Luin ,että suuri osa joukoista olisi sidottu Leningradin ympäristöön silloin, kun niitä olisi kipeästi tarvittu Moskovan valtaamisessa. Onkohan tämä oikea tulkinta?
Saksalla liian heikot voimat 1941 Moskovaan
Anonyymi-ap
6232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole.
Moskova jäi valtaamatta,koska Hitler keskeytti hyökkäyksen Moskovan suuntaan noin kahdeksi kuukaudeksi ja käänsi panssarijoukot etelään.
Kun hyökkäys viimein jatkui,oli Stalin ehtinyt järjestää Moskovan puolustuksen ja varannut lisäksi puolen miljoonan miehen strategisen reservin.
Tuloksena oli Saksan ensimmäinen suurtappio ja samlla Operaatio Barbarossan täydellinen epäonnistuminen.
Ei Moskovan valtaus mitään olisi ratkaissut, Neuvostoliiton suunnitelmissa oli sodan jatkaminen Moskovan valtauksen jälkeenkin,ja vastaavasti olisi talven vastahyökkäykseen jäänyt reservejä muilta rintamilta enemmän.
Moskovaa ei vallattu.
Valtaamisen seuraukset jäävät ikuisesti ratkaisematta.
Aloitukseen ainakin se tieto, että Saksa siirsi syksyllä -41 Moskovan hyökkäysyritystä varten joukkoja Tihvinän suunnalta etelämmäs nin AK:n verran. Tihvinään jäi muistaakseni hyökkäystä jatkamaan vain 2 div+psdiv. Noillekin annettiin 2 tehtävää eli koillisee Syvärille ja pohjoiseen Laatokalle. Eteneminen loppui siihen.
Muista Pietarin suunnan vahvuuksista en tiedä.
Ratkaisutaisteluja olisi pitänyt käydä kesällä Chudovoon tukeutuen Tallinnaan tukeutuen, koska logistiikka petti pahasti Venäjän maaperällä Baltian jälkeen.
Saksalaiset myöhemmin luovuttivat Zzevin lihamyllyksi kutsutun taistelun, jos tämä taistelu olisi käyty ja voitettu ennen Moskovan piiritysyritystä, Kreml olisi lähtenyt Kazaniin. Saksalaisten ilmoittama Volgan länsipuolisen Venäjän valtaus olisi ollut lähempänä.
Kaikki voimat olisi pitänyt keskittää L-gradin valtaukseen ja se olisikin onnistunut pysähtymättä suoraan liikkeestä, niin sekaisin Puna-armeijan pakka oli elokuussa.