Jos minä olisin huijannut,käyttäen toisen henkilön nimeä,kolmatta henkilöä. Ja päästänyt perättömiä tietoja huijarille,siitä jonka nimeä on käytetty.
Niin onko tässä tapauksessa huijaus ainut asia mitä tutkitaan,kun on tehty rikosilmoitus.
Huijaus käyttäen toisen nimeä
7
470
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä asiasta teit rikosilmoituksen?
- Anonyymi
Riippuu tapauksesta, saattaisi olla vaikka petos-nimikkeellä.
- Anonyymi
Ap tässä. Olen se jonka nimeä on käytetty tällaisessa huijauksessa. Siis vain se petos tutkitaan,niinkö? Eikä sitä muuta,eli tuota toisena henkilönä esiintymistä,ja muuta sitä mitä siinä ohessa on,eli tälle jonka nimeä käytetty,on tullut ns kuraa niskaan.
Ja,voiko siis normaalisti käydä töissä,ettei vaikuta työsuhteeseen kun asia on tutkinnassa. En siis itse oo ilmoitusta tehnyt vaan se huijattu on.
Mietin näitä oheisjuttuja,että onhan tässä toinenkin uhri.- Anonyymi
Kyllä ihminen saa esiintyä vaikka Aku Ankkana, mutta onko se rikos riippuu kenelle väärän nimen kertoo ja onko siitä aiheutunut taloudellista vahinkoa, tai vähäistä suurempaa haittaa. Suurin osa Suomen artisteistakin esiintyy yleisölle aivan muulla nimellä, kuin oikealla nimellään.
Viranomaisille on aina kerrottava oikea nimi, kun viramomainen sitä kysyy. Jos tilaa jotakin jonkun toisen nimellä, silloin toteutuvat väärennys ja petos. Se kenen nimeä on käytetty on asianomistaja.
Jos toisen nimellä esiintyminen on aiheuttanut taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa on kyse identiteettivarkaudesta.
- Anonyymi
Että tutkitaanko diinä ensinkään esim identiteettiin kohdistunutta väärinkäyttöä? Tai sitä soppaa,kun petoksen uhri mättää ns kuraa tän identiteettivarkaan uhrin niskaan ennen kuin tajuaa tulleensa huijatuksi.
- Anonyymi
Digiajan kuumenevaa tietovuotoa...
Identiteettivarkaus ei ole sama asia kuin kutsuminen itseään jollakin toisella kuin omalla nimellään.
Rikoksen edellytys on taloudellinen vahinko tai vähäistä suurempi haitta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52831- 53796
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10670Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604