Kenelle elämä kuuluu?

Anonyymi-ap

Tämä on lähinnä niille, jotka uskovat Jumalaan.

Kun koulussa aikoinaan opin, miten eämä saa alkunsa naisen kohdussa,
niin minulle tuli täysin selväksi, että ehkäisytavan täytyy olla
ihmiselämän alun ehkäisevää.

Myöhemmin sain tieteellisiä todisteita oppimisen alkamisesta jo kohdussa.

Kristillisen kasvatuksen saaneena, pidän Jumalaa elämän Luojana, Antajana, Ylläpitäjänä. Kun naisen kehossa toinen elämä saa alkunsa,
se sikiön elämä ei kuulu naiselle, vaan nainen tulee vastuulliseksi
sen elämän huoltajana.
Elämä naisen kohdussa kuluu Jumalalle ja uudelle ihmisalulle!

2Mooseksen kirja tuo esille tapauksen, jossa kaksi miestä tappelee ja
raskaana oleva nainen menee väliin ja vahingoittuu.
Jumalan lain mukaan tilanteesta riippuen maksetaan vahingonkorvaus.
Mutta jos sikiö kuolee, niin lain mukaan tulee maksaa henki hengestä!
Toisin sanoen Jumala laskee sikiön eläväksi ihmiseksi.

Myös kuningas Daavid kuvailee ylistyspsalmissa, miten Jumala näkee
kaikki tulevat päivät alkiosta asti, kun sikiö kehittyi äidin kohdussa.
Siis Jumala seuraa ihmisen kehitystä elämän alusta.

Ihmettelen nykyistä tapaa abortoida kemiallisesti.
Naiselle annetaan lääkkeitä tietyin väliajoin,
kunnes sikiö abortoituu. Useinmiten WC:n!
Siis häväistään ihmisolento ensin tappamalla ja
hävittämällä ulosteiden mukana viemäristöön!
Voiko olla häpeällisempää tapaa hävittää ihmiselämä,
jota nainen on kantanut kohdussaan vastoin tahtoaan.

Tietysti on muitakin tapoja tehdä abortti, mutta
mikään niistä ei tunnusta ihmisarvoa,
vaikka sikiö olisi todettu terveeksi, kuten äitikin,
joka olisi ollut kaikin puolin kykenevä hoitamaan lapsen.
Ihminen kaikkine ominaisuuksineen lasketaan saastaksi,
roskaksi, joka tulisi estämään naisen vapaampi elämä.

Tämän tekee mahdolliseksi lääkärit, sairaanhoitajat ja
lääketeollisuus kaikkine tarvittavine myrkkyineen!
Lääkärit, jotka ovat vannoneet pelastavansa elämää.

Vieläpä niitä, jotka tuovat esille elämän alun ja kehityksen,
heitä halveksitaan, syyllistetään ja vaiennetaan kuin rikollisia!
Todelliset murhaajat laki ja yhteiskunta suojelee!

95

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      2 Mooseksen kirja 21:22,23

      • Anonyymi

        Psalmi 139:16

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psalmi 139:16

        Psalmit 137:9

        Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psalmit 137:9

        Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

        Mikähän mahtoi olla tämä tilanne, jossa lapsen koulema katsottiin armollisemmaksi teoksi kuin eloon jättäminen!

        Historia kertoo monista tapauksista, jolloin
        vanhemmat ovat syöneet omia jälkeläisiään.
        Myös Raamattu mainitsee kannibalismin.
        Niin suureen ahdistukseen saarretussa kaupungissa
        nälkää näkevät saattoivat joutua.
        Meidän päivinämme kuulemme uutisista sotilaiden raadollisuudesta, ahdistuksesta, vihasta, joka saa toimimaan epäinhimillisesti.

      • Anonyymi

        Psalmit 137:9 FB38
        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"

        Siinä Raamatun "ihmisoikeusopetusta"

        Naiset kaupattiin jo pikkutyttönä seksileluksi vanhoille äijille kuten nytkin vielä tapahtuu.

        TAAS sama levy... Tuo kohtahan kertoo nimenomaan ideologiasta, jota myös abortintekijät ja -edistäjät nykypäivänä "autuuden" toivossa toteuttaa.. tietenkään normaalien ihmisten elämään ei lasten murskailut kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psalmit 137:9 FB38
        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"

        Siinä Raamatun "ihmisoikeusopetusta"

        Naiset kaupattiin jo pikkutyttönä seksileluksi vanhoille äijille kuten nytkin vielä tapahtuu.

        Näin se menee epätäydellisessä ihmiskunnassa.
        Raamattu on täynnä raadollisuutta aina Eedenin tapahtumista alkaen.
        1 Mooseksen kirja kertoo, miten ihmiset seurasivat vahvoja väkivallan miehiä tunteakseen turvallisuutta ja naisen halveksiminen ja syyttäminen alkoi Aadamista. "Vaimo, jonka minulle annoit... aiheutti tämän!" Todellisuudessa syytettiin Jumalaa huonosta tavarasta.
        Niin se tulee jatkumaan. Eihän mies koskaan näe itsessään heikkouksia.
        Hänet luotiin luomakunnan kruunuksi ja hän luo lait omaksi hyväkseen.
        Kummasti täällä pohjoismaissa, kun lukee historiaa, moni kuningas nai itseään huomattavasti vanhemman naisen. Vallanhalusta tietysti!
        Muslimeilla on uskontonsa mukaan oikeus useampaan vaimoon.
        Miten on kristillisissä maissa? Montako rakastajatarta mies voi pitää?
        Lapsia eri naisten kanssa ja useampi perhe tunneperäisessä ja taloudellisessa puutteessa. Ihmiskunnan historia on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja meidän päivinämme lapsia käytetään hyväksi jopa syntymästä asti. Tytöt ovat olleet incestin uhreina ja nyt ovat myös pojat enenevässä määrin. Pidätkö sitä Jumalan tahtona?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän mahtoi olla tämä tilanne, jossa lapsen koulema katsottiin armollisemmaksi teoksi kuin eloon jättäminen!

        Historia kertoo monista tapauksista, jolloin
        vanhemmat ovat syöneet omia jälkeläisiään.
        Myös Raamattu mainitsee kannibalismin.
        Niin suureen ahdistukseen saarretussa kaupungissa
        nälkää näkevät saattoivat joutua.
        Meidän päivinämme kuulemme uutisista sotilaiden raadollisuudesta, ahdistuksesta, vihasta, joka saa toimimaan epäinhimillisesti.

        Mooseksen 5. kirja 21 luku:

        18Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä, 19niin hänen isänsä ja äitinsä ottakoot hänet ja viekööt kaupunkinsa vanhinten eteen, asuinpaikkansa porttiin, 20ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'. 21Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi.

        😏

        Siinä raamatullista suhtautumista lapsiin.

        Sehän on jo kertaalleen selvitetty että kyse oli tosiaan paheellisesta AIKUISESTA "pojasta"... vai minkälianen LAPSI olisi juomari, irstailija ym.?

        Jos aikuisia lapsia kehotetaan tappamaan niin sekö on susta ok, ja noudatat itsekin tätä mutta samalla suun avauksella väitetään, sinäkö väität että abortti on tappamista ja on väärin?

        Jos on raamatun lukenut niin jokainen tietää ettei sieltä löydy mitään mikä ottaa kantaa aborttiin. Oli siihen aikaan hankala tehdä aborttia, kun ainakaan missään alkurakaudessa sitä ei voinut tehdä. Ei ollut mitään keinoja kuin epävarmat myrkyt. Ja syntyvyyttä säännösteltiin siten että kun lapsi syntyi, se sai elää jos täytti isän vaatimukset. Jos oli väärää sukupuolta, vammainen tai eri värinen kuin isä, jätettiin susille tai isä surmasi. Elämä kuului vain vapaalle miehelle joka päätti omaisuutensa eli naisten ja lasten elämästä.

        Raamattuun vetoavat ei tunne eikä lue itse raamattua eikä historiaa ollenkaan ja vääntävät sitä omiin tarkoituksiin. Ohitetaan lukematta nuo tappamiskäskyt.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suonpaa-abortissa-tarkeaa-ovat-miesten-tunteet-ja-raamattu

        Ei täällä kukaan muu minkään ikäisiä lapsia ole tappamassa kuin suosijasakki.
        Kyse on ollut ss-sakin jatkuvasta vääristelystä väittää kuinka Raamattu kehoittaa tappamaan muka pieniä lapsia.

        Niinhän tuossa suoraan käsketään. 😀 Koosta ei ole mitään puhetta vaan tottelemattomuudesta.... Pieniä tai isoja....koolla ei ehkä ollu väliä

    • Anonyymi

      Alkion elämä EI ALA naisen kohdussa, vaan jo aiemmin! Tutkihan vielä tarkemmin naisen ja alkion biologiaa, niin tulet huomaamaan, että tuo lauseesi sopii ehkä ala-asteen tunneille, mutta vanhemmille oppilaille se opetetaan jo paljon eksaktimmin.

      Luulen, että et kykene sisäistämään kovin paljon tarkempaa tietoa, joten lainaan prosessikuvauksen vain Lääkäriseura Duodecimin sivuilta, selkosuomeksi: Uuden yksilön elämä alkaa munasolun hedelmöittymisellä, joka on sinänsä lähes ihmeellinen tapahtuma. Siittiö hedelmöittää munasolun munanjohtimen kärjen lähellä, josta munanjohtimen hetulamaiset lonkerot, munasarjaripsut (fimbria ovarica) nappaavat sen ja ohjaavat sen munanjohtimen sisään. Matka kohti kohtua alkaa.
      https://www.duodecimlehti.fi/duo15309 Tuosta linkistä voit lukea koko ihmeellisen elämän alun prosessin. Hauskoja lukuhetkiä.

      Ja kyllä, uskon Jumalaan kirkon perinteisen tunnustuksen mukaan.

      • Anonyymi

        Hienoa, että toit tämän esille asianmukaisesti!
        Kiitos paljon tuosta linkistä myös!

        Olen istunut koulun penkillä yli 60 vuotta sitten,joten
        tämä aihe ei ole ollut ajankohtainen minulle kymmeniin vuosiin.
        Toisekseen suomenkielen taitoni on ruostunut ulkomailla asuessa.

        Kolmanneksi olen vilustuneena silmät sikkurassa, mutta tärkeintä:
        kuulin juuri ohjelman aborteista; aikuiset naiset kertoivat kokemuksiaan.
        Minun käy sääliksi heitä! Kukaan ei ryhdy siihen kevyesti.

        Menen nyt lukemaan linkkiä, jonka ystävällisesti vaivauduit vetämään esiin!

        Sorry, että kirjoitin hivenen kärkevästi ja henkilöön käyden, mutta ensi ajatus oli, että taasko näitä trolleja.

        Tosiaan, koska ihmiselämän alusta on kysymys, siinä pitää olla pilkuntarkka, jottei siitä tulisi jotain musta-tuntuu-ajatuksia, vaan se on aivan selkeä tapahtuma ja ihmisyksilönkin elämä alkaa hedelmöityksestä. Ihmisyksilönkin elämä alkaa jo ennen kohtua, kuten lääkärit ja biologit sen tietävät. Mutta hienoja lukuhetkiä.

        Minä aloitin kansakoulun käynnin v. 1959. Vanhus siis olen ja mielenkiinnosta seuraan keskusteluja ja osallistunkin niihin, kun ihmisen biologia on ollut työnkin puolesta kovin selvää!

        Elähän sure; odotin huomautusta tökerön sanavalintani tähden!
        Syntynyt 1949 ja tohelsin noita raamatunkohtiakin kaksi kertaa,
        kun unohdin. Ei minun vakaukseni kylläkään Raamatusta lähtenyt,
        vaan biologian tunnilta. Siihen aikaan ei ollut edes kuvia, vaan ope
        tuli naama punaisena valistamaan räkänokkia tunnin ajan.

        Trolleilla on minusta oikeutettu paikka, koska he saavat aikaan keskustelua puolesta ja vastaan. Aika avartavaa.

        Myöhemmin opin ymmärtämään luonnossa olevia fyysisiä ja
        hm, en löydä oikeaa sanaa, mutta moraalisia lakeja, kuten
        syy ja seuraus, karma, niin metsä vastaa kuin siihen huutaa jne.
        Iän mukana ne näkee. Mutta tämä Daavidin kuvaus liikuttaa!

        Daavid sanoo Psalmi 139:13- 16
        "Sillä sinä valmistit munuaiseni,
        pidit minua suojassa äitini kohdussa.
        Minä kiitän sinua siksi, että minut on
        tehty pelottavan ihmeellisesti...
        Luuni eivät olleet sinulta kätkössä,
        kun minut salassa tehtiin,
        kun minut kudottiin maan syvimmissä osissa.
        Silmäsi näkivät jopa alkioni,
        ja kirjassaisi olivat kirjoitettuna kaikki sen osat,
        mitä tulee päiviin, jolloin ne muodostttiin, eikä
        yhtäkään niistä vielä ollut".

        Mutta toivon, että useampi katsoisi linkkiäsi, koska
        se saa arvostamaan omaa kehoaan ja sen myötä toistenkin.

        Aivan!
        "Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?" 1 Piet 3:13

      • Anonyymi

        Nämä opetetaan jo peruskoulun ala-asteella nämä biologian perusteet.

        Kyllä se mies yleensä nylkyttää ne räkämällit naisen vaginaan. Ei se hedelmöitys voi tapahtua ilman siittiöitä.

    • Anonyymi

      Abortti on viisas ja suurin ilmaston hyväksi tehty teko . Yhteiskunnista Kiina on ollut tehokkain ilmaston ystävä . Yhden lapsen politiikalla .

      • Anonyymi

        Lasse Hallström : The Cider House Rules"
        on mainio elokuva tästä abortti-kysymyksestä.
        Kykenee käsittelemään kysymystä vain osittain.
        Niin monta sydäntä särkevää elämänkohtaloa!

        Kulttuuritoimituksessa on Jari Sinkkosen kirjoitus vanhemmuudesta.
        Todella hyvä, mutta toteutuu Utopiassa.
        Tuskin löytyy vanhempia, jotka tuntevat täyttävänsä ne vaatimukset.

        Autonajoon vaaditaan ajokorttia, mutta kuka tahansa saa käyttää lisääntymiselimiään!
        Alan valmistaa siveysvöitä, joten tilauksia otetaan vastaan.

      • Anonyymi

        Pitäisi sinunkin tietää, että Kiina on luopunut jo vuosia sitten siitä politiikasta yhteiskunnallisten ongelmien vuoksi! Tilalle tuli kahden lapsen ja nyt maks kolmen lapsen politiikka. Kannattaa seurata aikaansa ja aikansa ongelmia eikä esitellä jotain ikivanhoja, jo v. 2015 päättyneitä asioita uutisina! Meilläkin on orastavana ongelmana sama suunta, sillä monilla tärkeilläkin aloilla alkaa olla tekijöistä puutetta. Kiina ei ole koskaan ollut tehokkain ilmaston ystävä. Et liene käynyt koskaan Kiinassa?

        https://yle.fi/a/3-11956041 Kiinan laskeva syntyvyys ja väestön ikääntyminen säikäytti maan johdon purkamaan kahden lapsen politiikan – jatkossa lapsia saa hankkia kolme

        Kahden lapsen politiikkaan siirryttiin vuonna 2016, mutta se ei saanut syntyvyyttä nousuun. Siksi nyt siirrytään kolmen lapsen politiikkaan. Asiantuntijoiden mukaan pelkkä rajan nosto tuskin riittää lisäämään syntyvyyttä.

      • Anonyymi

        Yhden lapsen politiikalla on kyllä Kiinassa ollut myös hyvin suuria negatiivisia vaikutuksia.
        Tämä kyllä johtuu lähinnä älyttömästä käsityksestä nimenomaan poikalapsen ylivertaisuudesta. (Sukupuolijakauma vääristyy, koska nimenomaan tyttölapset abortoidaan. Ja jos tyttö synnytetään, se herkästi hylätään.)

        Intiassa on sama ongelma, vaikkei siellä yhden lapsen politiikkaa olla harjoitettukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasse Hallström : The Cider House Rules"
        on mainio elokuva tästä abortti-kysymyksestä.
        Kykenee käsittelemään kysymystä vain osittain.
        Niin monta sydäntä särkevää elämänkohtaloa!

        Suosittelen mieluummin kirjaa (kirjoittanut John Irvin). Siinä tätä asiaa käydään läpi paljon syvällisemmin. Mikä tärkeintä, asiaa käydään läpi sekä abortin tekijän että abortinvastustajan näkökulmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen mieluummin kirjaa (kirjoittanut John Irvin). Siinä tätä asiaa käydään läpi paljon syvällisemmin. Mikä tärkeintä, asiaa käydään läpi sekä abortin tekijän että abortinvastustajan näkökulmasta.

        Kiitos neuvosta!
        Kirjaa lukien voi pysähtyä myös miettimään, googlaamaan lisätietoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen mieluummin kirjaa (kirjoittanut John Irvin). Siinä tätä asiaa käydään läpi paljon syvällisemmin. Mikä tärkeintä, asiaa käydään läpi sekä abortin tekijän että abortinvastustajan näkökulmasta.

        Kiitos neuvosta!
        Kirja tilattu, koska sain sen vain enkuksi täältä.
        Saa tehda muistiinpanoja goolesta omaan kirjaan.
        John Irvin on varmasti kirjailija, jonka teoksia tulisi lukea.
        Olen sitä "kaunokirjallista" Sigrid Undset-tyyppiä.
        Tulisi kehittää enemmän ymmärrystä - varsinkin tässä iässä.

        Äly hoi, älä jätä!
        Koska sain kirjan vain enkuksi, niin se merkitsee
        englannin sanakirjan kuluttamista.
        Toivottavasti hyvä Irving pysyttelee normaalissa kielessä.

        Olen lukenut Irvingiä vain suomeksi, mutta ei hänen kielensä mitään koukeroista ole. Eli tuskin olisi kielen suhteen kamalan vaikeaa luettavaa englanniksikaan.

        Hänen kirjansa ovat yleensä aika paksuja, viitisensataa sivua, mutta kyllä ne musta on aina olleet lukemisen arvoisia.
        Kun viisisataisesta kirjasta tekee elokuvaversion, siitä on jätettävä pois paljon oleellistakin. Tai sitten kaahattava läpi kaikki kirjan tapahtumat, niin ettei niistä jää mitään vähänkään syvällistä jäljelle. Molemmanlaisia elokuvaversioita hänen kirjoistaan on tehtykin. Siksi kai hän onkin halunnut itse käsikirjoittaa tämän kyseisen leffan.

        (Mielenkiintoinen fakta muuten John Irvingistä, että hänellä on lukihäiriö. Hän on siis joutunut käyttämään paljon aikaa jo ihan peruskirjoittamisen opetteluun, tosin varmasti kustannustoimittajallakin on sormensa vahvasti pelissä kielen suhteen.)

        Kiitos taas pysähdyttävistä mielipiteistäsi täällä -hm - suolessa.
        Paikka sopii abortin aiheeseen lasten hautausmaanakin! ;-(

        Kuulun niihin "kirjainrajoitettuihin" - kiitos äidille.
        Kolme ensimmäistä luokkaa kirjoitin vain kerakkeita
        ja tyhjiö aakkosten paikalle.
        Nyt sitä huomaa kielioppinsa olevan puppua.
        Aloittaa lauseen ja tarkistaessaan sanat ja sanajärjestys käsittämätöntä!
        Onneksi otin Suomesta muuttaessani kaikki oppikolun kieliopit ja synonyymisanakirjat mukaan, mutta nyt on myös googelit apuna.

        Kävely auringossa virkisti muistia ja minulla on vintissä tuo kirja.
        Siinä oli aika paljon epäoleellista, mutta muistiinpanoja voi tarkistaa.
        Vuosien aikana oma näkemyskin muuttuu, saati lääketieteen uusia vinkkeleitä.

        Varmasti eri elokuvat tähdentävät omalla tavallaan tapahtumia.
        Pidän erikoisesti Lasse Hallströmin elokuvista.
        Helposti sulatettavia.
        Samoin kuin tämän suomalaisen Härön?
        "Postia pappi Jaakobille" ja muita sydäntä kouristavia elokuvia.
        Se "Mies ilman muistia" oli myös koskettava anteliaisuuteen opettaen.
        Laupias samarialainen päivän armotöissä löytyy putetta kärsivistä.
        Samoin kuin Pelastusarmeijan - lämmintä vettä+saippuaa, soppaa
        ja halukkaalle Jumalan sanaa vähemmän tuomiten ja enemmän lohduttaen.

        Kummasti vain, kun ihminen pysähtyy kuuntelemaan sisintään
        - usein vakavan haasteen seurauksena - niin omatunto herää.
        Tuttava alkoi tutkia Raamattua ja hän itki niin sydäntä särkevästi
        entisiä valintojaan ehkäisyvälineistä, jotka aiheuttivat abortin.
        Niin tapahtumat muovaavat ihmisiä ja sitä tulee tietoiseksi omasta tilastaan. Pelkkä hyvä vaikutin ei riitä. Kykyä hankkiessa töpeksii.
        Tietoa ja empatiaa täytyy kehittää "käsi kädessä".
        Nato-mantraa lainatakseni!LOL

        Haen nyt John Irvingin kirjoja ja elokuvamuunnoksia.

        Samoin kuin Pelastusarmeijan - lämmintä vettä saippuaa, soppaa

        Vintissä ollut Cider-regler on nyt tomutettu.
        Charmikas mies tuo J.Irving!
        Tekee todella mieli lukea sama enkuksi kirjailijan omalla ilmaisulla.
        Toisinaan olen pitänyt käännöksistä enemmän.
        Juhani Aho kuuluu suosikkeiheni.

        By the way, sinä, joka olet eläkeläinen ja työskennellyt lääketieteen palveluksessa, olisiko sinulla kiinnostusta ja aikaa pohtia kanssani näistä nykyajan transolennoista, periaatteista, näkökannoista...
        Lapset kouluiässä eivät enää tyydy parbi-nukkeihin ja autoihin.
        He vaativat toista sukupuolta ja miten vanhemmat suhtautuvat?
        "Kyllä, kyllä kullanmuru, konhan saadaan rahat hormooneihin ja tarvittavaan kirurkiaan!"
        Tosin alkaa detransejakin pulpahtaa esiin kokemuksillaan.

        Jos ymmärrys auttaisi minua pääsemästä eroon siitä
        vastenmielisyyden aallosta, jota tunnen kohdatessani naismiehen.
        Kas, kun minä suhtaudun naisiin ja miehiin eri tavalla.
        Naisten kanssa on aina salainen yhteisymmärrys,
        kun taas miesten kanssa ryhdistäydyn järkevyyteen.
        Myös odotteet ovat aivan eri laatua näiden sukupuolten kanssa.

        Olen seurannut Musta Orkideaa, bb-sofiaa, Henny Harjusolaa,
        Britney Sumelia ja vastaavia heidän seurassaan liikkuvia.

        Homoseksuaalisuus on myös kiinnostava asia raamatun periaatteita tunteneena. Kukaan ei valitse kimeää ääntä ilman hormooneja.
        Ei naisellisia eleitä, niin että heidät tuntee jo kävelytyylistä, olemuksesta. Se feminiinisyys miehen vartalossa hämmentää.
        Harmittaa myös monien homoseksuelien lämpö ja ihmisystävällisyys!
        Se saa minut aivan sulaksi, vaikka periaatteessa tulisi tuomita heidät elämään kelpaamattomiksi - siihen ikuiseen elämään ainakin.

        Hekin kuuluvat lääketieteen kehityksen muovaukseen.
        Olen niin rajoitettu ymmärryksessäni ja perusteluissani.

      • Anonyymi

        Aloita siis esimerkillisesti ne "ilmastoteot" itsestäsi ja ole kärkkymättä toisten henkeä!! Niin kauan kun et velttoperseistä pelkuruuttasi tähän kykene voit pitää tekopyhät mölinät turpasi uumenissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen mieluummin kirjaa (kirjoittanut John Irvin). Siinä tätä asiaa käydään läpi paljon syvällisemmin. Mikä tärkeintä, asiaa käydään läpi sekä abortin tekijän että abortinvastustajan näkökulmasta.

        Olen nyt lukenut John Irvingiä ja on todella mahtava elämys!
        Huumoria, älykkyyttä, eri ihmisten mielialoja ja luonteenkuvauksia.
        Kuvausta 1900-luvun köyhyydestä lastenkodissa. Ajankohtaista.
        Pelkään, että covid-19 kaudet ja Ukrainan sota, joka vaikuttaa kaikkiin maihin, tulee vetämään kansakuntia kymmeniä vuosia taaksepäin.
        Maat tuntuvat keskittyvän sota-aseiden valmistuksiin,
        eikä kukaan uskalla hiiskahtaa materiaalin säästöstä.
        Greta-Myykin on ihan hiljaa näkymättä TV:ssä.
        Nyt häntä tarvittaisiin huutamaan maailman johtajille:
        "Miten kehtaatte tuhlata maan kallisarvoista materiaalia sotaaseisiin;
        tuhoamaan ja tappamaan!"
        Kun sitten aletaan käyttämään vielä enemmän kemiallisia myrkkyjä, niin pellot tulevat viljelykelpaamattomiksi ja nälkä lisääntyy.
        Sitä on jo nyt huomannut yhteiskunnan köyhtymistä ja
        sairaaloiden ja koulujen tason laskun alkaneen.
        Kuka uskaltaa suunnitella synnytystä tähän maailmantilaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloita siis esimerkillisesti ne "ilmastoteot" itsestäsi ja ole kärkkymättä toisten henkeä!! Niin kauan kun et velttoperseistä pelkuruuttasi tähän kykene voit pitää tekopyhät mölinät turpasi uumenissa.

        "Aloita siis esimerkillisesti ne "ilmastoteot" itsestäsi ja ole kärkkymättä toisten henkeä!! Niin kauan kun et velttoperseistä pelkuruuttasi tähän kykene voit pitää tekopyhät mölinät turpasi uumenissa."

        Oijjoi kun sydämen sivistys on teillä uskiksilla niin valtavan korkealla tasolla.... Mistä raamatun jakeesta tuo taas olikaan?

        En usko tämän henkilön olevan uskova.
        Hän voi todella huonosti ja lukiessaan minun, aloittajan,
        kommentteja, ärsyyntyi niistä ja purki vihaansa.

        Olet ehkä huomioinut, että kun yrittää vastata jollekin,
        niin vastaus saattaa löytyä toisen kommentin alapuolelta.
        Sitä tulee sekaannusta monta kertaa.
        Luulee saavansa alkuun kommentin, johon vastaa,
        mutta se puuttuu kokonaan.

        Kyllä uskovatkin voivat käyttää voimasanoja ja
        ilmaista asiansa todella ala-arvoisesti!
        Siinä suhteessa olet oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aloita siis esimerkillisesti ne "ilmastoteot" itsestäsi ja ole kärkkymättä toisten henkeä!! Niin kauan kun et velttoperseistä pelkuruuttasi tähän kykene voit pitää tekopyhät mölinät turpasi uumenissa."

        Oijjoi kun sydämen sivistys on teillä uskiksilla niin valtavan korkealla tasolla.... Mistä raamatun jakeesta tuo taas olikaan?

        Kuka sanoi että olen uskis?
        Taisi nyt tosiaan se oma "sivistys" osua kiepästi suosijatrollin omaan nilkkaan etä kalahti XD

        Ja kiitos, mutta voin erinomaisesti, eikä minulla ole mitään vihoja aloittajaa eikä muitakaan oikealla asialla olevia kohtaan. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen mieluummin kirjaa (kirjoittanut John Irvin). Siinä tätä asiaa käydään läpi paljon syvällisemmin. Mikä tärkeintä, asiaa käydään läpi sekä abortin tekijän että abortinvastustajan näkökulmasta.

        Oli kiinnostavaa lukea tämän lääkärin elämänkokemuksia,
        jotka johtivat hänet gynegologista abortoijaksi.
        Miten se vaikutti hänen sosiaaliseen elämäänsä.
        Juuri naiset, jotka käyttivät häntä abortointiin vetäytyivät pois
        inhoten avun saatuaan, samoin kuin hänen kolleegansa, jotka
        olivat avustajina. Nykyajan karttamista työpaikoilla.
        Sosiaalisen elämän loppu! Muutot eivät auta, kun
        joutuu jatkamaan uudessa paikassa itsensä ja työnsä kanssa.

        Jos yhteiskunta puuttuisi ei toivottujen raskauksien syiden poistamiseen, niin näitä lapsien "enkeliksi tekijöitä" ei tarvittaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos taas pysähdyttävistä mielipiteistäsi täällä -hm - suolessa.
        Paikka sopii abortin aiheeseen lasten hautausmaanakin! ;-(

        Kuulun niihin "kirjainrajoitettuihin" - kiitos äidille.
        Kolme ensimmäistä luokkaa kirjoitin vain kerakkeita
        ja tyhjiö aakkosten paikalle.
        Nyt sitä huomaa kielioppinsa olevan puppua.
        Aloittaa lauseen ja tarkistaessaan sanat ja sanajärjestys käsittämätöntä!
        Onneksi otin Suomesta muuttaessani kaikki oppikolun kieliopit ja synonyymisanakirjat mukaan, mutta nyt on myös googelit apuna.

        Kävely auringossa virkisti muistia ja minulla on vintissä tuo kirja.
        Siinä oli aika paljon epäoleellista, mutta muistiinpanoja voi tarkistaa.
        Vuosien aikana oma näkemyskin muuttuu, saati lääketieteen uusia vinkkeleitä.

        Varmasti eri elokuvat tähdentävät omalla tavallaan tapahtumia.
        Pidän erikoisesti Lasse Hallströmin elokuvista.
        Helposti sulatettavia.
        Samoin kuin tämän suomalaisen Härön?
        "Postia pappi Jaakobille" ja muita sydäntä kouristavia elokuvia.
        Se "Mies ilman muistia" oli myös koskettava anteliaisuuteen opettaen.
        Laupias samarialainen päivän armotöissä löytyy putetta kärsivistä.
        Samoin kuin Pelastusarmeijan - lämmintä vettä saippuaa, soppaa
        ja halukkaalle Jumalan sanaa vähemmän tuomiten ja enemmän lohduttaen.

        Kummasti vain, kun ihminen pysähtyy kuuntelemaan sisintään
        - usein vakavan haasteen seurauksena - niin omatunto herää.
        Tuttava alkoi tutkia Raamattua ja hän itki niin sydäntä särkevästi
        entisiä valintojaan ehkäisyvälineistä, jotka aiheuttivat abortin.
        Niin tapahtumat muovaavat ihmisiä ja sitä tulee tietoiseksi omasta tilastaan. Pelkkä hyvä vaikutin ei riitä. Kykyä hankkiessa töpeksii.
        Tietoa ja empatiaa täytyy kehittää "käsi kädessä".
        Nato-mantraa lainatakseni!LOL

        Haen nyt John Irvingin kirjoja ja elokuvamuunnoksia.

        Ainoa elokuva Ciderhousista, mitä googlaamalla löysin
        oli juuri Lasse Hallströmin.
        Olisi ollut kivaa verrata eri näkökulmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vintissä ollut Cider-regler on nyt tomutettu.
        Charmikas mies tuo J.Irving!
        Tekee todella mieli lukea sama enkuksi kirjailijan omalla ilmaisulla.
        Toisinaan olen pitänyt käännöksistä enemmän.
        Juhani Aho kuuluu suosikkeiheni.

        By the way, sinä, joka olet eläkeläinen ja työskennellyt lääketieteen palveluksessa, olisiko sinulla kiinnostusta ja aikaa pohtia kanssani näistä nykyajan transolennoista, periaatteista, näkökannoista...
        Lapset kouluiässä eivät enää tyydy parbi-nukkeihin ja autoihin.
        He vaativat toista sukupuolta ja miten vanhemmat suhtautuvat?
        "Kyllä, kyllä kullanmuru, konhan saadaan rahat hormooneihin ja tarvittavaan kirurkiaan!"
        Tosin alkaa detransejakin pulpahtaa esiin kokemuksillaan.

        Jos ymmärrys auttaisi minua pääsemästä eroon siitä
        vastenmielisyyden aallosta, jota tunnen kohdatessani naismiehen.
        Kas, kun minä suhtaudun naisiin ja miehiin eri tavalla.
        Naisten kanssa on aina salainen yhteisymmärrys,
        kun taas miesten kanssa ryhdistäydyn järkevyyteen.
        Myös odotteet ovat aivan eri laatua näiden sukupuolten kanssa.

        Olen seurannut Musta Orkideaa, bb-sofiaa, Henny Harjusolaa,
        Britney Sumelia ja vastaavia heidän seurassaan liikkuvia.

        Homoseksuaalisuus on myös kiinnostava asia raamatun periaatteita tunteneena. Kukaan ei valitse kimeää ääntä ilman hormooneja.
        Ei naisellisia eleitä, niin että heidät tuntee jo kävelytyylistä, olemuksesta. Se feminiinisyys miehen vartalossa hämmentää.
        Harmittaa myös monien homoseksuelien lämpö ja ihmisystävällisyys!
        Se saa minut aivan sulaksi, vaikka periaatteessa tulisi tuomita heidät elämään kelpaamattomiksi - siihen ikuiseen elämään ainakin.

        Hekin kuuluvat lääketieteen kehityksen muovaukseen.
        Olen niin rajoitettu ymmärryksessäni ja perusteluissani.

        "Jos ymmärrys auttaisi minua pääsemästä eroon siitä
        vastenmielisyyden aallosta, jota tunnen kohdatessani naismiehen"

        Katsoin eilen TV 7:n arkistoa jossa joku totesi vammaisen lapsen saatuaan että Jumala ei tee virheitä. Liekö olet sitten jumalaton kun pidät toista ihmistä vastenmielisenä, vaikka on Jumalan luotu? Pidätkö vammaisia yhtä vastenmielisinä?

        Pitääkö vanhempi lastaan virheenä jos tämä onkin muuta kuin mitä vanhempi haluaa ja mihin muottiin lapsensa pakottaa?

        Ei kuulu nämä pohdinnat aborttipalstalle kyllä ollenkaan. Miksi täällä aloititte hellariseurat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vintissä ollut Cider-regler on nyt tomutettu.
        Charmikas mies tuo J.Irving!
        Tekee todella mieli lukea sama enkuksi kirjailijan omalla ilmaisulla.
        Toisinaan olen pitänyt käännöksistä enemmän.
        Juhani Aho kuuluu suosikkeiheni.

        By the way, sinä, joka olet eläkeläinen ja työskennellyt lääketieteen palveluksessa, olisiko sinulla kiinnostusta ja aikaa pohtia kanssani näistä nykyajan transolennoista, periaatteista, näkökannoista...
        Lapset kouluiässä eivät enää tyydy parbi-nukkeihin ja autoihin.
        He vaativat toista sukupuolta ja miten vanhemmat suhtautuvat?
        "Kyllä, kyllä kullanmuru, konhan saadaan rahat hormooneihin ja tarvittavaan kirurkiaan!"
        Tosin alkaa detransejakin pulpahtaa esiin kokemuksillaan.

        Jos ymmärrys auttaisi minua pääsemästä eroon siitä
        vastenmielisyyden aallosta, jota tunnen kohdatessani naismiehen.
        Kas, kun minä suhtaudun naisiin ja miehiin eri tavalla.
        Naisten kanssa on aina salainen yhteisymmärrys,
        kun taas miesten kanssa ryhdistäydyn järkevyyteen.
        Myös odotteet ovat aivan eri laatua näiden sukupuolten kanssa.

        Olen seurannut Musta Orkideaa, bb-sofiaa, Henny Harjusolaa,
        Britney Sumelia ja vastaavia heidän seurassaan liikkuvia.

        Homoseksuaalisuus on myös kiinnostava asia raamatun periaatteita tunteneena. Kukaan ei valitse kimeää ääntä ilman hormooneja.
        Ei naisellisia eleitä, niin että heidät tuntee jo kävelytyylistä, olemuksesta. Se feminiinisyys miehen vartalossa hämmentää.
        Harmittaa myös monien homoseksuelien lämpö ja ihmisystävällisyys!
        Se saa minut aivan sulaksi, vaikka periaatteessa tulisi tuomita heidät elämään kelpaamattomiksi - siihen ikuiseen elämään ainakin.

        Hekin kuuluvat lääketieteen kehityksen muovaukseen.
        Olen niin rajoitettu ymmärryksessäni ja perusteluissani.

        "Olen niin rajoitettu ymmärryksessäni ja perusteluissani."

        Tämä on luonnollista kun älykkyysosamäärä on alhainen.

        vastenmielisyyden aallosta, jota tunnen kohdatessani uskovaisen!

    • Anonyymi

      Prosessimasat myhäilee toisaalla.

    • Anonyymi

      Elämä ei ala Jumalan tai muiden satuolentojen toimesta vaan siksi että mies himoissaan nylkyttää limamällit naisen vaginaan ilmankortsua ja jos nainen sattui ovuloimaqm just sillon.

      • Anonyymi

        Vaikka en pahemmin arvosta "ammattimurhaaja" Napoleonia,
        niin hän sanoi jotain, mihin useat uskovat:
        "Minä joudun olemaan läsnä johtaakseni sotilaitani.
        Jeesus Kristus johtaa sotilaitaan näkymättömistä!"

        Mutta sinähän olet Napoa älykkäämpi! LOL

        Napoleon sanoi myös: "mitä huonompi mies, sitä parempi sotamies".
        Sama pätee varmaan myös "Jumalan armeijaan".

        Tietämättömyys on autuus, ja vahvalla (usein sokealla) uskolla koitetaan korvata tiedon puute.

        Joskus haluaisin olla hullun kirjoilla ja täydellisesti erotettuna
        "vanhurskaiden uskovien autuaasta poppoosta!"

        Ei kannusteta itse analysoimaan, miettimään ja soveltamaan omaa omaatuntoa, vaan ollaan kuin lehmät niityllä.
        Nekin saavat märehtiä itse jauhamiaan möykkyjä.
        Uskovat ovat pakoitettuja märehtimään kuppikuntansa johtajien raamatullisia sovellutuksia tai pois seurasta itsepäisenä vastustajana!
        Yhteiskunnan muutoksia ja lakeja yritetään soveltaa tunnollisesti.
        Sitten on ne muinaisajan Mooseksen lakiin perustuvat periaatteet.
        Jos fariseuksilla ja kirjainoppineilla oli silloin 600 omaa sovellutusta,
        niin nykyisin on monin verroin enemmän!
        Eniten minua kuitenkin ärsyttää uskovaisissa se, että
        minun tulisi noudatta jokaisen toisen omaatuntoa ja mielipidettä!
        Niin ristiriidassa kuin ne ovatkin keskenään!

        Kehoitetaan keskittymään hengellisiin asioihin jättämällä "maailmallinen" koulutus ja tiedon hankinta.
        Se tarvittava tieto kun tulee johtajilta, joita on seurattava!

        En irvaile hengellisyyden täyttämisen tarvetta tällä!
        Se on erikoisen voimakas, kun on masu täynnä ja lämmin olo.
        Katson ihmisen fyysisten, henkisen ja hengellisen tarpeen täyttämisen olevan välttämätöntä hyvinvoinnille ja inhimillisyydelle.
        Mutta vähän koulutusta saaneet kompensoivat heikkoa oman arvon tuntoaan painamalla vielä eikompia alas, herättämällä pelkoa ja
        kuten kaikki äidit tietävät: syyllisyyden herättämisellä saa lapsen kuin lapsen tumput suoriksi ja sopivan apaattisiksi ohjaukseen,
        mihin mami hyväksi näkee!
        Niin sitä viedään kuin pässiä milloin minnekin - vaikka itsemurhaan!

    • Anonyymi

      "Myöhemmin sain tieteellisiä todisteita oppimisen alkamisesta jo kohdussa."

      Oppiminen ei ole mahdollista ilman aivoja.

      • Anonyymi

        Jätin sikiön iän mainitsematta, koska en ole koulutettu lääkäri.
        En jaksa muistaa montako päivää, viikkoa, kuukautta kuluu
        eri elimien kehittyessä toimintakelpoiseksi.

        Tarkoitatko siis, että sikiö saa aivonsa kohdun ulkopuoella?

        Ihmeellistä viisastelua ja pätemisen tarvetta!

      • Anonyymi

        Alkiolla on aivojen aihiot olemassa 8-viikkoisena jolloin niistä on mitattavissa jo eeg:täkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkiolla on aivojen aihiot olemassa 8-viikkoisena jolloin niistä on mitattavissa jo eeg:täkin.

        Eli noin kaksikuukautinen sikiö alkaa ajattelemaan.
        Muistaakseni 3 kuukautisen ajattelevan sikiön saa poistaa
        ei haluttuna solukkona/kasvaimena/ mikä se sana olikaan?

        Ehtiiköhän se tajuta ja tuntea, että nyt sitä mennään
        viemäristä alas tai pala palalta poltettavaksi?
        En tiedä nykyisiä toimenpiteitä hävitykseen.
        Muistan vain erään sairaanhoitajan itkeneen,
        kun joutui hävittämään lapsen näköisiä olioita.

      • Anonyymi

        "Oppiminen ei ole mahdollista ilman aivoja."

        Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihminen on muutakin kuin aivot. Ihmisellähän on jo varhain sikiövaiheessa hermoston alkurakenteet. "Hermosto on kompleksisen eliön hermosoluihin eli neuroneihin ja niiden sähkökemialliseen viestintään perustuva tiedonvälitys- ja säätelyjärjestelmä, joka vastaanottaa sekä eliön sisäistä että sen ulkopuolelta tulevaa informaatiota, muokkaa sitä ja ohjaa sen perusteella elimistön toimintaa edistäen eliön sopeutumista ympäristöönsä." Aivothan kehittyvät koko ajan, ensin rakentuen ja monipuolistuen ja sen jälkeen alkaa rappeutuminen! Täysin dementoitunutkin on ihminen, vaikka ei reagoisi mihinkään ärsykkeeseen eli suuri osa aivotoiminnasta on rappeutunut ja jopa sikiö kohdussa reagoi paremmin ja voimakkaammin.

        Kannattaa tutustua ihmisen merkillisiin aivoihin ja myös sikiökauden hermostoon. Sanotaankin, että ihmisellä on mm. sellaiset aivot, jotka hän kussakin elämänvaiheessa tarvitsee!

        KIrjoitan tämän muistiin, että minulla on kunakin aikana
        sellaiset aivot kuin tarvitsen!
        Tavallaan ymmärrän sen siten, että
        -kun ihmisellä on vapaa tahto, niin hän voi valita ajatuksensa ja tekonsa.
        -ne taas puolestaan vaikuttavat koko kehoon ja luovat aivoissa uusia assosiaatio-ratoja. (älkää vaatiko minua tappamaan itseäni sana väärästä taivutuksesra!)
        -aivot muotoutuvat ihmisen kulloisten valintojen mukaan.
        Siis, ihmisellä on kulloinkin aivot, jotka täyttävät tarkoituksen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oppiminen ei ole mahdollista ilman aivoja."

        Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihminen on muutakin kuin aivot. Ihmisellähän on jo varhain sikiövaiheessa hermoston alkurakenteet. "Hermosto on kompleksisen eliön hermosoluihin eli neuroneihin ja niiden sähkökemialliseen viestintään perustuva tiedonvälitys- ja säätelyjärjestelmä, joka vastaanottaa sekä eliön sisäistä että sen ulkopuolelta tulevaa informaatiota, muokkaa sitä ja ohjaa sen perusteella elimistön toimintaa edistäen eliön sopeutumista ympäristöönsä." Aivothan kehittyvät koko ajan, ensin rakentuen ja monipuolistuen ja sen jälkeen alkaa rappeutuminen! Täysin dementoitunutkin on ihminen, vaikka ei reagoisi mihinkään ärsykkeeseen eli suuri osa aivotoiminnasta on rappeutunut ja jopa sikiö kohdussa reagoi paremmin ja voimakkaammin.

        Kannattaa tutustua ihmisen merkillisiin aivoihin ja myös sikiökauden hermostoon. Sanotaankin, että ihmisellä on mm. sellaiset aivot, jotka hän kussakin elämänvaiheessa tarvitsee!

        "Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihminen on muutakin kuin aivot. Ihmisellähän on jo varhain sikiövaiheessa hermoston alkurakenteet"

        Hermosto ei ole tietoinen. Hermosto ei ole ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli noin kaksikuukautinen sikiö alkaa ajattelemaan.
        Muistaakseni 3 kuukautisen ajattelevan sikiön saa poistaa
        ei haluttuna solukkona/kasvaimena/ mikä se sana olikaan?

        Ehtiiköhän se tajuta ja tuntea, että nyt sitä mennään
        viemäristä alas tai pala palalta poltettavaksi?
        En tiedä nykyisiä toimenpiteitä hävitykseen.
        Muistan vain erään sairaanhoitajan itkeneen,
        kun joutui hävittämään lapsen näköisiä olioita.

        "Eli noin kaksikuukautinen sikiö alkaa ajattelemaan"

        Mitä sinä ajattelit kohdussa tilanteessa missä ei ollut aivojakaan? Ajatteluunhan tarvitsee tietoisuuden. Lienet nero nykyäänkin? Miksei moisella neroudella ole luettu tutkimuksia?

        Neurotutkijat on kyllä tutkineet että ne aivojen osat millä pystytään kokemaan alkaa kehittyä vasta rv 26 eteen päin eikä ne ole vielä syntyessäkään riittävän kehittyneet tietoisuuteen eikä varsinkaan ajatteluun. Asiaa on puitu täälläkin monta monituista kertaa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10530300/alkion-aivotoiminta-(duodecim)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihminen on muutakin kuin aivot. Ihmisellähän on jo varhain sikiövaiheessa hermoston alkurakenteet"

        Hermosto ei ole tietoinen. Hermosto ei ole ihminen.

        Ei pelkkä hermosto olekaan, mutta alkio kylläkin.

        "Mitä sinä ajattelit kohdussa tilanteessa missä ei ollut aivojakaan?"

        Kannattaa tosiaan tutustua sikiönkehitykseen jos kuvittelet ettei 2kk ikäisellä alkiolla ole aivoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pelkkä hermosto olekaan, mutta alkio kylläkin.

        "Mitä sinä ajattelit kohdussa tilanteessa missä ei ollut aivojakaan?"

        Kannattaa tosiaan tutustua sikiönkehitykseen jos kuvittelet ettei 2kk ikäisellä alkiolla ole aivoja.

        Aihiot on mutta ei mitään toimintaa.....

        Aivokuori kehittyy niin myöhään....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aihiot on mutta ei mitään toimintaa.....

        Aivokuori kehittyy niin myöhään....

        Mitä se mitattava eeg sitten on jollei aivotoimintaa?
        Esim kivun tuntemiseen ei välttämättä edes tarvita aivokuorta...

    • Anonyymi

      "Jumalan lain mukaan tilanteesta riippuen maksetaan vahingonkorvaus.
      Mutta jos sikiö kuolee, niin lain mukaan tulee maksaa henki hengestä!"

      Ei vaan Mooseksen laissa määrätään vahingonkorvaus siittäjälle, koska siittäjän omaisuutta vahingoitettiin. Ei Mooseksen laki käsitellyt sikiön surmaa siis henkirikoksena. Mooseksen laki nimen omaan hyvöksyi abortin aiheuttamien papin siunauksella, jos siittäjä epäili että sikiö oli jonkun toisen siittäjä.

      Sikiö, lapsi tai nainen tai orja oli miehen omaisuutta.

      • Anonyymi

        En muista maininneeni kuka sai ja mitä, koska yritin kohdistaa huomion siihen näkökulmaan, että
        JUMALA LASKEE SIKIÖN ELÄVÄKSI IHMISEKSI, JONKA
        KUOLEMAN AIHEUTTAMISESTA SAA SAMAN RANGAISTUKSEN KUIN AIKUISESTA! Tai jos tapahtuu ennenaikainen synnytys, niin vanhimmat päättävät vahingonkorvauksen hinnan.
        Missä kohtaa toin esille kuka saa ja mitä?

      • Anonyymi

        Ei siis Jumalan lain, vaan Mooseksen lain?
        Ahaa! Mooses istui pari kertaa 40 päivää vuorella ja
        naputteli itse molemmilla kerroilla kivitauluihin aidon
        kirjailijan tavoin, mitä mieleen juolahti?

        "JUMALA LASKEE SIKIÖN ELÄVÄKSI IHMISEKSI, JONKA
        KUOLEMAN AIHEUTTAMISESTA SAA SAMAN RANGAISTUKSEN KUIN AIKUISESTA!"

        Laitappa tähän semmoinen Raamatun kohta jossa näin on kirjoitettu. Semmoista ei taida olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis Jumalan lain, vaan Mooseksen lain?
        Ahaa! Mooses istui pari kertaa 40 päivää vuorella ja
        naputteli itse molemmilla kerroilla kivitauluihin aidon
        kirjailijan tavoin, mitä mieleen juolahti?

        Aivanniin. Genesiskin on vain Mooseksen höpinää.

    • Anonyymi

      "Tämän tekee mahdolliseksi lääkärit, sairaanhoitajat ja
      lääketeollisuus kaikkine tarvittavine myrkkyineen!"

      Sinäkin turvaudut myrkkyihin (lääkkeisiin)jos vaan tarve tulee. 😄

      • Anonyymi

        Valitettavasti minulle on lääkärin määräyksestä reseptoitu lääkkeitä, jotka eivät sopineet, vaan vaikeuttivat tilaani.
        Lääketehdas oli kai halukas kokeilemaan tuotettaan uusiin potilaisiin ja lääkäri sai pienoisen bonuksen välityksestään.
        Useampia leikkauksia läpi käyneenä tiedän, että jopa
        särkylääkkeet ovat niitä samoja huumeita kuin kadun välittäjiltä saa.
        Niinpä myös kemiallista riippuvaisuutta aiheuttavia.
        Se sai minut ottamaan tietoa kasvikunnan parantavista vaikutuksista.
        Mutta samalla tavalla kasvit ovat myrkyllisiä tai kasvaneet paikoilla, joissa ne ovat myrkyttyneet vaarallisiksi.
        Olisin niin paljon mieluummin terve ja nuori kuin sairas ja vanha!

      • Anonyymi

        Niillä tuskin on tarkoitus tappaa ketään, vaan pikemminkin parantaa tai jopa pelastaa elämää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niillä tuskin on tarkoitus tappaa ketään, vaan pikemminkin parantaa tai jopa pelastaa elämää...

        Mitähän itse tekisin vastaavissa tilanteissa?
        Minussa ei ole koskaan ollut niihin valintoihin.
        Olisin nuorena saanut koulutuksen kätilöksi.
        Äiti halusi minusta sairaanhoitajaa.
        Mutta aavistin jo ennen, että niitä tilanteita
        en kykene ratkaisemaan itseäni tuhoamatta.
        Lääkkeiden väärinkäyttö on aika tavallista sairaalahenkilökunnan keskuudessa; lääkkeet kaapissa vieressä, helppo varastaa potilailta ja sitten stressisen työpäivän jälkeen alkoholikin rauhoittaa mukavasti.
        Huh-huh sitä ammatin harjoitusta varsinkin nykyisin eri uskontojen vaatimuksia täyttäen! Aina ravinnon valinnoista asti saati muuta!

    • Anonyymi

      "Tämä on lähinnä niille, jotka uskovat Jumalaan."

      Jumalia on tuhansia ja uskontoja samoin maailman kulttuureissa. Ufojakin on usea nähnyt mutta jumalat on pysyneet poissa ettei niiden olemassa oloa voi todistaa.

      • Anonyymi

        Niinhän niitä epä-jumalia on jokaiselle valita!
        Oletko huomioinut jenkeistä tulevat ufo-todisteet?
        Ei tavallisilta tallaajilta, vaan puolustusvoimiin ja
        muihin arvostettuihin järjestöihin kuuluvilta.
        No, olen tosiaan tavannut armeijan palveluksessa olevia,
        jotka sanoivat valtioiden olevan valmistautuneina ufoihin.
        Niin minulle kerrottiin jo 50-vuotta sitten.
        Ja se väite on toistettu muissakin maissa.
        Vain armeijan koneet harjoituksissaan ovat lentäneet
        matalalta taloni yli; vihreitä, joten en usko olleen ufoja.

        "Niinhän niitä epä-jumalia on jokaiselle valita!"

        Jokaisen uskonnon mukaan kaikkien muiden uskontojen jumalat on epäjumalia 😄 Jopa kristinuskovaiset on keskenään "minä olen oikeassa" porukkaa lukuisine lahkoineen ja toisten eksyttäjäsyytöksineen. Jokainen uskovainen äijä uskoo olevansa jumala jolla oikeus tuomita muita ja ylentää itsensä messiaaksi.

    • Anonyymi

      Kylläpä on menny taas uskiksilla pää uskonnosta sekaisin. No se ei haittaa meitä normaaleja ihmisiä.

      • Anonyymi

        Tuntuu varmasti hyvältä boostaa egoaan nauramalla uskovia.
        Varmistut näin omissa näkemyksissäsi.
        Hyvää työpäivää vahvempana ja itsetietoisempana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu varmasti hyvältä boostaa egoaan nauramalla uskovia.
        Varmistut näin omissa näkemyksissäsi.
        Hyvää työpäivää vahvempana ja itsetietoisempana!

        Uskovaiset elää jotain outoa rinnakkaistodellisuutta. Ihan kuin uskikset olis vasta nyt tajunneet että aborttilaki on ollut olemassa jo vuodesta 1950 ja että naiset päättää itse omista asioistaan. Käy töissä, maksaa veronsa ja tienaa palkkansa. Ihan outoa kun nyt vasta kun vanhentunut laki on muutettu niin herätään. Panee vähän ihmettelemään joittenkin yleissivistystä. Mut tutkimukset todistaa että mitä uskovaisempi on, sen alhsisempi äly.

      • Anonyymi

        En syntynyt "uskovaisena". Vanhempani eivät olleet "uskovia",
        eivätkä vastanneet elämänkysymyksiini lapsena, vaan kehoittivat itse hankkimaan tietoa kuolemasta ja muusta vastaavasta.
        Kun lapsi näkee kuolleen eläimen, niin tällaiset kysymykset nousevat.
        Vanhempani elivät tätä yhteiskunnan normaalia elämää.
        Myös sisarukseni ovat aivan tyytyväisiä nykyiseen yhteiskuntaan.
        Minä vain asuessani kauniin luonnon keskellä aloin ihmetellä,
        kuka kaiken on luonnut, miten kaikki on saanut alkunsa?
        Aloin nähdä epäkohtia, joita en usko ihmisen kykenevän poistamaan.
        Sitten tuli toivo Luojan olemassaolosta ja elämän ylläpitämisestä.
        Se toisenlaiseen yhteiskuntaan uskominen saa minut jaksamaan.
        Toivomaan sen olevan joskus todellisuutta.
        Mutta älä pelkää, että joudut vaikutuksen alaiseksi vastoin tahtoasi!
        Tulla uskovaksi on myös oma valinta ja vaatii uhrauksiakin.
        Sinulla on aina oma vapaa tahtosi ja oma valinnanoikeutesi!

    • Anonyymi

      "joka tulisi estämään naisen vapaampi elämä."

      Nykytietämyksen mukaan nainen on ihminen eikä vanki....muinaisen epäinhimillisen lähi idän ajan ajan tyyliin miesten tyydytysreikä ja lisääntymiskone vaan omat päätöksensä tekevä yksilö. Suotta haaveilette moisesta maailmasta enää. Ette ole mitään muita parempia caan hurskastelijoita ja tekopyhiä teeskentelijöitä.

      Moniko uskis äijä rupeaa raamatun käskyn mukaan kaivaamaan silmänsä pois kun pikkulapsen ja oman tyttärensä liha alkaa himottaa? Ei vaan hän jotain kummaa omaa oikeutusta käyttäen käyttää omaa lastansa tyydytykseensä. Ja nämä tyypit sitten muille moraalisaarnojaan pitää... Hahhah...🤭

      • Anonyymi

        Hienoa, että olet löytänyt EI "uskovien" keskuudesta moraalisesti rehtejä ihmisiä. Älä ihmeessä sekaannu "uskoviin"! Mätiähän he ovat!
        Säädyllisiä ihmisiä löytyy varmasti ei "uskovista" ja Jumala on antanut ihmiselle valinnanvapauden, joten Hän ei pakota ketään mihinkään "uskoon". Uskotko ehkä kehitysoppiin? Minä näin sen aina teoriana.
        Mutta se vapauttaa mukavasti vastuusta jonkin korkeamman edessä.
        Ei tarvitse pelätä jotain näkymätöntä tuomaria, jota itse halveksii.
        Kun hän ei saa ihmisiä kohtelemaan toisiaan oikeudenmukaisesti.
        Niinkuin "uskovaiset" tekevät. Elävät rangaistuksen pelossa.
        Syy - seuraus. Karma. Miten kukin sitä kutsuu.
        Hyvää elämän jatkoa sinulle rehellisten ja oikeudenmukaisten ihmisten kanssa!

    • Anonyymi

      "Kun koulussa aikoinaan opin, miten eämä saa alkunsa naisen kohdussa,"

      Siitä on varmaan hyvin, hyvin, HYVIN kauan. Aikana jolloin ei tiedetty että mies kiimaisella elimellään nylkyttää mällit naisen vagiinaan, joskus naisen pyytämättäkin, jopa alaikäisten vagiinoihin uskonlahkoissa ja katolisessa maailmassa rikostilastoista ja joukkohautojen löytymisistä päätellen. Silloin opetettiin että haikara panee paksuksi? Ja että tumputuksesta tulee sokeaksi??? Mitä kaikkea lahkosetien takapihalla on peitettynä jos joku rupeis kaiveleen...

      • Anonyymi

        "Aikana jolloin ei tiedetty että mies kiimaisella elimellään nylkyttää mällit naisen vagiinaan"

        Eiköhän tuosta ole tienneet ihmiset jo kivikauden alkuhämäristä lähtien.. vai miten muuten luulet ihmislajin säilyneen näihin päiviin jos haikaroita vaan odoteltiin?

    • Anonyymi

      Mitä kovempi ja vakaumuksellisempi uskovainen, sitä vähemmän on Raamattua lukenut. Ja sitä kovempi teeskentelijä.

    • Anonyymi

      Elämä kuuluu Lentävälle Spagettihirviölle.

    • Anonyymi

      Montako syntymätöntä lasta jumalasi tappoi, tekemällä vedenpaisumuksen?

      • Anonyymi

        Tuohon et saa vastausta tältä palstalta.

    • Anonyymi

      Ihminen ja elämä on entiteetti eli yhdestä tai useammasta osiosta muodostuva yhteen kuuluva itsenäinen kokonaisuus, ruumis, sielu ja henki.

      Ihminen on kokonaisuus jokaisessa elämänsä vaiheessaan. Ja jokaiseen vaiheeseen, aina hedelmöityksestä kuolemaansa asti, kuuluu ihmisyksilön elämäkin, entiteetin yksi osa. Se elävä yksilö on kokonaisuus, joka hajoaa ihmisyksilön elämän päättyessä eli kuollessa, eikä häntä enää ole "eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne"! Kristittynä uskon, että sielu palaa takaisin Jumalan luo, jos ihminen on niin elämänsä valinnoillaan halunnut ja toiminut eli tehnyt Jumalansa kanssa sopimuksen.

    • Anonyymi

      Siinä on vain yksi pieni juttu. Elämä alkaa miesten palleissa, siellä syntyy koko ajan uutta elämää. Naisen kohdussa ei ala uutta elämää, mies siittää naisen siemenellään ja naisen munasolu, jonka alku on ollut hänellä aina, kun se on kypsynyt hedelmöityskelpoiseksi, ottaa vastaan miehen siemenen. Eikä se ole tasa-arvokysymys, molempia tarvitaan ja ymmärtääkseni molemmat ovat Jumalan edessä samanarvoiset. Mies oli ensin ja perheen pää, mutta mies on naisen kautta. Miehen ja naisen, kumppaneiden täytyy pitää yhtä luonnollisessa tasarvossa ja rakkaudessa, eivät he ole kilpailijoita keskenään, kuin korkeintaan toisen huomioon ottamisessa. Miesten ja naisten välejä hämmennetään nykyään aivan uskomattomilla jutuilla, sotketaan jotain aivan tajutonta höttöä sukupuolista, naisen eurosta, sukupuolten välisestä väkivallasta. Kaikissa palkkatöissä Suomessa on naisella ja miehellä aina ollut sama palkka, miehet ovat tehneet kovempia töitä ja pitempää päivää. Kun johtajaksi hakeva nainen pyytää pinempää palkkaa, kuin samaa paikkaa hakeva mies, onko se miehen vika? Kun nainen on se väkivaltaisempi puoli kotona (väkivaltaa on monen laista) ja kuitekin hän on se kasvattaja (kehitys ja historia), niin hän siirtää mallinsa lapsilleen, hän ei jouda lapsia kasvattamaan, täytyy pitää hauskaa ja luoda uraa. Ovatko nämä naiset tyytyväisiä valitsemallaan tiellä? On naisen osa kasvattaa lapset, he ovat kärsivällisempiä pienten lasten kanssa, on maitoa ja hellyyttä ja kun lapsi varttuu hän siirtyy myös isän kasvatettavaksi ja kolutettavaksi. Tietysti variaatioita on rajattomasti, soveltamaan. Uraa ennättä luoda vähän myöhemminkin. Mutta nyt nämä feministisiskot haluaisivat tunkea kaikki naiset samaan muottiin ja provosoida heitä herjaamaan omaa kansaansa, kansaansa jonka palleista heidänkin elämä on saanut alkunsa. Miehiään joista 96000 menetti henkensä viime sodassa, ja loput sotilaat vammautuivat, puolustaessaan mm. kansansa naisten tasa-arvoa ja äänestyoikeutta, äänestysoikeutta jonka Suomen nainen sai maailman ensimmäisten joukossa, jos ei ensimmäisenä. Näinkö suomenkielinen nainen kittää isiää ja veljiää, kasvattamiaan poikia. Ei kiitä, herjaa oman työnsä hedelmää. Aborttiin sen verran, että jos yhtään epäilet haluatko tehdä abortin, niin älä tee. Uusi elämä on ihmeellistä, hyvä rakkauden kohde ja mahdollisuuksia täynnä.

      • Anonyymi

        "Elämä alkaa miesten palleissa, siellä syntyy koko ajan uutta elämää. Naisen kohdussa ei ala uutta elämää, mies siittää naisen siemenellään ja naisen munasolu, jonka alku on ollut hänellä aina, kun se on kypsynyt hedelmöityskelpoiseksi, ottaa vastaan miehen siemenen."

        Sinun biologian tulkintasi on aivan huuhaata. Biologian faktat eli tosiasiat kertovat aivan toista.
        "Emättimen pohjukasta, johon siemenneste purkautuu, on matkaa hedelmöittymiskohtaan yhteensä toistakymmentä senttimetriä. Ihmisen siittiö on pituudeltaan 40 µm, joten sillä on taitettavanaan ainakin 3 000-kertainen matka omaan mittaansa verrattuna. Kömpelönä vertauksena voi laskea, että jos siittiö olisi miehen mittainen, edessä olisi reilun viiden kilometrin uintitehtävä vailla varmuutta perillepääsystä. Siittiöitä lähtee liikkeelle aluksi pari kolmesataamiljoonaa, mutta vain muutama kymmenen tai sata siittiötä - eli noin joka miljoonas matkaan lähtijä - on mukana loppukilpailussa, joka tapahtuu munanjohtimessa.

        Ohjausjärjestelmä koostuu useasta osasta: siittiöiden aktiivisesta uinnista, kohdunkaulan, kohdun ja munatorvien rakenteellisista ja toiminnallisista ohjauskeinoista, tarkasta ajoituksesta immuunijärjestelmän välttämiseksi, siittiöiden varastoinnista ja kypsyttämisestä munanjohtimessa loppukiriä varten sekä siittiöiden termotaktisista ja kemotaktisista ohjausmekanismeista. Jollei tämä kuulosta vielä riittävän ihmeelliseltä, näkökulmaa voi laajentaa siihen, että jopa eri nisäkkäillä järjestelmän yksityiskohdat vaihtelevat suuresti lajien välillä, vaikka kyse on kovin perustavanlaatuisesta elämän jatkumisen edellytyksestä. Tämä katsaus keskittyy erityisesti ihmisillä tehtyihin havaintoihin.

        Munanjohtimen suuaukossa on jälleen limaa, jonka läpäisy onnistuu parhaiten voimakkaasti ja suoraan uivilta siittiöiltä. Ihmisellä siittiöitä on löydetty munanjohtimista alle tunnin kuluttua yhdynnästä. Munanjohtimissa siittiöt kiinnittyvät värekarvalliseen epiteeliin ja jäävät siihen kiinni päiviksi muodostaen välivaraston, josta ne sitten jatkavat eri tahdissa matkaansa kypsymisvaiheen jälkeen. Munanjohtimeen ei kerry valkosoluja samalla tavoin kuin kohdunsuuhun ja kohtuun, ja siittiöt voivat säilyttää hedelmöittämiskykynsä päiväkausia epiteelin värekarvojen suojissa pääosastaan niihin kiinnittyneinä. Kiinnittymiseen käytettävien molekyylien luonne on tuntematon, vaikka sekä sokeriketjujen että lyhyiden peptiditunnistussekvenssien on ehdotettu osallistuvan siihen.

        Siittiöt vapautuvat epiteelistä vähitellen kahden erityisen kypsymistapahtuman jälkeen, kun ne ovat kapasitoituneet ja hyperaktivoituneet. Kapasitaatio tarkoittaa monenlaisia solukalvomuutoksia, jotka mahdollistavat myöhemmin siittiön akrosomireaktion ennen hedelmöittämistä. Vain noin joka kymmenes tänne asti päässeistä siittiöistä kapasitoituu, joten tässäkin vaiheessa kato on suuri. Hyperaktivaatiossa siittiöiden värekarvan lyöntitapa muuttuu, ja siittiöt alkavat uida epäsäännöllisen muotoisia, spiraalimaisia ratoja pitkin. Hyperaktivaatio myös mahdollistaa siittiöiden kääntyilyn ja lopulta tunkeutumisen zona pellucidan läpi. Kapasitoituneiden ja hyperaktivoituneiden siittiöiden jäljellä oleva toiminta-aika on lyhyt, vain muutama tunti. Elleivät ne sinä aikana onnistu hedelmöittämisessä, saavat myöhemmin epiteelistä vapautuvat siittiöt tilaisuuden.

        Anaerobisissa olosuhteissa tuotetaan edelleen maitohappoa. Anaerobinen energiantuotanto on suhteellisen tehotonta (vain noin 5 % verrattuna oksidatiivisen fosforylaation tuottoon) mutta nopeaa. Munanjohtimessa on glukoosia ja palorypälehappoa, mutta liikkuvalle solulle happea on tarjolla vain ympäröiviin nesteisiin liuenneena. Hyväkuntoiset mitokondriot ovat joka tapauksessa edellytys siittiön hedelmöityskyvylle. Siittiöille saattaa olla etua vähäisenkin tarjolla olevan hapen tehokkaasta hyödyntämisestä energiantuotantoon.
        Mitä hedelmöityksen jälkeen?

        Hedelmöityksen tapahduttua käynnistyy monimutkainen ja tarkoin säädelty tapahtumaketju, jonka seurauksena hedelmöittynyt munasolu alkaa jakautua ja tytärsolut rupeavat vähitellen erilaistumaan. Alkiosta muodostuu sikiö ja lopulta äidistä erkaneva vauva. Kaikkein varhaisimpien kehitystapahtumien tutkiminen on tähän saakka ollut vaikeaa, koska mittausmenetelmät eivät ole tarkkuudeltaan riittäneet yksittäisten solujen analysointiin. Aivan viime vuosina tilanne on muuttunut ratkaisevasti, ja käytössämme on nyt menetelmiä yksittäisen solun geeniekspression tutkimiseen. Julkaisimme jo aiemmin tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin munasolujen ja varhaisalkioiden (4-soluvaiheesta blastokystiin) geeniekspressioprofiileja mikrosiruja mittausmenetelmänä käyttäen. Tulokset tarkentuvat nyt yksittäisten solujen transkriptomin sekvensoinnilla." https://www.duodecimlehti.fi/duo99940
        Tuossa kooste elämän sikiämisestä

        Ja jos tuon sanoo yhdellä, ymmärrettävällä lauseella; Ihmiselämä alkaa eli hedelmöittymisprosessi tapahtuu vasta naisen sisällä ja siihen tapahtumaketjuun ei miehellä ole sperman ejakulaation jälkeen enää mitään osallisuutta!

    • Anonyymi

      Montako syntymätöntä lasta jumalasi tappoi tekemällä vedenpaisumuksen?

    • Anonyymi

      "Tämä on lähinnä niille, jotka uskovat Jumalaan."

      Voisitko tarkentaa että minkä uskomuksen/ uskonnon jumalaan.

    • Anonyymi

      Ryypätä osataan ilman fagerströmejäkin.

    • Anonyymi

      "Kristillisen kasvatuksen saaneena, pidän Jumalaa elämän Luojana, Antajana, Ylläpitäjänä. Kun naisen kehossa toinen elämä saa alkunsa,
      se sikiön elämä ei kuulu naiselle, vaan nainen tulee vastuulliseksi
      sen elämän huoltajana."

      Onko näin myös raiskaustapaukses? Raiskaaja toimii jumalasi valtuuttamana elämän antajana....

    • Anonyymi

      "Mutta jos sikiö kuolee, niin lain mukaan tulee maksaa henki hengestä!
      Toisin sanoen Jumala laskee sikiön eläväksi ihmiseksi."

      Laita raamatun kohta missä näin sanotaan...

    • Anonyymi

      Kristinusko on mätää saastaa.

    • "2Mooseksen kirja tuo esille tapauksen, jossa kaksi miestä tappelee ja
      raskaana oleva nainen menee väliin ja vahingoittuu.
      Jumalan lain mukaan tilanteesta riippuen maksetaan vahingonkorvaus.
      Mutta jos sikiö kuolee, niin lain mukaan tulee maksaa henki hengestä!
      Toisin sanoen Jumala laskee sikiön eläväksi ihmiseksi."

      Eipä ole näin, oletko lukenut itse kohtaa ollenkaan vai valehteletko muuten vaan väittäen omia keksintöjäsi ihan Jumalan sanaksi? Jumalahan ei ole Raamattua kirjoittanut, vaan kyse on Lähi-Idän lainsäädännöstä tuhansia vuosia sitten.

      2. Mooseksen kirja 21.luku:

      "Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan.

      Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta"
      -----------
      Tässä selvästi mainitaan muu vahinko, kuin keskenmenon tuottaminen. Siitä pitää siis keskenmenon aiheuttaja tuomita, esim vamman aiheuttaminen.

      Mooseksen laki katsoo orjan kuoleman aiheuttamisen eri rangaistusmittarilla. Jos isäntä orjan pieksää hengiltä, tulee rangaistus, mutta ei kerrota millainen. Jos orja pysyy hengissä pieksämisen jälkeen pari päivää, ei tule edes rangaistusta.
      Orjien lapset kuuluivat myös omistavalle isännälle. Jos vapautetulla miesorjalla oli vaimo, ja hänen kanssaan lapsia, orja sai vaimoineen lähteä, mutta heidän lapset kuuluivat isännälle eivätkä saaneet lähteä vanhempiansa mukaan.

      Otsikossa kysytään "kelle elämä kuuluu?" VT:n aikaan muiden elämä kuului isännälle.

      https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.21

    • Anonyymi

      "Tämä on lähinnä niille, jotka uskovat Jumalaan."

      Kyllä minä Jumalaan uskon mutta en raamattuun.

    • Anonyymi

      Elämä on Jumalan. Hän sen antaa tahi ottaa.
      -peacefull-

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe