Putin leijuu

Putinin maailmankuva on enää muutamalla hataralla langalla kiinni todellisuudessa.
2072
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Putin sanoi, että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan.

Venäjällä tehdään erikoisia suunnitelmia.

2Äänestä

Hän on kuitenkin ainoa, joka hännystelijöineen tarjoaa venäläisille jotenkin ennakoitavaa tulevaisuutta, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sotaa, joka taas on sikäli ennakoitavissa että Moskovaa tuskin ainakaan tämänkertainen vihollinen koskaan valtaa.

Moni venäläinen pelkää kuollakseen sitä täysin arvaamatonta tulevaisuutta, joka olisi edessä ilman henkilökultin rakentanutta Vova-setää. Se voisi olla mitä tahansa suht siistin ja laillisen vallanvaihdon (lain mukaan presidentin varamies on pääministeri) ja täyden sisällissodan väliltä.

2Äänestä

Putlerin on astunut tästä maailmasta ihan omaan pieneen maailmaansa ja sillä ei ole mitään tekemistä enää todellisuuden kanssa..

2Äänestä

"Venäjällä ei ole tarkoitus miehittää Ukrainan alueita", Putin sanoi jo 24.2.2022. Sen sijaan Donbassin ihmisten suojeleminen ja heidän perusoikeuksiensa turvaaminen, eli oikeus omaan kieleen ja uskontoon, on heillä tavoitteena. Venäjä lähti operaatioon Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä.

Äänestä
  • ""Venäjällä ei ole tarkoitus miehittää Ukrainan alueita", Putin sanoi jo 24.2.2022."

    Ja sitten Venäjä miehitti Ukrainan alueita, yritti jopa kaataa Ukrainan hallinnon ja miehittää koko Ukrainan.

    "Sen sijaan Donbassin ihmisten suojeleminen ja heidän perusoikeuksiensa turvaaminen, eli oikeus omaan kieleen ja uskontoon, on heillä tavoitteena."

    No ei todellakaan ole. Venäjä aloitti siellä sodan, joka on tappanut kymmeniä tuhansia itä-Ukrainalaisia, ajanut miljoonia heistä maanpakoon kodeistaan ja kieltänyt ihmisoikeudet miehittämillään alueilla, perustanut sinne kidutuskeskuksen, varastanut tuhansia lapsia jne.

    "Venäjä lähti operaatioon Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä."

    Donbasin leikkitasavaltojen päämiehet olivat itse venäläisiä, mm. entinen siperialainen kuvernööri. Murhamiehet sis pyysivät itse itseään tappamaan lisää.

    2Äänestä

Hourii.

1Äänestä

Putte lätissään elää omaa maailmaansa. Sääli niitä kunnon venäläisiä

1Äänestä

Putin ei voi laittaa pankkitililleni vapautta.
путин не может положить свободу на мой банковский счет.

-Johannes Laittoi-Sisään- (PS)

1Äänestä

Putin ei ole kovin hyvä mainos venäläisyydestä.

2Äänestä

Putinin puheesta aistii, että hän tietää jo allekirjoittaneensa oman kuolemantuomionsa. Voi estoitta päästellä patoutuneen vihansa valloilleen. Toiveet ja haaveet muodostavat unelmien kudoksen, joka saa tehdä totuuden virkaa.

2Äänestä

Miksi venäjä sitten ensin hyökkäsi Kiivan suuntaan jos vain Donbass oli tavoitteena? Valheita toisten perään..

1Äänestä
  • Venäläinen kirjoittaa historiaa koko ajan. Sillä mitä on de facto tapahtunut, ei ole merkitystä. Merkitystö in, että historia kirjoitetaan niin, että Venäjä on täysin viaton laupeuden lammassa, joka vain tahtoo hyvää ja kaikki paha johtuu noista muista.

    1Äänestä

Kyllä putte pärjää kunhan vain vaippoja ja Botoxia riittää.

1Äänestä

Minä haluan olla kaverisi, sinä et. Lyön sinua tuolilla päähän. Sinun syy. Sinä aloitit!

1Äänestä
  • Venäläinen logiikka.

    1Äänestä

RUS

Äänestä

Putinin Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

1Äänestä

Suomalaiset eivät oikeasti tiedä, mitä Putin sanoo ja, miten Putin asiat näkee. Kaikki suodatetaan ja manipuloidaan median läpi. Ja tälle suodatetulle kuvalle suomalaiset ovat vihaisia.

Äänestä
  • Et taida olla penaalin terävin kynä? Putinin puheet on näytetty sellaisinaan. Missä näet suodatuksen?

    Äänestä

Putte on niin kevyt että pieni tuulenpuuskakin veisi mennessään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinin maailmankuva on enää muutamalla hataralla langalla kiinni todellisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu