Miksi Paavali teki vastoin Jeesuksen opetuksia?

Paavali opetti, ettei VT:n lakia tarvitse noudattaa. Esimerkkinä vaikkapa Galatalaiskirje, jossa Paavali sanoo lain noudattamista kiroukseksi.

10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: »Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.»

Jeesus oli taas toista mieltä. Vuorisaarnassa hän toteaa, ettei laista häviä yksikään kirjain ja lopuksi Jeesus irvailee Paavalille koska Paavali tulee muutaman kymmenen vuoden kuluttua opettamaan, että Laki on kirous.

19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Mistä tiedämme, että Jeesus irvailee Paavalille? Paavali sanoi itseään keskoseksi ja apostoleista vähäisimmäksi. Jeesuksen mukaan lain poisottajaa kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi tarkoittaen suoraan Paavalia.

8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.

9 Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

Johtopäätös tästä kaikesta:

Ei ollut mitään maallista Jeesusta joka olisi pitänyt Vuorisaarnan. Paavalilla oli oma tulkintansa tuosta taivaallisesta mielikuvitusolennosta. Matteuksen evankeliumin sepittäjällä oli toinen tulkinta ja kun evankeliumin sepittäjä kirjoitti sen vuosikymmeniä myöhemmin niin valtataistelun tuoksinassa hän sepitti Jeesuksen suuhun irvailua Paavalin suuntaan. Opillisen ristiriidan lisäksi tässä on mehukas historiallinen ristiriita kun Jeesuksen suuhun on sepitetty anakronismi.

97

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      menkää vihollistenne joukkoon ja tuhotkaa heidät sisältäpäin
      Siksikö juutalaisia vihataan 🤣

    • Anonyymi

      Paavali puhui rehellisesti synnintuntonsa mukaisesti. Kaikki uskovat kokevat synnintuntoa. Paavalin puheista me saamme mainiota vertaistukea, kun synnintunto iskee. Myös epäusko Jeesuksen sovitustyöhön on aihe synnintuntoon. Jeesus toi meille valtavan ilon, koska voimme tulla katuen ja parannusta tehden Jeesuksen eteen, kun olemme rypeneet langenneina synnissä. Jeesus kertoo evankeliumeissa kristallinkirkkaasti lain ja armon suhteesta. Samoin Paavali kertoo tämän asian täysin selvästi sille, joka haluaa tietää ehdottoman totuuden laista ja armosta. Valitettavasti ateistit vetelevät yksittäisiä sanoja jakeitten välista, pyrkimyksenä eksyttää aloittelevia uskovia, näin he sepittelevät omia naurettavia tarinoitaan. Muistakaa Jeesuksen myllynkivi vertaus. Te pääsette helpommalla, jos myllynkivi ripustettaisiin kaulaanne ja teidät heitettäisiin meren syvyyteen.

      • "Valitettavasti ateistit vetelevät yksittäisiä sanoja jakeitten välista, pyrkimyksenä eksyttää aloittelevia uskovia, näin he sepittelevät omia naurettavia tarinoitaan."

        No eikö tässä muka ole melkoinen ristiriita eikä kyse ole mistään sanojen välistä vetämisestä.

        Paavali: Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia.

        Jeesus: Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        "Valitettavasti ateistit vetelevät yksittäisiä sanoja jakeitten välista, pyrkimyksenä eksyttää aloittelevia uskovia, näin he sepittelevät omia naurettavia tarinoitaan."

        Tuokin asia voidaan tulkita siten, että lain kautta ei saada vanhurskautta uhraamalla Jumalalle sen lain käskyjen vaatimia uhreja, mutta vanhurskaus saadaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, jonka uhri on korvannut ja tehnyt tarpeettomaksi lain uhrit.

        Ne, jotka perustautuvat lakiin, ovat velvollisia pitämään kiinni seremonialaista, johon uhrit, leeviläinen pappeus ja temppelipalvelus kuuluvat, mutta jotka perustautuvat uskoon, ovat näistä vanhentuneista ja Kristuksessa Jeesuksessa täytetyistä käskyistä vapautetut.

        Ihminen voi edelleen elää vanhassa tai uudessa liitossa sen mukaan, miten valitsee. Laki on voimassa kokonaisuudessaan niille, jotka siihen perustautuvat, mutta uuden liiton palvelijat ovat vapaat vanhan liiton niistä lain käskyistä, jotka ovat täytetyt Kristuksessa Jeesuksessa ja uuden liiton järjestyksessä, jonka mukaan monet Mooseksen lain käskyt ovat esikuvallisia, eivätkä velvoita Jumalan lapsia uudessa liitossa.

        Kaikki lain käskyt ovat siis voimassa niille, jotka siihen (Mooseksen lakiin) perustautuvat, mutta muille on voimassa vain rakkauden käskyt ja sen kanssa yhteensopivat muut käskyt Mooseksen laista. (Apt 15:28-29) Näin seurakunta päätti vuonna 50 Pyhän hengen johdossa ja tämä on siis Jumalan käsky helpotukseksi niille, jotka Jumalan palvelijoita uudessa liitossa ovat. Monet Mooseksen lain käskyt eivät heitä velvoita, mutta vanhan liiton mukaan vaeltaville ne ovat edelleen voimassa uuden liiton järjestykseen asti, jos ehkä ottavat vastaan vapautuksen meidän herramme Jeesuksen kristuksen kautta uskomalla evankeliumin sanan.

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        "Valitettavasti ateistit vetelevät yksittäisiä sanoja jakeitten välista, pyrkimyksenä eksyttää aloittelevia uskovia, näin he sepittelevät omia naurettavia tarinoitaan."

        No eikö tässä muka ole melkoinen ristiriita eikä kyse ole mistään sanojen välistä vetämisestä.

        Paavali: Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia.

        Jeesus: Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Tietenkin lakiin uskovat ovat kirouksen alla, he tietävät sen itsekin, koska laki on ankara, eikä kukaan pysty täyttämään lakia. Siksi Jeesus tuli taivaasta ihmiseksi ja teollaan toi armon lain lisäksi. Laki on sitä varten, että ihmiset tietäisivät, mikä on oikein ja mikä väärin. Kukapa laista poistaisi kirjaimia ja käskyjä, ei kukaan. Jumala tuhoaa tulella vanhan ja tekee kaiken uudeksi. Kirjoituksesi osoittaa, ettet tunne vielä Raamattua, Vai vääristeletkö tahallisesti maailman kaikkeuden suurimman viisauden inspiroimaa Raamattua ja näin yrität saada itsestäsi viisaampaa naurunalaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Laki on sitä varten, että ihmiset tietäisivät, mikä on oikein ja mikä väärin.”

        Käytännössä sinä sanot, että eettinen käyttäytyminen on kirottua. Laki kertoo mikä on oikein ja väärin, se on siis etiikkaa ja sinä sanot, että siihen uskova on kirouksen alla, kirottu. Ei ihme, että te hihhulit olette yliedustettuina rikollisten, pedofiilien ja kaiken saastan joukossa.

        Et näytä ymmärtävän kovin hyvin selviä asioita, mutta siunattuja ovat heikkomieliset. Tässä Paavali kertoo ettei kukaan pysty noudattamaan lakia, siitä Vt:n mukainen kirous, josta Jeesus tuli pelastamaan ihmiskunnan. Rikomme usein jopa kymmentäkäskyäkin, mutta katuen ja parannusta tehden, voimme tullla Jeesuksen eteen ja pyytää anteeksi ja Hän ei enää muistele tekojamme. En tiedä mitä uskontoa sinä yrität tuputtaa, mutta ei se ainakaan kristinuskoa ole. Omat tulkintasi ovat täyttä soopaa. Kiihkoilet demonisi raivolla puhdasta raikasta kristinuskoa vastaan.

        ”Tässä Paavali kertoo ettei kukaan pysty noudattamaan lakia, siitä Vt:n mukainen kirous, josta Jeesus tuli pelastamaan ihmiskunnan.”

        Et kai sinä vitun riemuidiootti nyt oikeasti väitä, että etiikka pitäisi nakata romukoppaan kun kukaan ei pysty olemaan täydellisesti oikeamielinen? No siitä huolimatta pitää yrittää.

        Ei saatana, ei ihme, että hihhulilahkoissa on niin paljon pedofiileja, rikollisia ja huijareita kun millään ei ole mitään väliä.

    • Paavali ei kehottanut laittomuuteen, vaikka ateistina ehkä niin häntä tulkitset. Kirjoittaahan hän mm. myös näin:

      1.Korinttolaiskirje:
      7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

      Ja Paavali sanoi saaneensa suoraan Herralta Jeesukselta Kristukselta nämä käskyt:

      1.Tessalonikalaiskirje:
      4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
      4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
      4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
      4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
      4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
      4:6 ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
      4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
      4:8 Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
      4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;
      4:10 niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän
      4:11 ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet,
      4:12 että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.

      Kun nyt tiedämme Paavalin pitäneen kiinni käskyjen pitämisestä, joista tärkein ja suurin on rakkauden käsky, niin emme tietenkään voi tulkita siten, että kaikenlainen lain noudattaminen johtaisi kiroukseen. Mitä Paavali siis tarkoitti?

      Paavali puhui Galatalaiskirjeessä ja kirjeessään roomalaisille seremonialaista eli Mooseksen lain niistä käskyistä, joissa annetaan ohjeet uhreista, pappeudesta ja temppelipalveluksesta. Näiden kautta saatiin sovitus vanhan liiton aikana, mutta uudessa liitossa tähän riittää usko kristuksen Jeesuksen uhriin Golgatan ristillä.

      Uuden liiton Jumalan lapset ymmärtävät monien käskyjen tulleen täytetyksi Kristuksen Jeesuksen persoonassa ja uhrissa ja uuden liiton järjestyksessä. Niinpä sellaisia käskyjä ei tarvitse uudessa liitossa enää noudattaa ja juuri tästä asiasta Paavali kirjoitti. Ohjeet tästä asiasta saatiin vuonna 50 Jerusalemin seurakunnan kokouksessa, johon osallistuivat Jerusalemin vanhimmat ja apostolit Paavali mukaan lukien.

      Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu todennäköisesti jo 50-luvulla eikä sen sanoma hengellisesti ymmärrettynä ole vastoin uuden liiton järjestystä, sillä Jeesus itse sanoo hänen ruumiinsa ja verensä uhrin olevan uuden liiton perustana. (Matt 26:26-28) Niinpä vain ne ovat velvolliset noudattamaan kaikkia vanhan liiton käskyjä, jotka lakiin perustautuvat, mutta armoon ja uuden liiton järjestykseen perustautuvat ovat vanhentunteista ja turhiksi käyneistä sekä uuden liiton korvanneista käskyistä vapautetut.

      Näin Raamattu opettaa, erityisesti Paavalin kirjeet roomalaisille ja galatalaisille sekä kirje heprealaisille. Mutta ateistina et voi tietenkään mitään tästä ymmärtää, etenkin kun et tunne Raamattua kovin hyvin. Richard Carrier ei nimittäin opeta näitä asioita, mutta kristityt teologit ne kyllä tuntevat ja voisivat sinuakin opettaa, mutta kun et ole valmis vastaanottamaan mitään opetusta Jumalan sanan palvelijoilta, niin jäät nälkäiseksi siinä suhteessa, vaikka et sitä itse tajuaisikaan, likinäköinen ja sokea kun olet näin hengellisesti sanottuna.

      Hengellisyys on sinulle utopiaa, sillä Jumalan pyhä henki ei johdata sinua ja avaa sinun ymmärrystäsi käsittämään Raamatun kirjoituksia siten kuin ne on tarkoitettu ymmärrettäväksi, niin että ei tarvitse tappaa ja kirota, vaan on lupa olla armollinen ja siunata jopa vihollisia, jotka vaativat kuolemaa kristityille, niin kuin sinä teet militanttina ateistina. Olet häpeäksi jopa ateismille sen lisäksi, että olet häpäissyt itsesi esiintymällä asiantuntijana Raamatun tulkinnassa, johon sinun evääsi eivät yksinkertaisesti riitä.

      • Anonyymi

        Oletko nyt Hessu toisen polven ateisti vai lattialla sätkivä hellari? Onko Fysikaalista Teologiaa vielä paljon myymättä? Miksi suosittelit lukemaan sitä kun trollasit nikillä G4G?

      • Anonyymi

        "Hengellisyys on sinulle utopiaa, sillä Jumalan pyhä henki ei johdata sinua ja avaa sinun ymmärrystäsi käsittämään Raamatun kirjoituksia siten kuin ne on tarkoitettu ymmärrettäväksi, niin että ei tarvitse tappaa ja kirota, vaan on lupa olla armollinen ja siunata jopa vihollisia, jotka vaativat kuolemaa kristityille, niin kuin sinä teet militanttina ateistina. Olet häpeäksi jopa ateismille sen lisäksi, että olet häpäissyt itsesi esiintymällä asiantuntijana Raamatun tulkinnassa, johon sinun evääsi eivät yksinkertaisesti riitä."

        Correct!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nyt Hessu toisen polven ateisti vai lattialla sätkivä hellari? Onko Fysikaalista Teologiaa vielä paljon myymättä? Miksi suosittelit lukemaan sitä kun trollasit nikillä G4G?

        Olen 2,5 polven ateisti. Isäni vanhemmat olivat ateisteja, mutta äitini vanhemmat kristittyjä. Molemmat vanhempani olivat ateisteja ja ateistisen kasvuympäristön kautta minäkin olen ollut ateisti syntymästäni saakka. Sekö sinua lestapirua harmittaa, että minä en ole antanut koskaan huijata itseäni uskonnon deluusioilla?

        En ole koskaan suositellut lukemaan kirjaa Fysikaalinen teologia. Se on raskasta luettavaa niille, jotka eivät tunne filosofiaa ja historiaa entuudestaan. Patronen snobbailee ja käyttää aivan liian paljon sivistyssanoja, mutta on hän kuitenkin paikoitellen omaperäisen hauska.

        Olen arvostellut sitä kirjaa, en suositellut. Minähän sanoin, että sen perusoletus on virheellinen ja siksi kirja on arvoton: tietoisuus ei ole hengen ominaisuus, niin kuin Heikki väittää – se on aineen ominaisuus ja ilman ainetta (toimivat aivot ja ruumis aisteineen) ei tietoisuutta ole havaittu. Henkiä ei ole havaittu olevan olemassa.

        Jännä ateisti, puolustelee Jeesuksen ja Paavalin keskinäisiä ristiriitoja pää märkänä. Ettet vaan olisi sama G4G, hellarikreationisti joka suositteli fysikaalista teologiaa? G4G linkkaili Jumalanvaltakuntablogiaan tänne kuten sinäkin. Mitä pahaa siinä on, jos sinä eli G4G olisi tämä kyseinen kirjailija? Mielestäni ei mitään muuta kuin…noh, olethan sinä paskonut oman maineesi aika huolellisesti tällä palstalla ja sillä olisi vaikutuksia myös fysikaaliseen maailmaan 😂😂😂

        Oikaisen sinun virheellisiä tulkintoja ja väärinkäsityksiä, jotka ovat häpeäksi ateismille ja saavat kristityt uskomaan entistä lujemmin Jumalaan ja Jeesukseen Raamatun kertomusten mukaisesti.

        Kun Raamattua ja kristinuskoa arvostellaan, niin silloin tulee pysyä totuuden mukaisissa perusteluissa sen sijaan, että väännetään kaikki mahdollinen vinoon ja vääristellään asioita, valehdellaan röyhkeästi ja johdetaan harhaan, niin kuin sinä teet jatkuvasti.

        Näinpä. Tällä palstalla on totuttu yleensä fundislaisiin uskoviin, jotka vääntävät tosiasiat vinoon ajaessaan maanisesti kristillistä agendaansa.

        1. kertaa törmään ateistiin, joka yhtä päättäväisellä aivopierulla yrittää väkisin todistella ateistista agendaansa. Yleensä ateistit ovat olleet aina hyvä totuudellinen perälauta, laittaessaan hihhuliuskovia ruotuun ja järjestykseen.

        Mutta tämä "friendly-atheist" tekee aivan samat virheet, ajaessaan silmälaput silmillään jo alusta alkaen kieroon kasvanutta yritystänsä todisteluissaan.

        Ps. Mottona yllättäen sekä kristittyjä ja ateisteja yhdistävän tekijän voikin kiteyttää lauseeseen: "totuus vapauttaa". Tai: "totuus ei pala tulessakaan". Molempia elämäntapafilosofioita yhdistävä asia - totuus, toden puhuminen. Joista fundamentalistit yleensä aina lipeävät valheellisille teille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        F:n kaltaisille ihmisille on tyypillistä se, että he ovat täysin sokeita oman tilansa ja itsensä arvioimisessa. Eivät näe mitään väärää tai vikaa toiminnassaan, vaikka se kuinka väärää ja vahingollista olisi.

        Tuollaisella fundamentalistisella vihalla kristittyjä kohtaan ei tosiaan saavuteta mitään hyvää ja kun kritisoidaan aiheita, joita ei tunneta, niin tehdään vain vahinkoa muuten hyvälle ateismin idealle.

      • Anonyymi
        väärinpäin kirjoitti:

        Ateismihan on ideana erinomainen: A:lla pystytään kyseenalaistamaan kaikki ihmisten keksimät uskomukset, asettamaan ne tutkittavaksi ja tarkasteltavaksi täysin puolueettomasti.

        Tämän takia olen usein viihtynytkin Ateismi-palstalla, vaikkakin viimeisen vuosikymmenen aikana ateistista agendaa aika suuri joukko on yrittänyt puoliväkisin ajaa läpi täälläkin, totuuden kustannuksella.

        Mutta kun vuosia sitten yritin pysyä muutamilla kristillisillä palstoilla, niin tuli huomattua heidän väkisinajamansa agendansa valheellisuudet, jotka valitettavasti ovat paljon sakeampia kuin esim. tällä palstalla, niin olen huomannut tulevani nykyisin Ateismi-palstalle kirjoittamaan.

        Ateismi siis itsessään on erittäin hyvä, puhdas, totuudellinen ideologia. Siitä on hyvä aloittaa, sillä pärjää pitkälle. Jos tajuaa ateismin totuudellisuudessa pysymisen olennaisuuden tärkeyden.

        Ja minä, joka olen kristitty ihminen huomio! Huomaan kirjoittavani tällaisia. Uskon uskokaa tai älkää, edelleenkin ylösnousseeseen vapahduksen tuojaan. Olen vain vuosien varrella huomannut, miten ateismi puhdistaa parhaimmillaan, siis aivan kaiken valheellisuuden kuonan pois siitä alkuperäisestä kristinuskosta., ja siitä käytävästä keskustelusta.

        Voisitko kuvailla uskosi sisältöä?

        Uskotko samalla tavalla kuin jokin suuntaus tai tunnustus (kirkko, uskon liike,...)?

        Minä en ole koskaan uskonut, mutta Raamattu on tullut tutuksi. Ärsyttää, kun tämän palstan ateistit vääntävät vinoon "pyhiä kirjoituksia" ja saavat siten kristityt uskomaan entistä lujemmin, koska näillä palstan ateisteilla on tarjota tilalle vain valheita ja huonoa käytöstä.

        Kristityissä ärsyttää se, että he eivät ajattele omilla aivoillaan vaan pitävät sokeasti totena sen, mitä heille on omassa uskon yhteisössä opetettu. Eivät uskalla kyseenalaistaa uskomuksiaan ja opetuksia, koska pelkäävät sen johtavan Herrasta luopumiseen ja helvettiin, jota ei oikeasti ole edes olemassa (tätä asiaa on tutkittu ja tiedetään helvetin historiasta hyvinkin paljon).

        "Voisitko kuvailla uskosi sisältöä?"

        "Uskotko samalla tavalla kuin jokin suuntaus tai tunnustus (kirkko, uskon liike,...)?"

        En ole vuosikausiin välittänyt näistä eri suuntauksista mitään. Mutta koska vanhempani olivat evluteja, niin koska myös evlut kirkko Suomessa nykyisellään vastaa kutakuinkin ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa puolustavana samoja asioita joita pidän itsekin tärkeinä, en ole eronnut kirkosta.

        Toisaalta nykyinen evlut kirkko tuntuu mielestäni vesittäneen alkuperäisen kristinuskon. Itse aikoinani kiinnostuin juuri ihmeitätekevästä Jumalasta, mutta kun jälkeenpäin kaikki vielä seurakunnissa(ns. vapaissa liikkeissä, hellarit, vapis, adventti, lestatkin ) käydessäni siellä kerrotut "ihmeteot" osoittautuivat tarkemman tutkimisen jälkeen niinsanottuun vahvistusharhaan perustuviksi liioitteluiksi, niin näiden havaintojen vain lisääntyessä oma kriittisyyteni koko tämänhetkistä seurakuntaelämää kohtaan Suomessa on kasvanut sellaiseen mittaan, etten lopulta nähnyt minkäänlaista syytä jatkaa seurakunnissa käyntiä.

        Kun huomasin tämän seurakuntien jatkuvan kollektiivisen "vahvistusharhan" tukahduttavan kaiken kriittisen keskustelun näistä siellä kerrotuista ihmeteoista, niin siihen lopulta loppui minun aktiviteettini käydä niissä.

        Olisipa tullut edes yksi vahvistettu lääkärien (ei-uskovien) todistama kunnon ihmeteko, mutta kun ei.

        Tällä tiellä edelleen ollaan, ammennan nykyisin kaikista muista uskonnoista ja uskomuksista myös niistä sen, mitkä asiat siellä ovat hyvää, ja pyrin hylkäämään kaiken sen, mikä ei ole hyvää ja rakentavaa. Näinhän Paavalikin neuvoo meitä tekemään. Buddhalaisuus yhdistettynä kristinuskoon vaikuttaa hyvältä kombolta. Hindulaisuus, ja kaikki muut idän uskonnot kiinnostavat myös. Pidän ovia auki kaikkiin mahdollisiin hyviin suuntiin. Jungin tutkimukset kristinuskosta ovat myös mielenkiintoisia, J yhdistelee myös idän uskontoja kristinuskoon varsin perusteellisella tavalla, löytäen paljon yhdistäviä tekijöitä kaikkien uskontojen arkkityyppien ja kollektiivisen ihmisten yhteisen tietoisuuden välillä, esimerkiksi.
        Huomioitavaa edellisestä onkin, miten nämä kaikki kristilliset lahkot näyttävät pelkäävän kaikkea sitä, mikä vähänkin poikkeaa ajatuksiltaan siitä mitä on präntätty nykyisen kaanonin mukaiseen Raamattuun. Ehkä tämä suurin syy siihen, että en enää halunnut käydä näissä piireissä enää; kun kaikki oma ajattelu siellä haluttiin ja vieläkin halutaan kieltää; ja vain typerä putkikatseinen yksi usko siellä sallitaan. Erittäin rasittavaa, supistavaa, aivot narikkaan- ajattelua. No ei kiitos!

        Silti, tai siis siksi, ateismi on aina hyvä perusta ja pohja kaikelle tälle parhaimman elämänkatsomuksen etsinnälle. A pitää pään kylmänä kaikenlaisista uskonnollisista huuruiluista jotka yleensä aina johtavat valheellisuuden sumuiseen ja tunkkaiseen asenteeseen, joka on yleensä aina täynnä epävarmuutta, ja siis johtavat ihmisen harhaan.

        Käypä vilkaisemassa Jumalan valtakunta blogia. Siellä on joukossa myös ateistien kirjoituksia ja mitä kristinuskosta kertoviin artikkeleihin tulee, niin ne ovat mielestäni asiantuntevat ja järkevämpiä kuin trinitaarien tekstit. On siis unitaarien perustama saitti tämä:

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/

        Kävin vilkaisemassa, enkä kyllä erottanut sivulta mitään minulle mielenkiintoista. Jeesuksesta Kristuksesta, evankeliumista, uskosta, Jumalan valtakunnasta paljon näytetään siellä kirjoitettavan.

        Mutta tämähän kaikki jo tiedetään.

        Teenpä sinulle kysymyksen: miksi ihmeessä kristinusko polkee nykyään paikoillaan? Siihen uskovat jauhavat samaa liturgiaa, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. (tuli vastaus itseltäkin näköjään)

        Minä olen käsittänyt, että Kirjoitukset pitää omaksua; ne pitää alkaa elää elävänä sanana. Ne siis pitää nielaista suusta alas kuin kirjakäärö, ja lopettaa toistelemaan ja hokemaan näitä liturgisia sanoja. Muuten Sana ei ole tullut oikealla tavalla lihaksi. Sanoista tulee kuolleita.

        Tässä muuten mielestäni pääsyy, miksei kristinusko ole suosiossa nykykansalla. Jeesuksesta ja Jumalasta tympeä ja kuiva ja kirjanoppinut sanoilla hokeminen tekee kristinuskosta pystyyn kuolleen.
        Ikävä kyllä on todettava, että linkittämäsi sivusto ei eronnut millään lailla näistä tällaisista.

        On siellä sellainen ero, että ei pidetä edes mahdollisena kolmiyhteisen jumalan oppia ja sitä, että Jeesus on ihminen sekä Jumala yhtä aikaa. Tuohan on täysi mahdottomuus.

        Ja sivustolla ollaan avoimena myös muille näkemykselle, jopa ateismille!

        Et tainnut paljon muuta tehdä kuin vilkaista hakemistoa... :)

        Uskoakseni ihmiset alkavat olla nykyään sen verran hyvän koulutuksen saaneita ja omilla aivoillaan ajattelevia, että kristinuskon kannatus vähenee. Kuka niitä taruja aikuisen oikeasti totena pitäisi, ellei ole heittänyt aivoja narikkaan ja vain sokeasti usko?

        "On siellä sellainen ero, että ei pidetä edes mahdollisena kolmiyhteisen jumalan oppia ja sitä, että Jeesus on ihminen sekä Jumala yhtä aikaa. Tuohan on täysi mahdottomuus."

        Tämä kiistely Jumalan olemuksesta, onko Jumala kolmiyhteinen, onko Jeesus samaan aikaan Jumala ja ihminen, nämä ovat aika rasittavia ja turhauttavia. Kun sanotaan Jeesuksen olleen Jumalan poika, niin nousee kysymys, millainen entiteetti tämä itse Jumala on. Ja missä tämän voiman näytöt viipyvät, kun pitäisi toimia: sota riehuu Suomen alapuolella ja satoja ihmisiä kuolee siellä päivittäin tykinruokana. Mutta "suuri ja vahva Jumala" senkuin pysyy hiljaa eikä tee taaskaan mitään. Sillälailla. Aika paska, olematon, mitätön jumala tämä tällainen.

        Joka tapauksessa, Jeesus toimi eläessään sellaisella tavalla, että se vakuuttaa. Kuka muu ihminen on pystynyt parantamaan sairaita, ja tekemään ihmetekoja. Ja Sanahan todistaa monessa paikassa että "merkit ja tunnusteot seurasivat häntä".
        Eikö pointti koko hommassa siis olekin se, että hän oli ihmeiden tekijä. Ja kun hän myös puhui, niin kansa näki, että hänellä oli voima.

        Ihmisyyden tunnustajat Vilppulassa ovat jumittaneet kiinni Vuorisaarnaan, ja pitävät V:aa tärkeimpänä elämänohjeenaan. Kävin opiskeluaikoinani Väinölän Vilppulassa tutustumassa tähän pieneen yhteisöön; he yhdistävät suomalaisen Kalevalan ja Jeesuksen opit toisiinsa. Ruusuristiläisyys on heille läheinen, ja teosofia. Pekka Ervasti ja H.Blavatsky esikuvina.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajat
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusuristiläisyys#Ruusuristiläinen_ajattelu
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast

        "Ja sivustolla ollaan avoimena myös muille näkemykselle, jopa ateismille!"

        Nuo sivut, kun siis katsoin kahta eri sivua, näyttivät niiiiin tyypillisiltä kristillisiltä sivuilta, eikä muuta. Ovat siis tyypilliset tylsät saarna-ja julistus-sivut.

        "Et tainnut paljon muuta tehdä kuin vilkaista hakemistoa... :)"

        Jos pelkkä vilkaisukin näyttää tuolta, ja ajaa elämän mysteereitä etsivän ihmisen kuten minutkin pakkopullamaisella saarnaamisellaan ja ns. yhden totuuden julistamisella pois, niin minkäs sille mahtaa.

        "Uskoakseni ihmiset alkavat olla nykyään sen verran hyvän koulutuksen saaneita ja omilla aivoillaan ajattelevia, että kristinuskon kannatus vähenee. Kuka niitä taruja aikuisen oikeasti totena pitäisi, ellei ole heittänyt aivoja narikkaan ja vain sokeasti usko?"

        Eihän asian pitäisi näin mennä. Kun ihmisen tietomäärä lisääntyy, niin sen seurauksenahan oikean uskon, totuudellisen uskon, pitäisi tietenkin lisääntyä ja vahvistua.
        Tästähän totuuden nimissä pitäisi kaikkien vetää johtopäätöksiä: uskonnot ja uskomukset ovat perustuneet vanhan ajan ihmisten keksimiin satuihin ja tarinoihin etupäässä. (ja näinhän ihmiset tekevätkin)
        Millä tavalla kristinusko muka eroaisi näistä kaikista. Sopii siis myös kysyä. Ja pääkysymys kuuluu mielestäni: mikseivät kristinuskon suuresti mainostamat "ihmeet ja tunnusteot" toteudu nykyaikana?
        Ja kun vastausta ei kuulu seurakunnista, niin seurakuntiin ja KR:oon tympääntynyt ihminen itse vastaa: jokin on pahasti pielessä nykyisissä seurakunnissa ja uskonyhteisöissä.

        En siis näe mitään syytä, miksi nykyihmisen, jolla on kaikki tieto nykyään saavutettavissa netin kautta mm. ei lähtisi etsimään "sitä oikeata, ja itselleen mittatilaustyönä sopivinta uskontoa tai uskomusta".

        Jatkan etsimistä.

        Ps. Pitää kuitenkin vielä todeta, että kukaan tunnettu ihminen maailmanhistoriassa ei ole pystynyt vielä samaan, kuin kristinuskon alkaja. Ylösnousu on kova juttu, ja siitä todistaa nämä neljän + yhden kirjan kirjoittajat, 10 pienemmän kirjeen lisäksi. Tämä näkyy pysyvän allekirjoittaneella, kaikesta huolimatta, kivijalkana kaiken muun etsinnän sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On siellä sellainen ero, että ei pidetä edes mahdollisena kolmiyhteisen jumalan oppia ja sitä, että Jeesus on ihminen sekä Jumala yhtä aikaa. Tuohan on täysi mahdottomuus."

        Tämä kiistely Jumalan olemuksesta, onko Jumala kolmiyhteinen, onko Jeesus samaan aikaan Jumala ja ihminen, nämä ovat aika rasittavia ja turhauttavia. Kun sanotaan Jeesuksen olleen Jumalan poika, niin nousee kysymys, millainen entiteetti tämä itse Jumala on. Ja missä tämän voiman näytöt viipyvät, kun pitäisi toimia: sota riehuu Suomen alapuolella ja satoja ihmisiä kuolee siellä päivittäin tykinruokana. Mutta "suuri ja vahva Jumala" senkuin pysyy hiljaa eikä tee taaskaan mitään. Sillälailla. Aika paska, olematon, mitätön jumala tämä tällainen.

        Joka tapauksessa, Jeesus toimi eläessään sellaisella tavalla, että se vakuuttaa. Kuka muu ihminen on pystynyt parantamaan sairaita, ja tekemään ihmetekoja. Ja Sanahan todistaa monessa paikassa että "merkit ja tunnusteot seurasivat häntä".
        Eikö pointti koko hommassa siis olekin se, että hän oli ihmeiden tekijä. Ja kun hän myös puhui, niin kansa näki, että hänellä oli voima.

        Ihmisyyden tunnustajat Vilppulassa ovat jumittaneet kiinni Vuorisaarnaan, ja pitävät V:aa tärkeimpänä elämänohjeenaan. Kävin opiskeluaikoinani Väinölän Vilppulassa tutustumassa tähän pieneen yhteisöön; he yhdistävät suomalaisen Kalevalan ja Jeesuksen opit toisiinsa. Ruusuristiläisyys on heille läheinen, ja teosofia. Pekka Ervasti ja H.Blavatsky esikuvina.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajat
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusuristiläisyys#Ruusuristiläinen_ajattelu
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast

        "Ja sivustolla ollaan avoimena myös muille näkemykselle, jopa ateismille!"

        Nuo sivut, kun siis katsoin kahta eri sivua, näyttivät niiiiin tyypillisiltä kristillisiltä sivuilta, eikä muuta. Ovat siis tyypilliset tylsät saarna-ja julistus-sivut.

        "Et tainnut paljon muuta tehdä kuin vilkaista hakemistoa... :)"

        Jos pelkkä vilkaisukin näyttää tuolta, ja ajaa elämän mysteereitä etsivän ihmisen kuten minutkin pakkopullamaisella saarnaamisellaan ja ns. yhden totuuden julistamisella pois, niin minkäs sille mahtaa.

        "Uskoakseni ihmiset alkavat olla nykyään sen verran hyvän koulutuksen saaneita ja omilla aivoillaan ajattelevia, että kristinuskon kannatus vähenee. Kuka niitä taruja aikuisen oikeasti totena pitäisi, ellei ole heittänyt aivoja narikkaan ja vain sokeasti usko?"

        Eihän asian pitäisi näin mennä. Kun ihmisen tietomäärä lisääntyy, niin sen seurauksenahan oikean uskon, totuudellisen uskon, pitäisi tietenkin lisääntyä ja vahvistua.
        Tästähän totuuden nimissä pitäisi kaikkien vetää johtopäätöksiä: uskonnot ja uskomukset ovat perustuneet vanhan ajan ihmisten keksimiin satuihin ja tarinoihin etupäässä. (ja näinhän ihmiset tekevätkin)
        Millä tavalla kristinusko muka eroaisi näistä kaikista. Sopii siis myös kysyä. Ja pääkysymys kuuluu mielestäni: mikseivät kristinuskon suuresti mainostamat "ihmeet ja tunnusteot" toteudu nykyaikana?
        Ja kun vastausta ei kuulu seurakunnista, niin seurakuntiin ja KR:oon tympääntynyt ihminen itse vastaa: jokin on pahasti pielessä nykyisissä seurakunnissa ja uskonyhteisöissä.

        En siis näe mitään syytä, miksi nykyihmisen, jolla on kaikki tieto nykyään saavutettavissa netin kautta mm. ei lähtisi etsimään "sitä oikeata, ja itselleen mittatilaustyönä sopivinta uskontoa tai uskomusta".

        Jatkan etsimistä.

        Ps. Pitää kuitenkin vielä todeta, että kukaan tunnettu ihminen maailmanhistoriassa ei ole pystynyt vielä samaan, kuin kristinuskon alkaja. Ylösnousu on kova juttu, ja siitä todistaa nämä neljän yhden kirjan kirjoittajat, 10 pienemmän kirjeen lisäksi. Tämä näkyy pysyvän allekirjoittaneella, kaikesta huolimatta, kivijalkana kaiken muun etsinnän sisällä.

        ”Nuo sivut, kun siis katsoin kahta eri sivua, näyttivät niiiiin tyypillisiltä kristillisiltä sivuilta, eikä muuta. Ovat siis tyypilliset tylsät saarna-ja julistus-sivut.”

        Kyseessä on helluntailaisuudesta erotetun saarnamiehen ylläpitämät sivut. Hän tuntee vihaa helluntailaisia kohtaan mutta jatkaa omanlaistaan saarnaamista ja julistamista.

        Okei, no sehän selittääkin paljon.

        Kysymys on siis vain saarnamieheksi haluavan tyypillisestä toiminnasta.

        Onhan se tämäkin yksi tapa yrittää saada itselleen valtaa. Eipä mene läpi tällä palstalla. Sen on muuten saanut täällä A-palstalla moni "profeetaksi" yrittävä karvaasti kokea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Nuo sivut, kun siis katsoin kahta eri sivua, näyttivät niiiiin tyypillisiltä kristillisiltä sivuilta, eikä muuta. Ovat siis tyypilliset tylsät saarna-ja julistus-sivut.”

        Kyseessä on helluntailaisuudesta erotetun saarnamiehen ylläpitämät sivut. Hän tuntee vihaa helluntailaisia kohtaan mutta jatkaa omanlaistaan saarnaamista ja julistamista.

        "Kyseessä on helluntailaisuudesta erotetun saarnamiehen ylläpitämät sivut. "

        Tämä on muuten aika jännä ja niin tyypillinen juttu juuri näissä ns. vapaissa piireissä. Eihän ne ole mitään vapaita, vaan ajavat pois kaikki, jotka poikkeavat vähääkään seurakuntien sisällä tästä yleisesti hyväksytystä eksegetiikasta.
        Eli jos yrität ajatella omilla aivoillasi seurakunnan sisällä luovasti, niin se stigmatisoidaan, ja se on saatanasta.

        Kaikki, mikä poikkeaa vähääkään tästä mustavalkoisuudesta, demonisoidaan.

        Vinkki tälle Jumalan valtakunta-saarnaajalle: mitä jos ottaisit värit mukaan tähän saarnaamaasi tylsään mustavalkoisuuteen.

        ” Vinkki tälle Jumalan valtakunta-saarnaajalle: mitä jos ottaisit värit mukaan tähän saarnaamaasi tylsään mustavalkoisuuteen.”

        Kyllä siellä värikästäkin kieltä käyttää tämä saarnamies. Hän on tunnettu mm. ateisti- ja homovihastaan. En ole niin tarkkaan lukenut, mutta saattaapa vihervahemmistolaisetkin saada oman osansa tämän saarnamiehen värikkäästä vihapuheesta.

        Eli tämähän juuri ei eroa millään lailla vanhoillisten seurakuntien vihapuheista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On siellä sellainen ero, että ei pidetä edes mahdollisena kolmiyhteisen jumalan oppia ja sitä, että Jeesus on ihminen sekä Jumala yhtä aikaa. Tuohan on täysi mahdottomuus."

        Tämä kiistely Jumalan olemuksesta, onko Jumala kolmiyhteinen, onko Jeesus samaan aikaan Jumala ja ihminen, nämä ovat aika rasittavia ja turhauttavia. Kun sanotaan Jeesuksen olleen Jumalan poika, niin nousee kysymys, millainen entiteetti tämä itse Jumala on. Ja missä tämän voiman näytöt viipyvät, kun pitäisi toimia: sota riehuu Suomen alapuolella ja satoja ihmisiä kuolee siellä päivittäin tykinruokana. Mutta "suuri ja vahva Jumala" senkuin pysyy hiljaa eikä tee taaskaan mitään. Sillälailla. Aika paska, olematon, mitätön jumala tämä tällainen.

        Joka tapauksessa, Jeesus toimi eläessään sellaisella tavalla, että se vakuuttaa. Kuka muu ihminen on pystynyt parantamaan sairaita, ja tekemään ihmetekoja. Ja Sanahan todistaa monessa paikassa että "merkit ja tunnusteot seurasivat häntä".
        Eikö pointti koko hommassa siis olekin se, että hän oli ihmeiden tekijä. Ja kun hän myös puhui, niin kansa näki, että hänellä oli voima.

        Ihmisyyden tunnustajat Vilppulassa ovat jumittaneet kiinni Vuorisaarnaan, ja pitävät V:aa tärkeimpänä elämänohjeenaan. Kävin opiskeluaikoinani Väinölän Vilppulassa tutustumassa tähän pieneen yhteisöön; he yhdistävät suomalaisen Kalevalan ja Jeesuksen opit toisiinsa. Ruusuristiläisyys on heille läheinen, ja teosofia. Pekka Ervasti ja H.Blavatsky esikuvina.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajat
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusuristiläisyys#Ruusuristiläinen_ajattelu
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervast

        "Ja sivustolla ollaan avoimena myös muille näkemykselle, jopa ateismille!"

        Nuo sivut, kun siis katsoin kahta eri sivua, näyttivät niiiiin tyypillisiltä kristillisiltä sivuilta, eikä muuta. Ovat siis tyypilliset tylsät saarna-ja julistus-sivut.

        "Et tainnut paljon muuta tehdä kuin vilkaista hakemistoa... :)"

        Jos pelkkä vilkaisukin näyttää tuolta, ja ajaa elämän mysteereitä etsivän ihmisen kuten minutkin pakkopullamaisella saarnaamisellaan ja ns. yhden totuuden julistamisella pois, niin minkäs sille mahtaa.

        "Uskoakseni ihmiset alkavat olla nykyään sen verran hyvän koulutuksen saaneita ja omilla aivoillaan ajattelevia, että kristinuskon kannatus vähenee. Kuka niitä taruja aikuisen oikeasti totena pitäisi, ellei ole heittänyt aivoja narikkaan ja vain sokeasti usko?"

        Eihän asian pitäisi näin mennä. Kun ihmisen tietomäärä lisääntyy, niin sen seurauksenahan oikean uskon, totuudellisen uskon, pitäisi tietenkin lisääntyä ja vahvistua.
        Tästähän totuuden nimissä pitäisi kaikkien vetää johtopäätöksiä: uskonnot ja uskomukset ovat perustuneet vanhan ajan ihmisten keksimiin satuihin ja tarinoihin etupäässä. (ja näinhän ihmiset tekevätkin)
        Millä tavalla kristinusko muka eroaisi näistä kaikista. Sopii siis myös kysyä. Ja pääkysymys kuuluu mielestäni: mikseivät kristinuskon suuresti mainostamat "ihmeet ja tunnusteot" toteudu nykyaikana?
        Ja kun vastausta ei kuulu seurakunnista, niin seurakuntiin ja KR:oon tympääntynyt ihminen itse vastaa: jokin on pahasti pielessä nykyisissä seurakunnissa ja uskonyhteisöissä.

        En siis näe mitään syytä, miksi nykyihmisen, jolla on kaikki tieto nykyään saavutettavissa netin kautta mm. ei lähtisi etsimään "sitä oikeata, ja itselleen mittatilaustyönä sopivinta uskontoa tai uskomusta".

        Jatkan etsimistä.

        Ps. Pitää kuitenkin vielä todeta, että kukaan tunnettu ihminen maailmanhistoriassa ei ole pystynyt vielä samaan, kuin kristinuskon alkaja. Ylösnousu on kova juttu, ja siitä todistaa nämä neljän yhden kirjan kirjoittajat, 10 pienemmän kirjeen lisäksi. Tämä näkyy pysyvän allekirjoittaneella, kaikesta huolimatta, kivijalkana kaiken muun etsinnän sisällä.

        Jumala ei tee mitään, koska sitä ei ole olemassa.

        Vt:ssa Elias ja Elisa tekivät ihmeitä, jopa kuollut heräsi ylös kuolleista.

        Apostolit tekivät ihmeitä Jeesuksen sanojen mukaan enemmän kuin hän ja kuolleitakin herättivät.

        Jeesus ei herättänyt itse itseään kuolleista: isä Jumala herätti hänet kuolleista ja pelasti ikuiselta kuolemalta, Raamatun mukaan.

        Ihmeitä ei tapahdu, koska Jumalaa ei ole olemassa.

    • Anonyymi

      > Galatalaiskirje, jossa Paavali sanoo lain noudattamista kiroukseksi.
      10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: »Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.»

      Tuossa kyllä sanotaan, kirottuja on kaikki jotka ei tee lain mukaan. Jos noudattaisi lakia, ei olisi kirottu.

      Jos Paavalin ymmärtää oikein, ei hänellä ole mitään Jeesuksen vastaista.

      • "Jos Paavalin ymmärtää oikein, ei hänellä ole mitään Jeesuksen vastaista."

        Höpsistä, ei sinne päinkään. Paavali lainaa VT:n kirjoituksia, jonka mukaan on kirottu, jos ei noudata lakia. Tämän Paavali sitten vääntää irvokkaalla tavalla päin vastoin niin, että Lain noudattajat ovat kirottuja.

        Yritä nyt ymmärtää edes perusjutut. Jos Paavali sanoo "Onhan kirjoitettu..." niin hän viittaa kirjoituksiin, jotka nykyään tunnemme VT:na.

    • Anonyymi

      Lukekaa Uusitestamentti kokonaisvaltaisena sanomana, niin näette kirkkaasti Jeesuksen, Paavalin kautta inspiroiman sanoman merkitykset. Nyt vetelette yksittäisiä lauseita ruodittavaksenne ja höystätte ne omilla naurettavilla otaksumisillanne, jotka olette sepitelleet. Raamattu on erehtymätön Jumalan ilmoitus ihmisille. Älkää menkö vääristelemään sitä.

      • Paavalin kirjeet paljastaa, ettei ollut mitään historiallista Jeesusta vaan pelkkä taivaallinen mielikuvitusolento, jolle sepitettiin sata vuotta myöhemmin maallinen elämä evankeliumeissa ja sinä onneton uskot näihin alkeellisten vuohipaimenien sepityksiin.

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        Paavalin kirjeet paljastaa, ettei ollut mitään historiallista Jeesusta vaan pelkkä taivaallinen mielikuvitusolento, jolle sepitettiin sata vuotta myöhemmin maallinen elämä evankeliumeissa ja sinä onneton uskot näihin alkeellisten vuohipaimenien sepityksiin.

        Aivopieruilu senkun jatkuu ...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivopieruilu senkun jatkuu ...

        Ad himinem on argumenttivirhe, joka viestii eväiden loppumisesta. Olisit jättänyt tuon kirjoittamatta ja jatkanut tutin lutkuttamista, kehitysvammainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivopieruilu senkun jatkuu ...

        Ripulivajakilta ei voi muuta odottaa.

        Joskus paska on vähän kiinteämpää, mutta yleensä se valuu löysänä ihan solkenaan...

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        Ad himinem on argumenttivirhe, joka viestii eväiden loppumisesta. Olisit jättänyt tuon kirjoittamatta ja jatkanut tutin lutkuttamista, kehitysvammainen.

        Et siis edelleenkään huomaa, miten typerä tuo keksimäsi väittämä on Paavalista. Jostain ihmeen syystä kuitenkin uskot Paavalin teksteihin, niinkuin ne paljastaisivat Jeesuksen olleen mielikuvitusolento.

        Kaikista typerintähän tuossa väittämässäsi siis on se, että juuri Paavali tiesi satavarmasti Jeesuksen eläneen, ja J. oli tietenkin Paavalin esikuvana kaikessa hänen toiminnassaan, koko ajan.

        Ensimmäistä kertaa törmään tällaiseen naiiviin yritykseen todistella jotain.

        Mutta omapahan on murheesi, ja lahon pääsi lyömisesi evankeliumin kovaan puuhun mäskiksi. Tulipa hauska mielikuva, heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ripulivajakilta ei voi muuta odottaa.

        Joskus paska on vähän kiinteämpää, mutta yleensä se valuu löysänä ihan solkenaan...

        On noloa kompata itseään ja vielä ad hominemilla. Se kertoo vain siitä, että sinut mielisairas lattialla sätkivä hellari on taas vedetty kölin ali. Tiesitkö muuten, että hellarit ovat ihan tutkimustenkin valossa kaikista tyhmimpiä uskovaisia? Ei ihme, että haluaisit olla ateisti, mutta et kuitenkaan ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis edelleenkään huomaa, miten typerä tuo keksimäsi väittämä on Paavalista. Jostain ihmeen syystä kuitenkin uskot Paavalin teksteihin, niinkuin ne paljastaisivat Jeesuksen olleen mielikuvitusolento.

        Kaikista typerintähän tuossa väittämässäsi siis on se, että juuri Paavali tiesi satavarmasti Jeesuksen eläneen, ja J. oli tietenkin Paavalin esikuvana kaikessa hänen toiminnassaan, koko ajan.

        Ensimmäistä kertaa törmään tällaiseen naiiviin yritykseen todistella jotain.

        Mutta omapahan on murheesi, ja lahon pääsi lyömisesi evankeliumin kovaan puuhun mäskiksi. Tulipa hauska mielikuva, heh.

        ”…juuri Paavali tiesi satavarmasti Jeesuksen eläneen, ja J. oli tietenkin Paavalin esikuvana kaikessa hänen toiminnassaan, koko ajan.”

        Paavali kertoi vain taivaallisesta taikaolennosta ja jos Paavalin kirjeistä yritetään tehdä tulkintoja maallisen Jeesuksen suuntaan niin ne ovat ristiriidassa evankeliumien kanssa:

        1. Paavalin mukaan Jeesus ei tehnyt ihmetekoja. Evankeliumien mukaan Jeesus teki ihmetekoja. Looginen ratkaisu: Taivaallinen taikaolento ei tee ihmetekoja maan päällä.

        2. Paavalin mukaan Lain noudattajst olivat kirottuja. Evankeliumien Jeesus ei ottanut Laista pois kirjaintakaan. Looginen ratkaisu: Ei ollut maan päällistä auktoriteettia (Jeesus), joka oli linjannut suhtautumisen lakiin. Jokainen tulkitsi sitä omista lähtökohdistaan. Paavalin mielestä Lakia ei tarvinnut noudattaa ja hän sai sitä tukevan hallusinaation.

        3. Paavali ei pitänyt Jerusalemia tärkeänä. Evankeliumien mukaan Jeesus toimi Jerusalemissa. Looginen ratkaisu: Taivaallinen taikaolento ei ole sidottu tiettyyn paikkaan. Se ilmestyy ihmisille hallusinaatioissa paikasta riippumatta ja käytännössä siellä, missä tunnettiin tämän taikaolennon legenda.

        4. Paavali kielsi ihmistodistusten tärkeyden, hän oli saanut apostolinviran suoraan ilmestykseltä. Evankeliumeissa Jeesuksen maanpäällinen elämä ja ihmistodistukset olivat tärkeitä. Looginen ratkaisu: ei ollut mitään Jerusalemin silminnäkijöitä eikä rikasta suullista kertomusperinnettä vaan oikeutus tuli suoraan hallusinaatiolta.

        Hohhoijakkaa. Lainaan ylempää kappaleen, koska en viitsi enää jankuttaa itsestäänselvästä asiasta:

        "Lukekaa Uusitestamentti kokonaisvaltaisena sanomana, niin näette kirkkaasti Jeesuksen, Paavalin kautta inspiroiman sanoman merkitykset. Nyt vetelette yksittäisiä lauseita ruodittavaksenne ja höystätte ne omilla naurettavilla otaksumisillanne, jotka olette sepitelleet. Raamattu on erehtymätön Jumalan ilmoitus ihmisille. Älkää menkö vääristelemään sitä."

        Oppisikohan tollo toistoista, soppii eppäillä.

        ”Lukekaa Uusitestamentti kokonaisvaltaisena sanomana…”

        Yritetään vielä yhtä vertauskuvaa, josko se menisi kehitysvammaiselle jakeluun. Uusi testamentti on kuin lavastettu rikospaikka. Jos uppoudut pää märkänä sen ”kokonaiskuvaan”, menet harhaan etkä koskaan löydä totuutta sieltä takaa. Se totuus löytyy lavastetun rikospaikan pienistä ristiriidoista, joiden perusteella rikostutkija selvittää totuuden. Yksi fakta on se, että vanhimmat todisteet (=Paavalin kirjeet) vaikenevat täysin Jeesuksen elämän yksityiskohdista maan päällä. Vanhimpien todisteiden jälkeen vuosikymmeniä myöhemmin alkaa ilmestyä yksityiskohtaisia sepitelmiä maan päällä eläneestä Jeesuksesta. Nämä ovat siis evankeliumeja ja niitä ”rikospaikan lavastusyrityksiä” eli yrityksiä sepittää Jeesukselle maallinen elämä ja tehdä näin legendasta uskottavampi.

        " Yksi fakta on se, että vanhimmat todisteet (=Paavalin kirjeet) vaikenevat täysin Jeesuksen elämän yksityiskohdista maan päällä."

        Tottakai vaikenevat, koska Paavali ei nähnyt Jeesusta koskaan kasvotusten.

        ”Tottakai vaikenevat, koska Paavali ei nähnyt Jeesusta koskaan kasvotusten.”

        Mutta eikös se rikas suullinen kertomusperinne pulputtanut pitkin Juudeaa ja varsinkin Jerusalemissa? Olisihan siitä pitänyt tarttua jotain.

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        ”Tottakai vaikenevat, koska Paavali ei nähnyt Jeesusta koskaan kasvotusten.”

        Mutta eikös se rikas suullinen kertomusperinne pulputtanut pitkin Juudeaa ja varsinkin Jerusalemissa? Olisihan siitä pitänyt tarttua jotain.

        Miksi Paavalin olisi pitänyt kertoa kirjeissään Jeesuksen maanpäällisestä elämästä? Ne kirjeet olivat opetuksen sanaa ja kehotusta, joissa hän antoi seurakunnalle itsensä Jeesuksen antamia käskyjä ja ohjeita! (1Kor 11:23-26; 1Tess 4:1-12) Sitten ne kirjeet olivat evankeliumia ja uskon kautta armosta pelastumisen sanomaa. (1Kor 15:1-11; Gal 1-6)

        Paavali kertoo Jeesuksen maanpäällisestä elämästä tärkeimmät evankeliumin kannalta:

        - syntyi naisesta Daavidin sukuun ja siten oikeutettuna kuninkaan kruunuun, Room 1:1-5; Gal 4:4
        - kärsi ristillä ja Jumala herätti hänet kuolleista, 1Kor 15:1-11 ja korotti kaikkien luotujen herraksi taivaassa, Efe 1_:17-23
        - sovitti synnit ruumiinsa ja verensä uhrilla, Room 5:11-21

        Mitään muuta ei tarvittu aiheen valinnan vuoksi Jeesuksen maanpäällisestä elämästä kertoa. Toki Paavali silti kertoi, että Jeesuksen tuntevia opetuslapsia oli edelleen elossa, kun hän kirjeitään kirjoitti. 1Kor 15:6; 2Kor 5:16

        Paavali ei siis tosiaan kirjoittanut jostakin harhaisesta näystä tai henkiolennosta, vaan lihaa, luuta ja verta olevasta todellisesta historian henkilöstä, ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta.

        Johan sen kertoo sekin, että tämän Jeesuksen ruumis HAUDATTIIN, ja JERUSALEMIN asukkaista Simon Pietari eli Keefas näki hänet veljien joukosta ensimmäisenä!

        1.Korinttolaiskirje:
        15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
        15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.

        Luukkaan evankeliumi:
        24:34 Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simon Pietarille".

        Läsnä olivat tuolloin 10 apostolia (Tuomas ei ollut läsnä, Joh 20:24 ja Juudas oli kuollut) ja 2 Emmauksen tiellä kulkenutta opetuslasta. (Luuk 24)

        "Ne kaksitoista" pitävät siis täysin yhtä Luukkaan kuvauksen kanssa, ja koska näiden kahden kirjoitukset sopivat muutenkin lähes täydellisesti yhteen, on selvää, että Luukas oli Paavalin työtoveri ja matkaseurueen jäsen.

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2023/02/09/paavalin-evankeliumi/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/07/13/paavalin-todistus-jeesuksesta/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2023/02/15/paavalin-todistus-jeesuksesta-2/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2022/10/13/apostolien-tekojen-ja-paavalin-kirjeiden-valilla-ei-ole-merkittavia-ristiriitoja/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2022/10/12/apostolien-teot-aikajarjestyksessa/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/06/13/uuden-testamentin-tapahtumia-ja-kirjoituksia-aikajarjestyksessa/

        Taidat turhaan kirjoitella ja linkitellä pitkiä litanioita tälle tollolle, tollo ei ole lukenut edes evankeliumeja eikä apostolien tekoja.
        Miten siis lahopää tajuaisi Paavalinkaan puheita ja kirjoituksien ydintä?

        Paavali vainosi Jeesuksen todistajia ennen omaa kääntymistään. Tietenkin hän tunsi evankeliumia ja näiden opetuksia sekä kuvauksia Jeesuksesta jo ennen kuin sai heitä kiinni ja kohtasi myöhemmin kääntymisensä jälkeen Jerusalemissa ja maakunnissa eri puolilla Rooman valtakuntaa.

        ”Miksi Paavalin olisi pitänyt kertoa kirjeissään Jeesuksen maanpäällisestä elämästä?”

        Siksi, että hän oli niin tärkeä henkilö, Jumalanpoika, josta uskottiin kerrotun rikasta suullista kertomusperinnettä Paavalin aikaan. Paavali ei kerro mitään tuosta suullisesta perinteestä vaan se perinne ikään kuin ohittaa Paavalin ja ilmestyy evankeliumeihin melkein vuosisata myöhemmin ja ristiriitaisena Paavalin kirjeiden kanssa. Täsmälleen sama pätee myös Raamatun ulkopuolisiin aikalaislähteisiin. Ne ovat aivan hiljaa ensimmäisen vuosisadan ja lähteitä alkaa ilmestyä sen jälkeen kun evankeliumit oli sepitetty. Lähteiden olemattomuus ei ole todiste olemattomuudesta, mutta Occamin periaatteen mukaan selitykseksi riittää taivaallinen mielikuvitusolento.

        On noloa tekeytyä toiseksi henkilöksi ja tukea sillä itseään 😂

        ”Tietenkin hän tunsi evankeliumia ja näiden opetuksia sekä kuvauksia Jeesuksesta…”

        Mutta hän ei mainitse niitä kirjeissään ja sen mitä mainitsee niin on ristiriidassa evankeliumien kanssa.

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        On noloa tekeytyä toiseksi henkilöksi ja tukea sillä itseään 😂

        Sinä olet nolo.

        Olet muuten itse asiassa evankelistana ateisteille täällä palstalla: teet sen verran upeaa käännytystyötä kristinuskon puolesta.

        Miikanaahum käännyttää kristittyjä palstalla ateisteiksi, ja friendly-atheist käännyttää ateisteja kristinuskoon. Siinäpä hauska parivaljakko.

        Niin mutta kun sielujen pelastuksen kannalta Jeesuksen maanpäällisellä elämällä ei ollut sellaista merkitystä kuin syntymisellä Daavidin sukuun ja kärsimyksellä ristillä, mitä seurasi kuolema ja kuolleista herääminen Jumalan hengen voiman kautta.

        Ja Jeesuksen elämästä kerrottiin varmasti seurakuntien kokouksissa, joten ei siitä tarvinnut kehotus- ja opetuskirjeissä enää mainita.

        Ja sitäpaitsi, synoptiset evankeliumit kirjoitettiin 50-luvulla ja näistä vähintään Markuksen evankeliumi oli jo kirjoitettu siinä vaiheessa, kun Paavali kirjoitti valtaosan seurakunnille osoitetuista kirjeistään. (52-57)

        Miksi sitten teet niin usein sillä tavalla?

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        On noloa tekeytyä toiseksi henkilöksi ja tukea sillä itseään 😂

        Hessu-deluusio taas päällä... 😁 😆 😅 😂 🤣 🥲

        Käy ihmeessä lääkärillä ja pyydä lääkettä, jotta pääset deluusioista eroon! 😎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat turhaan kirjoitella ja linkitellä pitkiä litanioita tälle tollolle, tollo ei ole lukenut edes evankeliumeja eikä apostolien tekoja.
        Miten siis lahopää tajuaisi Paavalinkaan puheita ja kirjoituksien ydintä?

        Tiedän, että F ei voi ymmärtää Raamattua ja Uutta testamenttia, koska pitää itseään erehtymättömänä ja ylen älykkäänä, niin että kepittää Raamatun tuntijat ja tutkijat mennen tullen vain Richard Carrieria ja Wikipediaa vähän lukaisemalla (tai kaipa hän näitä lähteitään lukee tosi ahkerasti, etenkin Wikipedian ateistisia tekstejä aiheesta).

        F on siis lyönyt lukkoon näkemyksensä, jonka hän omaksunut Raamatun ulkopuolelta (Carrier) ja tuo nyt sitä näkemystä sisälle Raamattuun, eli harjoittaa eisegeesiä "pää märkänä" ja rinta rottingilla, ikään kuin tietäisi jotakin sellaista, joka on muilta Raamatun häntä paremmin tuntevilta salassa.

        Tuo mystisistinen näkemys, jota hän tuo esille, on kyllä lapsellisen typerä, mutta ei F voi sitä tajuta, koska on täysin oman uskonsa sokaisema, vähän niin kuin kristityt ovat täysin oman uskonsa sokaisemia, eivätkä näe Raamatun Jumalan sadistista luontoa (sitä, että toimii mielivaltaisesti väärin ja kohtelee ihmisiä eriarvoisesti, ja tappaa ilman perusteltua syytä ihmisiä ja viattomia ja on kaiken pahuuden ja kärsimyksen alkaja ja vaikuttaja).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun sielujen pelastuksen kannalta Jeesuksen maanpäällisellä elämällä ei ollut sellaista merkitystä kuin syntymisellä Daavidin sukuun ja kärsimyksellä ristillä, mitä seurasi kuolema ja kuolleista herääminen Jumalan hengen voiman kautta.

        Ja Jeesuksen elämästä kerrottiin varmasti seurakuntien kokouksissa, joten ei siitä tarvinnut kehotus- ja opetuskirjeissä enää mainita.

        Ja sitäpaitsi, synoptiset evankeliumit kirjoitettiin 50-luvulla ja näistä vähintään Markuksen evankeliumi oli jo kirjoitettu siinä vaiheessa, kun Paavali kirjoitti valtaosan seurakunnille osoitetuista kirjeistään. (52-57)

        ”…Jeesuksen maanpäällisellä elämällä ei ollut sellaista merkitystä…”

        No nyt alat ymmärtämään. Paavalin ajan ihmisille ei ollut mikään ongelma, että Jeesus oli taivaallinen taikaolento ilman maanpäällistä elämää. Uskon 100%:sti, että Paavali ja aikalaiset uskoivat vilpittömästi tähän taikaolentoon. Muutenkaan Paavalin aikainen vuohipaimen ei kyseenalaistanut juttuja vaan uskoi niitä. Vai mitä mieltä olet siitä kun taikaheppu kuoli niin tuli kolme tuntia kestänyt auringonpimennys, Temppelin väliverho repesi kahtia ja kuolleet nousivat haudoistaan Jerusalemin kaduille. Muu historiankirjoitus vaikenee tästä täysin. Miksiköhän? Jos aiot todistaa lihallista Jeesusta evankeliumeilla niin sinun on syytä uskoa myös tämä zombiapokalypsi 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        ”Tietenkin hän tunsi evankeliumia ja näiden opetuksia sekä kuvauksia Jeesuksesta…”

        Mutta hän ei mainitse niitä kirjeissään ja sen mitä mainitsee niin on ristiriidassa evankeliumien kanssa.

        Ei Paavalin kertomus Jeesuksesta ole ristiriidassa evankeliumien kanssa. Tulkitset vain väärin hänen kirjoitustaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet nolo.

        Olet muuten itse asiassa evankelistana ateisteille täällä palstalla: teet sen verran upeaa käännytystyötä kristinuskon puolesta.

        Miikanaahum käännyttää kristittyjä palstalla ateisteiksi, ja friendly-atheist käännyttää ateisteja kristinuskoon. Siinäpä hauska parivaljakko.

        Olipa terävä huomio ja hauskasti sanottu. Näin se juuri menee! Heh !

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        ”…Jeesuksen maanpäällisellä elämällä ei ollut sellaista merkitystä…”

        No nyt alat ymmärtämään. Paavalin ajan ihmisille ei ollut mikään ongelma, että Jeesus oli taivaallinen taikaolento ilman maanpäällistä elämää. Uskon 100%:sti, että Paavali ja aikalaiset uskoivat vilpittömästi tähän taikaolentoon. Muutenkaan Paavalin aikainen vuohipaimen ei kyseenalaistanut juttuja vaan uskoi niitä. Vai mitä mieltä olet siitä kun taikaheppu kuoli niin tuli kolme tuntia kestänyt auringonpimennys, Temppelin väliverho repesi kahtia ja kuolleet nousivat haudoistaan Jerusalemin kaduille. Muu historiankirjoitus vaikenee tästä täysin. Miksiköhän? Jos aiot todistaa lihallista Jeesusta evankeliumeilla niin sinun on syytä uskoa myös tämä zombiapokalypsi 🤣🤣🤣

        Evankeliumissa on epätosia kertomuksia Jeesuksesta, joita Paavali ei mainitse. Mutta se on yhtäpitävää Paavalilla ja evankeliumin teksteillä, että kaikki kertovat lihaa, luuta ja verta olevasta todellisesta ihmisestä, eivät harhaisesta näystä tai taivaallisesta henkiolennosta.

        On täysin selvää, että Paavalin vainoamat Jeesuksen opetuslapset ja Paavali itse uskoivat todelliseen historian henkilöön, ihmiseen kristukseen Jeesukseen. Tästä ei ole epäilystäkään. Ja tämä IHMINEN oli Paavalin evankeliumin mukaan vanhurskas, minkä vuoksi hänen uhrinsa kelpasi sovitukseksi Jumalalle, isälle.

        Roomalaiskirje:
        5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
        5:19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.

        Paavali tosiaan kirjoitti IHMISESTÄ, ei harhaisesta näystä tai taivaallisesta henkiolennosta.

        1.Korinttolaiskirje:
        15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

        Olet kyllä melkoinen taikuri tai sitten deluusioista kärsivä, kun saat väännettyä Paavalin tekstin sellaiseksi, että hän ei tuntenut historiallista Jeesusta, joka oli IHMINEN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän, että F ei voi ymmärtää Raamattua ja Uutta testamenttia, koska pitää itseään erehtymättömänä ja ylen älykkäänä, niin että kepittää Raamatun tuntijat ja tutkijat mennen tullen vain Richard Carrieria ja Wikipediaa vähän lukaisemalla (tai kaipa hän näitä lähteitään lukee tosi ahkerasti, etenkin Wikipedian ateistisia tekstejä aiheesta).

        F on siis lyönyt lukkoon näkemyksensä, jonka hän omaksunut Raamatun ulkopuolelta (Carrier) ja tuo nyt sitä näkemystä sisälle Raamattuun, eli harjoittaa eisegeesiä "pää märkänä" ja rinta rottingilla, ikään kuin tietäisi jotakin sellaista, joka on muilta Raamatun häntä paremmin tuntevilta salassa.

        Tuo mystisistinen näkemys, jota hän tuo esille, on kyllä lapsellisen typerä, mutta ei F voi sitä tajuta, koska on täysin oman uskonsa sokaisema, vähän niin kuin kristityt ovat täysin oman uskonsa sokaisemia, eivätkä näe Raamatun Jumalan sadistista luontoa (sitä, että toimii mielivaltaisesti väärin ja kohtelee ihmisiä eriarvoisesti, ja tappaa ilman perusteltua syytä ihmisiä ja viattomia ja on kaiken pahuuden ja kärsimyksen alkaja ja vaikuttaja).

        "F on siis lyönyt lukkoon näkemyksensä, jonka hän omaksunut Raamatun ulkopuolelta (Carrier) ja tuo nyt sitä näkemystä sisälle Raamattuun, eli harjoittaa eisegeesiä "pää märkänä" ja rinta rottingilla, ikään kuin tietäisi jotakin sellaista, joka on muilta Raamatun häntä paremmin tuntevilta salassa."

        Pakkomiellehän tämä on.

        Tulee mieleen Eric von Dänikenin kirjat, joista viimeisimpiä huijauksia oli nimeltään: "Olen oikeassa". Pakkohan se D:n oli yrittää todistella kirjojen lukijoilleen omia selityksiään, ettei häpeälliset valheet paljastuisi täydeksi huuhaaksi.

        Tuolla toisaalla toinen pakkomielteinen pikkumies juuri todistelee 150-miljoonaiselle kansalleen Ukrainan sodan tarpeellisuutta. Siellä valehtelu ja huijaus on betonoitunut koko yhteiskunnan rakenteisiin, päämediaa myöten.
        Näin se nähdään, miten vaaralliseksi totuudesta irtautuminen voi yhteiskunnissa muodostua. Jopa sodaksi toista maata kohtaan.

        ” Pakkomiellehän tämä on.”

        Jeesuksesta ei ole yhtään ainoaa todistetta. Sinä siis väität, että Jeesus oli olemassa. Minä väitän, ettei häntä ole olemassa. Jos et pysty todistamaan väitettäsi, kärsit patologisesta deluusiosta uskomuksesi vuoksi. Minun ei tarvitse edes todistaa väitettäni Occamin periaatteen mukaan. Minulla ei siis ole pakkomiellettä, korkeintaan vittumainen luonne kun vedän kaltaistasi hihhulia kölin ali. Sinä sen sijaan olet delusionaalinen ja pakkomielteinen mielisairas 😆

        Ja silti sinä jaksat väittää Paavalin olleen olemassa, joka siis perusti kaiken Jeesukseen, uskon alkajaan.

        Sama asia jos alkaisi väittämään että maitoa ei ole yhdessäkään maitopurkissa. Sinun logiikallasi kuitenkin näitä tyhjiä maitopurkkeja valmistetaan tehtaissa liukuhihnalta, ne ovat suljettuja, mutta tyhjää ilmaa täynnä. Tämä sinun logiikkasi mukaan.

        Etkö vieläkään huomaa, miten nolo väittämäsi on?

        ”Ja silti sinä jaksat väittää Paavalin olleen olemassa…”

        Siis mitä vittua nyt idiootti? Et kai nyt vittu tosissaan väitä, että ne kirjeet ovat syntyneet itsestään? Ihan sama, vaikka ne kirjeet olisi väärennettyjä, kirjoittajina ollut joukko ihmisiä ja heidän nimet jotain muuta (kuin Paavali) niin silti ne on joku kirjoittanut.

        ”Etkö vieläkään huomaa, miten nolo väittämäsi on?”

        Nyt ihan oikeasti vittu. Tarkista nyt hyvä ihminen logiikkasi. Tällä aivopiereskelyllä väität, että teksti syntyisi itsekseen ilman kirjoittajaa.

    • Anonyymi

      <<Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.»<<<
      Tappaa, huorata, valehdella, varastaa, elää siivotonta elämää, hautoa rikoksia j.n.e
      he ovat kirottuja.

      • ”Tappaa, huorata, valehdella, varastaa, elää siivotonta elämää, hautoa rikoksia j.n.e
        he ovat kirottuja.”

        Täsmälleen näin. Näin opettaa Toora. Paavali sanoo kuitenkin: ”Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia.”

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        ”Tappaa, huorata, valehdella, varastaa, elää siivotonta elämää, hautoa rikoksia j.n.e
        he ovat kirottuja.”

        Täsmälleen näin. Näin opettaa Toora. Paavali sanoo kuitenkin: ”Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia.”

        Irrotat yhden jakeen asiayhteydestä ja annat sille väärän merkityksen. Paavali kirjoittaa vanhurskaaksi tulemisesta eli vanhurskauttamisesta. Vanhurskaaksi ei tulla Paavalin mukaan lain tekojen kautta vaan uskon kautta Jeesukseen kristukseen evankeliumin sanan kautta. Uskova ihminen vapautuu siten vanhan liiton uhreista ja seremonialaista voidakseen olla vanhurskas, eikä lihan ympärileikkaustakaan tarvita.

        Gal 3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

        Fiksu lukee kirjeen kokonaisuudessaan ja vähintään tämän ympärillä olevat jakeet, ja yrittää ymmärtää sen, mikä on Paavalin antama merkitys sanoille ja TARKOITUS, miksi hän mitäkin sanoo ja OPETTAA. Ja kenelle kirje on osoitettu ja KETÄ VASTAAN ja missä tilanteessa.

        Raamatun tuntija tietää nämä asiat, mutta F ei tiedä mitään, vaikka luulee kaiken tietävänsä. :)

        ” Vanhurskaaksi ei tulla Paavalin mukaan lain tekojen kautta vaan uskon kautta Jeesukseen kristukseen evankeliumin sanan kautta.”

        Vankilat ovat täynnä uskon kautta vanhurskautettuja. Tämähän on lottovoitto psykopaatille. Lakia ei tarvi noudattaa koska se on kirous. Jeesus on sovittanut jo kaikki rikokset etukäteen kunhan vaan uskoo ja jos poliisi ampuu hengiltä ryöstön yhteydessä niin pääsee taivaaseen ikuiseen elämään. Voin tarvittaessa esittää tutkimuksen, jonka mukaan kristinusko raaistaa hardcore rikollisia.

        "Vanhurskaaksi ei tulla Paavalin mukaan lain tekojen kautta vaan uskon kautta Jeesukseen kristukseen evankeliumin sanan kautta."

        Laitoitko vastauksena minulle jotain lahopäästä ja tollosta? Modet taisi poistaa kiukuttelusi. Se kertoo siitä, että sinulla on taas kasetti solmussa ja argumentit lopussa. Ennakoin jos, että tempaiset taas no true scotsmanin tuohon kristilliseen rikollisuuteen. Mutta jos sanot, etteivät ole oikeita kristittyjä (kun eivät noudata lakia) niin sittenhän lakia pitää noudattaa ja Paavali oli väärässä.

        On se vain kummaa, että kun joku ateistina rikoksia tehnyt ja huumeita sekä päihteitä väärin käyttänyt tulee uskoon Jeesukseen, niin siihen hetkeen loppuvat rikosten teko ja päihteiden väärinkäyttö.

        On se vain kumma.

        Paavali ei tosiaankaan opeta sellaista evankeliumia, jonka mukaan Jumalan lapsi voisi jatkaa rikosten tekemistä ja päihderiippuvuutta ja silti pelastua. Päinvastoin. Armohan kasvataa Jeesuksen kristuksen käskyjen pitämiseen ja tällä Paavali ei tarkoita kaikkia Mooseksen lain käskyjä vaan ainoastaan uuteen liittoon soveltuvia. 1Tess 4:1-12; Apt 15:28-29; Room 13:10: Gal 5:13-26

        Höpsistä! Minä en ensinkään kirjoittanut mitään viestiä sinulle, jossa olisi lahopää ja tollo maininnat, ja toisekseen, Paavali ei opeta evankeliumia, joka sallii pahojen tekojen tekemisen ja hylkää pyhityksen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se vain kummaa, että kun joku ateistina rikoksia tehnyt ja huumeita sekä päihteitä väärin käyttänyt tulee uskoon Jeesukseen, niin siihen hetkeen loppuvat rikosten teko ja päihteiden väärinkäyttö.

        On se vain kumma.

        Paavali ei tosiaankaan opeta sellaista evankeliumia, jonka mukaan Jumalan lapsi voisi jatkaa rikosten tekemistä ja päihderiippuvuutta ja silti pelastua. Päinvastoin. Armohan kasvataa Jeesuksen kristuksen käskyjen pitämiseen ja tällä Paavali ei tarkoita kaikkia Mooseksen lain käskyjä vaan ainoastaan uuteen liittoon soveltuvia. 1Tess 4:1-12; Apt 15:28-29; Room 13:10: Gal 5:13-26

        "Paavali ei tosiaankaan opeta sellaista evankeliumia, jonka mukaan Jumalan lapsi voisi jatkaa rikosten tekemistä ja päihderiippuvuutta ja silti pelastua."

        Eli siis lakia pitää sittenkin noudattaa? Paavali oli siis väärässä tai sitten kristityt eivät elä kuten Paavali opetti. Ihanan ristiriitainen uskon doktriini 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        "Paavali ei tosiaankaan opeta sellaista evankeliumia, jonka mukaan Jumalan lapsi voisi jatkaa rikosten tekemistä ja päihderiippuvuutta ja silti pelastua."

        Eli siis lakia pitää sittenkin noudattaa? Paavali oli siis väärässä tai sitten kristityt eivät elä kuten Paavali opetti. Ihanan ristiriitainen uskon doktriini 🤣🤣🤣

        Pelastuksen perustus ei ole lain noudattaminen – ei etenkään seremonialain, johon leeviläinen pappeus, temppelipalvelus, uhrit, ympärileikkaus ja juutalaiset juhlat kuuluvat – vaan se on Jeesuksen kristuksen uhri Golgatan ristillä ja sen kautta saatava lahjavanhurskaus.

        Se, joka on saanut lahjaksi vanhurskauden, noudattaa rakkauden käskyjä ja sen kanssa yhteen soveltuvia Herran Jeesuksen Paavalille antamia käskyjä, jotka Herra antoi myös muille apostoleille ja opetuslapsilleen ennen kuolemaansa.

        1.Tessalonikalaiskirje:
        5:1 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
        5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
        5:3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
        5:4 Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
        5:5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
        5:6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
        5:7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.
        5:8 Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
        5:9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        5:10 joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.
        5:11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.

        Apostolien teot:
        15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Roomalaiskirje:
        13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

        Galatalaiskirje:
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        5:15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
        5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
        5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        5:18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
        5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
        5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.
        5:24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        5:25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
        5:26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

        Paavali ei anna armoa niille, jotka rikkovat rakkauden käskyjä vastaan ja tehtailevat rikoksia, huoraavat, juopotteleva ja elävät kuin ATEISTIT. Olet siis väärässä jälleen kerran.

        ”Pelastuksen perustus ei ole lain noudattaminen…”

        No sittenhän rikollinen on oikea uskovainen. Hänhän ei ole noudattanut Lakia Paavalin neuvojen mukaan. Ihanan ristiriitaista 😂😂😂

      • Anonyymi
        friendly-atheist kirjoitti:

        ”Pelastuksen perustus ei ole lain noudattaminen…”

        No sittenhän rikollinen on oikea uskovainen. Hänhän ei ole noudattanut Lakia Paavalin neuvojen mukaan. Ihanan ristiriitaista 😂😂😂

        Roomalaiskirje:
        2:9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
        2:10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!

        Galatalaiskirje:
        5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

        1.Korinttolaiskirje:
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

        1.Korinttolaiskirje:
        7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        1.Tessalonikalaiskirje:
        4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
        4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
        4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
        4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
        4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
        4:6 ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
        4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
        4:8 Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
        4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;
        4:10 niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän
        4:11 ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet,
        4:12 että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaiskirje:
        2:9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
        2:10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!

        Galatalaiskirje:
        5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

        1.Korinttolaiskirje:
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

        1.Korinttolaiskirje:
        7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        1.Tessalonikalaiskirje:
        4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
        4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
        4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
        4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
        4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
        4:6 ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
        4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
        4:8 Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
        4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;
        4:10 niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän
        4:11 ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet,
        4:12 että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.

        Milläs tuota ”lihaa” hillitään kun Laki on hylätty. Paavali teki kyllä idioottimaisesti kun hylkäsi lain ja kuvitteli jonkun keskinäisen rakkauden riittävän. Mooseksen lakihan pohjautuu ensimmäisten sivilisaatioiden lakeihin. Mesopotamiassa huomattiin, että kun ihmisiä on riittävän suuri joukko yhdessä, ei riitä enää keskinäinen rakkaus (joka oli vallitseva pienissä metsästäjäkeräilijöiden laumoissa) vaan tarvittiin kirjoitettu laki, täytäntöönpanon auktoriteetti ja rangaistukset.

        Kristinusko on aivan hukassa tämän Armo vs. Laki sekoilunsa kanssa. Armo antaa kaikenlaisille rikollisille, pedofiileille ja psykopaateille vapaat kädet mellastaa lahkoissa ja toisaalta on kuitenkin jouduttu koko ajan noudattamaan käytännössä Mooseksen lakia. Ruotsi-Suomessakin lain käyttö perustui Mooseksen lakiin.

        https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:Mooseksen_laki/laajempi_kuvaus

        Ja vielä viimeisenä niittinä tulee lukemattomat vajaaälyisten lahkojen epälooginen ja sairas lain soveltaminen. Esimerkkeinä vaikkapa TV on kielletty, mutta ei internet. Keskioluen juominen on pahempi synti kuin lapsen raiskaaminen. Nämä kaksi esimerkiä kertovat sen, että kehitysvammaisen tasolla olevat oppimattomat maanviljelijät tulkitsivat lakia 1960 -luvun yhteiskunnallisessa murroksessa (kaupungistuminen, maaseudun autioituminen, kommunismin nousu, keskioluen vapautuminen, ehkäisypillerit, naisten seksuaalinen vaputumien) ja he kuvittelivat maailmanlopun olevan ihan nurkan takana. Lisäksi nämä lain tulkinnat ovat mahdollistaneet sen, että lahkojohtajista on tullut jumalkuninkaiden veroisia despootteja ja nepotisteja.

      • friendly-atheist kirjoitti:

        Yleistät väärin ja sanot lestadiolaisen pedofilian olevan yleisesti koko kristikunnan ongelma. Tämä ei pidä paikkaansa. Pedofilia on yleistä lestadiolaisuudessa ja katolisuudessa, mutta ei esimerkiksi ev-lut muissa herätysliikkeissä ja vapaassa kristillisyydessä.

        Ei Paavali hylännyt koko lakia vaan ainoastaan ne käskyt, jotka ovat täytetyt Kristuksen Jeesuksen uhrissa ja persoonassa. Näitä ovat mm. sovituksen tuoneet uhrit, pappeus ja temppelipalvelus sekä juutalaiset juhlat.

        Rakkauden käskyjä Paavali käski noudattaa ja erityisesti lähimmäisen rakastamista, sillä sehän oli Herran Jeesuksen antama käsky. (1Tess 4:1-12; Matt 5:38-48)

        Galatalaiskirje:
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        1.Korinttolaiskirje:
        7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Galatalaiskirje:
        5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

        Paavali kirjoitti galatalaisille varoituksen sanan niistä muutamasta fariseuksesta (Apt 15), jotka olivat tulleet uskoon, ja vaativat pakanoilta lihan ympärileikkausta ja Mooseksen lain kaikkien käskyjen noudattamista. Rakkauden käskyjen lisäksi tarvitsee noudattaa vain näitä Jeesuksen ohjeiden mukaan (pyhän hengen kautta saadut ohjeet):

        Apostolien teot:
        15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

      • friendly-atheist kirjoitti:

        Milläs tuota ”lihaa” hillitään kun Laki on hylätty. Paavali teki kyllä idioottimaisesti kun hylkäsi lain ja kuvitteli jonkun keskinäisen rakkauden riittävän. Mooseksen lakihan pohjautuu ensimmäisten sivilisaatioiden lakeihin. Mesopotamiassa huomattiin, että kun ihmisiä on riittävän suuri joukko yhdessä, ei riitä enää keskinäinen rakkaus (joka oli vallitseva pienissä metsästäjäkeräilijöiden laumoissa) vaan tarvittiin kirjoitettu laki, täytäntöönpanon auktoriteetti ja rangaistukset.

        Kristinusko on aivan hukassa tämän Armo vs. Laki sekoilunsa kanssa. Armo antaa kaikenlaisille rikollisille, pedofiileille ja psykopaateille vapaat kädet mellastaa lahkoissa ja toisaalta on kuitenkin jouduttu koko ajan noudattamaan käytännössä Mooseksen lakia. Ruotsi-Suomessakin lain käyttö perustui Mooseksen lakiin.

        https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:Mooseksen_laki/laajempi_kuvaus

        Ja vielä viimeisenä niittinä tulee lukemattomat vajaaälyisten lahkojen epälooginen ja sairas lain soveltaminen. Esimerkkeinä vaikkapa TV on kielletty, mutta ei internet. Keskioluen juominen on pahempi synti kuin lapsen raiskaaminen. Nämä kaksi esimerkiä kertovat sen, että kehitysvammaisen tasolla olevat oppimattomat maanviljelijät tulkitsivat lakia 1960 -luvun yhteiskunnallisessa murroksessa (kaupungistuminen, maaseudun autioituminen, kommunismin nousu, keskioluen vapautuminen, ehkäisypillerit, naisten seksuaalinen vaputumien) ja he kuvittelivat maailmanlopun olevan ihan nurkan takana. Lisäksi nämä lain tulkinnat ovat mahdollistaneet sen, että lahkojohtajista on tullut jumalkuninkaiden veroisia despootteja ja nepotisteja.

        Ei Paavali hylännyt lakia: hän vaihtoi vanhan liiton Mooseksen lain uuden liiton Kristuksen lakiin, joka on rakkauden käskyt ja muutama Mooseksen lain käsky, joista tärkein on haureuden kieltävä käsky, joka on rikkomus rakkauden käskyjä vastaan.

        1.Korinttolaiskirje:
        9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

        Matteuksen evankeliumi:
        22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
        22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
        22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
        22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
        22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

        Galatalaiskirje:
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"

        1.Tessalonikalaiskirje:
        4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
        4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
        4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
        ...
        4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;

        Vääristelet siis Paavalin sanoja ja opetusta, kun sanot hänen hyljänneen lain, ja kehottaneen jopa sitä rikkomaan, tarkoittaen tällä juuri rakkauden käskyjen rikkomista. Sillä onhan selvä, että varas, väkivallan tekijä, pedofiili ja murhamies rikkoo myös rakkauden käskyjä vastaan, ja sellaista sinä väität Paavalin kehottaneen tekemään. Olet säälittävä valehtelija.

        1.Korinttolaiskirje:
        7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

      • friendly_atheist kirjoitti:

        Yleistät väärin ja sanot lestadiolaisen pedofilian olevan yleisesti koko kristikunnan ongelma. Tämä ei pidä paikkaansa. Pedofilia on yleistä lestadiolaisuudessa ja katolisuudessa, mutta ei esimerkiksi ev-lut muissa herätysliikkeissä ja vapaassa kristillisyydessä.

        Ei Paavali hylännyt koko lakia vaan ainoastaan ne käskyt, jotka ovat täytetyt Kristuksen Jeesuksen uhrissa ja persoonassa. Näitä ovat mm. sovituksen tuoneet uhrit, pappeus ja temppelipalvelus sekä juutalaiset juhlat.

        Rakkauden käskyjä Paavali käski noudattaa ja erityisesti lähimmäisen rakastamista, sillä sehän oli Herran Jeesuksen antama käsky. (1Tess 4:1-12; Matt 5:38-48)

        Galatalaiskirje:
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        1.Korinttolaiskirje:
        7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Galatalaiskirje:
        5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

        Paavali kirjoitti galatalaisille varoituksen sanan niistä muutamasta fariseuksesta (Apt 15), jotka olivat tulleet uskoon, ja vaativat pakanoilta lihan ympärileikkausta ja Mooseksen lain kaikkien käskyjen noudattamista. Rakkauden käskyjen lisäksi tarvitsee noudattaa vain näitä Jeesuksen ohjeiden mukaan (pyhän hengen kautta saadut ohjeet):

        Apostolien teot:
        15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        ” Pedofilia on yleistä lestadiolaisuudessa ja katolisuudessa, mutta ei esimerkiksi ev-lut muissa herätysliikkeissä ja vapaassa kristillisyydessä.”

        Hah hah, tukehdu paskaasi, mielisairas, nikkejä varasteleva, valehteleva, lattialla sätkivä hellarivajakki.

        Hyväksikäyttö puhuttaa helluntailaisia

        ”Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.”

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia/1960246

        Juu, mutta ei se ole helluntaissa niin yleistä kuin katolisilla ja lestadiolaisilla, joilla se on ihan huippuluokkaa jäsenmäärään suhteutettuna.

        Tiesitkö muuten, että monet pedofiilit ovat olleet lapsena pedofiilian uhreja?

        Unitaarien joukossa ei ole löydetty vielä ensimmäistäkään pedofilia-tapausta. No, tämä selittynee sillä, että jäseniä on noin 143900 henkeä.

      • Anonyymi
        a-true-friendly-atheist kirjoitti:

        Et sitten erottanut toisistaan universalisteja ja muita unitaareja. Universalistien joukossa on ollut lasten hyväksikäyttöä tai ainakin on hyväksytty sellainen mies joukkoon, joka on saanut tuomion alaikäiseen tyttöön sekaantumisesta. Ei hän tietenkään jatkanut tätä tapaansa ollessaan yhteydessä seurakuntaan, mutta lopulta lakkasi käymästä siellä ja rakastui naiseen, mikä on normaalia miehen ollessa kyseessä.

        https://www.uuworld.org/articles/offenders-among-us

        Tämä kyseinen mies oli pedofilian uhri lapsena ja toistaa samaa ikävää kaavaa, jonka mukaan suuri osa pedofiileista on ollut lapsena pedofiilian uhri. Tämä pätee varmasti myös lestadiolaisessa yhteisössä. Sielläkin on paljon entisiä pedofiilian uhreja, jotka ovat aikuisena itse pedofiileja. Lahko on lisäksi pahasti sisäsiittoinen (serkukset ovat menneet naimisiin keskenään).

        Tässä seurakunnassa ja universalistien kollektiivisessa yhteisössä käytiin kiivasta väittelyä siitä, voivatko seksuaalisista rikoksista tuomitut osallistua toimintaan vai eivät. Monet olivat sitä vastaan. Lopulta päätettiin suvaita se sillä ehdolla, että näitä henkilöitä seurattaisiin tarkasti, ja heidät tietenkin piti erottaa yhdenkin rikkomuksen vuoksi tällä alueella. Tämä lienee tapana myös vapaissa suunnissa, mutta ev-lut kirkko ei toimi näin.

        Mainittakoon, että universaalit unitaarit eivät ole kristittyjä kristittyjen valtaosan teologian mukaan ja muut unitaarit eivät hekään pidä näitä kristittyinä. Erityisen paheksuttavaa on se, että tämä yhteisö hyväksyy homoseksuaalisuuden, mikä on syntiä jopa katolisen kirkon mielestä, vaikka sen kirkon papeista suhteellisen suuri osa on homoseksuaaleja ja vielä pedofiileja.

      • a-true-friendly-atheist kirjoitti:

        Juu, mutta ei se ole helluntaissa niin yleistä kuin katolisilla ja lestadiolaisilla, joilla se on ihan huippuluokkaa jäsenmäärään suhteutettuna.

        Tiesitkö muuten, että monet pedofiilit ovat olleet lapsena pedofiilian uhreja?

        Unitaarien joukossa ei ole löydetty vielä ensimmäistäkään pedofilia-tapausta. No, tämä selittynee sillä, että jäseniä on noin 143900 henkeä.

        Lestadiolaisia on Suomessa vähemmän kuin 144000 ja siellä pedofiilien määrä on suhteessa moninkertainen muuhun väestöön nähden.

        Tämä nyt piti vielä mainita, jotta ymmärrämme nimimerkkiä friendly-atheist paremmin.

        Liekö pedofilian uhri ja itsekin...?

      • a-true-friendly-atheist kirjoitti:

        Juu, mutta ei se ole helluntaissa niin yleistä kuin katolisilla ja lestadiolaisilla, joilla se on ihan huippuluokkaa jäsenmäärään suhteutettuna.

        Tiesitkö muuten, että monet pedofiilit ovat olleet lapsena pedofiilian uhreja?

        Unitaarien joukossa ei ole löydetty vielä ensimmäistäkään pedofilia-tapausta. No, tämä selittynee sillä, että jäseniä on noin 143900 henkeä.

        ” Juu, mutta ei se ole helluntaissa niin yleistä kuin katolisilla ja lestadiolaisilla, joilla se on ihan huippuluokkaa jäsenmäärään suhteutettuna.”

        Miksi ihmeessä ateisti hinaa jonkin pikkulahkon ja kristinuskon valtakirkon pedofiliaa ylöspäin ja lakaisee maton alle toisen pikkulahkon rehottavaa pedofiliaongelmaa? Minusta VL:lla, hellareilla katolilaisilla kaikilla on ongelma. Sinusta hellareilla ei ole ihan niin iso ongelma kun olet itse lattialla sätkivä hellari etkä mikään ateisti kuten valehtelet.

        En ole hellari, enkä edes uskova kristitty tai mikään teisti. Olen ateisti aivan niin kuin nimimerkkini sanoo, ja ystävällinen sekä totinen vielä. ;)

        En ole saanut tietooni helluntailiikkeestä vastaavassa mittakaavassa pedofiliatapauksia kuin suhteessa lestadiolaisesta liikkeestä ja katolisesta kirkosta.

        Toki sielläkin ongelmia on ja homoseksuaalisuutta myös, mutta minkäs sille tekee, kun eivät ole tosi kristittyjä edes... LOL

    • Anonyymi

      Laki osoittaa syntisyyden, joka koittaa niillä ansaita pelastuksen on omavanhurskas ja siten kirottu, koska pelastus tulee yksin Jeesuksen ansioista, armosta sen on Jumalan lahja. Lahjan on Jumala itse valmistanut Golgatan ristillä, evankeliumi, se on Jumalan voima, joka sen vastaanottaa.

      • ” Laki osoittaa syntisyyden…”

        VT:ssä ei ollut palkkiona kuoleman jälkeistä elämää vaan Jumalan tahdon (=Lain) mukaan eläminen (=vanhurskaus) palkitaan tässä elämässä menestymisenä. Lain rikkominen eli synnin tekemisen palkka oli kuolema ja sen kuoleman uhattiin olevan välitön. Vertaa esimerkiksi Joonan tarinaa, jossa hän oli vajoamassa kuolemaan meripedon vatsassa kun ei noudattanut Jumalan tahtoa. Koska pahaa sattui myös vanhurskaille, täytyi se selittää Jobin kirjalla.

        Tässä eettisessä kehyksessä on mahdollista olla synnitön ja Laki on siunaus. Sensijaan jos mukaan otetaan perisynti, ei lailla ole enää merkitystä koska jokainen on syntinen vaikka yrittäisi elää kuinka oikeamielisesti. Tämä perisynti ja armo on kristinuskon sairaimpia keksintöjä, se lisää tiettyjen aineksien rikollista käyttäytymistä ja siksi kristillisissä lahkoissa rikollisuus ja pedofilia rehottaa niin iljettävänä.

    • Anonyymi

      <<Täsmälleen näin. Näin opettaa Toora. Paavali sanoo kuitenkin: ”Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia.” <<

      Jeesuksessa tuli uusi liitto, vanhan lupaus täyttyi , evankeliumi valmistui Golgatan ristillä, ja pelastus on yksin armoa. Se on Jumalan teko ja pelastettu vaeltaa Pyhässä Hengessä.
      Samoin kuin työläinen tekee vain työnantajan töitä, ei omiaan.

    • Anonyymi

      Ihminen kristus Jeesus Paavalin kirjeissä

      Tarvitaan melkoista hengellistä akrobatiaa ja deluusioissa elämistä tai röyhkeää valehtelua, jos ei nähdä Paavalin kirjeiden Jeesusta kristusta IHMISENÄ, vaan sanotaan hänen olevan harhainen näky tai taivaallinen henkiolento, mutta ei IHMINEN. Tässä on vielä muutama jae, joissa Paavali kuvaa Jeesuksen ihmisenä ja sanoo hänen olevan ihminen ihan suoraan.

      "Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut IHMISEN kautta." 1Kor 15:21

      "Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden IHMISEN, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi... Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden IHMISENvanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;" Room 5:15, 18

      "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN Kristus Jeesus," 1Tim 2:5

    • Anonyymi

      Johanneksen evankeliumi: 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

      Jeesus on Jumala, mutta kyykäärmeen sikiöille ja saatanalle ihminen.

      • Anonyymi

        Jeesus on kolminaisuusopinkin mukaan sataprosenttisesti ihminen, täysin ihminen ja tosi ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on kolminaisuusopinkin mukaan sataprosenttisesti ihminen, täysin ihminen ja tosi ihminen.

        unohdit: myös 100% Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        unohdit: myös 100% Jumala.

        En unohtanut. Tässä on kyse siitä, onko Jeesus historiallinen henkilö ja tosi ihminen vai ei. Voit mennä kolminaisuusoppisi kanssa vääntämään siitä vaikka helluntailaisten tai Jehovan todistajien palstoille. Tässä keskustellaan siitä, onko Jeesus todellinen ihminen vai harhainen näky tai taivaallinen henkiolento Paavalin kirjeissä.

        Nyt ei ole ihmisestä kysymys, Jeesus on ollut olemassa ennen ihmistä.
        Uskotko käärmeen ja antikristuksen opeihin?

        Nyt on nimenomaan kysymys siitä, että onko Jeesus ihminen vai harhainen näky tai taivaallinen henkiolento. Ei mistään muusta.

        Mene sinne Jehovan todistajien palstoille vänkäämään kolminaisuusopista.

        Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    • Anonyymi

      Paavali kuitenkin oletti että kaikki olisivat Herran ehtoollisen nauttijoita, opetettuja, kastettuja ja seurakunnan yhteydessä tiiviisti sekä pyhällä hengellä täytetyt.

      Laki oli jo tuttu kaikille. Sitä oli opetettu yli 1000 vuotta. Päät oli täynnä pelkkää lakia ja yhteiskunta sen tähden pysähdystilassa.
      Intian inkarnaatiot yleensä saarnasi jumalattomille tuhoa. Mutta Jeesus oli päinvastaisella kannalla. Sopu jumalattomien kanssa oli hänen liittonsa.

      Se oli ilman muuta antiteesi lakiin nähden, mutta antiteesi tarvitaan silloin kun teesi on jo puhuttu kaikille 3 kertaa. Muuten aivot pysyy teesin tukkimassa pysähdystilassa eikä yhteiskunta kehity mihinkään suuntaan. Antiteesi puhdistaa ilmapiirin ja johtaa puhtaaseen uskoon ja rakkauteen.

      Olisi ollut järjen vastaista lakiin perustuen tuhota kaikki laista livenneet. Makkabealaisaikana tuhottiin kidutuksin kaikki lain noudattajat. Ja lipeäminen oli ainoa keino selvitä hengissä. Oli menossa 2300 vuotinen aika väärän palveluksen, jumalattomuuden ja totuuden murtamisen. Danielin mukaan.

    • Anonyymi

      Apt: 9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; 9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" 9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

      Gal: 1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; 1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

      Jeesus opetti Paavalille Jeesuksen opin evankeliumin Jumalan voiman, jonka Jumala ristillä valmisti. Se on Jumalan lahja syntiselle pelastukseksi.

    • Paavali sai Jeesukselta ehtoollisen käskyn:

      1.Korinttolaiskirje:
      11:23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
      11:24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
      11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
      11:26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

      Paavali sanoo tässä, että Jeesuksella oli lihaa ja verta oleva ruumis. Toisaalla hän sanoo Jeesuksen olleen ihminen, ei harhainen näky tai henkiolento.

      ”Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut IHMISEN kautta.” 1Kor 15:21

      ”Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden IHMISEN, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi… Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden IHMISEN vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;” Room 5:15, 18

      ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN Kristus Jeesus,” 1Tim 2:5

      Paavali sai käskyjä suoraan Herralta Jeesukselta, ja näistä tärkein oli rakkauden käsky, mutta myös haureuden kieltävä käsky oli tärkeä.

      1.Tessalonikalaiskirje:
      4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
      4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
      4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
      4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
      4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
      4:6 ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
      4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
      4:8 Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.
      4:9 Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;
      4:10 niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän
      4:11 ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet,
      4:12 että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.

      Paavalin todistama Jeesus oli aivan varmasti lihaa, luuta ja verta oleva ihminen, ei harhainen näky tai taivaallinen henkiolento.

      • Anonyymi

        Jeesu tuli Taivaasta kaikkein Pyhimmästä. Meni sinne takaisin ja toteutti evankeliumin.
        Joka toisin väittää on antikristuksen henki.

        Joh: 4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

        1.Johanneksen kirje: 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3840
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2027
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      546
      1626
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1298
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe