Koska Suomen jokamiehen oikeudet ovat harvinainen poikkeus maailmassa niitä yhä enemmän käytetään väärin.
Sellaiset yritykset jotka hankkivat palkattua väkeä hyödyntämään luonnonvaroja toimivat luonnon riistäjinä, ei yksin ihmiskuppiaina.
Sellaisia on yhä enemmän, kaupallisen marjanpoiminnan ei voi katsoa olevan jokamiehen oikeus.
Samoin luonnonsuojelun näkökohdista eräretkeily liiketoimintana vastoin jokamiehen oikeuksia.
Joukkoeräretkeily kuluttaa ja saastuttaa luontoa ja on ympäristön kannalta kestämätöntä.
Roskaaminen, luonnoneläinten häirintä ovat luonnon kulumisen kannalta kestämätöntä liiketoimintaa.
Kaiken lisäksi vihreiden suosima ja harrastama ajoneuvoilla siirtyminen kohteisiin, lentäen, autoillen, moottorikelkkaillen moottoriveneillen, mönkijöin jne. tuhoaa luontoa, saastuttaen ja kuluttaen.
Satojen tai tuhansien kilometrien päästä saapuvat turistilaumat ovat luonnolle tuhoisia.
Jo vuosia veneilijät ovat sikailleet saarissa kuljettaen sinne jätteensä, myös järjestettyjen retkeily reittien varret ovat saastutettu ja roskattu.
Vihreä siirtymä vaatii hiilijalanjäljen pienentämisen alle neljännekseen nykyisestä, noin 2,5 tonniin per lärvi.
Keskiverto suomalaisen hiilijalanjälki on 14 000 kg, josta luontomatkailu edustaa kolmatta osaa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Tarkoitatko että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on 14 tonnia kun se pitäisi kansainvälisesti mitattuna pudottaa 2,5 tonniin ?
Eikun Suomalaisen jalanjälki pitää v. 2035 olla 2,5 tonnii.
Muut saa tehdä mitä lystää.
En minä ainakaan vielä paina niin paljoa.
Jokamiehenoikeudet EU:n laisäädönnön tasolle heti. Loppuu väärinkäytöt.
Niin.Se tarkoittaa että niitä ei ole.Siinä meni samantien marjametsät ja suot.
Kylläpä tuas yhtä miestä ahistaa.
Miten alottajalla voipihi olla nuin moni asia pielessä...?
On se vaan kun marjat kerätään moottoriteiden varsilta ja myydään "luomuna".
Ei moottoritien varsilla marjat kasva eikä sinne pääse mitenkään kun moottoritienvarsille ei voi pysäköidä autoa. Laiskat marjan kerääjät ei jaksa pitkiä matkoja kävellä.
Kyllä vaan keräsivät muutama vuosi sitten.En tiedä minne autonsa olivat jättäneet.Ehkäpä sivutielle.
Missähän päin, Pohjois-Karjlassahan ei ole moottoriteitä?
Minnuuhi ahistaa kun mualimassa on niin paljo ahistusta ja kaikki muut ovat tyhmempii ku mie. Ei tulek mittään...
Jalanjälki riippuu kengän koosta ja hiilet otetaan uunista.
Yksi ongelma ovat kusipäät irvihymyiset trikoopelle-maastofillaristit. Ostavat tuhansien eurojen statusfillareita, sähköavusteisia toki. Revittävät umpimaastossa luonnon aluskasvillisuudet pilalle ja säikyttävät maassa olevia pikkueläimiä. Ajavat ylikovaa kävelyväylillä ja jos et väistä (lue: jos et reagoi salamannopeasti trikoopellen kaahaamalla lähestymiseen silmät selässä) niin alle jäät tai saat solvaushuudot. Tuo sakki on 99% tärähtäneitä hulluja, useat hyväpalkkaisia yrityspomoja sun muita, kuskaavat niitä fillareitaan öky-Mersun tai -Audin katolla tai takatelineessä.
erittäin hyvin sanottu
Luonnon rauhasta ei enää tietoakaan sen jälkeen kun koronarakit tulivat. Kymmenet rakit räksyttävät taukoamatta ja kaikki paskat jäävät poluille. Rakkeja pidetään irti ja juoksentelevat oikeita luonnon eläimiä häritsemässä ja pelottelemassa.
Karhuryhmän huoletonta sutta ei aamulla enää ole.
jussi wihonen
Minä matkailen ainoastaan suurkaupungeissa välttääkseni jättämästä suurta hiilijalanjälkeä. Luontomatkailu on todella sairasta. JOKAISEN OIKEUDET ja TOISTEN VELVOLLISUUDET on periaatteeni. Oikeistohallitus on siis uhka mutta onneksi media iskee kiilaa ja kampittaa eli eiköhän tästäkin selvitä. Punaliput liehumaan ja avustuksia lisää meille vapaata elämäntapaa kannattaville. Timantit ovat puristunutta hiiltä joten kannattaa puristaa hiilijalanjäljet timanteiksi. Tiukkapipoisten mediapellejen puristusenergiaa voi hyödyntää niin saadaan niistäkin jotain hyötyä.
Sinullakin taitaa olla kädet toisten taskussa, et pärjää omillasi.