Ovatko lapset onnellisia aborttikieltomaissa?

Elävillä lapsilla on aina mahdollisuus onnellisuuteen.

Jari Sinkkonen on sen äärellä, minkä jokainen vanhempi haluaa lapsestaan, onnellisen.

Onnellisuus ei ole vaurasta, suojattua, pettymyksetöntä, myötäsukaista elämää, kaikkea muuta. Varsinkin lapsi tarvitsee sopivassa suhteessa vastoinkäymisiä, selviytymisen kokemuksia, koettelemuksia, tylsää arkea, vaativia opettajia, ruokaa ja unta.

Mutta ennen kaikkea hän tarvitsee rakastavan vanhemman, ihailevia katseita, tavallisia tehtäviä, kavereita, onnistumisia, rutiineja ja ennustettavuutta.

Ja jos vanhemmista ei siihen ole, riittää että opettajasta tai jostakin muusta tasapainoisesta, lujasta aikuisesta on siihen.

Poukkoileva, omissa mieltymyksissään ja tunnevuoristoradassaan huristava aikuislapsi isänä tai äitinä saa lapsen ottamaan vanhemman paikan.

Sinkkonen vaatii meiltä vanhemmilta ihan yksinkertaisia asioita: olkaa aikuisia, ottakaa vastuu, rakastaa toisianne jopa enemmän kuin lapsianne, sillä lapset ovat teillä lopulta vain käymässä ja jonain päivänä teidän on pärjättävä kahdestaan.

Ilman Sinkkosen lapsuuden ja nuoruuden mekanismeja avaavia, lämpimällä huumorilla kirjoittamia teoksia suomalainen lapsiperhe olisi vielä avuttomampi kuin se nyt on.

Joku uskaltaa tässä kasvatuskaaoksessa sentään sanoa, että lapsella on yleensä sukupuoli, ainakin omassa mielessään. Eri asia sitten on, vastaako se genitaaleja. Useimmiten vastaa. Pippeli ja pimppi (bioooginen sukupuoli, kirj. huomio) ovat edelleen relevantteja kasvun tienviittoja pojaksi ja tytöksi.

Ja että taaperoikäisen paras paikka on kotona, vähintään yhden luotettavan aikuisen hoivattavana.

Ja että koulussa ei tarvita ensisijaisesti ilmiöiden pohdintaa, vaan selkeää perusasioiden opetusta ja silloin tällöin kunnon sulkeisia.

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/nyt-jari-sinkkonen-on-sen-aarella-mita-jokainen-vanhempi-haluaa-lapselleen-onnellisuutta/

Lasten onnellisuus ja turvattomuuden tunne ovat vähentyneet vuosikymmenten varrella, ihan tutkimustenkin mukaan. Asiaa on myös tutkittu. Yhden tutkimuksen tuoksen voi liittää tähänkin: https://www.avoin.helsinki.fi/ajankohtaista/2013/onnellisuustutkimus.htm Nuorten onnellisuus laskee yläkouluiässä

Tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä yleinen että kouluonnellisuus olivat yläkouluun siirtymisen jälkeen laskeneet. Tulos oli odotusten mukainen, kertoo Uusitalo-Malmivaara. Onnellisuuden laskuun vaikuttavat monet fysiologiset ja psykologiset seikat sekä sosiaaliset suhteet.

Tyttöjen onnellisuus oli laskenut jyrkemmin kuin poikien. Uusitalo-Malmivaaran mukaan tämäkin tulos oli odotettu: yläkouluikäisillä tytöillä on kovia paineita muun muassa sekä ulkonäön että koulumenestyksen suhteen. Lisäksi masennusoireita ja uupumusta esiintyy tytöillä tässä vaiheessa enemmän kuin pojilla.

Uusitalo-Malmivaara kertoo, että hän halusi tutkimuksessaan selvittää niitä asioita, jotka tekevät lapset ja nuoret onnellisiksi. Tutkimus on keskittynyt ns. positiiviseen psykologiaan, jonka perusperiaatteen mukaan voidakseen hyvin ihminen tarvitsee muutakin kuin pahoinvoinnin poistamisen. Asiaa voisi verrata terveydenhoidon ja sairaanhoidon suhteeseen: terveyttä kannattaa vaalia muutenkin kuin keskittymällä hoitamaan sairauksia.

Linkissä lisää!!!

IL UutisetKotimaa
Karu tilasto julki: Nuorten rikollisuus lähes kaksinkertaistunut. Sisä-Suomen poliisilaitos toi järkyttävät luvut julki: neljässä vuodessa alle 18-vuotiaiden tekemien rikosten määrä on lisääntynyt 80 prosenttia.

Vuonna 2018 nuorten rikoksia oli 421, kun niitä oli viime vuonna 759. Alle 15-vuotiaiden kohdalla kasvu on vieläkin rajumpaa: 213 rikoksesta 425 rikokseen. Ajan ilmiö on kaduille kokoontuminen kymmenien, jopa satojen nuorten porukoissa niin mopoilla, pyörillä kuin autoillakin.

Nuoretko siis onnellisia nykyajan "sivistyksen" keskellä? Sallikaa minun nauraa trollivitseillenne.

https://yle.fi/aihe/a/20-10002196
Onnellisuusprofessorin 8 oivallusta onnesta

1. Melkein kaikkeen tottuu

Tottuminen on kiusallista silloin, kun kyse on hyvistä asioista. Toisaalta tottuminen helpottaa elämää, sillä olemme kestäviä ja sopeudumme myös huonoihin asioihin. Kuitenkin vain melkein, sillä on myös asioita, joihin on vaikea tottua, kuten koetut vääryydet.

2. Onni ei liity määrään vaan laatuun

Muutamat hyvät ja läheiset ihmissuhteet merkitsevät paljon enemmän kuin lukuisat pinnalliset kontaktit.

3. Onnellisuus johtaa aktiivisuuteen, onnettomuus syiden etsimiseen

Onnellisena ja tyytyväisenä ihminen kiinnostuu monista asioista ja haluaa tehdä niitä. Silloin hän ei kysy, miksi olen onnellinen, toisin kuin onneton, joka haluaa tietää, miksi hän on onneton. Syihin takertuminen helposti passivoi.

4. Onnellisuutta voi lisätä jakamalla sitä

Onnellisuus ei ole nollasummapeliä, sillä onnelliset ihmiset haluavat jakaa sitä muillekin. Ystävällisyys ja avuliaisuus kuuluvat onnellisuuteen.

5. Onnelliset asiat opitaan ja oivalletaan

Jos haluaa edistää onnellisuuttaan, siihen on kaksi tietä: harjoitella tietoisesti auttamista, anteeksiantoa ja muita hyveitä tai oivaltamalla, mikä elämässä on tärkeätä ja arvokasta.

6. Etsiminen ja löytäminen on tärkeämpää kuin omistaminen

Etsivä tekee löytöjä ja kohtaa muita etsijöitä. Omistaminen on kuin korkea muuri, jonka takaa on vaikea nähdä, mikä on arvokasta.

7. Taitojen haastaminen tekee onnelliseksi

Silloin oppii paljon sekä onnistumisista että epäonnistumisista ja kokee lisäksi innostavia flow-tiloja eli ajan rientoa.

8. Omantunnon kuunteleminen edistää onnellisuutta

Omaatuntoaan kuunteleva ymmärtää, että kyse on oman onnen ohella myös yhteisestä onnesta, joka vaatii vastuullista elämänasennetta ja rehellisyyttä. Nöyrä itsekunnioitus on yhtä arvokas asia kuin onnellisuus.

Onnelliset ihmiset eivät tee abortteja!

Lasten perusturva Suomessa on monien tutkimusten mukaan järkkynyt nimenomaan "pakollisen päivähoidon" seurauksena, koska lapsi syrjäytyy perheen ja suvun perinteistä ja arkipäivästä ja kasvattajina ovat ne päiväkotitädit, joilla ei ole oikeuttakaan kasvattaa kuin sitä ainoaa oikeaa totuutta ja joka taas määritellään kulloinkin voimassaolevien -ismien mukaan.

Ap kysymyksessä taidettiin salaa viitata kulttuureihin, joissa ei ole länsimaista hapatusta, käsitellen ne niitä kulttuureja länsimaisen näkökulman kautta, jolloin ollaan jo täysin ulalla koko vertailukentällä. Mutta ei niissä kultuureissa kakarat kulje tupakka suussa kartsalla, eivät potki mummoja, eivät kokeile huumeita, eivät kiusaa opettajia. Ristiriidatkin käsitellään lähiperheen sisällä ja ratkaisemattomissa tilanteissa otetaan apuun suvun viisaimmat. Kannattaa muistaa viisaan kasvattajaopettajani sanat: Lapset eivä ole irtokarkkeja!!!

Meillä oli aikanaan tuttavaperhe, joka oli hyvin tummaihoinen ja tämän perheen kautta opimme ymmärtämään toisten kulttuurien tapaa kasvattaa ja voimauttaa lapset omaan kulttuuriinsa. Meillä raahataan lapset aamulla puoliunisina ja itkevinä päivähoitoon, jossa tädit sitten yrittävät kasvattaa lapsia "ajan ainoan totuuden mukaan". Jo lähtökohdan heikkous on se, että sekin kulttuuri on ulkoistettu sanoiksi ja opeiksi, mitkä eivät juurikaan kosketa tai liikuta lapsen mieltä, koska se on irrotettu lapsen arjesta päivähoidon seinien sisään. Vanhemmilta ei juuri voi oppia mitään elämänohjetta, koska vanhemmat ovat luovuttaneet kasvatuksen päiväkotiin ja kouluun. Taas tämän tummaihoisen perheessä (sisälsi suvun lähijäsenetkin) lapsia ei koskaan viety "päivähoitoon", vaan lapset kasvoivat perheen ja suvun sisällä oppien kulttuurin ja sen tavat sisältäpäin ja ne oli helppo sisäistää. Meillähän tuollainen lähestymistapa on kiellettyä ja sallittua on vain virallisen totuuden mukainen kasvatus, jolla on se suuri heikkous ja kompastuskivi, että lapsi oppii ehkä ulkonaisesti kulttuuritaustastaan jotain, mutta ei osaa sitä adaptoida omaan elämäänsä. Päiväkotitädit sanovat sitä ja tätä, mutta kun ollaan päiväkodin ulkopuolella, ei lapsella enää olekaan ympärillään sitä päiväkoti-infraa ja opit ja perhe ovat siksi usein merkityksettömiä. Siinä on yksi erityisen merkittävä tekijä, miksi lapset ja nuoret voivat pahoin. Vaikka maamme vauraus on ennätyksellinen, lapsia on vähän, perheiden ja sukujen yhteydet ovat vähäiset ja päiväkodissa opitut asiat eivät toimi perheissä ja sukujen keskellä.

Raha, varallisuus, itsemääräämisoikeus, oma vastuu valinnoistaan, toisten arvostus jne mitä näitä nykypäivän hömpötyksiä onkaan, on aiheuttanut sen, että lapset ovat usein aivan pihalla ilman tukirenkaita, perheen ja suvun yhtenäisyyttä ja yhteistoimintaa.

Vanha kasvattaja, eläkkeellä

Tälläistä on sikiökauppa, josta julkisuuteen ei puhuta mitään:
https://rumble.com/v1whtq0-follow-the-white-rabbit-click-clack-ddk-qnn-saveourchildren.html
Huomatkaa, että ne munuaiset poistetaan ilman puudutusta / nukutusta elävästä sikiöstä. Ja mitä näin saaduilla munuaisten kantasoluilla tehdään? Kasvatetaan / monistetaan ja näin saadut aromiaineet lisätään elintarviketeollisuuden valmistamiin tuotteisiin. Katso videolta, mihin eri tuotemerkkeihin ja tuotteisiin.
Tuttuja vai?

"Koska abortinvastustajat sanovat olevansa huolissaan nimenomaan lasten hyvinvoinnista, niin voisi olettaa aborttikieltomaiden lasten olevan maailman onnellisimpia." Hyvä, kun otit asian esille, on tosiaan tärkeää miettiä asiaa ihan vertailun vuoksikin, jotta aikamme lapsemme tyhjyys ja turvattomuus tavarapaljouden keskellä avautuisi.

Onnellisuus on yksi hyvinvoinnin edellytys, kyllä. Mutta se tärkein hyvinvoinnin edellytys on tietenkin oikeus elää. Se oikeus on lailla riistetty monissa ns. hyvinvointivaltiossa ja lapsen oikeuksien sijaan keskitytäänkin naisen kokemaan oikeuteen ja se tarkoittaa monesti toisten oikeukien hävittämistä, esim. juuri abortilla. Abortissahan riistetään mahdollisuuskin elämässä kokea hyvinvointia ja olla onnellinen.
Suomessahan, entisessä hyvinvoinnin ja onnellisuuden ykkösmaassa onkin lasten onnellisuuden tunne korvattu naisen oikeudella surmata jälkeläisiään ja kokea itse sitä elämän onnen harhaa, joka ei tullutkaan valinnanvapauksista, tyhjistä kodeista, omaisuudesta ja mahdolisuudesta valita lapsiluku.

Veikkaan, että monessa maassa, joissa abortti on vaikeasti saatavilla ja jopa kiellettykin, on lapsen ja naisen oikeus onneensa paljon vahvempi kuin meillä, jossa äidit raahaavat nukkuvat lapsensa hoitoon itse työhön mennessään ja töiden jälkeen raahautuvat hoitopaikan kautta kotiin kohtaamatta lastaan, hänen ilojansa ja surujansa juurikaan arjessa. Monissa maissa äiti on kotona kellon ympäri tukemassa ja turvaamassa elämän alkua ja turvallista kokemuspohjaa, sitä että äiti oli aina kaikessa mukana, ilossa ja surussa sekä kodin askareissa tukien, ohjaten ja turvaten. Samaa meillä koettiin vielä 50- ja 60-luvuilla, joista vielä monella on muistoina ajat, jolloin elämä oli turvallista ja antoisaa, vaikka leluröykkiöitä ei ollutkaan. Isä taas oli vieraampi syystä, että teki paljon töitä. Onni on läsnäolossa, ei tavaran paljoudessa. Kyllä, ymmärrän että se aika ei enää tule takaisin, valitettavasti. Nyt lapsille on paljon läheisempi päiväkodin täti kuin omat vanhemmat ja tavaroidden paljous.

Minulla on lapsuudesta hienoja muistoja, kylän kakarat kokoontuivat usein toistensa luokse ja ulkona leikittiin erilaisia pihaleikkejä eikä silloin koskaan ollut puutetta mistään, vaikka olimmekin kaikki monilapsisista köyhistä perheistä. Mutta kylämme kesken oli hieno yhteishenki ja lapset olivat kaikessa elämässä osa yhteisöä. Nyt kaikki ovat niiiiin yksilöä, ettei enää toistensa seuraan sovi, jos ei ole sitä tai tätä uutta älypuhelinta yms vimpainta ja ylimääräiset lapset lopetetaan jo äitinsä kohtuun! Onneako se????? Kunhan kysyn. Ja kyllä, olen huolissani nykyajan lapsista, heidän traumoistaan ja heidän perinnöstään tuleville sukupolville.

Niinhän ne näyttää olevan

Yksi näkökulma on jätetty (tarkoituksellako?) pois kirjoituksista:
Islamin maissa mm. äiti on aina kotona lapsiaan hoitamassa ja apuna on usein suvun muitakin naisia, jolloin lapsi ei ole koskaan yksin, turvattomana kotona. Näin ei ole meillä Suomessa. Lapsi voi olla pitkiäkin aikoja yksin, kun äiti käväisee kaupassa tms. Lapsista huolehditaan hyvin ja heidät kasvatetaan yhteisöllisiksi ja toisten kanssa toimeentuleviksi aivan eri tavalla kuin meillä. Poikkeuksena on lestadiolaisalueemme, jossa on samankaltainen kulttuuri huolehtia lasten tarpeista ja turvasta. Meillähän täällä etelässä lapsi raahataan unisena päivähoitoon, jossa suuri lapsilauma huutaa ja itkee väsymyksestä ja liiasta melusta eikä rauhaa juurikaan ole omiin ajatuksiin. On se sitä edistystä! Vai onko?