Millaisia kokemuksia tuosta on? Olen (yhden henkilön Oy) toimittanut tuotetta yhdelle pienehkölle yrityksellä kymmenisen vuotta. Muutama vuosi sitten suuri pörssiyhtiö osti tuon asiakkaani ja sulautti sen itseensä. Sen jälkeen on homma mennyt vaikeammaksi, mutta kuitenkin kauppa on jatkunut.
Nyt pitäisi täyttää todella pitkä kyselylista toimittajaksi hyväksyntää varten. Pitäisi olla monenlaista suunnitelmaa ja dokumenttia sekä antaa hyvin tarkkoja taloustietoja, joita en kaikkia edes osaa laskea. Onko muilla vastaavia ongelmia? Miten olette noista selvinneet?
Tuo on ollut tärkein asiakkaani, joten en voi vain jättää väliin.
Suuryritys pienen asiakkaana
6
84
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö oma tilitoimistosi osaa auttaa noiden tunnuslukujen kokoamisessa ja laskemisessa?
Samanlaisia tekemällä tehdyn tuntuisia, outoja kyselykaavakkeita joutuu täyttämään jos vaikka hakee Business Finlandilta jotakin tukirahan tyyppistä. Yleensä jostakin paikasta saa neuvoja ainakin näihin kaavakkeisiin.
Eivät ne silloin enää vaikeita ole täyttää. Mutta täysin tarpeettoman tiedon keräämisiltä ne silti edelleen tuntuu.
Kannattaa tehdä vaan ne kaikki shittipaperitkin, jos meinaa apurahoja saada taikka alihankinnan busineksessa pysyä.- Anonyymi
Pitää kysyä tilitoimistosta. Sekin on pikkufirma, jolla tuskin on kokemusta isojen firmojen tunnuslukujen laskennasta.
Ei niitä kaikkia papereita ihan tuosta vaan tehdä, jos haluaa kuitenkin rehellinen olla. Puhumattakaan laatujärjestelmästä auditointeineen, mutta sitä ei kai suoranaisesti vaadita.
- Anonyymi
Yleensä isoilla firmoilla on erilaisia esim. laatusertifikaatteja ja se edellyttää myös alihankkijoiden auditointia. Tämän takia kyseltitä. Lisäksi laskuja ei usein voi lähettää ilman ostotilausta ja summan täsmättävä sentilleen. Maksuaika voi olla myös pitkä.
Jos tuo lapun täyttäminen on vaikeaa niin 1 vaihtoehto hakea heille töihin tai etsiä pienempiä asiakkaita.- Anonyymi
Tuo on aivan jokapäiväistä, että lasku vaatii tilauksen ja tietysti laskun on vastattava tilausta.
Laatujärjestelmät kanssa tuli tututksi, kun olin töissä isossa yrityksessä. Aika raskasta ja kallista taitaa olla sellaisen saaminen ja ylläpito pienelle yritykselle. Suoraan sanoen typerintä hommaa missä olen ollut mukana tuo laatujärjestelmä auditointeineen. Kauhea kasa papereita, joita kukaan ei lukenut.
Voihan sitä töihin hakea, mutta eivät he halua itse suunnitella ja valmistaa tuotetta, minkä heille suunnittelen ja valmistan. Enkä ole kiinnostunut 9-17 työstä enää ellei ole pakko.
Muitakin asiakkaita on. Ympäri maailmaa ja osa varsin isoja yrityksiä, mutta niille olen myynyt vain yksittäisiä kappaleita ilman mitään vastaavaa. Tämä asikas tuo yli puolet liikevaihdosta eikä sitä ole helppo korvata. Tuotteeni on varsin kapealle alalle suunnattu.
- Anonyymi
"Suoraan sanoen typerintä hommaa missä olen ollut mukana
tuo laatujärjestelmä auditointeineen."
Noittenhan ISO-9001 laatujärjestelmien pitäisi taata, että jos vaikka joku osaava, avaintason työntekijä sairastuu tai lähtee pois firmasta, niin heti voidaan avata ISO9001-mappi, ja katsoa siitä tilalle nimetty, osaava varamies.
Tämmöistä mappijärjestelmää kuulemma isot tilaaja-asiakkaat arvostaa kovasti.
Minusta on aina kuulostanut täydeltä peperiselta humpuukilta tuollaiset ISO-laatujutut. Miksi muka jotakin mappeja jaksaisi joku henkilökunta pitää tuolla tavalla koko ajan ajan tasalla? Hyvä kun ehtivät omat hommansa päivittäin hoitaa, ja illalla kaljalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73849