vaa.
Oltiin tuossa lounastamassa Raision Krookilan kotiseutukeskuksessa uudessa ravintelissa nimeltään "Krookilan Toivo". Ei se ihan toivotonta sapuskaa ollutkaan. Ravintoloitsija kehui lehdessä tarjoavansa kotiruokaa ”pienellä nykyajan twistillä”, joten pitihän tuota twistiä oitis testata. Twistin olemus jäi kyllä vähän epäselväksi.
Mitä tulee ihmisen kykyyn tehdä hirviömäisiä tekoja, en epäile hetkeäkään etteikö oikeastaan jokainen ihminen jossain olosuhteissa voisi tehdä melkein mitä tahansa. Siksi onkin hirmuisen tärkeää saada vakaat olot säilymään yhteiskunnassa.Näköjään Ravinteli Armaksen pitäjä on avannut myös tämän Krookilan Toivon. Mukavan kotoisan näköinen paikka ja varmasti kotiruoan makuista ruokaa, kun on niin pikku paikka.
Calvados kirjoitti:
Näköjään Ravinteli Armaksen pitäjä on avannut myös tämän Krookilan Toivon. Mukavan kotoisan näköinen paikka ja varmasti kotiruoan makuista ruokaa, kun on niin pikku paikka.
Juu, useinkin on tullut Armaksessa syötyä. Naantalin ylivoimaisesti paras ruokapaikka. Olisi vain auki viikonloppuisin. Samoissa tiloissa toimii piskuinen jäätelötehdas Nordic Gelato, joka tekee italialaistyyppistä artesaanijäätelöä. Kaurapohjaista. Sitruuna Gelato...ah, liki maailman parasta jäätelöä. Sääli että olen joutunut kieltämään itseltäni moiset herkut..
DrWhoo kirjoitti:
Juu, useinkin on tullut Armaksessa syötyä. Naantalin ylivoimaisesti paras ruokapaikka. Olisi vain auki viikonloppuisin. Samoissa tiloissa toimii piskuinen jäätelötehdas Nordic Gelato, joka tekee italialaistyyppistä artesaanijäätelöä. Kaurapohjaista. Sitruuna Gelato...ah, liki maailman parasta jäätelöä. Sääli että olen joutunut kieltämään itseltäni moiset herkut..
Nyt sain sen kurkkupurkin auki, kun raotin vahvalla korealaisella veitsellä sen kantta parista kohtaa niin hups korkki lensi päältä ja vähän lientä roiskahti ilmaan. Oli varmaan jo vähän löystynyt ennestään, kun olin monena päivänä sitä yrittänyt auki saada.
Kai sinä nyt kerran tai kahdesti viikossa voit sitä sitruuna gelatojäätelöä syödä.DrWhoo kirjoitti:
Juu, useinkin on tullut Armaksessa syötyä. Naantalin ylivoimaisesti paras ruokapaikka. Olisi vain auki viikonloppuisin. Samoissa tiloissa toimii piskuinen jäätelötehdas Nordic Gelato, joka tekee italialaistyyppistä artesaanijäätelöä. Kaurapohjaista. Sitruuna Gelato...ah, liki maailman parasta jäätelöä. Sääli että olen joutunut kieltämään itseltäni moiset herkut..
seisova pöytä varmaankin ja päivittäin vaihtuva menuu. Vähän aistivani että DrWhoo koettaa vokotella Jimmyä kokeilemaan Armaksen lounasbuffettia. Toistaiseksi ei ole tullut käydyksi. Aika helposti siihen auton saa parkkiin kun on ison tien varressa. Tai sitten kävellen. Parkkipaika on aika snadi ja lyhyt lounasaika. Autojen lukumäärän perusteella voi tietty arvioida onko tilaa vai vähemmän tilaa. Armas avattiin kun koronapandemia lähti liikkeelle, Ajattelin että noinkohan menee kiville heti alussa. niin ei kuitenkaan käynyt. /Jimmy
Calvados kirjoitti:
Nyt sain sen kurkkupurkin auki, kun raotin vahvalla korealaisella veitsellä sen kantta parista kohtaa niin hups korkki lensi päältä ja vähän lientä roiskahti ilmaan. Oli varmaan jo vähän löystynyt ennestään, kun olin monena päivänä sitä yrittänyt auki saada.
Kai sinä nyt kerran tai kahdesti viikossa voit sitä sitruuna gelatojäätelöä syödä.No tuotahan piti kysyä tekoälyltä.
Eli kysymys:
Voinko syödä jäätelöä kerran tai kaksi viikossa?
Vastaus (noin sekunnissa):
"Tottakai voit syödä jäätelöä kerran tai kaksi viikossa, kunhan se mahtuu terveelliseen ruokavalioon ja elämäntapaan kokonaisuudessaan. Jäätelö on makea herkku, joka sisältää sokeria ja rasvaa, joten sitä ei tulisi syödä liikaa. Jos haluat nauttia jäätelöstä säännöllisesti, kannattaa valita pieni annos ja valita mahdollisimman vähäsokerinen ja vähärasvainen vaihtoehto. Muista myös varmistaa, että saat tarpeeksi ravinteita monipuolisesta ruokavaliosta, joka sisältää runsaasti vihanneksia, hedelmiä, proteiinia ja täysjyväviljaa."
Jatkokysymys:
Mutta olen diabeetikko?
Vastaus:
"Jos olet diabeetikko, sinun kannattaa olla tarkkaavainen makeiden ruokien, kuten jäätelön, syömisen suhteen. Jäätelö sisältää yleensä paljon sokeria, joka voi nostaa verensokeriasi liian korkealle. Tämä voi olla erityisen haitallista diabeetikoille, jotka ovat riippuvaisia insuliinista tai muista lääkkeistä verensokerin hallitsemiseksi.
Sinun kannattaa keskustella lääkärisi tai ravitsemusterapeutin kanssa sopivasta määrästä ja tyypistä jäätelöä, joka sopii diabeetikon ruokavalioon. Jäätelön sijaan voit harkita vähäsokerisia ja vähähiilihydraattisia jälkiruokia, kuten marjoja tai hedelmiä. Muista myös, että diabeetikon ruokavalion tulisi olla monipuolinen ja sisältää terveellisiä hiilihydraatteja, proteiinia ja terveellisiä rasvoja, jotta voit hallita verensokeriasi ja ylläpitää terveyttäsi."
En voi lakata hämmästelemästä miten ja mistä tekoäly nuo täydellisen virheettömät vastaukset repäisee sekunnissa parissa.Jimmy_Rose kirjoitti:
seisova pöytä varmaankin ja päivittäin vaihtuva menuu. Vähän aistivani että DrWhoo koettaa vokotella Jimmyä kokeilemaan Armaksen lounasbuffettia. Toistaiseksi ei ole tullut käydyksi. Aika helposti siihen auton saa parkkiin kun on ison tien varressa. Tai sitten kävellen. Parkkipaika on aika snadi ja lyhyt lounasaika. Autojen lukumäärän perusteella voi tietty arvioida onko tilaa vai vähemmän tilaa. Armas avattiin kun koronapandemia lähti liikkeelle, Ajattelin että noinkohan menee kiville heti alussa. niin ei kuitenkaan käynyt. /Jimmy
Ehän mie nyt vokottelemaan...vaikka on kyllä hintansa arvoisia nuo Armaksen sapuskat. Ja usein (ainakin kesällä) jälkiruuaksi on tuota mahottoman maukasta artesaanijätskiä.
Se on sääli että entinen mukava syömälä, eli Mersali lopetti oikean ruuan tarjoamisen ja siirtyi pizzoihin. Siinähän oli jokin noihin tiloihin liittyvä hygieniaongelma, tms juttu. En ole varma minkälaista toimintaa siellä nykyisin edes on.DrWhoo kirjoitti:
No tuotahan piti kysyä tekoälyltä.
Eli kysymys:
Voinko syödä jäätelöä kerran tai kaksi viikossa?
Vastaus (noin sekunnissa):
"Tottakai voit syödä jäätelöä kerran tai kaksi viikossa, kunhan se mahtuu terveelliseen ruokavalioon ja elämäntapaan kokonaisuudessaan. Jäätelö on makea herkku, joka sisältää sokeria ja rasvaa, joten sitä ei tulisi syödä liikaa. Jos haluat nauttia jäätelöstä säännöllisesti, kannattaa valita pieni annos ja valita mahdollisimman vähäsokerinen ja vähärasvainen vaihtoehto. Muista myös varmistaa, että saat tarpeeksi ravinteita monipuolisesta ruokavaliosta, joka sisältää runsaasti vihanneksia, hedelmiä, proteiinia ja täysjyväviljaa."
Jatkokysymys:
Mutta olen diabeetikko?
Vastaus:
"Jos olet diabeetikko, sinun kannattaa olla tarkkaavainen makeiden ruokien, kuten jäätelön, syömisen suhteen. Jäätelö sisältää yleensä paljon sokeria, joka voi nostaa verensokeriasi liian korkealle. Tämä voi olla erityisen haitallista diabeetikoille, jotka ovat riippuvaisia insuliinista tai muista lääkkeistä verensokerin hallitsemiseksi.
Sinun kannattaa keskustella lääkärisi tai ravitsemusterapeutin kanssa sopivasta määrästä ja tyypistä jäätelöä, joka sopii diabeetikon ruokavalioon. Jäätelön sijaan voit harkita vähäsokerisia ja vähähiilihydraattisia jälkiruokia, kuten marjoja tai hedelmiä. Muista myös, että diabeetikon ruokavalion tulisi olla monipuolinen ja sisältää terveellisiä hiilihydraatteja, proteiinia ja terveellisiä rasvoja, jotta voit hallita verensokeriasi ja ylläpitää terveyttäsi."
En voi lakata hämmästelemästä miten ja mistä tekoäly nuo täydellisen virheettömät vastaukset repäisee sekunnissa parissa.Ihmeen pitkiä ja perusteellisia lauseita se tekoäly antaa ja hyvää suomea, ei tönkköä konekieltä.
Mittaatko päivittäin verensokerisi vai tunnetko, onko se kohdillaan.
- Anonyymi
Jimmy kerää varmaan hyvyyttä ja sitten vihreiltä viedään kampaviinerit ja niiden tuotto lahjoitetaan Sinuhen lentoon Helsinki-Jyväskylä-Helsinki
Tulisipa Suomeen seuraavaksi teurastajamannerheimiläinen pressaksi, hyvyyden esikuvaksi, mutta ceen ja ammun toiveissa, että sukupuoli sentään olisi kohillaan- ei mitään olettettua ja mielellään suvunjatkamisvelvoite vaatimukseksi - Anonyymi
Niin lähti minunkin siippani iltapäivällä sille tähdelleen, mihin koko hänen elämänsä oli kirjoitettu. Niin ainakin hän uskoi. Ja miksei olisi uskonut. Kukaan ei vastaankaan kykene väittämään. Nyt on tyhjää, mutta huomenna elämä jatkuu, sen täytyy jatkua.
amVoi amummu, otan osaa suureen suruusi. Hän sai lähteä omassa rakkaassa kodissaan sinne tähdelleen, kuten sanoit. Itkettää ja surettaa, vaikka näin on parempi hänelle, ettei tarvitse enää kärsiä. R I P siipallesi ja voimia sinulle sekä läheisillesi.
CeeCalvados kirjoitti:
Voi amummu, otan osaa suureen suruusi. Hän sai lähteä omassa rakkaassa kodissaan sinne tähdelleen, kuten sanoit. Itkettää ja surettaa, vaikka näin on parempi hänelle, ettei tarvitse enää kärsiä. R I P siipallesi ja voimia sinulle sekä läheisillesi.
Ceeamummulle:.
"Rakkaat, jotka menetämme, ovat aina yhteydessä meihin sydäntasolla. Ikuisesti."
— Terri Guillemets
Osanottoni. Voimia ja rohkeutta. /Jimmy
Kiitos, Calvados, kiitos Whoo, kiitos Jimmy! Sananne lohduttavat.
Siippa sai rauhan, pääsi pois elämästä, jota hän ei enää jaksanut.
Tyhjältä tuntuu nyt koti ja uskon, että siltä tuntuukin vielä kauan, ellei loppuelämänikin ajan. Olimmehan yhdessä paria viikkoa vaille 57v, siitä naimisissa 53v.
Luonto ei sure. Kaunis, keväisen oloinen auringonpaiste, mutta kuulemma kylmä tuuli, kertoi poikamme, joka aamulla tuuletti kettiksensä. Kävelylenkki tuulettaisi päätä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tänään vain istun ja ihmettelen. En osaa touhuamalla ja askaroimalla käsitellä murheita tai yleensä mitään koettelemuksia, vaan haluan silloin vai olla ja tuumia asioita. Kaiketi ei kovin viisasta, mutta näin vain on.
Hyvää pyhäpäivää teille!Hienoa että pystyt ottamaan noinkin rauhallisesti vastaan vääjäämättömän. Kova paikka varmaan lapsille ja lapsenlapsille.
Jatkossa seuraa sitten mahoton määrä kaikenmoista kuolemiseen liittyvää byrokratiaa,
sitä piisaa.
Ja ilma kuin postikortissa ikkunasta katsoen. Nokkansa jos ulos ovesta laittaa, jäätyy heti.DrWhoo kirjoitti:
Hienoa että pystyt ottamaan noinkin rauhallisesti vastaan vääjäämättömän. Kova paikka varmaan lapsille ja lapsenlapsille.
Jatkossa seuraa sitten mahoton määrä kaikenmoista kuolemiseen liittyvää byrokratiaa,
sitä piisaa.
Ja ilma kuin postikortissa ikkunasta katsoen. Nokkansa jos ulos ovesta laittaa, jäätyy heti.Itse uskon olevani aika vahva ihminen. Lapsenlasten takia kyllä vähän olen huolissani, mutta nuorilla kuitenkin (se kuuluisa) resilienssi on aika hyvä. Toivonkin, että tytön kohta alkavat yo-kirjoitukset menevät hänen normaalin tasonsa mukaisesti, ettei suru vaikuttaisi siihen. Eiliseen tapahtumaan molempia lapsia oli kyllä jo pitkään valmisteltu - vaarinsakin kanssa - keskusteluin ja jo menneitäkin muistellen, Tytöllä oli yli 18v ja pojalla melkein 17v vaarinsa kanssa yhteistä aikaa, mikä alkoi jo toisena päivänä syntymänsä jälkeen.
Omat poikamme ovat aika järkyttyneitä. Ehkä tasoittajana minulle, pohjoisen pallonpuoliskon pahimmalle pessimistille he ovat suuria optimisteja ja viimeiseen saakka uskoivat isänsä vielä saavan jatkaa vähän aikaa edes jonkinlaista elämää kanssamme, ja pistivät toivonsa hoitoihin. Nopea loppu tuli kuitenkin meille kaikille järkytyksenä.
Mutta näin on tänään ja elämä jatkuu. Nuorilla kuitenkin sitä voimaa on, ja elämänlain mukaan niin pitääkin olla. Jos elämä ei jatkukaan meissä, niin nuorissa kuitenkin. Emona kyllä lasken omatkin poikamme nuoriin, vaikka toinen kohtsillään jo viettää viiskymppisiään. Äet on aina äet.amummu kirjoitti:
Itse uskon olevani aika vahva ihminen. Lapsenlasten takia kyllä vähän olen huolissani, mutta nuorilla kuitenkin (se kuuluisa) resilienssi on aika hyvä. Toivonkin, että tytön kohta alkavat yo-kirjoitukset menevät hänen normaalin tasonsa mukaisesti, ettei suru vaikuttaisi siihen. Eiliseen tapahtumaan molempia lapsia oli kyllä jo pitkään valmisteltu - vaarinsakin kanssa - keskusteluin ja jo menneitäkin muistellen, Tytöllä oli yli 18v ja pojalla melkein 17v vaarinsa kanssa yhteistä aikaa, mikä alkoi jo toisena päivänä syntymänsä jälkeen.
Omat poikamme ovat aika järkyttyneitä. Ehkä tasoittajana minulle, pohjoisen pallonpuoliskon pahimmalle pessimistille he ovat suuria optimisteja ja viimeiseen saakka uskoivat isänsä vielä saavan jatkaa vähän aikaa edes jonkinlaista elämää kanssamme, ja pistivät toivonsa hoitoihin. Nopea loppu tuli kuitenkin meille kaikille järkytyksenä.
Mutta näin on tänään ja elämä jatkuu. Nuorilla kuitenkin sitä voimaa on, ja elämänlain mukaan niin pitääkin olla. Jos elämä ei jatkukaan meissä, niin nuorissa kuitenkin. Emona kyllä lasken omatkin poikamme nuoriin, vaikka toinen kohtsillään jo viettää viiskymppisiään. Äet on aina äet.Äet on äet. Tuosta tuli mieleen omia muisteluksia lapsuudestani.
Itse olen vielä sen verran nuori (ja onnekas) etten ole joutunut kohtaamaan aivan
lähimpien menetyksiä, paitsi siis tietysti omien vanhempieni. Isäni kohdalla päälimmäinen tunne oli helpotus. Äitini kohdalla tilanne oli toinen, hänen kuolemansa oli minulle kova pala. Olen kai aina ollut vähän tällainen "äidin poika". Siis asian hyvässä merkityksessä.
Lapsuuteni ei ollut helppo isäni alkoholismin ja mielenterveydellisten ongelmien takia. Äitini pystyi suojelemaan minua, vaikka muuten oli isän suhteen voimaton. Ei siis pystynyt suojelemaan itseään vainoharhaiselta mieheltään. Siksi kuihtui ennenaikojaan syvän masennuksen syövereihin.
No, elämä on. Joskus hienoa, joskus vähemmän. Myöhempää elämääni ajatellen, olen saanut paljon. Usein tuntuu että jopa enemmän kuin olisin ansainnut. Huonoilla korteillakin voi siis joskus voittaa. Vaikka kaikki päättyisi tähän hetkeen, olisin kuitenkin voiton puolella.amummu kirjoitti:
Itse uskon olevani aika vahva ihminen. Lapsenlasten takia kyllä vähän olen huolissani, mutta nuorilla kuitenkin (se kuuluisa) resilienssi on aika hyvä. Toivonkin, että tytön kohta alkavat yo-kirjoitukset menevät hänen normaalin tasonsa mukaisesti, ettei suru vaikuttaisi siihen. Eiliseen tapahtumaan molempia lapsia oli kyllä jo pitkään valmisteltu - vaarinsakin kanssa - keskusteluin ja jo menneitäkin muistellen, Tytöllä oli yli 18v ja pojalla melkein 17v vaarinsa kanssa yhteistä aikaa, mikä alkoi jo toisena päivänä syntymänsä jälkeen.
Omat poikamme ovat aika järkyttyneitä. Ehkä tasoittajana minulle, pohjoisen pallonpuoliskon pahimmalle pessimistille he ovat suuria optimisteja ja viimeiseen saakka uskoivat isänsä vielä saavan jatkaa vähän aikaa edes jonkinlaista elämää kanssamme, ja pistivät toivonsa hoitoihin. Nopea loppu tuli kuitenkin meille kaikille järkytyksenä.
Mutta näin on tänään ja elämä jatkuu. Nuorilla kuitenkin sitä voimaa on, ja elämänlain mukaan niin pitääkin olla. Jos elämä ei jatkukaan meissä, niin nuorissa kuitenkin. Emona kyllä lasken omatkin poikamme nuoriin, vaikka toinen kohtsillään jo viettää viiskymppisiään. Äet on aina äet.Muistan kun teininä ajattelin, etten ikinä voi kestää äitini kuolemaa. Olimmehan menettäneet isämme ollessamme aivan pieniä. Tosin saimme isäpuolen neljän vuoden kuluttua isän kuolemasta. Kun äitini sitten vain 51 vuotiaana kuoli, en tullut hulluksi, koska olin kokenut sitä ennen jo oman lapsen kuoleman. Se oli kuin valmistautumista läheisen kuolemaan, vauva syntyi kehitysvammaisena ja äidilläni oli puhjennut MS-tauti noin 35 vuotiaana ja vei melko nopeasti häneltä kävelykyvyn.
Amummun pojat ovat saaneet nauttia huolehtivista ja hyvät elämänarvot omaavista isästä ja äidistä lähes viisikymppisiksi, mikä on suuri etuus, mitä en ole itse kokenut. Se. että venhemmilla ja aikuisilla lapsilla on hyvät ja lämpivät välit, on ihailtava olotila.amummu kirjoitti:
Itse uskon olevani aika vahva ihminen. Lapsenlasten takia kyllä vähän olen huolissani, mutta nuorilla kuitenkin (se kuuluisa) resilienssi on aika hyvä. Toivonkin, että tytön kohta alkavat yo-kirjoitukset menevät hänen normaalin tasonsa mukaisesti, ettei suru vaikuttaisi siihen. Eiliseen tapahtumaan molempia lapsia oli kyllä jo pitkään valmisteltu - vaarinsakin kanssa - keskusteluin ja jo menneitäkin muistellen, Tytöllä oli yli 18v ja pojalla melkein 17v vaarinsa kanssa yhteistä aikaa, mikä alkoi jo toisena päivänä syntymänsä jälkeen.
Omat poikamme ovat aika järkyttyneitä. Ehkä tasoittajana minulle, pohjoisen pallonpuoliskon pahimmalle pessimistille he ovat suuria optimisteja ja viimeiseen saakka uskoivat isänsä vielä saavan jatkaa vähän aikaa edes jonkinlaista elämää kanssamme, ja pistivät toivonsa hoitoihin. Nopea loppu tuli kuitenkin meille kaikille järkytyksenä.
Mutta näin on tänään ja elämä jatkuu. Nuorilla kuitenkin sitä voimaa on, ja elämänlain mukaan niin pitääkin olla. Jos elämä ei jatkukaan meissä, niin nuorissa kuitenkin. Emona kyllä lasken omatkin poikamme nuoriin, vaikka toinen kohtsillään jo viettää viiskymppisiään. Äet on aina äet.Lapsi on aina lapsi vaikka sata vuotiaana. Ja aina nuori verrattuna vanhempiinsa😊
Calvados kirjoitti:
Muistan kun teininä ajattelin, etten ikinä voi kestää äitini kuolemaa. Olimmehan menettäneet isämme ollessamme aivan pieniä. Tosin saimme isäpuolen neljän vuoden kuluttua isän kuolemasta. Kun äitini sitten vain 51 vuotiaana kuoli, en tullut hulluksi, koska olin kokenut sitä ennen jo oman lapsen kuoleman. Se oli kuin valmistautumista läheisen kuolemaan, vauva syntyi kehitysvammaisena ja äidilläni oli puhjennut MS-tauti noin 35 vuotiaana ja vei melko nopeasti häneltä kävelykyvyn.
Amummun pojat ovat saaneet nauttia huolehtivista ja hyvät elämänarvot omaavista isästä ja äidistä lähes viisikymppisiksi, mikä on suuri etuus, mitä en ole itse kokenut. Se. että venhemmilla ja aikuisilla lapsilla on hyvät ja lämpivät välit, on ihailtava olotila.Kyllä näin on. Pienet lapset oppivat ihmisenä olemisen taidon vanhemmiltaan. Jos on ongelmia kotona, ne varmasti jättävät jälkensä ihmiseen koko elämänsä ajan. Eikä hyvästä suhteesta vanhempiinsa taatusti ole haittaa aikuisenakaan. Itse olen yrittänyt isänä olla pojalleni ihan jotain muuta kuin oma isäni itselleni oli.
Mutta olipas taas maukasta kalaruokaa meitillä. Voissa paistettuja lohenpaloja. Voikos tuon helpomalla saada aikaisksi gurmee tason herkkuruokaa? Sitten jälkiruuaksi imellettyä mämmiä. Makiaa kuin mikä. Ja oikeastaan melkein terveystuote tuollainen mämmi. Suhteellisen vähän sokeria ja mm kuitua sitäkin enemmän. Nam.DrWhoo kirjoitti:
Kyllä näin on. Pienet lapset oppivat ihmisenä olemisen taidon vanhemmiltaan. Jos on ongelmia kotona, ne varmasti jättävät jälkensä ihmiseen koko elämänsä ajan. Eikä hyvästä suhteesta vanhempiinsa taatusti ole haittaa aikuisenakaan. Itse olen yrittänyt isänä olla pojalleni ihan jotain muuta kuin oma isäni itselleni oli.
Mutta olipas taas maukasta kalaruokaa meitillä. Voissa paistettuja lohenpaloja. Voikos tuon helpomalla saada aikaisksi gurmee tason herkkuruokaa? Sitten jälkiruuaksi imellettyä mämmiä. Makiaa kuin mikä. Ja oikeastaan melkein terveystuote tuollainen mämmi. Suhteellisen vähän sokeria ja mm kuitua sitäkin enemmän. Nam.Kyllä, lohi vain pannulle, voin lisäksi vähän suolaa ja valkopippuria (vaiko sitäkään?) niin maukas ateria on valmis. Et suinkaan Mietaaksi ryhdy mämmin kanssa, vetää sitä jopa 12 rovetta pääsiäisenä. Milloinkos se pääsiäinen tänä vuonna on, joskus huhtikuussa.
Calvados kirjoitti:
Kyllä, lohi vain pannulle, voin lisäksi vähän suolaa ja valkopippuria (vaiko sitäkään?) niin maukas ateria on valmis. Et suinkaan Mietaaksi ryhdy mämmin kanssa, vetää sitä jopa 12 rovetta pääsiäisenä. Milloinkos se pääsiäinen tänä vuonna on, joskus huhtikuussa.
Juu, huhtikuun alkupuolella, oliko nyt yheksäs päivä. Eduskuntavaalit oli jo toinen päivä.
Jaa että mämmiä Mietaan kaupalla..mie jos muutaman lusikallisen uskallan syödä..
Tuolla ylempänä kyselit sokerin mittaamisesta. Kyllä aika laiskasti nykyään viittin sitä tehdä. On sen verran pysyneet lukemat vakaina. On muutamia merkkejä mistä tiedän (luulen tietäväni) että arvot ovat ok. Esim jos saunassa hikoilen kunnolla, sokeri on hyvä. Ennen hoitoa en saanut vuosikausiin hikeä pintaan edes saunassa. Ja todella, olen lukenut että tuommoisia(kin) muutoksia elintoimintoihin liiallinen sokeri tuo. Myös liian alhaisen sokerin tunnistaa itsessään helposti. Tulen kiukkuiseksi kuin ampiainen.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Äet on äet. Tuosta tuli mieleen omia muisteluksia lapsuudestani.
Itse olen vielä sen verran nuori (ja onnekas) etten ole joutunut kohtaamaan aivan
lähimpien menetyksiä, paitsi siis tietysti omien vanhempieni. Isäni kohdalla päälimmäinen tunne oli helpotus. Äitini kohdalla tilanne oli toinen, hänen kuolemansa oli minulle kova pala. Olen kai aina ollut vähän tällainen "äidin poika". Siis asian hyvässä merkityksessä.
Lapsuuteni ei ollut helppo isäni alkoholismin ja mielenterveydellisten ongelmien takia. Äitini pystyi suojelemaan minua, vaikka muuten oli isän suhteen voimaton. Ei siis pystynyt suojelemaan itseään vainoharhaiselta mieheltään. Siksi kuihtui ennenaikojaan syvän masennuksen syövereihin.
No, elämä on. Joskus hienoa, joskus vähemmän. Myöhempää elämääni ajatellen, olen saanut paljon. Usein tuntuu että jopa enemmän kuin olisin ansainnut. Huonoilla korteillakin voi siis joskus voittaa. Vaikka kaikki päättyisi tähän hetkeen, olisin kuitenkin voiton puolella.Sattumaa. Siippa oli myös äidin poika, ei mammanpoika kuitenkaan. Siipankin äiti oli poikansa ja tämän isän välissä, suojelemassa. Raivoraitis isä jostain syystä löi henkisesti vanhinta poikaansa pikkupojasta aina omaan kuolemaansa saakka, halveksi hänen koulutustaan (itsellään vain kansakoulu), työtään, perhettään, jopa pojanpoikiaan; muut lapsenlapsensa sen sijaan olivat maailman parhaita. Äiti yritti siinä välissä torjua pahinta, mutta hänkin sitten sairastui vähän päälle kuusikymppisenä perinnölliseen sairauteen, joka oli myös parantumaton ja kovin tuskallinen lopussa. Siippa menetti lapsuudenperheestään ensimmäisenä äitinsä, minkä jälkeen isän sitten vain kovensi suhtautumistaan vanhimpaan lapseensa. Kukaan ei koskaan saanut selville, mikä oli syy. Ehkä sotakokmeukset tai esikoispojan kuolema heti tämän synnyttyä, tai...
Hyvän elämän siippakin totesi eläneensä, eikä loppumetreilläkään puhunut mistään, mistä olisi jäänyt paitsi. Sellaiselle mielellä lähtö luultavasti helpompaa kuin jos taakat edelleen olisivat hartioilla.
am Meilläkin olisi ollut 56-vuotishääpäivä 5 päivää U:n kuoleman jälkeen ja seurustelimme ennen naimisiinmenoa 3 vuotta ja tunsimme jo toisemme ennen sitäkin 13-14-vuotiaista lähtien. Huvitti, kun U oli lyhyempi kuin minä ekaa kerran tavatessamme tuossa iässä. Sitten hän hurahti siitä kolmessa vuodessa tuonne 186 senttiin, kun minä olin venynyt 171,5 senttiseksi.
Niin minäkin vain istuin ja tuumiskelin asioita U:n lähdön jälkeen, en halunnut ketään luokseni, vaikka sukulaiset tarjoutuivat tulemaan. Kyllä minä silti tolkuissani olen edelleen, eli ihan viisasta yksinolokin on, kun ei ole kovin ekstrovertti ihminen muutenkaan.Calvados kirjoitti:
Meilläkin olisi ollut 56-vuotishääpäivä 5 päivää U:n kuoleman jälkeen ja seurustelimme ennen naimisiinmenoa 3 vuotta ja tunsimme jo toisemme ennen sitäkin 13-14-vuotiaista lähtien. Huvitti, kun U oli lyhyempi kuin minä ekaa kerran tavatessamme tuossa iässä. Sitten hän hurahti siitä kolmessa vuodessa tuonne 186 senttiin, kun minä olin venynyt 171,5 senttiseksi.
Niin minäkin vain istuin ja tuumiskelin asioita U:n lähdön jälkeen, en halunnut ketään luokseni, vaikka sukulaiset tarjoutuivat tulemaan. Kyllä minä silti tolkuissani olen edelleen, eli ihan viisasta yksinolokin on, kun ei ole kovin ekstrovertti ihminen muutenkaan.Tämä on vastaus amummun kirjoitukseen 10:51:59, se tuli näin alas kun en käyttänyt kommentoi-osiota.
- Anonyymi
Äidinkielen opettaja ammuuu se viehättyy resiliensseistä, mutta kauhistuu lumisadetta kuvailevasta hiutaloida verbistä.
No nyt siellä on suruaika, mutta nopeastihan ammu taas on voimissaan, koska on kova nainen. Ja oi, kun aurajoen rantamatkin hiljentyvät ja on vaikeaa sanoa mitään. Eikö whoolla ole mitään mahdollisuutta vaikka luurillaan etsiä jotain suruviestiä?Mutta aavistan, että elämäläisten suru on jo viikon päästä muuttunut riemuksi ja uudet ruoat ja sairaudet saavat reseptinsä. Who paneutuu syvemmälle filosofiaansa ja jimmy löytää vihreiden ja elokapinalaisten ja greenpeacelaisten ja greettojen suureksi masennukseksi voimahahmoja persujen älykääpiöistä. Ja ammu paneutuiu taas koko kovuudellaan uusien väärin sanojen käyttöön ja cee myötäelää.- Anonyymi
Kiitos sinullekin, edson osanotostasi! Sinä se aina jaksat muistaa minua/meitä vaikeissakin paikoissa - omalla tavallasi
am
Oletkos muistanut syödä tänään amummu. Taisit eilen tehdä sitä kinkkukiusausta, vai jäikö sen surun keskellä tekemättä. Ei sitä ruokailu mieleen tule heti mutta elämä jatkuu, suruakin on helpompi kestää kun pää ei ole höntti ravinnonpuutteesta.
- Anonyymi
Kyllä olen syönyt, kiitos huolehtimisesta. Tein eilen sen kiusauksen, jaoin poikieni huusholleihin, mutta jätin itsellenikin. Olin kyllä ottanut hernarinkin jääkaappiin sulamaan, joten jos iltapalaa kaipaan, niin eiku papusoppaa naamaan.
Tänään taisi siippa tehdä tähdeltään taikojaan. Meillä alkoi yhtäkkiä ovikello soida tyhjän panttina. Aikoinaan remontin yhteydessä eteisen alennetun katon uumeniin jätettin vanhan ovikellon koppa, ja se alkoi kilkuttaa, ja samalla alkoi kilkuttaa uudempikin, langaton ovikello. Kumpikin melskasi pitkään, yhtaikaa ja vuoronperään. Kettikset olivat kylässa ja meinasivat tulla hulluksi, kun niin monta tyyppiä oli tulossa ovesta; hauketta piisasi niin kauan kuin ovekellotkin soivat. Poika sitten vihdoin keksi mennä katsomaan sähkömittaria, missä vanhalle ovikellolle löytyikin oma sulake. Ei olisi tullut mieleenkään semmoinen asennus, joita kai tehtiin 50v sitten. Mutta kun sulake irrotettiin niin johan loppui korvia rassaava kilkutus. Pelkäsin jo joutuvani kuuntelemaan kelloja yölläkin. Kummallisinta oli langattoman kellon soiminen "langallisen" kellon kanssa samaan aikaan. Olisiko oku taajuusjuttu tai joku. No, en ymmärrä semmoisia, joten ei taida selvitä, mikä ilmiön aiheutti.
am Anonyymi kirjoitti:
Kyllä olen syönyt, kiitos huolehtimisesta. Tein eilen sen kiusauksen, jaoin poikieni huusholleihin, mutta jätin itsellenikin. Olin kyllä ottanut hernarinkin jääkaappiin sulamaan, joten jos iltapalaa kaipaan, niin eiku papusoppaa naamaan.
Tänään taisi siippa tehdä tähdeltään taikojaan. Meillä alkoi yhtäkkiä ovikello soida tyhjän panttina. Aikoinaan remontin yhteydessä eteisen alennetun katon uumeniin jätettin vanhan ovikellon koppa, ja se alkoi kilkuttaa, ja samalla alkoi kilkuttaa uudempikin, langaton ovikello. Kumpikin melskasi pitkään, yhtaikaa ja vuoronperään. Kettikset olivat kylässa ja meinasivat tulla hulluksi, kun niin monta tyyppiä oli tulossa ovesta; hauketta piisasi niin kauan kuin ovekellotkin soivat. Poika sitten vihdoin keksi mennä katsomaan sähkömittaria, missä vanhalle ovikellolle löytyikin oma sulake. Ei olisi tullut mieleenkään semmoinen asennus, joita kai tehtiin 50v sitten. Mutta kun sulake irrotettiin niin johan loppui korvia rassaava kilkutus. Pelkäsin jo joutuvani kuuntelemaan kelloja yölläkin. Kummallisinta oli langattoman kellon soiminen "langallisen" kellon kanssa samaan aikaan. Olisiko oku taajuusjuttu tai joku. No, en ymmärrä semmoisia, joten ei taida selvitä, mikä ilmiön aiheutti.
amOlisikohan siippasi tehnyt sinulle tosiaan jonkun jekun. Ilmoitti näin että täällä ollaan. Eikö ne ole ennen koskaan soineet tyhjän panttina? Onneksi poikasi älysi mistä voi johtua ja otti sulakkeen pois.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Olisikohan siippasi tehnyt sinulle tosiaan jonkun jekun. Ilmoitti näin että täällä ollaan. Eikö ne ole ennen koskaan soineet tyhjän panttina? Onneksi poikasi älysi mistä voi johtua ja otti sulakkeen pois.
Kyllä se langaton on välillä soinut itsekseen. Liike, josta se ostettiin vastasi kyselyyn, että jos jollain on samanlainen ovikello, niin 50m etäisyydellä toisistaan voivat taajuudet kohdata (en kyl tiedä kuvaako "kohdataä po. tapahtumaa) ja silloin voi jonkun toisen ovikellon painallus aiheuttaa myös meille soiton. Mutta tämä ovikellomekkala aiheutui ihan vain omista kummallisuuksista, koska en uskoa että jonkun toisen ovella paineltiin kellon nappulaa 50-10sekunnin välein. Ja kummallisinta on, että ovikellolla oli oma sulale. Mutta 50v sitten kai tehtiin mitä vain. Eräs vanha asukas, joka oli seurannut jo tämän yhtiön rakentamista kertoi, että sähkömiehiä tälle raksalle käytiin bongaamassa kylältä, kysyttiin, että teetkös sähkötöitä, ja niin tuli sähköt sitten tehtyä sen aikaiseen tapaan.
am
Sisareni soitti ja sanoi että seurakunta oli lähettänyt kirjeen, jossa äitimme ja isäpuolemme hauta on uudestaan lunastettava seuraaviksi 25 vuodeksi. Isäpuolemme on haudattu siihen 43 vuotta sitten, äitimme 54 v sitten. Ennen sai haudan jopa ikuisiksi ajoiksi lunastettua, nykyään enää ei. Lunastushinta 680 e 25 vuodeksi, voi myös lunastaa lyhyemmäksi ajaksi. Sisareni pohtii, ettei hänestä ole enää sen haudan hoitajaksi noin pitkäksi aikaa ellei sitten mene itsekin siihen hautaan ja lapset hoitaisivat. Ei nykylapset juuri hautoja hoitele.
U:n kohdalla tein hyvän ratkaisun, hän on Malmilla tuhkat kaadettuna sellaiseen yhteissäiliöön, nimi isossa paadessa kymmenien muiden nimien seassa ja kiven vieressä aina joku tuonut kynttilän tai kukkia. Ei ole velvollisuutta pitää hautaa kunnossa eikä maksanut kuin muutaman kympin. Muistelen U:ta joka päivä kotonani, kuvansa vieressä palaa aidon näköinen ledkynttilä, puhelenkin kuvalleen niitä näitä, ei minun tarvitse mennä hautausmaalle häntä muistelemaan. Ei hän ole siellä, sielunsa on täällä luonani.Minun vanhempani ovat Honkanummella. Hauta on ollut meillä vuodesta -77, jolloin isämme kuoli. Viime keväänä teimme systerin kanssa viisivuotisen hoitosopimuksen, ja haudan "omistus" jatkuu myös sen ajan. Tuskin kukaan sitä haluaa jatkaa. Muistelua voidaan tehdä muuallakin.
Minä en usein haudoilla käy, mutta sisareni jaksaa niitä hoitaa. Välillä kylläolen ollut kaverinaan, kun kukkia olemme laittaneet ja niitä hoitaneet. Sisko täyttää kohta 82v ja alkaa olla jo aika vanha haudoilla kyykkimään. Tulevana keväänä ja kesänä ei nyt sitten enää tarvitse. Luultavasti v.2027 haudasta luovumme. Siinä olisi vielä yksi paikka, mutta tuskin kukaan sisareni perheestä siihen haluaa, heillä on oma hauta muualla. Minunkin koko perheeni on tuusulalainen, joten tänne jonnekin he jäävät. Minäkin. Siippa haluaa tuhkansa mökille.
Minä en oikein vielä tajua, että siippa on poissa. Hänhän oli melkein koko elämänsä nk. tien päällä, aina poissa, Nytkin on tunne, että hän on vain jossain reisussa ja pölähtää taas viikonlopuksi kotiin. Pojanpoika on tosi onneton. Eilen illalla tuli tänne suoraan urheiluleiriltään. Ei käynyt sitä ennen edes äitiänsä moikkaamassa. Meni istumaan vaarinsa telkkarihuoneeseen, otti yhden vaarin paidan kainaloonsa ja siihen kasvonsa haudaten itki siellä koko illan. Vuoronperään isänsä, sisarensa, kumminsa (poika ja vaimonsa) ja minä kävimme häntä siellä lohduttamassa. Hirveätä oli katsella pojan pohjatonta ikävää.
Tänään tapahtui semmoinen ihme, mitä en osannut kuvitellakaan tapahtuvaksi. Siipan nimellä ollut Elisaviihde ja ADSL muutettiin minun nimelleni yksinkertaisesti vain puhelimessa. Ei mitään valtakirjoja, eikä minulta edes kirjautumista Elisaan. Kuvittelin, että vaikka mitä toimia ja henkilötietojen todistelua pitää tehdä ennen kuin siirto hoituu. Ettei vain Elisan työntekijä olisi ollut kokematon, uusi ja mokasi niin, että palaavat itse kohta asiaan ja siirto tehdään uudelleen kaikkien kiemuroiden kera. No, se jää nähtäväksi. Jos perästä kuuluu niin varmasti aika pian.
Tänään selvisi sekin, että siipalle huonolla onnella pitää tehdä vielä ruumiinavaus. Kuulemma työtapaturmissa ja ammattitaudeissa se on aika yleistä. Tosin ammattitaudiksi sairaus diagnosoitiin koepalojenkin avulla jo syksyllä -21, mutta kaipa vakuutusyhtiöt haluavat varmistaa viimeistään potilaan kuoltua, ettei sisuksissa ollut jotain muuta, mikä kuoleman on aiheuttanut, ja mikä vosi vapauttaa vakuutusyhtiön korvauksista. Kuoleman jälkeenhän joutuvat makselemaan kaikenlaisia korvauksia, joita jo jonkin verran siipalle kerkisivät maksaakin. Jos avaus pitää tehdä viivyttää se hautausjärjestelyjä mielestäni kohtuuttoman paljon. En tykkää yhtään. Perhe alkaa juuri päästä pahimman yli, kun suru taas "avataan". Sen jälkeen vielä toisen kerran, kun uurnan laskua joutuu odottelemaan. Siksi en koskaan olekaan tykännyt polttohautauksesta, siinä käydään samat pinhuusit kuolinhetki mukaan lukien läpi kolmeen kertaan. Vaan minultapa ei sellaisia kysellä. Kyllä täällä meillä arkkuhautauksiakin vielä tehdään, ja hautapaikkoja on saatavilla, mutta polttohautauksia on jo selvä enemmistö. Ja kun siipan tahto on päästä mökille, niin muuta mahdollisuutta siihen ei ole kuin tuhkaus.
Nyt pitää lähteä pojan kanssa kuskaamaan pyörätuoli ja portatiivi takaisin tervarin apuvälinelainaamoon. Eipä niitä monta päivää tarvittu. Mitään eivät maksa, tarvittiin niitä sitten vuosi tai viikko. Hyvä niin.amummu kirjoitti:
Minun vanhempani ovat Honkanummella. Hauta on ollut meillä vuodesta -77, jolloin isämme kuoli. Viime keväänä teimme systerin kanssa viisivuotisen hoitosopimuksen, ja haudan "omistus" jatkuu myös sen ajan. Tuskin kukaan sitä haluaa jatkaa. Muistelua voidaan tehdä muuallakin.
Minä en usein haudoilla käy, mutta sisareni jaksaa niitä hoitaa. Välillä kylläolen ollut kaverinaan, kun kukkia olemme laittaneet ja niitä hoitaneet. Sisko täyttää kohta 82v ja alkaa olla jo aika vanha haudoilla kyykkimään. Tulevana keväänä ja kesänä ei nyt sitten enää tarvitse. Luultavasti v.2027 haudasta luovumme. Siinä olisi vielä yksi paikka, mutta tuskin kukaan sisareni perheestä siihen haluaa, heillä on oma hauta muualla. Minunkin koko perheeni on tuusulalainen, joten tänne jonnekin he jäävät. Minäkin. Siippa haluaa tuhkansa mökille.
Minä en oikein vielä tajua, että siippa on poissa. Hänhän oli melkein koko elämänsä nk. tien päällä, aina poissa, Nytkin on tunne, että hän on vain jossain reisussa ja pölähtää taas viikonlopuksi kotiin. Pojanpoika on tosi onneton. Eilen illalla tuli tänne suoraan urheiluleiriltään. Ei käynyt sitä ennen edes äitiänsä moikkaamassa. Meni istumaan vaarinsa telkkarihuoneeseen, otti yhden vaarin paidan kainaloonsa ja siihen kasvonsa haudaten itki siellä koko illan. Vuoronperään isänsä, sisarensa, kumminsa (poika ja vaimonsa) ja minä kävimme häntä siellä lohduttamassa. Hirveätä oli katsella pojan pohjatonta ikävää.
Tänään tapahtui semmoinen ihme, mitä en osannut kuvitellakaan tapahtuvaksi. Siipan nimellä ollut Elisaviihde ja ADSL muutettiin minun nimelleni yksinkertaisesti vain puhelimessa. Ei mitään valtakirjoja, eikä minulta edes kirjautumista Elisaan. Kuvittelin, että vaikka mitä toimia ja henkilötietojen todistelua pitää tehdä ennen kuin siirto hoituu. Ettei vain Elisan työntekijä olisi ollut kokematon, uusi ja mokasi niin, että palaavat itse kohta asiaan ja siirto tehdään uudelleen kaikkien kiemuroiden kera. No, se jää nähtäväksi. Jos perästä kuuluu niin varmasti aika pian.
Tänään selvisi sekin, että siipalle huonolla onnella pitää tehdä vielä ruumiinavaus. Kuulemma työtapaturmissa ja ammattitaudeissa se on aika yleistä. Tosin ammattitaudiksi sairaus diagnosoitiin koepalojenkin avulla jo syksyllä -21, mutta kaipa vakuutusyhtiöt haluavat varmistaa viimeistään potilaan kuoltua, ettei sisuksissa ollut jotain muuta, mikä kuoleman on aiheuttanut, ja mikä vosi vapauttaa vakuutusyhtiön korvauksista. Kuoleman jälkeenhän joutuvat makselemaan kaikenlaisia korvauksia, joita jo jonkin verran siipalle kerkisivät maksaakin. Jos avaus pitää tehdä viivyttää se hautausjärjestelyjä mielestäni kohtuuttoman paljon. En tykkää yhtään. Perhe alkaa juuri päästä pahimman yli, kun suru taas "avataan". Sen jälkeen vielä toisen kerran, kun uurnan laskua joutuu odottelemaan. Siksi en koskaan olekaan tykännyt polttohautauksesta, siinä käydään samat pinhuusit kuolinhetki mukaan lukien läpi kolmeen kertaan. Vaan minultapa ei sellaisia kysellä. Kyllä täällä meillä arkkuhautauksiakin vielä tehdään, ja hautapaikkoja on saatavilla, mutta polttohautauksia on jo selvä enemmistö. Ja kun siipan tahto on päästä mökille, niin muuta mahdollisuutta siihen ei ole kuin tuhkaus.
Nyt pitää lähteä pojan kanssa kuskaamaan pyörätuoli ja portatiivi takaisin tervarin apuvälinelainaamoon. Eipä niitä monta päivää tarvittu. Mitään eivät maksa, tarvittiin niitä sitten vuosi tai viikko. Hyvä niin.Tulee menemään pitkä aika, että totut siihen, ettei siippasi tule viikonlopulla kotiin. Taisi hän ehtiä olla eläkkeelläkin jonkin aikaa.
Minuakin alkoi itkettää kun luin pojanpoikasi surusta. Olen aina ollut herkkä itkemään kuolintapauksissa, kun isäpuoleni isä kuoli, olin varmaan ainoa joka itki hautajaisissa. Olin silloin 16 v, eikä tämä mies ollut minulle mitenkään läheinen. Päin vastoin hän suhtautui nuivasti aina siihen että hänen poikansa ottaa vaimokseen lesken, jolla on kolme alaikäistä lasta. Muistan hänet vain kerran meillä kylässä.
Minäkin sain vuosi sitten DNA:n laajakaistan, Hubin ja TV-kortin omiin nimiini, mutta nyt kun jouduin ostamaan uuden läppärin ja halusin siihen U:n nimellä olevan meidän yhteisen sähköpostiosoitteen, niin nyt en saakaan sitä itselleni, ilman että vien sinne perukirjan, poikani valtakirjan ja vielä pitäisi siellä joku lomake täyttää, niin jääköön siihen. Poikakin sanoi, että mitä ihmettä hänelle kuuluu faijan ja minun sähköposti. Eihän sähköposti ole edes mitään omaisuutta, ei sille ole esim arvo-osuustiliä pankissa. Sain avattua tukipalvelun kautta OmaDna:n, jolla pääsen katsomaan omia Dnan laskujani ja muuttamaan esim tv-kortin kanavia, mutta minun piti tunnistautua puhelimessa pankkitunnuksieni kautta, ilmoittaa hetuni ja kaikki mahdolliset tietoni jo ennen sitä jne.
Siippasi tahtoo tuhkansa mökillenne, sen totta kai hänelle suotte, pääsee lempipaikkaansa. Aina kun menette sinne, hän on ikään kuin vastaanottamassa teitä sinne. Vietätte yhteistä aikaa järvelle katsellen ja lintujen viserrystä kuunnellen.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Tulee menemään pitkä aika, että totut siihen, ettei siippasi tule viikonlopulla kotiin. Taisi hän ehtiä olla eläkkeelläkin jonkin aikaa.
Minuakin alkoi itkettää kun luin pojanpoikasi surusta. Olen aina ollut herkkä itkemään kuolintapauksissa, kun isäpuoleni isä kuoli, olin varmaan ainoa joka itki hautajaisissa. Olin silloin 16 v, eikä tämä mies ollut minulle mitenkään läheinen. Päin vastoin hän suhtautui nuivasti aina siihen että hänen poikansa ottaa vaimokseen lesken, jolla on kolme alaikäistä lasta. Muistan hänet vain kerran meillä kylässä.
Minäkin sain vuosi sitten DNA:n laajakaistan, Hubin ja TV-kortin omiin nimiini, mutta nyt kun jouduin ostamaan uuden läppärin ja halusin siihen U:n nimellä olevan meidän yhteisen sähköpostiosoitteen, niin nyt en saakaan sitä itselleni, ilman että vien sinne perukirjan, poikani valtakirjan ja vielä pitäisi siellä joku lomake täyttää, niin jääköön siihen. Poikakin sanoi, että mitä ihmettä hänelle kuuluu faijan ja minun sähköposti. Eihän sähköposti ole edes mitään omaisuutta, ei sille ole esim arvo-osuustiliä pankissa. Sain avattua tukipalvelun kautta OmaDna:n, jolla pääsen katsomaan omia Dnan laskujani ja muuttamaan esim tv-kortin kanavia, mutta minun piti tunnistautua puhelimessa pankkitunnuksieni kautta, ilmoittaa hetuni ja kaikki mahdolliset tietoni jo ennen sitä jne.
Siippasi tahtoo tuhkansa mökillenne, sen totta kai hänelle suotte, pääsee lempipaikkaansa. Aina kun menette sinne, hän on ikään kuin vastaanottamassa teitä sinne. Vietätte yhteistä aikaa järvelle katsellen ja lintujen viserrystä kuunnellen.On kyllä merkillisen vaikeata nykyään asioita saada hoidetuksi juuri esim. kuolemantapauksessa. Vähintään pinkka kaikenlaista paperia ja valtuutusta pitää olla. Turhaltahan se tuntuu siitä, jolla ei kiellettyjä saati rikollisia taka-ajatuksia ole. Monissa asioissa tosiaan rikollisten ehdoilla pitää mennä. Vähemmistö määrää.
Kun kevät koittaa ja järvi aukeaa niin sinne sitten menemme siipan uurnan kanssa. Saa olla rakastamassaan paikassa ikuisesti. Pieni muistolaatta kiinnitetään saunarannan kiveen. Sitä laattaakaan siippa ei halunnut, mutta antoi pojilleen myöten, kun he sen haluaisivat. Minulle tietysti sopii, enhän sitä edes omista osiksikaan.
am Anonyymi kirjoitti:
On kyllä merkillisen vaikeata nykyään asioita saada hoidetuksi juuri esim. kuolemantapauksessa. Vähintään pinkka kaikenlaista paperia ja valtuutusta pitää olla. Turhaltahan se tuntuu siitä, jolla ei kiellettyjä saati rikollisia taka-ajatuksia ole. Monissa asioissa tosiaan rikollisten ehdoilla pitää mennä. Vähemmistö määrää.
Kun kevät koittaa ja järvi aukeaa niin sinne sitten menemme siipan uurnan kanssa. Saa olla rakastamassaan paikassa ikuisesti. Pieni muistolaatta kiinnitetään saunarannan kiveen. Sitä laattaakaan siippa ei halunnut, mutta antoi pojilleen myöten, kun he sen haluaisivat. Minulle tietysti sopii, enhän sitä edes omista osiksikaan.
amKotivakuutuksen vaihto minulle tapahtui siten, että U:n nimellä oleva lakkautettiin, piti lähettää perukirja ja pojan valtakirja Pohjolaan. Näin tein viime vuoden maaliskuussa. Kun sitten syksyllä tuli kotivakuutus, se oli U:n kuolinpesän nimissä. Soitin sinne ja huomasivat, että se minun kirjeeni oli kyllä vastaanotettu siellä mutta jäänyt lojumaan jonnekin ilman toimenpiteitä. Sitten vasta ryhtyivät toimiin, lakkauttivat vanhan ja sain uuden vakuutuksen omalla nimelläni. U:n tapaturmavakuutus lakkautui mutta sekin vasta, kun sain hänestäkin jo uuden laskun viime vuoden keväällä. Se mitätöityi ilman perukirjan ja valtakirjan lähettämistä,
Auto muuttui heti kuolinpesän omaisuudeksi ja vakuutusta en lakkauttanut kun annoin sen pojantyttären käyttöön. Myös autovero pysyi voimassa, kunnes tein lahjakirjan tytölle, joka rekisteröi sitten auton omiin nimiinsä, maksoi lahjaveron ja autovakuutus siirtyi näin hänen nimiinsä, samoin autovero. Perukirja ja valtakirja tässäkin mukana, että kuolinpesä sai sen lahjoittaa. Autovakuutuksesta palautui pieni summa U:n tilille, autoverostakin olisi palautunut, mutta vaativat Trafille taas perukirjaa ja valtakirjaa, joten jätin sen pienen summan saamatta.
Hesari ja sähkölasku olivat onneksi minun nimissäni, olleet aina. U:n tilaamiin lehtiin lähetin tiedon kuolemasta, se riitti. Jos ei olisi riittänyt, olisin vaan jättänyt maksamatta uudet laskut.
Meillä oli helppo perukirjoitus koska on vain yksi perijä eikä testamenttia. Toista oli siskon miehen tädin kuollessa pari vuotta sitten. Se ei ole vieläkään selvä, koska tädillä ei ollut rintaperillistä, mutta muutamia sisarusten lapsia, joista yhdelle oli tehty testamentti tädin asunnosta, kahdelle tehty pankissa paperi, jolla kumpikin saa pienen summan rahaa ja yhdelle vähän enemmän suullisella lupauksella, josta todistajana yksi sisarusten lapsista, eli suurin osa sisarusten lapsista ei saanut mitään, mutta perukirja on edelleen avoin kun yhtä henkilöä, joka asuu Ruotsissa ei ole saatu kiinni, vaikka hänkään ei saa mitään. Tämä asunnon saanut haluaa myydä sen asunnon toisen sisauksen lapselle, mutta virallista myyntikirjaa ei saada tehtyä, kun perukirja on vielä avoin. Perintöverot muutamalle saajalle on laitettu maksuun verotoimistosta. Ihmettelen, miten se on mahdollista, kun asianhoito on vielä avoin.
- Anonyymi
En sano, että ylikulutuskapitalismilta alkaa olla ideat vähän loppu.
Sanon vain, että kiuasvalmistaja Harvia markkinoi juuri tällä hetkellä suomalaisille kylmävesiallasta. - Anonyymi
Vähemmistö siis rikollisia? Ja niiden ehdoillako? Esimerkkiä pukkaa
99% kotivakuutuksen ottajista sulloo vahingon tapahduttua niin paljon korvattavaksi olevaa kuin suinkin. Naapuri auttaa. Joka toinen ahdingossa oleva sikala tai saha palaa. Oho, vain50%
99% kaikista rantakesämökin omistajista eivät täytä jätevesilakia.
99% ns. autoilijoista jarruttaa, kun näkevät liikennevalvontakameran
99% kävelee ohi, jos näkevät jonkun makaavan kadullaprosenteilla ja numeroilla voi leikitellä ja todistella itse kukin miten tahtoo.
Kadulla makaavan ohi kävelemistä tapahtuu jossain määrin mutta
kenties ei kuitenkaan 99 % tasolla. Yleensä varsin pian tulee ambulanssi tai virkavalta paikalle.
Muistan yhden henk. kohtaisen tilanteen 70 luvulta. Jalkakäytävällä maata rötkötti mies pitkin pituuttansa. Menin katsomaan onko hänellä oikeasti avun tarvetta. Juuri kuin olin tarkistamassa jalkakäytävällä makaavan herran olotilaa niin vieressä olevan kerrostalon parvekkeelta kailotti kiukkuinen vaimoihminen kovalla äänellä "Anna sen juopporatin olla. Määntykööt siinä ." Eipä siinä auttanut Jimmyn muuta kuin jatkaa matkaa eteenpäin. Vaimonsa tarkkaili kadulla makaavan rakkaansa hyvinvointia yläilmoista käsin kerrostalon kolmoskerroksen parvekkeelta. /JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
prosenteilla ja numeroilla voi leikitellä ja todistella itse kukin miten tahtoo.
Kadulla makaavan ohi kävelemistä tapahtuu jossain määrin mutta
kenties ei kuitenkaan 99 % tasolla. Yleensä varsin pian tulee ambulanssi tai virkavalta paikalle.
Muistan yhden henk. kohtaisen tilanteen 70 luvulta. Jalkakäytävällä maata rötkötti mies pitkin pituuttansa. Menin katsomaan onko hänellä oikeasti avun tarvetta. Juuri kuin olin tarkistamassa jalkakäytävällä makaavan herran olotilaa niin vieressä olevan kerrostalon parvekkeelta kailotti kiukkuinen vaimoihminen kovalla äänellä "Anna sen juopporatin olla. Määntykööt siinä ." Eipä siinä auttanut Jimmyn muuta kuin jatkaa matkaa eteenpäin. Vaimonsa tarkkaili kadulla makaavan rakkaansa hyvinvointia yläilmoista käsin kerrostalon kolmoskerroksen parvekkeelta. /JimmyMekin kerran U:n kanssa ajettiin Herttoniemessä erään bussipysäkin ohi kun huomasimme pysäkin penkillä miehen makaamassa. U soitti jonnekin en muista oliko silloin numero 10022 vai 112 niin sieltä vastattiin, että olet 22. soittaja samasta pysäkillä nukkujasta. Oli siis laitapuolen kulkija, joka oli päiväunilla siinä.
Kerran Kävelimme Malmilla yöllä kotiin päin kun huomasimme tien vieressä nurmikolla miehen makaamassa. Kysyimme, mikä hätänä niin hän vain pyysi saada tupakan, makasi edelleen ja huomasimme että oli ranteessaan iso haava joka vuoti verta. Oli oikein lätäkkö ranteen alla. Kielsi meitä ilmoittamasta mihinkään. Menimme kuitenkin lähellä olevalle poliisiasemalle kertomaan ja poliisit tulivat ja veivät miehen sairaalaan. En tiedä, risoiko miestä, että pelastimme varmaan henkensä.Meillä on aina ollut laaja kotivakuutus, kertaakaan ei ole vielä tarvinnut hakea korvausta mistään. Onneksi. Eikä ihan pienistä jutuista kannata hakeakaan, onhan oma vastuu jo sen verran iso.
- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
prosenteilla ja numeroilla voi leikitellä ja todistella itse kukin miten tahtoo.
Kadulla makaavan ohi kävelemistä tapahtuu jossain määrin mutta
kenties ei kuitenkaan 99 % tasolla. Yleensä varsin pian tulee ambulanssi tai virkavalta paikalle.
Muistan yhden henk. kohtaisen tilanteen 70 luvulta. Jalkakäytävällä maata rötkötti mies pitkin pituuttansa. Menin katsomaan onko hänellä oikeasti avun tarvetta. Juuri kuin olin tarkistamassa jalkakäytävällä makaavan herran olotilaa niin vieressä olevan kerrostalon parvekkeelta kailotti kiukkuinen vaimoihminen kovalla äänellä "Anna sen juopporatin olla. Määntykööt siinä ." Eipä siinä auttanut Jimmyn muuta kuin jatkaa matkaa eteenpäin. Vaimonsa tarkkaili kadulla makaavan rakkaansa hyvinvointia yläilmoista käsin kerrostalon kolmoskerroksen parvekkeelta. /JimmyMä voin leikitellä bkt:llakin. Ensin Orpo nostaa yli kahden prosentin bkt:sta plus puolustusbudjettiin kaikki ne julkiseen terveydenhoitoon tarvittavat
Olisikohan vaimo puukottanut miehensä ja mies pääsi hädintuskin edes kadulle? - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Meillä on aina ollut laaja kotivakuutus, kertaakaan ei ole vielä tarvinnut hakea korvausta mistään. Onneksi. Eikä ihan pienistä jutuista kannata hakeakaan, onhan oma vastuu jo sen verran iso.
Tuntuu, että vakuutusyhtiöiden ensimmäinen tehtävä työlistoillaan on keksiä joku syy, ettei korvauksia tarvitse maksaa. Siippa joutuu nyt ruumiinavaukseen, kun vakuutusyhtiö haluaa tietää, kuoliko hän varmasti ko. ammattitautiin, vai ehkä johonkin muuhun. Hoitavat lääkärit ovat äimänä, niin kuin perheemmekin. Mutta ymmärrän vakuutusyhtiötä, sehän joutuu maksamaan siipan hautauskorvaukset ja minulle jonkun lisäeläkkeen, jos tuo pirullinen syöpä osoittautuu myös kuoleman aiheuttajaksi. No, katsotaan miten käy. Kumma juttu kyllä, että vakuutusyhtiö on jo korvauksia siipalle maksanut juuri ammattitaudin perusteella. Kysyin, perivätkö korvaukset takaisin, jos avauksen tulos on heille myönteinen. Mutta eivät sentään siihen ryhdy. Onneksi turvanani ovat siipan armeijan aikaiset säästöt;)
Olen varmaan enemmän kuin kerran kertonut, kuinka siippa aina sanoi koko elämänsä olevan tähtiin kirjoitettu. Tähtiin varmaan on kirjoitettu sekin, että sen sijaan, että energiani menisi omaan suremiseeni yritän nyt kaikin voimin tukea omalta osaltani pojanpoikaa; hänen surunsa melkein musertaa minutkin. Ensi viikolla jää aikaa taas itsellenikin, kun poika on vuorostaan isänsä luona. Hain pojan koulusta tänään, kuten alkuviikollakin, sieltä mentiin kettislenkille, sen jälkeen laitoin ruoan, ja kohta juomme yhdessä iltapäiväkahvit - hän ip-limpparit - pullan, tai niin kuin tänään juuri uunista ottamani pannarin kera. Pannari on tehty pojan toivomuksesta vaarin reseptillä; ei se kyllä siltikään maistu ihan samalle samalle kuin vaarin tekemänä, mutta on kuulemma muuten hyvää. Syömisen jälkeen poika aina haluaa mennä loikomaan vaarinsa lemipaikalle sohvaan. Siihen hän eilenkin nukahti.
am
- Anonyymi
Minusta on vainajiakin aina muistettava lämmöllä. Ties vielä ihan tähdenlentonakin joku jatkaa elämäänsä . . . siis lähellä paratiisia.
Lapsenlapseni kysyi minulta, että voiko hautakiveeni kirjoittaa : kiitos pappa parhaasta nakkikastikkeestaKyllä on surullisen liikuttavaa pojanpoikasi suru papan kuolemasta. Pappa oli siis hyvä kokkikin ja antoi pojalle maukasta ruumiinravintoa hyvän henkisen yhteyden lisäksi.
Kyllä vakuutusyhtiö on ihan kamala. Tottakai miehesi kunto romahti juuri syövän takia, muuten olisi varmaan terve ja elinvoimainen ihminen tällä hetkellä.
Hupaisa vihje tuo siippasi armeijanaikaiset säästöt;-)Tehän voitte vaikka sinne mökille tehdä muistokirjasen jossa muistelette pappaa milloin mistäkin asiasta. Pojanpoika voi sinne kirjoittaa kiitoksen parhaasta nakkikastikkeesta, kalareissusta taikka savusaunan löylyistä papan kanssa. Aiheita vuosien varrelta löytyy vaikka kuinka paljon ja muistavat ne hyvin.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Tehän voitte vaikka sinne mökille tehdä muistokirjasen jossa muistelette pappaa milloin mistäkin asiasta. Pojanpoika voi sinne kirjoittaa kiitoksen parhaasta nakkikastikkeesta, kalareissusta taikka savusaunan löylyistä papan kanssa. Aiheita vuosien varrelta löytyy vaikka kuinka paljon ja muistavat ne hyvin.
Tuo papan nakkikastike ei ole minulta:)
Vaarin pannukakku sen sijaan on.
Mökille tosiaan joku muistopaikka tulee. Siippahan halusi tuhkansa sinne siroteltavaksi, ei uurnaa. Pojat taas haluaisivat tänne kotikylän hautuumaalle jonkun muistopaikan myös, ja eiköhän senkin voi järjestää.
Moni on sanonut, että kohta omaisen kuoleman jälkeen alkaa miettiä tekrmisiään ja tekemättä jättämisiään: miksi en tehnyt sitä, miksi en sanonut niin, miksi annoin hänen olla siinä ja siinä kohdassa yksin...jne. Minulla on nyt se vaihe. Mutta turhiahan ne mietteet ovat, Inhimillistä kuitenkin, lohduttelen itseäni. Vaan eipä se lohduttelu paljon auta. Mutta ehkä joku päivä...
am Anonyymi kirjoitti:
Tuo papan nakkikastike ei ole minulta:)
Vaarin pannukakku sen sijaan on.
Mökille tosiaan joku muistopaikka tulee. Siippahan halusi tuhkansa sinne siroteltavaksi, ei uurnaa. Pojat taas haluaisivat tänne kotikylän hautuumaalle jonkun muistopaikan myös, ja eiköhän senkin voi järjestää.
Moni on sanonut, että kohta omaisen kuoleman jälkeen alkaa miettiä tekrmisiään ja tekemättä jättämisiään: miksi en tehnyt sitä, miksi en sanonut niin, miksi annoin hänen olla siinä ja siinä kohdassa yksin...jne. Minulla on nyt se vaihe. Mutta turhiahan ne mietteet ovat, Inhimillistä kuitenkin, lohduttelen itseäni. Vaan eipä se lohduttelu paljon auta. Mutta ehkä joku päivä...
amMinulla tuo itsesyyttelyvaihe jatkuu vieläkin, esim en aina soittanut hänen lempikappaleitaan silloin kun hän halusi, vaan olin koneellani pelaamassa mahjongia ja ne lempikipaleet olivat koneeni suosikeissa youtuubista. Mahjongissa on typerät peliäänet, joten musiikki jäi sen alle. Stereoista ei monestikaan lempikipaleita tullut. Huomasin että telkkarinkin kautta olisimme niitä lempikipaleita kuulleet ja jopa tallentaa listat sinne, mutta emme olleet kumpikaan opetelleet sitä.
Nykyään töllärini ikään kuin irvailee minulle, menee yhtäkkiä pois tv:n puolelta youtubeen ja kysyy, haluaisit varmaan kuunnella/katsella näitä ja siellä komeilee se bändi, joka oli yksi lempparimme, se kitarayhtye. Se teki tuota jo kyllä U:n eläessä.
Malmilla ei ole varsinaista sirottelupaikkaa, mutta se, minne U:n tuhkat kaadettiin, oli sellainen maassa oleva sylinteri, jonne ne uurnasta kaadettiin. Sen lähellä on punagraniittinen paasi, jossa nimikylttejä vierivieressä. Niitä paasia oli valmiiksi pystytettynä jo viisi ja niitä sylintereitä oli jo kaksi. Niissä on kahvalliset teräskannet. Sylintereiden vieressä oli kookas teräksinen vaasin muotoinen säiliö, josta tuhkan perään heitetään 3 kauhallista hiekkaa. Vaasin kyljessä on vaahterakuviot koristeena. Kauha oli sen verran iso etten jaksanut sitä hiekkaa sillä ottaa, vaan pojantyttö sitten teki sen rituaalin ja samalla videoi kamerallaan U:n aussisisarelle sen tapahtuman livenä.
Yksi ystäväni kertoi miehensä tuhkan kaadosta Hietaniemen hautausnaalle. Suntio kulki edellä, tietyssä paikassa kaivoi lapiolla maasta yhden kuopaisun, hän kaatoi tuhkat siihen ja suntio laittoi sen lapiollisen maata siihen päälle. Sillä siisti.
Sain pari päivää sitten Helenin sähkölaskun ja kyllä on sähkön hinta tosiaan noussut. Katsoin viime vuoden vastaavalta ajalta olevan niin kWh maksoi 7,09 c, nyt se oli marraskuulta 23,21 c, joulu ja tammikuulta jo 34,01 c/kWh. Muuten oli kulutukseni vähentynyt aika runsaasti verrattuna edellisiin laskuihin.
Se tarjous jonka sain maksaisi 20 c/kWh ja siitä loppuhinta määräytyisi alle tai yli mille kellonajoille kulutukseni kohdistuisi. Sopimus olisi puolivuotinen. En ole vielä päättänyt. Sain myös kirjeen jossa Helen alentaa hintojaan 48 % huhtikuun alusta, eli taitaa mennä jo +-0 tuon tarjouksen kanssa.- Anonyymi
Meillä sähkö maksaa nyt 29snt/kWh puolen vuoden sopimuksella. Sähköyhtiö on jo ilmoittanut, että lähes varmasti laskee loppukeväällä/alkukesällä. No, se näkee ken elää.
Olen tänään taistellut pankkiasioiden kanssa. Siipan tilit suljettiin, niin että verkossa en niitä edes pääse näkemään. Kuitenkin pankki käskee lähettämään e-laskut ja muut laskut verkon kautta heille, jotta voivat kuolinpesän lukuun ne maksella. Mutta miten lähetän, kun en voi löytää, mitä pitää lähettää. Siippa oli laittanut laskuja maksuun ja osan niistä jo hyväksynytkin, osa odotti hyväksyntää. Kun en näe tilitietoja, niin en tiedä mitä laskuja siellä on. Luultavasti joku maksu ainakin menee nyt yli eräpäivän, kun maksavat vasta, kun olen lähettänyt heille siipan virkatodistuksen, jonka toimitusaika ruuhkan takia on nyt pitkä. Pankki rokottaa maksutoimistaan 2,5 tai 5€/lasku, riippuen maksetaanko eräpäivään mennessä vai vasta sen jälkeen. Silkkaa rahastusta palvelusta, jota en ole pyytänyt. Karhuja tulee varmaan, mistä tietää vaikka perintätoimistonkin laskuja.
AIkoinaan nykyiseen pankkiin tilejä avatessamme halusimme tilit yhteisomistukseen juuri mm. kuolemantapauksen takia. Nyt tilejämme ei enää lueta yhteisomistustileiksi vaan siipan kuolinpesän tileiksi. Tilien avauksessa voimassa olevat määritykset eivät enää ole samat.
Pankki myös vaatii asiakasta huolehtimaan, että suljetuilla kuolinpesän tileillä on katetta laskujen maksuun. Meillä on käyttötileillä yleensä hyvin vähän fyffeä turvallisuuden vuoksi. Siksi siirtelemme tarpeen mukaan niille rahaa. Minunkin tilini jossain vaiheessa hupenee, mutta en saa siirrettyä sille lisää ennen kuin saan virkatodistuksen pankille. Tosi helppoa raha-asioiden hoitoa!
Väestö- ja digiviraston piti nopeuttaa asioiden hoitoa, kun kaikki hoituu diginä. Katin villat. Ennen kirkkoherranvirastosta sai ko paperin odottaessa, tai jos selvitettävää oli paljon niin käskettiin tulemaan parin päivän päästä uudestaan. Nyt po. diginnopea virasto uhkaa: todistuksen toimittaminen voi kestää pitkään.
Sentään tänään muutaman muun asian hoidon olen saanut päätökseenkin. Pala palalta tämä siipankin kuolemantapaus saadaan kasaan, hitaasti. Vielä kuitenkin on paljon hoidettavaa, kun ruumiinavauskin tuli mutkistamaan hommaa.
Täytyy vielä kaiken urputtamiseni päälle sirotella vähän sokeriakin. Soitin siipan eläkeyhtiöön, joka hänen eläkkeensä maksoi ennen vakuutusyhtiöön siirtämistä, kysyäkseni itselleni leskenläkettä, jota vakuutusyhtiö ei maksaisi, jos siippa ei kuollutkaan ammattitautiin. Nainen eläkyhtiön puhelimessa melkein parahti: " voi hyvänen aika, pistä nyt sit äkkiä tänne perhe-eläkeanomus, että saat pidettyä raha-asiasi kunnossa. Jos kuolinsyy vahvistuu ammattitaudin aiheuttamaksi, niin eläke sitten siirtyy tapaturmavakuutusyhtiön maksettavaksi." En ois ikinä uskonut että noin empaattisesti voidaan eläkeläistäkin palvella. Joskus näin.
am Anonyymi kirjoitti:
Meillä sähkö maksaa nyt 29snt/kWh puolen vuoden sopimuksella. Sähköyhtiö on jo ilmoittanut, että lähes varmasti laskee loppukeväällä/alkukesällä. No, se näkee ken elää.
Olen tänään taistellut pankkiasioiden kanssa. Siipan tilit suljettiin, niin että verkossa en niitä edes pääse näkemään. Kuitenkin pankki käskee lähettämään e-laskut ja muut laskut verkon kautta heille, jotta voivat kuolinpesän lukuun ne maksella. Mutta miten lähetän, kun en voi löytää, mitä pitää lähettää. Siippa oli laittanut laskuja maksuun ja osan niistä jo hyväksynytkin, osa odotti hyväksyntää. Kun en näe tilitietoja, niin en tiedä mitä laskuja siellä on. Luultavasti joku maksu ainakin menee nyt yli eräpäivän, kun maksavat vasta, kun olen lähettänyt heille siipan virkatodistuksen, jonka toimitusaika ruuhkan takia on nyt pitkä. Pankki rokottaa maksutoimistaan 2,5 tai 5€/lasku, riippuen maksetaanko eräpäivään mennessä vai vasta sen jälkeen. Silkkaa rahastusta palvelusta, jota en ole pyytänyt. Karhuja tulee varmaan, mistä tietää vaikka perintätoimistonkin laskuja.
AIkoinaan nykyiseen pankkiin tilejä avatessamme halusimme tilit yhteisomistukseen juuri mm. kuolemantapauksen takia. Nyt tilejämme ei enää lueta yhteisomistustileiksi vaan siipan kuolinpesän tileiksi. Tilien avauksessa voimassa olevat määritykset eivät enää ole samat.
Pankki myös vaatii asiakasta huolehtimaan, että suljetuilla kuolinpesän tileillä on katetta laskujen maksuun. Meillä on käyttötileillä yleensä hyvin vähän fyffeä turvallisuuden vuoksi. Siksi siirtelemme tarpeen mukaan niille rahaa. Minunkin tilini jossain vaiheessa hupenee, mutta en saa siirrettyä sille lisää ennen kuin saan virkatodistuksen pankille. Tosi helppoa raha-asioiden hoitoa!
Väestö- ja digiviraston piti nopeuttaa asioiden hoitoa, kun kaikki hoituu diginä. Katin villat. Ennen kirkkoherranvirastosta sai ko paperin odottaessa, tai jos selvitettävää oli paljon niin käskettiin tulemaan parin päivän päästä uudestaan. Nyt po. diginnopea virasto uhkaa: todistuksen toimittaminen voi kestää pitkään.
Sentään tänään muutaman muun asian hoidon olen saanut päätökseenkin. Pala palalta tämä siipankin kuolemantapaus saadaan kasaan, hitaasti. Vielä kuitenkin on paljon hoidettavaa, kun ruumiinavauskin tuli mutkistamaan hommaa.
Täytyy vielä kaiken urputtamiseni päälle sirotella vähän sokeriakin. Soitin siipan eläkeyhtiöön, joka hänen eläkkeensä maksoi ennen vakuutusyhtiöön siirtämistä, kysyäkseni itselleni leskenläkettä, jota vakuutusyhtiö ei maksaisi, jos siippa ei kuollutkaan ammattitautiin. Nainen eläkyhtiön puhelimessa melkein parahti: " voi hyvänen aika, pistä nyt sit äkkiä tänne perhe-eläkeanomus, että saat pidettyä raha-asiasi kunnossa. Jos kuolinsyy vahvistuu ammattitaudin aiheuttamaksi, niin eläke sitten siirtyy tapaturmavakuutusyhtiön maksettavaksi." En ois ikinä uskonut että noin empaattisesti voidaan eläkeläistäkin palvella. Joskus näin.
amTuo virkatodistusasiakin on digiaikana ihan etanan hidas, jopa 3 viikkoa. Muistan kun nuorena tyttönäkin kerran hain virkatodistuksen Malmin kirkkoherranvirastosta niin sain sen odottaessa ruokatuntini aikana.
Kelan kanssa ja Ilmarisen kanssa sain kyllä nopeasti perhe-elääkkeeni hoidettua.
Kyllä on pankilla sorvattavaa tuossa kuolleen henkilön tilin sulkemisessa. Minulle kävi samoin U:n kuollessa, en nähnyt esim että U:n tililtä otettiin edelleen kuoleman jälkeen tavoitesäästötilille se 100 euroa kk/:ssa, eli se tili ei pääty kuolemaan. Kun neljän kk:n kuluttua taas pääsin näkemään ja huomasin asian niin sain kuulla kun sitä summaa ei näkynyt kuitenkaan lisäyksenä siellä säästätilillä, niin ne rahat 400 e oli menneet korkotappioihin , koska tili oli sidottu joihinkin sijoituksiin. Jopa kuolinpäivän saldosta hupeni niihin korkotappioihin vielä 120 e. Eli kuoleman jälkeen tavoitesäästötili hupeni 520 eurolla. Kyllä jälkeenjäävälle asioidenhoitajalle pitäisi olla ainakin katseluoikeus tilille. Joka laskusta jouduin soittamaan pankkiin ja he laittoivat ne maksuun, velottaen joka laskusta 3,40 e.
- Anonyymi
Tuohan on ihan sikamaista rosvoamista. Ja juuri siksi voivat sen tehdä, että tilejä ei edes näe. Meillä ei onneksi pitkään aikaan ole ollut mitään sijoituksia. Lopetimme ne kaikki joitakin vuosia sitten, kun ei tullut kuin tappiota. Rahat ovat nyt tavallisella tilillä, mikä kaiketi tyhmää, mutta hupenevat ne kuitenkin oli tilanne mikä tahansa; korkotappioita tai inflaatio.
Olen miettinyt, että onkohan tuollainen pankin toiminta edes laillista. Tuntuu, että ei voisi olla. Toisaalta kyllä myös tuntuu, että ei pankki lain vastaisestikaan voisi toimia. Katseluoikeutta minäkin nyt olen pankilta penännyt, mutta viestiini ei vielä ole vastattu. Puhelimessakin jonotin tänään kahdesti, kummallakin kerralla puoi tuntia, sitten kyllästyin. Huomenna jos eivät ole vastanneet viestiin, enkä pääse puhelimella, niin varaan puhelinsoittoajan. Silloin on pakko päästä.
Kuolinpesiä varmaan on helppo höykyttää. Pesän osakkaat ovat usein tapahtuneen takia mielentilassa, jossa ajatukset eivät niin kirkkaina pysy kaiken aikaa. Haisee lailliselle petkutukselle. Ainakin kevyt-sellaiselle.
Hyviä unia kuitenkin
am
am
- Anonyymi
Pesän osakkaat
Pelkän surun lisäsi täytyy suurra vielä pesän arvoa ja paljonko saa osakas. Pesä on söötti sana, niin luonnonläheinen Tänään on taas päivä mennyt asioiden ajossa. Sentään kävin päivällä pojanpojan kanssa kettislenkillä, ihanassa kevättalven auringossa. Poika suree vaariaan niin, että mummun sydän kohta ratkeaa. Tänään kuitenkin jo pari kertaa hymykin tuli kasvoilleen; koirat sen saivat aikaan.
Sain puhelimen päähän tänään, kauan taas jonotettuani, vakuutusyhtiön ihmisen, jonka kanssa kuitenkaan ei selvinnyt mitään muuta kuin että taas pitää odottaa sitä halvatun virkatodistusta, joka tulee jahka kerkiää. Iso osa asioista seisoo ko. dokumentin takana. On se kumma, että digi - ja väestötietovirastokin piti pistää väkisin toimimaan ennen kuin sen systeemit toimivat. Nyt sitten ihmiset joutuvat sen tiedoista riippuvaa asioidensa hoitoa venyttämään, mutta eipä se taida viranomaista paljon hetkauttaa. Vaikka olen hämäläinen, niin kyllä ottaa kuppiin, kun asioita ei saa eteenpäin ja pistettä perään.
Mutta nyt en mene saunaa lämmittämään, en jaksa. Se oli kyllä aikomukseni pitkän tauon jälkeen; en voinut itse ruveta nautiskelemaan, kun sauna oli yksi siipankin isoja iloja, eikä hän enää loppuaikoina sinne kyennyt menemään. Jospa huomenna sen sitten sytytän, tai sunnuntaina, tai...
Leppoisaa viikonpun aloittelua!Keskusta julkaisi vuonna 2016 ”202 ehdotusta turhan sääntelyn ja byrokratian purkamiseksi”.
Onneksi meillä on siis ainakin yksi puolue joka on tiedostanut että elämme liian tiukasti säännellyssä byrokratiassa. Eri asia sitten mitä Sipilän hallitus 2015-2019 teki turhan byrokratian poistamiseksi.
Ihmisen kuolemakin on pahimmillaan vuosia jatkuva byrokratiahelvetti omaisille. Siis kun tapana on toivottaa "voimia" kuolleen lähiomaisille, tarkoitetaan siis ilmeisesti voimia selvitä järkensä säilyttäen tulevasta byrokratiaviidakosta.
Meitil on tänään teatteri-ilta. Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä "Tuntematon sotilas". Nuoren tekijäkaartin näkemys Linnan teoksesta. No jaa, mie en tuota nyt niin erikoisemmin olis halunnut, sotaa tarpeeksi näyttämöllä muutenkin.- Anonyymi
Niin totta. Byrokratian rattailla tarvitaan todellakin voimia, eivätkä rattaat sittenkään kulje sinne mihin haluaisin. Toinen voimia vaativa homma on yrittää pitää aisoissa omaa raivostumistani, mikä ei missään kohdassa auta, mutta mikä väistämättömästi tuppaa joka puhelun, puhelun yrittämisen tai nettiyhteydenoton jälkeen. Ihmettelen vain, miten näissä kuvioissa selviävät sairaat ja vanhat, joilla ei ole voimia eikä välttämättä kykyjäkään hoitaa asioitaan.
Lunta on taas satanut, ja maisema puhtaan valkoinen. Lintuja on puun oksalla killuvassa pötkössä välillä niin monta, ettei kaikille löydy varpaan sijaa. Eilen kytkiselle siihen tuli myös hiirihaukka (tarkistin googlesta). Ei ole tullut mieleen, että haukkakin tulisi näin lähelle ihmisasumuksia. Nälissään?? Ensin se hypähteli pihaamme ympäröivällä lauta-aidalla, välillä istui ja vahtasi - tai niin ainakin luulen - pikkulintuja syömäpuuhissaan. Ei kuitenkaan itse tullut syömään. Lehahti sitten naapuriyhtiön grillipaikalle eikä tullut enää takaisin.
Tänään tulee viikko siipan lähdöstä. Pöydillä on monta ihanaa kukkakimppua, kaikki vielä kuin eilen ostettuja. Vain yhdestä kimpusta leikkasin pois äsken kaksi kuihtunutta kukkaa. Siis kukat kestäneet kauemmin kuin yleensä minun hoidossani. Liekö siipan voimat siirtyneet niihin.
Kohta varmaan pitää minun mennä aamupäikkäreille, nukuttaa hillittömästi. Olen tänään(kin) herännyt jo ennen seitsemää samoin kuin joka aamu tällä viikolla, Minulle täysin vierasta. Onkohan uusi elämä alkanut; esivanhuuden jälkeen vanhuus. Sanotaanhan, että vanha ihminen ei tarvitse paljon unta, mutta minä olen tarvinnut ainakin tähän saakka, ja nimenomaan aamu-unta. Aiemmin vielä yhdeksältäkin sain melkein sormin repiä silmät auki. Aamun (ja illan) torkulle todellakin täysin omituinen juttu.
Mutta hyvää talvipäivää itse kullekin!Mie olen vetreä varhaisvanhus, aamunvirkku ja illantorkku. Myöskin huono nukkumaan, herään pienimmästäkin häiriöstä. Sen jälkeen on vaikeaa saada unenpäästä kiinni. Vessassakin on käytävä yöllä. Onneksi vain yhden kerran. Se luetaan vielä normaaliksi. Ennen diabetes hoitoa yleensä piti käydä pari, pahimmillaan kolmekin kertaa. Sitä(kin) ne sokerit tekee.
Mutta kyllä riittävä uni olisi elintärkeää. Esim muisti ei pelaa enää ihan normaalisti jos on pari huonosti nukuttua yötä alla. Puhumattakaan yleisestä vireydestä. Autoakaan ei pitäisi ajaa sen paremmin kännissä kuin univelkaisena. Jälkimmäiseen tulee kyllä syyllistyttyä.DrWhoo kirjoitti:
Mie olen vetreä varhaisvanhus, aamunvirkku ja illantorkku. Myöskin huono nukkumaan, herään pienimmästäkin häiriöstä. Sen jälkeen on vaikeaa saada unenpäästä kiinni. Vessassakin on käytävä yöllä. Onneksi vain yhden kerran. Se luetaan vielä normaaliksi. Ennen diabetes hoitoa yleensä piti käydä pari, pahimmillaan kolmekin kertaa. Sitä(kin) ne sokerit tekee.
Mutta kyllä riittävä uni olisi elintärkeää. Esim muisti ei pelaa enää ihan normaalisti jos on pari huonosti nukuttua yötä alla. Puhumattakaan yleisestä vireydestä. Autoakaan ei pitäisi ajaa sen paremmin kännissä kuin univelkaisena. Jälkimmäiseen tulee kyllä syyllistyttyä.Unipäissäni autolla ajamiseen olen itsekin syyllistynyt sen sadat kerrat. Aikoinaan tehdessäni yövuoroja niin niiden jälkeen melkein aina. Onneksi matkaa ei ollut kovin pitkälti, eikä tie silloin motarisuoraa, vaan vanhanaikainen, paikoin mutkallinenkin tie, mikä vähän auttoi kuskin tikkana pysymistä. Mutta jälkeenpäin ajateltuna olivathan ne hirveitä työmatkoja.
Itse asiassa "multitasking"-väsymyskin voi iskeä ajamiseen, itse ainakin kärsin siitä juuri nyt: asioita on päässä miljoonittain, ja tuntuu, että suorituskyky ratissakaan ei ole sama kuin normaalisti. Energiaahan niihin tietysti menee, kun niitä kaiken aikaa päässään pyörittelee. Tänään oli vähän meininki, että olisi lähtenyt pojantyttöä ja kaveriansa viemään mökille, mutta en jaksanut, joten annoin auton tytölle. Hänellä kortti on ollut vasta syksystä saakka, joten vähän kyllä jänskättää. Tosin hän on kortin ikään nähden ajanut tosi paljon, mutta siltikin jännitän. No, sitä teen kyllä aina kun joku porukastani on maantien päällä on sitten kuski kuka tahansa. Sitten kun itse istun rattiin, häviää jännityskin. Minähän tietysti olen pohjoisen pallonpuoliskon paras kuski🤣
Kyllä Jimmynkin on tunnustettava että aamuyöstä on kerran käyttävä tankki tyhjentämässä. Kun tulee se tunne ja herään. Tosin laitan sen liiallisen iltakahvin kittaamisen piikkiin. En tunnusta että olisi vanhan miehen vaivoja. Ei , ei vielä.
Olen vielä nuori kuin markkinavarsa. Ainakin niin luulen.
Whoo on menossa avecinsa kanssa teatteriin katsomaan modernisoitua "tuntematon sotilas" esitystä. Toivottavasti esitys on tolkullinen. Jos on cha cha cha käärijä tason mökellystä niin pitkäksi käypi ihmisen istuminen. Naapurin lumityöt tehty. Samalla kun tein omanikin. Jauhettua kahvipööniä sain paketillisen työpalkaksi. Juhlamokkaa. Siinä lunta luodessani rapsutin tietty koiraa turpaa kun koirantaluttajan kanssa muutaman sanasen vaihdoin. Koiran merkkiä en tunnistanut. Sellainen musta pörröinen otus. Eikä se eteensä yhtikäs mitään nähnyt kun tukka hapsutti silmillänsä /JimmyJoo, aikamiesten vaivat vähän pelottavatkin. Meikällä mitattiin PSA kun täytin 50. Se oli muistaakseni vain 1,5 eli aivan erinomainen arvo silloin. 50 vuotiaalla normaalin yläraja olisi 2,5 ja siitä iän myötä ylöspäin, esim 70 vuotiaalla jo 6,5.
Täytyy "koputtaa puuta" niin kauan kuin tuo rauhanen ei ala enempiä isottelemaan.
Kaikilla miehillä se kyllä kasvaa iän myötä.DrWhoo kirjoitti:
Joo, aikamiesten vaivat vähän pelottavatkin. Meikällä mitattiin PSA kun täytin 50. Se oli muistaakseni vain 1,5 eli aivan erinomainen arvo silloin. 50 vuotiaalla normaalin yläraja olisi 2,5 ja siitä iän myötä ylöspäin, esim 70 vuotiaalla jo 6,5.
Täytyy "koputtaa puuta" niin kauan kuin tuo rauhanen ei ala enempiä isottelemaan.
Kaikilla miehillä se kyllä kasvaa iän myötä.Meikäkin käyn yöllä vessassa jopa pari kertaa eikä minulla ole edes eturauhasta. Mistä lie johtuu. En edes juo päivän mittaan sitä määrää mitä pitäisi. Ajattelin yhteen aikaan että johtuu eteisvärinästä, mutta kun sitä ei ole nykyään ollut, niin jostain sitä nestettä kertyy, en käsitä, mistä.
Calvados kirjoitti:
Meikäkin käyn yöllä vessassa jopa pari kertaa eikä minulla ole edes eturauhasta. Mistä lie johtuu. En edes juo päivän mittaan sitä määrää mitä pitäisi. Ajattelin yhteen aikaan että johtuu eteisvärinästä, mutta kun sitä ei ole nykyään ollut, niin jostain sitä nestettä kertyy, en käsitä, mistä.
Käytätkö esim nesteenpoistolääkkeitä, nehän juuri tekevät tuota? Munuaisvaivatkin voivat lisätä virtsaneritystä ym ym. Ja kuten Jimmykin sanoi, kahvi eli kofeiini illalla juoksuttaa vessassa.
DrWhoo kirjoitti:
Käytätkö esim nesteenpoistolääkkeitä, nehän juuri tekevät tuota? Munuaisvaivatkin voivat lisätä virtsaneritystä ym ym. Ja kuten Jimmykin sanoi, kahvi eli kofeiini illalla juoksuttaa vessassa.
Minulla ei ole nesteenpoistolääkitystä, vaikka sitä viime vuonna pyysin jalkaterien turvotuksen takia, kahvia en juo ollenkaan, oli aamu taikka ilta, munuaisvaivat voisivat olla syy, mutta sellaista minulla ei ole vielä todettu, ei myöskään sydämen vajaatoimintaa, sepelvaltimotauti kylläkin.
- Anonyymi
Multitäskin, ihana sana ja silloin sopii kielenkäyttöön, kun ammu sitä käyttää. Ammulla han oma sanakirja, missä esimerkkejä toisten virheellisistä sanoista, suorastaan ärsyttävistä sanoista. Sinä meillä olisi opettaja-ainestakin, mutta autoilijaksi sitten hehheh lopultakin ja
Oikke koko joukko kusee yöllä ainakin kerran ja ja vieläpä who on nk. normaalikusija, vain kerran yössä kusee. Ovat kaiken lisäksi autoilijoita, paitti ehkä jimmy, on enemmänkin hevosajoneuvoille herkkä markkinavarsa, mutta ammun lapsen lapsi on jo kauhiasti ajanut, mutta mestari itse rauhottuu vasta, kun astuu puikkoihin. Ammattikuskeja liki koko sakki ja vieläpä who on nk. normaalikusija
Olikos jimmy sillä pikkurakilla väärät sääret? Mitäs taluttaja mietti, kun rapsutit hänen parasta ystäväänsä? - Anonyymi
Li : "Hyvää Maailman luontopäivää! 🌱"
hehheh ja peukutuksillahan sitä ja sydämillä. Onneksi täällä ei ole peukkuja käytössä, tosin vaikka olisikin, niin peukutuksillahan sitä Naiset hiihtävät telkussa 30 kilometriä, hyvin näkyy sukset luistavan vaikka latu kuulemma pehmeää, joten Pärmäkoski vaihtoi suksia jo alkumatkalla, eli ei hyvin suksi luistanut.
- Anonyymi
Pakko kertoa lämpimät terveiset saunasta. Tuntui lähes taivaalliselta pitkän tauon jälkeen.
Olen kovasti miettinyt jäänkö asumaan tähän asuntoon, vai pitäisikö lähteä pienempään ja lähelle kylän sentrumia. Houkuttaisi kyllä, mutta saunasta en haluaisi luopua. Puusaunoja ei kuitenkaan enää ole juuri missään kerros- tai rivitaloissa, enkä sähkösaunaa halua. Joten tällä erää en jatka muuton suunnittelua. Mutta aatoksethan elävät. Katsotaan mitä ne ovat huomenaamulla.
Kauniita unia!
amKyllä hyvä sähkösauna aina huonon puusaunan voittaa. Ja ennenkaikkea: mikä helppous! Painetaan vain nappulaa kun saunainspiraatio iskee. Ja meitillä se iskee usein. Nimittäin, vähintään noin kolme saunomista viikossa pitää mielen virkeänä, kropan notkeana, ynnä tappaa täit ja pitää lääkärin loitolla.
DrWhoo kirjoitti:
Kyllä hyvä sähkösauna aina huonon puusaunan voittaa. Ja ennenkaikkea: mikä helppous! Painetaan vain nappulaa kun saunainspiraatio iskee. Ja meitillä se iskee usein. Nimittäin, vähintään noin kolme saunomista viikossa pitää mielen virkeänä, kropan notkeana, ynnä tappaa täit ja pitää lääkärin loitolla.
Ennen vanhaan sanottiin, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Siis lääkärin karkoittamiseksi ei tarvitse edes nappulaa painaa. Eiku omppuja kasvattamaan. Puusaunassa on kyllä yksi lyömätön ominaisuus sähkökiukaaseen verrattuna: tulen sytyttäminen uuniin ja sen vahtiminen on mielen terapiaa parhaimmillaan. Ei ihan ehkä takkatuleen tujottamisen veroista, mutta lähes. Tulen ja veden katseleminen uudistaa ihmisen mielen. Kuten saunominenkin.
Syömisistä tuli mieleen eilen illalla eräästä lehdestä lukemani kampasimpukkaohje, missä simpukoiden kyytipojaksi tehdään maa-artisokkapyree, vai oliko se nyt -muhennos. Annokseen tarvitaan mm. kolme valkosipulin kynttä, jotka pehmitetään uunissa grillivastuksen alla. Jep, siis uuni päälle kolmen kynnen takia! Näillä sähkön hinnoilla! Kampasimpukat sinänsä ovat nopeita valmistaa ja maistuvaa herkkua. Harvoin silti olen niitä laittanut ja syönyt.
Kyllä on viikko taas mennyt niin nopeasti, etten melkein kissaakaan kerinnyt sanoa. Juurihan oli sunnuntai ja nyt taas. Tänään pitäisi tehdä muistilista huomista pankkitädin kanssa käytävää puhelinkeskustelua varten. Olen niin suuttumusta täynnä, että sitä on hyvä purkaa jo listan laatimiseen, etten sitten huomenna päristele kaikkea ihan estottomasti. Tiedän kyllä jo etukäteen, että heillä on ylilyöntiasema. Vetoavat sääntöihinsä, jotka laadittu lakien perusteella. Siltikään en voi hyväksyä sitä, että kuolema antaa pankille oikeuden takavarikoida asiakkaidensa tilit. Joku etiäinenkin tästäkin kai meille kävi, kun ehdimme juuri ennen siipan lähtöä maksaa pois asoy-velkamme. Sen maksupäivä olisi ollut 1.3., mutta hoidimme sen jo edellisellä viikolla. Nyt en sitä voisi tehdä, kun pankki "vei rahamme". Seuraava mahdollisuus olisi vasta puolen vuoden päästä. No, säilyisihän rahat tietysti tilillämme, mutta kuukausittainen pääomavastike seuraavan puolen vuoden ajan olisi ollut aika iso, kun korkokin noussut melkoisesti. Olisin myös puolen vuoden päästä joutunut toiseen kertaan maksamaan kirjanpitofirmalle velkaosuuksien laskemisesta ison rahan.
Pitänee tässä keittää toiset aamukahvit. Tänäänkin heräsin seitsemältä jolloin jo ekat kahvit ryystin. Nyt toiset kahveet ja samalla saan vähän lounastakin siirrettyä pidemmälle iltapäivään, ettei tarvitsi enää illallista väsätä. Kyllä yhdelle ihmiselle yksi ruoka päivässä piisaa.
Leppoisaa pyhäpäivää joka iikalle!amummu kirjoitti:
Ennen vanhaan sanottiin, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Siis lääkärin karkoittamiseksi ei tarvitse edes nappulaa painaa. Eiku omppuja kasvattamaan. Puusaunassa on kyllä yksi lyömätön ominaisuus sähkökiukaaseen verrattuna: tulen sytyttäminen uuniin ja sen vahtiminen on mielen terapiaa parhaimmillaan. Ei ihan ehkä takkatuleen tujottamisen veroista, mutta lähes. Tulen ja veden katseleminen uudistaa ihmisen mielen. Kuten saunominenkin.
Syömisistä tuli mieleen eilen illalla eräästä lehdestä lukemani kampasimpukkaohje, missä simpukoiden kyytipojaksi tehdään maa-artisokkapyree, vai oliko se nyt -muhennos. Annokseen tarvitaan mm. kolme valkosipulin kynttä, jotka pehmitetään uunissa grillivastuksen alla. Jep, siis uuni päälle kolmen kynnen takia! Näillä sähkön hinnoilla! Kampasimpukat sinänsä ovat nopeita valmistaa ja maistuvaa herkkua. Harvoin silti olen niitä laittanut ja syönyt.
Kyllä on viikko taas mennyt niin nopeasti, etten melkein kissaakaan kerinnyt sanoa. Juurihan oli sunnuntai ja nyt taas. Tänään pitäisi tehdä muistilista huomista pankkitädin kanssa käytävää puhelinkeskustelua varten. Olen niin suuttumusta täynnä, että sitä on hyvä purkaa jo listan laatimiseen, etten sitten huomenna päristele kaikkea ihan estottomasti. Tiedän kyllä jo etukäteen, että heillä on ylilyöntiasema. Vetoavat sääntöihinsä, jotka laadittu lakien perusteella. Siltikään en voi hyväksyä sitä, että kuolema antaa pankille oikeuden takavarikoida asiakkaidensa tilit. Joku etiäinenkin tästäkin kai meille kävi, kun ehdimme juuri ennen siipan lähtöä maksaa pois asoy-velkamme. Sen maksupäivä olisi ollut 1.3., mutta hoidimme sen jo edellisellä viikolla. Nyt en sitä voisi tehdä, kun pankki "vei rahamme". Seuraava mahdollisuus olisi vasta puolen vuoden päästä. No, säilyisihän rahat tietysti tilillämme, mutta kuukausittainen pääomavastike seuraavan puolen vuoden ajan olisi ollut aika iso, kun korkokin noussut melkoisesti. Olisin myös puolen vuoden päästä joutunut toiseen kertaan maksamaan kirjanpitofirmalle velkaosuuksien laskemisesta ison rahan.
Pitänee tässä keittää toiset aamukahvit. Tänäänkin heräsin seitsemältä jolloin jo ekat kahvit ryystin. Nyt toiset kahveet ja samalla saan vähän lounastakin siirrettyä pidemmälle iltapäivään, ettei tarvitsi enää illallista väsätä. Kyllä yhdelle ihmiselle yksi ruoka päivässä piisaa.
Leppoisaa pyhäpäivää joka iikalle!Meitil on toi takkahuone saunan vieres, eli saa sytytellä tulia ynnä terapioida mieltänsä kystä kyllin. Ja onhan se mukavaa tulen ääressä istuksia.
Ite olen kuolinpesiä hoidellut vain vanhempieni osalta. Annoin pankin hoidella perunkirjoitukset ynnä muut byrokratiat. Ja hyvin hoituikin. Tosin kyseessä oli siis vähävaraiset eläkeläiset, joiden kuolinpesän arvo hyvä jos riitti kulut kattamaan. En ole siis koskaan perinnyt maallista mammonaa, jokaisen lantin ihan ite tienannut. Ja silloin kun kuolinpesän laskuja makselin, miulhan oli ns suppeat käyttöoikeudet tileihin, en siis voinut tietokoneella laskuja maksaa, mutta pankin tiskillä kyllä. Siihen aikaan vielä pankeilla oli tiskit. Sen koommin en ole tainnut fyysisesti pankissa käydä. Ilman ajanvarausta ei kai pankkiin nykyään ole menemistä?
Että simpukoita? Mie en meren elävistä syö muuta kuin kalaa. Sienet ynnä muut nilviäisten heimoon kuuluvat eivät sovellu meikän makureseptoreille.
Tulipa siis eilennä käytyä teatterissa tuntematonta kahtomassa koko perheen voimin.
Tosta esityksestä on vaikea sanoa paljon mitään. Lahjakkaita nuoria näyttelijöitä, joiden varsinainen "uusi sanoma" aiheesta oli vähän monitulkintainen. Toisaalta, tarvitseeko jotain uutta mullistavaa sanomaa aina olla? Ja toisaalta, maailma lienee täynnä aiheita ja valmiita tarinoita joista ehkä olisi tehty vähemmän tulkintoja kuin
jostain Tuntemattomasta. Rohkeutta näiltä nuorehkoilta tekijöiltä ei siis puuttune.
Esitys sisälsi paljon äänekästä musiikkia, ja näyttelijät myös lauloivat paljon, ihan hyvinkin. Halvalla tehty tuotanto, lavastuksina muutama puupölkky. Ja siis yhteensä 4 energistä näyttelijää. Kaksi miestä ja kaksi naista.
Kylmä yö takana, vielkin -4. Tänään menee kuitenkin taas suunnilleen nollille. Tulevalla viikolla on kylmää
kuin Siperiassa, yli kymmenenkin päästään.
Ja mikä hienoa, pääsee taas urheilunkin pariin kun vormulat pörisevät Bahrainissa.Juu, kuolinpesän hoito ja perimysasiat ovat tavallisen tallaajan kohdalla yleensä helppoja. Minullakin tätä ennen kokemusta vain omien vanhempieni pesän selvityksestä. Hekin köyhiä kirkonrottia, joten hommaa ei paljon ollut. Siippa sen sijaan joutui melkoiseen urakkaan isänsä kuolinpesää selvittäessään. Siinä tuli mukaan myös pesänkavallus. Melkoista lisäaskaretta siitäkin seurasi. Ja monta turhaa välirikkoa.
MInäkin joskus aikoinaan kävin teatterissa aika useinkin. Kun näytökset alkoivat olla silkkaa huutamista, niin lopetin. Samaan syyhyn loppui minulta elokuvissakin käynti. Ja vormulat: niissähän se melu on ylimmillään. No, onneksi niihin useimmilla ei ole edes mahdollisuutta osallistua paikan päällä. Ja jos olisi, niin ei olisi minun lajini, kuten ei mikään muukaan urheilu. Joskus katselen telkasta taitoluistelua, mutta sitä en laskekaan urheiluksi, vaan enempikin se on minulle musiikkiliikuntaa, paljon vaativampaa kuin tanssi tai muu kovalla lattialla koikkelehtiminen.Urheilun määritelmä lienee kuitenkin helpompi kuin taiteen? Mikä on taidetta? En mää vaan tiä.. Monella on tarkka käsitys mikä sitä ei ainakaan ole. Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen, koska pelkää tekevänsä itsestään hölmön.
Tästä aiheestahan muutaman kerran väänsin arvoisan Auroran kanssa.
Tässä tekoälyn käsitys asiasta. Ensimmäiseen kysymykseen vastauksen miettiminen kesti sekunnin, jatkokysymystä äly funteerasi jo kaksi sekuntia. Kinkkinen kysymys siis:
Mitä on taide?
"Taide on laaja käsite, jota voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yleisesti ottaen taide voidaan määritellä ihmisen luomaksi ilmaisuksi, joka on tarkoitettu herättämään tunteita, ajatuksia tai kokemuksia katsojassa tai kuulijassa.
Taide voi olla monenlaista, kuten kuvataidetta, musiikkia, teatteria, tanssia, kirjallisuutta ja elokuvia. Se voi olla sekä abstraktia että konkreettista, ja se voi ilmaista monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Taide voi myös käsitellä monenlaisia teemoja, kuten politiikkaa, yhteiskunnallisia ongelmia, ihmissuhteita, luontoa tai henkilökohtaisia kokemuksia.
Taide on tärkeä osa kulttuuria, ja se voi olla myös merkittävä tapa tallentaa ja välittää tietoa ja kokemuksia historiasta, kulttuureista ja yhteiskunnasta. Taide voi myös toimia tapana yhdistää ihmisiä, luoda yhteisöjä ja edistää yhteiskunnallista muutosta."
Entä mitä taide ei ole?
"Taiteen käsite on laaja ja monitulkintainen, mutta yleisesti ottaen taiteen voidaan sanoa olevan ihmisen luomaa ilmaisua, joka on tarkoitettu herättämään tunteita, ajatuksia tai kokemuksia katsojassa tai kuulijassa. Tämä määritelmä sisältää useita elementtejä, jotka erottavat taiteen muista ilmaisumuodoista.
Taide ei ole pelkkää viihdettä tai kaupallista tuotetta, jonka tarkoitus on vain houkutella mahdollisimman suurta yleisöä tai myydä mahdollisimman paljon. Vaikka taide voi olla viihdyttävää ja kaupallista menestystä tavoittelevaa, sen pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin syvemmällä tasolla kuin vain kuluttajien miellyttäminen.
Taide ei myöskään ole pelkkää käsityötä tai taideteollisuutta. Vaikka taideteollisuudessa luodaan kauniita ja käytännöllisiä esineitä, ne eivät aina ole taiteellisia ilmaisuja, sillä ne eivät välttämättä herätä syvällisiä tunteita tai ajatuksia katsojassa tai kuulijassa.
Lopulta taiteen määritelmä on aina hieman subjektiivinen ja vaihtelee eri ihmisille ja kulttuureille. Taide on kuitenkin yleisesti tunnustettu tärkeä osa ihmisen kokemusta ja kulttuuria, joka voi tarjota arvokasta ja merkityksellistä elämää kaikille- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Urheilun määritelmä lienee kuitenkin helpompi kuin taiteen? Mikä on taidetta? En mää vaan tiä.. Monella on tarkka käsitys mikä sitä ei ainakaan ole. Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen, koska pelkää tekevänsä itsestään hölmön.
Tästä aiheestahan muutaman kerran väänsin arvoisan Auroran kanssa.
Tässä tekoälyn käsitys asiasta. Ensimmäiseen kysymykseen vastauksen miettiminen kesti sekunnin, jatkokysymystä äly funteerasi jo kaksi sekuntia. Kinkkinen kysymys siis:
Mitä on taide?
"Taide on laaja käsite, jota voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yleisesti ottaen taide voidaan määritellä ihmisen luomaksi ilmaisuksi, joka on tarkoitettu herättämään tunteita, ajatuksia tai kokemuksia katsojassa tai kuulijassa.
Taide voi olla monenlaista, kuten kuvataidetta, musiikkia, teatteria, tanssia, kirjallisuutta ja elokuvia. Se voi olla sekä abstraktia että konkreettista, ja se voi ilmaista monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Taide voi myös käsitellä monenlaisia teemoja, kuten politiikkaa, yhteiskunnallisia ongelmia, ihmissuhteita, luontoa tai henkilökohtaisia kokemuksia.
Taide on tärkeä osa kulttuuria, ja se voi olla myös merkittävä tapa tallentaa ja välittää tietoa ja kokemuksia historiasta, kulttuureista ja yhteiskunnasta. Taide voi myös toimia tapana yhdistää ihmisiä, luoda yhteisöjä ja edistää yhteiskunnallista muutosta."
Entä mitä taide ei ole?
"Taiteen käsite on laaja ja monitulkintainen, mutta yleisesti ottaen taiteen voidaan sanoa olevan ihmisen luomaa ilmaisua, joka on tarkoitettu herättämään tunteita, ajatuksia tai kokemuksia katsojassa tai kuulijassa. Tämä määritelmä sisältää useita elementtejä, jotka erottavat taiteen muista ilmaisumuodoista.
Taide ei ole pelkkää viihdettä tai kaupallista tuotetta, jonka tarkoitus on vain houkutella mahdollisimman suurta yleisöä tai myydä mahdollisimman paljon. Vaikka taide voi olla viihdyttävää ja kaupallista menestystä tavoittelevaa, sen pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin syvemmällä tasolla kuin vain kuluttajien miellyttäminen.
Taide ei myöskään ole pelkkää käsityötä tai taideteollisuutta. Vaikka taideteollisuudessa luodaan kauniita ja käytännöllisiä esineitä, ne eivät aina ole taiteellisia ilmaisuja, sillä ne eivät välttämättä herätä syvällisiä tunteita tai ajatuksia katsojassa tai kuulijassa.
Lopulta taiteen määritelmä on aina hieman subjektiivinen ja vaihtelee eri ihmisille ja kulttuureille. Taide on kuitenkin yleisesti tunnustettu tärkeä osa ihmisen kokemusta ja kulttuuria, joka voi tarjota arvokasta ja merkityksellistä elämää kaikilleTelkkarissa pari vuotta sitten oli joku japanilainen taiteiija, jonka näyttely pyöri silloin jossain Hesassa, taisi olla Taidehallissa. Häneltä kysyttiin haastattelussa, mitä taide on. Aika pitkään mies mietti, mutta lopulta sitten vastasi: taide on osa elämää. Se oli minusta paras määritelmä, minkä koskaan olen kuullut taiteesta sanottavan.
am
Töllärissä lykkii valtava määrä porukkaa 50 km hiihtoa.
Muutaman päivän on selkä vihotellut. Yön aikana kipeytyy ja aamulla kun nousen ylös, en tiedä missä asennossa kävellä kun tuntuu että puukolla lyödään tiettyyn kohtaan. Aina on jotain. Kun nukkuu huonosti niin tuntuu että koko päivä menee torkkuessa kun väsyttää niin perusteellisesti. Torkuin olkkarin tv-tuolissa pari tuntia ja se taas käy niskaan. Ei ole vielä keksitty ergonomisia tv-tuolejakaan. Eikä tyynyjä sänkyyn.Puukolla selkään..tuttu tunne. Noidannuolesta olen kärsinyt elämässä enemmän kuin lääkäri määrää. Jostain syystä nuo vaivat ovat iän myötä vähentyneet. Vai liekkö kyse siitä että osaa varoa selkäänsä paremmin. Äkilliset kiertoliikeet ym ovat myrkkyä jos on taipumus noihin. No, lohdullista on se, että vaikka kuinka kivuliaita olisivat, nuo aina paranee täysin muutamassa päivässä tai viikossa parissa. Iskias on noidannuolta viheliäisempi vaiva.
Taidetta on tosiaan monenlaista. Nykytaide: esim kerros hiekkaa Kiasman lattialla tai kananluista tehty kattokruunu. Juhana Blomstedin taulu, violetilla pohjalla valkoinen neliö. Musiikki: erilaisista hajaäänistä koostuva sinfonia. Sanna Kekäläisen Tanssi: kaksi ihmistä alasti kiemurtelee lattialla. Laulu: puhutaan musiikin tahdissa.
Kyllä vanhassa vara parempi. Mozart ja Beethoven, Albert Edelfelt ja Pekka Halonen, Rudolf Nurejev ja Doris Laine, Olavi Virta ja Harmony Sisters noin kärjistetysti.
Jopa flamencoa modernisoidaan liikaa nykyään. Sen sielua revitään juuriltaan. On kai hienompaa kun siinä ei enää näy sen alkukantaisuus."kaksi ihmistä alasti kiemurtelee lattialla."
Jaa jaa, jos on pari neitoa kiemurtelemassa, niin tuohan on taidetta ilman muuta...Tai no, kyllähän joskus tuntuu että taiteen nimissä kyse on selvästä pornosta. Vai onko?
Entä mitä pitäisi ajatella esim tällaisesta taidekokemuksesta:
https://yle.fi/a/3-7686629
Mikkelin Naisvuoren näkötornin kahvilassa järjestettiin Suuri persenäyttely kulttuurirahasto tukemana. Siellä puetut ihmiset katsoivat kuvia alastomien ihmisten takapuolista, , kun Whoon löytämässä taidenäyttelyssä taas alastomat ihmiset katselivat tauluja ja kuulemma erittäin tarkkaan ja pitkään tutkailivat. Suurin osa katsojista naturisteja, mutta muuten etenkin miehet olivat enemmistönä.
- Anonyymi
Kainosti pyydettiin avaus ja kainosti sitä taidettakin määritettiin, ja fiksu ei yleensä lausu mielipidettään. Johonka heti tulikin määritelmä, paras kuulemma, "taide on osa elämää", kuten syöminen ja juominenkin ja nukkuminen ja jos joku, joka ei ole koskaan törmännyt kirjalliseenkaan taidepläjäykseen, voipi pitää puhelinluetteloakin kirjallisuutena eli todellakaan : taide ei ole osa elämää, sillä ensin olisi syytä miettiä mitä on elämä, meinaan siis, jos elämään vertaa
Ja mikä "parasta" - vanha flamengo oli taidetta
Ja toiseksi parasta oli se että noidannuoli on kepeämpi kuin iskias, molemmat kuuluvat siis elämään, mutta ne täytyy erottaa siis taiteesta, samoin kuin se, jos kaksi ihmistä kierii lattialla alasti ja jos lisäksi siis näkyy perse, niin aletaan lähestyä pornoa - subjektiivisesti, sillä taide on tietyltä osaa subjektiivista, mutta siis seuraavaksi olisi kivaa filosofoida siitä
mikä on subjektiivista?- Anonyymi
Kumpaa mahdat tarkoittaa flamingoa vai flamencoa
Ai että fiksu ei yleensä lausu mielipidettään. Mitä varten sitten on kriitikoita? Käärijä valittiin euroviisuksi ihmisten mielipiteiden mukaan. Kaikki taiteenalat ovat joidenkin valintoja, jotka mielipiteilllään kenties auttavat joitakin ymmärtämään sitä ja sitä taiteen alaa.
Totta kai taide on osa elämää. Ero on vain siinä, minkälaisesta taiteesta kukin nautintonsa ammentaa. Jo vauvoille aletaan laulaa tuutulauluja. Leikki-ikäisinä heitä jo työnnetään muskariin viulunsoittoa opettelemaan tai balettitunneille. Jos ei vähän isompana kiinnosta niin siirtyvät "kevyempään" musiikin tekoon tai baletti vaihtuu vaikkapa voimisteluun. Ja jos julkisuudessa esiintyvät, niin arvostelijoita löytyy ja suosio sen mukaan.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Ai että fiksu ei yleensä lausu mielipidettään. Mitä varten sitten on kriitikoita? Käärijä valittiin euroviisuksi ihmisten mielipiteiden mukaan. Kaikki taiteenalat ovat joidenkin valintoja, jotka mielipiteilllään kenties auttavat joitakin ymmärtämään sitä ja sitä taiteen alaa.
Totta kai taide on osa elämää. Ero on vain siinä, minkälaisesta taiteesta kukin nautintonsa ammentaa. Jo vauvoille aletaan laulaa tuutulauluja. Leikki-ikäisinä heitä jo työnnetään muskariin viulunsoittoa opettelemaan tai balettitunneille. Jos ei vähän isompana kiinnosta niin siirtyvät "kevyempään" musiikin tekoon tai baletti vaihtuu vaikkapa voimisteluun. Ja jos julkisuudessa esiintyvät, niin arvostelijoita löytyy ja suosio sen mukaan.Kysy tältä
Who 5.3 klo ? "Mikä on taidetta? En mää vaan tiä.. Monella on tarkka käsitys mikä sitä ei ainakaan ole. Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen"
Määrittele pöljä ensin elämä - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Ai että fiksu ei yleensä lausu mielipidettään. Mitä varten sitten on kriitikoita? Käärijä valittiin euroviisuksi ihmisten mielipiteiden mukaan. Kaikki taiteenalat ovat joidenkin valintoja, jotka mielipiteilllään kenties auttavat joitakin ymmärtämään sitä ja sitä taiteen alaa.
Totta kai taide on osa elämää. Ero on vain siinä, minkälaisesta taiteesta kukin nautintonsa ammentaa. Jo vauvoille aletaan laulaa tuutulauluja. Leikki-ikäisinä heitä jo työnnetään muskariin viulunsoittoa opettelemaan tai balettitunneille. Jos ei vähän isompana kiinnosta niin siirtyvät "kevyempään" musiikin tekoon tai baletti vaihtuu vaikkapa voimisteluun. Ja jos julkisuudessa esiintyvät, niin arvostelijoita löytyy ja suosio sen mukaan.Älä ny enempiä astu alueesi ulkopuolelle kysymällä "Mitä varten sitten on kriitikoita?" Jos alkaisi vääntää rautalangasta, niin olisit ensimmäinen laumasta, joka kriitikot syöksisi helvetin tuleen
Anonyymi kirjoitti:
Kysy tältä
Who 5.3 klo ? "Mikä on taidetta? En mää vaan tiä.. Monella on tarkka käsitys mikä sitä ei ainakaan ole. Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen"
Määrittele pöljä ensin elämäAha. kopioit sitten vaan Whoon ajatuksen, senkin tarkoituksella vajavaisesti.
"Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen, koska pelkää tekevänsä itsestään hölmön." Tämä oli alkuperäinen.
Whoo antoi jo vastauksenkin miksi fiksu ei yleensä lausu mielipidettään ääneen, antoi asialle jo ihan eri merkityksen. Hän muisteli jotain kiistaansa aiheesta Auroran kanssa.
Minä vastasin sinun kirjoitukseesi ilman tuota jatkolausetta.
Mitä on elämä? Elämä on sitä elämää mitä kukin tahollaan viettää alkaen syntymästä ja päättyen kuolemaan. Kaikki siltä väliltä on elämää. Joku viisas on näin sanonut.Anonyymi kirjoitti:
Älä ny enempiä astu alueesi ulkopuolelle kysymällä "Mitä varten sitten on kriitikoita?" Jos alkaisi vääntää rautalangasta, niin olisit ensimmäinen laumasta, joka kriitikot syöksisi helvetin tuleen
Mihin tuon väitteesi perustat? Luen joka päivä jonkun kriitikon mielipiteet eri taiteen aloilta. Joskus olen samaa mieltä joskus täysin eri mieltä heidän kanssaan. Kriitikkokin on vain ihminen, joka esittää oman mielipiteensä esim jostain kirjasta. Se on heidän työtään.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Mihin tuon väitteesi perustat? Luen joka päivä jonkun kriitikon mielipiteet eri taiteen aloilta. Joskus olen samaa mieltä joskus täysin eri mieltä heidän kanssaan. Kriitikkokin on vain ihminen, joka esittää oman mielipiteensä esim jostain kirjasta. Se on heidän työtään.
Älä hitossa
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Aha. kopioit sitten vaan Whoon ajatuksen, senkin tarkoituksella vajavaisesti.
"Tosin fiksu ei yleensä lausu mielipidettään tästä asiasta ääneen, koska pelkää tekevänsä itsestään hölmön." Tämä oli alkuperäinen.
Whoo antoi jo vastauksenkin miksi fiksu ei yleensä lausu mielipidettään ääneen, antoi asialle jo ihan eri merkityksen. Hän muisteli jotain kiistaansa aiheesta Auroran kanssa.
Minä vastasin sinun kirjoitukseesi ilman tuota jatkolausetta.
Mitä on elämä? Elämä on sitä elämää mitä kukin tahollaan viettää alkaen syntymästä ja päättyen kuolemaan. Kaikki siltä väliltä on elämää. Joku viisas on näin sanonut.Tä???
Lainasin whon koko ekan kappaleen. Tarkoituksellisesti hä??? Yleensä kirjoitus jaetaan kappaleisiin.
Ei kiinnosta vuonna 0 ja Auroran kanssa hänen käyneet kiistat yksiselitteiseen whon ekaan kappalekokonaisuuteen Anonyymi kirjoitti:
Tä???
Lainasin whon koko ekan kappaleen. Tarkoituksellisesti hä??? Yleensä kirjoitus jaetaan kappaleisiin.
Ei kiinnosta vuonna 0 ja Auroran kanssa hänen käyneet kiistat yksiselitteiseen whon ekaan kappalekokonaisuuteenEi kiinnosta minuakaan. Mutta se oli sitten syy, miksi Whoo ei välttämättä kerro mielipidettään mistään taiteenlajista.
Sinä ainakin olet täällä varsin perusteellisesti selvittänyt mielipiteesi eri politiikan lajeista.
uusi kaunis aurinkoinen maaliskuinen pakkaspäivä. Fotoneja on ilma sakeana. Ainakin omin silmin nähtynä ja koettuna ja kuultunakin.
Tulipa luettua suomen kuvalehden numeroa 8/2023 . Artikkeli joka käsittelee nuorten huumekuolemia, opioideja, korvaushoitoja jne. Artikkelissa a-klinikka Oy:n ja THL:n ylilääkäri M.H. arvioi, että keskeisiä syitä nuorten huumekuolemiin ovat riittämätön päihdehoito ja hoitojärjestelmän jumittaminen. Voihan se noinkin tietystikin olla. Vaikea sanoa asiantuntijaa vastaan. Itse tietämättömänä Jimmy Rosena arvelisin kuitenkin että nuorten huumekuolemien keskeisin syy olisi huumeiden käyttö.
Ministeri M. Lintilä on ollut tapetilla mahdollisen kuningas alkkomahoolin väärinkäytön osalta. Otappa tuosta selvää. Nyt on vaalit tulossa ja kilpailija on raivattava tieltä pois..
Eipä silti on kyllä ko. ministerin kankea puhetapa aika lähellä entisaikain päämisteri Karjalaisen tankero sanailua . Karjalainen kärysi ratista ja oli usein pellit täysin kiinni milloin missäkin. Idänsuhteiden hoito vaati 60 ja 70 luvuilla hyvää viinapäätä. Urkilla sitä oli muille jakaa mutta Karjalaisella ei. Asia jota ei voi koulussa oppia. Marsalkka Mannerheim edellytti että upseerit täyttävät juomajuhlissa lasinsa aina täyteen piripintaan skoolattaessa. Hän jonka käsi vapisi ja läikytti viinaa ei kuulunut upseerimiesten sakkiin. /Jimmy- Anonyymi
Mannerheim ei ollut uskaltanut tulla kaapista ja siksi piti näyttää miten miehen käsi ei vapise hehheh, varsinkaan upseerin käsi hihhih
Nyt on siskon mieskin saanut ensimmäisen huijauskirjeen elämässään, parkkimaksulaskun summa 6,50 e. Summasta 1,50 on parkkimaksua ja loput postituskuluja. Hänen autonsa rekisterinumero on oikein, samoin miehen nimi ja osoite siellä Mikkelissä. Laskuttaja on Aimo Park Oy Finland, kotipaikka Helsinki. Mutta sitten se outous: auto on ollut parkkeerattuna helmikuun lopulla Espoon Ison Omenan parkkihallissa, missä siskon mies ei ole ikinä käynyt, eikä ole autoaan kertaakaan lainannut kenellekään. Täällä minunkaan luonani eivät ole käyneet kuin 3 v sitten. Siinä oli vielä Instrumentariuminkin puhelinnumero, jonne soitettuaan vastannut nainen ei tiennyt mitään. Mutta Instrusta oli tullut kysely puhelimeen, että mitä pidit käynnistäsi, kuten firmat aina nykyään kyselevät. Ei vastannut tietysti mitään, kun ei ole käynyt. Joten kaikki siskon miehen tiedot ovat nyt jonkun huijarin käytössä. Trafilta nuo tiedot tietysti saatu.
Minäkin jouduin viime vuoden puolella asioimaan Aimo Parkin kanssa. Autoni oli yhtenä iltana ollut Flamingossa parkissa, mutta autolle tullessani ei mitään sakkolappua ollut näkyvillä ja karhu tulikin jonkun ajan päästä. Ei selvinnyt, mihin sakkolappu oli joutunut, kunnes se pari viikkoa sitten löytyi auton konehuoneesta kun auto oli huollossa. Oli parkkisetä/-täti laittanut sen ikkunalle huolimattomasti, joten oli siitä päässyt livahtamaan konepellin alle. Hyvä, ettei ollut aiheuttanut mitään vahinkoa siellä; tukkinut jotain kohtaa, syttynyt palamaan tjms. Pistin Aimoon infoa, mutta vielä ainakaan eivät ole vastanneet.
Tänään minulle sen sijaan tuli "veroviraston" huijuuyirtys Omaverosta; olisin kuulemma saamassa veronpalautuksia. Olen kuullut, että niitäkin huijauksia tehdään, mutta itse en niitä tähän mennessä ole saanut. Roistot kai siten pystyvät kyttämään esim. juuri po. viraston sivuilla käyneitä, koska itse olen nyt parikin kertaa joutunut veroviraston sivuilla käymään ja nyt sitten ilmaantui tuo huijausyritys.
Tänään juttelin alustavasti lakimiehen kanssa tulevasta perunkirjoituksesta. Kun kerroin näistä pankkiongelmistamme, niin häntotesi, että yleisiä ovat. Kuitenkin 99% kuolinpesien hoitajista toimittaa nämäkin asiat rehellisesti ja kuuliaisesti, mutta pienen roikaleporukan takia kaikki kärsivät. Taas yksi esimerkki vähimmistöjen "direktio-oikeudesta". Suututtaa vietävästi. Ihmettelen vain, miten vanhat ja sairaat saavat vainajansa hautaan, kun po. asioiden hoito on niin vaikeaa. Kaikillahan ei välttämättä ole apunaan ketään ihmistä, eivätkä ehkä kykene verkkopalvelujakaan käyttämään. Minä sentään kykenen vielä kaiken hoitamaan ja jos en kykenisi, niin pojat avittaisivat, mutta minullekin moni asia on nyt tullut eteen perin mutkallisena. Puhelimessakin on asioita vaikea hoitaa, kun joka paikassa saa jonottaa. Vielä pitäisi jonotella vakuutusasioiden selvitystä. Mutta huomenna on uusi päivä.
- Anonyymi
Viron Kallas voi perustaa kolme hallitusta eri pohjille ja Viron älämölöpersuja ei tarvita missään näistä kolmesta mahdollisuudesta. Näin Rain Kooli Ylen aamussa. 20 bojoa ja pinssi Viroon
Tänään selvisi, että Aimo Parkin parkkimaksu oli aiheeton, rekkari oli tulkittu väärin siellä parkkihallin kamerakuvassa, eli oli O-kirjain kuului olla C sille oikealle autolle. Sisko soitti sinne aamulla, ei antanut miehensä soittaa, kun tämä olisi lasketellut heti ärräpäitä. Reklamaatiokin pitää antaa ilman kuohuntaa, niin saa parhaan tuloksen.
Ei ollut siis huijauskirje vaan ihan oikea kirje parkkifirmasta, mutta väärälle henkilölle.väärintulkintoja sattuu kaiketi aikaa ja usein. Parkkisakkoja ja liikennesakkoja voi tulla kun rekisterilaatta luetaan väärin. Itselleni tuli aikoinansa trafilta ylinopeussakko. Reilut 10 v sitten. Olin kuulemma päästellyt reipasta ylinopeutta Hämeenkoskella. Liikennevalvontakamera oli räpsähtänyt. Reklamoin trafiin ja kerroin että olen kyseisenä päivänä ollut työpaikallani Salossa. Hämeenkoskella en ole ikinä käynytkään. Sieltä tuli oikaisu että olivat katsoneet rekisterilaatan väärin. Olikin nro 3 eikä nro 5 kuten minun autossani on, Auton merkkikin oli ihan eri, Hyvä niin että ajoissa valitin. Jos olisin jättänyt maksamatta aiheettoman sakon niin sitten oikaisu olisi ollut jo paljon vaikeampaa. Ellei peräti jopa mahdotonta. Voisi ihan sormiarviona heittää että ihmiset makselevat aiheettomia toisille kuuluvia nopeussakkoja puolivahingossa. Samalla saavat pysyväismerkinnän rikerekisteriin toisen töppäyksestä. Elämä on.
Amerikassa oli musta mies virunut 38 vuotta vankilassa syyttömänä., Iltalehden juttu eilen. toki muissakin lehdissä. Pääsi ulos kalterihotellista ja aloitti vapaan ihmisen elämän. Oli oikein tyytyväinen ja iloinen että pääsi ulos eikä murehtinut isommin itselle osunutta vääryyttä. Ainoa oikea tapa että voi nauttia jäljellä olevista elon vuosista. Uusi alku ilman menneisyyttä. Hän jätti sen kaiken painon taaksensa. Se vasta olisikin onnetonta että kulkisi lopun elämäänsä otsa rypyssä ilman iloa.
Perunat pilkottu, sipuli silputtu ja lohenpala kuutioitu. Arvaatte sen. Ei ollut vaikeata arvata. Kalasoppa tulossa. /JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
väärintulkintoja sattuu kaiketi aikaa ja usein. Parkkisakkoja ja liikennesakkoja voi tulla kun rekisterilaatta luetaan väärin. Itselleni tuli aikoinansa trafilta ylinopeussakko. Reilut 10 v sitten. Olin kuulemma päästellyt reipasta ylinopeutta Hämeenkoskella. Liikennevalvontakamera oli räpsähtänyt. Reklamoin trafiin ja kerroin että olen kyseisenä päivänä ollut työpaikallani Salossa. Hämeenkoskella en ole ikinä käynytkään. Sieltä tuli oikaisu että olivat katsoneet rekisterilaatan väärin. Olikin nro 3 eikä nro 5 kuten minun autossani on, Auton merkkikin oli ihan eri, Hyvä niin että ajoissa valitin. Jos olisin jättänyt maksamatta aiheettoman sakon niin sitten oikaisu olisi ollut jo paljon vaikeampaa. Ellei peräti jopa mahdotonta. Voisi ihan sormiarviona heittää että ihmiset makselevat aiheettomia toisille kuuluvia nopeussakkoja puolivahingossa. Samalla saavat pysyväismerkinnän rikerekisteriin toisen töppäyksestä. Elämä on.
Amerikassa oli musta mies virunut 38 vuotta vankilassa syyttömänä., Iltalehden juttu eilen. toki muissakin lehdissä. Pääsi ulos kalterihotellista ja aloitti vapaan ihmisen elämän. Oli oikein tyytyväinen ja iloinen että pääsi ulos eikä murehtinut isommin itselle osunutta vääryyttä. Ainoa oikea tapa että voi nauttia jäljellä olevista elon vuosista. Uusi alku ilman menneisyyttä. Hän jätti sen kaiken painon taaksensa. Se vasta olisikin onnetonta että kulkisi lopun elämäänsä otsa rypyssä ilman iloa.
Perunat pilkottu, sipuli silputtu ja lohenpala kuutioitu. Arvaatte sen. Ei ollut vaikeata arvata. Kalasoppa tulossa. /JimmyKyllä ihmiset varmaan makselevat jonkin verran muille kuuluvia laskuja, jos ei isoista summista ole kyse. Ja miten valvontakamera saa tunnistettavan kuvan rekkarista jos se on ravan peitossa. Tässäkin tapauksessa auton merkkikin oli aivan eri samoin väri.
Mutta huijauslaskuja on paljon liikkeellä, täytyy olla tarkkana. Aikoinaan työpaikallenikin tuli huijauslasku, firmamme oli ilmoittanut jotain hesarissa ja se oli ilmoituslasku. Firmamme ilmoitti muutaman kerran vuodessa, mutta tämä sattui olemaan erään huijarin tehtailema, onneksi toimistopäällikkömme tarkasti sen tarkan seulan läpi, tiesi mitä ilmoituksia oli tilannut, ennen kuin laitoin sen maksuun. Hän teki siitä rikosilmoituksen ja paljastui että monet firmat olivat niitä saaneet. Huijari jäi kiinni.
Nyt kuulemma valepalotarkastajat kiertelevät koteja ja böllivät tavaraa. Omakotitalot kai lähinnä kohteitaan, ei kerrostaloon niin vain tulla ja harvalla on takkaa kerrostalossa ja kellään ei puilla lämmitettävää kiuasta.
Minulla on seitiä pakkasessa, ehkä huomenna paistan sen voissa sipulin, ruohosipulin ja rakuunan että mustapippurirouheen maustamana ja hyvää on aina ollut.
- Anonyymi
Tänään olen viettänyt ison osan päivää pojanpojan kanssa. Hänellä oli tänään koulussa vain kolme oppituntia. Kävimme kettislenkillä ja laitoin hänelle lounaan. Isänsä on työreisussa, eikä poika halunnut mennä kotiin yksikseen yöksi vaan halusi tulla tänne mummun kanssa. Äitinsä asuu jo uudessa kodissa Helsingin Pasilassa. Poika ei tykkää siellä olla, kun hänellä on niin ahdas huone, ettei sinne mahdu muuta kuin sänkynsä; uusissa asunnoissa on nykyään ihan tolkuttoman pienet huoneet. Poika viihtyy täällä, kun tuntee olevansa lähellä vaariaan. Vaarin tavaroita on vielä omilla paikoillaan. Tänään taas otti henkarista vaarinsa paidan ja itki sen poimuihin ihan lohduttomasti. Hirveää katsella sellaista surua.
Huomenaamulla on luvattu lumimyteriä. Vien pojan aamulla kouluun ja haen taas päivällä. Sen jälkeen jatketaan tänään aloittamaamme toisen asteen yhtälöiden harjoittelua. On kuulemma koe torstaina. Poika tekee kaikki laskut tietsikalla, missä matikkaohjelma on aika vajavainen. Pitää pistää poika laskemaan paperilla, että oppii oikeat merkinnnät. Tietsikassa on helppo oppia asiat väärin, kun ohjelma on köyhän miehen ohjelma, missä pihistetty mm. erilaisia matemaattisista merkinnöistä. Esim. neliöjuuren yläviiva on aina saman mittainen, vaikka juuren alle tulisi kuinka pitkä lauseke. Helppo laskea väärin. Pistää vihaksi moinen
säästäminen.
Mutt nyt punkkaan ja kello soimaan aamupalan laittoon. Kauniita unia!
amJuuri oli viikolla lehdessä tekstiä ja kuvia uusista asunnoista, niissä on niin pienet makkarit, ettei sängyn ympäri mahdu kävelemään, vaan makkariin on kaksi ovea, toisesta pääsee oikeanpuoleiseen punkkaan ja toisesta vasemmanpuoleiseen. Ja tämä makkari on parisängyille. Sitten ne vielä pienemmät on tosiaan yhdelle sängylle ja joku pöytä mahtuu toiselle seinälle. Ovat kuin sellejä.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Juuri oli viikolla lehdessä tekstiä ja kuvia uusista asunnoista, niissä on niin pienet makkarit, ettei sängyn ympäri mahdu kävelemään, vaan makkariin on kaksi ovea, toisesta pääsee oikeanpuoleiseen punkkaan ja toisesta vasemmanpuoleiseen. Ja tämä makkari on parisängyille. Sitten ne vielä pienemmät on tosiaan yhdelle sängylle ja joku pöytä mahtuu toiselle seinälle. Ovat kuin sellejä.
Just. Minäkin näin tuon kuvan po. makkarista. Ahdistavaa. Pojanpoika sanoi, että hänen huoneensa on kuin käytävä, mihin mahtuu ainoastaan sänkynsä, ei edes minkäälaista yöpöytää, puhumattakaan koulupöydästä ja tuolista sen äärellä. Aiemmassa asunnossa mahtui huoneessaan olemaan sänky, koulupöytä ja -tuoli ja vielä rumpupatteri, jonka siirsi joitakin aikoja sitten isänsä kotiin, missä viettääkin yhä enemmän aikaa.
am
- Anonyymi
Mietin hetken, miksi ns. palotarkastajia on liikkeellä
Yritin saada palopäällikköä tai kunnan palovastaavaa katsomaan asentamani kaminan paloturvallisuuden. Samoin nuohoojaa. Ja tarkistuksesta sitten kirjallinen lausuma. Ei ei ja ei. Pelkäävätkö siten oman toiminsa puolesta, en tiedä.
Matikan ns. "vaikeuksista" kun neliäjuuren yläviiva on liian lyhyt, siihen vain hekotan, mutta suttupaperikin on loistava apuvälinen, ei tartte ees kumin muruja poistaa, kun vetäsee pelkät viivat yli ja mainio apu on myös digitaalisuus, tietokone jne.
Samaa sarjaa myös valitukset lukutaidon puutteesta tai kirjoitusvaikeuksista, koska ei lueta vanhanaikaista kirjaa. Ja auta armias, telkku aikoinaan oli alku tuholle, koska ei enää pelattu pesäpalloa tai riemukkaasti leikitty käpylehmillä, sillä silloin oltiin reippaita ja siis jopa auvoisten vanhempien suojelevien siipien alla ja kaikki oli niiiiiiin paljon paremmin- Anonyymi
Oot sä kyllä yks hemmetin mähä! Et näemmä neliöjuurimerkistäkään tajua höykäsen pölähtävää. Hekota vain itelles, ääliö. On niin kiire haukkumaan, ettet kerkiä edes lukea, mitä haukut. "Mainio apu" digitaalisuus matikassakin on niin kauan, kun se tekee asiat oikein. Tietsikallahan koulussa nykyään lasketaan, kokeissakin, mutta kun ohjelmissa on nuukailtu, niin ne ovat vähän sinne päin. Matikka on eksaktia, merkintöjä myöten, ainakin vielä lukion matikka.
am Anonyymi kirjoitti:
Oot sä kyllä yks hemmetin mähä! Et näemmä neliöjuurimerkistäkään tajua höykäsen pölähtävää. Hekota vain itelles, ääliö. On niin kiire haukkumaan, ettet kerkiä edes lukea, mitä haukut. "Mainio apu" digitaalisuus matikassakin on niin kauan, kun se tekee asiat oikein. Tietsikallahan koulussa nykyään lasketaan, kokeissakin, mutta kun ohjelmissa on nuukailtu, niin ne ovat vähän sinne päin. Matikka on eksaktia, merkintöjä myöten, ainakin vielä lukion matikka.
amEilen oli ohjelmassa Pitääkö olla huolissaan aivan ihana ihminen vieraana, matematiikan professori Samuli Siltanen. Hänen matikan tunneillaan on varmaan ilo olla, niin myönteinen ja aurinkoinen ihminen hän ohjelmassa oli. Kirjoittanut matikan kirjojakin. Onko sinulla amummu tai pojallasi kokemusta hänen opetustavastaan. Oletan, että osaa opettaa mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi tuosta kuivasta aiheesta. Ei tosin taida lukioissa opettaa, mutta Helsingin yliopistossa ainakin.
Calvados kirjoitti:
Eilen oli ohjelmassa Pitääkö olla huolissaan aivan ihana ihminen vieraana, matematiikan professori Samuli Siltanen. Hänen matikan tunneillaan on varmaan ilo olla, niin myönteinen ja aurinkoinen ihminen hän ohjelmassa oli. Kirjoittanut matikan kirjojakin. Onko sinulla amummu tai pojallasi kokemusta hänen opetustavastaan. Oletan, että osaa opettaa mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi tuosta kuivasta aiheesta. Ei tosin taida lukioissa opettaa, mutta Helsingin yliopistossa ainakin.
Tässä arvostelu Siltasen kirjasta Astu matematiikan maailmaan.
"Innostava ja yleistajuinen kirja johdattaa lukijan matematiikan saloihin.
Matematiikka on erottamaton osa digitaalista arkeamme. Matemaattiset mallit toimivat vaivihkaa älypuhelimen syövereissä ja tietoverkon risteyksissä sekä sää- ja terveystietojen taustalla. Samuli Siltanen kertoo kutkuttavasti, miten matematiikka toimii arjessamme. Samalla kirja perehdyttää yhtälöitä osaamattomankin matematiikan olemukseen".
- Anonyymi
Olipa kerran äidin ahtaat huoneet ja isän taas avarat huoneet. Kummassakos lapset siis viihtyvät? Tähän voisin taas kirjoittaa ihan puuta heinää, jota eivät kukaan täällä olijoista voisi edes tarkistaa, mutta enhän nyt sentään muuta kuin että hih
- Anonyymi
No vähän kuitenkin lisään, että olen ihme tyyppi, kun en lapsenlapsianikaan opeta laskemaan, lukemaan tai saati vieraita kieliä puhumaan. Sillä näin ei aukea näille niin helposti ne paremmat opinahjot, joihin siten voisivat vanhemmat lapsensa viedä. Missä ei olisi ainakaan maahanmuuttajia, paitsi ukrainalaisia tietty. Joo ja mikä kauhistus olisi vielä asua vaikka Herttikassa, missä näkyy värillisiä lapsia ja matkaa olisi aika paljon huippuun viritetyllä ja tulevalla valkokauluksisella ressuun tai varsinkin syk:n International Baccalaureate koulutushjelmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No vähän kuitenkin lisään, että olen ihme tyyppi, kun en lapsenlapsianikaan opeta laskemaan, lukemaan tai saati vieraita kieliä puhumaan. Sillä näin ei aukea näille niin helposti ne paremmat opinahjot, joihin siten voisivat vanhemmat lapsensa viedä. Missä ei olisi ainakaan maahanmuuttajia, paitsi ukrainalaisia tietty. Joo ja mikä kauhistus olisi vielä asua vaikka Herttikassa, missä näkyy värillisiä lapsia ja matkaa olisi aika paljon huippuun viritetyllä ja tulevalla valkokauluksisella ressuun tai varsinkin syk:n International Baccalaureate koulutushjelmaan.
Katos, jätkä osaa hienoja sanoja. No, onneks on olemassa malleja, miten ne kirjoitetaan🤣
Parempi onkin, ettei kaltaisesi ääliö pääsekään lapsenlapsiaan opettamaan
am - Anonyymi
Hihhih korvaakin hyvin kaiken yhtä viisaat sanottavas.
Pitää tässä sen verran paljastaa tuosta ihailemastasi xminiästäni, että vaihtoi entisen kämppänsä puolet pienempään sen takia, että rahaa jäisi matkusteluun. Lähteekin kuulemma heti pääsiäisenä rapakon taakse - eikä soutaen eikä uidenkaan - kun ei ole siellä(kään) käynyt moneen vuoteen. Mut sehän on vain hänelle lisää meriittiä , kun harrastaa matkustelua, eikös niin.
Mitähän varten muuten mun pitäisi täällä valehdella? Itse siis ilmeisesti valehtelet, kun uskot että muutkin tietysti niin tekevät.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihhih korvaakin hyvin kaiken yhtä viisaat sanottavas.
Pitää tässä sen verran paljastaa tuosta ihailemastasi xminiästäni, että vaihtoi entisen kämppänsä puolet pienempään sen takia, että rahaa jäisi matkusteluun. Lähteekin kuulemma heti pääsiäisenä rapakon taakse - eikä soutaen eikä uidenkaan - kun ei ole siellä(kään) käynyt moneen vuoteen. Mut sehän on vain hänelle lisää meriittiä , kun harrastaa matkustelua, eikös niin.
Mitähän varten muuten mun pitäisi täällä valehdella? Itse siis ilmeisesti valehtelet, kun uskot että muutkin tietysti niin tekevät.
amSähän voit kirjoittaa ihan mitä mieleesi tulee meille tuntemattomasta ihmisestä ja sen sinä teet ja kaikki ovat aivan ihastuksissaan sinun lapsiisi ja vihastuksissaan miniään. hih
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katos, jätkä osaa hienoja sanoja. No, onneks on olemassa malleja, miten ne kirjoitetaan🤣
Parempi onkin, ettei kaltaisesi ääliö pääsekään lapsenlapsiaan opettamaan
amhiihhihhih sure ny vielä viikko, että olisit edes vähän uskottava
Anonyymi kirjoitti:
Hihhih korvaakin hyvin kaiken yhtä viisaat sanottavas.
Pitää tässä sen verran paljastaa tuosta ihailemastasi xminiästäni, että vaihtoi entisen kämppänsä puolet pienempään sen takia, että rahaa jäisi matkusteluun. Lähteekin kuulemma heti pääsiäisenä rapakon taakse - eikä soutaen eikä uidenkaan - kun ei ole siellä(kään) käynyt moneen vuoteen. Mut sehän on vain hänelle lisää meriittiä , kun harrastaa matkustelua, eikös niin.
Mitähän varten muuten mun pitäisi täällä valehdella? Itse siis ilmeisesti valehtelet, kun uskot että muutkin tietysti niin tekevät.
amMonet vanhemmat haluavat lapset ulos kodista heti kun on 18 täytetty tai viimeistään 20. Minä jos muutan pienempään (ei ole enää lapsia) niin muutan siksi, että olen lähempänä lapsenlapsenlapsiani ja voidakseni auttaa heitä enemmän kun rahaakin jäisi vuokrasta muuhun käyttöön. Nytkin pojantytöllä on maksuja älyttömästi, on äitiyslomalla, opintorahan takaisinmaksua, asuntolainaa, korotetut korkomenot, isot sähkölaskut, iso sairaalalasku, koiran lääkärikäynti ja tuleva 2 hampaan poisto, koirien lääkärikäynti kalliimpi kuin ihmisten jne. Ja muutenkin, haluaisin nähdä heitä useammin kuin pari kertaa vuodessa. Matkustamisesta en välitä. Pitäisi mennä loppukuusta kastajaisiin mutta taitaa olla silloin junalakkokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hiihhihhih sure ny vielä viikko, että olisit edes vähän uskottava
Sä olet niin surkea nuljaska, että et osaisikaan ketään surra, et edes huomaisi, jos joku läheltäsi häviäisi. Oot itseriittoisin tyyppi, jonka missään, koskaan olen "tavannut".
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katos, jätkä osaa hienoja sanoja. No, onneks on olemassa malleja, miten ne kirjoitetaan🤣
Parempi onkin, ettei kaltaisesi ääliö pääsekään lapsenlapsiaan opettamaan
amAmmu luulee jo, että täällä kertoisin jopa siis lapsenlapsistani hihhih ja mitä muka pystyisin opettamaan, koska ei oo tollasta valkokaulusmeriittiä kuin märehtijällä. Suomessa on turkasen paljon vieläkin niitä paskaisia valkoisia kauluksia. Oon niin kateellinen että huhhuh
opiskeleminen on nykyään monin verroin helpompaa kuin ennen.
Etenkin tiedon etsintä on vaivattomampaa. Moneen asiaan pääsee
napin painalluksella. Muistaa ajan kun kirjoituskoneella tehtiin monisivuiset harjoitustyöt. Tekstin ja kuvien sijoittelu piti pohtia etukäteen varsin tarkkaan.
Editointi oli varsin mahdotonta. Tekstiä saattoi pikkasen korjata korjausnauhalla
kirjain kerralla. Tapa jolla vaikkapa 70 luvulla opiskeltiin saisi nykyperuskoululaisen ja yliopisto-opiskelijankin hermoraunioksi. Itseäni on alkanut kiinnostamaan Espanjan kielen opiskeleminen. Jos vaikka muuttaisi Torremolinokseen eläkepäiviänsä kuluttamaan. Testasin jo sitä nykyajan opiskelua "tee-se-itse" menetelmällä. Avasin google translate kääntäjän näyttöruudulle. Kieliksi Espanja ja Suomi. Sen jälkeen kopioin wikipediasta sopivan pätkän laadukasta espanjankieltä. Varsin hyvin se kääntyi suomen kielelle. Eikä siinä vielä kaikki. Laitoin kaiutuksen päälle. Google translaten tekoäly luki ääneen espanjankielen tekstiä. Samalla oikea tapa lausua espanjaa tulee ihan selkokielellä. Jos siis nyt ahkeroisin nykyajan tietotekniikalla niin veikkaan että 2-3 kuukaudessa oppisin espanjaa arkikäytön tasolle 2000-3000 sanan sanavarastolla höystettynä. Merkilliseksi on maailma muuttunut.
Tässä se valaiseva esimerkki:
ensin espanjan kielellä pätkä tekstiä
Torremolinos es un municipio español situado en la provincia de Málaga, en la costa mediterránea de Andalucía.
Sama suomeksi käännettynä.
Torremolinos on espanjalainen kunta Malagan maakunnassa Andalusian Välimeren rannikolla.
https://www.google.com/search?q=google+translate&rlz=1C1GCEA_enFI1035FI1035&oq=google+tarslate&aqs=chrome.1.69i57j0i10i131i433i512j0i10i433i512j0i10i512l7.5374j0j15&sourceid=chrome&ie=UTF-8- Anonyymi
Vähän aikaa jaksoin aikanani epsanjaa lueskella, mutta kun niitä pitää tervehtiä eri lailla, jos on aamu, päivä tai ilta. Joku muukin hen (=se, ne) viittaisi keskisormellaan mutta pääasiahan on että tullaan ymmärretyksi
Tänään on naistenpäivä, joten hyvää naistenpäivää etenkin sorretuille naisille varsinkin Afganistanissa ja Iranissa, toivottavasti pääsette noista terroristiukoista eroon ja saatte taas jatkaa koulunkäyntiä ja kulkea ilman huivia pelkäämättä pahoinpitelyä ja hengenmenetystä.
- Anonyymi
Ihailkaa suurta matemaatikkoa : "neliöjuuren yläviiva on aina saman mittainen, vaikka juuren alle tulisi kuinka pitkä lauseke. "
Minkä jälkeen hän moittii : " Et näemmä neliöjuurimerkistäkään tajua höykäsen pölähtävää. "
Ajatellla, että jopa kirjoitusohjelmaan on osattu tehdä sanan alleviivauksen mittainen viiva ja het painalluksen jälkeen viiva ei pitene. Ootsä kyl aivan huippu ammu hihhih
Auttakaa nyt muut kouluja käyneet märehtijää siinä, että tietotekninen nykyneliöjuuri on niin viallinen että joku erehtyy vaikka siinä, mitkä luvut ovat neliöjuuren sisällä. Eihän silloin tietotekniikkaa voi syyttää, vaan sitä mäntti"opea" joka saanut siis aikaan osaamatta "suunnitella" tai siis ohjelmoida neliöjuuren yläviivan käyttäytymistä lukujen lukumäärän mittaiseksi. Tai siten, että lyhyen yläviivan sisälle laitetut numerot tai kirjaimet ovat pienempiä kuin jatkolausekkeessa. Märehdi nyt lisää metaania mölö ammu. Ehkä suunnittelijoilla on oppikirjakustantamojen ja sellulienten keittäjien kanssa salainen sopimus, jotta saataisiin taas kalliit kirjat markkinoille.- Anonyymi
Ääliö esittää, mutta tajuaa matikasta ja sen opettelusta/opettamisesta yhtä vähän kuin sika hopealusikasta.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ääliö esittää, mutta tajuaa matikasta ja sen opettelusta/opettamisesta yhtä vähän kuin sika hopealusikasta.
amSe, joka sua on opettanu, on siis ollut tosi sika. Ja oot sen tuotoksia, mutta viepä sen karsinan pohjimmainen. Ammuuu.
Et pelkästään luonnontieteissä, mutta myös suomen kielessä, mutta eihän se vesi kannettuna kusipäähänkään
"hiutaloi"ko koipussissasi?
Deja-vu . Pitkähihaisessa kauluspaitani sisäpuolelle oli jäänyt hälytystarra leikkaamatta irti. Monesko kerta jo näin käy minulle, Monta kertaa piippaillut ovesta sisään mennessä kun asioitsen paikallisessa LIDL kaupassa. Tänään lopultakin motivoiduin saksimaan hälytystarran irti . Kas kummaa. Kauppaan mennessä ei enää piipitellyt. Onhan tämä nyt jotakin. Alan keräilemään irti leikkaamiani hälytystarroja. Laitan tarrat kiertoon. Teen jatkossa käytännöllistä pilaa ihmisille. Tiputtelen pahaa aavistamattomien ihmisten ostoksiin ja kärryihin näitä irti saksimiani tarroja. Saadaan hupia aikaiseksi kun portti alkaa piipittämään. Kenties tipautan kaupan henkilökunnan tai vartijan taskuihin ja he joutuvat itse rötös epäillyiksi. Kenties joku tunnettu poliitikko kärähtää kaupasta ulos mennessä kun portti alkaa hälyttämään. Sellainen iloinen vaalipila kun kehuvat itseänsä ja viisauttansa kauppakeskuksissa.
Tai piilotan sittenkin tarran alushousujeni sisäpuolelle. Pieni kiusanhenki se asuu minussakin / Jimmy- Anonyymi
Hyvä kun jollain vielä kepposet mielessä. Minutkin on kerran kaupan kassalla piipattu. Ylläni oli upouusi untuvatakki, kunniakkaasta hesalaisesta kaupasta ostettu, ja hälytin oli jäänyt kiinni. Niin minusta tuli hetkeksi cittarissa asioinut myymälävaras. Oli hupaisaa seurata kassajonossa seisovien ihmisten ilmeitä, kun vartija tuli "noutamaan" minut ja vei ikkunattomaan koppiin. Siellä sitten hälytin löytyi ja irrotettiin. Ei ollut siinä kaupassa samanlaisia takkeja, joten ei tarvinnut edes yrittää todistella, etten mitään heiltä ollut vienyt. Takin ostokuittikin oli lompakossani, mutta ei sitäkäään tarvinnut esitellä. Taisivat kassanjonon tyypit pettyä, kun en tullutkaan kahleissa ulos tutkimuskopista😂.Pientä vaihtelua kassajono joskus ansaitsisikin.
am
Olipa tänään virkistävä tapaaminen. Meitä entisiä koulukavereita, siis nyt mummoja, on viisi, jotka olemme pitäneet yhtä kaikkina vuosina, vuosikymmeninä, kouluajoista alkaen. Reilun vuoden aikana kahdesta meistä on tullut leskiä, kolmannenkin puoliso taistelee myös vakavaa sairautta vastaan, ja kaksi on edelleen sinkkuja.
Tänään muisteltiin kouluvuosia, ja seuraavassa tapaamisessa, veikkaan, vielä enemmän. Vanhathan vain niin tekevät; muistelevat. Kyllä kouluajat olivat helppoa elämää! Jos silloin olisi tiennyt, mitä kaikkea aikuisuus ja ennen kaikkea vanhuus pitävät sisällään, niin olisi joka päivä kulkenut kiittimet kyynärpäitä myöten ristissä pelkästä onnesta. Silloin tiesi aina tarkalleen, mitä piti tehdä. Joku teki, joku toinen ehkä laisti. Meidän porukssa kaikki olivat tunnollisia ja saimmekin koulumme hoidettua loppuun yhdellä kertaa, yhtaikaa. Silloin aikaanhan jätettiin luokalle, jos hommat ei sujuneet ja ystävien tiet saattoivat erota. Nykyään saa armovitosen ja siirtyy seuraavalle luokalle, vaikka osaaminen olisi vain täältä sinne päin, usein ei sitäkään.
Huomenna vihdoin pääsemme aloittamaan hautajaisjärjestelyt. Siipan ruumiinavaus on tehty tänään ja kuolemaan liittyvät dokumentit alkavat vihdoin liikkua. Hidasta on ollut. Virkatodistustakaan en ole saanut siksi, että vasta po. avauksen jälkeen lähtee kuolemasta virallinen ilmoitus, vaikka siippa todistettavasti - kotisairaalan kaksi hoitajaa - kuoli melkein kaksi viikkoa sitten. Se oli jonkinmoinen yllätys. Siippaa hoitanut lääkäri ei siis todistusta saanutkaa kirjoittaa.Itseänikin harmittaa asioiden viivästyminen. Ja kaikki johtuu vakuutusyhtiön vaatimuksista varjella rahojaan. Himpun olen jo päässy takaisin kiinni arkeen, ja nyt sitten tulee taas uusi murheen aalto. Mutta minä olen aikuinen, selviän siitä. Lapsenlapsille tämä on raskaampaa. Heitä pitääkin meidän muiden tukea kaikin voimin.
Leppoisaa talvi-iltaa!Hassua tuo kuolintodistuksen viivyttäminen. Kyllähän siippasi kuoli 25.2. oli kuolinsyy mikä tahansa. Kai siihen kuolintodistukseen tarvitaan myös hoitavien lääkärien mielipide, ei vain patologin lausunto ja vakuutusyhtiön lääkäri, jotka eivät ole henkilöä elävänä nähneetkään.
Tosin nyt muistan, että veljeni kuolintodistusta ei suostunut kirjoittamaan hoitava lääkäri, koska hän kuoli kotiin, oltuaan sairaalasta viikonloppilomalla kodissaan. Mutta veljelleni tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, eri asia on lääketieteellinen, jossa sairaus tiedetään, mutta halutaan lisää tutkimutietoa sairauden aiheuttamista vaurioista.
Tuo, että on tietty määrä koulutovereita nuoruudesta asti, joiden kanssa silloin tällöin tapaa, on mukava tapa ja saa päivittää aina kuulumiset vuosittain. Se on sitä yhteisöllisyyttä ja hyvän hengen ylläpitoa kaverien kesken.
Kevät näyttää vakaasti lähestyvän, vaikka kylmää ja luntakin on luvattu. Mutta se on tuo valo, jonka määrää lisääntyy huimaavaa vauhtia ja tekee mielelle hyvää.
Ihmisiä näinä aikoina tuntuu kuolevan melkein jonossa. Oli vaikeaa löytää siipalle sinausaika jossain järkevässä aikataulussa. Olisi mennyt huhtikuun loppupuolelle, mutta lopulta sain sovittua sen jo parin viikon päähän. On sitten se asia hoidettu ja pääsen sitten selvittelemään perunkirjoituskiemuroita.
Tänään selvääkin selvemmein tajusin, että olen nyt yksin. Ruokakauppaan ei mennyt edes kahta kymppiä, ja sillä rahalla sain koko viikonlopuksi sapuskaa ja vähän muutakin. Hintojakin tarkastelin tarkemmin kuin pitkään aikaan, ja huomasin jännän jutun: kaikki tavalliset viipalejuustopakkaukset, saman kokoiset, ovat sentilleen saman hintaisia. Ennen niiden kilohinnat olivat eri suuruisia, mutta nyt kaikissa sama hinta. Enkä usko, että aiemmin kalliimpien juustojen hintaa olisi alennettu samaan tasoon halvempien kanssa, vaan on tehty toisin päin. Konstit on (kauppiaallakin) monet sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki.
Hyvää viikonlopun aloittelua!Kysyin tätä sinulta jo iltapäivällä, mutta kirjoitustani ei näy täällä. Eli missä kaupassa kävit kun oli noin tasahintaiset juustot. S-korteilla saa kuulemma hyvin bonuksia, mutta Plussakortilla mitäänsanomattomia etuja sanovat lapsenlapseni, joilla on nuo molemmat. Itselläni ei ole kumpaakaan. Onko Lidlissäkin jo jokin kortti olemassa? Hintansa ovat kai alemmat jo ilman mitään korttikikkailuja, mitä olen lehtien ruokakorivertailuissa havainnut.
Minulla menee noin satanen viikossa ruokaan, eli U:n kanssa yhdessä ei mennyt paljoa enempää. Eli kyllä on Venäjän sota korottanut hintoja rutkasti. Viikkolaskuuni kuuluvat myös mahdolliset talous- ja wc-paperit, pesuaineet, paristot ja jokunen ledlamppu. Niitähän ei osteta joka viikko.
Peruskoululainen (Mustion koulu Salossa) oli kirjoittanut harjoitustyössänsä että sukupuolia on vain kaksi. Hänen opettajansa (sateenkaari-ihminen) otti siitä herneen nenäänsä ja myös tasa-arvovaltuutettukin. Oppilaan työ on kuulemma hylättävä uusiototuuden vastaisena. Olen itse oppilaan kannalla. Suomen kielessä sanassa sukupuoli on kaksi puolta. Sana sukupuoli ei anna muita vaihtoehtojakaan. Muissa kielissä on toisin. Niissä ei mainita sanaa puoli. Annanpa esimerkkejä
a) Italian kieli: Sessuale
b)ruotsin kieli: sexuell
c) saksan kieli: sexuell
d)englannin kieli: gender
Kuten tuosta jo voidaan päätellä Mikael Agricola aikoinansa 1500 luvulla oivalsi mitä on tapahtuva 2020 luvulla. Kaukoviisaasti hän teki päätöksen ihmisen seksuaalisuudesta. Käytettäköön sanaa sukupuoli eikä sanaa sessuale tai gender tai sexuell, Voi olla että joudutaan vielä tilanteeseen että sana sukupuoli joudutaan
poistamaan koulukirjoista ja kaikkialta missä kyseinen kauhean paha sana esiintyy. Sanakirjoistakin. En tiedä onko monikaan muu vielä pohtinut kyseisen sanan ongelmatiikkaa Jimmyn lisäksi. Hienolle Mustion koulun oppilaalle ehdotan hymypoikapatsasta, ryhtisormusta ja stipendiä Harvardiin.
Asiasta kolmanteen: Taitaa hymypoika ja hymytyttö patsas olla historiaa. Nykyään jaetaan sukupuoleton hymy-patsas luokan suosikille. Kipsiä sekin onneksi vain on.
Kevät lähestyy. Yöllä pakkaset kirittää mutta päivällä aurinko lämmittää kivasti /JimmyKun puhutaan monista sukupuolista, viitataan siihen että ihminen voi kokea olevansa jotain muuta kuin mies tai nainen.
Itse olen karvainen karpaasi, mutta minullakin on feminiininen puoleni. Se ei ilmene seksuaalisuudessa, mutta muuten kyllä. En ole kovinkaan kiinnostunut monistakaan "miesten" jutuista. Sen sijaan hoidin aikoinaan lasta kotona melkein äitiään enemmän, siivoan ja kokkaan mielelläni. Olen siis henkisesti puoliksi nainen. Myös luonteeltani pehmeämpi kuin vaikkapa vaimoni. Eikä ole mitään ongelmia myöntää tällaisia asioita. Ei siis lainkaan "tosimiehen" tyylistä.Nythän on niin paljon uudissanoja sukupuolille, että kohta ei tiedä erkkikään, mitä tarkoittavat. Itsensä sukupuolettomaksi tunteva näyttää kuitenkin ulospäin joko mieheltä tai naiselta. Nimitys on pan-sukupuolinen. Muun-sukupuolinen taas on häilyvä, tuntee tänään yhtä, huomenna toista. Trans taas on useimmiten mies, joka tuntee olevansa nainen.
DrWhoo kirjoitti:
Kun puhutaan monista sukupuolista, viitataan siihen että ihminen voi kokea olevansa jotain muuta kuin mies tai nainen.
Itse olen karvainen karpaasi, mutta minullakin on feminiininen puoleni. Se ei ilmene seksuaalisuudessa, mutta muuten kyllä. En ole kovinkaan kiinnostunut monistakaan "miesten" jutuista. Sen sijaan hoidin aikoinaan lasta kotona melkein äitiään enemmän, siivoan ja kokkaan mielelläni. Olen siis henkisesti puoliksi nainen. Myös luonteeltani pehmeämpi kuin vaikkapa vaimoni. Eikä ole mitään ongelmia myöntää tällaisia asioita. Ei siis lainkaan "tosimiehen" tyylistä.Onneksi tunnemme silti itsemme vielä ihmisiksi. Tosin olen lukenut kyllä lehdistä, että yksikin nainen tuntee itsensä kissaksi ja on tatuoittanut itsensä ihan kissanaamaiseksi. Kaikilla mieheillä on naishormoneja ja kaikilla naisilla on mieshormoneja. Niiden määrä vain vaihtelee. Esim Caster Cemenyalla on kolminkertainen määrä testosteronia verrattuna normaaliin naisiin, joten hän ei saa osallistua naisten 400, 800 ja 1500 metrin juoksuun jollei alenna lääkkeillä tasoaan naisten tasolle.
Calvados kirjoitti:
Nythän on niin paljon uudissanoja sukupuolille, että kohta ei tiedä erkkikään, mitä tarkoittavat. Itsensä sukupuolettomaksi tunteva näyttää kuitenkin ulospäin joko mieheltä tai naiselta. Nimitys on pan-sukupuolinen. Muun-sukupuolinen taas on häilyvä, tuntee tänään yhtä, huomenna toista. Trans taas on useimmiten mies, joka tuntee olevansa nainen.
Jos siis on sukupuolen määrittely nykyään vähän monimutkaista, niin seksuaalisen suuntauneisuuden moninaisuus se vasta on metka juttu. Näähän on siis kaksi eri asiaa. Väitetään että voi olla kiinnostunut seksuaalisesti vaikka WTC tornien pahvimalleista..
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/fac565c3-7dd3-4d7f-ae5d-7a598759dff1DrWhoo kirjoitti:
Jos siis on sukupuolen määrittely nykyään vähän monimutkaista, niin seksuaalisen suuntauneisuuden moninaisuus se vasta on metka juttu. Näähän on siis kaksi eri asiaa. Väitetään että voi olla kiinnostunut seksuaalisesti vaikka WTC tornien pahvimalleista..
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/fac565c3-7dd3-4d7f-ae5d-7a598759dff1Ohoh. Nainen rakastunut WTC-torneihin. Teettänyt niistä pienoismallit pahvikuvan lisäksi. Eipä ole keneltäkään pois rakkautensa kohde. Niitähän ei enää edes ole.
ammatit joissa melkein kaikki ammatinharjoittajat ovat miehiä on hyvin vähän
muun sukupuolisia. LGBT sateenkaari vähemmistöä on kirvesmiesten joukossa hyvin vähän. Puusepät/kirvesmiehet ovat miehiä sekä ulkoisesti että myös sisäiseltä identiteetiltänsä. Siihen joukkoon naisen on vaikea siirtyä. Ammatti vaatii voimakkaat näpit ja isot kourat ja se karsii muunlaiset sukupuoli-identiteetit joukosta tehokkaasti pois. Myös heiveröisemmät miehetkin. Sen sijaan ammatit joissa on sekä miehiä että naisia LGBT yleistyy voimakkaasti.
Tunnettu erikoisuus on katoliset papit. Papin (katolinen) ammattiin on perinteisesti hakeutunut seksuaalisesti varsin "outoa" porukkaa. /Jimmy- Anonyymi
Ties mikä on hillotolppakin? Itelle se on ollut selvää jo kauan. Tässä on kompa että kompastu vaan
- Anonyymi
Saako LGBT mennä missään yleiseen saunaan? Entäs poliisiksi? Pamputtaminen ei ole heiveröisten hommaa vaikka sielläkin on nykyään paljon naisia ja kysymys kuuluukin : jos on ollut ennen riuska mies ja nyt on tissit. . . ?
Tuo asia että esim uimahallin saunaan ei saa mennä uimapuvussa, haittaa esim transihmisiä. Kun mies on jo niin pitkällä sukupuolen vaihdossa, että kasvot ovat jo naiselliset, rinnat jo laitettu, äänikin jo osittain naisen mutta housuissa on vielä miehen vehkeet, et voi mennä kummallekkaan puolelle.
Tuosta uimahallista tuli mieleen että joillakin maahanmuuttajillakin on vaikeuksia tulla saunaan ilman uikkareita.
Joku keski-ikäinen tai sitä vanhempi rasisti setä saattaa sitten alkaa isoon ääneen vaatia maahanmuuttajaa housuttomaksi. Täällä ollaan ilman uikkareita, saatana...No jaa, ongelmansa kullakin.DrWhoo kirjoitti:
Tuosta uimahallista tuli mieleen että joillakin maahanmuuttajillakin on vaikeuksia tulla saunaan ilman uikkareita.
Joku keski-ikäinen tai sitä vanhempi rasisti setä saattaa sitten alkaa isoon ääneen vaatia maahanmuuttajaa housuttomaksi. Täällä ollaan ilman uikkareita, saatana...No jaa, ongelmansa kullakin.Monet muslimithan vaativat, että saavat olla uimahallissa ja altaassa niissä kaavuissaan, tai sitten heille eri uintivuorot. Hehän eivät saa paljastaa vieraille miehille edes nillkkojaan.
- Anonyymi
Puusepällä pitää olla suuret ja voimakkaat kädet ja se vaatimus luonnollisesti karsii - hihhiihhih täytyypä kertoa kolmelle puuseppä naisystävälleni 160. Elämän känsäkäden tiedon ja kysyä vielä josko heillä on sisäisessä identiteetissään mies sisäisyyttä
Ja jos on henillä on munat, tissit ja huulipunaa, niin uimahallin saunaan uimapuvussa -äsh, ei edes uimahallin
Hihhiihhih Lujeskelin noita alkuviikon kirjoitelmia. Sen verran kommentoin, että älkääpäs yrittäkö "referoida" meikän tekstejä, pieleen menee kuitenkin.
Ylipäätään suosittelisin ainakin lukemaan aika tarkasti ensin mitä olen kirjoittanut.
Säätilat vaihtelee, öisin kylmää toistakymmentä astetta, päivisin nollaa.
Ja Sanna "lupaili" Hornetteja Ukrainaan muiden päättäjien ja puolustusvoimien tietämättä, melkoiset valtuudet ynnä harkintakyky virasta väistyvällä pääministerillä.Sorry, minä olin toinen ja anonyymi edson toinen. Edsonin tapahan on kopioida meidän kirjoituksiamme ihan päivittäin. Ja yleensä vain sen osan, mikä palvelee itseään ja väärinymmärrystään saadakseen nälviä.
Nyt meni Sanna kyllä lupailemaan liikoja. Kaikkonen jo selvittikin tilanteemme että ei meiltä hornetteja riitä muille antaa ja vuosikymmenen lopulla ovat jo poistotavaraa.
- Anonyymi
Onnex Sanna ajaa sitäkin asiaa, ettei pressalla ole kuin juhlakalun asema. Näin on kuninkaallisillakin ja monessa maassa Euroopassa pääministeri on se, joka puolustusministerin, ulkoministerin ja eduskunnan avulla hoitelee ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa
Mutta auta armias meidän kekkoslandiaamme, ja perinnettä jatkaa niinistö pienellä alkukirjaimella ja huom!!! hän puuttuu jopa ulkomaanvelkaan ja muuhunkin sisäministerin hommiin. Oli USA:ssakin ajamassa kokkareiden vaaliasiota ja ties mitä, muka kauppoja hieromassa. Mies joka hieroin pandatkin Suomeen, upee kauppamies. - Anonyymi
PS, Kok., Kesk., KD, Liik.
"Suomessa on liian helppo elää . . ." köyhän siis
Kunhan vaan saamme äänenne, niin palkkaamme heti 500 uutta upseeria, sillä nyt on armeijan ylimmällä oksalla todella vaikeaa elää. Entä poliisit? Enemmistö haluaa pamputtamaan kaduille ja niin se olla pitääkin, sillä suuri vaara on, että liian helposti elää köyhä kansa, sillä heti valittavat, jos kesälomarahat viedään pois. Kokoomus eritoten ei poliisien talousrikosyksikköä halua laajentaa, sillä nyt jo on satsattu kumipampputuotantoon MInäkin meinasin aamulla lähes säikähtää, kun huomasin kuinka kylmää on; en aluksi osannut katsoa mittarin lukemaa tarpeeksi alhaalta. Hyvä etten painunut saman tien takaisin pehkuihin. Varmaan olisin saanut uudestaan unen. Yö meni taas huonosti. Stressistä kai johtuu, kun maha on aina öisin kipeä. Eräs hoituri kertoi, että just tyypillistä stressille.
Nykyisessä mielentilassani huomaan, että välillä yhdistelen herkästi asioita, joissa näkyy mukamas jotakin outoa ja merkityksellistä. Juuri äsken kuulin erään ihmisen kuolemasta. Hän oli muuten täysin vieras, mutta merkityksensä perheemme elämässä oli hyvällä tavalla iso: ostimme aikoinaan häneltä ensimmäisen oman kotimme, jota olimme jo pitkään haaveilleet. Nyt siis lähti samoihin aikoihin kaksi elämässään lyhyesti törmanneet, lähes päivälleen samanikäisetkin miehet.
Nainen vai mies? Tänään lueskelin juttua mm. naisten etenemisestä työelämässä. Kovastihan siitä joka paikassa paasataankin: naisia pitää saada enemmän johto- ja muille korkeamman profiiilin paikoille. Monesti välillä kyllä tuntuu siltä, että naisia haluttaisiin vain sen takia, että ovat naisia. Minusta aina pitäisi osaamisen tulla ennen sukupuolta. Olisi kiva tietää, mikä ratkaisee valinnassa silloin, kun mies ja nainen ovat koulutuksensa ja osaamisensa suhteen täysin samalla viivalla.
Omat kokemukseni naisjohtajista ovat aika vähäiset, mutta tuntemissani tapauksissa naisilla oli kyllä minun mielestäni enemmän maskuliinisia piirteitä - ei kuitenkaan ulkonäössä tai habituksessa - kuin feminiinisiä. Vaatiiko johtaminen sitten vähän karskiutta tai muuta vastaavaa luonteen piirrettä? Tai luultavasti omien työvuosieni ajoista kriteerit ovat jo muuttuneet?
Kaikki miehetkään sovi johtajiksi, niin miksi sitten nainen vain siksi että on nainen. Monesti johtajaksi pyrkivän halut ovat suuremmat kuin kyvyt. Siihen kyllä taitaa "syyllistyä" useammin mies kuin nainen. Naiset ovat kuulemma nimenomaan osaamisensa suhteen - paljon itsekriittisempiä kuin miehet, jopa siinä määrin, etteivät edes hae ison pomon paikkoja. Valinnan tekijän rooli on oleellinen, mutta valinnan lopputulema koituu työyhteisön harmiksi tai onneksi. Onneksi ei enää tarvitse olla työelämässä. Pomoksi sopimattomia - myös pari naista - on kerinnyt minunkin työvuosieni varrelle sattua.
Mutta nyt tämä pomo lähtee pomottamaan itseään rahan käytössä. Pitäis lähteä löytämään joku hautajaisiin sopiva vaate. Mustia vaatteita minulla kyllä enimmältään kaapissa vain onkin, mutta ei yhtään sellaista, mikä sopisi kyseisen kaltaiseen tilaisuuteen.
Mukavaa talvilauantaita!Sukupuolikiintiöitä käytetään kuntien luottamustoimissa ym viroissa ja esim pörssiyhtiöiden hallituksissa. Tällä ilmeisesti haetaan sukupuolten tasa-arvoa. Siis tasa-arvoko toteutuu jos joku virka täytetään ensisijaisesti sukupuolen, ei pätevyyden perusteella? No, näin on viisaammat ajatellut.
Nykyään toki tämäkin asia on mutkallisempi kun sukupuolia on aika monta..
Että hautajauskuteita. Itelläni on valtaosa vaatteista mustia. Olen siis mustanpuhuva olemukseltani, ehkä mieleltänikin..- Anonyymi
Sä et ainakaan ole "osaamisesi" suhteen kriittinen
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Sukupuolikiintiöitä käytetään kuntien luottamustoimissa ym viroissa ja esim pörssiyhtiöiden hallituksissa. Tällä ilmeisesti haetaan sukupuolten tasa-arvoa. Siis tasa-arvoko toteutuu jos joku virka täytetään ensisijaisesti sukupuolen, ei pätevyyden perusteella? No, näin on viisaammat ajatellut.
Nykyään toki tämäkin asia on mutkallisempi kun sukupuolia on aika monta..
Että hautajauskuteita. Itelläni on valtaosa vaatteista mustia. Olen siis mustanpuhuva olemukseltani, ehkä mieleltänikin.."No, näin on viisaammat ajatellut."
Ootko ite ajatellut ? Hautajaisvaate naisilla on yleensä musta jakkupuku, housupuku tai mekko, joka on ns selkeälinjainen vailla krumeluureja. Poikkeuksiakin olen nähnyt, esim oma anoppini osti vanhemman poikansa hautajaisiin mekon, joka oli kuin salsamekko. Musta-valko-harmaa-kuvioinen rimpsullinen sifonkimekko. Anopin siskon hautajaisiin taas tämän miniä pukeutui hyvin avonaiseen hihattomaan pikkumustaan ja hartioilla tylliä tai sifonkia oleva saali. Hän oli kuin cocktailtilaisuuteen menossa.
Vainajat saatiin siunattua ja arkkuhaudattua kunnialla riippumatta siitä mitä saattajilla oli yllään.Calvados kirjoitti:
Hautajaisvaate naisilla on yleensä musta jakkupuku, housupuku tai mekko, joka on ns selkeälinjainen vailla krumeluureja. Poikkeuksiakin olen nähnyt, esim oma anoppini osti vanhemman poikansa hautajaisiin mekon, joka oli kuin salsamekko. Musta-valko-harmaa-kuvioinen rimpsullinen sifonkimekko. Anopin siskon hautajaisiin taas tämän miniä pukeutui hyvin avonaiseen hihattomaan pikkumustaan ja hartioilla tylliä tai sifonkia oleva saali. Hän oli kuin cocktailtilaisuuteen menossa.
Vainajat saatiin siunattua ja arkkuhaudattua kunnialla riippumatta siitä mitä saattajilla oli yllään.Meille tulee kyllä todella vanhanaikaiset hautajaiset, mutta sitä oli siippakin. Harvalukuinen saattoväkikin on enimmäkseen tätä "vanhan liiton" polvea, joten melkein voin arvata, ettei kellään varsinaisia juhlavermeitä yllään ole. Tietysti varmasti voin tietää vain oman ja porukkani mallin. Mutta saattaisin minäkin hieman vierastaa cocktail-vaatetta hautajaisissa.
Vanhanaikaisuus on valttia myös itse tilaisuudessamme: pari virttä, joista toinen, siipan armeijassa äidinkielellään oppima, urkumusiikkia, kukkatervehdyksiä - ei siis vain yhtä kukkaa, mikä nykyään muodissa - ja kahvipöydässä mm. voileipäkakkua, mitä ei kai kauheasti enää harrasteta. Siis hyvin omannäköisemme hautajaiset.amummu kirjoitti:
Meille tulee kyllä todella vanhanaikaiset hautajaiset, mutta sitä oli siippakin. Harvalukuinen saattoväkikin on enimmäkseen tätä "vanhan liiton" polvea, joten melkein voin arvata, ettei kellään varsinaisia juhlavermeitä yllään ole. Tietysti varmasti voin tietää vain oman ja porukkani mallin. Mutta saattaisin minäkin hieman vierastaa cocktail-vaatetta hautajaisissa.
Vanhanaikaisuus on valttia myös itse tilaisuudessamme: pari virttä, joista toinen, siipan armeijassa äidinkielellään oppima, urkumusiikkia, kukkatervehdyksiä - ei siis vain yhtä kukkaa, mikä nykyään muodissa - ja kahvipöydässä mm. voileipäkakkua, mitä ei kai kauheasti enää harrasteta. Siis hyvin omannäköisemme hautajaiset.Se yksi ruusu arkun vierelle on yleistynyt siksi, että jos vainaja tuhkataan, niin ne upeat kukkalaitteet heitetään heti roskiin, elleivät saattajat vie niitä jollekin haudalle siunaustilaisuuden jälkeen, sillä kun arkku päätyy krematorioon vasta monta päivää siunausken jälkeen ei kukkia polteta arkun mukana kuitenkaan. Arkkuhautauksessa kukkalaitteet taas peittävät kummun upeasti ja kestävät kauan hyvännäköisinä, varsinkin kylmähköillä ilmoilla.
U:n siunauksessa laskimme kukin vain yhden pitkävartisen ruusun ja arkun koristekukat veimme apen ja anopin haudalle siunauksen jälkeen. Uurnasta tuhkan kaato muistolehdon maan sisään oli vasta kahden viikon kuluttua, ei saatu aiempaa aikaa. Myös kuolemasta 25 päivän kuluttua saimme ekan vapaan siunausajan.
sukupuolisuus ja sukupuolisuuntautuminen on lähtenyt merkillisiin sfääreihin.
Sateenkaaressa ei enää färit riitä. Mitäs sanotte seuravasta akronyymirimpsusta.
LGBTQQIP2SAA. Kirjainlyhenne auki reväistynä kuuluu seuraavasti:
"Lesbian, Gay, Bisexual, Transgender, Questioning, Queer, Intersex, Pansexual, Two-Spirit (2S), Androgynous and Asexual."
Sitten pahastutaan ja hypitään kiukusta tasajalkaa jos ei osaa puhutella oikealla tavalla. Ja mikä ihmeen merkintä laitetaan passiin ja henkilötodistukseen.
Tasa-arvo valtuutetullakin voi mennä sormi suuhun ta korvaansa. Pelikenttä muuttuu koko ajan
hullummaksi. Käyttäytyykö ilmiö samalla tavalla kuin näkyvä valo. Kun kaikki valon erilaiset aallonpituudet kasataan yhteen saadaan aikaiseksi valkoinen valo.
Oma teoriani menee osapuillensa näin.
Hetero on kombinaatio ja yhdistelmä H =( L+G+B+T+Q+Q+I+P+2S+A+A+jne.)
Salossa koululainen oli käsityötunnilla tehnyt harjoitustyönä itsellensä koululaukun. Siinä oli sateenkaarikuvio johon oli vedetty ruksi päälle ja tekstinä "sukupuolia on vain kaksi". Heh.
Hankin tänään puuilo kaupasta 60 cm pituisen luffan eli pesuvampun.
En todista sillä seksuaalisuuttani. Luffasta leikkaan sopivan pätkän jota käytän kattilan ja paistinpannujen pesussa. Teräsvilla kun raapii paistinpannuista teflonin ja pinnoitteet irti. Olen varmaan saanut sisääni teflonia niin paljon että joku sairaus tai aivodementia voi tulla milloin vain seuralaisekseni. Tai muutun LGBT uskovaiseksi. Kuka näistä tietää. Maailman kemikalisaatio kun on jo niin pitkällä.
Jimmy R.Meitille on kutakuinkin yhdentekevää mitä kukin kokee olevansa, mitä kenenkin kanssa tekevänsä. Kunhan siis lain puitteissa pysytähän. Jos ei, tulee pallo jalkahan. Näin se pitää olla.
Ja olkaamme iloisia siitä, että elämme vapaassa maassa (ainakin toistaiseksi) missä todellakin saamme olla mitä olemme. Ei ole toiselta pois toisen oikeudet.
Että vamppu. Mainio pesusieni myös koko kropalle. Sehän on oikea luonnonsieni, oliko nyt joku kurkkulaji.DrWhoo kirjoitti:
Meitille on kutakuinkin yhdentekevää mitä kukin kokee olevansa, mitä kenenkin kanssa tekevänsä. Kunhan siis lain puitteissa pysytähän. Jos ei, tulee pallo jalkahan. Näin se pitää olla.
Ja olkaamme iloisia siitä, että elämme vapaassa maassa (ainakin toistaiseksi) missä todellakin saamme olla mitä olemme. Ei ole toiselta pois toisen oikeudet.
Että vamppu. Mainio pesusieni myös koko kropalle. Sehän on oikea luonnonsieni, oliko nyt joku kurkkulaji.Meillä oli lapsuudessa aina tuollainen kurkun näköinen oikea pesusieni jota vampuksi kutsuttiin. Se leikattiin pituussuunnassa kahtia ja varsinkin sisäpuoli oli uutena erittäin karkea, mutta käytössä pehmeni.
Minä olen iloinen siitä, että olen cis-nainen. Eli minut on syntymässä todettu tytöksi ja koko ikäni olen itseni naiseksi mieltänyt. Eli meille sukupuoli-identiteettinsä kanssa sinut oleville ihmisille on Setan sivuilla cis-nimike. Lisäksi olen hetero, en ole koskaan tuntenut sukupuolista ihastusta naiseen.
Kukin tehköön halujensa mukaan, kunhan vastapuoli haluaa samaa, raiskaajat ja lapsiinsekaantujat linnaan ja "vehkeet valtiolle".Tänä päivänä välillä tuntuu siltä, että pitäisi "tulla kaapista" että uppoisi joukkoon. Kaikki nuo eri sukupuolia tarkoittavat lyhenteet ja niiden sisältämät määrittelyt ovat aika vaikeita omaksua, jos pitäisi. Onneksi ei tarvitse. Juuri niin kuin Cee, sanoi, minunkin osani tässä sekamelskassa on selkeä.
Toista on varmaan esim. nuorella pojalla, joka huomaa itsessään mm. juuri noita Whoonkin tunnistamia, feminiinisiä ominaisuuksia, tai vastaavasti tyttö voi olla kovastikin poikamainen. Tämä, seksin ja seksuaalisuuden kyllästämä aika heitä sekoittaa vielä lisää, ja monissa muissakin asioissa nuori voi olla hyvinkin ulalla. Kasvu auttaa monia niissäkin ongelmissa. Onneksi lakiin tuli 18v raja sukupuolen toiseksi/muuksi vaihtamiseen.amummu kirjoitti:
Tänä päivänä välillä tuntuu siltä, että pitäisi "tulla kaapista" että uppoisi joukkoon. Kaikki nuo eri sukupuolia tarkoittavat lyhenteet ja niiden sisältämät määrittelyt ovat aika vaikeita omaksua, jos pitäisi. Onneksi ei tarvitse. Juuri niin kuin Cee, sanoi, minunkin osani tässä sekamelskassa on selkeä.
Toista on varmaan esim. nuorella pojalla, joka huomaa itsessään mm. juuri noita Whoonkin tunnistamia, feminiinisiä ominaisuuksia, tai vastaavasti tyttö voi olla kovastikin poikamainen. Tämä, seksin ja seksuaalisuuden kyllästämä aika heitä sekoittaa vielä lisää, ja monissa muissakin asioissa nuori voi olla hyvinkin ulalla. Kasvu auttaa monia niissäkin ongelmissa. Onneksi lakiin tuli 18v raja sukupuolen toiseksi/muuksi vaihtamiseen.Miehän jo tulinkin kaapista ulos kun tunnustin olevani puoliksi nainen. Olen siis ajan hermolla...ei maar, nää on oikeesti vakavia asioita monen elämässä. Monet nuoret ovat päätyneet itsemurhaan näiden asioiden kanssa kipuillessa.
Ja terveisiä syömälästä. VG Wokista saapi maukasta vegeä. Käydään siellä usein siksikin, että sieltä saa maailman parahia kevätkääryleitä kotiin viemisiksi.
Koht pittää lähteä lenkille. 10 000 askeleen tavoite päivittäin on aika kova. Elämässäni on tosin ollut sellainenkin jakso, jolloin harrastin pitkän matkan juoksua. Se meni vähän liiallisuuksiin. Vetelin parhaimmillaan tollasia 10 km reippaita juoksulenkkejä 4-5 kertaa viikossa. Silloin olinkin sitten kyllä lähes yliluonnollisen kovassa kondiksessa.
Saatoin juosta väsymättä kuin Forrest Gump.
Ja voihan hittolainen näitä vaalikoneita. Hesarin arvokartan mukaan olen vasemmalle kallellaan oleva liberaalivihreä? Vastasin kysymyksiin pari kertaa vähän vastauksia (oikealle) muunnellen. Silti olen kuulemma sellainen. No onneksi ei sentään väittänyt meikää kansalliskonservatorveksi...
vaalikoneet ovat heikkotasoisia arvioimaan eri aatesuuntia. Kun ehdokkaat vastaavat kysymyksiin jotka ovat tyyliä: Valitsetko a) omenan b)banaanin c) päärynän
d) appelsiinin. Eihän sellainen anna kovinkaan todellista kuvaa kenenkään ajattelusta eikä tavoitteistakaan politiikassa.
Itselläni on jo tässä 67-68 vuoden kypsässä iässä varsin vakiintunut ja monelta kantilta pohdittu ja kivettynyt maailmankuvani. Siihen ei vaalikoneilla ole mitään sijaa. Vaalikoneet ovat täyttä huumoria. Itse teen valintani näin 1) ensin puolue eli aate 2) sitten sopiva ehdokas jolla on todistettua kyvykkyyttä, sitkeyttä ja yhteistyökykyä. Mieluusti 40-50 vuotias. Ei siis nuorempi eikä vanhempi. Nuorempi laukkaa ja hyppii ja vanhempi nukkuu ja torkkuu. /JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
vaalikoneet ovat heikkotasoisia arvioimaan eri aatesuuntia. Kun ehdokkaat vastaavat kysymyksiin jotka ovat tyyliä: Valitsetko a) omenan b)banaanin c) päärynän
d) appelsiinin. Eihän sellainen anna kovinkaan todellista kuvaa kenenkään ajattelusta eikä tavoitteistakaan politiikassa.
Itselläni on jo tässä 67-68 vuoden kypsässä iässä varsin vakiintunut ja monelta kantilta pohdittu ja kivettynyt maailmankuvani. Siihen ei vaalikoneilla ole mitään sijaa. Vaalikoneet ovat täyttä huumoria. Itse teen valintani näin 1) ensin puolue eli aate 2) sitten sopiva ehdokas jolla on todistettua kyvykkyyttä, sitkeyttä ja yhteistyökykyä. Mieluusti 40-50 vuotias. Ei siis nuorempi eikä vanhempi. Nuorempi laukkaa ja hyppii ja vanhempi nukkuu ja torkkuu. /Jimmy"todistettua kyvykkyyttä"...jaa jaa, onko siellä sellainenkin ehdokas? Äänestän heti, mehän ollaan samassa vaalipiirissäkin.
Mutta vakavasti puhuen, viihteen kannaltahan vaalikoneet pitäisi ottaa, vaikka tosiasiassa moni niiden perusteella valintansa tekeekin.
Vaikka parempi sekin kuin äänestää vaikka pärstäkertoimen mukaan. Tai jotakuta julkkista tms jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä politiikan kanssa.
Minä tein kerran tuon testin parisen viikkoa sitten. Minulle olisi sopinut kepun ehdokas parhaiten. Seuraavaksi Vl eli joku Vapaudenliittolainen. Kepua en ole ikinä äänestänyt ja mikä se vapaudenliitto on? Emme ole vankeja vaan vapaa maa.
Hupiahan nuo vaalikoneet on. Kivahan se on kokeilla mitä vastauksia saa kun muuntelee vähän vastauksiaan.Tais olla 22 rekisteröitynyttä puoluetta näissä vaaleissa. On siinä mistä valita.
Vilkaisin tuon Vapauden liiton nettisivuja. Ihan hienot sivut, ehdokkaitakin melkoisesti. Ainut tunnistamani nimi oli Ilkka Sysimetsä eli Frederik. Tittelinä mainosgraafikko..en ole tiennytkään. No, harva meistä on rautaa..DrWhoo kirjoitti:
Tais olla 22 rekisteröitynyttä puoluetta näissä vaaleissa. On siinä mistä valita.
Vilkaisin tuon Vapauden liiton nettisivuja. Ihan hienot sivut, ehdokkaitakin melkoisesti. Ainut tunnistamani nimi oli Ilkka Sysimetsä eli Frederik. Tittelinä mainosgraafikko..en ole tiennytkään. No, harva meistä on rautaa..Kävin tsekkaamassa Vapauden Liiton naamagallerian. Reetuhan se siellä komeilee. Kolmekymppinen. Takanansa on luja putki rilluvuosien. isänsä oli kyllä menestynyt lahjakas mainosgraafikko. Isänsä jutut voi niin muodoin plussata omiksi meriiteiksi vaikkei itse olisikaan graafikko. Reetu luottaa suomalaiseen turpeeseen energialähteenä.
/Jimmy R.Jimmy_Rose kirjoitti:
Kävin tsekkaamassa Vapauden Liiton naamagallerian. Reetuhan se siellä komeilee. Kolmekymppinen. Takanansa on luja putki rilluvuosien. isänsä oli kyllä menestynyt lahjakas mainosgraafikko. Isänsä jutut voi niin muodoin plussata omiksi meriiteiksi vaikkei itse olisikaan graafikko. Reetu luottaa suomalaiseen turpeeseen energialähteenä.
/Jimmy R.täytyy nyt ottaa hieman takaisin päin. Kyllä Reetu on kaiketikin opiskellut mainosgraafikoksi. Kuten isänsäkin. Eri juttu onko työksensä isommin piirtänyt.
/JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
täytyy nyt ottaa hieman takaisin päin. Kyllä Reetu on kaiketikin opiskellut mainosgraafikoksi. Kuten isänsäkin. Eri juttu onko työksensä isommin piirtänyt.
/JimmyMikäli muistan, Reetulla saattoi nuorena olla jokin lehtiprojekti. Eli joku silloinen nuorisojulkaisu. Sittemmin on piirtänyt nimensä junttipopin kuninkaaksi. Ihan käypää musaa kyllä omassa genressään. Nythän ukko on jo ikämiehiä.
Mutta onpa komea ilma, aurinko paistaa ja kohta mennään lähemmäs nollaa. Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.
Meikähän tähän aikaan iltapäivästä on jo tehnyt vaikka mitä. Mm kirjanpidolliset työt, maksanut tukun laskuja, valmistellut ensi viikon töitä jne. Ja kumma juttu muuten, töiden määrä meikällä senkuin lisääntyy. Joskus olen funteerannut, että vois olla iän myötä hyvä joskus vähän rajoittaa töitäkin, mutta mitä vielä. Työ pitää meikän nuorena.DrWhoo kirjoitti:
Mikäli muistan, Reetulla saattoi nuorena olla jokin lehtiprojekti. Eli joku silloinen nuorisojulkaisu. Sittemmin on piirtänyt nimensä junttipopin kuninkaaksi. Ihan käypää musaa kyllä omassa genressään. Nythän ukko on jo ikämiehiä.
Mutta onpa komea ilma, aurinko paistaa ja kohta mennään lähemmäs nollaa. Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.
Meikähän tähän aikaan iltapäivästä on jo tehnyt vaikka mitä. Mm kirjanpidolliset työt, maksanut tukun laskuja, valmistellut ensi viikon töitä jne. Ja kumma juttu muuten, töiden määrä meikällä senkuin lisääntyy. Joskus olen funteerannut, että vois olla iän myötä hyvä joskus vähän rajoittaa töitäkin, mutta mitä vielä. Työ pitää meikän nuorena.yrittäjyydessä on se hyvä puoli että on helpompi jatkaa niin halutessansa yli oman eläkeiän. Etenkin jos oma bisnesalue on itse luotu spesialiteetti. Itse hallitsee omaa valtakuntaansa. Monissa duunariammateissa (palkkatyö) sen sijaan toimitaan työnantajan määräämissä raameissa. Kiinteä työpaikka ja kiinteä palkka ja kiinteä työaika . Silloin eläkkeelle mennään jopa mielellänsä kun aika koittaa. Etenkin tehdastyössä tai raskaissa fyysisissä ammateissa, elintarviketehtaissa, telakalla jne..
Vapaan ns. porvarillisen omaan lukuunsa tekevä ammatin harjoittaja kokee useinkin työn iloa. Teet aina työsi suoraan lopulliselle asiakkaalle. Jos teet huonosti niin asiakkaasi katoavat. Asiakassuhteet voivat olla elinikäisiäkin. Välillä juodaan kuppi kahvia asiakkaan kanssa ja puhutaan arkipäivän juttujakin työn lomassa. /JimmyDrWhoo kirjoitti:
Mikäli muistan, Reetulla saattoi nuorena olla jokin lehtiprojekti. Eli joku silloinen nuorisojulkaisu. Sittemmin on piirtänyt nimensä junttipopin kuninkaaksi. Ihan käypää musaa kyllä omassa genressään. Nythän ukko on jo ikämiehiä.
Mutta onpa komea ilma, aurinko paistaa ja kohta mennään lähemmäs nollaa. Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.
Meikähän tähän aikaan iltapäivästä on jo tehnyt vaikka mitä. Mm kirjanpidolliset työt, maksanut tukun laskuja, valmistellut ensi viikon töitä jne. Ja kumma juttu muuten, töiden määrä meikällä senkuin lisääntyy. Joskus olen funteerannut, että vois olla iän myötä hyvä joskus vähän rajoittaa töitäkin, mutta mitä vielä. Työ pitää meikän nuorena.Siippakin teki töitä lähes seitsenkymppispäiväänsä. Tykkäsi myös, että työ pitää nuorena ja virkeänä. Jossain vaiheessa hänellekin kuitenkin tuli tinki täyteen, ei viihtynyt enää tien päällä ja hotelleissa, kaukana pojistaan ja lapsenlapsistaan - vaimosta puhumattakaan;) - ja vapaaehtoisesti liittyi siihen kiikkustuoliporukkaan, joka ei koskaan siinä kiikussa kerinnyt keinutella. Hänellä oli kaikenlaisia suunnitelmia mm. mökkiä varten, mutta ei koskaan kerinnyt niitä kaikkia toteuttaa. Se onkin iso murhe perheessämme, kun tiedettiin mökin tärkeys hänelle. - Vapaalle pitäisikin vaihtaa silloin, kun todennäköisesti vielä kerkiäisi tehdä jotain muutakin kivaa kuin töitä.
Eli sinullekin, Whoo jossain kohdassa voi se rajoitus työntekoon tulla ihan itsestäänkin, ikäänkuin sisältä päin. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen käy töissä, jotta siitä saatavalla palkalla voisi sitten elää muuta elämää.amummu kirjoitti:
Siippakin teki töitä lähes seitsenkymppispäiväänsä. Tykkäsi myös, että työ pitää nuorena ja virkeänä. Jossain vaiheessa hänellekin kuitenkin tuli tinki täyteen, ei viihtynyt enää tien päällä ja hotelleissa, kaukana pojistaan ja lapsenlapsistaan - vaimosta puhumattakaan;) - ja vapaaehtoisesti liittyi siihen kiikkustuoliporukkaan, joka ei koskaan siinä kiikussa kerinnyt keinutella. Hänellä oli kaikenlaisia suunnitelmia mm. mökkiä varten, mutta ei koskaan kerinnyt niitä kaikkia toteuttaa. Se onkin iso murhe perheessämme, kun tiedettiin mökin tärkeys hänelle. - Vapaalle pitäisikin vaihtaa silloin, kun todennäköisesti vielä kerkiäisi tehdä jotain muutakin kivaa kuin töitä.
Eli sinullekin, Whoo jossain kohdassa voi se rajoitus työntekoon tulla ihan itsestäänkin, ikäänkuin sisältä päin. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen käy töissä, jotta siitä saatavalla palkalla voisi sitten elää muuta elämää.Toki pitää olla muutakin elämää kuin työ. Vaan olemme (onneksi) kaikki vähän eri puusta veistettyjä. Ajatus siitä millä arkipäiväni täyttäisin ilman nykyisiä töitä ja niihin myös liittyvää sosiaalista verkostoa, on miulle käsittämätön. En siis vielä vuosiin rasvaa kiikkustuolin jalaksia. Luultavasti kaadun "saappaat" jalassa töitteni äärestä kun se päivä koittaa.
No, täähän on tällaista vielä voimissaan olevan (vähän lapsellista) työnarkomaanin uhoa. Mieli muuttuu kun terveydellinen tilanne muuttuu.
Ja terveisiä vajaan vitosen kävelyltä. Aurinkolaseja olisin kaivannut.DrWhoo kirjoitti:
Toki pitää olla muutakin elämää kuin työ. Vaan olemme (onneksi) kaikki vähän eri puusta veistettyjä. Ajatus siitä millä arkipäiväni täyttäisin ilman nykyisiä töitä ja niihin myös liittyvää sosiaalista verkostoa, on miulle käsittämätön. En siis vielä vuosiin rasvaa kiikkustuolin jalaksia. Luultavasti kaadun "saappaat" jalassa töitteni äärestä kun se päivä koittaa.
No, täähän on tällaista vielä voimissaan olevan (vähän lapsellista) työnarkomaanin uhoa. Mieli muuttuu kun terveydellinen tilanne muuttuu.
Ja terveisiä vajaan vitosen kävelyltä. Aurinkolaseja olisin kaivannut.Juuri niin, muutakin pitää olla kuin työ. Ja luulen, että myös useimpien mielestä. Mutta sää ootkin vielä niin nuori, että työ melkein kuuluukin sen klo 08-16 välin ulkopuolellekin. Niin se oli siipallakin. Muutamaa kuukautta vaille 45v sitä kesti. Lisäksi tulevat vielä työt ennen 23 ikävuotta, jotka menivät nk. haukan persieen. Jolloin myös alkoi miehen terveyttä kavalasti jyystää menneiden aikojen ihmeaine asbesti.
Täytyy myöntää, että itekin jossain vaiheessa yhdistin vapaa- ja työajan, mutta onneksi fysiikka ei oikein sitä kestänyt, joten sen oli pakko loppua. Nuorempana, ollessani lähes yksinhuoltaja siipan työn takia, niin en ns. vapaa-aikaa työhön edes yrittänyt käyttää, lapsissa ja huushollissa oli käit täynnä.
Tuttavapiirissä oli tapaus, missä ihminen ei ""kerinnyt" tehdä mitään muuta kuin työtä. Onnekseen kuoli saappaat jalassa. Läheisilleen kuitenkin raskasta ja minun mielestäni epäreilua. Sama asetelma minulle tulee mieleen, kun suitsutetaan jotain extreme-lajin harrastajaa. Sanotaan, että ihmisen pitää saada toteuttaa itseään. Juu, mutta ei muiden kustannuksellaamummu kirjoitti:
Juuri niin, muutakin pitää olla kuin työ. Ja luulen, että myös useimpien mielestä. Mutta sää ootkin vielä niin nuori, että työ melkein kuuluukin sen klo 08-16 välin ulkopuolellekin. Niin se oli siipallakin. Muutamaa kuukautta vaille 45v sitä kesti. Lisäksi tulevat vielä työt ennen 23 ikävuotta, jotka menivät nk. haukan persieen. Jolloin myös alkoi miehen terveyttä kavalasti jyystää menneiden aikojen ihmeaine asbesti.
Täytyy myöntää, että itekin jossain vaiheessa yhdistin vapaa- ja työajan, mutta onneksi fysiikka ei oikein sitä kestänyt, joten sen oli pakko loppua. Nuorempana, ollessani lähes yksinhuoltaja siipan työn takia, niin en ns. vapaa-aikaa työhön edes yrittänyt käyttää, lapsissa ja huushollissa oli käit täynnä.
Tuttavapiirissä oli tapaus, missä ihminen ei ""kerinnyt" tehdä mitään muuta kuin työtä. Onnekseen kuoli saappaat jalassa. Läheisilleen kuitenkin raskasta ja minun mielestäni epäreilua. Sama asetelma minulle tulee mieleen, kun suitsutetaan jotain extreme-lajin harrastajaa. Sanotaan, että ihmisen pitää saada toteuttaa itseään. Juu, mutta ei muiden kustannuksellaNo me yrittäjät olemme vähän omituista sakkia, työtä ja vapaa-aikaa ei kokonaan pysty erottamaan toisistaan. Aivojaan ei voi laittaa neljältä naulaan ja todeta että päivä on pulkassa. Toisaalta olen sitä mieltä että kehnoa yrittämistä on semmoinen jos ei "normaali" mittainen työpäivä riitä. Monet yrittäjäthän jopa kehuskelevat sillä että tekevät jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä. Mie ainakin muodollisesti keskimäärin sen 8-9 tuntia. Tämmöisiä pyhäpäivän pikkujuttuja en töiksi laske.
Ja kun ihminen on tämmöinen, ei se muuksi muutu.
Olikos siis siipallasi asbestoosi?
Yhdellä tuttavalla oli keuhkoahtauma. Hirveä tauti pahalaatuisena. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kuoli käytännössä tukehtumalla hapenpuutteeseen.DrWhoo kirjoitti:
No me yrittäjät olemme vähän omituista sakkia, työtä ja vapaa-aikaa ei kokonaan pysty erottamaan toisistaan. Aivojaan ei voi laittaa neljältä naulaan ja todeta että päivä on pulkassa. Toisaalta olen sitä mieltä että kehnoa yrittämistä on semmoinen jos ei "normaali" mittainen työpäivä riitä. Monet yrittäjäthän jopa kehuskelevat sillä että tekevät jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä. Mie ainakin muodollisesti keskimäärin sen 8-9 tuntia. Tämmöisiä pyhäpäivän pikkujuttuja en töiksi laske.
Ja kun ihminen on tämmöinen, ei se muuksi muutu.
Olikos siis siipallasi asbestoosi?
Yhdellä tuttavalla oli keuhkoahtauma. Hirveä tauti pahalaatuisena. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kuoli käytännössä tukehtumalla hapenpuutteeseen.Noinhan siinä käy, yhdellä sukulaisellani on keuhkoahtauma ja keuhkot toimivat enää puolella teholla. Iältään alle 60.
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
No me yrittäjät olemme vähän omituista sakkia, työtä ja vapaa-aikaa ei kokonaan pysty erottamaan toisistaan. Aivojaan ei voi laittaa neljältä naulaan ja todeta että päivä on pulkassa. Toisaalta olen sitä mieltä että kehnoa yrittämistä on semmoinen jos ei "normaali" mittainen työpäivä riitä. Monet yrittäjäthän jopa kehuskelevat sillä että tekevät jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä. Mie ainakin muodollisesti keskimäärin sen 8-9 tuntia. Tämmöisiä pyhäpäivän pikkujuttuja en töiksi laske.
Ja kun ihminen on tämmöinen, ei se muuksi muutu.
Olikos siis siipallasi asbestoosi?
Yhdellä tuttavalla oli keuhkoahtauma. Hirveä tauti pahalaatuisena. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kuoli käytännössä tukehtumalla hapenpuutteeseen.Yhen kerran jo vadtasinkin mutta lie hävinnyt bittitaivaaseen, kun ei tääll näy. Siipallani kertaluokkaa pahempi asbestisairaus, keuhkojen mesoteliooma eli keuhkopussin syöpä. Monet potilaat sekin tukehduttaa, mitä kyllä yritetään helpottaa morfiinilla, mutta se taas vie äkkiä loppusuoralle. Meidätkin yllätti siipan nopea loppu. Toisaalta itse sitä toivoi, joten hyvä niin. Raastavaa katsoa, kun toinen yrittää saada happea sisäänsä, eikä voi auttaa.
am
- Anonyymi
Äänestän puoluetta ja koetan varmistaa puolueelle parhaan tuloksen soittamalla - älkää edes yrittäkö arvailla, mitä tiedustelen. Mutta että
nakkikiskan pitäjän kirjoituksia ei pitäisi "referoida" hehheh ja ammu on tullut kaapista, olisit tolvana vaan pysynyt siellä. Tarpeeks iso kaappi vaan, jotta perseennuolija cee pääsis yläilemään - Anonyymi
Reetu jo hillotolpan aikaan kannusti pilleristi nisti halmetta ja soitti kannattajilleen Kontulan metsikössä "tuotteitaan" ja kaikki, jotka korpikuusen alla kynnelle kykenivät olivat aivan riemuissaan. Ei enää haitannut kusi ja paska housuissa. Mikä potti olisi vajakeille tullutkaan, kun kaikki nelinkontin liikkuvat olisivat jaksaneet -
- Anonyymi
Vasta nyt kokeilen uutta läppäriäni tänne ja voi kiesus miten hidas tämä on pääsemään ketjun loppuun. pöytäkoneellani se on aivan yksi hujaus. Ja tämä hiiri on ihan lada. Olisin saanut samalla hinnalla puolet paremman, mutta eihän sitä ostaessaan tiedä mitä saa, kunhan kantapään kautta sen huomaa.
CeeMuuta on täältä käsin vaikea sanoa, kuin että tarkista asetuksista päivitykset. Jos niitä on tarjolla, lataa ja käynnistä kone uudelleen. Ja kaippa kone on samassa verkossa kuin entinen kone, joten verkon hitaus ei liene ongelma. Selvää on että nykyvehkeillä tällaisen ketjun loppuun pitää päästä samalla hetkellä kuin nappia painaa.
Seuraavaksi sitten ohjeita esimerkikiksi tästä, tosin menee jo vähän monimutkaisemmaksi:
https://fi.gov-civil-braga.pt/6-syyta-miksi-windows-11-tietokone-voi-toimia-hitaastiDrWhoo kirjoitti:
Muuta on täältä käsin vaikea sanoa, kuin että tarkista asetuksista päivitykset. Jos niitä on tarjolla, lataa ja käynnistä kone uudelleen. Ja kaippa kone on samassa verkossa kuin entinen kone, joten verkon hitaus ei liene ongelma. Selvää on että nykyvehkeillä tällaisen ketjun loppuun pitää päästä samalla hetkellä kuin nappia painaa.
Seuraavaksi sitten ohjeita esimerkikiksi tästä, tosin menee jo vähän monimutkaisemmaksi:
https://fi.gov-civil-braga.pt/6-syyta-miksi-windows-11-tietokone-voi-toimia-hitaastiKiitos ohjeesta, otin sen talteen kun seuraavan kerran käynnistän sen koneen.
- Anonyymi
"Selvää on että nykyvehkeillä tällaisen ketjun loppuun pitää päästä samalla hetkellä kuin nappia painaa."
Mul on niin nopee kone ja netti, että hyppää teittin paskakirjoitustenne yli ja koneessa, jos lipee teittin kirjoitusten lähellekään, niin homesuodatin pitää koneen puhtaanaEipä näy hyppäävän yli kun kommentoit jokaista kirjoitustamme. Paneudut niihin niin, että kopioida pitää osia lauseistamme ihan päivittäin. Ettei vaan mitään jää väliin.
Calvados kirjoitti:
Eipä näy hyppäävän yli kun kommentoit jokaista kirjoitustamme. Paneudut niihin niin, että kopioida pitää osia lauseistamme ihan päivittäin. Ettei vaan mitään jää väliin.
Ei riitä edsonille enää omat parkumisen aiheensa (kun niitä ei kukaan kuuntele), vaan pitää meidän kirjoituksista ottaa vauhtia. Taitaa omakin homeensa olla jo koneensa tukkeena, kun siitä aina vain tulee samanlaista ivatuubaa. On raukka pahasti jäänyt luuppiin.
On taas tänään mennyt koko päivä asioita toimittaessa. Puhelinasiointi on tehty todella vaikeaksi. Jonottaa saa niin kauan kuin jaksaa ja kauemminkin Jos jättää soittopyynnön, niin sekin kestää, eikä koskaan voi tietää, milloin se soitto sitten tulee. Eli puhelinta pitää mukanaan melkein vessaankin roudata. Eikä kaupassa tai jossain muuallakaan ihmisten ilmoilla ole kiva vastata asiapuheluihin.
Tänään olen myös penkonut siipan säilömiä papereita, jopa vuoiskymmeniä vanhoja. Kaikenlaista, mielenkiintoistakin löytyi hänen lapsuudenperheensä arkistoista. Otin säilytysrajaksi useimpien dokumenttien osalta kymmenen vuotta - eikös tallennusvelvoite joillekin papereille ole seitsemän vuotta tjms - ja niitäkin kerääntyi ihan turkasesti. Ja vielä on pari laatikkoa penkomatta.
Verojuttujakin on selvitettävänä. Siippa teki jonkun aikaa eräälle tanskalaiselle firmalle konsulttihommia, ja Tanskan verovirasto on pidättänyt liikaa veroja. Olivat siitä ilmoittaneet, mutta todenneet että palautukseen menee ainakin puolitoista vuotta. Ei tainnut siippa niitä enää muistaakaan. Joku arvio niistäkin pitäisi kuulemma perunkirjoitusta varten saada. Onneksi sattumoisiin toinen poika on joutunut työnsä puolesta enempikin asioimaan Tanskan veroviraston kanssa, ja sitä kautta saattaa löytyä joku oikotie siipan asian hoitoon, ettei tarvitsisi odottaa sitä puoltatoista vuotta. - No, pitää sanoa, ettei ainakaan aika käy pitkäksi näinä päivinä.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Ei riitä edsonille enää omat parkumisen aiheensa (kun niitä ei kukaan kuuntele), vaan pitää meidän kirjoituksista ottaa vauhtia. Taitaa omakin homeensa olla jo koneensa tukkeena, kun siitä aina vain tulee samanlaista ivatuubaa. On raukka pahasti jäänyt luuppiin.
On taas tänään mennyt koko päivä asioita toimittaessa. Puhelinasiointi on tehty todella vaikeaksi. Jonottaa saa niin kauan kuin jaksaa ja kauemminkin Jos jättää soittopyynnön, niin sekin kestää, eikä koskaan voi tietää, milloin se soitto sitten tulee. Eli puhelinta pitää mukanaan melkein vessaankin roudata. Eikä kaupassa tai jossain muuallakaan ihmisten ilmoilla ole kiva vastata asiapuheluihin.
Tänään olen myös penkonut siipan säilömiä papereita, jopa vuoiskymmeniä vanhoja. Kaikenlaista, mielenkiintoistakin löytyi hänen lapsuudenperheensä arkistoista. Otin säilytysrajaksi useimpien dokumenttien osalta kymmenen vuotta - eikös tallennusvelvoite joillekin papereille ole seitsemän vuotta tjms - ja niitäkin kerääntyi ihan turkasesti. Ja vielä on pari laatikkoa penkomatta.
Verojuttujakin on selvitettävänä. Siippa teki jonkun aikaa eräälle tanskalaiselle firmalle konsulttihommia, ja Tanskan verovirasto on pidättänyt liikaa veroja. Olivat siitä ilmoittaneet, mutta todenneet että palautukseen menee ainakin puolitoista vuotta. Ei tainnut siippa niitä enää muistaakaan. Joku arvio niistäkin pitäisi kuulemma perunkirjoitusta varten saada. Onneksi sattumoisiin toinen poika on joutunut työnsä puolesta enempikin asioimaan Tanskan veroviraston kanssa, ja sitä kautta saattaa löytyä joku oikotie siipan asian hoitoon, ettei tarvitsisi odottaa sitä puoltatoista vuotta. - No, pitää sanoa, ettei ainakaan aika käy pitkäksi näinä päivinä.Oioi ja puhelin pitää melkein vessaankin - oioi ja jos sitten kaupassa soi, niin ei oo kiva vastata oioi
Mihinhän märehtijä siis jättää puhelimen, jos ei melkein vessaan - kynnyksellekö? Oioi, on meinaan vaikeaa valkokauluksen selviäminen nykyajasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oioi ja puhelin pitää melkein vessaankin - oioi ja jos sitten kaupassa soi, niin ei oo kiva vastata oioi
Mihinhän märehtijä siis jättää puhelimen, jos ei melkein vessaan - kynnyksellekö? Oioi, on meinaan vaikeaa valkokauluksen selviäminen nykyajastaOnpas sulla paljon varastossa" keskustelun" elävöittäjäsanastoa! Nyt on sitten vuorossa "oioi", "aiai" ja "hehheh". Mitä loistavaa sanoilla tykitystä! Siinä hiutalointikin kalpenee. Minkä kirjailijan maailma sinussa onkaan menettänyt! Meille tietysti tuo rikkaan mielikuvituksesi luoma monimuotoinen ilmaisuvalikoima suo mukavaa vaihtelua yleensä kiro- ja haukkumasanojen värittämissä parkumisissasi.
Nykyaikaa? No, ei se sinunkaan kerskumasi vempelepatteristosi auta pennin vertaa esim. puhelussa, jossa toinen pää vastaa tai soittaa takaisin, kun muilta hommiltaa kerkiää.
am
- Anonyymi
Raastavaa katsoa, kun toinen yrittää saada ajatusta liikkeelle, eikä voi auttaa.
- Anonyymi
On niin Elämää, ettäs juupati
Märehtijän suruaika ohi ja ceekään ei enää Uuta muista, mutta mitä tästä opimme ja miksi miehet kuolevat ennen tällaisia ämmiä? Ainoa mahdollisuus on eutanasia ja se vapauttava viimeinen syvä huokaus.
Aiai sentään, miksei jo cee ihastele Tanskan verolakien tuntijaa? Tai lepakon poikaa? Mutta miniähän ei ole moiseen perheeseen ainakaan sopivaa "laatua" hehheh
Ja ei toimi soittaminenkaan ei, kestää aikaa, ei pääse mihinkään, oioioi, ihan mahotonta tämä ja toista se oli ennen, kun vain meni paikalle, nin kaik hoitu hetkessä - Anonyymi
"Ei riitä edsonille enää omat parkumisen aiheensa"
Ei tartte enää ainakaan sähköstä parkua, ei digistä eikä puhelimesta. 24 panelia tuo maaliskuusta lokakuuhun akkuihin virtaa eli energiaa säilöön ja digillä ja kännyllä voi käskyttää vaikka sieltä missä Yle ykkösen Van Lifekin hoitelee omia juttujaan seuraavassakin jaksossa. Sitä tosin ei näytetä, mutta onneksi on sentään ihmisiä, jotka tietävät, miten digillä saadaan muutakin tehtyä, kuin jääkaapin sisältöä tutkittua
Ei inhosanoista tartte napista, sillä alkaa hiutaloiminenkin loppua, vaan nyt tihkuttaa vettä. Kaikki tämä ylen reippaan säätieteilijän kertomana, ei rakkeja pyörimässä studioissa. Mutta antaas olla, mitä vaikutuksia on kohta, sillä yleä rahoitetaan liiaksi kok ja persujen mielestä, saattavat kouluttaa seuraava hallitus matikkakoirasta sääkoiran, koska Vesku ei enää ole olemassa ja pitämässä matikkakoiransa puolia.
Joo, ei tartte parkua ei edes puhelimen soiton vaikeuksista ei hihhihKas kun et nykyaikaisena sitä puukamiinaasi liittänyt digiin, hihhhih! Tai mistäpäs minä tiedän, vaikka olisit yön pimeydessä yrittänytkin. Sillä olisit kuitenkin päässyt maailmankirjoihin, melkein yhtä jalkaa Sannan kanssa🤣.
am- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Kas kun et nykyaikaisena sitä puukamiinaasi liittänyt digiin, hihhhih! Tai mistäpäs minä tiedän, vaikka olisit yön pimeydessä yrittänytkin. Sillä olisit kuitenkin päässyt maailmankirjoihin, melkein yhtä jalkaa Sannan kanssa🤣.
amHihhiihhih maailmankirjoihin hihhiihhih ja yhtäjalkaa hihhiihhih. Yön pimeys on vain päässäsi
- Anonyymi
Tieteen ja teknologian vihreät
20 points - Anonyymi
"Finnwatchin puolueille tekemän kyselyn perusteella vihervasemmisto haluaa hillitä verovälttelyä, oikeistopuolueet eivät niinkään. Kokoomukselle odotettu jumbosija."
Tänään taas on mennyt iso osa päivästä asioiden toimituksessa. Miten voikaan ihmisen kuolema olla näin monimutkaista! Tänään sentään tuli eteen yksi, ihan positiivinenkin asia. Kotonamme ja mökillä olevan hälysysteemin "omistaja" piti vaihtaa, ja siihen liittyy molemmissa paikoissa po. järjestelmien tarkastus. Eli joku asentaja ajaa mökillekin ja tarkistaa systeemin toiminnan ja laitteet. En kyllä oikein ymmärrä, miten ne muuttuisivat, kun käytännössä vain laskun maksaja vaihtuu. Ei osannut sitä asiakaspalvelijakaan selittää. Mutta hälläs välis. Se ihme, mikä siinä yhteydessä ilmaantui on se, että meidän - siis asiakkaan - ei tarvitse siitä asennusmiehen reissusta maksaa senttiäkään; kuuluu palvelusopimukseen. No, maksaahan se meille tietysti tuon saman reissun tekemisen verran, mutta ymppäämme mukaan muitakin siellä tehtäviä asioita, jotka joka tapauksessa on käytävä tekemässä.
Tänään kävi pienehkö tuurikin. Minun vanha hoppani on ollut lapsenlasten kouluautona viime keväästä saakka. Tyttö sai jo kortin syksyllä, ja nyt poika opettelee ajamaan. Hänkin kerkisi aloittaa opettelun vaarinsa kanssa, mutta nyt sitten isänsä opettaa. Tänään oli autosta hajonnut ajotunnilla rengas. Jos olisin itse sen kanssa ollut liikenteessä, niin olisi kyllä sormi mennyt suuhun vararenkaan kanssa. Poika oli sitä kaivanut esiin paikastaan, ja häneltäkin loppunut voimat renkaan paikoillaan pitävän metallisen pidikkeen avaamisessa, eikä sitä saanut auki poikansakaan, jolla myös aika hirmuiset käsivoimat. Kaipa pidike oli juuttunut kiinni, kun ei rengasta ole yli 17 vuoteen koskaan tarvittu.
Minä siis selvisin ongelmasta kuin koira veräjästä. Itse en varmaan olisi saanut auki edes takapaksin lattiassa olevaa luukkua, minkä alle rengas on jemmattu, puhumattakaan po. pidikkeestä. Toivottavasti toiseen, vähän tuoreempaan peliimme ei vielä vikoja tulisi. Paitsi siinähän ei ainakaan renkaan vaihtoa tarvitse osata, kun ei vararengasta ole lainkaan.
En vieläkään oikein ole tottunut Rapusen poissaoloon. Hänen kanssaan minulla on edellen tunne, että jonain päivänä taas ruudulle ilmaantuu nimmarinsa. Sama tuntu on siipan kanssa: että minä hetkenä avain rapsahtaa ja hän tulee ovesta sisään, työmatkaltaan. Mutta sitä saan odottaa seuraavaan elämään saakka.- Anonyymi
Kyl sulla mahtuu kamaa suuhusi kun sormikin menee sinne vararenkaan kanssa. Pääkin tarvitsisi jotain sisäänsä
- Anonyymi
Ei juma uskotko edelleen että lepakko tuli työmatkalta hihhiihhih. Joku vapaus sentään ehkä piti olla hänelläkin, lepopaikka. Nyt voi ehkäpä naureskella touhuillesi eikä varmaan odottele " seuraavaa elämää " jollei aivan - huhhuh
Paljon pohditaan miksi peruskouluissa on oppimisongelmat lisääntyneet suuresti.
On mielenterveysongelmia ja minäkuvan häiriöitä ja suoranaista apaattista tylsyyttä. Oppilasaines taantuu ja heikkenee. Näin kerrotaan olevan. PISA tulokset laskevat. Lukutaidottomuus on jopa yleistä. Monenlaisia parannuksia on ehdotettu. Etenkin nykypoliitikoilla on suuret visionsa. Joku haluaa lapioida lisää rahaa kouluihin. Lisää avustajia luokkiin. Lisää pedagogeja. Kännykät piiloon, Inkluusiota, sateenkaarioppia, Pienryhmiä jne. jne. paapomista.
Oma ratkaisuehdotukseni on paluu vanhaan kansakoulu aikaan. Tämä on kyllä leikkimielistä parodiaa mutta menkööt. Yksikertaisilla ja lähes ilmaisilla konsteilla tilanne otetaan haltuun. Ensimmäiseksi luokkiin kannettaisiin urkuharmonit takaisin. Opettaja kun aamulla kajauttaa harmonilla kaikuvat
virret niin luulisi tapahtuvan suuren ihmeen koululuokassa. Ikkuna apposen auki niin harmonin ääni kuuluu kadulle asti.
Opettajan kysymykseen vastatessa noustaan pulpetin viereen seisomaan ja sitten vastataan kuuluvalla äänellä että koko luokka kuulee vastauksen.
Erityinen huomio on kiinnitettävä jälki-istuntojen parantavaan voimaan. Valvoja piirtää seinään ruksin ja sitä on tuijotettava koko istunnon ajan. Tapahtuu sielun eheytyminen, Näin oli entisaikaan.
Edesmennyt presidentti Koivistomme oli opettajana 50 luvun alussa. Parissakin kyläkoulussa. Eurajoella ja Vahdolla. Mukava opettaja kuulemma aikalaisten mukaan mutta kiusaamiseen suhtautui suurimmalla ankaruudella. Eräskin poika oli Vahdolla käsityötunnilla varastellut toisten työkaluja ja kiusannut minkä ehti. Koivisto nosti pojan mitään sanomatta veistoluokan yläkaappiin jäähylle. Naulasi kaapin oven kiinni. Veistotunti jatkui ilman häiriöitä. Huh. Heijaa. Nuohan ovat melkein niitä laulaja Reetun (vapauden Liitto) ohjeita koululaitoksen korjaamiseen.
-The End-
Loskaista on ollut. Kolasin autotallin edustan. Hiekoitin myös maantietä talon kohdalta kun kaupunki ei ole vielä viitsinyt. Ettei kukaan kaatuisi. /Jimmy- Anonyymi
Hyvää oli tuo hiekoitus sillä jos vielä kerrankin lyöt pääsi. . .
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää oli tuo hiekoitus sillä jos vielä kerrankin lyöt pääsi. . .
kiitos huomavaisuudestanne. Omaa päätänsä ei tietenkään kannata turhan päitten kolauttaa tantereeseen. On sekin tullut tehdyksi. Dementiariski sellaisesta lisääntyy tietenkin. Ja vaikuttaa se kognitiiviseen suorituskykyynkin. Pari noppaa putoaa aina pois
kun päänsä kolauttaa.
EU parlamentista kuuluu kummia. Outoja päätöksiä.
EUROOPAN parlamentissa äänestettiin tänään rakennusten energiatehokkuutta koskevasta lakiehdotuksesta. Kanta hyväksyttiin äänin 343 puolesta, 216 vastaan ja 78 tyhjää. Esitys on herättänyt runsaasti arvostelua, koska sen on tulkittu pakottavan kansalaiset ympäri Eurooppaa kodeissaan kalliisiin energiaremontteihin.
Tällä urbaani viherihmisten enemmistöpäätöksellä tullaan kieltämään ekologinen asuminen vanhassa vaihtolämpöisessä puutalossa. He lähtevät ajatuksesta että ihmisen on asuttava talvellakin talossa jonka sisälämpötilan on + 20 astetta celsiusta. Siksi tarvitaan hyvät paksut eristeet seiniin että saadaan talon energiatehokkuus ja luokitus uusien säädösten mukaiseksi. Ajattelu lähtee siitä ajatuksesta että talo on energiatehokas pullotalo eikä siitä että talossa asuva ihminen haluaa elää ympäristöystävällisesti ja pudottaa talvella talonsa sisälämpötilan mahdollisimman alas lähelle jäätymispistettä.
He joilla ei ole varaa korjauttaa 70 vuotta vanhaa puutaloansa joutuvat ongelmiin.
/Jimmy- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
kiitos huomavaisuudestanne. Omaa päätänsä ei tietenkään kannata turhan päitten kolauttaa tantereeseen. On sekin tullut tehdyksi. Dementiariski sellaisesta lisääntyy tietenkin. Ja vaikuttaa se kognitiiviseen suorituskykyynkin. Pari noppaa putoaa aina pois
kun päänsä kolauttaa.
EU parlamentista kuuluu kummia. Outoja päätöksiä.
EUROOPAN parlamentissa äänestettiin tänään rakennusten energiatehokkuutta koskevasta lakiehdotuksesta. Kanta hyväksyttiin äänin 343 puolesta, 216 vastaan ja 78 tyhjää. Esitys on herättänyt runsaasti arvostelua, koska sen on tulkittu pakottavan kansalaiset ympäri Eurooppaa kodeissaan kalliisiin energiaremontteihin.
Tällä urbaani viherihmisten enemmistöpäätöksellä tullaan kieltämään ekologinen asuminen vanhassa vaihtolämpöisessä puutalossa. He lähtevät ajatuksesta että ihmisen on asuttava talvellakin talossa jonka sisälämpötilan on 20 astetta celsiusta. Siksi tarvitaan hyvät paksut eristeet seiniin että saadaan talon energiatehokkuus ja luokitus uusien säädösten mukaiseksi. Ajattelu lähtee siitä ajatuksesta että talo on energiatehokas pullotalo eikä siitä että talossa asuva ihminen haluaa elää ympäristöystävällisesti ja pudottaa talvella talonsa sisälämpötilan mahdollisimman alas lähelle jäätymispistettä.
He joilla ei ole varaa korjauttaa 70 vuotta vanhaa puutaloansa joutuvat ongelmiin.
/Jimmy"EU parlamentista kuuluu kummia. Outoja päätöksiä."
Ei yhtään outoa ei. Toivottavasti katsaus leviää, koskee turhaa liikkumista, maaperän happamoitumista, vesien pilaantumista, metaania, uraania, kemian litkuja huhhuh, mikä luettelo tulisi ja tulee, kunhan eri alojen tutkijat vihdoin avaavat suunsa enkä tarkoita taloustutkijoita.
Tuo on ensinnäkin Jimmy vain ensireaktio, joita tulevat viljelemään kaikki ne, joilla ei ole edes halua tehdä kuluttamisen vähentämistä ja hei, teitä on enemmistö. Ihmetelen, tai en siis ihmettele, miten ja millainen oli se mainostamanne vanhanajan koulu, kun ei ole muita huolia kuin 70 vuotias vanha talo ja sen mahdoton remppa ilmastollisista syistä.
Kouluihin pitää saada joka päivälle yksi tunti tietoa maapallon nykytilasta ja miten päästä kaiken pilaamisesta eroon. Meidän ikäiset ja työikäiset tavikset siitä eivät välitä tuon taivaallista
Pullanpaistopäivä. Edellisestä paistokerrasta onkin pian 3 kk vierähtänyt. Sähköuuni on ihmeissänsä kun joutuu pitkästä aikaa paistopuuhiin. Uunia harvemmin tulee käytettyä kun ruoka keitetään tai paistetaan keittolevyllä tehden. Olen nostanut istutusperunat itämään valoon. Huhtikuun lopussa alkaa lapiolla maan kääntö ja toukokuun alussa perunanistutushommelit. Kuokalla vedän vaot peltoon ja siemenperunat hellävaroen vakoon. Mitään polttomoottorikoneita en suostu käyttämään pellon muokkaamiseen. Sellaiset hiukka vajaat 1,5 aaria käsipelillä tehden. Onneksi selkä on vielä vahva ja kourissa hyvänlaisesti voimaa.
Ulkona paistaa aurinko keväthangille. Maisema on kuin postikortti. Siitä kiitos.
/JimmyMinulla itää perunat erittäin hyvin jenkkikaapin vihannessäiliössä pimeässä ilman valon häivää. Nytkin siellä oli 4 perunaa noin 3 viikon ajan niin idut olivat 15 senttisiä. Ei kai sellaisia voi edes maahan istuttaa, vai miten pitkiä niiden itujen on oltava? Ei minulla ole maatakaan, joten biojätteisiin lähtivät.
Ostin joulun alla paketin torttutaikinalevyjä, ovat vieläkin paistamatta. Jos vaikka tänään paistaisi ne.Calvados kirjoitti:
Minulla itää perunat erittäin hyvin jenkkikaapin vihannessäiliössä pimeässä ilman valon häivää. Nytkin siellä oli 4 perunaa noin 3 viikon ajan niin idut olivat 15 senttisiä. Ei kai sellaisia voi edes maahan istuttaa, vai miten pitkiä niiden itujen on oltava? Ei minulla ole maatakaan, joten biojätteisiin lähtivät.
Ostin joulun alla paketin torttutaikinalevyjä, ovat vieläkin paistamatta. Jos vaikka tänään paistaisi ne.aika nopsasti ovat kaupasta ostamasi perunat venyneet ituja. Pimeässä juurikin itu venyy pituuttansa. Parin kolmen sentin itu on paras maahan istuttaessa. 15 cm on kyllä herkkä katkeamiselle. Toisaalta kun laittaa lappeeltansa vakoon ja multaa päälle niin kyllä
noinkin pitkä itu nostaa vartensa mullan pintaan. Perunan itu osaa tunnistaa painovoimakentän vaikka olisi nurin päin istutettu maahaan. Torttuja voit paistaa vaikka tänään. Silloin eivät ole joulutorttusia , Jonkun muun nimen voi keksiä tortuille. Tänään on Riston päivä. Voivat olla Riston päivän torttuja, /Jimmy
- Anonyymi
Syökää affenanmaalaisia ranskalaisia, niissä ei oo ituja ja tekis mieli väittää, että lajike on se bintje, mikä kasvaa helekutin isoksi ja kun vielä typetetään, nin vielä isommaksi.
Kolmosen vaalitentin voittaja oli Li, häviäjän orpon naama kuin niinistön ja purra saa toki äänensä niiltä 20 prosentilta, jotka uskovat, että "ei tippa tapa" tai ei ole olemassa monimuotoista elämää, on vain turvetta, lepakkoja ja hiilivoimaa ja bensaa tankkiin ja ainoastaan yhdenvärisiä ihmisiä ja jotta filipiiniläinen hoitaja tänne päästetään, sen palkan pitää olla mediaanipalkka eli huikeasti yli suomalaisen hoitsun. Eli purra ei missään nimessä ole pienpalkkaisten suomalaisten asialla, heidänkään siis. Mainio kumppani orpon hallittuksessa.
Joku voisi pitää saarikkoa voittajana, joka siis osaa olla jopa "välittäjä" ja niin sitten unohtuu kaikki se, millä lypsäjä kumosi jopa alkuperäiskansamme oikeudet.
Polttomoottorin tulevaisuus on nousussa ja kun on hoettu, että eihän nyt tekniikkaa saa vähätellä, silloin männät puskevat etiäpäin ja ei niin väliä enää, mitä tankkeihin laitetaan. Aivan sama kuin suhde uraanin pöllyihin ja ydinjätteisiin kaikilla, sillä kohta tulee ensin valtavat määrät ydinlaitoksia, jotta päästään vetytalouteen ja sit kaik on puhasta jeeeee!!!
+ lisää poliiseja ja upseereja jeee ja värilliset lapset ovat uhka koko peruskoulullemme - oi pisa oi pisa ja suomalainen yhteiskoulu laajennettava - Anonyymi
Joo ja niille märehtijöille, jotka surevat ja kiukuttelevat, että joku ei syö suomalaista, niin tiedoksi, että teille sopii kotimainen bataattikeitto hihhih siinä ei oo ituja kait.
Eilinen jälkidigi taas huomautti, mitä kuluu, kun ihastellaan rakkivideoita ja kattivideoita ja rapu kattois vuorokauden ympäri kalasääksen pesää, nyt tietty taivaskanavalta - Anonyymi
Venezuela on merkillisyyksien maa. Uudet autot maksavat vähemmän kuin käytetyt autot. Bensiini ei maksa käytännössä juuri mitään. Samalla rahalla kuin täällä Suomessa saa 1 litran 95 oktaanista nestemäistä hiilivetyä niin Venezuelassa saisi tankattua 126 litraa menovettä. Kansalla siis riittää bensaa mutta ruokaa ei kaupasta saa. Äärimmillensä viety sosialismi on merkillistä puuhaa. Köyhä aliravittu kansa omistaa öljyvarat, Tuskinpa Venezuelassa ikinä luovutaan fossiilienergian käytöstä. Ympäristön ja ilmastonsuojelu on tuntematon käsite siellä päin maailmaa., 30 miljoonan ihmisen maa. Valtavat luonnonvarat mutta nälkä vain on. 75 % ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä sosialistisessa paratiisissa jossa bensa on maailman edullisinta. /Jimmy
https://www.youtube.com/watch?v=DzBUzjucWu4
Ruokaa ja lääkkeitä Venezuelassa ei ole, vaikka siellä on valtavat öljyvarat. Korruptio on valtavaa ja rikollisuus niin laajaa, että voit menettää henkesi vain muutaman kolikon tähden. Mutta musiikki siellä on ihanaa.Tuli Zip mieleen, kun Jimmy otti Venezuelan puheeksi. Vieläköhän asuu siellä?- Anonyymi
Kantsii etsiä Zip joka ei uskonut sitä kään että yhtä autonkorjaajaa yksinäistä yrittäjää jahdattiin
mutta sensuelliä naislaulajaa esitteli mistä minultakin bojot
- Anonyymi
Jälkinäytös
Perustakaa puolue, saatte puoluetukea.
Iso iso Ehkä, mutta ei tartte jatkuvasti ainakaan valittaa En ole katsonut farmi-ohjelmaa muuten kuin lukenut aina ketä siellä on kilpailemassa, mutta nyt olen katsonut uusimmasta kaksi ekaa osaa. Siellähän eletään kuin pahemman energiakriisin aikana. Puut on sahattava, hakattava hellaan sopiviksi jotta saadaan ruokaa keitettyä puuliedellä. Näkyi siellä kyllä grillikin olevan, varmaan hiilillä toimiva. Kahvi oli raakapapuina, olisi pitänyt paahtaa itse. Eka ruoka oli silakat, jotka piti suolistaa itse. paistettiin tuvassa pannulla, jossa oli sitten kamala silakankatku, jota yrittivät saada vähenemään pitämällä ikkunat ja ovet auki mikä sitten aiheutti itikoiden armeijan yöksi- Paremmat olot melkein oli niillä, jotka joutuivat aittaan leiripatjoille nukkumaan. Mutta sekin oli Helena Lindgrenille liikaa, luovutti heti vapaaehtoisesti. En ihmettele. Vanhaksi jääräksi oli valittu Veltto Virtanen, viimeksi oli Juha Mieto. Antonio Flores vaikutti hyvin symppikseltä, samoin Mariko Pajalahti ja ne nuoremmat näyttelijät. Trans-kiintiönä toimi Jade -nuorten korkeushypyn Suomen mestari. Todella kaunis nuori nainen, mutta pilaa ulkonäköään liiallisilla huulitäytteillä. Ankkahuulet sopivat vain ankoille joita farmilla oli.
Vaalikeskustelujen kinastelua ei jaksa kuunnella. Saadaankohan vaalien jälkeen hallitusta aikaan kun nyt yksi jos toinen puolue sanoo, etten leiki sun kaa samalla hiekkalaatikolla.- Anonyymi
Saadaan. Kok vajakit ja ristilliset+ jumala ja koti ja siis uskonto ja poliisit ja 500 uutta kenraalia ja isänmaa
mutta äiti maa vaikeroi ja voi huonosti
- Anonyymi
Käyttäjää Lataamoa siis Vastaamoa on kokoomuksen vaaliohjelmassa. Saatte korvauksia vai saitko ammu siis sinäkään siitä että kaikki saivat lukea tilanteesi netissä. Yksityiseen kantsii sijoittaa
- Anonyymi
Vihdoinkin niinistö pääsee katsomaan silmästä silmään " miestä ". Hihhiihhih mikä katse kekkosella. Lähikuvaa odotellessa
- Anonyymi
Korjaamo: siis " mies " ' miestä " katsoo toisiaan silmästä silmään hihhiihhih
Olipa aika kylmä yö täälläkin. Kolmen aikaan mittarissa oli 14 graadia. Nyt en ole lämpötilaa katsonut, mutta sisältä tarkastellen voisi äkiseltään kuvitella, että nollassa jo oltaisiin. Auringossa on nyt voimaa.
Ihana päivä muutenkin. Nousin tavoilleni vastaisesti jo kohta seitsemän jälkeen, ja nyt tietysti - muuten kyllä ihan hyvä, mutta naamaa väsyttää - tuntuu jo päikkäreiden tarve. Kettislenkkisää olisi mainio, mutta pakko nyt vain oleilla, jotta tulevalla viikolla kykenisin sujuvasti liikkumaan, koska on monta menoa tiedossa. Selkäni nimittäin juilii, aika pahastikin. Siipan viimeisenä päivänä autoin häntä vaihtamaan sängyssä asentoaan, ja selässäni naksahti. Nyt tuo naksahdus on muuttunut kovaksi liikekivuksi. No, kaipa se joskus siitä tokenee, mutta tosiaan ainakin ensi viikolla pitää päästä liikkeelle. Ja mieluiten sen jälkeenkin.
Eilen illalla lueskelin unilääkkeeksi mm. läheisen puutarhan mainoslehtistä. Siitä sain iilin, että tänä keväänä kasvattaisin ihan itse kesäkukat ja mahdollisesti jotain yrttejäkin. Joskus nuorempana minulla oli joka kevät melkoiset viljelmät, mutta sitten lopetin sen, kun en kerinnyt niiden kanssa touhuta, ja liian moni taimi kuoli hoitamattomuuteen. Nyt olisi aikaa, vaikka muille jakaa. Vielä kun saisin jostain kaivettua esille sen entisen viitseliäisyyden, niin voisi suunnitelma ehkä toteutuakin. Katsotaan, saanko muutettua mainokset todeksi.
Mukavaa viikonlopun aloittelua!- Anonyymi
Eiks se vois olla ihan astetta - ai niin, mutta hiutaloiko?
- Anonyymi
Ja ihan viimeisillä voimillasi - ja selkä meni huhhuh, mutta olet kait niiiiiiiin uhrautuva? Narsissi täällä uhrautuu suora"nainen" kevään savolainen kukkanen - suorastaan ennen niin viitseliäskin
Viitsitkö edes kerätä rakinpaskat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan viimeisillä voimillasi - ja selkä meni huhhuh, mutta olet kait niiiiiiiin uhrautuva? Narsissi täällä uhrautuu suora"nainen" kevään savolainen kukkanen - suorastaan ennen niin viitseliäskin
Viitsitkö edes kerätä rakinpaskat?Sinun mielestäsi on uhrautumista, että antaa rakkaalle ihmiselle mahdollisuuden vetää viimeisen henkäyksensä omassa kodissaan. Minusta se on vain osa ihmisyyttä. Aina niin ei voi tehdä vaikka haluaisikin, mutta meille se oli mahdollista.
Sinähän et ihmisyydestä etkä rakkaudesta tiedä mitään - niitä ei vielä ole saatavilla diginä. Voin sieluni silmillä nähdä, kuinka itse kärräisit sairaan eukkosi pihalle, autonromuusi ja kyysäisit tervarin vuodeosastolle, pois silmistä pois sydämestä. Ja pääsisit sitten minkään - eukkosikaan - häiritsemättä suoltamaan sydämesi kyllyydestä törkeyksiä, saamaan sairasta nautintoa toisten ihmisten halveksunnasta ja ivaamisesta. Varo vain, ettet joskus kiihkoissasi erehdy kohteesta ja lataatkin ne p..kat vahingossa läheiseesi.
Ihmettelen kyllä ihan oikeasti, mitä itsellesi saat olemalla rääväsuinen, pahantahtoinen moukka; tosin niin kovin tyypillistä itsensä arvoon arvaamattomaan ylentäneelle persläpiläiselle.
am Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestäsi on uhrautumista, että antaa rakkaalle ihmiselle mahdollisuuden vetää viimeisen henkäyksensä omassa kodissaan. Minusta se on vain osa ihmisyyttä. Aina niin ei voi tehdä vaikka haluaisikin, mutta meille se oli mahdollista.
Sinähän et ihmisyydestä etkä rakkaudesta tiedä mitään - niitä ei vielä ole saatavilla diginä. Voin sieluni silmillä nähdä, kuinka itse kärräisit sairaan eukkosi pihalle, autonromuusi ja kyysäisit tervarin vuodeosastolle, pois silmistä pois sydämestä. Ja pääsisit sitten minkään - eukkosikaan - häiritsemättä suoltamaan sydämesi kyllyydestä törkeyksiä, saamaan sairasta nautintoa toisten ihmisten halveksunnasta ja ivaamisesta. Varo vain, ettet joskus kiihkoissasi erehdy kohteesta ja lataatkin ne p..kat vahingossa läheiseesi.
Ihmettelen kyllä ihan oikeasti, mitä itsellesi saat olemalla rääväsuinen, pahantahtoinen moukka; tosin niin kovin tyypillistä itsensä arvoon arvaamattomaan ylentäneelle persläpiläiselle.
amJaa'a, samaa olen funteerannut mistä jatkuva, enimmäkseen yksisuuntainen katkeruus ja viha saa voimansa? Miksi maailmassa on niin paljon negatiivisuutta puhkuvia ihmisiä?
Sen olen kuitenkin tähän ikään itselleni opettanut, että koska en pysty edellämainittuun asiaan mitenkään vaikuttamaan, ainut keino "puolustautua" on ohittaminen. Ainakin silloin kun se on mahdollista, kuten tällaisilla saiteilla. Ihan turhaa pahoittaa mieltään ihmisten takia jotka ovat merkityksettömiä. Jokainen meistä synnyttää itse oman merkityksensä. Tai menettää sen.
Terveisiä lenkiltä. Olipa leppeä ulkoilusää.DrWhoo kirjoitti:
Jaa'a, samaa olen funteerannut mistä jatkuva, enimmäkseen yksisuuntainen katkeruus ja viha saa voimansa? Miksi maailmassa on niin paljon negatiivisuutta puhkuvia ihmisiä?
Sen olen kuitenkin tähän ikään itselleni opettanut, että koska en pysty edellämainittuun asiaan mitenkään vaikuttamaan, ainut keino "puolustautua" on ohittaminen. Ainakin silloin kun se on mahdollista, kuten tällaisilla saiteilla. Ihan turhaa pahoittaa mieltään ihmisten takia jotka ovat merkityksettömiä. Jokainen meistä synnyttää itse oman merkityksensä. Tai menettää sen.
Terveisiä lenkiltä. Olipa leppeä ulkoilusää.En tiedä millä muilla saiteilla edson kirjoittaa, mutta täällä hän ainakin tyydyttää päivän nälvintäkiintiönsä, muuten on päivänsä pilalla.
Ovatko kybunit hyvät myös metsätiellä, jossa on kenties jäistä niljakkuutta ja täysin kuivia kohtia riippuen auringon osumisesta reitille.Calvados kirjoitti:
En tiedä millä muilla saiteilla edson kirjoittaa, mutta täällä hän ainakin tyydyttää päivän nälvintäkiintiönsä, muuten on päivänsä pilalla.
Ovatko kybunit hyvät myös metsätiellä, jossa on kenties jäistä niljakkuutta ja täysin kuivia kohtia riippuen auringon osumisesta reitille.Nimenomaan metsäpolut ovat tämän väljän mallin ongelma. Eli tahtovat vähän ikäänkuin "muljahdella" epätasaisella alustalla. Jalkapöydän päällä on remmi, jonka kireyttä säätämällä saa kyllä tukevuutta kenkään. Parhaimmillaan nää on kuitenkin asfaltilla tai soratiellä ripeässä kävelyssä. Mahtava tunne kun varpaat saavat vapaasti liikkua kengän sisällä. Ainakin meikällä kaikissa muissa kengissä tahtoo tulla jotain hiertymää jonkin varpaan reunaan. Lisäksi pohjan ilmatyyny jakaa tasaisesti painon koko jalanpohjalle. Tunne on juuri kuten näitä mainostetaan: kuin pehmellä sammalmättäällä kävelisi avojaloin.
DrWhoo kirjoitti:
Nimenomaan metsäpolut ovat tämän väljän mallin ongelma. Eli tahtovat vähän ikäänkuin "muljahdella" epätasaisella alustalla. Jalkapöydän päällä on remmi, jonka kireyttä säätämällä saa kyllä tukevuutta kenkään. Parhaimmillaan nää on kuitenkin asfaltilla tai soratiellä ripeässä kävelyssä. Mahtava tunne kun varpaat saavat vapaasti liikkua kengän sisällä. Ainakin meikällä kaikissa muissa kengissä tahtoo tulla jotain hiertymää jonkin varpaan reunaan. Lisäksi pohjan ilmatyyny jakaa tasaisesti painon koko jalanpohjalle. Tunne on juuri kuten näitä mainostetaan: kuin pehmellä sammalmättäällä kävelisi avojaloin.
suomalainen jalka on leveämpi kuin eurooppalaisilla. Varvasosastolla on ahdasta ja jalkaterän alueella tulee kengän reunat vastaan. Italialainen kapea kenkämalli ei oikein sovi suomalaiseen jalkaprofiiliin. Itselläni sama probleemi leveämmän kengän löytämisessä. Kun pituus on ok niin leveys ei sitä ole. Jokos Dr Whoo olet käynyt tsekkaamassa torstaina avatun ruotsalaisen Jula tilpehöörikaupan. Siinä gigantin luona Raisiossa. Itse jätän alkuryysikset väliin. Keväämmällä sitten kipaisen katsomassa Jula tarjontaa.
Jalkarättiasiaa:
Itse olen jo sitä nostoväki ikäluokkaa että osaan pyöräyttää perinteisen flanellisen saapasjalkarätin oikeaoppisesti jalan ympärille ja saappaaseen sujauttaminen onnistuu silloin helposti . Ei tarvi sukkia ollenkaan. Helppoa. Jalkarätit on tosin itse tehtävä. Tai tilattava netistä. Jos haluaa käyttää. Niitä ei saa lähi tokmanin hyllystä . /JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
suomalainen jalka on leveämpi kuin eurooppalaisilla. Varvasosastolla on ahdasta ja jalkaterän alueella tulee kengän reunat vastaan. Italialainen kapea kenkämalli ei oikein sovi suomalaiseen jalkaprofiiliin. Itselläni sama probleemi leveämmän kengän löytämisessä. Kun pituus on ok niin leveys ei sitä ole. Jokos Dr Whoo olet käynyt tsekkaamassa torstaina avatun ruotsalaisen Jula tilpehöörikaupan. Siinä gigantin luona Raisiossa. Itse jätän alkuryysikset väliin. Keväämmällä sitten kipaisen katsomassa Jula tarjontaa.
Jalkarättiasiaa:
Itse olen jo sitä nostoväki ikäluokkaa että osaan pyöräyttää perinteisen flanellisen saapasjalkarätin oikeaoppisesti jalan ympärille ja saappaaseen sujauttaminen onnistuu silloin helposti . Ei tarvi sukkia ollenkaan. Helppoa. Jalkarätit on tosin itse tehtävä. Tai tilattava netistä. Jos haluaa käyttää. Niitä ei saa lähi tokmanin hyllystä . /JimmyHonkkari, Rusta, Puuilo, Motonet, Tokmanni, ja nyt Jula. Onhan näitä sitä sun tätä ynnä vähän kaikkea muuta krääsää myyviä kauppoja vaikka miten. Ylipäätään en ole mikään shoppailija tyyppi. Ostan mitään vain tositarpeeseen.
Mutta hyviin kenkiin kannattaa kyllä satsata.
Eikä niitäkään saa Tokmannin hyllystä.DrWhoo kirjoitti:
Honkkari, Rusta, Puuilo, Motonet, Tokmanni, ja nyt Jula. Onhan näitä sitä sun tätä ynnä vähän kaikkea muuta krääsää myyviä kauppoja vaikka miten. Ylipäätään en ole mikään shoppailija tyyppi. Ostan mitään vain tositarpeeseen.
Mutta hyviin kenkiin kannattaa kyllä satsata.
Eikä niitäkään saa Tokmannin hyllystä.Totta on, että hyviin kenkiin kannattaa sijoittaa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin olla epäsopivissa kengissä, oli sitten juhla tai arki.
Naisiahan aina syytetään, että tuppaavat ahtaa jalkoihinsa liian pienet kengät. Myös kapeakärkinen muoti on sanellut monille "sopivan" kenkämallin kaupan hyllystä. Kyseinen muoti olisi pitänyt lailla kieltää. Veikkaan, että aikamoinen määrä jalkavammaisia on niiden takia tullut.
Itse kakarana syyllistyin vanhemmilleni valehteluun kenkäostoksilla. Jos näin jotkut ihanat kengät, eikä sopivaa kokoa löytynyt, niin yhtäkkiä jalkani vähän pienenivätkin - liian suuria ei voinut ostaa, kun ne putosivat jalasta - ja niin läksin kaupasta hyppiinkeikkuin roikottaen narulenkistä, pakettinappulasta kiinni pitäen kenkälaatikkoa, missä liian pienet, mutta ah niin ihanan kauniit kengät. Ja tuskaisaahan paarustaminen niillä sitten oli. Onneksi po. vimma sittemmin häipyi.
Minulla ei aikuisenakaan ole koskaan ollut esim. suurta huutoa aikanaan olleita porkkananistutuskenkiä, saati 12 cm:n stilettikorkoisia äijäntappokenkiä. Nyt pidän enää vain sopivan leveitä ja matalakorkoisia kenkiä. En taitaisi enää osata kävellä korkeilla koroilla. Johan niissä pääkin nousee niin korkealle että alkaa huimata, ja sitten se on ihan varmasti menoa. Miten sitä töissä aikoinaan korkokengillä aina tulikin kopoteltua!- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Jaa'a, samaa olen funteerannut mistä jatkuva, enimmäkseen yksisuuntainen katkeruus ja viha saa voimansa? Miksi maailmassa on niin paljon negatiivisuutta puhkuvia ihmisiä?
Sen olen kuitenkin tähän ikään itselleni opettanut, että koska en pysty edellämainittuun asiaan mitenkään vaikuttamaan, ainut keino "puolustautua" on ohittaminen. Ainakin silloin kun se on mahdollista, kuten tällaisilla saiteilla. Ihan turhaa pahoittaa mieltään ihmisten takia jotka ovat merkityksettömiä. Jokainen meistä synnyttää itse oman merkityksensä. Tai menettää sen.
Terveisiä lenkiltä. Olipa leppeä ulkoilusää.Sinähän et ihmisyydestä etkä rakkaudesta tiedä mitään - niitä ei vielä ole saatavilla älypuhelimeen
Ihmettelen kyllä ihan oikeasti, mitä itsellesi saat olemalla aina minua puolustamassa, kerrohan huu
ma - Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Nimenomaan metsäpolut ovat tämän väljän mallin ongelma. Eli tahtovat vähän ikäänkuin "muljahdella" epätasaisella alustalla. Jalkapöydän päällä on remmi, jonka kireyttä säätämällä saa kyllä tukevuutta kenkään. Parhaimmillaan nää on kuitenkin asfaltilla tai soratiellä ripeässä kävelyssä. Mahtava tunne kun varpaat saavat vapaasti liikkua kengän sisällä. Ainakin meikällä kaikissa muissa kengissä tahtoo tulla jotain hiertymää jonkin varpaan reunaan. Lisäksi pohjan ilmatyyny jakaa tasaisesti painon koko jalanpohjalle. Tunne on juuri kuten näitä mainostetaan: kuin pehmellä sammalmättäällä kävelisi avojaloin.
Pitääkö kävely olla ripeää? Mitä, jos vauhti hiljenee, kantsiiko vaihtaa kengät, kun vaan ottaa huomioon varpaat?
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Honkkari, Rusta, Puuilo, Motonet, Tokmanni, ja nyt Jula. Onhan näitä sitä sun tätä ynnä vähän kaikkea muuta krääsää myyviä kauppoja vaikka miten. Ylipäätään en ole mikään shoppailija tyyppi. Ostan mitään vain tositarpeeseen.
Mutta hyviin kenkiin kannattaa kyllä satsata.
Eikä niitäkään saa Tokmannin hyllystä.Vakuuttavaa : ostan vain tositarpeeseen ja niitäkään ei saa tokmannin hyllystä ja nyt kaikki jotka ovat Elämän merkityksellisiä ihmisiä kertomaan vain sitten mikä on tositarve ja mistä tositarpeeseen saa mitäkin hihhih
amummu kirjoitti:
Totta on, että hyviin kenkiin kannattaa sijoittaa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin olla epäsopivissa kengissä, oli sitten juhla tai arki.
Naisiahan aina syytetään, että tuppaavat ahtaa jalkoihinsa liian pienet kengät. Myös kapeakärkinen muoti on sanellut monille "sopivan" kenkämallin kaupan hyllystä. Kyseinen muoti olisi pitänyt lailla kieltää. Veikkaan, että aikamoinen määrä jalkavammaisia on niiden takia tullut.
Itse kakarana syyllistyin vanhemmilleni valehteluun kenkäostoksilla. Jos näin jotkut ihanat kengät, eikä sopivaa kokoa löytynyt, niin yhtäkkiä jalkani vähän pienenivätkin - liian suuria ei voinut ostaa, kun ne putosivat jalasta - ja niin läksin kaupasta hyppiinkeikkuin roikottaen narulenkistä, pakettinappulasta kiinni pitäen kenkälaatikkoa, missä liian pienet, mutta ah niin ihanan kauniit kengät. Ja tuskaisaahan paarustaminen niillä sitten oli. Onneksi po. vimma sittemmin häipyi.
Minulla ei aikuisenakaan ole koskaan ollut esim. suurta huutoa aikanaan olleita porkkananistutuskenkiä, saati 12 cm:n stilettikorkoisia äijäntappokenkiä. Nyt pidän enää vain sopivan leveitä ja matalakorkoisia kenkiä. En taitaisi enää osata kävellä korkeilla koroilla. Johan niissä pääkin nousee niin korkealle että alkaa huimata, ja sitten se on ihan varmasti menoa. Miten sitä töissä aikoinaan korkokengillä aina tulikin kopoteltua!Nykyään on muotia nuo maiharin näköiset paksupohjaiset kengät naisilla, joita käytetään jopa juhlapukujen kanssa. En tiedä ovatko hyvät jaloille vai ei. Luulisi, ettei varpailla ole ainakaan liian vähän tilaa.
Calvados kirjoitti:
Nykyään on muotia nuo maiharin näköiset paksupohjaiset kengät naisilla, joita käytetään jopa juhlapukujen kanssa. En tiedä ovatko hyvät jaloille vai ei. Luulisi, ettei varpailla ole ainakaan liian vähän tilaa.
Jotenkin nuo traktoripohjaiset kengät juhlapuvun kanssa ovat aika kornin näköiset. Vaatetus ja kengät eivät "mätsää" mitenkään. Valkoiset - nimenomaan valkoiset - lenkkarit ovat myös suosittuja, miehillä puvunkin kanssa. Muotia, mitä en ymmärrä, mutta eipä minun tarvitsekaan.
Itse en juuri lainkaan käytä lenkkareita, en valkoisia enkä muunkaan värisiä. Lenkille menen joko Airxxx (brändi ei enää luettavissa kengän pohjassa)-kengillä tai sitten muun sorttisilla ulkoilukengillä. Mainitut Air-jotain jalkineet ovat kerrassaan oivalliset jalassa. Ne voi myös pestä koneessa. Rapaahan niihin tulee, kun sulan maan aikana koirain kanssa tykkään kävellä pitkin maita ja mantuja, en päällystetyillä kevyen liikenteen väylillä, missä pyöräilijöiden terrorikausi on taas alkamassa.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Jotenkin nuo traktoripohjaiset kengät juhlapuvun kanssa ovat aika kornin näköiset. Vaatetus ja kengät eivät "mätsää" mitenkään. Valkoiset - nimenomaan valkoiset - lenkkarit ovat myös suosittuja, miehillä puvunkin kanssa. Muotia, mitä en ymmärrä, mutta eipä minun tarvitsekaan.
Itse en juuri lainkaan käytä lenkkareita, en valkoisia enkä muunkaan värisiä. Lenkille menen joko Airxxx (brändi ei enää luettavissa kengän pohjassa)-kengillä tai sitten muun sorttisilla ulkoilukengillä. Mainitut Air-jotain jalkineet ovat kerrassaan oivalliset jalassa. Ne voi myös pestä koneessa. Rapaahan niihin tulee, kun sulan maan aikana koirain kanssa tykkään kävellä pitkin maita ja mantuja, en päällystetyillä kevyen liikenteen väylillä, missä pyöräilijöiden terrorikausi on taas alkamassa.Hiihihih
"Valkoiset - nimenomaan valkoiset - lenkkarit ovat myös suosittuja, miehillä puvunkin kanssa. Muotia, mitä en ymmärrä, mutta eipä minun tarvitsekaan."
Mutta tarvitsi kuitenkin kertoa hihhihhih, miten sitten keltaiset jöörn borgit hihhih? Oot sä siis niin tyhmä kuin saapas ikään voi olla ja nyt sitten taas häiritsee jopa työhön pyöräilevät huhhuh. Rakin taluttajat syökää syanidia yhdessä rakkienne kanssa - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Nykyään on muotia nuo maiharin näköiset paksupohjaiset kengät naisilla, joita käytetään jopa juhlapukujen kanssa. En tiedä ovatko hyvät jaloille vai ei. Luulisi, ettei varpailla ole ainakaan liian vähän tilaa.
Ihan totta, kerro lisää juhlapuvuista
Anonyymi kirjoitti:
Ihan totta, kerro lisää juhlapuvuista
Juhlapuku on puku, jota juhlissa käytetään. Se on hieman juhlavampi kuin arkipuku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiihihih
"Valkoiset - nimenomaan valkoiset - lenkkarit ovat myös suosittuja, miehillä puvunkin kanssa. Muotia, mitä en ymmärrä, mutta eipä minun tarvitsekaan."
Mutta tarvitsi kuitenkin kertoa hihhihhih, miten sitten keltaiset jöörn borgit hihhih? Oot sä siis niin tyhmä kuin saapas ikään voi olla ja nyt sitten taas häiritsee jopa työhön pyöräilevät huhhuh. Rakin taluttajat syökää syanidia yhdessä rakkienne kanssaHahhah hehheh hihhih hohhoh huhhuh hyhhyh hähhäh höhhöh. Vokaalitkin hanskassas🤣
am
- Anonyymi
Kaksi merkityksellistä ihmistä ja kolmas peesaa hihhiihhih . Yks toistaa ohittamista ja ei osaa ohittaa hehheh
Calvados kirjoitti:
Ja edson peesaa meitä kaikkia muita kirjoittajia. Ei osaa ohittaa ketään meistä.
Edsonilta on loppuneet omat aiheet. Hyvin kyllä nöyryyttää itse itseään, kun pitää poimia omiin (älyä tursuaviin🤣) kirjoituksiinsa meidän tyhmien lauseita. Mutta huomiota pitää saada konstilla millä hyvänsä, vaikka sitten tinkimällä omista tasovaatimuksistaan. Aika surkeassa jamassa häiskä on, ja surkeammaksi vain tuntuu menevän. Facessakin yrittää saada kannatusta, mutta joku eukko silloin, toinen (omansa) tällöin joskus nostaa peukaloa. Ei mee hällä hyvin, ei.
Minä olen viime päivinä opetellut uudestaan tekemään ruokaa mikrossa - ruokagurut kyllä sanovat, että itseään kunnioittava kokki ei mikrossa suostu ruokaa tekemään. AIkoinaan, kun pojat vielä olivat kotona tein siinä paljon sapuskaa, joulukinkun paistosta alkaen. Nyt kun olen itsekseni saan sillä valmista alta aikayksikön, eikä se ole edes vain valmiin lämmittämistä, vaan alusta, raaka-aineista lähtien valmistusta. Äsken juuri tein pororouhe-paprikamunakkaan, ja hyvää tuli muutamassa minuutissa. Eilen tein kanakastikkeen, ja pari päivää sitten pienen lohikiusauksen. Ei tarvitse posottaa isoa uunia pienen ruoka-annoksen takia. No, ajoittain silti teen vielä isojakin annoksia jakaakseni niitä poikien huusholleihin.
Nyt minulla on menossa on pakastimen tyhjennys. Sen uumenista löytyy raaka-aineita moneksi viikoksi. Meinaan luopua isosta arkusta ja siirtyä jääkaappi-pakastinyhdistelmään. Ongelmaksi tietysti voivat muodostua pyhien ajat, jolloin pruukaan ruokkia muutakin perhettä. Isompien ruokamäärien säilyttäminen pienessä kaapinnyssäkkeessä on nk. haastavaa. No, pienen lisäjääkaapin saan haettua apuun vaikka mökiltä. Siellä niitä onkin kaksi, ja toinen joutaa hätäapukäyttöön tännekin.
Kohta pyyhältävät tänne taas kettikset. Tulevat "hoitoon", kun henkilökuntansa;) menee vaateostoksille. Koirat ovat ihanaa seuraa. Vaistoavat, että kaikki ei täällä ole reilassa ja haluavat olla lähelläni. Eivät vielä ole tottuneet siipan poissaoloon. Joka kerta tultuaan sisälle juoksevat ympäri huushollia ja etsivät häntä joka paikasta ennen kuin rauhoittuvat aloilleen. Surku tulee niitäkin. Olivat siipan kanssa ylimpiä ystäviä.
- Anonyymi
https://www.logitech.com/fi-fi/campaigns/worklife-upgraded-mice.html
Minä taistelen hiiren kanssa.
Cee - Anonyymi
Onpas ahdistava taistelu! Vastus aika pieni, ja oletettavasti voitit. Ainakin olet kokenut konkari po. skaboissa.
Siippa halusi aina hoidella tietsikkaistunnot hiiren kanssa. Minä taas en koskaan käytä hiirtä. "Pädi" on minulle sopiva, ei tarvitse pelata lankojen kanssa. Kaikki ylimääräiset johdot häiritsevät.
amJohdoton hiiri minullakin on ollut kohta parikymmentä vuotta, mutta nyt tuon uuden läppärin kanssa olen kokeillut molempia ja tulos on tuo. Tuolla "kovalevyllä" en saa mitään aikaan, joudun aina pois sieltä sivulta missä olin enkä löydä takaisin. Sitten kuvaruudulla välkkyy että salasanasi on tallennettu, enkä minä sitä tarkoittanut. Wordissa ollessani ei laskenut pois sieltä kuin buuttaamalla. Minulla on lainassa Dellin johdollinen hiiri ja sekin haahuilee missä sattuu. Ja se uusi langaton takkuilee, eikä pöytä meinaa riittää kun etsin missä se kursori luuraa. Se on kuin Jallu entisaikojen Apu-lehdessä.
- Anonyymi
Märehtijä, suruaikasi on "mielenkiintoinen"
Etsit, josko jotain löydät facesta minulta ja peukutetaanko, kuten rapu aikanaan, hänhän melkein itki, kun ei jonkin hs muutoksen takia enää ollutkaan mahdollista kerätä jotain bojoja omien kirjoitusten johdosta hehheh. Tuli sitten Elämään itkeskelemään erinäisistä hs muutoksista ja kun jossain vaaditaan jopa omalla nimellä kirjoitusta.
Mutta eihän täällä oikeastaan asioista muuta kuin lähimmäisten asioista. Okei, nyt hiiristä sentään. Facessa taas kirjoitetaan omalla nimellä. Whokin pelkää sen takia, että nakkikiska-asiakkaista joku huomaisi ja menisi nakit vanhaksi, jos omalla nimellä sykolokisia ja vilosovisia asioitaan täällä joku lukisi. Ootte te ja niinhän te ootte
hihhih Nyt vähän teoreettisempaa kosketusta. Elämä postaus nro 160 on 1 kuukauden ikäinen. Vielä vastasyntynyt. Infant. Sinä aikana maailman väkiluku on lisääntynyt lähes 5,5 miljoonan ihmisyksilön verran. Suomen väkiluvun määrä tullut lisää ihmisiä
vain 1 kuukauden aikana. Nälkäinen lisääntyvä globaali populaatio tarvitsee kiihkeästi ruokaa, lämpöä, suojaa ja mahdottomasti kulutustarpeita, energiaa ja seikkailua voidaksensa ylläpitää rakastamaansa materialistista elämäntapaa. Ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen ja lajikato eivät ole juurisyitä . Ne ovat yksinomaisesti seuraamuksia valtavasta ihmispopulaatiosta joka vain lisääntyy ja kasvaa ja kasvaa. On koomista korjata seurauksia kun pitäisi kohdentaa korjaustoimenpiteet ihmiskunnan kasvun hillitsemiseen. Se vain vie paljon aikaa. Eettisesti hoidettuna ilman julmuuksia. Ja aika ei tule millään riittämään.
Se on 150 ja 200 vuotta max. Oma arvioni Jimmyn paperihatusta vedettynä. Edesmennyt fyysikko tiedemies S. Hawking profetioi että maapallo on vuonna 2600 kuuma asumiskelvoton pätsi ja tulipallo. Sitä ennen ihmiskunnan on löydettävä itsellensä uusi paikka avaruudesta minne parhaat yksilöt ja kasvi ja eläinkunnan geeniperintö muuttavat. Kysymys kuuluu montako kertaa se muuttoretki on tapahtunut jo aiemmin. Kerran se on jo tehtykin aiemmin. Vedenpaisumus tarina siis. Oli miten oli. Minä keskityn perunoiden istuttamiseen toukokuussa. Se on tavoitteeni nro 1. Juuri nyt auringonsäde lankesi pilvien lomasta etupihalleni, Oliko se jokin merkki vai pelkkä sattuma. DDD / J. R.Jos pieni mustan huumorin tynkä sallitaan vakavassa asiassa, niin ihmiskunnan tulevaisuuden parhaaksi Putlerkin vain toimii kun laittaa väkensä vähenemään Ukrainan lihamyllyyn? Ja kernaasti poistaisi koko Ukrainan kansankin maailmankartalta. Tosin vaatimatonta on väestön väheneminen sotimalla verrattuna luonnolliseen väestön kasvuun.
Mutta juu, samaa mieltä syyn ja seurauksen suhteesta maapallon kestokyvyn ylittymisessä. Mutta onkohan kovin montaa poliitikkoa joka lupaisi tehdä jotain väestönkasvun rajoittamiseksi? Meidän pienen kansakunnan näkökulmasta katsoen se ei olisi kovin tehokas vaalimainos.
Ite olen kyllä teknologiauskovainen, eli uskon kyllä että ihmiskunta nokkeluutensa avulla lajina selviää vielä paljon kauemmin kuin valistuneet arvaukset tietävät sanoa. Jopa toiselle planeetalle muuttaminen tms sifiltä kuulostava voi olla mahdollista. Itseasiassa vain luonnonlait rajoittavat sitä mikä lopulta on mahdollista.
- Anonyymi
https://l.facebook.com/l.php?u=https://areena.yle.fi/1-61882606?fbclid=IwAR0KG40qB17qFiVVNMz6lsKG04fmJBBK_s07wMlWFnqfJVvqLtf6P1eCzQw&h=AT28BGZArPufDvkyTR7ITmZHYO44EvHKjRxHBty5lPT61kuSPQipBKxqoZT6t7bVpR0wQh127D94ympc_cpGJD_A8AsVzQAV1YqiQQhs71L_-DOAVwJas65yMZvF3mL-A9p0&__tn__=-UK-R&c[0]=AT3alEGerWzvea3dlwk4c5_fm9Nv_IEBimRrZM694Nl_a8Fjtqo1mfuCfSQ83TSBK49e0FjQCzivYizCkfQnpecVFCA12UcXjZKk6LhPV8Maab7f4OELh1KDedBYgP9JTij-e8bsvxd35vP1uiGuXjHz7A
"Ei muuten ole minimalistista elämää sellainen, missä ei ole kodinhoitohuonetta. Mutta ei ole vapaatakaan elämää tuo, sillä vapaus on harha, ellei kalasta, metsästä ja aja häkäpönttöautolla ja siihenkin useimmat tarvitsevat häkäpöntön tekijän viritykset ja silloinkaan ei ole vapaa siirtämään asuntoaan tietääkseni edes Ruotsiin. Ja ei ole vapaa kyllä Suomessakaan ajamaan sokeana ilman ajokorttia eli
Eikä tarvitse olla toimittaja, vaikka onkin monia toimittajia, jotka todellakin voisivat vain lähteä ja paluu ei missään nimessä olisi edes suotavaa. Sama koskee monia viihdevimpuloita ja vihje : menkää Losiin"
Ei kaikkee muista, mutta filharmmonikoilla ihan oma paikka, mielellään avaruudessa ja urheilijoille menolippu Qatariin - Anonyymi
"Aika ei tule riittämään"
Ei mihinkään, ei
Jos jokaisella olisi digikulutusmittari taskussa, niin siitä olisi helppo karsia se maapallolle sopiva määrä, mutta valkokaulustyhjiöt - ne ne vasta huhhuh kiertokoululainen tietää asioiden tolan, ei tartte käydä jatkokoulutuksissa ei. Yksi asia minua ihmetyttää kauppojen varastettujen tavaroiden suosiossa, melkein ekana ovat partakoneen terät. Miksi. Mitä niillä tehdään muuta kuin ajetaan aisavetoisella partaa. Länsi-Savo lehdessä tänään ekalla sivulla. Samaa olen lukenut monien lehtien sivuilla vuosien aikana. Parrakkaat varkaat niitä tuskin varastavat. Katsoin illalla kolmannen osan farmista ja siinä Veltto Virtasen partaa katsellessani teki mieli ottaa sakset ja tasata ne harvan parran latvahaituvat pois, niin tulisi edes hieman siistimpi look.
Juha Miedon parta on sentään tasattu pyöreäksi palloparraksi, mutta poskien kohdalta tasoittaisin sen pallomuodon lähemmäs kasvojen mallia niin ei näyttäisi niin hoopolta.Mie en partamiehenä tiiä nykyaikaisista partakoneen teristä mittään, mutta jostain luin että maksavat pari kymppiä muutaman kappaleen paketti. Kalliita siis, ja helppo varastaa pieni paketti? Mitään muutakaan suurempaa käyttöä kuin naaman höylääminen en niille keksi.
Itelläni on sähköinen parrantasaaja, sekä sakset. Niillä parta pysyy kurissa. Poika tai edes rva W ei ole koskaan nähnyt meikää parrattomana. Mahtaisi olla järkytys. Itsekin varmaan saisin sydärin peilin edessä. Sen verran nuoresta pitäen olen ollut parrakas.DrWhoo kirjoitti:
Mie en partamiehenä tiiä nykyaikaisista partakoneen teristä mittään, mutta jostain luin että maksavat pari kymppiä muutaman kappaleen paketti. Kalliita siis, ja helppo varastaa pieni paketti? Mitään muutakaan suurempaa käyttöä kuin naaman höylääminen en niille keksi.
Itelläni on sähköinen parrantasaaja, sekä sakset. Niillä parta pysyy kurissa. Poika tai edes rva W ei ole koskaan nähnyt meikää parrattomana. Mahtaisi olla järkytys. Itsekin varmaan saisin sydärin peilin edessä. Sen verran nuoresta pitäen olen ollut parrakas.Paras onkin ettet aja partaasi pois, jos vaarana on että saat sydärin. Hoidettu tuuhea trimmattu parta onkin hyvännäköinen, toisin kuin harva risuinen sinne tänne hapsottava kuten Veltolla. Kerran Mietaa ajoi partansa pois, minusta hän nuoreni monella vuodella. Mutta antoi taas kasvaa. Se oli kai joku vedonlyönti.
Itselläni ei partaa ole. Sähköparranajokoneella ajan päivittäin sänget pois.
Viikset on kyllä ja vuosikymmeniä oli myös pulisongit. Nyt 5 vuotta ilman pulisonkeja. Pelkkä viiksiveikko vain. Veltto V tarjoaa aina muille avuksi laadukasta terapiaansa. Jonkin sortin psykologin koulutuksen saanut. Terapiatakuu. Etenkin jos muut uskaltavat ajattelemaan toisella tavalla kuin Veltto itse katsoo oikein olevan. Silloin tarvitaan avuksi terapiaa. Ottaa herkästi terapiakortin taskustansa. Onkohan Veltolle koskaan tullut mieleen että hänkin itse voisi olla terapian tarpeessa. Todella herkästi hiiltyvä kaveri. Vaikea sanoa onko mies lintu vai kala. Tuskin koskaan on väärässä. Ainakaan omasta mielestänsä. DR Whoo on partamies. Ollut sitä kauan. Vaatisi varmasti paljon sisäistä uskallusta luopua parrastansa. Samalla menisi koko identiteetti ihmisenä uusiksi. Vaimo soittasi poliisit kotiin. "Täällä on ihan outo mies talossa. Tulkaa pian" /JimmyJuu, ei parta pahoille kasva, ei edes viikset. Jos joskus joudun eläkkeelle, kasvatan noin puolen metrin pituisen parran ja ostan sen tuhannenkuutioisen motskarin jolla sitten parta liehuen komiasti ajellahan.
Velton muistan myös musiikkimiehenä, yhtye nimeltään "Virtanen" oli aikoinaan ihan tunnettu punk -bändi. Sittemmin teki myös tällaista vähän softimpaa:
https://m.youtube.com/watch?v=WHXJsnlxbSwDrWhoo kirjoitti:
Juu, ei parta pahoille kasva, ei edes viikset. Jos joskus joudun eläkkeelle, kasvatan noin puolen metrin pituisen parran ja ostan sen tuhannenkuutioisen motskarin jolla sitten parta liehuen komiasti ajellahan.
Velton muistan myös musiikkimiehenä, yhtye nimeltään "Virtanen" oli aikoinaan ihan tunnettu punk -bändi. Sittemmin teki myös tällaista vähän softimpaa:
https://m.youtube.com/watch?v=WHXJsnlxbSwIhan kelvollista kantria ja rockabillyahan tuo kuulosti olevan. Ohjelmassa farmi uhosi tekevänsä kanteleen. Ihan kohtuullisen näköinen nuorehko mieskin tuolta levykannesta paljastui, kun ei ollut vielä karvoja liiaksi asti.
Puolen metrin parralla Whoosta kuoriutuu ZZ-Top.
Veltolla on aika erikoiset silmälasit. Varmaan vanhoista pyörehköistä silmälaseista on sangat rikki, joten Veltto on laittanut linsseihin uudet sangat kiinni jeesusteipillä ja niin että toisten sankojen yläkehys menee vanhojen silmalasilinssien keskeltä poikittain. Sieltä hän sitten tiiraili välillä ala välillä yläkautta.
Legendaarinen snooker pelaaja Dennis Taylor olikin sitten silmälasien suhteen ihan oma lukunsa..
https://images.app.goo.gl/mc6ZczNhiUdR9yBP9DrWhoo kirjoitti:
Legendaarinen snooker pelaaja Dennis Taylor olikin sitten silmälasien suhteen ihan oma lukunsa..
https://images.app.goo.gl/mc6ZczNhiUdR9yBP9Oho, onhan pokat. Yhteen aikaan lasit peittivät puolet naamasta. Sitten ne pienenivät ja olivat huomaamattomia manulaseja, jopa ilman kehyksiä. Jotenkin niihin sangat saatiin kiinni. Nyt ovat taas suurenemassa.
ihan letkeältähän tuo Velton esittämä biisi "elämä on elämistä varten kuulostaa" Sanomakin on ihan totuutta, Kantri tyyppistä jotensakin. Voi suositella.
Nyt se erikoisuus. Vaikka ajankin aamuisin parransänkeni nykyaikaisella Philips series 1000 parranajokoneella teen parranajoni aina kuitenkin antiikkisen elohopeoidun peilin edessä. Peili on arvatenkin 200 vuotias ellei ylikin iältänsä, Siitä saisi hyvät hinnatkin mutta ei ole myyden. Harvinaisuus siis. Kyllä siitä vielä oman kuvansa jotenkin erottaa kun kääntelee päätänsä. Peiliä ei parane kuitenkaan liikaa nuoleskella kun se elohopea-amalgaami laittaa nupin sekaisin. /JimmyJa lienee armeliampaakin jos peili on vähän sameampaa sorttia ettei liian tarkasti näe jokaista iän tuomaa ryppyä naamassaan. Toisaalta pari ryppyä vain lisää charmikkuutta meillä miehillä..
Tuo parisataa vuotta vanha peilihän on vielä melkein uusi. Vanhimmat tunnetut peilit ovat ajalta tuhansia vuosia ennen ajanlaskua. Jotain kiillotettua kiveä siihen aikaan. Eli osattiin sitä jo kauan sitten itseämme peilata. Vaikka on peilisi aika harvinainen jos se tosiaan on amalgaamilla päällystettyä lasia.
Jaahas, täällä onkin sitten ollu tänään parran pärinää. Se kyllä on aika epätasa-arvoista ottaen huomioon, että kaikilla ei ole partaa. Mutta menköön nyt tämän kerran. Vanhojen aikojen nimissä ja kunniaksi, jolloin oltiin vielä enimmäkseen miehiä ja naisia. Mutta summa summarum: tuuhea, hyvin ajettu parta on miehellä vähän ninku piste iin päällä.
Tänään on aikani mennyt monien asioiden hoidossa. Yksi pitkäveteinen homma oli siivota ja siirrellä tikuilta, siipan jäljiltä taloyhtiön asioita koskevia dokumentteja ja kaikenlaisia muita taloteknisiä juttuja, joista osan tallensin yhtiön, toisen osan omiin faileihin. Homma venyi yhtä pitkäksi kuin paksuksikin, kun innostuin niitä samalla lukemaan. Jos polttaisin tupakkaa, niin voisin sanoa, että meni aikaa ja tupakkia. Nyt siis vain aikaa. Ja sitähän minulla on. Valokuviakin oli vaikka kuinka paljon ja nekin piti saada jonniinmoiseen järjestykseen.
Kohta hyppään punkkaan ja lukemaan ihan oikeaa kirjaa, että saan ajatukset muualle. Piti lämmittää tänään saunakin, mutta se nyt meni ohi, on liian myöhä jo. Ehkä huomenna. Hyvää alkavaa viikkoa!Mie oon digitoinut suuren osan vanhoistakin valokuvista, eli ne ovat kaikki hyvässä järjestyksessä bitteinä sekä kovaleyillä että pilvessä. Oon myös retusoinut monia vanhoja kuvia uuden veroiseksi.
Mitä tulee parranpärinään, parta ei pahemmin pärise. Mutta koneella leikatessa kyllä kuuluu pärinää.
- Anonyymi
" Tuore IPCC-ilmastoraportti julkaistiin. Sen mukaan ihmiskunta on matkalla 2,2-3,5 asteen lämpenemiseen.
Jos tällä tiellä pysytään, nykymuotoinen sivilisaatiomme todennäköisesti romahtaa, koska se ei kestä kaikkia lämpenemisen lieveilmiöitä. Nykyisiä yhteiskuntiamme tai maailmantaloutta ei ole rakennettu tällaisiin olosuhteisiin.
Jokainen fiksu ihminen kysyy tässä kohtaa itseltään, että mitä minä voin tehdä?" Olen aikani kuluksi kuunnellut pianomusiikkia, jota soitetaan eri puolilla maailmaa esim rautatieasemilla, kaduilla, kauppakeskuksissa. Ohikulkijat, jotka osaavat istuvat pianon ääreen ja näyttävät taitonsa. On siellä näköjään ihan ammattimuusikoita että amatöörejä. Ei meillä ole ainakaan steissillä pianoa näkynyt.
Meillä taitaa steissillä kulkea semmoista porukkaa, että piano pysyisi ehjänä ehkä tunnin, jos sitäkään, ja sitten kuuluisi enää vain suunsoittoa.
Tänään meinasin taas kiukustua kaupoissa. Enää ei myydä - en tiedä tehdäänkökään - hameita. Etsin hautajaisiin sopivaa hametta, kun yläosia minulla on useampiakin, kunhan vain valitsen. Housuja myydään vaikka minkä sorttisia, ja niitä on omassakin kaapissani useampikin pari, mutta ajattelin kerrankin pukeutua siististi hameeseen ja korkkareihin. En suoraan sanoen muista, koska olisin viimeksi hameeseen tai mekkoon pukeutunut. Varmaan töissä viimeksi, eli yli 15v sitten. Olisikohan siinä joku kirjoittamaton sääntö; töissä melkein aina hame, vastaavasti eläkkeellä ei juuri koskaan.
Karsea tuhnukeli on ollut tänään. Iltapäivällä kyllä satoi vettä niin, että heräsin päikkäreiltä kesken kaiken. Valvoin taas ison osan viime yöstä, ja kun olin syönyt lounaan - kaupan valmiin kanasötkötyksen😣 - niin heitin hetkeksi sohvalle ruokaperäisille, ja heräsin siitä sateen ruminaan. Onneksi huomenna on kai taas jo nättiä keliä. Päiväkin alkaa pidentyä pitkin loikin tästä alkaen, ja kiva jos sen ihan näkisikin, eikä tarvitsisi tuota maassa makaavaa pilveä tihrustella.
Illat on nykyään aika ankeita. Päivä sujuu suht hyvin, kun on kaikenlaista toimitettavaa, mutta kun ilta koittaa niin yksinolo korostuu. Usein kyllä pojat käyvät illalla, lapsenlapsetkin. Tänään ei kuitenkaan kukaan kerkiä, kun kaikilla jotain ohjelmaa, toinen poika lähti Hollantiin työreissulle, toinen Vaasaan, pojanpojalla on treeninsä ja tyttö läksi töihin. Joten issessee tässä nyt nökötän, katselen pöydällä palavaa kynttilää ja radiossa soi irkkumusiikki - hieman absurdia??amummu kirjoitti:
Meillä taitaa steissillä kulkea semmoista porukkaa, että piano pysyisi ehjänä ehkä tunnin, jos sitäkään, ja sitten kuuluisi enää vain suunsoittoa.
Tänään meinasin taas kiukustua kaupoissa. Enää ei myydä - en tiedä tehdäänkökään - hameita. Etsin hautajaisiin sopivaa hametta, kun yläosia minulla on useampiakin, kunhan vain valitsen. Housuja myydään vaikka minkä sorttisia, ja niitä on omassakin kaapissani useampikin pari, mutta ajattelin kerrankin pukeutua siististi hameeseen ja korkkareihin. En suoraan sanoen muista, koska olisin viimeksi hameeseen tai mekkoon pukeutunut. Varmaan töissä viimeksi, eli yli 15v sitten. Olisikohan siinä joku kirjoittamaton sääntö; töissä melkein aina hame, vastaavasti eläkkeellä ei juuri koskaan.
Karsea tuhnukeli on ollut tänään. Iltapäivällä kyllä satoi vettä niin, että heräsin päikkäreiltä kesken kaiken. Valvoin taas ison osan viime yöstä, ja kun olin syönyt lounaan - kaupan valmiin kanasötkötyksen😣 - niin heitin hetkeksi sohvalle ruokaperäisille, ja heräsin siitä sateen ruminaan. Onneksi huomenna on kai taas jo nättiä keliä. Päiväkin alkaa pidentyä pitkin loikin tästä alkaen, ja kiva jos sen ihan näkisikin, eikä tarvitsisi tuota maassa makaavaa pilveä tihrustella.
Illat on nykyään aika ankeita. Päivä sujuu suht hyvin, kun on kaikenlaista toimitettavaa, mutta kun ilta koittaa niin yksinolo korostuu. Usein kyllä pojat käyvät illalla, lapsenlapsetkin. Tänään ei kuitenkaan kukaan kerkiä, kun kaikilla jotain ohjelmaa, toinen poika lähti Hollantiin työreissulle, toinen Vaasaan, pojanpojalla on treeninsä ja tyttö läksi töihin. Joten issessee tässä nyt nökötän, katselen pöydällä palavaa kynttilää ja radiossa soi irkkumusiikki - hieman absurdia??joudut amummu jatkossa olemaan aika lailla iteksees kotosalla. Varmaan monenlaiset aatokset kulkee mielessä. Ei ole helppoa luopua omasta rakkaastansa.
Irkkumusiikista kun mainitsit tuli mieleen Dublin ja siellä oleva ikoninen The Temple bar pubi. Turistikohde siis. Tänään live cam kuvaa olen seurannut. Ihan interiööri sisätilaa. Asiakkaita tuntuu olevan. Soittajatkin kulmalavalla vaihtuvat. Vanhempi mies ja akustisen kitaran soittaja keräsi kampsunsa kasaan ja lähti pois, Nyt tuli nuoremman polven musikantit korokkeelle. Ihan kivaa seurattavaa kärpäsenä katossa ja livenä kun ovat baarissa. Aika selvin päin ihmiset ovat. Kevätpäiväntasaus tänään. Sen jo huomaa että päivää venyy vauhdilla. Tänään tosin pilvistä ja sumuista tällä kolkalla maata. Linkki suoraan irkkupubin sisätilaan livenä. Lyhyt pakollinen mainos ensin ja sitten livekuva alkaa. /Jimmy
https://www.earthcam.com/world/ireland/dublin/?cam=dublinpubamummu kirjoitti:
Meillä taitaa steissillä kulkea semmoista porukkaa, että piano pysyisi ehjänä ehkä tunnin, jos sitäkään, ja sitten kuuluisi enää vain suunsoittoa.
Tänään meinasin taas kiukustua kaupoissa. Enää ei myydä - en tiedä tehdäänkökään - hameita. Etsin hautajaisiin sopivaa hametta, kun yläosia minulla on useampiakin, kunhan vain valitsen. Housuja myydään vaikka minkä sorttisia, ja niitä on omassakin kaapissani useampikin pari, mutta ajattelin kerrankin pukeutua siististi hameeseen ja korkkareihin. En suoraan sanoen muista, koska olisin viimeksi hameeseen tai mekkoon pukeutunut. Varmaan töissä viimeksi, eli yli 15v sitten. Olisikohan siinä joku kirjoittamaton sääntö; töissä melkein aina hame, vastaavasti eläkkeellä ei juuri koskaan.
Karsea tuhnukeli on ollut tänään. Iltapäivällä kyllä satoi vettä niin, että heräsin päikkäreiltä kesken kaiken. Valvoin taas ison osan viime yöstä, ja kun olin syönyt lounaan - kaupan valmiin kanasötkötyksen😣 - niin heitin hetkeksi sohvalle ruokaperäisille, ja heräsin siitä sateen ruminaan. Onneksi huomenna on kai taas jo nättiä keliä. Päiväkin alkaa pidentyä pitkin loikin tästä alkaen, ja kiva jos sen ihan näkisikin, eikä tarvitsisi tuota maassa makaavaa pilveä tihrustella.
Illat on nykyään aika ankeita. Päivä sujuu suht hyvin, kun on kaikenlaista toimitettavaa, mutta kun ilta koittaa niin yksinolo korostuu. Usein kyllä pojat käyvät illalla, lapsenlapsetkin. Tänään ei kuitenkaan kukaan kerkiä, kun kaikilla jotain ohjelmaa, toinen poika lähti Hollantiin työreissulle, toinen Vaasaan, pojanpojalla on treeninsä ja tyttö läksi töihin. Joten issessee tässä nyt nökötän, katselen pöydällä palavaa kynttilää ja radiossa soi irkkumusiikki - hieman absurdia??Katselin netistä esim Halosen kataloogia, niin tosiaan, siellä on kuvia satapäin erilaisista mekoista ja vain muutama hame osunut joukkoon. Eräillä ulkomaisilla nettisivuilla on upeita mekkoja ja hameitäkin, mutta ei ne ole hautajaisvaatteita.
Minullakin olisi ristiäiset viikonlopulla, mutta en jaksa lähteä ja junalakkokin estää pääsemästä. Bussiin en noin pitkälle matkalle astu.
Tilasin tänään netistä uuden hiiren ja vasta sen jälkeen huomasin, että on tanskalainen firma jolla ei ehkä varastoa Suomessa. Ei taida hiiri tulla 2-5 päivässä niin kuin luvattiin. Harmi kun en tilannut vaikka Gigantista, niillä on ainakin varastoja Suomessa.
Sinulla illat ovat tosiaan vielä vaikeita, kun siippasi poismenosta on vasta alle kuukausi. Itselläni yksinäiset illat ovat jatkuneet kohta jo 1v 5 kk. Nyt minulla on uusia huolia kun kaksi lähipiiriin kuuluvaa on sairastunut vakavasti. Aivan järkyttävää.
Niinhän se on. Mutta en ole ensimmäinen, en viimeinen enkä ainoa, jolle lesken osa on langennut. Heitä on monta ja lisää tulee. Äitini kerkisi olla yksin 30v. Minä en ehkä niin kauan.
Mutta tuo irkkupubi: minä olen ollut siellä kerran! Joskus Dublinissa työmatkalla sikäläinen kollega kuljetti meitä kotikaupungissaan ja käytiin mm. siellä. On muuten aika jännä fiilis, kun voi ruudusta seurata vaikka kotoa käsin ihmisten touhuja jossain tois pual maailmaa. Joskus kauan sitten olin reisussa Floridassa, ja kun istuimme Key Westissä Hemingwayn Sloppy Joes'sa, niin siippa kotoa soitti, että "hei mä näen teidät"; katseli meitä web-kamerasta. Tuntui jopa vähän kammottavalta. Mutta nyt sellainen kai on jo ihan "jokapäiväistä kauraa".On paljon porukkaa tuossa pubissa. Tarjoilija saa pujotella ihmisten keskellä, että pääsee eteenpäin keräämään tyhjiä tuoppeja pöydistä. Iso osa porukasta ei mahdu istumaan, vaikka näkyisi tuolla olevan useampi huonetila.
- Anonyymi
Hyvä Greta
Hyvä Li, plussa myös Ohisalolle, mutta ei Marinille, siis plussaa.
Mutta mutta, jos omistat, saat tehdä mitä haluat, sillä yksityisyyden suoja on täydellisen vahva. Tänään onkin taas talvi. Eilinen pisti jo uskomaan, että kevät tulee sittenkin, mutta vanha sanonta "kevät keikkuen tulevi" toimii, kuten joka kevät aiemminkin.
Eilinen meni minulta ihan sisähommissa, enkä tuota ihanaa kevätpäivää kerinnyt käydä nuuskimassa. Kettiksetkin saivat viettää päivää koivet ristissä. Päiväni kului isosti tietsikkaa näpytellessä ja puhelimessa odottelu"musiikkia" kuunnellessa. Asioiden hoitaminen on hidasta digi-aikaa vaikka elämmekin. Ennenvanhaan, "manuaali"-aikana puhelimiin vastattiin ja paikan päällekin milloin mihinkin instanssiin saattoi mennä asiansa hoitamaan. No, tietysti asioiden määrä on kasvanut eksponentiaalisesti kuten niitä hoitavienkin, mutta niissä palvelevien työntekijöiden määrä ei. Digin uskottiin/uskotaan ratkaisevan ongelmat.
Eilen puhelimessa iloisen yllätyksen järjesti pankkitäti. Olin vihdoin saanut pankista nk. osanottokirjeen, missä pääsisältönä siipan tilitiedot ja maksamattomien laskujen vallitseva tilanne. Pankin verkkosivuilla, kuten aiemmin puhelimessakin annettiin ymmärtää, että laskut kuolinpesän tililtä pitäisi maksaa skannaamalla laskut pankkiin tai menemällä konttoriin. Eilen kävi ilmi, että ne saattoi hoidella myös puhelimessa. Tosin ko. laskut olivat tulleet siipan tilille e-laskuina tai hän oli niitä jo kerinnyt syöttää maksulistalle vielä kuitenkaan niitä hyväksymättä. Kaikki nuo hoituivat nyt puhelimessa. Sellaista ei neuvottu missään. Kun vielä katkaisin kaikki siipan tekemät e-laskusopimukset, niin tästä lähin perunkirjoitukseen saakka saan tulevat laskut paperilla ja voin niitä sitten maksella omilta tileiltäni. Tosin silloin joudun maksamaan myös paperilaskutuslisän, mutta se pitää vain hyväksyä, jos haluan raha-asioita hoitaa hieman vähemmillä kuvioilla.
Mutta kaiken kaikkiaan taas kerran on pakko kauhistella niiden ihmisten osaa, joilla läheisen kuolemaan liittyvien perin monimutkaisten asioiden hoito voi muodostua ylivoimaiseksi. Lisäksi vielä, että ko. tilanteessa ihminen voi muutenkin olla todella huonossa jamassa. Vaikeaksi on tehty ihmisen poistuminen tästä maailmasta!
Tänään on jännä päivä. Pojantyttö kirjoittaa parhaillaan pitkää matikkaa minulla peukalot ja varpaat pystyssä. Toivottavasti jaksaa pitää ajatuksensa kasassa. Huomennakin kun on raskas päivä, mutta toisella tavalla.
Pitää lähteä pistämään mikroon pari pottua. Lounaaksi syön ne, anjoviksia, keitettyjä munia ja salaattia.- Anonyymi
Aivan shittiä taas
Manuaaliaikaan jonotettiin.
"joudun maksamaan myös paperilaskutuslisän"
Oioioi
"Digin uskottiin/uskotaan ratkaisevan ongelmat."
Sinusta huolimatta digi on yhä tärkeämpää ja sen arvo tulevaisuudessa vain kasvaa
"Lounaaksi syön ne, anjoviksia, keitettyjä munia ja salaattia."
Ihan totta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan shittiä taas
Manuaaliaikaan jonotettiin.
"joudun maksamaan myös paperilaskutuslisän"
Oioioi
"Digin uskottiin/uskotaan ratkaisevan ongelmat."
Sinusta huolimatta digi on yhä tärkeämpää ja sen arvo tulevaisuudessa vain kasvaa
"Lounaaksi syön ne, anjoviksia, keitettyjä munia ja salaattia."
Ihan totta"Aivan shittiä taas". Tuosta tuli mieleen aikoinaan työpaikallani eräs työntekijä ja pomomme, jotka olivat tosi huonoissa väleissä. Kerran heidän riidellessään pomo nimitti alaistaan paskaksi (tänä päivänä pomo saisi potkut). Alainen vastasi: ite oot ruikkupaska. Se sopii palutteeksi kuin nyrkki silmään sinunkin "loistaville" hengentuotteillesi.
am Sen, että joutuu maksamaan pankille kuluja kuolinpesän laskuista, saa vähentää vainajan menoiksi perukirjassa. Puhelimellä minäkin U:n laskut hoidin, kun en saanut käyttöoikeutta U:n tiliin, vaikka se minulla eläessään oli. Muistan kun Veepeli aikoinaan kertoi, että sai vaimonsa kuoltua tämän tiliin käyttöoikeuden ja sai hoidettua laskut ilman mitään kommervenkkejä. Ihmettelen, en kysynyt mikä pankkinsa oli.
Minä syön tänään lasagnea, jonka pakastin varmaan kuukausi sitten, itse tekemääni. Verkkokauppaostokseni tulivat äsken ja paistan kilon kaslerin, josta sitten riittää taas vaikka kylmänä siivuja leivän päälle.
Eilen söin broileri-pekoni pihvin lämpimän leivän päällä ja kananmunalla vuorattuna. Oli ihmeen hyvää. Oli eka tutustuminen broileri-pekoni-sekoitukseen. Ne pihvit olivat valmiita raakapihvejä, kun vain itse paistoin pannulla voissa.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Sen, että joutuu maksamaan pankille kuluja kuolinpesän laskuista, saa vähentää vainajan menoiksi perukirjassa. Puhelimellä minäkin U:n laskut hoidin, kun en saanut käyttöoikeutta U:n tiliin, vaikka se minulla eläessään oli. Muistan kun Veepeli aikoinaan kertoi, että sai vaimonsa kuoltua tämän tiliin käyttöoikeuden ja sai hoidettua laskut ilman mitään kommervenkkejä. Ihmettelen, en kysynyt mikä pankkinsa oli.
Minä syön tänään lasagnea, jonka pakastin varmaan kuukausi sitten, itse tekemääni. Verkkokauppaostokseni tulivat äsken ja paistan kilon kaslerin, josta sitten riittää taas vaikka kylmänä siivuja leivän päälle.
Eilen söin broileri-pekoni pihvin lämpimän leivän päällä ja kananmunalla vuorattuna. Oli ihmeen hyvää. Oli eka tutustuminen broileri-pekoni-sekoitukseen. Ne pihvit olivat valmiita raakapihvejä, kun vain itse paistoin pannulla voissa.Kyllähän kuolinpesän varoista voi vähentää kaikennäköistä, mm. hautauskulut. Nekin, ainakin meillä ovat suht pienet, kun saattajia ei ole paljon. En kylläkään ole jaksanut tutkia kuinka paljon vähennykset vaikuttavat veroon, mutta tuskin meikäläisten perinnöissä kovinkaan suuresti.
Vaikka kuolinpesän tilien käyttöä koskevat säännökset perustuvat lakiin, niin kuitenkin pankeilla on niissä näköjään isostikin poikkeavia tapoja. Meidän pankki taitaa kyllä olla jäykimmästä päästä; niin olen ymmärtänyt, kun olen joidenkin kanssa keskustellut. Tosin eilen sain pankilta anteeksipyynnön toimistaan. Olin todellakin valittanut asiasta useampaankin kertaan. Ja olisin kyllä hyväksynyt ne, jos en olisi saanut pankin virkailijoilta ristiriitaista tietoa; niiden jälkeen en enää voinut tietää, miten pitäisi tehdä.
Minäkin huomasin taannoin kaupassa nuo broileri-pekonipihvit. En kuitenkaan ostanut, mutta taidan tehdä seuraavalla kerralla niin, kun niitä kehuit. Minulla on nyt muutenkin pieni sopeutumisongelma ruoan laiton suhteen. En osannut tehdä kahdellekaan sopivia annoksia saati nyt sitten yhdelle. Osaan hyvin tehdä isolle porukalle, kun suuret eleet ovat sallittuja, mutta pikkuannoksissa täytyy osata "hyppyselliset" ja "rippuset". No, ehkä jonain päivänä opin.
am
- Anonyymi
Vai on Petterin mielestä yksi verotuksen kiristämisen kohde ay-liikkeiden verotus. Hyvin unohtunut se, että ay-liikkeelle tuo olisi käynyt, mutta työnantajapuoli torppasi tuon ehdotettaessa.
MTK ja EK saattanee ottaa puhelua Orpon suuntaan.
Ne torppasi sen, koska tuolloin olisi myös EK.n verovapaus poistunut, sekä monen muun instanssin.Listaamattomien ja pörssiyhtiöiden erikoissuhde on mielenkiintoinen verotusnäkökulmasta katsottuna, Jos listaamaton yhtiö omistaa yli 10 % pörssinoteeratun yhtiön osakkeista niin listaamaton yhtiö katsotaan tytäryhtiöksi. Silloin pörssiyhtiöstä saadut osingot ovat verovapaita listaamattomalle yhtiölle. EU:n kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi määrittelee niin. Kansainvälinen käytäntö., Nyt yksi esimerkki. Kiinteistösijoitusyhtiö Kojamon oyj :n omistaa useampi ammattiliitto. Kojamo oyj on pörssiyhtiö ja omistavat ammattilitot 10 % säännöllä ovat tytäryhtiöitä. Kojamon osingot ovat silloin verovapaita omistaville ammattiliitoille. Kun Kojamo Oyj vuonna 2018 listautui pörssiin niin pika pikaa ammattilittojen johtajat saivat muhkeat palkankorotukset. Osa osingoista siis valutetaan johtajien palkkoihin. Ei Kojamon ja ay-pomojen etu ole myydä kansalle halpoja asuntoja. Ay-liike on vain yksi esimerkki. Sitä samaa osinkoleikkiä harrastavat kaikki institutionaaliset toimijat. Me tavalliset piensijoittajat jotka omistamme pörssiosakkeita maksamme 30 % luokkaa olevan pääomaveron voitto-osuudesta kun myymme osakkeemme pois. Asialle ei kansallisella tasolla voida tehdä mitään muutoksia. Ensin pitäisi kumota EU kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi ja kansainväliset sopimukset verotuksesta.
Li Andersonkin puhuu usein siitä että listaamattomien yhtiöiden osingot tulisi laittaa verolle. Se ei onnistu ellei EU verotusdirektiivejä kumota. Kansallisella tasolla sellaista lakia ei voida mitenkään säätää. Toki EU:sta ja maailmasta irrottautumalla se luonnollisesti onnistuu. /Jimmy- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
Listaamattomien ja pörssiyhtiöiden erikoissuhde on mielenkiintoinen verotusnäkökulmasta katsottuna, Jos listaamaton yhtiö omistaa yli 10 % pörssinoteeratun yhtiön osakkeista niin listaamaton yhtiö katsotaan tytäryhtiöksi. Silloin pörssiyhtiöstä saadut osingot ovat verovapaita listaamattomalle yhtiölle. EU:n kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi määrittelee niin. Kansainvälinen käytäntö., Nyt yksi esimerkki. Kiinteistösijoitusyhtiö Kojamon oyj :n omistaa useampi ammattiliitto. Kojamo oyj on pörssiyhtiö ja omistavat ammattilitot 10 % säännöllä ovat tytäryhtiöitä. Kojamon osingot ovat silloin verovapaita omistaville ammattiliitoille. Kun Kojamo Oyj vuonna 2018 listautui pörssiin niin pika pikaa ammattilittojen johtajat saivat muhkeat palkankorotukset. Osa osingoista siis valutetaan johtajien palkkoihin. Ei Kojamon ja ay-pomojen etu ole myydä kansalle halpoja asuntoja. Ay-liike on vain yksi esimerkki. Sitä samaa osinkoleikkiä harrastavat kaikki institutionaaliset toimijat. Me tavalliset piensijoittajat jotka omistamme pörssiosakkeita maksamme 30 % luokkaa olevan pääomaveron voitto-osuudesta kun myymme osakkeemme pois. Asialle ei kansallisella tasolla voida tehdä mitään muutoksia. Ensin pitäisi kumota EU kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi ja kansainväliset sopimukset verotuksesta.
Li Andersonkin puhuu usein siitä että listaamattomien yhtiöiden osingot tulisi laittaa verolle. Se ei onnistu ellei EU verotusdirektiivejä kumota. Kansallisella tasolla sellaista lakia ei voida mitenkään säätää. Toki EU:sta ja maailmasta irrottautumalla se luonnollisesti onnistuu. /JimmyEivätkös ay-yhdistykset ole edelleen nk, yleishyödyllinen taho, joten saavat verojen maksun anteeksi. Miten sitten määritellään yleishyödyllinen. Jos ennen oli niin, niin tuskin enää. Omilleenhan yhdistykset tarjoavat kakkua kerman kera, samoin pomot saavat mahtavat korvaukset hommistaan, mitä yleishyödyllistä sitten ikinä tekevätkään.
am Anonyymi kirjoitti:
Eivätkös ay-yhdistykset ole edelleen nk, yleishyödyllinen taho, joten saavat verojen maksun anteeksi. Miten sitten määritellään yleishyödyllinen. Jos ennen oli niin, niin tuskin enää. Omilleenhan yhdistykset tarjoavat kakkua kerman kera, samoin pomot saavat mahtavat korvaukset hommistaan, mitä yleishyödyllistä sitten ikinä tekevätkään.
amammattiliitot ovat yleishyödyllisiä yhdistyksiä edelleenkin. Säätiöitä, stiftelsejä, rahastoja, yhdistyksiä, puolueita riittää Suomessa ja paljon. Ovat yleishyödyllisiä ja siksi nauttivat verovapautta. MTK, kauppakamarit nauttivat verovapautta.
.
Kun yhdistys, säätiö on kerran saanut yleishyödyllisen tunnisteen (verottaja tulkitsee lakia) niin se oikeus on ja pysyy vaikka 200 vuotta, Yleensä keskusteluissa ammattiliitot ovat jostain syystä tapetilla ja muut "yleishyödylliset" instituutiot ohitetaan tyystin.
Juridiikan sanasto ja käsitteet on täysin oma tieteenlajinsa. . /Jimmy- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
Listaamattomien ja pörssiyhtiöiden erikoissuhde on mielenkiintoinen verotusnäkökulmasta katsottuna, Jos listaamaton yhtiö omistaa yli 10 % pörssinoteeratun yhtiön osakkeista niin listaamaton yhtiö katsotaan tytäryhtiöksi. Silloin pörssiyhtiöstä saadut osingot ovat verovapaita listaamattomalle yhtiölle. EU:n kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi määrittelee niin. Kansainvälinen käytäntö., Nyt yksi esimerkki. Kiinteistösijoitusyhtiö Kojamon oyj :n omistaa useampi ammattiliitto. Kojamo oyj on pörssiyhtiö ja omistavat ammattilitot 10 % säännöllä ovat tytäryhtiöitä. Kojamon osingot ovat silloin verovapaita omistaville ammattiliitoille. Kun Kojamo Oyj vuonna 2018 listautui pörssiin niin pika pikaa ammattilittojen johtajat saivat muhkeat palkankorotukset. Osa osingoista siis valutetaan johtajien palkkoihin. Ei Kojamon ja ay-pomojen etu ole myydä kansalle halpoja asuntoja. Ay-liike on vain yksi esimerkki. Sitä samaa osinkoleikkiä harrastavat kaikki institutionaaliset toimijat. Me tavalliset piensijoittajat jotka omistamme pörssiosakkeita maksamme 30 % luokkaa olevan pääomaveron voitto-osuudesta kun myymme osakkeemme pois. Asialle ei kansallisella tasolla voida tehdä mitään muutoksia. Ensin pitäisi kumota EU kaksinkertaisen verotuksen estävä direktiivi ja kansainväliset sopimukset verotuksesta.
Li Andersonkin puhuu usein siitä että listaamattomien yhtiöiden osingot tulisi laittaa verolle. Se ei onnistu ellei EU verotusdirektiivejä kumota. Kansallisella tasolla sellaista lakia ei voida mitenkään säätää. Toki EU:sta ja maailmasta irrottautumalla se luonnollisesti onnistuu. /JimmyVai on Petterin mielestä yksi verotuksen kiristämisen kohde ay-liikkeiden verotus. Hyvin unohtunut se, että ay-liikkeelle tuo olisi käynyt, mutta työnantajapuoli torppasi tuon ehdotettaessa.
Poikani muuttaa viikonlopulla aivan uuteen taloon Vantaalla, se on ns Lumo-asunto ja siis Kojamon omistama. En ole tiennytkään. Kojamolla on sormet pelissä vähän siellä sun täällä.
uusi talo ja uusi asunto Vantaalla. Mikäs sen parempi alku vuodelle 2023.
Sul on varmaan tiedossa tuparit. Veikkaan niin. Kahvia, pullaa ja paakelssia.
Vantaa sanat rimmaa hyvin sanan Lontoo kanssa.
Kokeile hyräillä Eeron biisin mukana. Ei ole vaikea rytmi ollenkas. Pysyy
tahdissa ja vauhdissa helposti mukana.
Eero Raittisen kipale Lontoo vuodelta 1966.
https://www.youtube.com/watch?v=G3NRw1dDMHo
/JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
uusi talo ja uusi asunto Vantaalla. Mikäs sen parempi alku vuodelle 2023.
Sul on varmaan tiedossa tuparit. Veikkaan niin. Kahvia, pullaa ja paakelssia.
Vantaa sanat rimmaa hyvin sanan Lontoo kanssa.
Kokeile hyräillä Eeron biisin mukana. Ei ole vaikea rytmi ollenkas. Pysyy
tahdissa ja vauhdissa helposti mukana.
Eero Raittisen kipale Lontoo vuodelta 1966.
https://www.youtube.com/watch?v=G3NRw1dDMHo
/JimmyJestas, oliko tuollaisia kukkopoikia jo 1966, mitä tuossa kuvassa näkyi. Yhdellä näkyisi olevan Reinot jalassa. Paitsi että taitavat olla skottiruuruiset. Ellei sitten Burberryt. Kauankohan nuo harjakset pysyivät pystyssä ennen lopahtamista. Ei tainnut Brylgrem riittää tuohon, eikä liivate.
- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
uusi talo ja uusi asunto Vantaalla. Mikäs sen parempi alku vuodelle 2023.
Sul on varmaan tiedossa tuparit. Veikkaan niin. Kahvia, pullaa ja paakelssia.
Vantaa sanat rimmaa hyvin sanan Lontoo kanssa.
Kokeile hyräillä Eeron biisin mukana. Ei ole vaikea rytmi ollenkas. Pysyy
tahdissa ja vauhdissa helposti mukana.
Eero Raittisen kipale Lontoo vuodelta 1966.
https://www.youtube.com/watch?v=G3NRw1dDMHo
/JimmyVoi, miten nostalgista. Kesällä -66 ja vielä syksylläkin - koulu vähän kärsi ja meinasi sen välillä lopettaakin - siippa roudasi Eeroa ja Boys'ejä. Minäkin pääsin välillä mukaan, jos bändin poikien tyttöystävistä joku jäi pois. Kivoja muistoja siitäkin jäi.
Tänään olimme papin juttusilla. Hän halusi keskustella kanssamme puhettaan varten. Hirveän vaikeaa yhtäkkiä muistaa asioita, jotka olisivat olleet jotenkin merkittävämpiä kuin toiset. Elämä oli, kuten silloin useimmilla sitä jokapäiväistä työtä, kotona puuhaamista, naisilla huushollin ja lasten hoitoa. Minulla noita viimeksi mainittuja ehkä keskimääräistä enemmän, kun siippa oli jatkuvasti työn takia tien päällä; olinkin käytännössä yksinhuoltaja melkein 12 vuotta. Silloin ei kuitenkaan valitettu kotitöiden ja lastenhoidon jaosta äidin ja isän kesken, tasa-arvoasiat eivät olleet tärkeimpiä. Tärkeintä oli, että lapset tulivat hoidettua ja leipä tienattua. Useimmat vanhemmat - ainakaan me emme - eivät tienneet "omasta ajasta". Nyt tietävät.
Kävin tänään apteekissa ja täyttämässä kansalaisoikeuteni eli ennakkoäänestin. Paikka oli Vuosaaren kirjasto Columbuksen vieressä, joten pääsin sinne bussilla. Varsinaisena äänestyspäivänä en pääsisi bussilla jolloin äänestys on Aurinkolahden koululla. Kirjastossa oli erittäon avarat tilat, jonoa ei ollut eli sujui erittäin hyvin.
- Anonyymi
"Ylen Aamu-tv esitti taas tänään Kreeta Karvalan (IL-Kok) käsikirjoittaman ja juontaman ohjelman ”Jälkiviisaat”.
Ohjelma-avustajina toimineet puudelit Jan Erola ja Ville Blåfield kiehnäsivät innokkaasti Karvalan kintuissa.
Jälkiviisaat on osa Ylen vaaliohjelmasarjaa." Taas on perjantai, ja vastahan se oli! Mitähän tästä vielä seuraa, kun ajan kulu vain kiihtyy. Kohta on pääsiäinen ja sitten juhannus, eikä aikaakaan kun jo taas on joulu.
Ennakkoäänestämään minäkin meinaan sonnustautua tänä viikonloppuna. Jotenkin kyllä tuntuu turhalta koko touhu. Olen kurkkua myöten täynnä vaalikeskusteluita ja niiden muuttuminen lähes some-tyylisiksi. Kerrasta toiseen samojen asioiden toistelua, huutoa, haukkumista, riitelyä, lupauksia, jne. Tässä iässä on tullut nähtyä jo niin monet vaalit. että keskimäärin näyttää siltä, että oli voittaja mikä tahansa puolue, niin mikään ei kansalaisen kantilta juurikaan muutu; sen sijaan poliitikkojen ojassa olevat omat lehmät tarvitsevat nostajia. Tärkeintä niin voittajille kuin häviäjillekin tuntuu olevan valta ja tähtäimen kohdistaminen jo seuraaviin vaaleihin, voittajille vallan kahvassa pysymiseksi, häviäjille sen kaappaamiseksi.
Eilen oli hautajaiset. Kolmisenkymmentä henkeä meitä siellä oli. Lapsenlasten ikävän katselu oli sydäntä riipaisevaa. Arkkuun heiltä kummaltakin jäi kirjeet, jotka minäkin sain lukea. Niiden sanat säilyvät mielessäni hamaan omaan loppuuni saakka. Ei kauniimmin osaisi enää kirjailijakaan kuvata lapsen ja isovanhempansa suhdetta.
Katselin illalla kännykkäni kuvia, ja samalla tuli vastaan noin vuosi sitten otetut kuvat terassipöydällämme päivittäin vierailleesta fasaanista. Muutama minuutti sitten samalle pöydälle hyppäsi taas fasku. En tiedä onko sama tyyppi kuin vuosi sitten, mutta samoja kuvioita sekin näkyy pöydällä tekevän kuin viime talvinenkin lintu: tutkii pöydällä olevaa kynttiläpurkkia ja kokeilee antaako pajuporo turpiin, kun sitä nokkii; no, ei anna, vaan urheasti kestää linnun kurituksen.
Aloitin juuri sinkkisuihkekuurin. Sisareni tekstasi äsken olevansa melkoisessa räkiksessä. Hänkin oli hautajaisissa ja niin häntä kuin muutakin perhettään siellä halailin. Po. sinkkisuihkeella olen torjunut monet flunssat ja toivon, että nytkin tehoaa. Vanhan ihmisen pitää flunssakin ottaa tosissaan, siitähän voi tulla vaikka mitä jälkiseuraamuksiakin. En sitten koronan puhkeamisen - aika tasan kolme vuotta ja viikko sitten - ole sairastanut minkäänlaisia hengitystietulehduksia. Viisi koronarokotusta ja kolme influenssarokotusta olen näiden vuosien aikana saanut. Kai niillä joku vaikutus on ollut, kun terveenä olen saanut pysyä.
Mukavaa viikonlopun aloittelua!Nyt on yksi raskas vaihe sinulta ohi, kun miehesi siunaustilaisuus oli eilen. Uurnan saannilla ei kiirettä, koska viette tuhkat mökillenne kesemmällä. Kaunis ele lapsenlapsiltanne kirjeen kirjoittaminen vaarille arkkuun. Jäljellä vielä perukirjan kiemurat.
Minulla kipeytyi vasen olkapää eilisen aikana ja yöllä aivan erityisen kipeäksi. Särky oli ankara ja koko käsi niin arkana, ettei liikuttamaan pystynyt. Liikearkuus jatkuu edelleen ja vaatteetkin saatava päälle yhdellä kädellä jotenkuten.Calvados kirjoitti:
Nyt on yksi raskas vaihe sinulta ohi, kun miehesi siunaustilaisuus oli eilen. Uurnan saannilla ei kiirettä, koska viette tuhkat mökillenne kesemmällä. Kaunis ele lapsenlapsiltanne kirjeen kirjoittaminen vaarille arkkuun. Jäljellä vielä perukirjan kiemurat.
Minulla kipeytyi vasen olkapää eilisen aikana ja yöllä aivan erityisen kipeäksi. Särky oli ankara ja koko käsi niin arkana, ettei liikuttamaan pystynyt. Liikearkuus jatkuu edelleen ja vaatteetkin saatava päälle yhdellä kädellä jotenkuten.Kyllä minäkin huomasin, että olin jännittänyt eilistä ihan hirveästi. Menin illalla punkkaan vaalikeskustelua katsomaan. Heräsin puolen yön aikaan telkkarin saamelaisuutisiin. Sammutin sen ja jatkoin uniani heräten viiden maissa. Sen jälkeen en enää nukkunut. Aika monta yötä edellä olinkin jo valvonut, joten ei ihme, että uni maittoi.
Totta, yksi etappi siipan asiassa on nyt selvitetty ja alkaa todellakin perukirjasta vääntö. Tanskan veroviranomainen ei ole halukas kuuntelemaan meidän tarpeitamme. Haluavat pitää omista aikatauluistaan kiinni, ja jos onnistuvat, niin perukirjan valmistuminen siirtyy ties mihin. Ja jos meidän pankkimme taas pitää kiinni siitä, että perukirja pitää olla ennen kuin pankkiasioita pääsemme taas hoitamaan, niin kierre on valmis. No. katsotaan, miten homma alkaa edetä. Kivaa tiedossa.amummu kirjoitti:
Kyllä minäkin huomasin, että olin jännittänyt eilistä ihan hirveästi. Menin illalla punkkaan vaalikeskustelua katsomaan. Heräsin puolen yön aikaan telkkarin saamelaisuutisiin. Sammutin sen ja jatkoin uniani heräten viiden maissa. Sen jälkeen en enää nukkunut. Aika monta yötä edellä olinkin jo valvonut, joten ei ihme, että uni maittoi.
Totta, yksi etappi siipan asiassa on nyt selvitetty ja alkaa todellakin perukirjasta vääntö. Tanskan veroviranomainen ei ole halukas kuuntelemaan meidän tarpeitamme. Haluavat pitää omista aikatauluistaan kiinni, ja jos onnistuvat, niin perukirjan valmistuminen siirtyy ties mihin. Ja jos meidän pankkimme taas pitää kiinni siitä, että perukirja pitää olla ennen kuin pankkiasioita pääsemme taas hoitamaan, niin kierre on valmis. No. katsotaan, miten homma alkaa edetä. Kivaa tiedossa.Njahans, hautajaiset pidetty. Sanotaan että hautajaisten jälkeen alkaa tietyllä tavalla uusi surun vaihe, jolloin uuteen elämänvaiheeseen totuttelun lisäksi joutuu läpikäymään monenlaisia tunteita, myös negatiivisia. Pelkoa, katkeruuttakin. No, pyhä byrokratia pitää mielen virkeänä..?
Meikä hankki eilen (taas) uuden luurin, kun edellisestä alkoi turvapäivitysten aika olla täysi. Kyllähän tähän asiaan pitäisi saada jotain rotia: ei voi olla niin, että täysin käyttökelpoisen luurin joutuu uusimaan muutaman vuoden välein vain siksi, että valmistajat haluavat maksimoida myyntiään jakamalla päivityksiä vain hyvin rajoitetun ajan. Tähän muistaakseni ollaan sorvaamassa uutta EU direktiiviä.
No onhan tää uusi aika pähee peli. Käytän nykyään käytännössä pelkästään luuria kaikkeen pankki ym viranomais-asiointiin. Siksi turvallisuus on tärkeä juttu. Tietsikoita oikeastaan inhoan. Käytän niitä työasioihin vain pakon edessä. (n. 8h/pv)
- Anonyymi
"Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin väite ei siis pidä paikkaansa."
" Liike Nytin puheenjohtajan Harry Harkimon väite on siis väärä."
"joten vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon väite pitää paikkansa."
"eli vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin väite pitää paikkansa. "
"vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon väite paremmista sadoista pelloilla pitää ainakin yleisellä tasolla paikkansa, vaikka kokonaisuus onkin monimutkainen"
huom. teille tämä on aivan liikaa, joten älkää edes yrittäkö ymmärtää
"Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT vahvistaa, että Suomen valtionvelka on EU:n keskitason alapuolella."
Yle välttää tarkistamasta Orpon väitteitä, mielellään kyllä aina tarttuu kesKUSTAn väitteisiin, niin kuin moni muukin, vajakit saavat olla aivan liian lepsussa käsittelyssä ja Marinia on jahdattu jo alusta saakka Kyllä päättäjät ovat olleet tajuamattaan ajattelevaisia, kun kuoleman jälkeistä asioiden toimittamista ovat lakiin ympänneet. Ovat siten ohjanneet jälkeenjäävien energiat asioiden hankalaan hoitamiseen, eikä murehtia oikein enää jaksakaan . Tasan on totta tuokin, että ainakin joidenkin asioiden kanssa iskee hirveä suuttumus.
Minullakin on tunne, että nykyinen puhelimeni alkaa olla jo loppusuoralla; kaikenlaisis pikkujuttuja on ilmennyt. Johan se tulee parin kuun päästä viisivuotiaaksi, joten elää melkein jo yliajalla. Nyt jo valmiiksi stressaan uudesta puhelimesta: sitä täytyy opetella käyttämään. En enää viitsisi mitään uusia vempeleitä opetella.
Puhelimen lisäksi kohta kyllä pitää hankkia uusi kahvinkeitin, samoin jääkaappi alkaa olla finaalissa. Uunikin on jo metusalemi-iässä, ja kerta kerralta sen lämpiäminen kestää pidempään. Eli sähköä kuluu. Siippa meillä em. laiset hommat pääasiassa hoiti, mutta nyt niiden(kin) kanssa pitää ryhtyä itselliseksi. Tokihan pojat aina ovat valmiita auttamaan, mutta heillä on muitakin tekemisiä, joten niin kauan kuin peukaloni heiluu, pyrin hoitamaan asiat itse.
Ja nyt kalakauppaan. Aamulla jo punkassa mietin, mitä tänään sapuskaksi. Nyt ei tarvitse varoa kalan hajua, joten jos kaupassa on silakkafileitä, ostan niitä ja teen silakkapihvejä, joita en itse ole tehnyt vuosikymmeniin. Maistuis varmaan teillekin.Minunkin puhelimeni on tullut jo siihen ikään, että akku on ladattava joka päivä. On siis liian vanha?
Systeri oli viettänyt melkein unettoman yön kun ei ollut saanut minulta vastausta eiliseen viestiinsä. Pitkä vastaukseni hänelle oli mennyt bittitaivaaseen, vaikka minulla näkyi 18.56 lähetettynä. Harvemmin viestit jäävät menemättä, varsinkin jos puhelimessa näkyy lähetettynä. Jos ei mene, ilmoittaa jollain rääkäisyäänellä ja näyttää jonkun punaisen merkin ettei mennyt.
Juuri tuo, että firmat lopettavat tuen tiettyyn ohjelmaan, joutuu väkisin tekemään elektroniikkaroskaa ihan hyvistä laitteista, kuten tästä minun Dellin tietokoneestani, jossa on Win 8.1. käyttis. Kone on muuten tosi hyvä. Uutta Läppäriäni inhoan, kun ei ole kunnon hiirtä vieläkään. Tilasin uuden ja se on tullut jo postiin haettavaksi, vaikka tilauksessa sille luvattiin kotiinkanto minipakettina. Tuli siis 4 päivässä Tanskasta, mutta nyt postissa luuraa ainakin toiset 4 päivää, ennen kuin haen. Yhdistän terkkarikäyntiin. Luin firman käyttökokemuksista niin suurin osa sanoo ettei kotiinkuljetus toimi. Ei näköjään." En enää viitsisi mitään uusia vempeleitä opetella."
No sehän pitää dementiankin loitolla kun joutuu hieman funteeraamaan uusia asioita.
Meitiltäkin meni useampi minuutti tietojen siirtoon uuteen luuriin. Sitten tunti pari siihen että sain kaikkiin sovelluksiin kirjautumiset ym toimimaan haluamallani tavalla. Ja niitä on meitillä paljon. Vanhaa luuria voin käyttää esim autonavina ofline tilassa.
Ja että uusi hiiri tanskasta? Lähimmästä maitokaupasta olisi voinut hakea perinteisen langallisen usb -hiiren kympillä parilla, joka olisi pelittänyt kuin junan vessa. Langattoman kanssa on aina omat kommervenkkinsä.
Ja on muuten kalafile hinnoissaan, kolme neljäkymppiä kilo. Ostettiin äsken lohifilettä.DrWhoo kirjoitti:
" En enää viitsisi mitään uusia vempeleitä opetella."
No sehän pitää dementiankin loitolla kun joutuu hieman funteeraamaan uusia asioita.
Meitiltäkin meni useampi minuutti tietojen siirtoon uuteen luuriin. Sitten tunti pari siihen että sain kaikkiin sovelluksiin kirjautumiset ym toimimaan haluamallani tavalla. Ja niitä on meitillä paljon. Vanhaa luuria voin käyttää esim autonavina ofline tilassa.
Ja että uusi hiiri tanskasta? Lähimmästä maitokaupasta olisi voinut hakea perinteisen langallisen usb -hiiren kympillä parilla, joka olisi pelittänyt kuin junan vessa. Langattoman kanssa on aina omat kommervenkkinsä.
Ja on muuten kalafile hinnoissaan, kolme neljäkymppiä kilo. Ostettiin äsken lohifilettä.Minä ostin niitä silakkafileitä ja maksoivat 13,90/kg. En osaa sanoa, oliko kallista/halpaa, kun en aikoihin niitä ole ostanut. Lohta ja kuhaa, siikakin olen kyllä ostanut aika usein ja kallista on joka kerta ollut, melkein aina päälle kolmenkympin. Syökää siinä sitten kalaa, etenkin silakkaa (Holkerin neuvo).
Radiossa keuhkoavat ensi viikon kylmästä säästä. Ainahan niitä on keväisin lämpimien välissä; se on meidän leveysasteiden normaali, siis ei olla Välimeren ilmastossa, kuten monet tuntuvat kuvittelevan, kun EU-ssa ollaan. Ihan kuin sen mukana olisi tullut EU-sääkin, ja nimenomaan etelä-eurooppalainen tai jopa Välimeren sää. Aamulla miestoimittajat horisivat jo sortseista, että maaliskuussa ne pitää saada jalkaan, mutta viimeistään vappuna. Toisaalta en kyllä ymmärrä syksyisin villasukkiin ja -huopiin kääriytymistäkään, tai lähinnä siihen usuttamista. Joka ikinen aikakauslehti näyttää kuvissa, miten "hyggeillään" villaröijyt niskassa, jalat kuumassa vesihauteessa tai vähintään villasukissa, höyryävä toti- tai teemuki kädessä. No, ei lämmin luita riko, mutta ei ole "mun juttu".amummu kirjoitti:
Minä ostin niitä silakkafileitä ja maksoivat 13,90/kg. En osaa sanoa, oliko kallista/halpaa, kun en aikoihin niitä ole ostanut. Lohta ja kuhaa, siikakin olen kyllä ostanut aika usein ja kallista on joka kerta ollut, melkein aina päälle kolmenkympin. Syökää siinä sitten kalaa, etenkin silakkaa (Holkerin neuvo).
Radiossa keuhkoavat ensi viikon kylmästä säästä. Ainahan niitä on keväisin lämpimien välissä; se on meidän leveysasteiden normaali, siis ei olla Välimeren ilmastossa, kuten monet tuntuvat kuvittelevan, kun EU-ssa ollaan. Ihan kuin sen mukana olisi tullut EU-sääkin, ja nimenomaan etelä-eurooppalainen tai jopa Välimeren sää. Aamulla miestoimittajat horisivat jo sortseista, että maaliskuussa ne pitää saada jalkaan, mutta viimeistään vappuna. Toisaalta en kyllä ymmärrä syksyisin villasukkiin ja -huopiin kääriytymistäkään, tai lähinnä siihen usuttamista. Joka ikinen aikakauslehti näyttää kuvissa, miten "hyggeillään" villaröijyt niskassa, jalat kuumassa vesihauteessa tai vähintään villasukissa, höyryävä toti- tai teemuki kädessä. No, ei lämmin luita riko, mutta ei ole "mun juttu".No mie huonoine ääreisverenkiertoineni olen viluisaa sorttia, eli ymmärrän kyllä että kylmässä palelee ilman paksua palttoota. Nytkin olin lenkillä tuplahousuilla, paksulla takilla, kaulahuivilla ja villamyssyllä ynnä tukevilla tumpuilla varustettuna. Olihan siellä arktinen sää, liki aste pakkasta. No viluisuuteeni vaikuttaa ehkä sekin että olen poistanut itsestäni parikymmentä kiloa rasvaa viime kesän jälkeen. Tähän kroppaan ei enää tartu mikään tautikaan, paitsi korkeintaan luuvalo ja nahkahome.
DrWhoo kirjoitti:
" En enää viitsisi mitään uusia vempeleitä opetella."
No sehän pitää dementiankin loitolla kun joutuu hieman funteeraamaan uusia asioita.
Meitiltäkin meni useampi minuutti tietojen siirtoon uuteen luuriin. Sitten tunti pari siihen että sain kaikkiin sovelluksiin kirjautumiset ym toimimaan haluamallani tavalla. Ja niitä on meitillä paljon. Vanhaa luuria voin käyttää esim autonavina ofline tilassa.
Ja että uusi hiiri tanskasta? Lähimmästä maitokaupasta olisi voinut hakea perinteisen langallisen usb -hiiren kympillä parilla, joka olisi pelittänyt kuin junan vessa. Langattoman kanssa on aina omat kommervenkkinsä.
Ja on muuten kalafile hinnoissaan, kolme neljäkymppiä kilo. Ostettiin äsken lohifilettä.Kun olin tilannut hiiren, huomasin vasta sitten, että firma oli tanskalainen. Meillä ei Vuokissa ole firmaa josta saa hiiren, lähin on Itiksen kauppakeskus tai Prisma tai Easton. Jos langallinen on niin hyvä, niin miksi minun Dellin langallinen hiiri takkuilee. No, onhan hiirilläkin käyttöikänsä. Oma tietokoneeni hiiri on langaton ja toiminut moitteetta jo 9 v, mutta ei toimi läppärissäni.
Kyllä kala on kallista, olen noin kerran viikossa ostanut savu- tai loimulohta sellaisen 300 g:n palan niin hinta on 10 - 11 e. Samoin yhtä kallista on tonnikala. Torstaina ostin kilon kasleria, joka maksoi 10 e, joten sika on paljon halvempaa.DrWhoo kirjoitti:
No mie huonoine ääreisverenkiertoineni olen viluisaa sorttia, eli ymmärrän kyllä että kylmässä palelee ilman paksua palttoota. Nytkin olin lenkillä tuplahousuilla, paksulla takilla, kaulahuivilla ja villamyssyllä ynnä tukevilla tumpuilla varustettuna. Olihan siellä arktinen sää, liki aste pakkasta. No viluisuuteeni vaikuttaa ehkä sekin että olen poistanut itsestäni parikymmentä kiloa rasvaa viime kesän jälkeen. Tähän kroppaan ei enää tartu mikään tautikaan, paitsi korkeintaan luuvalo ja nahkahome.
Luuvalo minuun iski jo vuosia sitten. Miten lienee valitsikin minut kun suvussa en tiedä sitä olleen.
Sukumme pienin sai nimen äsken. Näyttää nukkuneen tilaisuuden ajan.amummu kirjoitti:
Minä ostin niitä silakkafileitä ja maksoivat 13,90/kg. En osaa sanoa, oliko kallista/halpaa, kun en aikoihin niitä ole ostanut. Lohta ja kuhaa, siikakin olen kyllä ostanut aika usein ja kallista on joka kerta ollut, melkein aina päälle kolmenkympin. Syökää siinä sitten kalaa, etenkin silakkaa (Holkerin neuvo).
Radiossa keuhkoavat ensi viikon kylmästä säästä. Ainahan niitä on keväisin lämpimien välissä; se on meidän leveysasteiden normaali, siis ei olla Välimeren ilmastossa, kuten monet tuntuvat kuvittelevan, kun EU-ssa ollaan. Ihan kuin sen mukana olisi tullut EU-sääkin, ja nimenomaan etelä-eurooppalainen tai jopa Välimeren sää. Aamulla miestoimittajat horisivat jo sortseista, että maaliskuussa ne pitää saada jalkaan, mutta viimeistään vappuna. Toisaalta en kyllä ymmärrä syksyisin villasukkiin ja -huopiin kääriytymistäkään, tai lähinnä siihen usuttamista. Joka ikinen aikakauslehti näyttää kuvissa, miten "hyggeillään" villaröijyt niskassa, jalat kuumassa vesihauteessa tai vähintään villasukissa, höyryävä toti- tai teemuki kädessä. No, ei lämmin luita riko, mutta ei ole "mun juttu".https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009466382.html
Tälle surujen eri muodoille oli tänään uusikin kirjoitus Hesarin näkökulmassa. Suruja on monenlaisia ja niille on keksitty suomenkielisiä versioita, aika osuvia monet.
Eilen maa oli täysin paljas, nurmikko vihersi, tänään on taas takatalvi ja hohtavan valkoinen maisema. Lahdessa hiihdetään, jossain muualla kaunoluistellaan , toisaalla, golfataan, pelataan tennistä tai ähkitään sumopainikehässä. Lajeissa riittää.
Ankarin olkapääkipu on ohitse, liikearkuuskin vähentynyt jonkin verran, että nyt on ns normaalikiputila jäljellä.Kyllä se taitaa niin ollla kuin joku sanoo, jotta jos ei aamulla johonkin paikkaa satu, niin pitää kysyä itseltään "oonk mää kuallu". Minä olen muutaman aamuna niin joutunut tekemään, kun joka aamuista vatsakipua ei ole ollut. Liekö stressi jo helpottamassa. Vielä sitä kai on, kun illalla jonkun aikaa nukuttuani heräsin yhdeltä enkä sitten saanut enää unta. Kävin jopa lukemassa yöllä HS:nkin - minulle poikkeuksellista, yleensä en koskaan nouse ylös vaikka valvonkin. Uudelleen menin punkkaan viiden maissa, ja aloin kuunnella mustarastaan mollivoittoista laulantaa, mikä selvästi kertoi linnun surkeasta olosta. Luntahan oli satanut ja syötävät sen alla. Sääliksi kävi lintuparkaa. Edellisenä aamuna laulunsa kuulosti jo kevätlivertelyltä.
Tykkään lumesta, mutta tähän aikaan keväästä en enää. Täällä asuva ystäväpariskunta palasi tänään jokakeväiseltä Lapin reissultaan ja kertoivat, että miesmuistiin eivät ole lumisiin kotimaisemiin reissultaan palanneet. He ovat siellä aina samat viikot, joten vertaolukohtia on.
ÄSken selasin pitkää siipan tallentamia Sonosin musiikkikanavia, ja löysin yhden, mikä soittaa pääasiassa Schubertin musiikkia, omaa lemppariani siinä genressä. Eilen juuri katselin telkasta uudemman kerran suomalaisen jäätanssiparin MM-kisaesitystä, mikä oli tehty juuri Schubertin pianomusiikkiin. Upean esityksen tekivätkin. Ja koreografi heillä melkoinen tekijä. Nautinto katsoa, kun "kuviot" noudattava musiikkia. Nonni, tää taas näit minun itsekkäitä juttujani. Älää hermostuko.
Schubertin serenadihan on niin ihana kappalae, kaikkihan sitä jaksavat ja tahtovat kuunnella. Se on hyvin surumielisen oloinen, että melkein alkaa itkettää. Minulla se on erään pianoduonkin esityksenä, varmaan kevennetty versio.
https://www.youtube.com/watch?v=bs6FO1If9kE
Tässä se versio tältä pianoduolta.Irkkubaarissa on kova meno päällänsä, duo soittaa lavalla ja yleisö laulaa mukana ja jammailee. Täyttä näkyy olevan, siellä ei ole näköjään sääntöä, milloin baari on täynnä ja sisääntulo estettäisiin. Tarjoilijat pujottelevat ahtaudessa tarjottimiensa kanssa.
joo. Kävin minäkin kurkkaamassa tilannetta. The Temple barissa juhlat vaan jatkuu. Sunnuntai ei tee poikkeusta. Alkuilta ja paja ihan umpi täynnänsä sakkia. Olutta menee ja Irish Coffeeta päälle. Lavalla duo musisoi. Viulunsoittaja ja kitaristi. Hyvin se musa tietsikan kaiuttimista kuuluu. Nuorilla miehillä erikoinen tukkamuoti. Sellainen musta patalakki ja sivulta ja niskasta kaljuksi ajettuna. Kukin tekee tyylillänsä.
Lunta sateli tännekin reilusti yöllä. Sekin ihme että ensimmäinen sepelkyyhkypari jo
keikkui pihakoivun oksilla. Onhan siinä kontrastia. Lunta maassa ja kyyhkyt puussa
/JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
joo. Kävin minäkin kurkkaamassa tilannetta. The Temple barissa juhlat vaan jatkuu. Sunnuntai ei tee poikkeusta. Alkuilta ja paja ihan umpi täynnänsä sakkia. Olutta menee ja Irish Coffeeta päälle. Lavalla duo musisoi. Viulunsoittaja ja kitaristi. Hyvin se musa tietsikan kaiuttimista kuuluu. Nuorilla miehillä erikoinen tukkamuoti. Sellainen musta patalakki ja sivulta ja niskasta kaljuksi ajettuna. Kukin tekee tyylillänsä.
Lunta sateli tännekin reilusti yöllä. Sekin ihme että ensimmäinen sepelkyyhkypari jo
keikkui pihakoivun oksilla. Onhan siinä kontrastia. Lunta maassa ja kyyhkyt puussa
/JimmyKäärijälläkin on tuollaiset hiukset. Tiettyä muotia osalla nuorista miehistä.
- Anonyymi
Saska Saarikoski jakaa mielipiteitä, mutta mun mielestäni tämänaamuinen on taas kerran hyvä teksti.
"Hornet-kohu muistuttaa älämölöä, joka syntyi helmikuun alussa kahden tutkijan, Mika Aaltolan ja Henri Vanhasen, Turkin-matkasta. Aaltola toi Turkista terveiset, että Turkki haluaa erottaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien käsittelyn. Tutkijoiden syytettiin astuneen poliitikkojen alueelle. Raippoja tuli esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr).
Moni asia on muuttunut, mutta yksi näköjään pysyy: turvallisuuspolitiikassa vallitsee liturgia, jonka ylimpänä vartijana toimii kulloinenkin tasavallan presidentti. Jos joku sanoo jotain liturgiasta poikkeavaa, presidentiltä kysytään, saiko sanoa. Presidentin kulmakarvojen asennosta tulkitaan, kuinka pahasta virheestä oli kysymys." "Esimerkiksi viittauksia etnisyyksiin on poistettu, kuten hahmojen kuvaaminen mustaksi, juutalaiseksi, mustalaiseksi, tai naishahmon torson kuvaamista ”kuin mustaksi marmoriksi”. Tuomarin ”intialainen temperamentti” on poistettu, kuten myös termit itämainen, sekä tietysti n-sana".
Nyt on käyty siistimään Agathan kirjojen kieliasua ja ilmauksia yllä olevalla esimerkillä, ettei vaan herkkänahkainen lukija pahoita mieltänsä. Että vuonna 2023 ei saa enää sanoa termiä itämainen? Entäs mites on sitten länsimaisen laita? Ja että tuomarin intialainen temperamentti on liikaa, mites sitten vaikka karjalaisten vastaava? Johan tässä kieli köyhtyy.
Ihmiset eivät ole enää minkään värisiä, kaikki samaa harmaata massaa, neutraaleja olioita, sukupuolineutraalit vaatteet päällään, joita muotisuunnittelijat kehittävät, tänään yksi suunnittelija lehdessä esitellään.
Tässähän kuihdutaan jo kuin Maon aikoihin Kiinassa, siellä oli kaikilla yllään ne laatikkomaiset housupuvut ja naisille jopa kolme eri mekkomallia oli kehitetty ehkä vain juhlavimpiin tilaisuuksiin.
On tässä tietysti hyväkin puoli, kun kukaan ei erotu toisistaan, ei ole koululaisillakaan kilpailua kenellä upeimmat hupparit jne ja vaatteiden valtavat vuoret eivät täytä jätesäiliöitä.- Anonyymi
Tuo Maon aika on todella hyvä esimerkki. Hajuton, mauton, väritön. Sellainen ihmisen tulee olla. Kaikki tasapäistetään, ettei vain kukaan olisi parempi toista. Saman tien kyllä voitaisiin ruveta kloonauksiin. Sen jälkeen ainakaan ei tarvitsisi huolehtia liiasta erilaisuudesta.
On aika järkyttävää, jos kirjatkin pitää kääntää täyttämään tämän päivän vaatimukset. Vanhat elokuvat tietysti poltetaan. Kohta kai vanhat kuvaamataiteen teoksetkin tehdään uudelleen. No, saavat tämän päivän taiteilijat töitä enemmän kuin ehtivät tehdä. Itse asiassa historiakin pitää kai sitten kirjoittaa uusiksi. Vähän kyllä tässä yhteydessä ihmetyttää, miksi sitten ne kaikki 196 (vai oliko niitä enemmänkin) sukupuolta pitäisi erotella;)
Voi meitä, voi tätä aikaa!
am Anonyymi kirjoitti:
Tuo Maon aika on todella hyvä esimerkki. Hajuton, mauton, väritön. Sellainen ihmisen tulee olla. Kaikki tasapäistetään, ettei vain kukaan olisi parempi toista. Saman tien kyllä voitaisiin ruveta kloonauksiin. Sen jälkeen ainakaan ei tarvitsisi huolehtia liiasta erilaisuudesta.
On aika järkyttävää, jos kirjatkin pitää kääntää täyttämään tämän päivän vaatimukset. Vanhat elokuvat tietysti poltetaan. Kohta kai vanhat kuvaamataiteen teoksetkin tehdään uudelleen. No, saavat tämän päivän taiteilijat töitä enemmän kuin ehtivät tehdä. Itse asiassa historiakin pitää kai sitten kirjoittaa uusiksi. Vähän kyllä tässä yhteydessä ihmetyttää, miksi sitten ne kaikki 196 (vai oliko niitä enemmänkin) sukupuolta pitäisi erotella;)
Voi meitä, voi tätä aikaa!
amJenkit ovat todella kaksinaamaista porukkaa. Rehtori joutui eroamaan, koska oli taidetunnilla näyttänyt ja kertonut David-patsaasta näyttäen kuvia ja pienoismallia. Tällä maailmankuululla patsaallahan on sukuelimet hyvin näkyvillä. Erään oppilaan äiti oli pahastunut, että hui kauheaa, tämähän lähentelee jo pornoa, että 12-vuotiaille näytetään tällaista. Kai Davidille kehitetään Adidaksen sortsit jalkaan amerikkalaisissa kirjoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Maon aika on todella hyvä esimerkki. Hajuton, mauton, väritön. Sellainen ihmisen tulee olla. Kaikki tasapäistetään, ettei vain kukaan olisi parempi toista. Saman tien kyllä voitaisiin ruveta kloonauksiin. Sen jälkeen ainakaan ei tarvitsisi huolehtia liiasta erilaisuudesta.
On aika järkyttävää, jos kirjatkin pitää kääntää täyttämään tämän päivän vaatimukset. Vanhat elokuvat tietysti poltetaan. Kohta kai vanhat kuvaamataiteen teoksetkin tehdään uudelleen. No, saavat tämän päivän taiteilijat töitä enemmän kuin ehtivät tehdä. Itse asiassa historiakin pitää kai sitten kirjoittaa uusiksi. Vähän kyllä tässä yhteydessä ihmetyttää, miksi sitten ne kaikki 196 (vai oliko niitä enemmänkin) sukupuolta pitäisi erotella;)
Voi meitä, voi tätä aikaa!
amAmmu sun tasapäisyys on todellakin huhhuh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo Maon aika on todella hyvä esimerkki. Hajuton, mauton, väritön. Sellainen ihmisen tulee olla. Kaikki tasapäistetään, ettei vain kukaan olisi parempi toista. Saman tien kyllä voitaisiin ruveta kloonauksiin. Sen jälkeen ainakaan ei tarvitsisi huolehtia liiasta erilaisuudesta.
On aika järkyttävää, jos kirjatkin pitää kääntää täyttämään tämän päivän vaatimukset. Vanhat elokuvat tietysti poltetaan. Kohta kai vanhat kuvaamataiteen teoksetkin tehdään uudelleen. No, saavat tämän päivän taiteilijat töitä enemmän kuin ehtivät tehdä. Itse asiassa historiakin pitää kai sitten kirjoittaa uusiksi. Vähän kyllä tässä yhteydessä ihmetyttää, miksi sitten ne kaikki 196 (vai oliko niitä enemmänkin) sukupuolta pitäisi erotella;)
Voi meitä, voi tätä aikaa!
amEttei nyt vain olisi ammulla varressa mitään loiskasvia. Se lahottaa yläpäätä
Amummu, todella kauniit runot sinulta ja lapsenlapsiltasi, oikein vedet tuli väkisin silmiini kun luin.
- Anonyymi
Kiitos, Cee!
am - Anonyymi
Oioioi että oikein vedet valu oioioi ja väkisin vielä
- Anonyymi
Ny on huali. Miten netanjahu pärjää jos tsytskovitsi ei vihdoinkin ota ulkoministerin virkaa. No onhan meillä tiätty ristilliset
- Anonyymi
Mikään ei vedä vertaansa ammulle ja ceelle
Ammun päästöt aivan omaa tasoa ja cee peesaa . Maon aikaa ja jenkit kaksnaamaisia. Siinäpä analyysia hihhiihhih- Anonyymi
Sinä se analysoit itseäsikin ansiokkaammin kopioimalla tänne muualla kirjoittavien ihmisten lauseita - varsinaista peesaamista. Varmaan sulla on po. kirjoittajien lupa niin tehdä? Voi, sinua raukkaa, vanhaks oot sinäkin tullut.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se analysoit itseäsikin ansiokkaammin kopioimalla tänne muualla kirjoittavien ihmisten lauseita - varsinaista peesaamista. Varmaan sulla on po. kirjoittajien lupa niin tehdä? Voi, sinua raukkaa, vanhaks oot sinäkin tullut.
amhiihhihhih
- Anonyymi
Persut ne ovat kaikinpuolin "köyhienasialla"
Vievät leivän suusta jo ennen vaaleja.
"Asiasta Ilta-Sanomille kertoneen vapaaehtoistyöntekijän mukaan Valtonen oli kieltänyt jakamasta tiettyjä ruokia perjantaina leipäjonossa, jotta jaettavaa riittäisi Niikon vaalikampanjalle. - Anonyymi
Petteri Taalas, ah niin monen ystävä. Puhui Ylelläkin ja lohdutti, miten selviämme. Tehkää rauhassa vaan lapsia hän sanoi. No kaikki eivät selviä saati että lapset selviäisivät, mutta me selviämme ja valio nostaa tuotantoaan, suopellot saavat tukea ja vientimme vetää ehkä jopa vientituilla, jotta lapset selviävät sielläkin, missä on vain pölyä ilmassa. Ja sanaakaan ei kulutuksen pienentämisestä Petteri haastanut, sillä se, jos mikä olisi myrkkyä katsomoon jippiii - hyvä Petteri!!!
- Anonyymi
Ah niin ihana suoraa kuvaa, seurattavaa, livenä. Joku seurakunta lähettää kuinka vilja kasvaa. Sopii ceelle ja muille ku ei lintu pesi vielä ja naapurit taas. . .
Lopultakin sain sen helmikuussa ostamani kattolampun makkarin kattoon. Lampussa piti olla pistokekiinnitys, mutta siinä olikin se sokeripalajuttu. Eilen tilasin sähkömiehen ja hän kävi äsken. Ei kauaa mennyt, kun hän teki siitä pistokelampun ja lyhensi johtoa yli puolella. Nyt pystyn jatkossa vaihtamaan siihen itse uuden E27 lampun, kun entiseen kattoplafondiin meni neljä kynttilälamppua ja niitä oli älyttömän hankala saada sinne katon ja plafondin lasin välistä ujutettua. U aina noitui kun joku niistä lampuista kärähti niin uutta ei laitettu
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Kalliiksi kyllä asennus tuli. Asennus maksoi 2,8 kertaa enemmän kuin itse lamppu.
Sentään sait jostain asentajan. Joku aika sitten meillä hajosi - meni ihan kappaleiksi - valokatkaisija, mistä sytytettiin valot kahteen eri valaisimeen. Se oli aikaa, jolloin siippa ei enä jaksanut sähkötöitä tehdä Soitin useampaankin liikkeeseen saadakseni asennuksen. Ne etupäässä kieltäytyivät aikatuluongelmiinsa vedoten, mutta yksi liike lupasi "soittaa huomenna" ajan sopimikseksi. Tuota soittoa ei tullut koskaan, vaikka peräänkin soittelin. Onneksi yksi tuttu nuorimies, jolla oikeudet, kerkisi tulla katkaisijan laittamaan.
Alkaa vissiin minulta hieman stressi helpottaa, kun migreeniä pukkaa. Pari tuntia sitten yhtäkkiä ilmaantui silmiin pitkästä aikaa sahalaitoja. Migreeniähän minulla on ollut nuoresta saakka, mutta nyt vanhemmiten ei enää niitä hirveitä särkyjä, joiden aikana piti olla "pannumyssy" ja aurinkolasit päässä, yrjöämisen varalta ämpäri kaulassa roikkumassa ja pilleripurkki vieressä.
Onneksi nuo sahalaidat hävisivät aika nopeasti. Tänään on ohjelmassani useampaan otteeseen pojanpojan kuskauksia, eikä niiden kanssa paljon autoa ajeltaisi. Melkoista kulkemisrumbaa on opiskelu kahdessa oppilaitoksessa samaan aikaan etenkin, kun pojalla lisäksi nyt alkoi kahden kuukauden työharjoittelu. Osan päivästä hän on koulussa, sieltä töihin, josta välillä joutuu menemään pariksi tunniksi takaisin lukion oppitunneille ja sitten taas takaisin töihin. Lisäksi tulevat vielä harrastusmenot. Eli kuskia tarvitaan, kun isänsäkin on just nyt työreisussa
am Anonyymi kirjoitti:
Sentään sait jostain asentajan. Joku aika sitten meillä hajosi - meni ihan kappaleiksi - valokatkaisija, mistä sytytettiin valot kahteen eri valaisimeen. Se oli aikaa, jolloin siippa ei enä jaksanut sähkötöitä tehdä Soitin useampaankin liikkeeseen saadakseni asennuksen. Ne etupäässä kieltäytyivät aikatuluongelmiinsa vedoten, mutta yksi liike lupasi "soittaa huomenna" ajan sopimikseksi. Tuota soittoa ei tullut koskaan, vaikka peräänkin soittelin. Onneksi yksi tuttu nuorimies, jolla oikeudet, kerkisi tulla katkaisijan laittamaan.
Alkaa vissiin minulta hieman stressi helpottaa, kun migreeniä pukkaa. Pari tuntia sitten yhtäkkiä ilmaantui silmiin pitkästä aikaa sahalaitoja. Migreeniähän minulla on ollut nuoresta saakka, mutta nyt vanhemmiten ei enää niitä hirveitä särkyjä, joiden aikana piti olla "pannumyssy" ja aurinkolasit päässä, yrjöämisen varalta ämpäri kaulassa roikkumassa ja pilleripurkki vieressä.
Onneksi nuo sahalaidat hävisivät aika nopeasti. Tänään on ohjelmassani useampaan otteeseen pojanpojan kuskauksia, eikä niiden kanssa paljon autoa ajeltaisi. Melkoista kulkemisrumbaa on opiskelu kahdessa oppilaitoksessa samaan aikaan etenkin, kun pojalla lisäksi nyt alkoi kahden kuukauden työharjoittelu. Osan päivästä hän on koulussa, sieltä töihin, josta välillä joutuu menemään pariksi tunniksi takaisin lukion oppitunneille ja sitten taas takaisin töihin. Lisäksi tulevat vielä harrastusmenot. Eli kuskia tarvitaan, kun isänsäkin on just nyt työreisussa
amTuosta liikkeestä tuli sähkömies seuraavana päivänä pyynnöstä myös tammikuussa jolloin kodissani oli se oikosulku. Silloin kutsun teki huoltoyhtiömme.
Itselläni meni se ikkunoiden pesuprojekti mönkään, kun pesijäliike ei ottanut kuuleviin korviinsakaan työtarjoustani, jonka tein heidän omien nettisivujensa kautta. Eivät vastanneet palvelusivunsa kautta mitään ja kun puhelimella sain kiinni, lupasivat ilmoittaa netissä, milloin heille sopii. No ei kuulunut mitään. Ihmeellistä palveluntarjoamista kun ei oteta työtä vastaan ja ilmoittavat silti jatkuvasti netissä ja paikallislehdessä.
- Anonyymi
Koen olevani "jengin" petturi, sillä oli pöljäpersuja tai ei, niin kova usko tulevaisuuden teknikoihin rummuttaa hiilivapautta ja puhtautta ja pelastusta ja joku uskoo vielä jopa lajien pelastamiseen. Ja joku näkee niinkin, että lajit sopeutuvat ja uusia pukkaa tilalle ja siis lajin määrät voivat vielä kasvaa jippiii. Kiertokoulun käyneenä epäilen vahvasti vienti / tuonti / bruttokansantuote / ja kulutuksen kasvun olevan - en löydä sanoja. Taisi olla ykkösaamussa Petteri Taalas, joka lohdutti ja sanoi, että selviämme, mutta jotkut saattavat kuolla. Sitä ei sanonut, että Frontex joukkojen pitää varustautua paremmin, ehkä jopa merimiinoilla. Menisi meinaan ihmisillä halu viihtyä, ei ehkä innolla rynnättäisi rokkikonsertteihin, ei olympialaisiin saati nhl:ään tai formula tai nesteralleihin, mutta sivusta pakollisena jouduin seuraamaan päijänneajoa ja sitä riemua, ja ehkä rahavirtaakin, mitä siitä seurasi. Jippijaijee
"Koen olevani "jengin" petturi"
Tuo ilmaus johtuu siitä, että kaikki uskovat laajassa "jengissä" pelastukseen ja selviytymiseen ja tekniikkaan. Ammukin väitti täällä, että finnair lentää paljon puhtaammin nykyään, ei vaan osannut paremmin valkopestä firmaa, joka levisi kuin elannon eväät aikoinaan verovaroilla ja näin tapahtuu edelleen. - Anonyymi
Kuvaus keskustelusta
- "95% kerroista kuitti on tarpeeton itselle. Loput 5% se on helposti saatavilla mobiilista."
- vastaus "Unohdat nyt jotain. Itse otan kuvia tuotteiden kilohinnoista, otan kuitin myös verratakseni s ja k hintoja ja katson kuitin läpi myös kassan mahdollisen vahinkolyönnin takia. jne. Säästän paperissa siten, että en lue ainuttakaan paperilehteä eli en kierrätä (melkoista energian tuhlausta) paperia, joten paperikuitti toistaiseksi, sitten jos mobiili palvelee kuten äsken kuvaamani kuvat ja kuitit, sitten luovun paperikuitista"
Ammu, nyt sulle jää aikaa surra, ettei tartte etsiä omalla nimelläni julkaistuja kirjoituksia
Suren myös miestäsi, sillä kuka hei kestää laistasi häh? - Anonyymi
"Ei pidä mennä pää edellä puuhun"
hihhih ettenkö sanoisi, niin kuvaa hyvin noin 20% suamalaisista. Siis pelkkiä rasisteja sielultaan ja sen sanoi suoraan kolmosen vaalitentissäkin Marin. Kuulemma ei saisi sanoa, vaikka kyselytunnin älämölöjoukosta irtoaa mitä tahansa
KesKUSTA : "se kotimainen" hihhih hyvinvointivaltio on alati muuttuva oloitila. Jos lihaa ja verta oleva ihmishoitajia ei saa palkattua edes isolla rahatukolla kun riittävästi työvoimaa ei ole tarjolla täällä koto Suomessa eikä ulkomailtakaan tuotavissa silloin on siirryttävä robottihoitajiin.
Sellaiset ihanat robottihoitajat eivät tarvitse edes palkkaa. Riittää että paristot ja akut ladataan riittävän usein. Komentokeskuksesta käsin hoitajaoperaattori valvoo miten robottihoitajat pärjäävät hoitotyössänsä. Ja pärjääväthän ne. Hoitajamitoitus ei ole 0,7 vaan täydet 1.0 ja 24/7/360 tehoilla.
Robotti ei haaveile 30 tunnin lepsuilutyöviikosta vaan kykenee tekemään 168 tunnin työvikkoja suurella ilolla. Eikä koskaan edes äksyile avustettavallensa. Ja voihan sinne kotiin tuoda useammankin hoitajarobotin jolla on spesiaali osaamisensa. Hoitajamitoitus voi olla vaikkapa 6.0 tai enemmän. Tosin silloin voi tulla jo ahdastakin jos asunto on pieni.
Videolla 82 vuotias Etelä-Korealainen rouva Jung-ja Park ja hänen robottihoitajansa.
Hauskaa tuntuu olevan siellä kotona. https://yle.fi/a/74-20024722
/Jimmy- Anonyymi
Poliisi ja sotilas roboteiksi
Tuo vanhus oli muutenkin aivan virkeä ja ajan tasalla oleva, sillä hän pystyi painelemaan noita robotin infonappeja kädessä ja korvissa. Ei ollut siis dementiamummo. Kaikilta ei onnistu edes sairaalassa ollessa painaa sitä hoitajan -kutsunappia.
Olin eilen labrassa ja siellä oli ruuhkaa. Ajan varanneetkin joutuivat odottamaan vaikka kuinka kauan ja osa lähti pois jäämättä otattamaan kokeita. Huomasin että vain 3 hoitajaa oli kokeita ottamassa ja paikkoja on seitsemän. Muutama ihminen valitti siellä tuskastuneena yli tunnin odotukseen ja totta kai hoitajien hermot kiristyivät valittajia kuunnellessaan. On se ihme, ettei hoitajien palkkoja voida nostaa ajan tasalle, vaan työvoimapulan takia sydänleikattavia lapsia lähetetään jo Tanskaan leikattavaksi. Uusi lastensairaala käy vajaateholla työvoimapulan takia. On se ihan häpeällistä toimintaa.
- Anonyymi
Kokomustalta puoluetoimistolta näyttää olevan suora, kuuma linja valtionvarainministeriön johtaville virkahenkilöille (kok). Viimeisin veto, sopivasti vaalitaiston viime metreillä, oli tänään (ti 28.3.) Ylelle syötetty juttu siitä, kuinka valtion budjetin automaattisia korotuksia pitää poistaa. Suomeksi tämä tarkoittaa indekseihin sidottujen etuuksien leikkauksia. Siis eläkkeiden ja sosiaaliturvan heikennyksiä täysin Sipilä-Orpo Oy:n malliin.
Törkeää tässä on se, että ministeriön virkamies antaa ymmärtää esityksen olevan jotenkin ministeriön kanta ja aivan pakollinen toimi, että valtio ei mene konkurssiin. Kuitenkin jopa sananmuodot olivat täsmälleen samat kuin Orpon vaalipuheissa. Oli otettu käyttöön sama Orpon termi, indeksijarru täyden indeksien jäädyttämisen (mallia Sipilä) rinnalle. Jarrun prosenttikin oli sama, yksi prosentti pois indekseistä.
Toimen kehuttiin tuovan säästöjä valtion budjettiin 1,5 miljardia euroa. Sitä, mistä ja keneltä se raha on pois ja mitkä sen vaikutukset ovat, ei kerrottu. Ei kerrottu, koska ei välitetäkään. Kyllähän kansaneläkeläisillä, työttömillä, pikkupalkalla elävillä, opiskelijoilla, vuokra-asujilla ja muuten vain vähävaraisilla on varaa tuo maksaa, seuraavat neljä vuotta joka vuosi. Sunnuntaina menen äänestämään. Se on itselleni ensisijassa oikeus mutta ei niinkään velvollisuus. Löytyyköhän seuraavilla kriteereillä puoluetta tai ehdokasta. Olen asiaa selvittänyt monella tavalla ja haluamaani yhdistelmää eli komboa
ei vaalipiiristäni eikä Suomestakaan löydy vaikka etsisi kissojen ja koirien kanssa. Kriteeristö olkoot nyt tässä
1) sukupuolia on vain 2 . Nainen ja Mies. Muut ovat satuversioita
2) Kannabisluolia ei tule avata Suomeen. Pakkohoitoon tarvittaessa
3) Ulkomaalaiset tervetulleita töihin ja Suomea rikastuttamaan
4) Mieluummin otetaan valtionvelkaa kuin leikataan köyhiltä
5) Lihaa ja maitoa koulujen ja kotien ruokapöytään
6) Ei kiitos nationalismille
7) Työttömyysturvaa ei tule leikata
8) Bensa ja diesel saa maksaa enempikin ympäristösyistä
9) Metsävarat kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan ei Brusseliin
10) Sote kela-korvaukset 20 % korotus yksityiseen terveydenhoitoon. Paine julkisella puolella pienenee. Kaikkien etu.
11) minimipalkka 12 euroon tunnilta Saksan mallin mukaisesti
12 )Nato on pakon sanelema turvallisuusvalinta. Paluuta ei takaisin ole.
Siinä ne päälimmäiset kriteerit puolueelle (lista) ja ehdokkaallekin.
Vaan ei löydy millään hyvää puoluetta eikä ihmistä. Joudun tekemään valintani koleran ja ruton väliltä. DDDDD
Jimmy- Anonyymi
Ei ei et joudu, sillä meillä on puolueet, jonka takana ovat jeesus ja jumala ja raamattu. Luota nyt helevetissä siten valintasi mukaan edes hillotolpan jälkeläisten tai räsäskän tai tsytskovitsin rukousten voimaan
Olen jo äänestänyt. Äänestin naista kuten useimmiten.
Äsken tuli U:lle kirje ilman että osoitteessa mainitaan kuolinpesä. Lähettäjänä Danske bank, joka palauttaisi U:n tilille 32 e, jos tietäisi mikä se on, liikaa maksettua autoveroa. Siis liikenne ja viestintävirasto ei pystynyt palauttamaan veroa U:n tilille ilman mitään, kuten esim autovakuutus pystyi. Kun sain tämän kirjeen viime vuonna ekaa kertaa, päätin, etten ala moisen summan takia näkemään vaivaa ja lähettämään heille perukirjakopiota ja poikani valtuustusta että rahat saa takaisin U:n tilille. Nyt sitten ovat antaneet rahan palauttamisen Danskelle. Ilmoittavat vielä kirjeessä siitä, että kuolinpesän on esitettävä asiakirjoilla oikeutensa nostoon. Lisäksi sanovat että pankki velottaa tilisiirrosta 8 e ja että tämä rahalähetys on vain kuukauden voimassa. Kirjeen päiväyksestä on jo 6 päivää, tuli tänään. Kirjeessä on palautuskuori, jonka sentään maksaa vastaanottaja. No en ala näkemään vaivaa että pitäisi taas kopioita ottaa ja vaivautua postilaatikolle jonne edestakaisin bussilla maksaa 5,60 e tai 2,80 mikäli ehtii tunnin sisällä takaisin. Laittavat sitten rahat pankin selvittämättömien varojen tilille. Toivottavasti ohjaavat sieltä jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle.onneksi ei ollut isompi summa joka katoaa omille teillensä. 32 euron takia ei kannata tapella.
Se minne teidän perheelle kuuluvat 32 euroa loppupeleissä menee sitä et tule koskaan tietämään. Jos menee hyvänteleväisyysjärjestölle kuten toivot niin hyvä. Joku sen kuitenkin nappaa.
Voi olla että itsekin äänestän eduskuntaan reipasta energistä naista tulevana huhitikuun sunnuntaina. Tuleeko valituksi on toinen juttu. Äänestykriteerini valintojen suhteen voivat nekin vielä muuttua. Onhan tässä vielä aikaa pohdiskella.
Usein pohditaan tuleeko valtionvelat maksaa takaisin. Ainakin siitä saa hyvän maineen. Suomikin on ollut hyvä ottamansa lainan takaisin maksaja. Siitä tosin jo aikaa. Maksanut myös sotakorvaukset sodasta jonka toiset aloittivat. Senkin teki ainoana maana.
Yhdysvallat rahoitti Euroopan maita sota- ja jälleenrakennuslainoilla ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Vuonna 1931 Yhdysvallat myönsi maailmanlaajuisten talousvaikeuksien vuoksi Euroopan maille vuoden lykkäystä lainojen maksuun ns. Hooverin moratoriolla. Sen jälkeen useimmat maat lopettivat lainojensa lyhentämisen. Vain Suomi maksoi lainansa täysimääräisesti takaisin. Hyvä Suomi.
Euroopassa käytiin 1803-1815 Napoleonin sodat. Useilla mantereilla ja tietysti Europpassakin. 3,5 miljoonaa sotilasta kuoli. Sota päättyi Waterloon kylän taisteluun 12 km Brysselistä. Napoleon antautui. Eräänlainen maailmansota sekin. Sodat piti rahoittaa. Sotakone ei toimi ilman rahoitusta. Sota nieli rahaa suhteellisesti paljon enemmän kuin nykyisessä Ukrainan sodassa on mennyt, Valtiot ja hallitukset ottivat velkaa valtavia määriä. Vastikkeeksi rahan lainaajat saivat hienosti kirjaillut velkakirjat vahasineteillä ja allekirjoituksin. Annat rahasi ja saat paperinpalan pantiksi . Onkohan velkojat saaneet antamansa rahat lunastettua itsellensä takaisin. Ja onko sillä enää isosti merkitystäkään. Harva kahdella jalalla kävelevä elää 220- 250 vuotiaaksi.
/Jimmy- Anonyymi
Jimmy_Rose kirjoitti:
onneksi ei ollut isompi summa joka katoaa omille teillensä. 32 euron takia ei kannata tapella.
Se minne teidän perheelle kuuluvat 32 euroa loppupeleissä menee sitä et tule koskaan tietämään. Jos menee hyvänteleväisyysjärjestölle kuten toivot niin hyvä. Joku sen kuitenkin nappaa.
Voi olla että itsekin äänestän eduskuntaan reipasta energistä naista tulevana huhitikuun sunnuntaina. Tuleeko valituksi on toinen juttu. Äänestykriteerini valintojen suhteen voivat nekin vielä muuttua. Onhan tässä vielä aikaa pohdiskella.
Usein pohditaan tuleeko valtionvelat maksaa takaisin. Ainakin siitä saa hyvän maineen. Suomikin on ollut hyvä ottamansa lainan takaisin maksaja. Siitä tosin jo aikaa. Maksanut myös sotakorvaukset sodasta jonka toiset aloittivat. Senkin teki ainoana maana.
Yhdysvallat rahoitti Euroopan maita sota- ja jälleenrakennuslainoilla ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Vuonna 1931 Yhdysvallat myönsi maailmanlaajuisten talousvaikeuksien vuoksi Euroopan maille vuoden lykkäystä lainojen maksuun ns. Hooverin moratoriolla. Sen jälkeen useimmat maat lopettivat lainojensa lyhentämisen. Vain Suomi maksoi lainansa täysimääräisesti takaisin. Hyvä Suomi.
Euroopassa käytiin 1803-1815 Napoleonin sodat. Useilla mantereilla ja tietysti Europpassakin. 3,5 miljoonaa sotilasta kuoli. Sota päättyi Waterloon kylän taisteluun 12 km Brysselistä. Napoleon antautui. Eräänlainen maailmansota sekin. Sodat piti rahoittaa. Sotakone ei toimi ilman rahoitusta. Sota nieli rahaa suhteellisesti paljon enemmän kuin nykyisessä Ukrainan sodassa on mennyt, Valtiot ja hallitukset ottivat velkaa valtavia määriä. Vastikkeeksi rahan lainaajat saivat hienosti kirjaillut velkakirjat vahasineteillä ja allekirjoituksin. Annat rahasi ja saat paperinpalan pantiksi . Onkohan velkojat saaneet antamansa rahat lunastettua itsellensä takaisin. Ja onko sillä enää isosti merkitystäkään. Harva kahdella jalalla kävelevä elää 220- 250 vuotiaaksi.
/Jimmy"Maksanut myös sotakorvaukset sodasta jonka toiset aloittivat. "
hihhihjahih, siis häh?
Molotov–Ribbentrop jako, josta Suamen tukijalka nykyäänkin siis Saksa (ja jo teloittaja mannerheimin aikana) irtautui ja jatkosodassa sai Suamen rinnalleen hyökkäyssotaan yli entisten rajojen eli hyvä Suami ja teloittaja mannerheim, eikö se kekkonenkaan silloin joskus sisäministerinä - hihhih ja kekkonen takasin huutaa torviorvokit, sillä suamalaisella pitää olla yksi joka tietää, tuntee ja osaa hihhih. Ruotsilla sellainen on kuningas ja kuningatar no Ranskalla se on se - en viitti harjotella, miten kirjoitetaan ja meillä nykyinen "kekkonen" joka puuttuu myös sisäpolitiikkaan hihhih
Hyvä Suami - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maksanut myös sotakorvaukset sodasta jonka toiset aloittivat. "
hihhihjahih, siis häh?
Molotov–Ribbentrop jako, josta Suamen tukijalka nykyäänkin siis Saksa (ja jo teloittaja mannerheimin aikana) irtautui ja jatkosodassa sai Suamen rinnalleen hyökkäyssotaan yli entisten rajojen eli hyvä Suami ja teloittaja mannerheim, eikö se kekkonenkaan silloin joskus sisäministerinä - hihhih ja kekkonen takasin huutaa torviorvokit, sillä suamalaisella pitää olla yksi joka tietää, tuntee ja osaa hihhih. Ruotsilla sellainen on kuningas ja kuningatar no Ranskalla se on se - en viitti harjotella, miten kirjoitetaan ja meillä nykyinen "kekkonen" joka puuttuu myös sisäpolitiikkaan hihhih
Hyvä SuamiNäistä ehdottomin ykköspari on Ruotsin kuningas ja kuningatar. Lienee osaavan kauppapolitiikkaakin ja ei hihhuloi ärdoKANIN kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näistä ehdottomin ykköspari on Ruotsin kuningas ja kuningatar. Lienee osaavan kauppapolitiikkaakin ja ei hihhuloi ärdoKANIN kanssa
Mitähän tarkoittaa lienee osaavan...?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tarkoittaa lienee osaavan...?
Hihhiihhih
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tarkoittaa lienee osaavan...?
Ku ei oo varma että osaa. Sinusta olen varma että et osaa
- Anonyymi
"Tarvitsemme tänne [ulkomailta] huippuosaajia peliyhtiöihin."
-Petteri Orpo 30.3.23 - Anonyymi
Suomi on kautta aikojen hoitanut hyvin velvoitteensa ja siksi bkt 2% puolustukseen on minimi
Suomihan on esimerkillisesti hoitanut sen 0,7 % osuutensakin - hihhih - Anonyymi
Tein siis itselleni vain yhden kynnyskysymyksen, ja jos joku puolue sitä ajaa, sitä äänestän
"Kulutusta pitää vähentää" - Anonyymi
Syäkää dorkat karitsaa
- Anonyymi
Ja jos ärdokani allekirjoittaa ennen pääsiäistä niin - mutta entäs jos vasta pääsiäisen jälkeen
huhhuh
Sen verran noihin Jimmyn vaalikriteereihin, ainakin kohtaan 1). (Ehkä muihinkin myöhemmin)
Siis sukupuolien määrä? Jos asiat olisivatkin noin mustavalkoisia kuin Jimmyn halki poikki ja pinoon tyyliin esittämänä, elämä olisi toki paljon yksinkertaisempaa.
Sukupuolta ei kuitenkaan voi määritellä vain fyysisellä perusteella, ei myöskään seksuaalisen käyttäytymisen perusteella. Toki jos sukupuolella tarkoitetaan vain sitä mitä on jalkojen välissä, lähes kaikki voidaan määritellä joko mieheksi tai naiseksi. Jonkin verran on "hermafrodiitteja", joilla on siis syntyessään molempien sukuelimet. Mutta yleisessä keskustelussa kun puhutaan sukupuolien moninaisuudesta, tarkoitetaan kunkin omaa kokemusta omasta sukupuolestaan.
Sukupuoli-identiteetti on monille varsinkin nuorille niin ongelmallinen asia, että itsemurhia tehdään tämän asian kanssa tuskaillessa. Asia on siis äärettömän vakava.
Myös monille joita tämä ongelma ei itseään suoraan kosketa, näyttää olevan vaikeaa suhtautua kovinkaan rationaalisesti asiaan. Samoin kuin objektiivinen suhtautuminen sukupuolisen suuntautumisen poikkeavuuteen on monille hyvin vaikeaa vielä nykymaailman aikanakin.Dr Whoo sait minut kiinni. Voi olla että Jimmy tekee kuitenkin vaaliparodiaa. Vääntää asiaa mutkalle., Yhden asian kuitenkin nostaisin ylös ja se on minimipalkkalaki joka Suomesta puuttuu. Siitä olisi hyötyä.
En todellakaan halua profiloitua jäykkäniskaiseski mustavalko ajattelijaksi. Elämässä on osattava joustaa moneen suuntaan. Muutoin ajaa helposti itsensä seinää päin . Helposti myy omia moraalikäsityksiänsä totuutena. Olik nyt vähä parempi ulostulo /JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
Dr Whoo sait minut kiinni. Voi olla että Jimmy tekee kuitenkin vaaliparodiaa. Vääntää asiaa mutkalle., Yhden asian kuitenkin nostaisin ylös ja se on minimipalkkalaki joka Suomesta puuttuu. Siitä olisi hyötyä.
En todellakaan halua profiloitua jäykkäniskaiseski mustavalko ajattelijaksi. Elämässä on osattava joustaa moneen suuntaan. Muutoin ajaa helposti itsensä seinää päin . Helposti myy omia moraalikäsityksiänsä totuutena. Olik nyt vähä parempi ulostulo /JimmyParodiaa ja sarkasmia viljelen usein itse. Se on tunnetusti vaikea laji, mutta "tutuksi" tulleen kirjoittajan kynän jäljestä voi helpommin "vakavuusasteenkin" tunnistaa. "Tutuksi" näissä puitteissa tullaan pitempiaikaisessa sananvaihdossa.
Sen verran vielä sukupuoliasiaa, että itsehän olen testosteronia tihkuva mies, naisten päiväunien kohde (köh). Silti jos asiaa katsotaan stereotyyppisestä luonneperspektiivistä, olen oikeastaan enemmän nainen kuin mies. Näin siis koen olevani. Toisaalta stereotypiat ovat vain opittuja käsityksiä.
Minimipalkkalaki? Siitä on vuosikymmeniä kun olen saanut palkkaa toisen palveluksessa. Olen kuvitellut että suomessa joku minimipalkka olisikin. Itse saan itseltäni ihan liian huonoa palkkaa..
Ja tosiaan, äänestää pitää sunnuntaina. Aina yhtä vaikeaa. On kyllä tiukka skaba.
Ja (hehheh), rva W perkaa keittiössä kolmea kiloa erittäin tuoreita silakoita. Ehdotin silakkakaupassa että eikös kuitenkin valmiiksi perattuja fileitä? Kyllä noi nyt äkkiä perkaa, kuulemma. Aloitti kun lähdin lenkille. Tulin jo takaisin, yhä perkaa. Ens kerralla kuulemma ostetaan fileitä.Kyllä minäkin perattuna ostaisin. Useimmiten olen ostanut pakastettuja fileitä. Kahdesta paketista tulee sopivasti pellillinen fileitä, joiden väliin laitan juustoviipaleen, tilliä, alle ja päälle korppujauhoja, suolaa ja paprikajauhetta ja lopuksi voinokareen ennen uuniin laittoa. Ovat makoisia.
Äsken söin kaupan valmiita pinaattiohukaisia, kuumennuksen jälkeen laitoin päälle oivariinia ja puolukkasurvosta. Ihan menetteli maun puolesta.
Eipä tarvitse pyhänä lähteä minnekään kun olen jo äänestänyt. Sitten vain illalla töllön ääreen ja odottamaan Sami Borgin väliaikatietoja ääntenlaskennasta. Mikäli hän taas on siinä hommassa.perinteisesti silakat on pruukattu suolistaa paistokuntoon ihan vaan peukalolla tai etusormella. Suolistaminen on nopsaa touhua. DR whoon frouvalla on joku fiinimpi mutta hitaampi silakoiden suolistus ja perkuutapa. 3 kg silakoita on paljon. Osa menee siis pakkaseen.
Nyt on kuulkaa aprillaus päivä. Huhtikuun ensimmäinen päivä. Kukaan ei ole jymäyttänyt vielä. Turun Sanomissa oli juttu jonka aprillijutuksi tulkitsin. Valtion virastoissa on - jutun mukaan - miestenkin vessassa käydessänsä pissattava istualtansa. Seisaaltansa lorottelua ei katsota hyvällä.
Sami Borg huomen illalla kertoo meille miten äänestys etenee ja antaa ennusteensa tuloksista. Totta kait tulee seurattua näytelmää ja vaalivalvottua. Ei siitä kuitenkaan yöunet mene pilalle. Oli tulos mikä tahansa. /JimmyOikea tulkinta huhtikuun ekaan. Siellä kommenteissa oli hyvä ratkaisu millä pytyllä istuminen tehdään pakolliseksi: Vessan huonekorkeus rajoitetaan 130 centtiin.
Ja silakoiden perkuu ei omastakaan mielestäni ole kauhian hankalaa. Vaan nyt kuulemma oli omituisen vaikeaperkuista silakkaa. Aika monta kerta-annosta pakastukseen noista tuli.
Ja on upean näköiset kelit. Kevättä ilmassa todenteolla.
- Anonyymi
Koska Mustameri on lopullisesti saastunut?
Koska vesi laskee Tonavassa? Riittävätkö runsaat sateet korvaamaan jäätiköiden häviämisen? Tai auttaako tilannetta se, että lumitykit Alpeille? Ja tykinruokaa tarjolla ah niin upeeta
Mainio sarja maailman mahtavimmista joista. Karppi haukkoo henkeä ja kamaa kulkee, mutta ei hätiä mitiä, sillä Välimeri on suuri imeytyskaivo mutta ei niin turvassa kuin Itämeri, sillä Nato puolustaa nyt sitä kaikilta rannoilta Onpas melkoinen homma perata 3kg silakoita! Hatunnosto! Itse en moiseen puuhaan ryhtyisi. Viikolla laitoin kyllä silakkauokaa, mutta ostin kaupasta fileitä ja niitäkin vain puoli kiloa. Ja silkkapihvien sijaan valmistinkin ne kermahauteessa nopeasti mikrossa. Nykyäänhän kyllä voisin kalaa käryttää pannullakin mielin määrin. Mikrossa haju pysyy hyvin kurissa, ja kala kypsyy alta aikayksikön. Uunissa kalaan kyllä saisi - kai - enemmän kulinaarisia ulottuvuuksia, mutta kätevyys ennen kaikkea.
Minulla alkaa olla kuppi täynnä vaaleja, ennen kaikkea vaalikeskusteluja ja kyselyitä. Juuri joku sanoi radiossa, että nyt vaaleissa on uutta ja poikkeuksellista, en kyllä kuullut, minkä väitettiin sitä olevan. Itse olen jo äänestänyt, mutta luultavasti ehdokkaani ei pääse läpi. Soisin toki, että niin kävisi, mutta hän luultavasti on liian kiltti siihen hommaan. Tänään lehdessä juuri oli kirjoitus hyveiden katoamisesta niin Suomessa kuin maailmallakin. Niitä ei enää tarvita?
Kulunut viikko oli aikamoista viipotusta. Pojanpojan kuskauksia koulun ja työpaikan välillä parikin kertaa päivässä. Myös siipan kuolemasta poikineita asioita piisaa toimitettavaksi, eikä loppua näy. Osa niistä on sellaisia, jotka hän suunnitteli ehtivänsä itse hoitaa; me kumpikin uskoimme, että vielä on aikaa. Vaan väärässä olimme, ja yhtäkkinen loppu tuli muutamassa päivässä.
Onneksi nuo tekemättä jääneet asiat eivät kovin kiireisiä ole, mutta hankalia kuitenkin. Pelkästään jotkut "omistajan"muutokset ovat mutkikkaita. Esim. kotona ja mökillä käytössä olevien hälytysjärjestelmien muuttaminen minun ja poikiemme nimiin on melkoinen operaatio. Käsittämättömintä siinä on, että kaikki kulkemiseen käytettävät sirukortit pitää ohjelmoida uudelleen ja paikan päällä. Ei riitä, että siipan kortti vain pistettäisiin plakkariin. - Pitää vain uskoa, että kaikella on tarkoituksensa.
Kaunis päivä houkuttelisi lenkille, mutta on tehtävä parikin kauppakeikkaa, toinen vähän kauemmas kotoa. Jos sitten illemmalla happihyppelölle.
Leppoisaa palmusunnuntain aattoa!Että kalaa mikrossa? Ei helkutti, ennen söisin vaikka sienen. Kyl kalassa pitää olla paistopintaa.
Rva Weekin joutuu yhä vähän väliä painiskelemaan noiden perintö ym siihen liittyvän byrokratian kanssa, vaikka äitinsäkin kuolemasta on jo useampi vuosi. Isänsä vielä paljon kauemmin. Pesässä on jonkunmoista hajallaan olevaa omaisuutta, kuten pieniä metsäpalstoja siellä täällä. Ja useampi perillinen, joten monimutkaista näyttää olevan. Vaimo (tai mie) epäilenkin mahtaneeko asia tulla valmiiksi rouvan omana elinaikana.DrWhoo kirjoitti:
Että kalaa mikrossa? Ei helkutti, ennen söisin vaikka sienen. Kyl kalassa pitää olla paistopintaa.
Rva Weekin joutuu yhä vähän väliä painiskelemaan noiden perintö ym siihen liittyvän byrokratian kanssa, vaikka äitinsäkin kuolemasta on jo useampi vuosi. Isänsä vielä paljon kauemmin. Pesässä on jonkunmoista hajallaan olevaa omaisuutta, kuten pieniä metsäpalstoja siellä täällä. Ja useampi perillinen, joten monimutkaista näyttää olevan. Vaimo (tai mie) epäilenkin mahtaneeko asia tulla valmiiksi rouvan omana elinaikana.Mikrossa tai uunissa kerman kanssa haudutettuna kala on hyvää. Paistaminen on sitten eri juttu ja on hyvää, varsinkin rapeaksi pastetun fileen nahka on herkkua. Lapsena kesäisin söin paljon tikun nokassa, nuotiolla paistettua kalaa. Siitä vieläkin tykkäisin, varmaan eniten. Kaupasta saa kyllä ostaa hiillostettuja silakkapihvejä, mutta niistä puuttuu se nuotion (=lapsuuden) maku.
Nuo perintökiemurat voivat kyllä olla aika mahottomia. Siippakin oli yhden tätinsä pesänhoitaja, ja siirsi sitten homman eräälle toiselle pesän osakkaalle, kun ei enää itse jaksanut. Työläitä juttuja saattavat olla.
Olen nyt opetellut tällä uudella läppärillä kirjoittamaan, kun sain sen kunnon logitechin hiirulaisen, joka pelaa toisin kuin ne kaksi aikaisempaa hiirtä jotka sain. Maksoi postikulujen kera 45 e. Huomasin, että hiiriä on ihan mahdottoman kalliitakin, esim useita satoja maksavia. Tässä on sivullakin kaksi painiketta, en tiedä, mihin tarkoitukseen. On täysin äänetön. Ei pidä minkäänlaista ääntä kun naksuttelin äsken arabian nights peliä.
Oma entinen koneeni alkoi eilen hidastella, jokohan siihen vaikuttaa se, ettei sitä ole microsoft päivittänyt kohta kolmeen kuukauteen ja F-securityn suojaus loppuu 2.4.Siippa halusi myös aina käyttää hiirtä. Minä taas en koskaan. Jo aikoinaan töissä luovuin hiirulaisesta, kun olkapää alkoi reistata. Ortopedi määräsikin tavallisen hiiren sijaan rullahiiren, ja siitä tykkäsin. Käytän vain läppäriä - vaikka pöytäkoneenkin siippa kerkisi rakentaa - ja siinä on kosketuslevy. Aika paljonhan minä koneella olen, mutta ei ole olkapää, eikä mikään muukaan käden osa ole kipeytynyt, kiitos pädin. Mutta oli sitten se tai hiiri niin kyse lienee myös tottumuksesta.
Saas nähdä, koska tämä kone alkaa pottuilla. Ikää tulee kohtsillään viisi vuotta. En uutta konetta haluaisi, koska taas pitää opetella uusi Windowsin versio. Nyt minulla on kasi; eikös Win 11kin ole jo käytössä ainakin uusissa koneissa. En ole selvitellyt. Siippa manasi kympin alimpaan kattilaan. Itse en sitä ole edes vilkaissut, joten mitään en siitä osaa sanoa. Tämmöiseltä tietokoneturaajalta uuden koneen ja käyttöjärjestelmän opettelu vaatii melkein jo mahdottomia. Kun vielä varmaan puhelimenkin piakkoin joudun uusimaan, niin jatkuva migreeni on taattu.amummu kirjoitti:
Siippa halusi myös aina käyttää hiirtä. Minä taas en koskaan. Jo aikoinaan töissä luovuin hiirulaisesta, kun olkapää alkoi reistata. Ortopedi määräsikin tavallisen hiiren sijaan rullahiiren, ja siitä tykkäsin. Käytän vain läppäriä - vaikka pöytäkoneenkin siippa kerkisi rakentaa - ja siinä on kosketuslevy. Aika paljonhan minä koneella olen, mutta ei ole olkapää, eikä mikään muukaan käden osa ole kipeytynyt, kiitos pädin. Mutta oli sitten se tai hiiri niin kyse lienee myös tottumuksesta.
Saas nähdä, koska tämä kone alkaa pottuilla. Ikää tulee kohtsillään viisi vuotta. En uutta konetta haluaisi, koska taas pitää opetella uusi Windowsin versio. Nyt minulla on kasi; eikös Win 11kin ole jo käytössä ainakin uusissa koneissa. En ole selvitellyt. Siippa manasi kympin alimpaan kattilaan. Itse en sitä ole edes vilkaissut, joten mitään en siitä osaa sanoa. Tämmöiseltä tietokoneturaajalta uuden koneen ja käyttöjärjestelmän opettelu vaatii melkein jo mahdottomia. Kun vielä varmaan puhelimenkin piakkoin joudun uusimaan, niin jatkuva migreeni on taattu.Windows 8 tuki loppui tammikuussa 2016,
Windows 8.1 tuki loppui tämän vuoden tammikuussa. Mitä tuo sitten tarkoittaa? Sitä että nuo versiot eivät enää saa minkäänlaisia turvapäivityksiä, eli altistuu monenlaisille uhille ynnä hyökkäyksille. Toki jos kone on pelkästään viihdekäytössä, ei suurempaa väliä. Vaan jos sillä tekee jotain tärkeitä juttuja, hoitaa rahaliikennettä ym kirjautumista vaativaa asiointia viranomaisten kanssa, niin huh. Aika kovalla riskillä mennään.
Win 10 on ihan ok, tosin senkin tuki loppuu lokakuussa 25. Useimpiin vähänkään vanhempiin koneisiin ei voi ladata Win yhtätoista. Eli uusi kone on viimeistään silloin hankittava. Nythän tosin koneet myydään jo Win 11 valmiina.
Muistettakoon, että silloin kun kymppi tuli, Microsoft ilmoitti juhlallisesti että tää kymppi on sitten viimeinen uusi Windows, sitä vain päivitetään tästä eteenpäin maailman tappiin. Kuinkas sitten kävikään...amummu kirjoitti:
Siippa halusi myös aina käyttää hiirtä. Minä taas en koskaan. Jo aikoinaan töissä luovuin hiirulaisesta, kun olkapää alkoi reistata. Ortopedi määräsikin tavallisen hiiren sijaan rullahiiren, ja siitä tykkäsin. Käytän vain läppäriä - vaikka pöytäkoneenkin siippa kerkisi rakentaa - ja siinä on kosketuslevy. Aika paljonhan minä koneella olen, mutta ei ole olkapää, eikä mikään muukaan käden osa ole kipeytynyt, kiitos pädin. Mutta oli sitten se tai hiiri niin kyse lienee myös tottumuksesta.
Saas nähdä, koska tämä kone alkaa pottuilla. Ikää tulee kohtsillään viisi vuotta. En uutta konetta haluaisi, koska taas pitää opetella uusi Windowsin versio. Nyt minulla on kasi; eikös Win 11kin ole jo käytössä ainakin uusissa koneissa. En ole selvitellyt. Siippa manasi kympin alimpaan kattilaan. Itse en sitä ole edes vilkaissut, joten mitään en siitä osaa sanoa. Tämmöiseltä tietokoneturaajalta uuden koneen ja käyttöjärjestelmän opettelu vaatii melkein jo mahdottomia. Kun vielä varmaan puhelimenkin piakkoin joudun uusimaan, niin jatkuva migreeni on taattu.Dellini (pöytäkone) tuli 9 vuotiaaksi tammikuussa ja siinä oleva Win 8.1. tuki lopetettiin. Olin asentanut siihen jossain vaiheessa Win 10 mutta se ei toiminut hyvin vaan takkuili viimeisen päälle, joten poistin sen ja palasin entiseen. Sitä edellinen Dellini toimi 11 vuotta XP:n kanssa, kunnes sen tuki lopetettiin, enkä uskaltanut käyttää enää. Kone olisi toiminut muuten vaikka kuinka hyvin. Risoo, että ohjelmistojen takia hyviä koneita haaskautuu elektroniikkaromuksi.
Njahans, tulipa käytettyä kansalaisoikeus. En tiedä onko se velvollisuus. Tavallaan on jos ollaan sitä mieltä että demokratia on yhteiskuntajärjestelmistä paras. Jo antiikin ajan Kreikkalaiset alkoivat tätä mieltä olla.
Edelleen kuitenkin noin puolet maailman väestöstä elää muussa kuin demokraattisessa järjestelmässä. Niistäkin jotka muodollisesti ovat demokratioita, pidetään vain osaa todellisina demokratioina. Mutta me sitä vankasti olemme.
Keväältä näyttää, mutta sitkeästi nollan tuntumassa lämpötilat pysyvät. Tänään meillä paistetaan silakoita. Siis paistetaan voissa rapeaksi. Nam. Mikrosilakan syöjät eivät ehkä bonjaa tämmöisiä kulinaarisia rapeusjuttuja..Juu, kun silakoita paistetaan, niin ne paistetaan pannullaki voissa terveysintoilijoiden kauhuksi. Samoin tehdään muikuille, jotka vielä ennen paistamista ryvetetään ruisjauhoissa, että oikein sitä voita niihin imeytyisi:). Mutta kummatkin kalaruoat ovat siis paistamalla valmistettuja, ja minunkin suussani suurta herkkua.
Mikrossa sitten tehdäänkin muunlaista kalaa, tai ainakin minä teen. Kypsytän esim. lohta kermassa tai haukea valkoviinissä. Ne eivät ole paistettua kalaa, mutta pahuksen hyviä silti. Ja valmistuvat nopeasti. Ruokagurut kuulemma itkevät, kun ruokaa tehdään mikrossa. Mutta miksi ei tehtäisi, kun siinä voi. Esim. valkosipuliperunat teen siinä aina. Tulee paljon muhevampaa, uunissa paistos pruukaa kuivua, jos ei koko ajan ole lisäämässä kermaa.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Juu, kun silakoita paistetaan, niin ne paistetaan pannullaki voissa terveysintoilijoiden kauhuksi. Samoin tehdään muikuille, jotka vielä ennen paistamista ryvetetään ruisjauhoissa, että oikein sitä voita niihin imeytyisi:). Mutta kummatkin kalaruoat ovat siis paistamalla valmistettuja, ja minunkin suussani suurta herkkua.
Mikrossa sitten tehdäänkin muunlaista kalaa, tai ainakin minä teen. Kypsytän esim. lohta kermassa tai haukea valkoviinissä. Ne eivät ole paistettua kalaa, mutta pahuksen hyviä silti. Ja valmistuvat nopeasti. Ruokagurut kuulemma itkevät, kun ruokaa tehdään mikrossa. Mutta miksi ei tehtäisi, kun siinä voi. Esim. valkosipuliperunat teen siinä aina. Tulee paljon muhevampaa, uunissa paistos pruukaa kuivua, jos ei koko ajan ole lisäämässä kermaa.Ihan totta!!!
Oot huikeen kova ämmä, kauhistutat mm. "terveysintoilijoita" hihhih. Ja heti ku who paistaa, sinä suorastaan savolaisena ämmänä lipilipi hihhih
äänestämässä tuli käydyksi. Pidän äänestämistä ensisijaisesti oikeutena. Sisälle mennessä rapsutin valvojan koiranpentua (samojedi) leuan alta. Meni ja haukahti minulle. Ei ollut jonoa kaupungintalon äänestypaikalla. Kympin pudotin keräyslippaaseen. Voissa paistetut silakat ovat ykköshyvää. Etenkin itsetehdyn perunamuusin kanssa. Virpojia on näkynyt mutta eivät ole tulleet oven taakse. Ohi lampsivat koriensa kanssa. Taidan syödä valmiiksi varatut makeiset ja suklaamunat itse. illalla meinaan seurata vaalien tulosiltaa. Varmaan puoliyöhön tulee kateltua teevestä ja tietokoneelta. Putojia voi harmittaa vallankin jos omaa rahaa on laitettu likoon isompi pino. /Jimmy
Minulla tässä uudessa läppärissä on Win 11 home S-mode. S-mode on jonkinlainen turva ja vakoiluohjelma microsoftilta, koska se S-mode täytyy poistaa koneelta, jotta saan ladattua tähän esim F-Securen. Tässä koneessa on myös McAfee -kuvake, eikös sekin ole joku turvaohjelma tai vain valmius siihen. En ole saanut vielä asennettua F-securea, vaikka hankin sen jo helmikuussa, koska en ole saanut poistettua S-modea. Pojanpoika tulee pääsiäisenä, hän auttaa.
Miten ihmeessä amummu olet pärjännyt tänne asti sillä Win 8:lla? Kun aikoinaan 2014 XP:n suojaus lopetettiin, lopetin koneen käytön heti. Siitä asti tänne olen pärjännyt Win 8.1:llä. Nyt pakko opetella Win 11, kun se koneessa on. Millainen rullahiiri sinulla on. Minullakin tässä on rulla. Onko hiiriä, jossa ei ole rullaa? Olen hmoilasena. Kosketustasoa käytän vain osittain, apuvälineenä, kun hiiri ei aina heti tottele. Tämä uusi hiiri kyllä on hintansa väärti.
Tässä koneessa on vuoden lisenssi 365 -ohjelmalle, mutta nähtävästi minun on kirjauduttava sen käyttöönottoon., koska se herjaa, eikä laske minua pois sivuiltaan ilman buuttausta. Risoo että joka ikiseen asiaan on kirjauduttava.Joo, Windows S mode on Windowsin rajoitettu tila jossa voidaan käyttää vain Microsoft Storesta asennettuja sovelluksia. Ei siis sovellu mihinkään sellaiseen käyttöön jossa tarvitaan muita ohjelmia. S -tilan saa onneksi poistettua huut hiiteen. Tuli muistaakseni jo win kymppiin jossain vaiheessa.
McAfee on virustojunta ohjelmisto, joka sinänsä on kaiketi ihan hyvä. Käyttää kyllä markkinoinnissaan vähän kyseenalaisia keinoja. Ohjelman ilmainen kokeiluversio saattaa ilmestyä koneelle jonkun muun ohjelman latauksen yhteydessä. Jos sen ottaa käyttöön, aikansa oltuaan alkaa tarjoamaan maksullista versiota.
Ja Win kympissä kuten yhdessätoista on valmiina Windowsin oma Defender virustorjunta joka riittää mainiosti peruskäyttäjälle. Maksullista virustorjuntaa ei siis välttämättä tarvita. Paitsi ehkä sitten oman mielenrauhansa takia.
itselläni on viime vuoden lopussa hankittuna uusi hp pavillon läppäri win 11 käyttöärjestelmällä. Mcafee on asennettuna 2 vuoden ajaksi. Gigantin pakkomyynti kytkykauppaa. MC Afeessa on Virustorjunta ja identiteetinsuojaus ja VPN suojaus myöskin, VPN ei kuitenkaan ole parhaasta päästä ollenkaan. Sellainen puolivillainen VPN. Olen ajatellut heivata MCAfeen ja hankkia paremman viruksentorjuntaohjelman jossa VPN on laadukkaampi. Tai ihan erillisen VPN softan. MCAfeen VPN ei taida kunnolla piilottaa edes omaa IP osoitetta. Nytkin VPN on nurin.
Windownsin s-tilan kun otat pois niin takaisin et kotikonstein saa. Eipä sillä S-tilalla juurikaan mitään lisäarvoa saa.
Sinulla Cee on varmaankin siinä desktopin ruudulla esiasennettuna runsaasti toimimattomia ohjelmistokuvakkeita mutta ovat vain siksi näytillä että houkuttelevat sinua ostamaan kyseisen softan. /JimmyEilisistä tietsikkajutuista intoontuneena minäkin aloin tänään tutkia koneeni sielunelämää - minulla myös HP Pavilion - ja mitäs sieltä löytyikään! Lokakuun lopussa sille on ilmestynyt Win10🙄. Itse en sitä ole ladannut. Siippakaan ei sitä ole tehnyt, Itsekin hän aina kirosi "kymppiä". Koneelleni se on kai sitten latautunut automaattisesti. Luultavasti jossain kohdassa on ruksi, missä olen antanut sellaiselle luvan. No, hyvä että on, ei tarvitse huolestua päivityksistä - ainakaan ihan vielä. Itse olen kyllä niin uuvana näiden koneiden kanssa, että kun poika kaivoi jostain mallin win8:n näkymästä, niin sen verran tajusin, että en sitä todellakaan ole vähään aikaan käyttänyt, eli kympin kanssa olen pelannut jo kuukausia.
Poika kävi koneeseeni laittamassa myös wifi-scannauksen. Siipan vielä maksamattomia laskuja skannaan pankkiin maksettavaksi, kun en hänen tilejään vielä itse pääse näpelöimään. Taas kerran on pakko ihmetellä, miten kuolinpesän raha-asioita voi hoitaa esim. vanhus tai joku muu, jolla ei ole mahdollisuutta tai kykyä netin käyttöön eikä siihen apuakaan. Minäkin meinasi kunnolla tuskastua skannausongelmaan. En halua lähteä laskujen kanssa pankkikonttoriin. Sitä varten olen hankkinut verkkopankin ja siihen tarvittavat tunnukset, enkä meinaa millään hyväksyä sitä, että en niitä voi käyttää.
Tänään vihdoin tartuin myös siipan paperipinoihin, jotka vielä jäivät häneltä siivoamatta. Ison osan hän kerkisi järjestää kansioihin, ja niitä onkin nyt helppo plärätä tarvittaessa. Mutta sekaisin olevia on vielä melkoisesti, ja joka ikinen lappu pitää tutkia. Silppuriakin tarvitsisin. Semmoisen saisi muutamalla kympillä, mutta kokemukset noista kevyen sarjan vehkeistä ovat huonot: vain muutaman aanelosen kerrallaan saa niissä silputtua ja pölyä tulee tuhottomasti. Eli poltettavien jätteiden Moolokkiin ne pakkaan semmoisenaan.
Keväistä pääsiäisviikon aloittelua!Ja piti vielä kysyä, että mitkäs on tunnelmat vaalituloksesta?
Kansalaiset ovat äänensä antaneet ja siihen on tyytyminen. Saa nähdä, millaisen hallituksen Orpo saa kasattua. Vasemmisto ja vihreät sekä keskusta hävisivät rutkasti, eli oppositio voitti, jossa olivat kokoomus ja persut. Tuntuu että persut saivat vasemmiston ja vihreiden kepu mukaanlukien äänet, koska äänestysprosentti ei ollut suurempi kuin viime vaaleissa. Siitä olen iloinen että Ano Turtiainen putosi eduskunnasta. Ja että Puavo ei päässyt takaisin.
Huomenna menemme sitten natoon.
melko lailla galluppien mukaisesti meni sijoitukset isojen puolueiden osalta. Hallitusneuvottelut eivät tule sujumaan kuin strömössä. Vääntöä tulee olemaan,
Muusikko Reetu keräsi kasaan 41 pinnan verran. Eihän se kovin iso potti ole lööppien sankarille. Vappu satanen Antti joutui laulukuoroon hänkin. Jännää seurattavaa sinne Klo 11 illalla jaksoin kattella. Tulos oli siihen aikaan jo aika klaari juttu. Oma ehdokkaani (nainen) uusi paikkansa. Suomi Natoon huomenna. Jäsenmaa nro 31.
/Jimmy- Anonyymi
Minäkin katsoin iltaa melkein 100%:n laskentaan saakka. Itse en oikein osaa olla muuta mieltä kuin sitä mitä aiemminkin, eli en jaksa uskoa että tavallisen pulliaisen kannalta suuresti nytkään mikään muuttuu. En osaa myöskään minkään noiden kolmen ison puolueen riemuun yhtyä, saati sitten itkeä hävinneiden kanssa, saivat nekin mitä tilasivat. Isoja en äänestänyt eikä oma ehdokkaani pienemmästä puolueesta läpi mennyt, joten siitäkään en riemua pääse repimään. Mutta niinhän se Virolainenkin sanoi, että kansa on puhunut, pulinat pois. Orpolla on kyllä aikamoinen urakka, mutta on hänellä jo yksi uskollinen seuraaja: RKP on jo ilmaissut halunsa hallitukseen. Sekään ei ole mitään uutta.
Mukavaa malkamaanantain iltaa! - Anonyymi
Kuten Vanhanen illalla
Nyt on aika kok+ps näyttää- Anonyymi
Ja mikä iloisinta, niin kesKUSTA ei nouse enää koskaan, sillä tulevaisuus on ilmastonsuojelussa, lajikadon estämisessä eikä valion tai suopeltojen tukemisessa
- Anonyymi
Ja vielä iloisempaa, sillä nuorisosäätiön kepulit eli vanhanen ja kaikkonen hihhihhih - toki sopisivat hyvin ps:n rikollisten joukkoon
- Anonyymi
"Enemmistöhallituksen kokoaminen vaatii kompromisseja puolueiden välillä."
Jos sdp, vihreät, vas tai rkp samassa hallituksessa mölö populisti rasisti ps:n kanssa niin suurin petos kautta aikain.
Eli siis ainut mahdollisuus kok + ps + kristittyjen jumala ja samaan paskaan sopii harkimokin. Voi voi, kun itkettää koska harkimon julkkupoika ei päässyt hoitelemaan asioita
Tai sitten kok pääministeri ja sdp valtionvarainministeri + vihreät + rkp ja kd:lle kahvinkeittäjän paikka ja jos kok pitää saada rinnalle joku, niin harkimo voi siivota kok toimistoa Kremli heti kommentoi, että se on Venäjän turvallisuudelle uhka, kun Suomi liittyi natoon. Eihän se mikään uhka ole. Emme me sinne ole olleet höökimässä, eikä mikään muukaan valtio, suojasimme vain oman maamme turvallisuuden, ettei meille käy kuin Ukrainalle. Venäjä on yrittänyt estää naton leviämisen lähelle rajojensa, mutta ei se tuolla tavalla onnistu, että itse hyökkää veljeskansansa kimppuun ja tappaa ja tuhoaa siviilejä ja heidän kotejaan kun ei sotilaallisesti rahkeet ole riittäneet. Euroopassa olisi aivan rauhallista ilman Putinin vainoharhaisuutta ja suuruudenhulluutta.
- Anonyymi
Kyl ny on menny Elämän kielitieteilijällä pöksyyn, ku Li niin rumasti hui hui sentään
Cee, minua ei haittaa mikään putinin lähipiirin sen paremmin kuin ulkopiirin uhittelut ja varoitukset. Palkka-armeija olisi mitä pikimmin Ukrainan saatava avukseen ja satavarmaan siellä onkin joitain jo ollutkin. Karvalakki päähän ja menoks, sillä kansainvälisiä kaikkia lakeja ja ihmisoikeuksia ja ja ja on putininpaska rikkonut ja Venäjän pitää maksaa sotakorvaukset ja Haag tai joku muu tuomitsee ja ja ja - en paremmin osaa kirjoittaa, koska vituttaa kuin pientä eläintä
Mutta sitä on kiva katsoa, kuinka me suomalaiset kumarramme kiinalaisia, turkkilaisia, unkarilaisia, israelilaisia ja änkytämme kainaloihimme sitä, miten USA ja britti laajentaa aussien kanssa piiriään. Palmessa oli miestä - Anonyymi
"Saarikoski toi vitun kaunokirjallisuuteen"
mutta wagner kiillotti saappaat, mistä hyvästä oopperan pitää saada tukia ja lattialämmitys kuntoon, ettei korkokengissä palele ja parkkihalli ja iso oopperatalon alle ylle ja viereen - Anonyymi
"Anna koti kodittomalle"
Rescue - adoptoi minut Hiljainen viikko menossa ja pääsiäistä kohden mennään. Ostinpa 2 lootallista
mämmiä kauppareisullani. Sitä Kymppi-laatua. Jääkaapin ylähyllyllä odottamassa. En minä tietenkään Mietaalle pärjää mämmikarkeloissa.Se on no thankyou Pari ropehellista riittää enkä edes yksin kaikkea syö. Mut ihan ok juttu tähään aikaan. Makuelämys.
Vaalit käyty , Natoon päästiin ja Marin ilmoitti eroavansa SDP puhheenjohtajan paikalta.
Reetukin sai ääniä kasaan peräti 41 kpl. Ei ehtinyt vaalikampanjaa käymään kun on kansainvälinen tähti. Käy viihdyttämässä suomalaisia eläkeläisiä lomakohteissa. Mummoja ja pappoja, Näin luki Iltalehdessä: "Olen kansainvälinen tähti ja keikkaillut viime aikoina paljon niin Espanjassa, Thaimaassa kuin Yhdysvalloissakin."
Onhan siinä tapahtumasettiä kerraksensa ihan muutaman päivän aikana,
Huomenna pitäisi ennusteen mukaan ulkolämpötilan iltapäivällä nousta 10 asteen pintaan. Oikeinkin lämmin suloinen viikonloppu luvassa. Veikkaan että lumet saa nyt reipasta kyytiä. Hyvä. Hyvä //JimmyJospas Marinille tuli ongelma, mitä voi kuvata: eihä se vauhti mittää, mutta se äkkipyssääs. Melkoista haipakkaa hän meni, teki ja paistatteli parrasvaloissa milloin minkäkin asian tiimoilla, joten voipi olla, että pelkkä kansanedustajuus ei sen jälkeen oikein enää riitäkään, ja tosiaan tähyilee muualle, kuten mediassa on spekuloitukin.
Elosen mämmi on parasta. Sanoo tämä mummu. Noh, makuasia. Minä olen Eloseen oppinut, kun kymmenet pääsiäiset olemme viettäneet mökkimaisemissa, minkä kaupoissa Elosen tuotteet ovat tunnettuja. Täälläkin toisesta ruokakkaupastamme sitä saa. Hyvä mämmi ja kunnon kuohukerma - ei sokeria - on pistämätön yhdistelmä. Terveysintoilijat kyllä sanovat soosoo; pitäisi ainakin kerma vaihtaa rasvattomaan maitoon. Mutta sanokoot.
Tänään piti olla lämmintä ja aurinkoista, mutta koko päivän on ollut pilvistä ja koleaa. Olin suunnitellut tänään siivoavani ja päästäväni auringon sisälle huusholliini mutta peruutin sen.
Sen sijaan olen siivonnut siipan arkistoja. Sitä hommaa piisaa varmaan maailman tappiin. Löysin papereiden joukosta yhden, yli sata vuotta vanhan kauppakirjankin, jolla siipan oman vaarin talokaupat oli sinetöity. Sen sentään säästin (minullahan on kaiken turhan hävittämisvimma). Paperikin on semmoista vanhaa haalistunutta, kellanruskeata, läpikuultavaa, ja kaikki tekstit kirjoitettu taidokkaalla käsialalla, ja muste on edelleen pikimustaa. Nykyään ei käsialaa enää kai ole muilla kuin meillä vanhoilla, jotka kaunoa jouduimme koulussa harjoittamaan. Se oli monelle (etenkin pojalle) liian vaativa homma, kun kirjoittaa piti mustekynällä, terää mustepulloon vähän väliä kastellen, ja jos hiha tai käsi vain hipaisikin tuoretta mustetta, niin jälkeähän siitä vihkoon syntyi, mistä sitten opettaja kehui.
Mutta nytpäs taidan mennäkin mämmi- ja kermakaapille. Saan eilen ostamani mämmiropposen tyhjentää ihan itse. Poikani ja lapsensa tulevat kyllä jonain päivänä syömään, mutta eivät ymmärrä mämmin päälle, kuten ei niin moni muukaan enää tänä päivänä. joten se herkku jää minulle.amummu kirjoitti:
Jospas Marinille tuli ongelma, mitä voi kuvata: eihä se vauhti mittää, mutta se äkkipyssääs. Melkoista haipakkaa hän meni, teki ja paistatteli parrasvaloissa milloin minkäkin asian tiimoilla, joten voipi olla, että pelkkä kansanedustajuus ei sen jälkeen oikein enää riitäkään, ja tosiaan tähyilee muualle, kuten mediassa on spekuloitukin.
Elosen mämmi on parasta. Sanoo tämä mummu. Noh, makuasia. Minä olen Eloseen oppinut, kun kymmenet pääsiäiset olemme viettäneet mökkimaisemissa, minkä kaupoissa Elosen tuotteet ovat tunnettuja. Täälläkin toisesta ruokakkaupastamme sitä saa. Hyvä mämmi ja kunnon kuohukerma - ei sokeria - on pistämätön yhdistelmä. Terveysintoilijat kyllä sanovat soosoo; pitäisi ainakin kerma vaihtaa rasvattomaan maitoon. Mutta sanokoot.
Tänään piti olla lämmintä ja aurinkoista, mutta koko päivän on ollut pilvistä ja koleaa. Olin suunnitellut tänään siivoavani ja päästäväni auringon sisälle huusholliini mutta peruutin sen.
Sen sijaan olen siivonnut siipan arkistoja. Sitä hommaa piisaa varmaan maailman tappiin. Löysin papereiden joukosta yhden, yli sata vuotta vanhan kauppakirjankin, jolla siipan oman vaarin talokaupat oli sinetöity. Sen sentään säästin (minullahan on kaiken turhan hävittämisvimma). Paperikin on semmoista vanhaa haalistunutta, kellanruskeata, läpikuultavaa, ja kaikki tekstit kirjoitettu taidokkaalla käsialalla, ja muste on edelleen pikimustaa. Nykyään ei käsialaa enää kai ole muilla kuin meillä vanhoilla, jotka kaunoa jouduimme koulussa harjoittamaan. Se oli monelle (etenkin pojalle) liian vaativa homma, kun kirjoittaa piti mustekynällä, terää mustepulloon vähän väliä kastellen, ja jos hiha tai käsi vain hipaisikin tuoretta mustetta, niin jälkeähän siitä vihkoon syntyi, mistä sitten opettaja kehui.
Mutta nytpäs taidan mennäkin mämmi- ja kermakaapille. Saan eilen ostamani mämmiropposen tyhjentää ihan itse. Poikani ja lapsensa tulevat kyllä jonain päivänä syömään, mutta eivät ymmärrä mämmin päälle, kuten ei niin moni muukaan enää tänä päivänä. joten se herkku jää minulle.Soon sitten tosiaan päästäinen. Miekiin tykkään mämmistä, kuhan se on Hoviruuan aitoa imellettyä, ilman lisättyä siirappia. Sitä kun vetää naamariin puoli ropeellista raakana, johan maistuu. En ymmärrä miksi hyvä mämmi pitäisi pilata jollain kermalla tahi maidolla, saatikkka sokerilla. Mämmi au naturel on terveellistäkin, kuituja ja vitamiinejä rutkasti. Ja jos kellä on vaikka ummetusta, mainio lääke siihenkin.
Kevättä kunnolla ilmassa. Pitänee piakkoin heittää suvikumia autojen alle. Ja kaivaa sähkömankeli eli fillari nafaliinista.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Jospas Marinille tuli ongelma, mitä voi kuvata: eihä se vauhti mittää, mutta se äkkipyssääs. Melkoista haipakkaa hän meni, teki ja paistatteli parrasvaloissa milloin minkäkin asian tiimoilla, joten voipi olla, että pelkkä kansanedustajuus ei sen jälkeen oikein enää riitäkään, ja tosiaan tähyilee muualle, kuten mediassa on spekuloitukin.
Elosen mämmi on parasta. Sanoo tämä mummu. Noh, makuasia. Minä olen Eloseen oppinut, kun kymmenet pääsiäiset olemme viettäneet mökkimaisemissa, minkä kaupoissa Elosen tuotteet ovat tunnettuja. Täälläkin toisesta ruokakkaupastamme sitä saa. Hyvä mämmi ja kunnon kuohukerma - ei sokeria - on pistämätön yhdistelmä. Terveysintoilijat kyllä sanovat soosoo; pitäisi ainakin kerma vaihtaa rasvattomaan maitoon. Mutta sanokoot.
Tänään piti olla lämmintä ja aurinkoista, mutta koko päivän on ollut pilvistä ja koleaa. Olin suunnitellut tänään siivoavani ja päästäväni auringon sisälle huusholliini mutta peruutin sen.
Sen sijaan olen siivonnut siipan arkistoja. Sitä hommaa piisaa varmaan maailman tappiin. Löysin papereiden joukosta yhden, yli sata vuotta vanhan kauppakirjankin, jolla siipan oman vaarin talokaupat oli sinetöity. Sen sentään säästin (minullahan on kaiken turhan hävittämisvimma). Paperikin on semmoista vanhaa haalistunutta, kellanruskeata, läpikuultavaa, ja kaikki tekstit kirjoitettu taidokkaalla käsialalla, ja muste on edelleen pikimustaa. Nykyään ei käsialaa enää kai ole muilla kuin meillä vanhoilla, jotka kaunoa jouduimme koulussa harjoittamaan. Se oli monelle (etenkin pojalle) liian vaativa homma, kun kirjoittaa piti mustekynällä, terää mustepulloon vähän väliä kastellen, ja jos hiha tai käsi vain hipaisikin tuoretta mustetta, niin jälkeähän siitä vihkoon syntyi, mistä sitten opettaja kehui.
Mutta nytpäs taidan mennäkin mämmi- ja kermakaapille. Saan eilen ostamani mämmiropposen tyhjentää ihan itse. Poikani ja lapsensa tulevat kyllä jonain päivänä syömään, mutta eivät ymmärrä mämmin päälle, kuten ei niin moni muukaan enää tänä päivänä. joten se herkku jää minulle.Kerman kera siitä saa kaksinverroin parempaa.Ugh.
Kevät metelookien mukaan uhkaa nyt tulla ihan kunnolla. Aamulla tv1:n sääkuvissa joku oli kuvannut jossain kulleroita. Vaikea uskoa, mutta kai niitä joku sitten on jo nähnyt.
Nyt kun ei enää ole mediassa vaalikeskusteluita nyt nyt sitten povataan hallituspohjia ja loput puivat Marinin pään sisäistä maailmaa. En tiiä jaksanki ite enää seurata. Tuli mitä tuli, se sitten tulee ja joku/jotkut parkuu joka tapauksessa.
Tänään piti taas sanoa pankkitädille "pari sanaa lemmestä". Siippa oli lähes viimeiseen elinpäiväänsä tarkka laskujen maksuissa, ja tänään tuli hänelle harvinaista postia: karhukirje viime heinäkuulta (muka) maksamattomasta labramaksusta. Lasku oli siipan merkintöjen mukaan maksettu. Itse en tietenkään päässyt hänen tilitapahtumiaan katsomaan kuin tästä päivästä kuolinpäiväänsä saakka. Pakko siis taas jonottaa puhelimessa ja pistää pankkitäti kaivamaan "elistä päivää". Pyysin saada tiliotetteen sähköpostilla itselleni, edelleen lähetettäväksi laskun karhuajalle, mutta pankki lähettää vain etanapostitse. Siis odottelen taas. Ja jos posti nielee - liian monille lähetyksille niin käy - niin kuka maksaa seuraavat perintämaksut. Nyt jo karhu maksoi vitosen (n. kolmen kympin laskusta!). Voi tätä ihanaa digiaikaa; kaikki hoituu niin nopeasti🤬.
Nyt lukemaan uusinta SK:ta ennen kuin uni tulee - toivottavasti tulee. Rauhallista iltaa muillekin!
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerman kera siitä saa kaksinverroin parempaa.Ugh.
Kevät metelookien mukaan uhkaa nyt tulla ihan kunnolla. Aamulla tv1:n sääkuvissa joku oli kuvannut jossain kulleroita. Vaikea uskoa, mutta kai niitä joku sitten on jo nähnyt.
Nyt kun ei enää ole mediassa vaalikeskusteluita nyt nyt sitten povataan hallituspohjia ja loput puivat Marinin pään sisäistä maailmaa. En tiiä jaksanki ite enää seurata. Tuli mitä tuli, se sitten tulee ja joku/jotkut parkuu joka tapauksessa.
Tänään piti taas sanoa pankkitädille "pari sanaa lemmestä". Siippa oli lähes viimeiseen elinpäiväänsä tarkka laskujen maksuissa, ja tänään tuli hänelle harvinaista postia: karhukirje viime heinäkuulta (muka) maksamattomasta labramaksusta. Lasku oli siipan merkintöjen mukaan maksettu. Itse en tietenkään päässyt hänen tilitapahtumiaan katsomaan kuin tästä päivästä kuolinpäiväänsä saakka. Pakko siis taas jonottaa puhelimessa ja pistää pankkitäti kaivamaan "elistä päivää". Pyysin saada tiliotetteen sähköpostilla itselleni, edelleen lähetettäväksi laskun karhuajalle, mutta pankki lähettää vain etanapostitse. Siis odottelen taas. Ja jos posti nielee - liian monille lähetyksille niin käy - niin kuka maksaa seuraavat perintämaksut. Nyt jo karhu maksoi vitosen (n. kolmen kympin laskusta!). Voi tätä ihanaa digiaikaa; kaikki hoituu niin nopeasti🤬.
Nyt lukemaan uusinta SK:ta ennen kuin uni tulee - toivottavasti tulee. Rauhallista iltaa muillekin!
amEn ole koko päivänä päässyt tänne. En tiedä, onko vika ollut S24:ssä vai tässä läppärissäni, joka on myös renkannut koko päivän. Taisi tulla ostettua pas*** paketissa. Eilen toimi vielä ihan hyvin. Tänään joka paikkaan minne menen päättyy sivun katoamiseen, ei reagoi. Edge varsinkin ja muita selaimia minulla ei tässä ole.
Huomenna pojanpoika tulee, joten kai hän osaa jotain vian etsintää harjoittaa. On tässä turkasen vähän muistiakin. Harmittaa kun huomasin että olisin saanut puolet paremman koneen samalla hinnalla, siis ainakin mitä muisteihin tulee.
Cee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole koko päivänä päässyt tänne. En tiedä, onko vika ollut S24:ssä vai tässä läppärissäni, joka on myös renkannut koko päivän. Taisi tulla ostettua pas*** paketissa. Eilen toimi vielä ihan hyvin. Tänään joka paikkaan minne menen päättyy sivun katoamiseen, ei reagoi. Edge varsinkin ja muita selaimia minulla ei tässä ole.
Huomenna pojanpoika tulee, joten kai hän osaa jotain vian etsintää harjoittaa. On tässä turkasen vähän muistiakin. Harmittaa kun huomasin että olisin saanut puolet paremman koneen samalla hinnalla, siis ainakin mitä muisteihin tulee.
CeeVielä jatkoa: Tein tänään omenaporsasta huomiseksi. Ostin 1,3 kg porsaan sisäfilettä, johan tuli iso kattilallinen tätä herkkua. On pakkasessa kananugetteja, että jotain tipua myös kuten pääsiäiseen kuuluu. Karitsaa ja lammasta en ole tottunut valmistamaan. Myös savulohta ostin ja mämminä perinteistä kymppimämmiä ja kermaa. Lapsukaiselle tietenkin suklaamunia.
Cee Anonyymi kirjoitti:
Vielä jatkoa: Tein tänään omenaporsasta huomiseksi. Ostin 1,3 kg porsaan sisäfilettä, johan tuli iso kattilallinen tätä herkkua. On pakkasessa kananugetteja, että jotain tipua myös kuten pääsiäiseen kuuluu. Karitsaa ja lammasta en ole tottunut valmistamaan. Myös savulohta ostin ja mämminä perinteistä kymppimämmiä ja kermaa. Lapsukaiselle tietenkin suklaamunia.
CeeMuistelen, että lapsena pitkäperjantait olivat aina synkän pilvisiä ja koleita. Mutta se olikin lapsena, nyt olen vanha aikuinen, joten aurinkokin nyt sitten paistaa. Kävelylenkki houkuttaisi, mutta siipan nostossa niksahtanut selkäni juilii aina vain, joten lenkkiä pitää vielä siirtää. Lepokipua ei onneksi ole, mutta liikekipua senkin edestä. No, ehkä sekin joskus häipyy.
Uutta läppäriä minunkin kai tarvitsee kohta ruveta katselemaan. Poika totesi, että alkaa koneen ääni olla huolestuttava. Kehotti minua ottamaan talteen sen, mitä säilyttää haluan. En aiemmin pilveä ole käyttänyt, mutta nyt siirsin kaikki kuvat sinne. Myös muutamia taloyhtiön "papereita" talletin samoin kuin joitain omiakin, tai lähinnä siipan tekemiä faileja. Ikivanhoja papereita hiljakkoin seuloessani löysin yhden kurssitodistuksen työelämäni alusta, ja skannasin senkin talteen. Siinä on jälkipolville ihmeteltävää, millaisilla eväillä silloin toimittiin: kaksi iltaa kestävä tietopuolinen kurssi ja siihen liittyvät konekirjoitusharjoitukset (joita kyllä velvoitettiin jatkamaan kotona). Ne vaadittiin keväällä -66 saamassani kesätyöpaikassa, joka oli yksi "Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön" yksikkö .
Nyt pitää lähteä liikenteeseen. Kettisporukka läksi aamulla ajamaan Lappiin ja jättivät jääkaappiinsa ruokatarvikkeita, jotka pitää hakea pois ja syödä, etteivät mene "ite eestään". Pitää myös käydä Lidlissä hakemassa yksiä (minunkin suussani tosi hyviä) suklaakarkkeja. Lapsenlapset tulevat huomenna isänsä kanssa syömään ja kysyessäni, mitä haluavat jälkkäriksi tuli kuorossa vastaukseksi po. Lidlin karkkeja. Saamansa pitää; ostan niitä kääretortun koristeeksi. Kääretorttu on tosi helppo tehdä gluteenittomana, ja siitä saa nopeasti herkullisen kakun.
Hyvää pyhää!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jatkoa: Tein tänään omenaporsasta huomiseksi. Ostin 1,3 kg porsaan sisäfilettä, johan tuli iso kattilallinen tätä herkkua. On pakkasessa kananugetteja, että jotain tipua myös kuten pääsiäiseen kuuluu. Karitsaa ja lammasta en ole tottunut valmistamaan. Myös savulohta ostin ja mämminä perinteistä kymppimämmiä ja kermaa. Lapsukaiselle tietenkin suklaamunia.
CeeMinullakin on nyt lohta, tipua, suklaamunia ja mämmiä. Kalan syöntiin saan huomenna kavereita. Lapset tykkäävät itse savustamastani lohesta, ja hyvää se onkin. Mukavaa, kun ei tarvitse yksinään omista herkuistaan nauttia, vaan voi jakaa niitä jonkun kanssa. On minulla kyllä toinenkin herkku itselleni: karitsan sisäflileitä. Lammaseläintä en ole porukkaani saanut syömään, itse tykkään. Lampaanpaisti olisi se varsinainen pääsiäisruoka, mitä mielisin, mutta turhanaikaista valmistaa sitä yhdelle. Karitsanfileet ovat sopivan kokoisia, nopeat ja helpot valmistaa: pannulla muutama minuutti, mausteeksi suolaa, mustapippuria ja valkosipulia, ja tulee takuuhyvää. Lisänä valkosipulipottuja ja minttuhyytelöä, jos sattuu olemaan.
Tänään söin vain kaupan valmista salaattia, jossa myös oli kalaa. Ei nyt oikein innostanut seistä hellan vieressä vain omaa itseäni varten. Huomenna sitten vähän hellahommiakin.
am Anonyymi kirjoitti:
Minullakin on nyt lohta, tipua, suklaamunia ja mämmiä. Kalan syöntiin saan huomenna kavereita. Lapset tykkäävät itse savustamastani lohesta, ja hyvää se onkin. Mukavaa, kun ei tarvitse yksinään omista herkuistaan nauttia, vaan voi jakaa niitä jonkun kanssa. On minulla kyllä toinenkin herkku itselleni: karitsan sisäflileitä. Lammaseläintä en ole porukkaani saanut syömään, itse tykkään. Lampaanpaisti olisi se varsinainen pääsiäisruoka, mitä mielisin, mutta turhanaikaista valmistaa sitä yhdelle. Karitsanfileet ovat sopivan kokoisia, nopeat ja helpot valmistaa: pannulla muutama minuutti, mausteeksi suolaa, mustapippuria ja valkosipulia, ja tulee takuuhyvää. Lisänä valkosipulipottuja ja minttuhyytelöä, jos sattuu olemaan.
Tänään söin vain kaupan valmista salaattia, jossa myös oli kalaa. Ei nyt oikein innostanut seistä hellan vieressä vain omaa itseäni varten. Huomenna sitten vähän hellahommiakin.
amMinulla pojanpojan perhe tuli iltapäivällä ja syötyämme hän poisti koneestani S-Moden ja asensi siihen DNA:n turvaohjelman, eli F-Securen. Koska olin hankkinut sen kahdelle koneelle, hän asensi sen siihen vanhaankin koneeseeni. Hän asensi uuteen koneeseeni myös Chromen, koska tuo Edge keljuilee välillä. Kyllä ne nuoret osaavat.
Calvados kirjoitti:
Minulla pojanpojan perhe tuli iltapäivällä ja syötyämme hän poisti koneestani S-Moden ja asensi siihen DNA:n turvaohjelman, eli F-Securen. Koska olin hankkinut sen kahdelle koneelle, hän asensi sen siihen vanhaankin koneeseeni. Hän asensi uuteen koneeseeni myös Chromen, koska tuo Edge keljuilee välillä. Kyllä ne nuoret osaavat.
Hienoapa tuo että pelit pelittää. Sitä kun alamme itse kukin olla enemmän tai vähemmän riippuvaisia tästä tietotekniikasta.
Myös lähes kaikki työ on enemmän tai vähemmän muuttunut tietotekniikan avulla tehtäväksi.
Vielä lienee sellaisiakin jotka elävät kokonaan digitalisaation ulkopuolella. Nuorilla on tietysti helpompaa kun ovat syntyneet digitaaliseen maailmaan ja ovat saaneet ainakin jonkinlaista opetusta näihin juttuihin jo alemmilta asteilta lähtien. Meidän varttuneempien on ollut pakko aikuisiällä omaksua kuka mitenkin nää jutut. Toisaalta digitalisaatio alkoi jo yli 40 vuotta sitten, joten onhan tässä ollut aikaa opetella. Sikäli tietty on vähän outoa jos edelleen on ihmisiä jotka eivät lainkaan ole digitalisaatiossa mukana. No, onhan heitä jotka henkeen ja vereen vastustavat (pelkäävät) mitä tahansa "uutta".DrWhoo kirjoitti:
Hienoapa tuo että pelit pelittää. Sitä kun alamme itse kukin olla enemmän tai vähemmän riippuvaisia tästä tietotekniikasta.
Myös lähes kaikki työ on enemmän tai vähemmän muuttunut tietotekniikan avulla tehtäväksi.
Vielä lienee sellaisiakin jotka elävät kokonaan digitalisaation ulkopuolella. Nuorilla on tietysti helpompaa kun ovat syntyneet digitaaliseen maailmaan ja ovat saaneet ainakin jonkinlaista opetusta näihin juttuihin jo alemmilta asteilta lähtien. Meidän varttuneempien on ollut pakko aikuisiällä omaksua kuka mitenkin nää jutut. Toisaalta digitalisaatio alkoi jo yli 40 vuotta sitten, joten onhan tässä ollut aikaa opetella. Sikäli tietty on vähän outoa jos edelleen on ihmisiä jotka eivät lainkaan ole digitalisaatiossa mukana. No, onhan heitä jotka henkeen ja vereen vastustavat (pelkäävät) mitä tahansa "uutta".Läpi historianhan uuden vastustajia on ollut, ja luultavasti niin jatkuukin. On kai aika luonnollista, että helposti syntyy pelko sitä kohtaan, mitä ei tunne ja tiedä. Ja digi on varmaan monille vaikeaa ymmärrettävää - verrattuna vaikkapa muinoiseen kehruukoneeseen🤣. Kehruukoneen sentään näki silmiensä edessä, mutta digiä enempi vähän. Vastustusta ja kritisointia pitääkin olla. Jees-jees miehet" voivat saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Niin kauan kuin ikärakenne on tämä kuin se on, niin kyllä vielä monta tyyppiä jää digin ulkopuolelle. Loppuvat vasta, kun kuolo korjaa.amummu kirjoitti:
Läpi historianhan uuden vastustajia on ollut, ja luultavasti niin jatkuukin. On kai aika luonnollista, että helposti syntyy pelko sitä kohtaan, mitä ei tunne ja tiedä. Ja digi on varmaan monille vaikeaa ymmärrettävää - verrattuna vaikkapa muinoiseen kehruukoneeseen🤣. Kehruukoneen sentään näki silmiensä edessä, mutta digiä enempi vähän. Vastustusta ja kritisointia pitääkin olla. Jees-jees miehet" voivat saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Niin kauan kuin ikärakenne on tämä kuin se on, niin kyllä vielä monta tyyppiä jää digin ulkopuolelle. Loppuvat vasta, kun kuolo korjaa.Kehruukoneen toimintamekaniikka menee kyllä yli hilseen meikällä, mutta valtaosa digitekniikasta on selvää pässinlihaa. Nytkin pohdin mitä vaikuttaa mihinkin se, että uudessa superluurissani on wifiversio numero 7, kun se edellisessä oli 6. Tämä seiska siirtää tietoa hurjasti nopeemmin kuin entinen. Useita nanosekunteja säästyy kallista aikaani.
Ja pitäisköhän vähän rajoittaa mämmäilyä, alkaa ruuansulatus toimia vähän ylikierroksilla...DrWhoo kirjoitti:
Kehruukoneen toimintamekaniikka menee kyllä yli hilseen meikällä, mutta valtaosa digitekniikasta on selvää pässinlihaa. Nytkin pohdin mitä vaikuttaa mihinkin se, että uudessa superluurissani on wifiversio numero 7, kun se edellisessä oli 6. Tämä seiska siirtää tietoa hurjasti nopeemmin kuin entinen. Useita nanosekunteja säästyy kallista aikaani.
Ja pitäisköhän vähän rajoittaa mämmäilyä, alkaa ruuansulatus toimia vähän ylikierroksilla...Minä en ole vielä mämmäillyt, tänään aion yhden desin sitä syödä. Nuoret lähtivät kaupoille, hakevat minulle uuden luurin Itiksestä, kun tämä vanha jo kenkkuilee ja akku kestää vain päivän. Tuovat samalla lisää muistia tähän uuteen läppäriini. Käyvät myös Ikeassa, kun pojanpojan sisko pyysi jotain tiettyä tavaraa tuomaan.
Tänään vietämme pannupitsapäivän. Meillä on lähellä ihania pitsoja tekevä pizzeria, josta tilaan ja nuoret tuovat tullessaan.Calvados kirjoitti:
Minä en ole vielä mämmäillyt, tänään aion yhden desin sitä syödä. Nuoret lähtivät kaupoille, hakevat minulle uuden luurin Itiksestä, kun tämä vanha jo kenkkuilee ja akku kestää vain päivän. Tuovat samalla lisää muistia tähän uuteen läppäriini. Käyvät myös Ikeassa, kun pojanpojan sisko pyysi jotain tiettyä tavaraa tuomaan.
Tänään vietämme pannupitsapäivän. Meillä on lähellä ihania pitsoja tekevä pizzeria, josta tilaan ja nuoret tuovat tullessaan.Miten olis mämmipizza? (Yök?)
https://www.hs.fi/ruoka/reseptit/art-2000002566041.html
Kaivoin juuri sähköfillarin esiin, ja täräytin pyöräilykauden käyntiin. Meinas korvannipukat jäätyä pipon alta kun kiihdytin hirmuiseen vauhtiin.DrWhoo kirjoitti:
Miten olis mämmipizza? (Yök?)
https://www.hs.fi/ruoka/reseptit/art-2000002566041.html
Kaivoin juuri sähköfillarin esiin, ja täräytin pyöräilykauden käyntiin. Meinas korvannipukat jäätyä pipon alta kun kiihdytin hirmuiseen vauhtiin.Eipä vaikuta herkulliselta tuo mämmipitsa. Taitaa olla melkoinen makujen sinfonia, jossa on soraääniä.
Kylmä tuuli tuolla on, vaikka aurinko paistaa. Samaa sanoivat nuoret kun kävivät tuossa laiturilla kävelemässä ja näkivät joutsenia sekä sorsia. Meri on avoin, paitsi varjoisassa osassa rantaa on jäätä.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Kehruukoneen toimintamekaniikka menee kyllä yli hilseen meikällä, mutta valtaosa digitekniikasta on selvää pässinlihaa. Nytkin pohdin mitä vaikuttaa mihinkin se, että uudessa superluurissani on wifiversio numero 7, kun se edellisessä oli 6. Tämä seiska siirtää tietoa hurjasti nopeemmin kuin entinen. Useita nanosekunteja säästyy kallista aikaani.
Ja pitäisköhän vähän rajoittaa mämmäilyä, alkaa ruuansulatus toimia vähän ylikierroksilla...Mitäs teet niillä nanosekunneilla? - säästät myöhempää käyttöä varten;). No, työkuviot on vähän eri juttu kuin tämmöinen kotituhraaminen. Siippakin välillä noitui hitaita vehkeitä, mutta ei enää sden jälkeen, kun työnsä oli enää firmansa hallituksen kokouksia. Mihin meillä ihmisillä on kiire!
Kaikkiin kotihommiinkin on useimmilla joku kone, ja silti aina on kamala kiire. Jos ei muuta niin kuskaamaan lapsia harrastuksiin ja sillä välillä juosta itse kuntosalit ja kaupat ja syöttää lapsille illallinen autossa matkalla harrastuspaikasta toiseen. Sitten ihmetellään, kun ihmiset uupuvat. Työelämää syyttäen. Hullun hommaa.
am Anonyymi kirjoitti:
Mitäs teet niillä nanosekunneilla? - säästät myöhempää käyttöä varten;). No, työkuviot on vähän eri juttu kuin tämmöinen kotituhraaminen. Siippakin välillä noitui hitaita vehkeitä, mutta ei enää sden jälkeen, kun työnsä oli enää firmansa hallituksen kokouksia. Mihin meillä ihmisillä on kiire!
Kaikkiin kotihommiinkin on useimmilla joku kone, ja silti aina on kamala kiire. Jos ei muuta niin kuskaamaan lapsia harrastuksiin ja sillä välillä juosta itse kuntosalit ja kaupat ja syöttää lapsille illallinen autossa matkalla harrastuspaikasta toiseen. Sitten ihmetellään, kun ihmiset uupuvat. Työelämää syyttäen. Hullun hommaa.
amKiire? Hyvä kysymys. Kyllä kai se on ihmiselle luontainen piirre saada kiireesti yhä enemmän kaikkea, mammonaa ja elämänkokemuksia. Heti mulle kaikki tänne.. Ilman tätä ominaisuutta, pyrkimystä tavoitella koko ajan jotain suurempaa ja (oletettua) parempaa, kurotella vaikka kuuta taivaalta elettäisiin kai vielä luolissa. Ellei peräti puussa.
Mutta kyllähän liiallinen kiire aiheuttaa stressiä, mikä jatkuvana on terveydelle tuhoisaa. Tosin on aika yksilöllistä se mikä on liikaa kenellekkin.
Itselleni suuri työmäärä ei sinänsä aiheuta stressiä. Ainoastaan silloin jos tulee tunne että on tekemässä jotain mikä ei ole omassa hallinnassa, voi stressaantua. Ja meikä(kin) on jo elämänsä ja varsinkin työuransa siinä vaiheessa että en enää ihan pienistä hätkähdä.DrWhoo kirjoitti:
Kiire? Hyvä kysymys. Kyllä kai se on ihmiselle luontainen piirre saada kiireesti yhä enemmän kaikkea, mammonaa ja elämänkokemuksia. Heti mulle kaikki tänne.. Ilman tätä ominaisuutta, pyrkimystä tavoitella koko ajan jotain suurempaa ja (oletettua) parempaa, kurotella vaikka kuuta taivaalta elettäisiin kai vielä luolissa. Ellei peräti puussa.
Mutta kyllähän liiallinen kiire aiheuttaa stressiä, mikä jatkuvana on terveydelle tuhoisaa. Tosin on aika yksilöllistä se mikä on liikaa kenellekkin.
Itselleni suuri työmäärä ei sinänsä aiheuta stressiä. Ainoastaan silloin jos tulee tunne että on tekemässä jotain mikä ei ole omassa hallinnassa, voi stressaantua. Ja meikä(kin) on jo elämänsä ja varsinkin työuransa siinä vaiheessa että en enää ihan pienistä hätkähdä.Jaa-a, kyllä minun on vaikea kuvitella, että Retu Kivinen olisi osaamallamme tavalla kiirehtinyt muuallakin kuin juostessaan nuijan kanssa saaliin perässä:). Nykymuotoinen kiire johtaa helposti lopputulokseen: on niin kiire, ettei kerkiä tehdä mitään. No, aika luontaisesti kuitenkin monelle käy niin, että "jos elämä ei muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään".
On kyllä melkoiseksi mennyt mainostaminen - varmaan vain minun kiusakseni. Olen katsellut "sillä silmällä" airfryer'iä. En vielä tiedä, olisiko hankinta fiksu juttu, mutta ainakin uunini alkaa olla jo lopusuoralla, joten uusi uuni tai joku muu paistamis"kone" pitää kohta hankkia. Äsken asiaa jo tutkailin. Tai olisin tutkaillut. Mainoksista en tykkää yhtään ja kun kun yhden mainoksen päälle lävähtää vähän väliä toinen, ja kolmaskin mainos, jotka sitten erikseen pitää klikata pois näkymästä, niin tulee mittani täyteen. Pitäkööt tunkkinsa.
Aurinkoisia pyhiä toivotan itse kullekin!amummu kirjoitti:
Jaa-a, kyllä minun on vaikea kuvitella, että Retu Kivinen olisi osaamallamme tavalla kiirehtinyt muuallakin kuin juostessaan nuijan kanssa saaliin perässä:). Nykymuotoinen kiire johtaa helposti lopputulokseen: on niin kiire, ettei kerkiä tehdä mitään. No, aika luontaisesti kuitenkin monelle käy niin, että "jos elämä ei muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään".
On kyllä melkoiseksi mennyt mainostaminen - varmaan vain minun kiusakseni. Olen katsellut "sillä silmällä" airfryer'iä. En vielä tiedä, olisiko hankinta fiksu juttu, mutta ainakin uunini alkaa olla jo lopusuoralla, joten uusi uuni tai joku muu paistamis"kone" pitää kohta hankkia. Äsken asiaa jo tutkailin. Tai olisin tutkaillut. Mainoksista en tykkää yhtään ja kun kun yhden mainoksen päälle lävähtää vähän väliä toinen, ja kolmaskin mainos, jotka sitten erikseen pitää klikata pois näkymästä, niin tulee mittani täyteen. Pitäkööt tunkkinsa.
Aurinkoisia pyhiä toivotan itse kullekin!No tohon mainos"ongelmaan" en voi sanoa muuta kuin että voi hyväinen aika. Katseleeko joku yhä vapaaehtoisesti mainoksia vaikka ne voi parilla klikkauksella blokata blokkerilla pois? Nykyään mistä tahansa selaimesta ja millä tahansa välineellä. Hupinsa toki kullakin. Ainut mihin pitäisi vielä saada jotain rotia on noi helvatun evästeet joita vähän väliä pukkaa esiin jotain kuuklatessa. Viis niistä meikä muuten, mutta taas menee kalliita nanosekunteja niitä pois klikkaillessa.
Ja höyrystä terveisiä.DrWhoo kirjoitti:
No tohon mainos"ongelmaan" en voi sanoa muuta kuin että voi hyväinen aika. Katseleeko joku yhä vapaaehtoisesti mainoksia vaikka ne voi parilla klikkauksella blokata blokkerilla pois? Nykyään mistä tahansa selaimesta ja millä tahansa välineellä. Hupinsa toki kullakin. Ainut mihin pitäisi vielä saada jotain rotia on noi helvatun evästeet joita vähän väliä pukkaa esiin jotain kuuklatessa. Viis niistä meikä muuten, mutta taas menee kalliita nanosekunteja niitä pois klikkaillessa.
Ja höyrystä terveisiä.Siks varten käytänkin selaimena DuckDuckGo'ta, ettei tarvitse mainoksia katsoa. Nyt vain oli minulla niiden katseluun hetkellinen tarve, kun tutkailin tuota mainitsemaani vehjettä.
Ja samaa mieltä noiden helkatin evästeiden suhteen. Olisi kiva tietää, mitä niillä loppujen lopuksi tehdään - muuta kuin kiusataan ihmisiä. Nanosekunneista viis, mutta ärsytyskynnys on alvariinsa koetuksella niiden(kin) takia.amummu kirjoitti:
Siks varten käytänkin selaimena DuckDuckGo'ta, ettei tarvitse mainoksia katsoa. Nyt vain oli minulla niiden katseluun hetkellinen tarve, kun tutkailin tuota mainitsemaani vehjettä.
Ja samaa mieltä noiden helkatin evästeiden suhteen. Olisi kiva tietää, mitä niillä loppujen lopuksi tehdään - muuta kuin kiusataan ihmisiä. Nanosekunneista viis, mutta ärsytyskynnys on alvariinsa koetuksella niiden(kin) takia.Evästeillä on periaatteessa joitakin verkkoselailua helpottavia ominaisuuksia, mutta käytännössä niiden tarkoitus on seurata mitä käyttäjä verkossa tekee. Mitä sivuja aukaisee, mitä asioita katselee. Tällaisen verkkoseurannan perusteella tehdään ns kohdistettua mainontaa. Voi myös ajatella että ne mahdollistaa melkoisen "isoveli valvoo" urkinnan. Nykyäänhän on mahdollisuus valita hyväksyykö vain "pakolliset" evästeet. Monesti on myös mahdollisuus valita ettei hyväksy mitään evästeitä kyseisellä sivustolla. Joka tapauksessa näitä pitäisi koko ajan kelata ja klikkailla.
Ite käytän vain selaimia joissa jo itsessään on joitakin urkinnan estäviä ominaisuuksia, lisäksi maksullista erillispalvelua tuohon tarkoitukseen.
Mutta mutta, vaikka miten yrittäisi incognitona olla, vähintään kuukkeli tietää kaiken mitä teet. Ainakin jos on sinne kirjautunut. Ja tietää muutenkin. Lisäksi kuukkelin ansaintamallista suuri osa kertyy juuri kyseisenlaisten tietojen myynnistä mainostajille.
Vaan minkäs asialle teet. Itelleni ainakin kuukkeli on korvaamaton.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Evästeillä on periaatteessa joitakin verkkoselailua helpottavia ominaisuuksia, mutta käytännössä niiden tarkoitus on seurata mitä käyttäjä verkossa tekee. Mitä sivuja aukaisee, mitä asioita katselee. Tällaisen verkkoseurannan perusteella tehdään ns kohdistettua mainontaa. Voi myös ajatella että ne mahdollistaa melkoisen "isoveli valvoo" urkinnan. Nykyäänhän on mahdollisuus valita hyväksyykö vain "pakolliset" evästeet. Monesti on myös mahdollisuus valita ettei hyväksy mitään evästeitä kyseisellä sivustolla. Joka tapauksessa näitä pitäisi koko ajan kelata ja klikkailla.
Ite käytän vain selaimia joissa jo itsessään on joitakin urkinnan estäviä ominaisuuksia, lisäksi maksullista erillispalvelua tuohon tarkoitukseen.
Mutta mutta, vaikka miten yrittäisi incognitona olla, vähintään kuukkeli tietää kaiken mitä teet. Ainakin jos on sinne kirjautunut. Ja tietää muutenkin. Lisäksi kuukkelin ansaintamallista suuri osa kertyy juuri kyseisenlaisten tietojen myynnistä mainostajille.
Vaan minkäs asialle teet. Itelleni ainakin kuukkeli on korvaamaton.Siippa oli niin tiukka kuin vain voi olla noiden urkintojen kanssa. Työkuviot hänelläkin pääsyynä. Toisaalta itse tuumaan, että kyllä meistä tiedetään jo kaikki lakin numeroa myöten, vaikka mitä sen estämiseksi tekisi. Mainostajiakin on vaikea päästä karkuun. Jossain ne aina vaanivat. Siinä niiden "lähettäjät" ovat tyhmiä, etteivät oikein päivittele kohteitaan. Esim. itse ostin joulun aikoihin v. 2019 yhden kaapin turkulaisesta huonekalukaupasta, verkossa asioiden. Sen jälkeen en kyseisen kaupan sivuilla ole käynyt, fyysisestä käynnistä puhumattakaan. Ja aina vain ne lähettävät minulle sähköpostissa mainoksiaan, monta kertaa vuodessa. No, nehän voi tietysti heivata roskakoriin, mutta ihan turhaan vievät bittejä ja nanosekunttejani🤣
Mutta pääsinpäs tänään nauttimaan pitkästä aikaa toisen laittamasta ruoasta, Lampaasta, joka myös herkkuani. Oli tosi ihanaa vain istahtaa pöytään ja ryhtyä tositoimiin. Ensimmäinen kunnollinen ihmisten tapaaminen pitkään aikaan. Korona-ajan jälkeen jatkoimme eristäytymistämme koko siipan sairauden ajan, ja elimmekin siinä lähes kolme vuotta. Nyt se aika on ohi, mutta ei minulla kihkua ole ihmisjoukkoihin, ei ole koskaan ollut, joten tuskin mitään lentokautta minulle vastedeskään tulee. Viihdyn hyvin itseksenikin. Hyvien ystävien tapaaminen ja heidän kanssaan praataaminen silloin tällöin on kyllä välttämätöntä henkisen hyvinvoinnin kantilta.
Nyt kutsuu sauna! Sekin kannattelee henkistä kanttia.
am
- Anonyymi
Hei mämmit ostakaa Marimekon kylpytakki
- Anonyymi
Tee parannus jos kykenet.
Hieman yllätyin kun halpakauppa Lidlistä sai oikeita juustoja, kuten Sveitsiläistä 10 kk kypsytettyä lehmän Gryereä, sekä 5 kk kypsytettyä (miedohkoa) Appenzelleriä. Molemmat huippujuustoja. Nam.
Enpä usein ole Lidlissä käynyt, mutta esim jos haluaa halvalla hyviä saksalaisia bratwursteja grillattavaksi, sieltä saa.Nyt minulla on sellainen 5G -luuri, johon pojanpoika siirsi henkilöluettelon vanhasta luuristani. Ja toi 1 TB:n ulkoisen kovalevyn läppäriini. Johan alkoi läppäri elää ihan uudella lailla. Teki pp sinne jotain helppotoimintoja ja neuvoi muutenkin sekä uudessa läppärissä että luurissa, joten osa ajastaan meni mummin opastamisessa. Lähtivät jo kotiinsa ajamaan, että jää huominen lepopäiväksi ennen tiistain töihinmenoa.
Oli mukavaa, että sentään pari yötä viipyivät.Poikamme uudessa asunnossa on kiertoilmauuni ja niin monimutkaiselta vaikuttava, että poika sanoi, oppiikohan käyttämään sitä ikinä. Siinä on jotain hipaisunäppäimiäkin joista tulee kaunis musiikkiääni. Uunissa voi höyrystääkin jotain, kaipa nakitkaan eivät sitten vedessä tarvitse lillua. Naisystävällään on samanlainen uuni omassa asunnossaan ja sanoi, että virrat on katkaistava hellasta aina pääkatkaisijasta kun ei käytä hellaa koska kissat tykkäävät tassutella hellan päällä ja kuunnella sitä musiikkia. Eli onhan vaarallinen laite toisaalta.
Siinä uunissa lienee päällä levyjäkin, eli kyseessähän onkin jukeboxi eikä mikään kiertoilmauuni. Lisävarusteena nakkihöyrystin.
Ja on kevät jo pitkällä, fillarilenkillä havaitsin leskenlehtiä paikoitellen tienreunustat keltaisenaan.
Uusi puhelimeni on näköjään aktiivinen: heräsin aamulla puhelinsoittoon, johon en vastannut, koska puhelu tuli Italiasta +39 maanumerosta, alla luki Milan, liekö sen niminen nainen tai Milanon kaupungista. Kummipoika oli kyllä Italiassa muutama viikko sitten, ja tekstasi sieltä ihan omalla numerollaan. Sitten huomasin että minulle oli soitettu myös yöllä Californiasta LA. Suunta oli jotain +1580.. Minulla on ihan sama numero kuin ennenkin ja harvoin tulee soittoja muualta maailmasta. Nythän ne kuulemma kaappailevat ihmisten puhelinnumeroita.
Kannattaa aina vastata tuntemattomiin numeroihin, varsinkin ulkomailta tuleviin. Sekä noudattaa tarkoin annettuja ohjeita, kuten antaa tilitietonsa salasanoineen, tai kirjautua tietokoneella johonkin ja tehdä kaikki mitä puhelimessa pyydetään. Ties mitä kaameita seuraamuksia tulee jos ei annettuja ohjeita noudata...
DrWhoo kirjoitti:
Kannattaa aina vastata tuntemattomiin numeroihin, varsinkin ulkomailta tuleviin. Sekä noudattaa tarkoin annettuja ohjeita, kuten antaa tilitietonsa salasanoineen, tai kirjautua tietokoneella johonkin ja tehdä kaikki mitä puhelimessa pyydetään. Ties mitä kaameita seuraamuksia tulee jos ei annettuja ohjeita noudata...
Jebulis. Olen sen verran arka että äsken kun puhelin pyysi että uusi järjestelmäpäivitys saatavilla niin soitin pp:lle, että saanko antaa pluvan. Lupasi että saan.
Minulle ei moniin aikoihin ole tullut puheluita ulkomailta eikä niitä koskaankaan ole monta tullut. Siipalle sen sijaan niitä tuli ja tulee vieläkin - hänen puhelimensa on vielä käytössä erinäisten ulkomaisten juttujen takia. Saataisiinpa pian perunkirjoitus tehtyä, niin saisi senkin sulkea.
Mitenkähän sinulle noita ulkomaan puheluita nyt on alkanut tulla. Uusi puhelimesi kai houkuttaa siihen soittamaan;). Itse en vastaa mihinkään tuntemattomiin numeroihin. Jos tiedän odottaa jotain soittoa, niin silloin teen poikkeuksen. Mutta jos toisesta päästä alkaa tulla ulkomaan molotusta niin samantien pistän poikki. Hurjia huhuja liikkuu, että yksi ainoa sana vastaajan suusta voi laukaista huijaustapahtuman. En tiedä, onko se totta, mutta vieraille en puhu.
amU:n numero annettiin alle vuoden kuluttua toiselle henkilölle, eräälle nuorelle miehelle, joka on autokaupassa myyjänä. Hänellä on oikein kuvansa siinä. Tämän huomasi ekana U:n sisko Ausseissa koska hänen veljensä numeroon oli ilmestynyt aivan vieraat kasvot whatsappiin. Pojanpoika katsoi sitten omasta puhelimestaan, niin siellä todella oli pappa hakusanana ja aivan vieraat kasvot kuvassa. U:n puhelin on vielä jenkkikaapin päällä suljettuna ja jos avaisin sen ja se soisi, niin puhelu olisi tarkoitettu sille autokauppiaalle. Onkohan maailmassa puhelinnumerot loppumassa kun niin nopeasti annettu uudelle henkilölle. Montakohan kertaa tämä uusi numeron omistaja on kuullut, että anteeksi väärä numero tai kuullut kysymyksen, eikö siellä olekaan N.N.?
- Anonyymi
Tämä virsi on poistettu virsikirjasta, mutta Remu Aaltonen, Sami Yaffa, Mariska, Rane Raitsikka, Timo Kämäräinen ja Olli Krogerus levyttivät vanhan virsikirjan virren 440 Jo vääryys vallan saapi.
https://www.youtube.com/watch?v=6KrK8wt7mrA
Eikä varmaan kd sitä takaisin halua, onnea uudelle eduskunnalle. Tänään on taas ollut minulla tietotekninen päivä. Olen kantapään kautta - tietysti - opetellut langattoman skannauksen asetuksia ja määrittelyjä. Kumpikaan poika ei ole hollilla, joten piti ihan ite pähkäillä. Onnistuihan se pitkän turaamisen jälkeen, mutta nyt kyllä päätä särkee. Stressi iskee aina, kun osaamiseni on niin onnetonta. Tänään jouduin Excelinkin unohtuneita toimintoja kertailemaan. Ja päänsärky eikun lisääntyi
Löysin siipan loppuaikoinaan päivittämän, toisen kodin dokumenttikansion uumenista vielä vakuutusyhtiölle meneviä kuitteja ja kululaskelmia. Eilen, vai oliko jo toissapäivänä, käsiteltiin MOTissa vakuutusyhtiön (kaiketi voisi sanoa vakuutusyhtiöiden) kiemurtelua korvausten maksamisissa. Se tuli mieleen, kun yritin sulloa vakuutusyhtiön palautuskuoreen nipullista kuitteja. Kuori on niin naftisti mitoitettu, että siihen useamman A4:n saaminen niin, että se ei repeydy on ison urakan takana. Siinäkin säästäneet? Paperia? No, ehkä ei kuitenkaan siitä ole kyse vaan kuorien automaattisesta käsittelystä tai jostain vastaavasta prosessista. Kivan näköisiä kuoria sitten, kun vielä posti hoitaa osansa ja kurittaa lähetyksiä kuin vierasta sikaa. Pistin kuoreen mukaan lapun, jossa ehdotin kuoren koon suurentamista parilla millillä.
Tänään tein pihassamme mukavan havainnon. Kottaraisia oli lintujen ruoan kimpussa. En niitä ole aikoihin nähnyt, tässä kotipihassa en vuosikymmeniin, mutta ei niitä kovin usein ole muuallakaan näkynyt. Nehän käytännössä hävisivät ainakin siellä, missä maatalouden ja maalaiselämän loppuessa ruokapaikat loppuivat. Niillä on hieno sulkapeite, joka tässä kevään kirkkaassa, kaiken paljastavassa auringossa kimaltelee upeasti. Luin juuri Wikipediasta, että Tanskassa on joskus löydetty kottis, jonka iäksi renkaan tietojen perusteella saatiin yli 22v. Suomessakin on tavattu 16-vuotiaita. Meinaakohan niiden uusi tulo myös maatalouden uutta nousua;). No, leikki sikseen, joku voi saada slaagin moisista epäilyistä
Nyt päiväkaffelle. Olen jo vähän myöhässä🤣Että ihan parilla millillä pyysit kuorta suurentamaan. Johan se on ihan tavaton pyyntö,
kun kaikenlainen paperiposti pitäisi saada loppumaan. Mutta tosiaan, sain postista kortin jossa posti kertoo olemassaolostaan ja saamastaan kritiikistä ja huomauttaa, että kuka jakaa jos he eivät jaa.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Että ihan parilla millillä pyysit kuorta suurentamaan. Johan se on ihan tavaton pyyntö,
kun kaikenlainen paperiposti pitäisi saada loppumaan. Mutta tosiaan, sain postista kortin jossa posti kertoo olemassaolostaan ja saamastaan kritiikistä ja huomauttaa, että kuka jakaa jos he eivät jaa.Jälkikäteen kyllä kaduttaa, etten pyytänyt kuoren koon suurentamista vaikkapa ihan puolella sentillä;) Mutta ajattelin, että ei passaa tuhlata paperia.
Viime aikoina ainakaan minulla ei ole ollut Postin tekemisistä moitittavaa. Kaikki posti mikä on tullut on ollut ihan priimakunnossa. Yksi suruadressin sisältänyt kuori sentään oli revennyt. Lopetettuani siipan tileiltä e-laskut on Posti tunnollisesti kantanut perille paperilaskutkin, joten siltäkään sektorilta ei puutu mitään. Ja kaiken lisäksi, kun helmikuun alussa pistin Postiin anomuksen saada postimme tulemaan postilaatikon sijaan ovemme luukusta - 75v:lle säädetty oikeus - niin sekin palvelu alkoi toimia heti seuraavana päivänä, ja on toiminut moitteettomasti koko ajan. Naapurimme kertoi, että olivat pari vuotta sitten tapelleet po. oikeudesta monta kuukautta, kunnes vihdoin Posti alkoi palvelua toteuttaa. Ehkä Posti oli saanut siitäkin asiasta niin paljon palautetta, että heidän oli pakko ottaa lusikka kauniisiin käsiinsä.
Nyt pitää tästä lähteä pesettämään auto. Varasin oikein ajan sille. Auto on ollut pesemättä joulusta saakka, eikä oikein pinttynyt lika lähde pesuautomaatissa. Käsin pesun jälkeen se onnistuu jo paremmin.
am
- Anonyymi
Kukaan ei toivo maatalouden häviämistä, vaan omillaan toimeen tulemista. Jos ryöstökalastaa, niin ei se merikään pysty ihmeisiin. Jos pilaa viljellyn maan eloperäisyyttä ja metsämaan kykyä kasvattaa hyvin puustoa, niin ei sitä korvata tuilla
Kukaan ei toivo, että paperia ei enää tuoteta, mutta kohtuus kaikessa ja ei se metsän anti riitä kaikkeen
Uusi teollisuuden valtava energian säästö, tekninen kehittäminen ja teollisuuden ilmastotavoitteiden toteuttaminen ei onnaa ilman kulutuksen laskua- Anonyymi
Kaverini kalastaa Kotkan vesillä ja seuraa myös tätäkin
https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=XVaitflaLiA&t=17s&fbclid=IwAR2zdddRCQFpM2_dUZPH3ccTBxugMi8R1Q8tljl6oBsFgm-Wjoeqmigsvo8 Sain maaliskuussa postista kirjeen jossa kerrottiin, että voin saada varhaisjakelun yhteydessä myös muuta postia kuin sanomalehtiä alkaen 4.4. Tämä koskee myös postinsaajia, jotka eivät ole tilanneet sanomalehtiä.
Postit jaetaan samaan postilaatikkoon tai -luukkuun. Jos postisi tulee laatikkoon, mutta haluaisit sen lähemmäksi, voit sopia maksullisesta lähilaatikkopalvelusta. Yli 75-vuotiaat saavat maksuttoman postinjakelun haluamaansa paikkaan. Vuoropäiväjakelu jatkuu vuoroviikoin eri päivinä. Jakopäivät ovat ma-ke-pe yhdellä viikolla ja ti-to toisella viikolla. Vuoropäiväjakelu ei koske pakettipostia.
Kun tilasin hiljattain sen uuden hiiren, sen piti tulla kotiin kantona minipakettina, mutta jouduin noutamaan sen Columbuksen K-supermarketin postista. En tiedä oliko syy lähettäjässä vai missä, mutta noudin sen, enkä nostanut mitään meteliä.- Anonyymi
Kuinka moni firma joka tuottaa kaikkea muuta kuin välttämätöntä tulee toimeen omillaan? Avustus- ja tukiviidakko on sankka. Maataloustuotteita tarvitaan ihmisten hengissä pysymiseen ja näinä aikoina etenkin huoltovarmuuden yllä pitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka moni firma joka tuottaa kaikkea muuta kuin välttämätöntä tulee toimeen omillaan? Avustus- ja tukiviidakko on sankka. Maataloustuotteita tarvitaan ihmisten hengissä pysymiseen ja näinä aikoina etenkin huoltovarmuuden yllä pitoon.
Eli avustus ja tukiviidakon purkuun ja heti
Hengissä pysymiseen tarvitaan ainakin meillä mullan hyvää eloperää. Samoin järveä, josta saa kalaa, vaikka sitä koettaa mökkeilijät pilatakin olematomilla jätevesipuhdistamisillaan. Maaperäkään ei voi viljelijöillä hyvin, raskaat maanmuokkausvälineet kovettavat syvältä maaperän, ei myös vedet peltojen lähellä voi hyvin, joihin pelloilta valuu ties mitä ja näitä siis tuetaan, huhhuh, kuten suon kuivaamisia. Ja suoveden juoksutuksia jne.
Huoltovarmuus onkin mielenkiintoinen juttu, sillä mitä enemmän kulutetaan, sitä enemmän tulee ns. huoltovarmuus maksamaan. Eli mitä enemmän ilmastonmuutoksen aikaansaamaa tuhoa, sitä enemmän ylielävän ihmisen eli kulutushysteerikkojen hengissä pysyminen maksaa täällä ns. hyvinvoivien ihmisten piirissä, kun taas siellä, missä ollaan luontaisesti tyytyväisiä vähempään, siellä meidän saasteemme hävittävät heidän viljelymahdollisuudetkin.
Nyt kuulemma tykkilunta rinteille roiskivat jo pilaavat metsiäkin, jotta kulutushysteerikot saavat rinneravintoloihinsa einestä ja pysyvät siis hengissä huhhuh.
Sain äsken kirjeen, joka sisälsi U:n esitäytetyn veroilmoituksen viime vuodelta, joka minun täytyisi täydentää hänen hankkimiensa osakkeiden hankintahinnoilla. Myin ne osakkeet viime helmikuussa ja nyt verottaja haluaa tietää, onko niistä kenties tullut myyntivoittoa. Hankinnat oli tehty v 1999 ja v 2000. Voi jee sentään, ei minulla ole noista enää papereita jäljellä. Vein kaikenlaista paperia molokin kitaan pari kuukautta sitten Kivikkoon. Muistan ostohinnat, mutta kai verottaja vaatii tositteet, joten oltava pankkiin yhteydessä että kaivavat arkistojaan. Ja velottavat niistä ties kuinka paljon. Ainakin Nokian osakkeet tuottivat tappiota oikein olan takaa. Niistä tuli tappiota myös jo pelkästään myyntipäivän ja kuolinpäivän välillä. Näkisin ne noiden vuosien tiliotteistakin, mutta en ole säilyttänyt yli 10 vuotta vanhoja tiliotteita.
ei verottaja halua tiliotteita. Hyvä että muistat hankintahinnat ja ostopäivät ulkoa. Se riittää. Toinen menetelmä on käyttää hankintameno-olettamaa. Minä myin viime vuonna pois findan puhelinosakkeet. En tarkkaa ostovuotta edes tiennyt. Arvo-osuustilillä roikkuivat pelkkinä numeroina ilman ostovuotta. Verottaja lähetti minulle kyselyn että ilmoita ostovuosi ja hankintahinta tai käytä hankintameno-olettamaa. Minulla ei niistä findan osakkeista mitään alkuperäisdokumentia ollut. En tiennyt ostovuotta enkä hankintahintaa. Järkeiltiin kuitenkin varainhoitajani kanssa että on ne ainakin 10 vuotta olleet omistuksessani. Alle 10 vuotta omistetuilla osakkeilla hankintameno-olettama on 20 % myyntihinnasta. Yli 10 vuotta omistetuilla osakkeilla 40 % on hankintameno-olettama. 40% tarkoittaa vähemmän veroja. Tietysti käytin 40% olettamaa jonka ilmoitin verottajalle ja ilman edes ostovuotta. Kesti jonkin aikaa ja sain verottajalta veromaksu-laskun ilmoittamani 40% hankintameno-olettamani mukaan. Maksoin verot pois. Homma oli siinä. Turha sinun Cee on kysellä pankilta ikivanhoja ostohintatietoja. Laitat vain siihen verottajan kyselyyn ne hankintahinnat jotka muistat ulkoa. Otat kopsun siitä täyttämästäsi lomakkeesta itsellesi ja sitten toimitat verottajalle korjatun lomakkeen. Postitse tai sähköisesti. Jos tappiota on tullut niin et tietenkään käytä hankintameno-olettamaa. Ethän halua maksaa turhia veroja /Jimmy R.
https://www.veronmaksajat.fi/neuvot/henkiloverotus/sijoittaminen/myyntivoitot-ja-tappiot/2023/myyntivoitto-/#3dafb7bc
Olipa mielenkiintoinen alku päivälleni, kun kuuntelin radiosta maailmankuulun neurokirurgin Juha Hernesniemen haastattelua. Hän aikoinaan leikkasi myös yhden sukulaisemme. Tuo leikkaus antoi paljon lisää elinaikaa syövän raastamalle, monen lapsen äidille.
Tänään säästin rahaakin. Sain seuraavan puolen vuoden laskun eräästä aikakauslehdestä, jonka puoli vuotta sitten tilasin. Tilauksen piti olla - kuten usein lehtimyyjät vakuuttavat - varmasti määräaikainen, että tilaus sitten puolen vuoden päästä automaattisesti katkeaisi. Soitin tietysti lehden asiakaspalveluun ja ilmoitin lopettavani tilauksen. No, tämä asiakaspalvelija tarjosi minulle saman tien lehteä vielä neljäksi kuukaudeksi hintaan, josta laskettu puolen vuoden hinta teki just puolet saamastani kuuden kuukauden laskusta. Aika ovelaa. Tartuin tarjoukseen, koska tykkään kyseisestä lehdestä.
Pitäisi taas soittaa pankkiin. Ahdistavaa kun en itse pääse asioita hoitamaan, vaan vain pankin kautta. Sain hiljakkoin kuukauden tiliotteen "suljetuista" tileistä, ja kovasti pannuun ottavat nuo pankin veloittamat maksut laskujen hoidosta. Minähän en niitä ole pyytänyt hoitamaan, mutta kyseessä on pakkopalvelu. Olen kyllä ainakin kerran viikossa pistänyt tekstiviestin, missä olen haukkunut koko systeemin. Lakiinhan (mm. rahanpesu ja perillisten oikeudet - luultavasti juuri em, järjestyksessä) kuolinpesän hoitokiemurat tietysti perustuvat, mutta jotain mätää on pankin proseduureissakin, kun olen useammalta asiakaspalvelijalta saanut erilaista tietoa samasta asiasta.
Mutt nyt kuorimaan pottuja. Teen lounaaksi porosoppaa, jota varten eilen savustin poronluita. Tänään siis liemeen potut, viherpippurijuusto ja eilen luista irrottamani lihat. Sekaan vielä lisää valkosipulia ja katajanmarjoja. Nam, hyvää tulee. Soppaa kyllä riittää moneksi päiväksi, mutta pitää laittaa loput pakastimeen sitten kun alkaa tökkiä.
Hyvää alkavaa viikonloppua.Minua tuo sama asia risoi, että pankki maksoi laskut U:n tililtä, ottaen joka laskusta 3,40 e, vaikka olisin itse ne osannut hoitaa kuten koko ikäni tein. U antoi mielellään minun hoitaa verkkopankkiasiat. Se risoi vielä enemmän että pankki otti joka kuu vielä kuoleman jälkeen hänen tililtään sen tavoitesäästötilin satasen, jotka sitten menivät korkotappioihin kun oli sijoitettu jonnekin persnettoa tuottaviin kohteisiin. Kuolinpäivän saldostakin hävisi vielä 120 e niihin tappioihin.
Kiitos ohjeestasi Jimmy. Puhelinosakkeen myyntiin minun kannattaa käyttää 40 % henkintameno-olettamaa, koska se on tuottanut voittoa. Nokia tuotti tappiota 90 % hankintahinnasta, eli lähes koko sijoitus hävisi ensimmäisen 10 omistusvuoden aikana. Ei U seurannut sen tilaa millään lailla, sanoi vain, että kun en ole myynyt, en ole vielä hävinnytkään. Sehän ei pitänyt paikkaansa. Hävinnyt mikä hävinnyt, eikä enää palannut. Tälläkin hetkellä sen arvo on alle 5 e kpl.Mekin jossain vaiheessa pistimme jonkin verran rahaa sijoituksiin. Niille kävi juuri samalla tavalla kuin sinulle, että kaikki mikä tuli, osa pääomastakin meni palkkioihin ja huonoon tuottoon. Niinpä sitten otimme rahat pois tavallisille tileille. No, korkoahan niihin ei oletullut ja inflaatio vie osansa, mutta silti tavalliselle pulliaiselle parempi vaihtoehto kuin pankin ja sijoitusyhtiöiden viemät rahat, jotka voivat olla isojakin summia.
Sijoittajista on usein ollut juttuja lehdissä, ja ne antavat kuvan, että helppo homma, rahaa tulee eikä muuta voi. Varmaan moni (nuorikin) miettii sitä yhtenä vaihtoehtona rikastumiselle. Mutta yksi vaatimus siinä ainakin on se, että koko ajan pitää seurata taloutta ja kursseja. Eikä sekään riitä, vaan pitäisi seurata tapahtumia maailmalla ja ymmärtää, mitä ne merkitsevät finanssipuolella. Koodaustakin suitsutetaan ansaintakonstina, ja moni nuori siihen pulkkaan on lähtenytkin. Tuntuu, että varsinaisen työn teko on jo vanhanaikaista. Rahaa kuitenkin pitäisi saada, mutta tavallinen duuni ei kiinnosta. Moni elää ennemmin tukien varassa kuin tekee työtä, missä ei ole hohtoa. - Onneksi ei tarvitse olla mukana tämän päivän työelämässä.amummu kirjoitti:
Mekin jossain vaiheessa pistimme jonkin verran rahaa sijoituksiin. Niille kävi juuri samalla tavalla kuin sinulle, että kaikki mikä tuli, osa pääomastakin meni palkkioihin ja huonoon tuottoon. Niinpä sitten otimme rahat pois tavallisille tileille. No, korkoahan niihin ei oletullut ja inflaatio vie osansa, mutta silti tavalliselle pulliaiselle parempi vaihtoehto kuin pankin ja sijoitusyhtiöiden viemät rahat, jotka voivat olla isojakin summia.
Sijoittajista on usein ollut juttuja lehdissä, ja ne antavat kuvan, että helppo homma, rahaa tulee eikä muuta voi. Varmaan moni (nuorikin) miettii sitä yhtenä vaihtoehtona rikastumiselle. Mutta yksi vaatimus siinä ainakin on se, että koko ajan pitää seurata taloutta ja kursseja. Eikä sekään riitä, vaan pitäisi seurata tapahtumia maailmalla ja ymmärtää, mitä ne merkitsevät finanssipuolella. Koodaustakin suitsutetaan ansaintakonstina, ja moni nuori siihen pulkkaan on lähtenytkin. Tuntuu, että varsinaisen työn teko on jo vanhanaikaista. Rahaa kuitenkin pitäisi saada, mutta tavallinen duuni ei kiinnosta. Moni elää ennemmin tukien varassa kuin tekee työtä, missä ei ole hohtoa. - Onneksi ei tarvitse olla mukana tämän päivän työelämässä.korkoa korolle filosofia ei välttämättä toimi todellisessa elämässä. Mikään ei nouse tasaisesti ylöspäin. Voi sijoittaa koko elämänsä ajan ja silti 40 vuoden päästä alkuperäinen sijoitus ei ole tuottanyt kuin tuplat. Siitä pois verot ja inflaatio päälle. Muistamme taito tuunaiset ja kourit. Aikansa velalla rahoittivat osakkeiden ostoa. Lopputulos oli konkurssi.
Ihmetellä täytyy netissäkin itseänsä mainistavia nuoria lähihoitajia joilla on lukuisia omistusasuntoja. Kuka on heidän sijoituksensa rahoittanut. Ei sellaista lainamäärää saa mistään jos itsellä on lähihoitajan palkka vakuutena./JimmyJimmy_Rose kirjoitti:
korkoa korolle filosofia ei välttämättä toimi todellisessa elämässä. Mikään ei nouse tasaisesti ylöspäin. Voi sijoittaa koko elämänsä ajan ja silti 40 vuoden päästä alkuperäinen sijoitus ei ole tuottanyt kuin tuplat. Siitä pois verot ja inflaatio päälle. Muistamme taito tuunaiset ja kourit. Aikansa velalla rahoittivat osakkeiden ostoa. Lopputulos oli konkurssi.
Ihmetellä täytyy netissäkin itseänsä mainistavia nuoria lähihoitajia joilla on lukuisia omistusasuntoja. Kuka on heidän sijoituksensa rahoittanut. Ei sellaista lainamäärää saa mistään jos itsellä on lähihoitajan palkka vakuutena./JimmyNämä nuoret ovat tietysti perineet jos ei vielä vanhempiaan niin mummoja ja pappoja tai lapsettomia tätejä ja setiä. U peri hieman isältään, minä en ole perinyt mitään keltään, minulla on vain tuulen huuhtoma p**se. Hyvä näin. En panisi pahakseni jos vaikka lottovoitto tulisi, mutta ei se voi tulla koska en lottoa. Täytyisiköhän kirjautua siihen jättilottopottiin, sillä se on suuri ja silläkin on moni suomalainen rikastunut enemmän kuin tavallisella viikkolotolla. Kenenköhän miehen ääni sillä mainoksella on, on niin tosi miehekäs ääni.
Calvados kirjoitti:
Nämä nuoret ovat tietysti perineet jos ei vielä vanhempiaan niin mummoja ja pappoja tai lapsettomia tätejä ja setiä. U peri hieman isältään, minä en ole perinyt mitään keltään, minulla on vain tuulen huuhtoma p**se. Hyvä näin. En panisi pahakseni jos vaikka lottovoitto tulisi, mutta ei se voi tulla koska en lottoa. Täytyisiköhän kirjautua siihen jättilottopottiin, sillä se on suuri ja silläkin on moni suomalainen rikastunut enemmän kuin tavallisella viikkolotolla. Kenenköhän miehen ääni sillä mainoksella on, on niin tosi miehekäs ääni.
Kirkonrottana, tuulen tuivertamien p---ein minäkin aikuiselämäni aloitin, eikä se siitä kovin ole muuttunut näinä vuosikymmeninä. Siipalta jäi jotain pojille ja lapsenlapsille, minullekin, mutta minä en tarvitse mitään, pärjään eläkkeelläni. Vanhemmiltani en minäkään perinyt mitään. Enkä kyllä semmoista osannut kaivatakaan. Kun itse hoitaa hommansa, niin kellään ei ole nokan koputtamista.
Lottoamista joskus olen ajatellut, mutta sitten työvuosien kimppaloton en sitä enkä mitään muutakaan pelaamista ole harrastanut - en osaa enkä tiedä, mitä pelejä edes on olemassa. Siippa lottosi joskus, kun oli iso potti tyrkyllä. Suurin voitto taisi olla vähän päälle satanen. Hänen veikkauksen tililtään siirsinkin pankkitililleen 1,30€!! Päätin sillälihottaa pankkitiliään, kun sijoittaminen vaatisi niin paljon selvittelyä🤣
- Anonyymi
Pankkeja kaatuu, siksi sijoittaisin hautaustoimistoon, mutta että nokiaan, vaikka saapas ei pidä edes vettä. Miten olis vehnä tai ruisosakkeet?
- Anonyymi
Tai Vegasissa koko omaisuus ruletin mustalle tai punaiselle
- Anonyymi
Tai sellaiseen roposet, missä niukkuus esiintyy myös hiilensidonnassa. Siellä missä niukkuus, siellä bisnes
- Suomen metsien hiilinielu on enää pohjoisten metsien varassa. Eteläisten metsien kyky imeä hiilidioksidia on heikentynyt vuosikymmeniksi ja sama uhkaa myös pohjoisten metsiä. Suomalaisten metsien hiilinielun vahvistamisen takia hakkuumääriä on pakko rajoittaa. (Lähde: Luonnonvarakeskus.)
Perinnöistä puhuttu. Mie olen perinnyt äidiltäni älynlahjat, isältäni vaikean luonteen.
Vähäisen omaisuuteni olen miekiin siis hankkinut ihan vain omalla työlläni. Enkä todellakaan aio jättää mitään perittävää jälkeeni, jokaisen centin meinaan käyttää oman elämäni aikana. Tosin sitä on vaikeaa ennakoida kovin tarkasti — siis elämänsä ajan pituutta. Voi käydä niinkin että elämä loppuu yllättäen ennen kuin rahat. Sitähän tässä vaiheessa vielä ajattelee että hyvä olla vähän sukan varressa jotain mahdollisten eläkepäivien varalle. Yrittäjä jos eläkkeelle joskus joutuu, on sitten kuitenkin keppikerjäläisten sarjassa.
Eilen tuli rengastettua ja pestyä pari autoa. Ei tykännyt ranteeni tosta ollenkaan. Vaikka on hienot vehkeet tuohon tallissa. Hallitunkkia, sähköistä pulttipyssyä, ilmakomperessoria, painepesuria vaahdotuslaitteella ym. Voisin siis perustaa autohuoltamon.Mikähän siinä on, että isiltä - pojille - tulevat ne vaikeat luonteet. Jos siitä voi vetää johtopäätöksen, niin äideiltäkö sitten tulevat ne helpot😆Toisaalta, kyllä esim. avioliitto nössön miehen kanssa olisi varmaan aika puuduttavaa. Se johtaa helposti tilanteeseen: "pois alta akkavalta, huusi ukko sängyn alta", jota taas nainen helposti voi käyttää hyväkseen. No, tasavertaisuus tässäkin kai olisi se ideaali. Eli kummatkin sinne sängyn alle huutelemaan😉
Tutkimusten mukaan älykkyydestä 50-80% on perintöä. Loppu (kai) sitten tulee eletystä elämästä ja opitusta. Mutta se ei ainakaan oikein näy esim. työelämässä, hiljaista tietoa ei työpaikoilla juurikaan arvosteta, vaan potkut töistä annetaan usein lähellä eläkeikää, päälle viiskymppiset eivät työnhakijoina ole suosikkiporukkaa, jne. Jos ihminen on tuota 50%;n kastia, niin toinen 50% jää hyödyntämättä ikärasismia toteutettaessa. Siis kärjistäen.
Tunneäly on sitten ihan oma älykkyyden lajinsa. Sitä ei voi kellään olla liikaa, mutta sitä ei oikein tunnuta arvostettavan. Tai, no, kun en enää ole työelämässä, niin en tietenkään voi tietää, mikä sen arvostus nykyään siellä on. Ennen ainakin työntekijät pitivät ko. ominaisuutta arvossa, mutta pomoa valittaessa sillä ei kovin isoa merkitystä ollut - tai ainakin sellaisesta indikoi keskimääräinen pomo. Olisiko - toivottavasti on - nykyään tilanne jo toinen. - Toisaalta tunneäly ei ole pahitteeksi sille pomon alaisellekaan.amummu kirjoitti:
Mikähän siinä on, että isiltä - pojille - tulevat ne vaikeat luonteet. Jos siitä voi vetää johtopäätöksen, niin äideiltäkö sitten tulevat ne helpot😆Toisaalta, kyllä esim. avioliitto nössön miehen kanssa olisi varmaan aika puuduttavaa. Se johtaa helposti tilanteeseen: "pois alta akkavalta, huusi ukko sängyn alta", jota taas nainen helposti voi käyttää hyväkseen. No, tasavertaisuus tässäkin kai olisi se ideaali. Eli kummatkin sinne sängyn alle huutelemaan😉
Tutkimusten mukaan älykkyydestä 50-80% on perintöä. Loppu (kai) sitten tulee eletystä elämästä ja opitusta. Mutta se ei ainakaan oikein näy esim. työelämässä, hiljaista tietoa ei työpaikoilla juurikaan arvosteta, vaan potkut töistä annetaan usein lähellä eläkeikää, päälle viiskymppiset eivät työnhakijoina ole suosikkiporukkaa, jne. Jos ihminen on tuota 50%;n kastia, niin toinen 50% jää hyödyntämättä ikärasismia toteutettaessa. Siis kärjistäen.
Tunneäly on sitten ihan oma älykkyyden lajinsa. Sitä ei voi kellään olla liikaa, mutta sitä ei oikein tunnuta arvostettavan. Tai, no, kun en enää ole työelämässä, niin en tietenkään voi tietää, mikä sen arvostus nykyään siellä on. Ennen ainakin työntekijät pitivät ko. ominaisuutta arvossa, mutta pomoa valittaessa sillä ei kovin isoa merkitystä ollut - tai ainakin sellaisesta indikoi keskimääräinen pomo. Olisiko - toivottavasti on - nykyään tilanne jo toinen. - Toisaalta tunneäly ei ole pahitteeksi sille pomon alaisellekaan.Mielenkiintoinen aihe oikeastaan se, minkälaisia persoonia olemme tosi elämässä. Ainakin siis omasta mielestä. Muiden käsitys voi olla toisenlainen.
Voip' olla niinkin, että omista kirjoitelmistani saa liian "leppoisan" käsityksen siitä minkälainen henkilö näiden takana oikeasti on. Olen todellisuudessa vaikea ja erittäin itsepäinen luonne, enkä juurikaan pidä monistakaan ihmisistä. Valtaosa kaikista on niin sanoinkuvaamattoman typeriä, hidasälyisiä, mistään mitään tietämättömiä ja helposti manipuloitavissa olevia, että voin huonosti jos joudun pitempään olemaan jossain tekemisissä heidän kanssaan. No, ehkä vähän kulmikas muotoilu asialle, mutta tuohon suuntaan.
Tämä osaltaan selittää miksi olen yrittäjä, vaikken mikään riskinottaja luonne olekaan. Pikemminkin varman päälle pelaaja.
Varsinainen ihme siis että minun kaltaisellani voi olla perhe. Vaimonikin täytyy olla outoa sorttia kun on jaksanut sietää meikää kaikki nämä vuodet. Poikani ei onneksi ole perinyt miun vaikeaa luonnettani, saati introverttiyttäni. Itsepäisyyden ehkä, älylliset ominaisuudet hyvinkin lisättynä äidiltään saamilla bonuksilla. Varsin terävä sälli siis...
Lapsena luulin että minussa on jotain vialla kun olin jotenkin "erilainen" lapsi. Ei meikää kiinnostanut samat asiat kuin valtaosaa muista ikäisistäni. Vasta paljon myöhemmin tajusin mistä tämä vierauden tunne johtui.DrWhoo kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe oikeastaan se, minkälaisia persoonia olemme tosi elämässä. Ainakin siis omasta mielestä. Muiden käsitys voi olla toisenlainen.
Voip' olla niinkin, että omista kirjoitelmistani saa liian "leppoisan" käsityksen siitä minkälainen henkilö näiden takana oikeasti on. Olen todellisuudessa vaikea ja erittäin itsepäinen luonne, enkä juurikaan pidä monistakaan ihmisistä. Valtaosa kaikista on niin sanoinkuvaamattoman typeriä, hidasälyisiä, mistään mitään tietämättömiä ja helposti manipuloitavissa olevia, että voin huonosti jos joudun pitempään olemaan jossain tekemisissä heidän kanssaan. No, ehkä vähän kulmikas muotoilu asialle, mutta tuohon suuntaan.
Tämä osaltaan selittää miksi olen yrittäjä, vaikken mikään riskinottaja luonne olekaan. Pikemminkin varman päälle pelaaja.
Varsinainen ihme siis että minun kaltaisellani voi olla perhe. Vaimonikin täytyy olla outoa sorttia kun on jaksanut sietää meikää kaikki nämä vuodet. Poikani ei onneksi ole perinyt miun vaikeaa luonnettani, saati introverttiyttäni. Itsepäisyyden ehkä, älylliset ominaisuudet hyvinkin lisättynä äidiltään saamilla bonuksilla. Varsin terävä sälli siis...
Lapsena luulin että minussa on jotain vialla kun olin jotenkin "erilainen" lapsi. Ei meikää kiinnostanut samat asiat kuin valtaosaa muista ikäisistäni. Vasta paljon myöhemmin tajusin mistä tämä vierauden tunne johtui.Kun ihmettelin isien luonteen periytymistä nimenomaan pojille, niin ainakin meikäläisen ikäluokassa (en ihan ole selvillä sinun iästäsi) luonteenpiirteisiin ovat suuresti vaikuttaneet sodan käyneet isät, joten kyse ei useinkaan ole periytymisestä vaan vaikutuksesta ja saadusta mallista. Naisiinkin sota tietysti vaikutti, mutta varmaan toisella tavalla. Luulen, että useimmat naiset vahvistuivat. Monet liikaakin. Oma äitini oli siitä hyvä esimerkki. Minuun taas sillä on ollut vaikutus, joka ei kaikessa ole ollut hyväksi.
Siippanikin oli aika vaikea ihminen, äärimmäisyystyyppi: toisaalta niin insinööri - "tosta poikki ja tohon jenka" - kuin vain olla voi, ja toiselta laidaltaan introvertti tunneihminen. Usein itsekin ihmetteli, miten on voinut ruveta "reppuriksi" niinkuin itseään kutsui. Luonteensa vaikeus ei työelämässä päässyt esiin, osasi sitä ainakin jossain määrin hallita; menestyi kohtuullisesti ja oli pidetty. Usein kyllä kotona sitten pärklasi suunnilleen samoja ihmisten ominaisuuksia kuin sinä yllä luettelit. Luonteensa oli perua isältään, joka oli vielä vaikeampi - perittyä sekin - ja sota oli sitä vain pahentanut. Sen hän taas purki vanhimpaan poikaansa, millä tietysti oma vaikutuksensa siipan (opittuun) luontoon.
Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Minä olen yksi niistä, jotka uskovat ison kirjan sanaan: isien pahat teot kostautuvat lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Sen verran sitä muutan, että isien pahat ja HYVÄT teot...amummu kirjoitti:
Kun ihmettelin isien luonteen periytymistä nimenomaan pojille, niin ainakin meikäläisen ikäluokassa (en ihan ole selvillä sinun iästäsi) luonteenpiirteisiin ovat suuresti vaikuttaneet sodan käyneet isät, joten kyse ei useinkaan ole periytymisestä vaan vaikutuksesta ja saadusta mallista. Naisiinkin sota tietysti vaikutti, mutta varmaan toisella tavalla. Luulen, että useimmat naiset vahvistuivat. Monet liikaakin. Oma äitini oli siitä hyvä esimerkki. Minuun taas sillä on ollut vaikutus, joka ei kaikessa ole ollut hyväksi.
Siippanikin oli aika vaikea ihminen, äärimmäisyystyyppi: toisaalta niin insinööri - "tosta poikki ja tohon jenka" - kuin vain olla voi, ja toiselta laidaltaan introvertti tunneihminen. Usein itsekin ihmetteli, miten on voinut ruveta "reppuriksi" niinkuin itseään kutsui. Luonteensa vaikeus ei työelämässä päässyt esiin, osasi sitä ainakin jossain määrin hallita; menestyi kohtuullisesti ja oli pidetty. Usein kyllä kotona sitten pärklasi suunnilleen samoja ihmisten ominaisuuksia kuin sinä yllä luettelit. Luonteensa oli perua isältään, joka oli vielä vaikeampi - perittyä sekin - ja sota oli sitä vain pahentanut. Sen hän taas purki vanhimpaan poikaansa, millä tietysti oma vaikutuksensa siipan (opittuun) luontoon.
Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Minä olen yksi niistä, jotka uskovat ison kirjan sanaan: isien pahat teot kostautuvat lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Sen verran sitä muutan, että isien pahat ja HYVÄT teot...Sotaan joutuminen toki on niin kauhea ja loppuelämän traumatisoiva kokemus, että tuskin mikään muu voi muokata ihmisen persoonaa niin paljon. Näin ainakin otaksuisin. Ite toki olen sen verran nuori että mitään omakohtaista kokemusta sellaisesta ei ole. Vanhempanikin olivat rippikouluikäisiä sotien päättyessä. Sodasta en muista kotona koskaan puhutun oikeastaan mitään.
Nuori ja nuori, suhteellinen käsite. Ohan itsellänikin ikää almanakasta katsoen jo sen verran, että eläkkeellä aika moni tässä vaiheessa on. Silloin kun sairaalaan taannoisen "pääasian" takia jouduin, parikin lääkäriä kyseli että vieläkö työelämässä olen? Mie siihen että häh? Sen verran hämmentävä kysymys. Tuollaisiahan kysytään ikäihmisiltä?
Toikin on mielenkiintoista miten monilla meistä on erinomainen kyky "muuntua" olosuhteisiin sopivaksi. Vaikka todellisuudessa olisi perin veetumainen luonne, fiksu tyyppi voi tarvittaessa olla ihan mukavakin. Meikääkin pidetään (luultavasti) ihan lunkina ja huumorintajuisena tyyppinä tuolla missä joudun nenätysten toimimaan asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa.
Toisaalta, meillä on kaikilla erilaiset puolemme.
"Ison" kirjan sanoista en loihe lausumaan mitään kun ei kuulu meikän opilliseen sivistykseen.amummu kirjoitti:
Kun ihmettelin isien luonteen periytymistä nimenomaan pojille, niin ainakin meikäläisen ikäluokassa (en ihan ole selvillä sinun iästäsi) luonteenpiirteisiin ovat suuresti vaikuttaneet sodan käyneet isät, joten kyse ei useinkaan ole periytymisestä vaan vaikutuksesta ja saadusta mallista. Naisiinkin sota tietysti vaikutti, mutta varmaan toisella tavalla. Luulen, että useimmat naiset vahvistuivat. Monet liikaakin. Oma äitini oli siitä hyvä esimerkki. Minuun taas sillä on ollut vaikutus, joka ei kaikessa ole ollut hyväksi.
Siippanikin oli aika vaikea ihminen, äärimmäisyystyyppi: toisaalta niin insinööri - "tosta poikki ja tohon jenka" - kuin vain olla voi, ja toiselta laidaltaan introvertti tunneihminen. Usein itsekin ihmetteli, miten on voinut ruveta "reppuriksi" niinkuin itseään kutsui. Luonteensa vaikeus ei työelämässä päässyt esiin, osasi sitä ainakin jossain määrin hallita; menestyi kohtuullisesti ja oli pidetty. Usein kyllä kotona sitten pärklasi suunnilleen samoja ihmisten ominaisuuksia kuin sinä yllä luettelit. Luonteensa oli perua isältään, joka oli vielä vaikeampi - perittyä sekin - ja sota oli sitä vain pahentanut. Sen hän taas purki vanhimpaan poikaansa, millä tietysti oma vaikutuksensa siipan (opittuun) luontoon.
Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen. Minä olen yksi niistä, jotka uskovat ison kirjan sanaan: isien pahat teot kostautuvat lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Sen verran sitä muutan, että isien pahat ja HYVÄT teot...Appi oli myös insinööri ja häneen sopi todellakin tuo tosta poikki ja tohon jenka. Hän mm osti U:lle moottoripyörän kun tämä oli 16 v ja otti sen pois parin vuoden päästä, koska U ei käynyt niitä kouluja mitä isänsä tahtoi. Vuosia myöhemmin appi katui jo tekoaan ja sanoi U:lle että otin pois koska niin olin päättänyt ja luvannut, pitihän päätöksensä siis pitää. Myöhemmin hän oli ihan tyytyväinen U:n koulutukseen ja valitsemaansa ammattiin. Appi oli sodassa 5 vuotta ja tapasi siellä tulevan vaimonsa. Apen tiukkuutta kuvaa myös se että ajoi vanhemman poikansa pois kotoa tämän ollessa 17 v (syy ei minulle selvinnyt) ja se oli anopille kova paikka. Kävi poika äitinsä luona päivisin kun isänsä oli töissä ja asusteli kaverillaan ja tyttöystävällään. Appi oli kuin sulaa vahaa, saatuaan perheeseen tytön kolmanneksi lapseksi.
Isäni luonteesta minulla ei ole mitään muistikuvaa, ehtivät olla naimisissa 10 v mistä ajasta isä oli sodassa sen 5 v. Kolme alaikäistä jäi äidille leskeksi jäätyään 30 vuotiaana. Veljeni ei ainakaan tullut toimeen isäpuolemme kanssa. Hän lähti 17-vuotiaana pois kotoa. Minäkin lähdin jo 14-vuotiaana, mutta en siksi etten olisi tullut toimeen isäpuolen kanssa.
Ja pitäiskö laittaa kruksi seinään: Olkiluoto 3 valmistunut tänä aamuna vakituiseen energiantuotantoon. Uutisen mukaan yhden päivän etuajassa jopa. Mie kun luulin sen olevan 14 vuotta myöhässä.
Alkaakohan meillä nyt sitten sähköjuhlat. Sitä kai sit riittää joka lähtöön. Ei olla sen suhteen köyhiä eikä kipeitä.
Kaikkihan me aikuiset tiedetään että 14 vuotta myöhässä on sama asia kuin yhden päivän etuajassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Taitaa pörssisähkön hinta huidella jossain 0 snt per kwh tasolla. Kummasti se hinta on muuttunut puolen vuoden sisällä. Pieni 58 nron päävärkki ei sitä ymmärrä. Oma sähköpolkupyöräni on kellarissa. Ja aika täydet latingit akussa. Pian voisi avata pyöräilykauden. Kelin puolesta ei ongelmia. Maanantaina vaihdatutan Volvooni kesärenkaat alle. Aika sliksejä kumit ovat mutta yhden kesän niillä voisi vielä ajella hurruutella. /Jimmy
kesä tulossa. Tai keväthän se vasta on
mungo jerryn kipale "in the summertime" vuosi olkoon siis 1970
https://www.youtube.com/watch?v=qwIj_vuxdrQJoo, jos joku osaisi tyhjentävästi selittää miten nää nykyiset sähköpörssimarkkinat toimii, olis kiva tietää. Pohjoismaiden NordPoolissa kuulemma tunneittain määräytyy sähkön hinta kysynnän ja tarjonnan mukaan. Miksi hitossa tollainen systeemi, en tiedä.
Meikä on jo pari viikkoa ajellut sähkömankelilla. Ja suvikumit kotteroiden alla jo eilisestä.DrWhoo kirjoitti:
Joo, jos joku osaisi tyhjentävästi selittää miten nää nykyiset sähköpörssimarkkinat toimii, olis kiva tietää. Pohjoismaiden NordPoolissa kuulemma tunneittain määräytyy sähkön hinta kysynnän ja tarjonnan mukaan. Miksi hitossa tollainen systeemi, en tiedä.
Meikä on jo pari viikkoa ajellut sähkömankelilla. Ja suvikumit kotteroiden alla jo eilisestä.Eli jos kaikilla on yösähkö, se on kallista? Tarjonnan mukaan? Jos ei ole tarjota, niin on kallista? Jos on yli tarjontaa, niin ei maksa mitään?
Calvados kirjoitti:
Eli jos kaikilla on yösähkö, se on kallista? Tarjonnan mukaan? Jos ei ole tarjota, niin on kallista? Jos on yli tarjontaa, niin ei maksa mitään?
Kysynnän ja tarjonnan mukaan pörssisähkössä mennään. Joinakin öinähän sen hinta on ollut kutakuinkin 0,00 c/kWh
Minullekin Helen tarjosi sellaista sähkösopimusta, että maksan 20 senttiä kWh ja sitten saan sähkölaskun, jossa se maksaa yli tai alle 20 sent kWh sen mukaan, mihin kellonaikaan olen eniten sähköä käyttänyt. Halvinta aamuyöllä. Ei kerrostalossa voi alkaa aamuyöllä ajastamaan astian- ja pyykinpesukoneet käymään, on putkien kohina sen verran kova. Omakotiasujille tuollainen vain sopii. En ottanut sitä. Viimeisimmässä laskussani sähkö maksoi 34 sent kWh mutta ilmoitti että 1.4. alentaa sähkön hintaa 48 % eli silloinhan se maksaa jo ainakin alle 20 senttiä.
Järkyttävä hinta. Tällä hetkellä pörssisähkön 7 vrk keskihinta on 5.2 c/kWh. Ja tuota luokkaa se ollut jo pitemmän aikaa. Eli sähköyhtiöt tekee nyt komeaa tiliä niiden kustannuksella jotka huonolla tuurilla ovat joutuneet tekemään määraikaisen kiinteähintaisen sopimuksen.
Ei ole ihan oikeudenmukaista tämä. Sähkö on perustarve kaikille kuten esim ruoka. Olisi aika erikoista jos jollekkin ruoka maksaisi kaupassa moninkertaisesti sen mitä toiselle. Riippuen siitä minkälaisen sopimuksen olisi pakkotilanteessa kauppiaan kanssa sattunut tekemään.
- Anonyymi
Jahas jahas, että leipä ja sähkö ihmisen perustarpeet
Äänestäkää siten kesKUSTAa ja fortumille tukia kans. MTK ja voivuoret takasi
Nin se on, vaikka ite oonkin lopettanut leivän syönnin ja suunnittelen ite tuotettua sähköä. Ai mitens se sitten talvella? Lämpö puilla ja se puuhella aah ja muutama akku varastossa, mihin 5 kW.n tuulimylly jauhaa jne. Näiden kustannukset, eli aurinko ja tuuli ovat suunnilleen keskiverto auton hintaiset
Kyllä oli taas hivelevän hienoa elämää VanLifen naisella vai mitä ammu? - Anonyymi
Kohta pölhöt kohtaavat tiktokissakin
"Twitterissä Korkmania haukuttiin ideologiseksi roskapuhujaksi ja kommunistiksi. Pisimmälle meni kokoomuksen Arto Satonen, jonka mukaan Korkman ei puheissaan huomioi ollenkaan sitä, että kokoomus ja perussuomalaiset voittivat vaalit - ei kansalta suurimmat valtakirjat saaneille puolueille sovi tuolla tavalla "antaa kyytiä".
Toisin sanoen Satonen siis vihjaa, että tutkijan olisi parempi pitää suunsa supussa, koska hänen näkemyksensä eivät edusta tämänhetkistä poliittista hegemoniaa. "
En hetkeäkään ihmettele sitä, jos Yleltä riipaistaan rahat tällä vaalikaudella. En hetkeäkään ihmettele, jos yksityiset mehiläiset saavat kaiken hunajan. energian tarvehan ja kysyntä ei mihinkään lopu. Energia tuotetaan 2050 mennessä päästöttömästi. Kenties. Kenties ei. Se ei poista sitä tosiasiaa että ihmiskunnan energianhimo on kyltymätön ja loputon. Vuoteen 2050 mennessä energian kysyntä lisääntyy vähintäin 50 prosenttia nykyisestä. On ennustettu 45 triljoonaa kilowattituntia (kWh) vuoteen 2050 mennessä. Ihmiskunnan kohtalona on kehittyä, mennä eteenpäin ja valloittaa. Suuren tavoittelu on kovakoodattu ihmisen perimään peruuttamattomasti. Ilman energiaa se ei tule onnistumaan. Jokainen voi yksilötasolla valita ja säätää ja tavoitella elämäntapaa johon uskoo ja elää sen mukaisesti. Ainakin teoriassa, Jollekin se on rauhallinen minimalistinen paikallansa olo , tekemättömyys ja siitä onnen saaminen. Toiselle maistuu vauhdikkaampi energiaa kuluttava kaikea kivaa elämäntyyli . Energian hyödyntäminen maksimaalisesti, Vaikkapa planeettojen väilinen avaruusmatkailu heti kun se on mahdollista. /Jimmy
- Anonyymi
Me niin ollaan samaa mieltä. Entisenä finnairilaisena ei ois pahaa käydä kuussa
ammu ja cee
ja rapukin olisi, jos ... me tiedämme
- Anonyymi
Itselleen armoton hihhih.
Mitähän siitä syntyisikään, jos Purra ja Halla - millainen hirviö kehdosta maalimalle huhhuh. Epäilen vahvasti sitäkin pesuetta, Hilla & Halla, ainakin suo haisee ja vahvasti
- Anonyymi
Eilen :
eka peippo
puolet vuoden puista kuivumassa, loput ennen huhtikuun päättymistä- Anonyymi
ja sitten perunat maakuopasta itämään ja kaksi katiskaa pyytämään.
eilen vaihdatutin volvooni kesäpyörät alle. En enää itse pyöriä autooni laita. Ahtaassa tallissa voi tulla vahinkoja jos putoaa tunkin päältä. Talvirenkaita auton takahudlarista nostaessani olin hiukan liian rempseä otteissani. Yhdellä kädellä vempautin renkaan ulos. Nyt on ranne kipeänä. Ei heti tuntunut missän mutta aamulla herätessäni ihmettelin että mikäs nyt on kun käsi ei kestä tarttua mihinkään raskaanpaan. Nyt on kättä säästeltävä. Kokeilin haravoida kevyesti. Sekin otti ranteeseen. Muutaman päivä pakkotauko punttien nostossa ja leuanvedossa. /Jimmy
Voipi mennä useampi päivä, että ranne kestää leuanvetoa tai punnerrusta. Ei vaihtanut U:kaan enää itse vuosiin omaan volvoonsa renkaita vaan vei aina läheiselle autonpesupaikalle, jossa vaihdettiin renkaat muutamassa minuutissa kun oli kunnon vehkeet. Maksoikin vain 30 e. Hän pesetti siellä aina autonkin. Antoi auton avaimet pesijälle ja meni kauppaan. Takaisin tullessa puhdas auto odotti hallissa.
- Anonyymi
Mulla puntinnosto rajoittuu siihen että vedän housujen puntit saappaiden päälle niin ei mene motorisahan purut saappaisiin
Aikoinaan housun puntteihin laitettiin pyykkipojat etteivät jääneet polkupyörän ketjujen väliin.
- Anonyymi
"Persut vaali-iltana: no niin kansa on puhunut pulinat pois ja hallituspuolueet oppositioon tällaista on demokratia näin nää hommat vaan menee
Persut kaksi viikkoa vaaleista: yhy yhy yhy miksi keskusta ei halua meidän kanssa hallitukseen ääääää millaista demokratiaa tämä nyt muka on kun RKP saa päättää millainen hallitus tulee miten nää hommat nyt näin menee"
Persulandia = varma juttu, että maaseutu tyhjenee ja aivovuoto jatkuu. KesKUSTA landia on sen jo osoittanut U sai taas kirjeen Danskebankista, että hänelle odottaa 32 euron rahalähetys vähennettynä 8 eurolla. jos hän lähettäisi tilinumeronsa ja perikunnan oikeudesta todisteet tähän rahasummaan. Taas tämä on kuukauden voimassa. Tuli mukana jopa palautuskuori, valmiiksi maksettu. Mutta postiloota on yli kilometrin päässä. Myös tulostimen musteet melkein lopussa, että kopioiden ottaminen perukirjasta onnistuisi.
Eli ei onnistu kirjoittaa maakansa ja jatkaa..Miksiköhän vakuutusyhtiö osasi palauttaa liikaa maksettua autovakuutusta U:n tilille, mutta Trafi ei liikaa maksettua autoveroa?- Anonyymi
Onkohan oma verottajamme ottanut mallia tuosta vakuutusyhtiöstänne. Siipalle (kuolinpesälle) tuli eilen esitäytetty veroilmoitus ja sen mukaan palauttavat saman verran kuin siippa viime vuonna veroja maksoi!! Kai tykkäsivät, että liikaa on peritty🤣 No, sehän ei tietenkään voi pitää paikkaansa ja eikun taas setvimään asioita. Aika monta muutakin asiaa on vielä kesken, ja perunkirjoitus odottaa vielä tekemistään.
Tänään ulkona on jo aika lämmintä. On ollut monta kaunista, mutta kylmää päivää. Ulkona en paljonkaan ole ollut. Jospa taas joku päivä. Tänä iltana menen kuitenkin pitkän tauon jälkeen HKO:n konserttiin Musiikkitaloon. Enkä menisi sinne nytkään, jos sisareni ei olisi murtanut jalkaansa, ja lippunsa jäisi muuten käyttämättä. Monena vuonna kävimme kuuntelemassa po. orkesterin konsertit, mutta se ilo loppui kuin leikattuna kolme vuotta sitten. Korona sitten hiipui, ja konsertit palasivat, mutta minä en halunnut siipan takia lähteä ihmisvilinöihin pöpöjä hakemaan. Ensi syksynä varmaan taas kausikortin ostan. En muuten kovin paljon käy missään, mutta elävää musiikkia haluan kuunnella silloin tällöin.
Jännä nähdä, miten Mannerheimintie vetää. Siellähän alkoi hurja remontti ja ajokaistoja on vain yksi suuntaansa. Matka stadiin voi siis kestää ja täältä böndeltä pitää lähteä liikkeelle aikaisin, jotta ehdin ajoissa perille. Sitä ennne pitää ottaa pienet päikkärit. Valvoin viime yönä taas aamukuuteen, minkä jälkeen nukahdin pariksi tunniksi. Nyt on aika töötti olo.
Toivokasta torstaita!
am
- Anonyymi
Ainoa viesti (ehkä) trafilla onnaa eli osataan vastaanottaa, on se, kun ilmoittaa auton seisomisesta. Silloin syttyy trafillakin tietokoneeseen punainen lamppu ja siellä osataan noteerata se auton seisottaminen ja pysäytetään auton trafimaksu. Ja mikä ihme, sieltä ilmoitetaan vak.laitoksellekin.
Mutta aina, kun näen trafin liikenneturvan varoitukset, niin nauran. Melkein yhtä onnetonta touhua kuin postin uusin mainos. Mitä mäntimpää mainosta, sitä hauskempaa on ainakin minulla.
Ei siis ihme, ettei Suami nouse ja kun vielä tökkii se metsästä kaikki irti politiikka, niin - huhhuh. Kohta kun kartonkiakaan ei enää haluta, niin todennäköisesti Suamen uusin metsätuote sellun lisäksi on puujalat, puupalttoo ja arkku. - Anonyymi
Hihhih ja kesämökkiläisten pääsiäinen kaatopaikalta nähtynä
http://bot.fi/3u5r
Kyl on siistit omat mökkitontit, ei vanhoja maalipurkkejakaan - on nää niin siistii sakkii- Anonyymi
Min oon niin huolissani tästä keskiluokan pärjäämisestä että, oikein suru tulee, kun sähkölaskukin vie niin suuren osan, että joutuu miettimään Lapin hangille lähtöä ja puntaroimaan sitä, että jääkös sitten rahaa etelän aurinkoon juu ja kun sisäfileen hintakin on hurja että kurjuus tulee
- Anonyymi
Johan on ohjelma "Ilmaston muuttajat"
Siis Suomesta naudankasvattaja paratiisi, mistä sitten myydään maailmalle paljon, paljon ja vielä enemmän naudanlihaa, maitoa - - - Koska suamalainen lehmä siis pieriskelee ja märehtii puhtaammin hihhih ja toinen peruste siis sekin, että eihän meidän kannata kahviakaan kasvattaa eli siellä missä kannattaa jotain tehdä, siellä sitten tehdään ja maalima pelastuu, kun globaalisti lisätään kahvin juontia ja nautaa ja ja ja
Kohta Suamen pankkiin ei mahu niitä rahojakaan, mitä saamme, jos vielä otamme kaikki Euroopan ydinjätteet kallioperäämme- Anonyymi
Mutta onneksemme nyt uusi hallitus sentään pureutuu oikealla kädellään metsän ja maaperän hiilidioksidin pienenevään hiilensidontaan ja varmistaa kuivien kausien viljan ja tuorerehun ja heinän saamisen vähemmän piereskeleville ammuille raivaamalla enemmän soita ja enemmän metsiin lannotteita ja siksi juuri on veroilla tuettava kaikin tavoin sitä, että hyllyillämme on kaupoissa paljon, paljon ja vielä enemmän namia ja siksi onkin heti alennettava ansiotuloveroja - oho
- Anonyymi
Vieläkin olen eilisen konsertin, en Rautavaaran viulukonserton, vaan taas kerran yhden Richard Straussin teoksen lumoissa. Kyllä RS on osannut koota sävelet sellaiseksi paketiksi, että tylympikin pehmenee niitä kuunnellessaaan.
Mutta tänään on uusi päivä ja pakolliset hommat taas piruttaa, kun eivät luonnu. Piti skannaamani pankkiin pari laskua, mutta kuinka ollakaan tietsikka herjasi, että ei ole yhteyttä skanneriin, joka kyllä yhteyden vakuuttaa olevan ok. Viime viikolla skannasin ihan onnistuneesti, enkä sen jälkeen systeemiin ole edes vilkaissut, saati koskenut, joten asetusten pitäisi olla samat kuin viime viikolla. Kaikki chekkaukset tein, mitään vikaa ei missään, mutta silti tietsikka ei saa skanneriin yhteyttä. Pah! Pitääköt tunkkinsa. Ja keskittyköön pankki palvelemaan jotakuta muuta. Maanantaina uusi yritys.
Muuten on taas ihana kevätpäivä. Mietin, pitäisikö vielä kaupasta hakea linnunruokaa. Monet linnut käyvät vähän väliä tarkistamassa männyn oksassa roikkuvan ruokapaikan, joka nyt on tyhjä. Siinä käy tikkoja, kottaraisia, tintteja ja minulle tuntemattomia muita pikkutsirppejä, pulutkin sitä kyttäävät. Ajattelin, että näillä säillä jo löytäisivät sapuskansa luonnosta, mutta ehkä se ei vielä onnistukaan. Pitääpä tuumata, vieläkö sosiaalihuoltohommia jatkan.
Pihahommiakin olisi vaikka muille jakaa. Syksyllä haravoin kaikki lehdet ja kuskasin ne pois, mutta nyt on piha taas niitä täynnä ynnä hirveä määrä isoja ja pieniä oksia. Männä talvenahan tuuli melkein aina - nytkin - tuulten mukana roskaa on varmaan tullut pihamme kylältä saakka. Nyt kyllä olisi sääkin suosiollinen ulkotöihin, mutta selkä ei oikein sitä ole. Haravoiminen ehkä onnistuu, mutta ei köykkiminen ja kumartelu. Pitää varmaan kysyä, jos lapsenlapset innostuisivat pienestä tienestistä.
Leppeää kevätviikonloppua! Nauttikaa nyt, kohta kylmenee.
am Kiva, että sait kunnolla musiikkinautintoa eilen, amummu, ainakin osan konsertista. Luin äsken kehuja ja jonkun kriitikon moitteitakin Kaija Saariahon teoksesta, jossa lauletaan mm lehmienkutsuhuutotyylillä. Ihan karmi selkäpiitäni pelkkä ajatuskin olla sellaisessa konsertissa.
Minullakin uusi läppäri esti minua eilen pelaamasta tiettyä korttipeliä väittäen, etten ole antanut lupaa evästeille. Ja monena päivänä olin sitä pelannut ja en ole muuttanut mitään asetuksia. En löytänyt mistä niitä evästeitä saa koska ei näkynyt sivulla sellaista kohtaa muuta kuin kehotus. Korttipeli on Pelikone -nimisellä sivustolla.
Monet uutiset sisältävät nykyään kuvat, jotka ovat twitteristä otettuja, nekään eivät aukea minulla. Johtuneeko siitä, että on oltava itse twitterissä kirjautuneena, että ne aukeavat. En ole twitterissä, en facessa, en missään vastaavassa.Minäkään en ole twitterissä, en edes tiedä, miten sinne mennään. Olen myös huomannut, että aina eivät kuvat aukea, mutta jos eivät aukea niin saavat minun uolestani olla. Facessa käyn pari kertaa kuukaudessa katsomassa tiettyjen kavereideni kuvia.
Ihmiset kuvaavat nykyään niin paljon, että "valokuva" on kärsinyt jo inflaation. Eniten ihmetyttää se, että Facessa (varmaan muillakin somen alustoilla) ihmiset julkaisevat kuvia pääasiassa, ja jotkut vain itsestään. Minä en ole mihinkään laittanut kuvaani, enkä laitakaan. Ei ole pakko. Se miksi lähetelläänihan vieraidenkin ihmisten töllättäväksi oman lärvin kuvia, ei ole minulle selvinnyt.
Minä en siipan kuoleman jälkeen ole pelannut mitään koneella. Kynällä ratkaistavat sudokut ja ristikot riittävät. Konepelit olen aina hakenut vain Älypäästä, muista sivuista en tiedä. Vielä kun siippa tuossa toisessa sohvassa makuullaan teki mahjongeja niin minäkin niitä väsäsin. Joskus niissä saattoi mennä parikin tuntia. Nykyään tietsikalla jos olen pidemmän aikaa, alkaa niska juilia, ja jos en ajoissa lopeta, niin seuraavaksi pitääkin mennä nappaamaan burana, kun niskasta kipu leviää päähän.Se on totta, että koneella aikaa viettäesä kipeytyy milloin mikäkin paikka. Milloin niska, milloin ranne, jopa takapuoli puutuu. Kynällä minäkin ristikoita ratkon, joskus harvoin koneella. Hykyään vain harmittaa, että monet ristikkolehdet tehdään nykyään paperista, jolla en saa HB kynällä juurikaan luettavaa tekstiä näkyviin. Kysyin Kolmiokirjasta, millaista kynää varten tämä paperi on tehty, vastasivat vain että säästösyistä paperia on ohennettu ja palataan entiseen paperikoostumukseen, mutta ei ole palattu. En minä kuulakynällä tee ristikoita.
Olen tänään taistellut netin kanssa. Se välillä toimii ja välillä ei. Pitkiä aikoja oli ihan mykkänä. Jopa koko wifi-loota meni välillä pimeäksi. Eikä operaattorilla mitään puhelinnumeroa (muuta kuin Guru. mikä maksaa 2,5e/min - en enää koskaan haksahda siihen numeroon soittamaan), mistä voisi kysyä apua. On kyllä kaiken maailman omakorjaussysteemiä ja chattia, mitkä vievät aikaa tuhottomasti, eikä kuitenkaan ei apua heru. Jonkun verkkokorjausäpinkin latasin, mutta kun siinä heti alkuunsa piti viedä puhelin (millä vian etsintään jouduin ryhtymään, kun tietsikalla en päässyt nettiin) wifin viereen, niin äppi valitti, että "voi voi, ei ole yhteyttä wifiin". No ei tietenkään ollut, kun koko systeemi oli pimeänä. Kaiken maailman toimia piti suorittaa, mutta aina tyssäsi siihen, että wifiä ei ollut, eli ei siis nettiäkään.
Melko kummallista, että mitään epämääräisten vikojen ilmoitusnumeroa ei ole - paitsi tuo öljylähteiden omistajille tarkoitettu OmaGuru. Tai voihan sellainen jossain olla, mutta minä en sitä ainakaan löytänyt. Suurin osa ongelmien itse selvittämisestä perustuu siihen, että netti toimii. Joka siis minulla ei toiminut lainkaan.
Ja aina nuo netin viat ilmaantuvat, kun olisi meininki sitä hyödyntää jotenkin erikoisesti. Iltapäivällä minun piti katsoa Areenasta ooppera, mutta siitä kerkisi mennä tunti vian määritysten parissa, joten luovuin koko ajatuksesta. Ehkä oli tähdissä kirjoitettu, ettei se kuulunut minulle. Sen sijaan minun kuuluisi tehdä pihatöitä, kun tuommoinen ilmakin taas on suotu. Poika tulee kohta sahailemaan yhdestä puusta lahoja oksia, joten siihen hommaan ainakin on osallistuttava roskaa keräämään. Tai itse asiassa ei ole pakko, mutta en kehtaa pelkästään jäädä lyömään sahalle tahtia.
Eipäs luvannut Saarikko ottaa mallia muista tyttökvintetin eronsa ilmoittaneista puhiksista. Hän jää vastaamaan teoistaan. No, mitä se vastuu sitten tarkoittaneekaan. Yleensähän - ainakin liike-elämässä - se on reilu kädenpuristus, joka näkyy pankkitilillä, mutta ehkä poliitikoilla on toiset säännöt.
Mukavaa lauantai-iltaa.Poliitikoillakin jos ei ole isoa pankkitilille ropisevaa kädenpuristusta niin se on isopalkkainen virka joka on räätälöity tälle entiselle misisterille taikka kansanedustajalle kun ei enää eduskuntaan kelpaa/pääse. Saarikolle saattaa ilmaantua haastaja, Jostain vilkaisin, että Kulmunilla saattaa olla jotain hampaankolossa.
Minullakin olisi taas jotain korjattavaa netissäni, mutta odotan taas pojanpojan seuraavaa vierailua. Netti sentään toimii. Jos ei niin sitten on pakko hankkia apua.Calvados kirjoitti:
Poliitikoillakin jos ei ole isoa pankkitilille ropisevaa kädenpuristusta niin se on isopalkkainen virka joka on räätälöity tälle entiselle misisterille taikka kansanedustajalle kun ei enää eduskuntaan kelpaa/pääse. Saarikolle saattaa ilmaantua haastaja, Jostain vilkaisin, että Kulmunilla saattaa olla jotain hampaankolossa.
Minullakin olisi taas jotain korjattavaa netissäni, mutta odotan taas pojanpojan seuraavaa vierailua. Netti sentään toimii. Jos ei niin sitten on pakko hankkia apua.Minunkin nettini läks toimimaan kohta sen jälkeen kun luovuin kaikista yrityksistä a) saada yhteyttä asiakaspalveluun (siis ei Guruun) b) saada homma toimimaan omin voimin Elisan lukuisten vian paikantamisohjeiden avulla. Ajattelin, että hoidan homman maanantaina, kun kerran kuitenkin minulla älypuhelin käytössä.
En tiedä olisiko Elisalla ollut jotain niiden omaa häikkää, kun yritin kolmeen kertaan puhua puhelimessa ystäväni kanssa. Joka kerta "linjalla" kuului ääni, joka muistutti kouluaikojen liidun kirskuntaa taululla ja englannin puhetta ynnä astioiden kilinää.Lopetimme sitten yritykset puhua vain keskenämme. Sovittiin yrittävämme tänä iltana uudelleen.
Tänään sain taas tehtyä lisää pihahommia. Tulisipa nyt sitten sade, levittelin jo sammaltuhoakin nurmikolle. Koskaan aiemmin ei olekaan sammalta ollut niin paljon kuin nyt. Kaihoisana muistelen kesiä, kun aikoinaan siirtonurmesta uudelleen rakentamamme nurmikko kukoisti ja oli kuin elokuvista. Nyt siitä on enää muistoja, kuvina ja päässä. No, aina ei voi voittaa.
Hyvää pyhää!amummu kirjoitti:
Minunkin nettini läks toimimaan kohta sen jälkeen kun luovuin kaikista yrityksistä a) saada yhteyttä asiakaspalveluun (siis ei Guruun) b) saada homma toimimaan omin voimin Elisan lukuisten vian paikantamisohjeiden avulla. Ajattelin, että hoidan homman maanantaina, kun kerran kuitenkin minulla älypuhelin käytössä.
En tiedä olisiko Elisalla ollut jotain niiden omaa häikkää, kun yritin kolmeen kertaan puhua puhelimessa ystäväni kanssa. Joka kerta "linjalla" kuului ääni, joka muistutti kouluaikojen liidun kirskuntaa taululla ja englannin puhetta ynnä astioiden kilinää.Lopetimme sitten yritykset puhua vain keskenämme. Sovittiin yrittävämme tänä iltana uudelleen.
Tänään sain taas tehtyä lisää pihahommia. Tulisipa nyt sitten sade, levittelin jo sammaltuhoakin nurmikolle. Koskaan aiemmin ei olekaan sammalta ollut niin paljon kuin nyt. Kaihoisana muistelen kesiä, kun aikoinaan siirtonurmesta uudelleen rakentamamme nurmikko kukoisti ja oli kuin elokuvista. Nyt siitä on enää muistoja, kuvina ja päässä. No, aina ei voi voittaa.
Hyvää pyhää!Kyllä on tavatonta pakkosyöttöä tällä tietokoneella joka hetki. Katsoin juuri onko hotmailiini tullut postia, niin oli vain kaksi mainosviestiä ja kone kysyi, haluanko ettei mainoksia tule, joten vastasin että en halua mainosviestejä. Seuraavassa hetkessä olin sivulla jossa tehtiin tarjous, että minulta veloitetaan tästä lähtien joka kuu 1,99, etten siis saa mainoksia? Onko hotmail alkanut maksulliseksi, jos ei halua mainosviestejä? Tulin äkkiä pois sieltä. En vahvistanut mitään.
Myös Telkku -tv-ohjelmasivusto näyttää kyllä tv-ohjelmat, mutta yrittää estää näkemästä tarkemmin ohjelman sisällöstä tietoa sanoen, että minulla on mainosten esto, joten pyytää poistamaan sen, koska mainokset ovat heidän ainoa tulonsa. Myös vanhan koneeni Mozilla pyytää rahallista tukea.Calvados kirjoitti:
Kyllä on tavatonta pakkosyöttöä tällä tietokoneella joka hetki. Katsoin juuri onko hotmailiini tullut postia, niin oli vain kaksi mainosviestiä ja kone kysyi, haluanko ettei mainoksia tule, joten vastasin että en halua mainosviestejä. Seuraavassa hetkessä olin sivulla jossa tehtiin tarjous, että minulta veloitetaan tästä lähtien joka kuu 1,99, etten siis saa mainoksia? Onko hotmail alkanut maksulliseksi, jos ei halua mainosviestejä? Tulin äkkiä pois sieltä. En vahvistanut mitään.
Myös Telkku -tv-ohjelmasivusto näyttää kyllä tv-ohjelmat, mutta yrittää estää näkemästä tarkemmin ohjelman sisällöstä tietoa sanoen, että minulla on mainosten esto, joten pyytää poistamaan sen, koska mainokset ovat heidän ainoa tulonsa. Myös vanhan koneeni Mozilla pyytää rahallista tukea.Mainosten tuuppaaminen on kyllä mennyt tosi härskiksi. Etsin taannoin tietoa eräästä kodinakoneesta ja tietysti mainoksia alkoi pukata. Minä saan noista popup-mainoksista lähes primitiivireaktion, kun niitä pumpsahtaa milloin mihinkin kohtaan ruudulle, ja vähän väliä saa niitä ruksailla pois. Huonoin kokemus oli, kun sen tekstin päälle, mitä juuri luin ilmaantui mainos, ja kohta sen päälle toinen mainos. Monesti ruksi, mistä mainoksen saa "sammutettua" näkyy heikosti, ja sitä saa sitten etsiä kissain, koirain kanssa. Sama juttu noiden evästeastusten kanssa. Kun meitä kaiken aikaa seurataan, niin luulisi, että noihin asetuksiin yksi reagointi/sivusto riittäisi, ja sen jälkeen niitä ei sitten enää tulisi. Joskus niihin on ihan pakko reagoida, kun eivät muuten häviä ruudulta. Enkä kyllä usko, että vaikka kuinka "säätäisi" omia yksityisyyden asetuksiaan, että ne sitten toimisivat.
Itse käytän selaimena DuckDuckGo'ta, koska siinä ei (ainakaan vielä) ole mainoksia. Siinä on kyllä vähemmän tietoa, ja etupäässä englanniksi, joten joissakin hauissa pitää sitten käyttää jotain muuta selainta, jos DDG:n jakama tieto ei piisaa.
Tuommoiseen, että mainosten esto maksaisi jotain en itse vielä ole törmännyt. Tai sitten en vain ole huomannut. TV-ohjelmia etsin yleensä Iltapulusta tai sitten Elisaviihteen puhelinäpistä. Kummassakaan ei ole mainoksia - vielä.
Täytyy tästä kohta lähteä pojan kanssa setvimään siipan viime vuoden verotusta. Ilman selvitystä hän saisi palautusta melkein yhtä paljon kuin viime vuonna veroa maksoi. Niin tuskin voi olla, mutta jonkun asteen palautus pitäisi kuitenkin tulla, koska häneltä on pidätetty suurimmasta osasta tapaturmavakuutusyhtiön korvauksista veroa 45% -
Kesä lähestyy tyypillisesti kolean vappusään säestyksellä, uhkaavat metelookit. Minä jätin viime yönä pyykit pihalle, ja tietysti sade ne kasteli. Mutta nyt on taas jo hyvä kuivatuskeli.
Mukavaa alkanutta huhtikuun viimeistä viikkoa!amummu kirjoitti:
Mainosten tuuppaaminen on kyllä mennyt tosi härskiksi. Etsin taannoin tietoa eräästä kodinakoneesta ja tietysti mainoksia alkoi pukata. Minä saan noista popup-mainoksista lähes primitiivireaktion, kun niitä pumpsahtaa milloin mihinkin kohtaan ruudulle, ja vähän väliä saa niitä ruksailla pois. Huonoin kokemus oli, kun sen tekstin päälle, mitä juuri luin ilmaantui mainos, ja kohta sen päälle toinen mainos. Monesti ruksi, mistä mainoksen saa "sammutettua" näkyy heikosti, ja sitä saa sitten etsiä kissain, koirain kanssa. Sama juttu noiden evästeastusten kanssa. Kun meitä kaiken aikaa seurataan, niin luulisi, että noihin asetuksiin yksi reagointi/sivusto riittäisi, ja sen jälkeen niitä ei sitten enää tulisi. Joskus niihin on ihan pakko reagoida, kun eivät muuten häviä ruudulta. Enkä kyllä usko, että vaikka kuinka "säätäisi" omia yksityisyyden asetuksiaan, että ne sitten toimisivat.
Itse käytän selaimena DuckDuckGo'ta, koska siinä ei (ainakaan vielä) ole mainoksia. Siinä on kyllä vähemmän tietoa, ja etupäässä englanniksi, joten joissakin hauissa pitää sitten käyttää jotain muuta selainta, jos DDG:n jakama tieto ei piisaa.
Tuommoiseen, että mainosten esto maksaisi jotain en itse vielä ole törmännyt. Tai sitten en vain ole huomannut. TV-ohjelmia etsin yleensä Iltapulusta tai sitten Elisaviihteen puhelinäpistä. Kummassakaan ei ole mainoksia - vielä.
Täytyy tästä kohta lähteä pojan kanssa setvimään siipan viime vuoden verotusta. Ilman selvitystä hän saisi palautusta melkein yhtä paljon kuin viime vuonna veroa maksoi. Niin tuskin voi olla, mutta jonkun asteen palautus pitäisi kuitenkin tulla, koska häneltä on pidätetty suurimmasta osasta tapaturmavakuutusyhtiön korvauksista veroa 45% -
Kesä lähestyy tyypillisesti kolean vappusään säestyksellä, uhkaavat metelookit. Minä jätin viime yönä pyykit pihalle, ja tietysti sade ne kasteli. Mutta nyt on taas jo hyvä kuivatuskeli.
Mukavaa alkanutta huhtikuun viimeistä viikkoa!Hassua, että nykyaikana kun ei saa sanoa mitään ihmisen ihonväristä, niin nyt egyptiläiset ovat raivostuneet uudesta Kleopatraa koskevasta sarjasta, että Kleopatrana on tummaihoinen näyttelijä, kun Kleopatra oli kuulemma valkoihoinen.
amummu kirjoitti:
Mainosten tuuppaaminen on kyllä mennyt tosi härskiksi. Etsin taannoin tietoa eräästä kodinakoneesta ja tietysti mainoksia alkoi pukata. Minä saan noista popup-mainoksista lähes primitiivireaktion, kun niitä pumpsahtaa milloin mihinkin kohtaan ruudulle, ja vähän väliä saa niitä ruksailla pois. Huonoin kokemus oli, kun sen tekstin päälle, mitä juuri luin ilmaantui mainos, ja kohta sen päälle toinen mainos. Monesti ruksi, mistä mainoksen saa "sammutettua" näkyy heikosti, ja sitä saa sitten etsiä kissain, koirain kanssa. Sama juttu noiden evästeastusten kanssa. Kun meitä kaiken aikaa seurataan, niin luulisi, että noihin asetuksiin yksi reagointi/sivusto riittäisi, ja sen jälkeen niitä ei sitten enää tulisi. Joskus niihin on ihan pakko reagoida, kun eivät muuten häviä ruudulta. Enkä kyllä usko, että vaikka kuinka "säätäisi" omia yksityisyyden asetuksiaan, että ne sitten toimisivat.
Itse käytän selaimena DuckDuckGo'ta, koska siinä ei (ainakaan vielä) ole mainoksia. Siinä on kyllä vähemmän tietoa, ja etupäässä englanniksi, joten joissakin hauissa pitää sitten käyttää jotain muuta selainta, jos DDG:n jakama tieto ei piisaa.
Tuommoiseen, että mainosten esto maksaisi jotain en itse vielä ole törmännyt. Tai sitten en vain ole huomannut. TV-ohjelmia etsin yleensä Iltapulusta tai sitten Elisaviihteen puhelinäpistä. Kummassakaan ei ole mainoksia - vielä.
Täytyy tästä kohta lähteä pojan kanssa setvimään siipan viime vuoden verotusta. Ilman selvitystä hän saisi palautusta melkein yhtä paljon kuin viime vuonna veroa maksoi. Niin tuskin voi olla, mutta jonkun asteen palautus pitäisi kuitenkin tulla, koska häneltä on pidätetty suurimmasta osasta tapaturmavakuutusyhtiön korvauksista veroa 45% -
Kesä lähestyy tyypillisesti kolean vappusään säestyksellä, uhkaavat metelookit. Minä jätin viime yönä pyykit pihalle, ja tietysti sade ne kasteli. Mutta nyt on taas jo hyvä kuivatuskeli.
Mukavaa alkanutta huhtikuun viimeistä viikkoa!Kokeilin taas äsken tuota mainosten poisruksausta, niin ne olivat pois tuskin minuuttia kun ilmestyivät taas kahta puolta tälle sivulle. Eli S24:n sivuilta en ainakaan ole estänyt mainoksia. Niitä on sekä näiden kirjoitusten molemmilla puolilla että väleissä.
- Anonyymi
Finnair vie nyt ykköskohteeseen perheitä, sillä
Gardajärvi on kahluuallas - Anonyymi
Nämä tiedot avaavat ihan kokonaan uuden ja erittäin ymmärrettävän perusteen sille, miksi Keskisarja uskoo salaliittoteoriaan väestönvaihdosta. Tajuaahan sitä hyvin konkreettisella ja pelottavalla tavalla olevansa täysin korvattavissa ja vaihdettavissa, kun ei osaa edes siivota tai tehdä ruokaa.
- Anonyymi
En pitkällä tikullakaan koske ceen tai ammun iänikäisiin ongelmiin netin kanssa, vaan huokaan että voivoi, kun ei who auta tai weepeli - oioi -
Suosittelen etsimään sellaisen lähipiirin auttajan, joka eräällä ohjelmalla pystyy "kaappaamaan" apua tarvitsevan koneen ja tutkimaan sen sisällön etäisyyksien päästä, omalla tietsikallaan ja ratkaisemaan ongelman, edellyttäen, että osaa sen tehdä. Puhelimella selviytyy helpommin silloin, kun käyttää sitä vain puheluihin tai sitten vaatii palaamaan kivikauteen ja huutamaan että lankapuhelimet takaisin ja keskukseen Mantra vai kuka se ny olikaan
Ja nyt Jari Koskisen tiedotteeseen :
"Sain kunnian tulla blokatuksi ( Jari siis), kun Purra aikanaan vaati Marinia menemään huumetesteihin. Kirjoitin vastineeksi, että Purra vaikuttaa vihakirjoituksissaan lähinnä sarjamurhaajalta, joka vaanii uhrejaan. TWITTERISTÄ LÖYTYY muuten vanhoja nimimerkki "Riikan" Halla-ahon Scriptan vieraskirjaan (huom! muutettu, ei siis Homma-forumille) kirjoittamia raivoisia viestejä vuodelta 2008. Minulle oli yllätys, että hän on ollut jo varhain noin jyrkkä islam-vihaaja. "
Osuu muuten äänikuningattaren meriitteihin !!! ja tämän siis kirjoitin minä ja sitähän saa mitä tilaa ja siis toiseksi eniten ääniä meni näille rasisteille. Hyvä Suami !!!- Anonyymi
Suamen ääniharava huhhuh
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0b2793ea-8db3-4ff9-8f70-26290d6cf9f9?fbclid=IwAR0n6akCqEyDMrUPtU6O8wz4-RqfhIc9c-K1YkuTwoySK-U9f1W2d2uGZaA
Tilatkaa HS, niin tästäkään teillä ei ole hajua Anonyymi kirjoitti:
Suamen ääniharava huhhuh
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0b2793ea-8db3-4ff9-8f70-26290d6cf9f9?fbclid=IwAR0n6akCqEyDMrUPtU6O8wz4-RqfhIc9c-K1YkuTwoySK-U9f1W2d2uGZaA
Tilatkaa HS, niin tästäkään teillä ei ole hajuaMorkkaat minua usein IS:n ja IL:n lukemisesta. Tässä itse mainostat Iltalehteä. Luen näitä kaikkia kolmea lehteä joka päivä ja lisäksi myös muita. Moni lehti ei vaan anna lukea ilmaiseksi kuin muutaman artikkelin. Myös IL kuuluu niihin
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Morkkaat minua usein IS:n ja IL:n lukemisesta. Tässä itse mainostat Iltalehteä. Luen näitä kaikkia kolmea lehteä joka päivä ja lisäksi myös muita. Moni lehti ei vaan anna lukea ilmaiseksi kuin muutaman artikkelin. Myös IL kuuluu niihin
Morkkaan hs ja purraa, et taas hoksannut. Siis taas. En myöskään mainostanut IL mitä et myöskään hoksannut
Laitoin pankkini omapostiin viestin löytävätkö tiedon U:n ostamista Nokian osakkeiden hankintahinnoista joskus 90-luvun lopulta, sillä niistä tuli tappiota niin paljon, etten usko verottajan uskovan muistissa olevaa tietoani, joka mielestäni on oikea, sillä minulla on melkoinen numeromuisti. Tiedon on oltava verottajalla 16.5. mennessä, ja netin kautta ei voi vielä lähettää kuolinpesän veroehdotuksen muutoksia ja täydennyksiä. Katsotaan, miten käy.
Elämä 161. on avattu. Menkää sinne turisemaan.
Taisin tehdä historiaa. En ole enää oppipoika.
Jimmy Rose
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758