Brexit-Britanniassa vihannespula

Anonyymi-ap

Osa Britannian kauppaketjuista on joutunut ottamaan käyttöön vihannesten myyntirajoituksia.

Talviaikaan valtaosa Britanniassa myytävistä vihanneksista tulee Välimeren alueelta, missä talvi on ollut vaikea. Lumisateita ja pakkasta on ollut yhtä lailla Espanjassa, Italiassa kuin Kreikassakin.

Pahin pula on jäävuorisalaatista ja parsakaalista, mutta myös kesäkurpitsan ja munakoisojen myyntiä on rajoitettu.

Esimerkiksi Tesco sallii asiakkailleen vain kolmen jäävuorisalaatin ostamisen yhdellä ostoskerralla. Morrisonsilla raja on jäävuorisalaateissa kaksi kappaletta ja parsakaalissa kolme, kertoo BBC.

Monet kaupat, joissa rajoituksia ei ole, toivovat kuitenkin, etteivät asiakkaat hamstraisi vihanneksia. Sosiaalisessa mediassa leviää kuvia tyhjistä vihanneshyllyistä ja kauppiaiden pahoitteluilmoituksista

Osa kaupoista toteaa, ettei pulaa ole. Kauppiaat ovat pyrkineet korvaamaan Välimeren satovahinkoja tuomalla esimerkiksi lehtisalaattia Yhdysvaltain Kaliforniasta.

Hinnat ovat kuitenkin nousseet hurjasti. Jäävuorisalaatti maksaa tavallisesti 40 pennyä, mutta nyt hinta on jo 1 punta 19 pennyä. kertoo Daily Mail.

18

150

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      S o -si a- li- sti -n - paskapuhetta. Eo oo pulaa.. Popeda- sukset. Sosialisti valehtelee AINA.

      • Anonyymi

        Onneksi EUssa ei ole. Vihannekset voivat hyvin ja johtavat koko EUta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi EUssa ei ole. Vihannekset voivat hyvin ja johtavat koko EUta.

        No mutta EUssahan niitä juuri onkin,vihanneksia. Näkyy ja kuuluu.


    • Anonyymi

      Ei ihme,että EU-vihaajat unelmoivat fixitistä.
      Sillähän saadaan Suomi samaan kaaokseen ja pulaan,kuin ihannemaanne Britannia.

      • Anonyymi

        Miksi yksikään eduskuntapuolue ei vaadi fixitiä?


      • Anonyymi

        Se on pakko tehdä koska EU ei käsitä ikinä että ruokapula on käsillä sen maatalouspolitiikan takia jolla tuetaan vain suuria tiloja joilla ei ole työntekijöitä. Jos orjatyövoima loppuu niin kuolemme nälkään.


      • Anonyymi

        Meillä Suomessa on pula rahasta. Kaupassa on vihanneksia, mutta taskussa ei rahaa.


    • Anonyymi

      Britanniassa supermarkettien tyhjät hedelmä- ja vihannestiskit kuumentavat tunteita ja ovat johtaneet kiihkeään väittelyyn siitä, kenen syytä puutteet ovat.

      Pulaa on viime aikoina ollut niin parsakaalista, kurkusta, salaatista, tomaateista, paprikasta kuin vadelmista ja muista tuotteista.

      Tämä on joidenkin mielestä ilmiselvästi seurausta brexitistä ja sen aiheuttamista kaupan esteistä, toiset syyttävät Espanjan kylmiä säitä, kallista energiaa ja supermarkettien äärimmäistä hintakilpailua.

      Monet ruokakaupat ovat alkaneet säännöstellä tuotteiden myyntimääriä ja sallivat asiakkaiden ostaa joistakin tuotteista enintään kolme kappaletta kerrallaan. Tilanteen ei odoteta hellittävän vielä viikkoihin.

      Britannian hallitus on selittänyt toimitusvaikeuksia kylmällä säällä eteläisessä Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, joista suurin osa tuoreista tuotteista tuodaan. Samalla hallitus on ehdottomasti kiistänyt, että ongelmat olisivat seuraus brexitistä.

      • Anonyymi

        Ainoa tuotantotekijä joka EUssa vielä on ,on orjat Afrikasta.nekin niin nälissään etteivät jaksa tehdä työtä. Kansa bilettää eikä ole ajan tasalla mistään.


    • Anonyymi

      Et kai käy kaupassa itse? Suomessahan on ollut vihannepula syksystä lähtien. Suomessa ei kannata enää mikään EUn takia. Lopetin vihannesten syönnin kokonaan.Halpa ratkaisu.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

        Kyllä vihanneksia riittää.

        Tosin myös EU-vihaajien valeita niiden pulasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        Kyllä vihanneksia riittää.

        Tosin myös EU-vihaajien valeita niiden pulasta.

        Moi frendi sä pääsit kämpilles ihanaa mut muist sä et mä malsojin sun taxis niing


    • Anonyymi

      Lihaa syövän heteromiehen unelma. Kuka niitä kaninrehuja kaipaakaan?

    • Anonyymi

      Juuri tulin Britanniasta ja siellä ei ole pulaa todellakaan yhtään mistään eli kaikki on vain näiden korruptoituneiden EU mielisten hölinää.) Suomen pitää erota täsätä korruptoituneesta ja EU mahdollisimman pian

      • Anonyymi

        Britit ovat ruokapulasta aivan eri mieltä.
        He katuvat brexitiä,johon heidät valekampanjalla harhautettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Britit ovat ruokapulasta aivan eri mieltä.
        He katuvat brexitiä,johon heidät valekampanjalla harhautettiin.

        Eräs tuttavani on töissä euroopan unionin tärkeässä virassa,ja hän on kertonut että Britannialla ei ole mitään hätää mutta euroopan unionin komisio haluaa antaa sellaisen vaikutelman.Suomen osuus pohjoismaiden velasta on tällä hetkellä suurin.Esko Aho joka toimi aikaan keskustan pääministerinä lupasi ettei Suomi velkaantuisi mutta miten onkaan käynyt? Suomi on velkaantunut pohjoismaiden eniten se on myönnettävä.


    • Anonyymi

      Kun Yle uutisoi brittien vihannespulasta, LIDL tuplasi seuraavana päivänä hollantilaisen tomaatin hinnan Suomen myymälöissään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2426
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      39
      1534
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      898
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe