70-luvun lopulla hiippaili joku nuori julli loppukesällä pimeän tultua ikkunoiden takana pelotellen ihmisiä. Kiinnostuksen kohteena oli eteenkin saunovat naiset. Tissiä kun näki vähän aikaa ja sitten juosten karkuun. Ilmeisesti joku mökkiläinen, kun aina syksyn tullen hävisi.
Muistaako kukaan, jäikö se hiippailija koskaan kiinni ja selvisikö, kuka se oli?
Tirkistelijä Kihniössä
82
4961
Vastaukset
- Anonyymi
oli varmaan saman näköisten jokin tarkastaja joka kävi katsomassa että ei kukaan muualta tullut pääse lemmen töihin serkkujen kanssa.
- Anonyymi
Meillä oli mökki kihniöllä silloin. Muistan kun laitettiin tyhjiä säilykepurkkeja narulla kiinni ja roikkumaan saunan ikkunan alle. Ainut joka jäi kiinni oli naapurin jeppe-koira.
Mutta viereisen mökin pihalla oli hiippailija käynyt ja varastanut naisten alusvaatteita pyykkinarulta.
Seuraavana kesänä hankittiin oma koira, joka oli yöt pihalla, eikä hiippailijaa enää näkynyt ainakaan meidän pihalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli mökki kihniöllä silloin. Muistan kun laitettiin tyhjiä säilykepurkkeja narulla kiinni ja roikkumaan saunan ikkunan alle. Ainut joka jäi kiinni oli naapurin jeppe-koira.
Mutta viereisen mökin pihalla oli hiippailija käynyt ja varastanut naisten alusvaatteita pyykkinarulta.
Seuraavana kesänä hankittiin oma koira, joka oli yöt pihalla, eikä hiippailijaa enää näkynyt ainakaan meidän pihalla.Muistan hyvin. Kyllä se poika kiinni saatiin ja vietiin vanhempiensa mökille. Vanhemmat lupasivat, ettei poika enää aiheuta harmia. Viikon päästä jatkui poijalla samat hommat. Poliisille ilmoitettiin myös, vastattiin kuuluu lastensuojeluun, ei heille. Perhe ei ollut paikkakunnalta, vaan Seinäjoelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan hyvin. Kyllä se poika kiinni saatiin ja vietiin vanhempiensa mökille. Vanhemmat lupasivat, ettei poika enää aiheuta harmia. Viikon päästä jatkui poijalla samat hommat. Poliisille ilmoitettiin myös, vastattiin kuuluu lastensuojeluun, ei heille. Perhe ei ollut paikkakunnalta, vaan Seinäjoelta.
Mökki perheellä vielä on. Ja tämä "tirkistelijä" poika pihalla lönkytteli viime kesänä. Liekö sama lippis vielä päässä? Onkohan poika yhtään viisastunu 50 vuoden aikana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mökki perheellä vielä on. Ja tämä "tirkistelijä" poika pihalla lönkytteli viime kesänä. Liekö sama lippis vielä päässä? Onkohan poika yhtään viisastunu 50 vuoden aikana?
Ulkomaan hiekka aavikolla kun on asuttu teltoissa eikä vettä ei alusvaatteita ei mitään pöytää radioo eikä sänkyjä pelkkää rättiä ja vessan hiekkakuoppa niin pää sekoaa täällä suuressa maailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaan hiekka aavikolla kun on asuttu teltoissa eikä vettä ei alusvaatteita ei mitään pöytää radioo eikä sänkyjä pelkkää rättiä ja vessan hiekkakuoppa niin pää sekoaa täällä suuressa maailmassa.
Tämä tirkistelijä joutui lopulta Törnävän Sairaalaan Piirille hoitoon. Pois on päässyt, jos on mökillään nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tirkistelijä joutui lopulta Törnävän Sairaalaan Piirille hoitoon. Pois on päässyt, jos on mökillään nähty.
Olisi mukava nähdä tämä pöpipää. Meillä on mökki kans Kihniöllä. Missä sen urpon mökki on?
Sen verran on kokoa tullut, sitten kouluaikojen, jotta ei enää tarvitse karkuun juosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mukava nähdä tämä pöpipää. Meillä on mökki kans Kihniöllä. Missä sen urpon mökki on?
Sen verran on kokoa tullut, sitten kouluaikojen, jotta ei enää tarvitse karkuun juosta.Sairas on sairas, ei sille mitään voi. Kannattaa unohtaa menneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairas on sairas, ei sille mitään voi. Kannattaa unohtaa menneet.
Nää tirkistelijät ja itsensäpaljastavat ovat sairaita mutta onneksi vaarattomia muille . Poliisille kuitenkin aina ilmoitus häiriökäyttäytymisestä. Poliisin on hyvä tietää nämä paikalliset tirkistelijät. Tirkistelijät jatkavat "harrastustaan" koko ikänsä, eikä siihen mitään lääkettä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan hyvin. Kyllä se poika kiinni saatiin ja vietiin vanhempiensa mökille. Vanhemmat lupasivat, ettei poika enää aiheuta harmia. Viikon päästä jatkui poijalla samat hommat. Poliisille ilmoitettiin myös, vastattiin kuuluu lastensuojeluun, ei heille. Perhe ei ollut paikkakunnalta, vaan Seinäjoelta.
Eihän ne vanhemmat olleet mitään rautaputkiporvareita?
- Anonyymi
Mutta perättömien ilmiantojen tekijää ei unohdeta vaikka hän olisi kuinka sairas! Valehtelusta pitää tulla rangaistus.
- Anonyymi
Rikesakolla varmaan selviää ,jos ei kovin mohtaa sanaa valehtele. Jos koko ajan puhuu paskaa, niin sitten linnaan vaan. Ei koske tietenkään poliitikkoja. Niillä on lievempi asteikko.
- Anonyymi
No on se nyt jo vakavaa paskanpuhumista kun laitetaan jotain pommijuttuja toisten sanomaksi. "Jos joku tulee tänne kotiin käymään ei auta kuin pommi enää". Tällaisia käy joku valehtelemassa Parkanon terveyskeskuslääkärille. Täytyy olla todella sairas ja kieroutunut henkilö.
- Anonyymi
Tirkistelijä ei ole Kihniöstä. Paikkakuntalaiset voivat olla huoletta. Hiippailijan naapuri tiesi sanoa: Vasta kun loppukesällä illat pimenevät tämä hiippailija lähtee mökiltään pyörällä retkilleen. Mökkinaapuri sanoi vielä, pienestä pitäen oli outo tyyppi. Nyt linee ikää n. 60 ja harrastukset ovat samat kuin kersana.
- Anonyymi
saman näköisiäkö siellä nyt mukamas tirkistellään. on saman näköisillä huolet päivästä päivään koskaan eivät ole normaalisti
- Anonyymi
Viime kesänä löytyi mökin saunan takaa lippalakkinen, pyöreäposkinen, kaljupäinen, hyvinsyöneen näköinen n. 60-kymppinen mies. Kysyin mitä mies tekee saunan takana, vastasi koira on kateissa ja lähti pois. Lienee sama tirkistelijä?
- Anonyymi
saman näköiset kuvittelee olevansa niin komeita ja samankaltaisia että heitä tirkistellään ja ihastellaan.
- Anonyymi
Ei se mikään tenho ollut. se oli saman näköinen tapani tai pentti
- Anonyymi
voisi olla myös vaikka kaikenmoiset erkit ja pertit
- Anonyymi
Entäs Matti tai Juuso?
- Anonyymi
Matti ja Juuso ovat minun veljiäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matti ja Juuso ovat minun veljiäni.
Eli Rehupiiklesin sanoin "Soon mun velii".
- Anonyymi
Niimpä tietysti saman-näköisiä koko kylän veljien kanssa.
- Anonyymi
Tää tirkistelijä Pete ei ole kyllä paikkakuntalaisia. Sillä on vain mökki Nerkoos.
- Anonyymi
Onhan jollain lailla saman näköisten kanssa samankaltainen ei muuten nerkossa ole mökkiä.
- Anonyymi
Viime syksynä oli yöllä tallentunut valvonta kameraan hiippailija. Ei mitään pahaa tehnyt, mutta kuitenkin mun mökillä hiippaili. Epätarkka kuva, pimeää oli. Kävelytyyli oli sellainnen tönkkönen. Maurintorilla tunnistin kävelytyylistä samaisen sällin. Ei siinä mitään, mutta kun on melkein mun mökkinaapuri. Olkoon vielä nyt, mutta jos vielä kerran tulee, ilmoitan poliisille.
- Anonyymi
Olisko voinut harhailla kännissä? Sitäkin välillä Nerkoolla sattuu.
- Anonyymi
toita titte kuule poliissille jos sun pihaas tullahaan.
- Anonyymi
Meillä saunan ikkunan vieres lahot tikapuut. Lätsä pete tulee vaa kokeilemaan kui kestää. Ellei kestä, kaatuu suoraa ruusupensaaseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä saunan ikkunan vieres lahot tikapuut. Lätsä pete tulee vaa kokeilemaan kui kestää. Ellei kestä, kaatuu suoraa ruusupensaaseen.
Jos tälläinen hiippailija todella liikkuu Kihniöllä, niin aina ilmoitus poliisille. Omankäden oikeutta ei saa käyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tälläinen hiippailija todella liikkuu Kihniöllä, niin aina ilmoitus poliisille. Omankäden oikeutta ei saa käyttää.
Valokuva olis hyvä saada, niin tietäis, kuka se torvelo oikein on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valokuva olis hyvä saada, niin tietäis, kuka se torvelo oikein on.
Nyt on riistakamera asennettu. Tere tulemast hiippailija. Ja kuvat laitetaan nettiin, näkevät sitten muutkin tämän torvelon.
- Anonyymi
Muista laittaa kamerasta kertovat tarrat myös näkyviin. Muuten saat pyyhkiä persettä kuvillasi.
- Anonyymi
Tirkistelijä itse. otaksun. Ei riistakamera mitään tarroja tarvitse. Millä kielellä niille eläimille sitten pitäis ilmoittaa?
- Anonyymi
No justiin niin ja lässyn lässyn. Ajokoirat irti niin pääsee kyttään ja kurkkiin ihmisten nurkia ja nurkantakusia. Kyllä siirtyy perintönä tuon tapainen osaaminen.
- Anonyymi
Pääsiäisenä oli joku hiippaillut mökilläni. Huppupäinen, n.190 cm, lönkystelijä. Jotain säikähti, kun häipyi nopeesti pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsiäisenä oli joku hiippaillut mökilläni. Huppupäinen, n.190 cm, lönkystelijä. Jotain säikähti, kun häipyi nopeesti pois.
Nyt on mökille kamera asennettu ja tarrat löytyy portista. Ei tarvitse enää hiippailijan hiiviskellä. Toivottavasti?
- Anonyymi
Saman näköiset kyttää ja hiiviskelee sukulaistensa nurkissa ja syyt saa niskaansa muut ihmiset. Ratkaisematon yhtälö näitten kanssa.
- Anonyymi
Yön pimeydessä joku lätsäpää hiippaili mökillä. Oli sen verran hämärää, ei tunnistanut. Jotain säikähti kun juoksi nopeesti pois. Lisäsin vielä toisen kameran, saa parempaa kuvaa, jos vielä ilmestyy.

Nyt on selvät kuvat lätsästä. Jotenkin vaan tuntuu tutulta?
- Anonyymi
vaikeeta kun kaikki saman näköisiä
- Anonyymi
Yöllä oli kamera kuvannut hupparipäistä kaveria, aurinkolasit silmillä. Oli sama urpo, kui aikaisemminkin.
- Anonyymi
Nyt on kamera meilläkin ja kalleimmasta päästä ja aiomme käyttää metsästyksen valvontaan sitä.
- Anonyymi
Voe huva ihminen! Ei sitä lätsää saa ampua. Se on rikos ja siitä joutuu vankilahan.
- Anonyymi
Olemme aina miettineet yhdessä iltaa istuessamme,mikä saa ihmisparan juokseen rusakko jänisten perässä ja metsästään heitä. Onko siinä taustalla jokin kiusan teko koiraa apuna käyttäen? Rusakko jänishän on hyvin tautiherkkä eläin jossa esiintyy ruttotautia.
- Anonyymi
Nyt mää hokasin, se tirkistelijä on syäny jäniksen lihaa. Sit se on pimahtanu ja luule olevans jänis. Siks hiippaalee öisin ja etsii narttujänistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt mää hokasin, se tirkistelijä on syäny jäniksen lihaa. Sit se on pimahtanu ja luule olevans jänis. Siks hiippaalee öisin ja etsii narttujänistä.
Nii tai ruokaa?
- Anonyymi
Lukiessamme näitä sivuja huomiomme kiinnittyi siihen että mitä nämä ransportteri kytät ovat? Mitä tarkoittaa rälläkkä varkaat? Mikä on jokin yrittäjä pankki?
- Anonyymi
Mahdetaanko tuolla "yrittäjäpankilla" tarkoittaa Kihniön Osuuspankkia jossa tapahtui jotain omistajavaihdoksia? Volkkaripakukytistä ja rälläkkävarkaista ei ole tietoa.
- Anonyymi
Ransportterikytillä on kaikilla samanlaiset vuoden -89 ransporterit
- Anonyymi
No kait rälläkkävarkaat ovat varastaneet rälläköitä ja jotku volsukytät sitten kyttää ja silmäilee ja ilmailee.
- Anonyymi
Ei oo kivaa mennä kihniössä töihin,kun ensimmäisenä sisäänastuessa näkee vain sukulaistensa naamat ja siihen vielä lisänä uskon paasaamista päivät pitkät.
- Anonyymi
Se on juurikin näin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on juurikin näin!!
Joo selvis, ei see tirkistelijä ookkaa Kihniosta, vaa josthain muualta. Mää kans ajattelin ei kihniölääset nyt toisiaan tirkistele. Jo ku eksynyt sialu vaik Parkaanost.
- Anonyymi
Turha syyttää muita oma sukulaisesi siellä haluaa yhteyttä.
- Anonyymi
Mul on mökil vanha kaivo petonikannella. Jos mun mökille hiippar ilmestyy, työnnän kaivoon ja kansi päälle. Kannattaa pysyä poissa.
- Anonyymi
Kihniöstä puuttuukin kaivonkatsojia.
- Anonyymi
Kaivonkannen päälle vaan kukkia kasvamaan. Ei varmasti kukaan mitään huomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaivonkannen päälle vaan kukkia kasvamaan. Ei varmasti kukaan mitään huomaa.
Tutun naaman näin Maurintorilla, heti en hokannut, kotona vasta. Naama oli sen tirkistelijän. Lättyyn olis tullu, jos olis heti hokannut. No seuraavalla kerralla sitten.
- Anonyymi
Meillä on kukkia kaivon kannella ja kastelen niitä aina kuivina aikoina. Olen kaivonkastelija.
- Anonyymi
Ihanaa meidän koira tuli tiineeksi vihdoinkin. Minä olen mieheni kanssa katsellut kun meidän koirat yrittivät lasta niin pitkään ja nyt sitten se onnistui.
- Anonyymi
Ei ole enää tirkistelijää näkynyt. Onko myyny mökkinsä, vai parantanut tapansa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enää tirkistelijää näkynyt. Onko myyny mökkinsä, vai parantanut tapansa?
Ei ole mökkiään myyny. Sielä touhuaa lätsä päässä, aurinkolasit silmillä, vaikka vettä sataa. Ei tykkää hän julkisuudesta.
- Anonyymi
Meidän koira katseli meitä pitkään, kun emme saaneet lapsia, vaikka yritys oli armoton. Nyt kuitenkin onnistui, kun naapurin Ossi kävi kokeilemassa! Ihanaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän koira katseli meitä pitkään, kun emme saaneet lapsia, vaikka yritys oli armoton. Nyt kuitenkin onnistui, kun naapurin Ossi kävi kokeilemassa! Ihanaa!
Oliko koira itsekin mukana
- Anonyymi
Kevät ja syksy on vaikeeta aikaa monelle. He kuvitelevat että toiset seuraa ja kyttää heitä. Siinä joutuu syyttömät kärsiin näitten luulottelijoiden tähden.
- Anonyymi
Riistakamera ei luulottele.
- Anonyymi
Ensin minäkin luulin, ettei sellaisia tirkistelijöitä oikeasti ole, että vain kuvittelin jonkun olevan ikkunan takana. Sitten jo toisella kerralla oli pakko uskoa, kun tirkistelijältä jäikin kengän jäljet, n nro 43-44. Vai oliko sittenkin vain utelias?
- Anonyymi
Minä myös kuvittelin pitkän aikaa, että minua seurataan. Sanoin isillekin, että varmasti näin punaisen pipan lasin takaa ja oli jäänyt jäljetkin lumeen. 15 nron kenkä. Isi sanoi, että luuleksää uuno, että tonttuja on olemassa. On se paska jätkä!
- Anonyymi
Jotkut kuvittelevat että heidän mussukalla käy elämänsulostuttaja ja äijä parat mittailevat kengän jälkiä
- Anonyymi
Ei normaali ihminen tirkistele pimeällä, nenä kiinni vieraan ikkunassa. Se on sairasta touhua ja hoitoon pitääs mennä aika sukkelaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei normaali ihminen tirkistele pimeällä, nenä kiinni vieraan ikkunassa. Se on sairasta touhua ja hoitoon pitääs mennä aika sukkelaan.
Jos se tirkistely on jonninlainen harrastus. Kuntoo siin ainannii tulloo ku pakkoon juoksoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se tirkistely on jonninlainen harrastus. Kuntoo siin ainannii tulloo ku pakkoon juoksoo.
No siis Kihniöllä ei ole koskaan ollut mitään takapihojen miehiä Backyaaard määän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis Kihniöllä ei ole koskaan ollut mitään takapihojen miehiä Backyaaard määän
Niin, tullaankin lämpsimään suoraan pihan läpi.
- Anonyymi
No kyllä perättömiä ilmiantoja ainakin satelee Parkanosta.
- Anonyymi
Mut kuvakin löytyy ku urpo saunan tikapuilla, nenä lasissa, tirkistelee mu muijaa. Toi ny menöö liia pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut kuvakin löytyy ku urpo saunan tikapuilla, nenä lasissa, tirkistelee mu muijaa. Toi ny menöö liia pitkälle.
No kuka sitä ny viittis tirkistellä!
- Anonyymi
Mitä hän tirkistelee? Sitäkös vain? Taitaa Kihniöllä "toosa" olla vähissä?
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838