Minä haluan vain hänet jos en saa löydän jonkun muun

En halua olla siinä touhussa mukana. Toimi joskus 10 vuotta sitten kun kaikki oli suurimmaksi osaksi omia itseään, ja osa kotona lasten kanssa. Päällepäin ei huomannut mitään, töissä itsellä ollut ikinä hyvää, jotenkin meni kun teki pitkää päivää. Jos ei tarvitse rahaa kulutukseen paljon, tule yllätyksiä ja aikataulut joustaa niin toimii jotenkin. Terveys, raha ja kiistat tuhoaa kaiken. Väistämättä myös romanssit. Haluan vain olla minä, ja tehdä asioita joita voin tehdä olemalla vain minä. Jätä rauhaan, olen hiljaa ja kohtelias muualla. Puolustaudun kyllä jos tulette "syömään" tai muuta. Siitä pääsette pois syömällä psykoosilääkkeet. Ja ottamalla taloudellisia tappioita, muuttamalla asioita elämässä. Jätä rauhaan.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valitettavasti osa ei osannut varautua että ihmiset kun palaa töihin, tai ottaa lisää töitä niin eivät saa energiaa samalla tavalla, ja olivat mitottaneet elämänsä väärin. Kaikille ei ollut kerrottu, kuten minulle, ja sama tehtiin useammasta suunnasta. Kunnon sotku, ja heikoimmat alkoivat rypistelemään jo 9 vuotta sitten, vahvimmat nyt. Jotkut ehkä selviää. Itse en halua olla siinä, ja rakaskin haluaa että en ole mukana. Kotiväki muutenkin.

Äänestä
  • Ainakin vanhassa tavassa häviää pois kokonaan, levinnyt tieto niin paljon jo, ja kunnon sotkua. En halua pahaa, mutta jättäkää rauhaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En halua olla siinä touhussa mukana. Toimi joskus 10 vuotta sitten kun kaikki oli suurimmaksi osaksi omia itseään, ja osa kotona lasten kanssa. Päällepäin ei huomannut mitään, töissä itsellä ollut ikinä hyvää, jotenkin meni kun teki pitkää päivää. Jos ei tarvitse rahaa kulutukseen paljon, tule yllätyksiä ja aikataulut joustaa niin toimii jotenkin. Terveys, raha ja kiistat tuhoaa kaiken. Väistämättä myös romanssit. Haluan vain olla minä, ja tehdä asioita joita voin tehdä olemalla vain minä. Jätä rauhaan, olen hiljaa ja kohtelias muualla. Puolustaudun kyllä jos tulette "syömään" tai muuta. Siitä pääsette pois syömällä psykoosilääkkeet. Ja ottamalla taloudellisia tappioita, muuttamalla asioita elämässä. Jätä rauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu