Helsinki, kun apua ei saa mielenterveyteen

Mikä ihmeen systeemin helsingissä on tällä hetkellä menossa nuorten tai aikuisten mielenterveyden auttamisessa? Monet tuntuvat yhä jäävän ilman apua tai heitä käännytetään pois.

Esimerkkinä itse hain apua, kun olen oireillut suhteellisen voimakkaasti. Ensin kokeilun kunnan terveysasemaa, he sanoivat ettei heillä ole tarjotamitään apua. Sitten kokeilen opiskeluterveydenhoitoa, sieltä vastattiin ettei ole mahdollisuutta lähikontaktiin ja tuli pitkät listat kyselyjä ja turhanpäiväisiä keskusteluja sekä aikaa ei saanut kovin lähelle. Sitten kokeilen mieppiä, he sanoivat etteivät hoida opiskelijoita. Tästä päätellen tuntuu, että helsingissä on erittäin huonolla mallilla tämänhetkinen tilanne. Pitäisiköhän johonkin nettisivullekin laatia vaikka lista, että mitä reittiä tähän oikeasti pitäisi mennä. Alunperin olin halunnut itse lääkehoitoa ja oikeasti kunnon ammattilaisapua, mutta kun näyttää siltä, että pitää alkaa lähestyä lopulta seurakuntaa (mihin ei tunnu mitenkään kuuluvansa), kavereita tai 3.sektorin paikkoja läpi kahlaamalla; olo on tässä kohtia jo aika lyöty. Se, että pääsee edes puhumaan asioista, tuntuu olevan tosi hankalien kiemuroiden päässä. Nyt olo on mennyt siihen kohtaan, että tarvitsisin sairaslomaa ja mietin, että tuskin nyt sitten kunnan terveydenhuolto taaskaan ottaa vastaan. Tätä ennen olen ottanut tästä asiasta kuntaan noin 4 kertaa yhteyttä ja kaikilla kerroilla minut on käännytetty pois, koska heillä ei ole antaa aikoja ja myös on tullut väitteenä ettei heillä ole mielialan palveluita. Kuulostaa aivan uskomattoman tyhmiltä vastauksilta ja tavoilta miten asiat hoidetaan. Olisi myös kiva, että asioita voisi miettiä jonkun kanssa, eikä tarvisi kahlata kaikkea yksin läpi, välillä ei jaksa mitään.