Massamurha Fallujahissa

Oheinen artikkeli, johon on koottu silminnäkijöiden kertomuksia Fallujahista, todistaa selkeästi jälleen kerran, että USA:n toimintatapa lähenee natsien keinoja päivä päivältä enemmän. Siviilien, perheiden ampumisia/teurastuksia jokeen kun he yrittävät paeta kaupungista, miehiä ei päästetty kaupungista ulos, vaan käännytettiin takaisin kaupunkiin, koska kaikki aseikäiset miehet oli päätetty teurastaa.

http://www.socialistworker.co.uk/article.php4?article_id=3709

Tiedättekö, että Fallujahiin ei ole palannut kuin murto-osa pakolaisista, koska kaupunki on tuhottu, satoja taloja on raunioina, mikään ei toimi, perheiden miespuolisista jäsenistä suurin osa on teurastettu. Siinä on myös syy, miksei USA ole päästänyt puolueettomia uutistoimistoja kaupunkiin, tosin eihän niitä päästetä koko maahan.

Herätkää ihmiset huomaamaan, että Hitlerin natseja vastaava hirmuhallinto on keskuudessamme ja sen teot pahenevat päivä päivältä, koska muu maailma ei ole noussut riittävästi vastarintaan!
18773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja keskustelimme asiasta jo viime marraskuussa eli silloin kun se kansanmurha tapahtui!

mutta kukaan ei aseta massamurhasta vastuullisia oikeuteen, miksei?

Äänestä
  • Maailma ei välitä vielä tarpeeksi, jos koskaan. Jos ei pysähdytä ajoissa, maailma ajautuu scifi-elokuvissa kuvattuun totalitarismiin ja orwellin ennustamaan valvontakoneistoon.

    Hyvin huomaa tälläkin foorumilla, kuinka ainakin joihinkin on uponnut hyvin demokratian vastaisten voimien propaganda, joka typistää demokratian oikeudeksi äänestää jotakin joskus, yrittäen peittää sen tosiasian, että demokratia on KANSANVALTA, joka edellyttää kansalaisaktiivisuutta tai vähintäänkin kansalaiskeskustelua, vapaata mediaa jne. USA:ssahan ei ole esim. vapaata mediaa, koska sen omistaa suurimmaksi osaksi valtaapitävä ääriliike tai sen tukijat.

    Äänestä

  • Jan-Erik kirjoitti:

    Maailma ei välitä vielä tarpeeksi, jos koskaan. Jos ei pysähdytä ajoissa, maailma ajautuu scifi-elokuvissa kuvattuun totalitarismiin ja orwellin ennustamaan valvontakoneistoon.

    Hyvin huomaa tälläkin foorumilla, kuinka ainakin joihinkin on uponnut hyvin demokratian vastaisten voimien propaganda, joka typistää demokratian oikeudeksi äänestää jotakin joskus, yrittäen peittää sen tosiasian, että demokratia on KANSANVALTA, joka edellyttää kansalaisaktiivisuutta tai vähintäänkin kansalaiskeskustelua, vapaata mediaa jne. USA:ssahan ei ole esim. vapaata mediaa, koska sen omistaa suurimmaksi osaksi valtaapitävä ääriliike tai sen tukijat.

    Senaatissa meni sitten läpi ehdotus uudesta elektronisesta tunnistuskortista, jota ilman ei Yhdysvalloissa voi matkustaa junilla tai lentokoneilla edes maan sisäisesti (vuodesta 08 lähtien). Samaa korttia on näytettävä myös pyrkiessään sisälle mihin tahansa "federal" rakennukseen.

    Jättääköhän ne vangit, joilla ei ole korttia, vankilan ulkopuolelle...

    Äänestä

Kenen muun kuin usafobiaa kärsivän intresseihin kuuluu 'varastaa' toisten käyttämiä nickejä - nyt oli näköjään minun vuoroni. Rane,Arto... jne ovat saaneet kokea saman.

Ainakin huomaa että usafobikoilla on hankalaa,ja heitä vituttaa kun saavat jatkuvasti turpiinsa,niin verbaalitasolla kuin pian ... ...

- "Kissankuppi takaraivoon" vaan punikki "moonmanille" .... tarviikohan sun kauaa enää odotella, sillä minulle et jää anonyymiksi, sen takaan, ja sitten ei saatanan punikkipelle autakkaan kitistä ja vinkunua äireen helemoossa apua ... kai saatanan pelle käsitit nyt.

Äänestä
  • Rekisteröity nimimerkki " J.R " on kaiken tämän nickien itselleen rekisteröinnin takana !

    Äänestä

  • kuka kukin on ? kirjoitti:

    Rekisteröity nimimerkki " J.R " on kaiken tämän nickien itselleen rekisteröinnin takana !

    Linkittämisestä ja Irakin "tuntemisesta" päätellen minäkin uskon että rekisteröity J.R nimimerkki taitaa sittenkin olla tämän kaiken häiriköinnin takana.

    Äänestä

  • T: ex. zzyyzz, dxz, dxy. Nykyisin kirjoitan ei nickeillä, kun persoonaani ei jätetty rauhaan vaan jokainen nicki yksi toisensa jälkeen kaapaatiin.

    Hyvä jos olet saanut sen häirikön selville.

    Äänestä

  • Hyvät kaverit ei "TOVERIT", minä huomasi ensinmäisistä lukemisista lähtien että tässähän on oikea kommari LIERO, mikä ei KAIHDA mitään "sanomisissaan"!!!!!

    Esiintyi silloin kun tulin palstalle päänikkinä "moonman" siitä tämä minun nimitys johtuu ja sivunikkeinä oli esim. arosusi, sivusta, akkamainen tyyppi harasataa myös naisten nimiä kuten arja, hertta, ajatar ja sadat vokaali nikit!!!

    Nykyinen nikkien SIEPPAUS ON ALIN NOTEERAUS mitä tämä stalinisti pieru on saanut aikaan palstalla!!!

    Toivottavasasti moni ehtii lukea ennen kuin "shefu" poistaa tämän viestin moonmannin käskystä!!!

    Äänestä

  • Ranulisti kirjoitti:

    Hyvät kaverit ei "TOVERIT", minä huomasi ensinmäisistä lukemisista lähtien että tässähän on oikea kommari LIERO, mikä ei KAIHDA mitään "sanomisissaan"!!!!!

    Esiintyi silloin kun tulin palstalle päänikkinä "moonman" siitä tämä minun nimitys johtuu ja sivunikkeinä oli esim. arosusi, sivusta, akkamainen tyyppi harasataa myös naisten nimiä kuten arja, hertta, ajatar ja sadat vokaali nikit!!!

    Nykyinen nikkien SIEPPAUS ON ALIN NOTEERAUS mitä tämä stalinisti pieru on saanut aikaan palstalla!!!

    Toivottavasasti moni ehtii lukea ennen kuin "shefu" poistaa tämän viestin moonmannin käskystä!!!

    no minua ainakin naurattaa TOVERI Rane...

    mutta tottapuhuen milloin aiot sanoa oikeasti jotain jostain asiasta.

    esimerkiksi oman analyysisisi Irakin tämän hetkisestä tilanteesta.

    Minun puolestani voit olla puolesta tai vastaan tai vaikka päinvastoin.

    MUTTA SANO JOTAIN MAAILMAN MENOSTA älä nikeistä tai SIROLA-opistosta, joka katosi NeuvostoLIITON !!! myötä jo viime vuosituhannella.

    sinunkin juttusi pysysisivät kauemmin, kun ne eivät olisi semmoista SÄÄLITTÄVÄÄ vikinää multinikeistä!!!

    Äänestä

  • Ranuli kirjoitti:

    KOLAHTIKO NIKKISIEPPARI LIEROLLE!!!!

    Nuole sinä vaan SADDAMIN PERSETTÄ ja SIEPPAA TOISTEN NIKKEJÄ!!!

    Teet "OIKEIN HYVÄÄ" KOMMUNISMILLE että kaikki näkee minkä laisia LIEROJA ÄÄRIKOMMARIT ON!!!

    TULIKO ASIAA STALINISTILLE!!!!

    sun ihan omalta kotisivulta...

    mutta niinkuin sanoin

    heti kun alat oikeasti keskustelemaan maailman menoon liittyvistä kysymyksistä, niin saat myös asianmukaisen kohtelun.

    Äänestä

  • käy kattoon mun pullea kuva kirjoitti:

    olipa se näky http://galleria.suomi24.fi/Ranuli

    Äänestä

  • käy kattoon mun pullea kuva kirjoitti:

    sun ihan omalta kotisivulta...

    mutta niinkuin sanoin

    heti kun alat oikeasti keskustelemaan maailman menoon liittyvistä kysymyksistä, niin saat myös asianmukaisen kohtelun.

    Ei ole paljonkaan "puhumista" KOMMUNISTILIERON KANSSA!!!

    Jatka sinä vaan saddamin PERSEEN NUOLENTAA SENHÄN SINÄ OSAAT "KIITETTÄVÄSTI"!!!! TULIKO ASIAA?????

    Äänestä

  • Ranuli kirjoitti:

    no minua ainakin naurattaa TOVERI Rane...

    mutta tottapuhuen milloin aiot sanoa oikeasti jotain jostain asiasta.

    esimerkiksi oman analyysisisi Irakin tämän hetkisestä tilanteesta.

    Minun puolestani voit olla puolesta tai vastaan tai vaikka päinvastoin.

    MUTTA SANO JOTAIN MAAILMAN MENOSTA älä nikeistä tai SIROLA-opistosta, joka katosi NeuvostoLIITON !!! myötä jo viime vuosituhannella.

    sinunkin juttusi pysysisivät kauemmin, kun ne eivät olisi semmoista SÄÄLITTÄVÄÄ vikinää multinikeistä!!!

    mutta, kun muutamille ainoa oikea asia on usa:n haukkuminen ja stalinistinen propaganda.

    Jos siis liityn SKP:hen niin saan asiallista kohtelua ja nickiäni ei pöllitä?

    Muutamien kanssa nyt on vaan mahdotonta puhua asiaa, jos asiasta ei ole samaa mieltä.

    Äänestä

  • on puhuttukkin kirjoitti:

    mutta, kun muutamille ainoa oikea asia on usa:n haukkuminen ja stalinistinen propaganda.

    Jos siis liityn SKP:hen niin saan asiallista kohtelua ja nickiäni ei pöllitä?

    Muutamien kanssa nyt on vaan mahdotonta puhua asiaa, jos asiasta ei ole samaa mieltä.

    Mistä se taas tulee, että jos joku arvostele (usein myös perustellen) Usan toimia, niin silloin henkilö on KOMMARI ja Saddamin PERSEENnuolia.
    ja sinun mielestäsi stalinisti.

    neukkulahan häipyi jo viime vuosituhannella.

    sinun nikkiäsi ei kukaan pölli jos et itse rupea häiriköimään.

    Äänestä

  • Ranulisti kirjoitti:

    Ei ole paljonkaan "puhumista" KOMMUNISTILIERON KANSSA!!!

    Jatka sinä vaan saddamin PERSEEN NUOLENTAA SENHÄN SINÄ OSAAT "KIITETTÄVÄSTI"!!!! TULIKO ASIAA?????

    no ei tullut asiaa mutta kai sinulla muuten tuli, kun olet selvästi koprofiili vai miten minun on ymmärrettävä tuo kiinnostuksesi nuolentaan?

    Äänestä

natseis oli???????????

Äänestä

USA käyttäytyy kuin Villin Lännen pyssysankari, mutta huomaa, että hänen metodinsa eivät toimi sivistyneessä maailmassa.

Vietnamista oli tarpeeksi paljon aikaa, että piti toistaa sama tyhmyys!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jan-Erik kirjoitti:

Oheinen artikkeli, johon on koottu silminnäkijöiden kertomuksia Fallujahista, todistaa selkeästi jälleen kerran, että USA:n toimintatapa lähenee natsien keinoja päivä päivältä enemmän. Siviilien, perheiden ampumisia/teurastuksia jokeen kun he yrittävät paeta kaupungista, miehiä ei päästetty kaupungista ulos, vaan käännytettiin takaisin kaupunkiin, koska kaikki aseikäiset miehet oli päätetty teurastaa.

http://www.socialistworker.co.uk/article.php4?article_id=3709

Tiedättekö, että Fallujahiin ei ole palannut kuin murto-osa pakolaisista, koska kaupunki on tuhottu, satoja taloja on raunioina, mikään ei toimi, perheiden miespuolisista jäsenistä suurin osa on teurastettu. Siinä on myös syy, miksei USA ole päästänyt puolueettomia uutistoimistoja kaupunkiin, tosin eihän niitä päästetä koko maahan.

Herätkää ihmiset huomaamaan, että Hitlerin natseja vastaava hirmuhallinto on keskuudessamme ja sen teot pahenevat päivä päivältä, koska muu maailma ei ole noussut riittävästi vastarintaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu