Purra mainitsi A-Studiossa perussuomalaisten koulutusohjelmasta

Onhan tuo jo peräti viisi vuotta vanha tekele (2018) ja Purra markkinoi sitä A-Studiossa vuonna 2023. Siis tuotettu sen jälkeen, kun sisulaiset nousivat puolueessa valtaan Halla-ahon johdolla.

https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2018/10/Kopo_kokonaan-ja-tiivistelm%C3%A4_2018.pdf

Selasin tuon koulutusohjelman läpi ja maahanmuutto vilisi liki jokaisessa kohdassa tuota sisältöä. Onko pohjana käytetty seuraavaa julkaisua, koska niin moni asia tuntui löytyvän yhteneväisyyksiä tämän filosofian ja kasvatustieteiden maisterin Jyrki Kaartisen kirjoittamassa "Kansallissosialistinen kasvatus, pedagogiikkaa vai
epäpedagogiikkaa?"

"Kansallisen valtion koko sivistys- ja kasvatustoiminnan täytyy huipentua siihen, että se saa rotuvaiston ja rotutunteen sekä vaistomaisesti että järjellä käsitettävästi polttamalla poltetuksi sen haltuun uskotun nuorison sydämiin ja aivoihin. Ei ainoaakaan poikaa eikä ainoaakaan tyttöä saa päästää koulusta, ennen kuin heille on viimeiseksi tiedoksi opetettu veren puhtauden välttämättömyys ja olemus."

https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/download/68142/29003?inline=1

Seuraava PS-puolueen twitteristä poimittua:

"Onko oikein auttaa vanhempia valitsemaan mihin kouluun lapsensa tahtovat?"

https://twitter.com/persut/status/1627686051438288900

Perussuomalaiset haluavat rotupuhtaita kouluja? Purra ainakin kertoi A-Studiossa, että hänen henkilökohtaisiin valintoihinsa koskien lastensa kouluvalintoja on vaikuttanut maahanmuuttajataustaiset lapset.
38222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Hups! Unohtui mainita, että tuon Kaartisen tekstistä lainattu pätkä oli itsensä Adolf Hitlerin tuotosta.

Äänestä
  • Jooo määä haluun lapsilleni persuvapaan koulun !! Silloin on vähempi rasismia ja väkivaltaa !!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jooo määä haluun lapsilleni persuvapaan koulun !! Silloin on vähempi rasismia ja väkivaltaa !!

    Onko punikeille omaa koulua?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onko punikeille omaa koulua?

    Punikkien koulussa opetellaan heti kättelyssä marssimaan koivet viuhuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onko punikeille omaa koulua?

    On Helsingin yliopisto. Kokkareiden koulu on puolestaan Aalto-yliopisto. Sen sijaan persuille riittää pelkkä apukoulu.

    Äänestä

  • Ruskeepaitojen koulutusta Persut halluu !!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On Helsingin yliopisto. Kokkareiden koulu on puolestaan Aalto-yliopisto. Sen sijaan persuille riittää pelkkä apukoulu.

    Ilmankos sekä Helsingin yliopiston että Aalto-yliopiston taso laskee.

    Äänestä

  • No, ei ihme, jos sellaisenaan siirretty persujen ohjelmaan!

    Äänestä

  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🍑 ­N­­y­­­m­­­f­­o­­m­­­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#177529500

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

lisäät transuilun opetukseen ?

Äänestä
  • Anonyymi
    21.02.2023 10:20

    Ei ole todellista??? Sinimustan kaappinatsin yksi sivupersoonista on laatinut adressin rasisteja ja vihapuhetta vastaan vaikka edustaa niitä itse???

    Äänestä

On aina yhtä naurettavaa kun sinä rajat kiinni rotuoppia julistava kaappinatsi arvostelet persujen maahanmuutto kriittisyyttä 🤣🤣

Äänestä

Persujen koulutusohjelma, sama kuin persujen muutkin ohjelmat: maahanmuuton lopettaminen. Helppoa ja kätevää.

Äänestä
  • Suomessa alkaa olla jo niin paljon mamuja, ettei ongelmia voi pian enää korjata edes lopettamalla maahanmuutto kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suomessa alkaa olla jo niin paljon mamuja, ettei ongelmia voi pian enää korjata edes lopettamalla maahanmuutto kokonaan.

    Alkaa tulla sekarotuisia koiranpentuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Alkaa tulla sekarotuisia koiranpentuja.

    Jopas oli kommentissasi vahva 30-luvun kansallissosialismin klangi.

    Äänestä

Eikös siellä jo opeteta transuilua vihervasemmiston toimesta?

Äänestä
  • Sinun tai lastesi koulussa? Laajemmin en ole moisesta ilmiöstä tiennytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sinun tai lastesi koulussa? Laajemmin en ole moisesta ilmiöstä tiennytkään.

    Nyt tiedät!

    Äänestä

äänestän PS yhä

Äänestä

Jo kolmosluokalla punikit opetetaan panemaan käsi toisen taskuun.

Äänestä

Heil Hitler Meil Purra. Hei Hih Hei

Äänestä

Persut ovat rasisteja ja natseja. Ei kukaan täysijärkinen heitä äänestä. Väkivaltaa kannattavat mielenterveyshäiriöiset heitä kannattaa, ei muut.

Äänestä
  • Koomista :D
    Oman elämänsä ruudinkeksijä vauhdissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Koomista :D
    Oman elämänsä ruudinkeksijä vauhdissa.

    Huvittavinta on, että tuo raukka kopsasi tuon spämminsä, osasta kommenttiasni joka oli hänelle osoitettu. Kuvaten hänen rajoittunutta ymmärrystään - nythän sitä huutelee satojen kopioitujen spämmiensä kanssa joka palstalla.

    🤭 😄 😅 😂 🤣

    Äänestä

Demuleita koulutetaan koirakoulussa, osaa noutaa luun.

Äänestä
  • Olet jo pienestä pitäen ollut Hitler-fani?

    Äänestä

  • Hitlerin natsitkin olivat kovia poikia toistamaan typeriä yksinkertaistuksiaan ja sinä istut kuin nenä päähän siihen porukkaan rinnastettuna.

    Äänestä

Milloinkas persut päivittävät jo vuosia vanhan koulutusohjelmansa? Palataanko uudessa kuinka monta vuosikymmentä taaksepäin edellisestä?

Äänestä
  • Tilulilulii.....

    Äänestä

  • Vuosikymmeniä sitten koulussa sentään opittiin jotain, nykyajan oppilaat eivät osaa edes päässälaskua saati tekstausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Vuosikymmeniä sitten koulussa sentään opittiin jotain, nykyajan oppilaat eivät osaa edes päässälaskua saati tekstausta.

    Kiitos oikeistolaisen 2000-luvun talouspolitiikan.

    Äänestä

Sipilän (kepu) koulutusuudistusten jälkeen Amkeista valmistuu ns kevytinsinöörejä.

Rahoitus perustuu valmistuvien määrään ei laatuun. 😬☹️

Tähän on onneksi muilla kuin Saarikolla (kepu) luvassa korjaus. 🤔🧐
Vielä kun inkluusio saadaan kuriin peruskoulussa niin avot! 😇

Äänestä

Sanna Marin on ilmeisesti käynyt apukoulun apuluokkaa ja jäänyt siinäkin luokalleen.

Äänestä

hyvä suunta

Äänestä

Kukaan perussuomalaisista ei ole puhunut mielestäni rotupuhtaudesta, eivätkä perussuomalaiset erottele ihmisiä minkään rodun mukaan. Muistan jossakin kuulleen Riikan sanoneen, ettei ihmisrotuja olisikaan, vaan on pelkkiä ihmisiä. Rasismi on luotu rasismin vastustamista varten. Täällä suomessa lähes kaikki valehtelevat toistensa sanomisia ja jotta ei itse näytettäisi niin huonolta yritetään omaa asemaa parantaa huonontamalla toista joka on parempi. Minulle koulussa joskus sanottiin että minun pitää hellittää tahtia, koska me muut näytämme muuten niin huonoilta. Koulujen valinta omille lapsille liittyy hyvin moneen tekijään. Halutaan että toiset oppilaat ovat myös hyviä, että oma lapsi saa vaikutteita siitä. Nykyisin yksi oppilas pystyy pilaamaan kaikki oppitunnit ja opettajat ovat voimattomia sen edessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onhan tuo jo peräti viisi vuotta vanha tekele (2018) ja Purra markkinoi sitä A-Studiossa vuonna 2023. Siis tuotettu sen jälkeen, kun sisulaiset nousivat puolueessa valtaan Halla-ahon johdolla.

https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2018/10/Kopo_kokonaan-ja-tiivistelm%C3%A4_2018.pdf

Selasin tuon koulutusohjelman läpi ja maahanmuutto vilisi liki jokaisessa kohdassa tuota sisältöä. Onko pohjana käytetty seuraavaa julkaisua, koska niin moni asia tuntui löytyvän yhteneväisyyksiä tämän filosofian ja kasvatustieteiden maisterin Jyrki Kaartisen kirjoittamassa "Kansallissosialistinen kasvatus, pedagogiikkaa vai
epäpedagogiikkaa?"

"Kansallisen valtion koko sivistys- ja kasvatustoiminnan täytyy huipentua siihen, että se saa rotuvaiston ja rotutunteen sekä vaistomaisesti että järjellä käsitettävästi polttamalla poltetuksi sen haltuun uskotun nuorison sydämiin ja aivoihin. Ei ainoaakaan poikaa eikä ainoaakaan tyttöä saa päästää koulusta, ennen kuin heille on viimeiseksi tiedoksi opetettu veren puhtauden välttämättömyys ja olemus."

https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/download/68142/29003?inline=1

Seuraava PS-puolueen twitteristä poimittua:

"Onko oikein auttaa vanhempia valitsemaan mihin kouluun lapsensa tahtovat?"

https://twitter.com/persut/status/1627686051438288900

Perussuomalaiset haluavat rotupuhtaita kouluja? Purra ainakin kertoi A-Studiossa, että hänen henkilökohtaisiin valintoihinsa koskien lastensa kouluvalintoja on vaikuttanut maahanmuuttajataustaiset lapset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu