Putin ja sota

Näen Venäjän iskevän Puolan Varsovaan, jolloin muut Natomaat kokoavat voimansa Venäjää vastaan. Sotaa ei voida välttää ja monet Euroopan maat joutuvat kärsimään. Kiina ei osallistu Venäjän valtapyrkimyksiin ja Turkin Erdokan vahvistaa asemaansa yhtenä maailman johtajista. Turkki tulee olemaan ratkaisevassa asemassa rauhan saavuttamisessa. Erdokan ei kumarra Moskovaan päin, vaikka siltä voi näyttää. Hän on piinkova johtaja ja hyvin älykäs ja suurvaltapelissä voittaja. Myöskin eurooppalaisten ainoa toivo.
2308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Venäjä ja sen liittolaiset ovat euroopan ja koko maailman ainoa toivo!
Miksi?

koska se taistelee sitä pahaa pyrkimystä vastaan joka tahtoo olla yksi maailman järjestys eli, uusi uljas maailma.

Nyt Kiina sekä Intia että monet muut isot maat Venäjän mukana ovat tätä uutta uljasta maailman valtaa vastaan!

ellei ole tätä vastavoimaa, paha saa heti täyden voiton, eli orjuuttaa koko maailman.

se että Ilmestyskirja sanoo että se paha kyllä saa koko maailman, mutta nyt Venäjä, etunesässä, hidastaa tätä hanketta.

Luekkaa ja oppikaa.

Äänestä

Minäkin näin jo viime keväällä 2022 toukokuussa unessa näyn ,"että Venäjän laskuvarjosotilaat hyppäsivät varjoillaan Puolaan, lähelle Puolan rajaa Länsi-Ukrainan kohdalla, alkoivat ampua käsiaseillaan ja näkyi räjähdyksiä jotka osuivat rakennuksiin. Katselin tilannetta Puolan rajan lähellä olevassa korkeasta rakennuksesta, jossa oli ihmisiä jotka auttoivat Ukrainan pakolaisia.." Heräsin unesta ja tuli ymmärrys, että Venäjä hyökkää Puolaan!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näen Venäjän iskevän Puolan Varsovaan, jolloin muut Natomaat kokoavat voimansa Venäjää vastaan. Sotaa ei voida välttää ja monet Euroopan maat joutuvat kärsimään. Kiina ei osallistu Venäjän valtapyrkimyksiin ja Turkin Erdokan vahvistaa asemaansa yhtenä maailman johtajista. Turkki tulee olemaan ratkaisevassa asemassa rauhan saavuttamisessa. Erdokan ei kumarra Moskovaan päin, vaikka siltä voi näyttää. Hän on piinkova johtaja ja hyvin älykäs ja suurvaltapelissä voittaja. Myöskin eurooppalaisten ainoa toivo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu