🤔🎶📣 joo no. Mitä muuta voi odottaa kansalta, joka tykkää Marimekosta, Muumimukeista ja Uuno Turhapurosta. Sijoitusta en ala ennustamaan, kun en tykännyt Lordistakaan.
Asiasta kolmanteen, jos heräilee 3-5 välillä yöllä niin se tarkoittaa, että ihminen on surullinen. Herra kaipaus voisi tulla unilääkkeeksi 😍❤👍
No se on taas valittu euroviisu!
52
<50
Vastaukset
- Anonyymi
En katsonut tänäkään vuonna
En minäkään lähetyksestä seurannut, mutta onhan niitä kipaleita soitettu jo pitkään. Tänään uutisista selvinnyt senverran, että pysyy ajantasalla keskusteluissa.
- Anonyymi
😊😊
- Anonyymi
En ymmärrä miksi pitää puhua kyseisellä tavalla suomalaisista, jokaisella kansalla on omat juttunsa ja liian monesti kuulee sanottavan että ollaan tälläisiä tietynlaisia ja jotka tykkää tietyistä asioita ja vieläpä väheksyvästi. Vaikka tällä kansalla ja valtiolla voi olla paljonkin kehitettävää, niin hitto vie missä on itsetunto ja ylpeys monesta hyvistäkin asioista. Ollaan sellaisia kuin olemme ja mussuttajista viis!
No en voi kehua lasten muumikuvioidia mukeja, kun en niistä tykkää aikuisten käytössä. Hermostuin kun tarvitsin siistiä ohutreunaista kahvimukia ja kaikki kaupat oli täuynnä niitä kirjavia lasten mukeja. Naapurimaan posliini (Röstrand) on paljon tyylikkäämpää kuin muumimukit. En myöskään ymmärrä mitä hienoa on 60- luvun työtakeissa (= Marimekko). Tuhruinen reikäpaitainen mies ei kiinnosta niin paljoa, että ostaisin leffalipun. Onko se muka sellainen mieskuva josta kannattaa ylpeillä ulkomailla.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:

Japanilaiset rakastavat muumituotteita, ja marimekkoa ja Häkkistä ja Kimiä. Älä siis töni muumeja, mummo.
Anonyymi kirjoitti:
Japanilaiset rakastavat muumituotteita, ja marimekkoa ja Häkkistä ja Kimiä. Älä siis töni muumeja, mummo.
Muumit on lasten juttuja.
lounas.ajatus kirjoitti:
Muumit on lasten juttuja.
Lisään vielä, että Marimekot on työtakkeja 60-luvulta eli mummoilua parhaimmillaan. Eikä mun tarvi nöyristellä ja muuttaa mieltymyksiä kenenkään aasialaisen takia -tai kenenkään muunkaan.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Lisään vielä, että Marimekot on työtakkeja 60-luvulta eli mummoilua parhaimmillaan. Eikä mun tarvi nöyristellä ja muuttaa mieltymyksiä kenenkään aasialaisen takia -tai kenenkään muunkaan.
Niin leviksetkin on tarkoitettu alunperin koville duunareille jossain kaivoksissa.
Ja nyt se loppuu se japanilaisten mieltymysten ja eilen kun oli suomalaisen kulttuurin päivä niin kotimaisten brändien töniminen! - Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Lisään vielä, että Marimekot on työtakkeja 60-luvulta eli mummoilua parhaimmillaan. Eikä mun tarvi nöyristellä ja muuttaa mieltymyksiä kenenkään aasialaisen takia -tai kenenkään muunkaan.
Marimekko ja Suomi tekee rahaa kun japanilaiset rohmuaa marimekkoja ja muumibisnes tienaa muumeilla. Lopeta töniminen, hölmö ihminen!!!
Anonyymi kirjoitti:
Marimekko ja Suomi tekee rahaa kun japanilaiset rohmuaa marimekkoja ja muumibisnes tienaa muumeilla. Lopeta töniminen, hölmö ihminen!!!
Vai että oikein rohmuaa 😄 . Nuo nyt on pikkuhiluja Suomen viennistä. Mihinkään spessutuotteusiin ei viennissä kannata keskittyä, eikä yksittäiseen maahan. Saksa ja Ruotsi ovat suurimmat vientimaamme, eikä kumpikaan ole mikään Marimekon ja Muumin suurkuluttajia. Mukään pakko ei ole tykätä mauttomista tuotteista vain toisten mielipiteiden mukaan. Peliteollisuuskin tuottaa Suomelle enemmän kuin lasten mukit ja työtakit.
Suomen vienti:
"EU-maiden osuus Suomen tavaraviennistä oli vuonna 2021 lähes 60 % ja euroalueen osuus 40 %. Saksa oli tärkein vientimaamme 13,3 % osuudellaan ja Ruotsi oli toisena 10,3 prosentin osuudella. Vienti Venäjälle kasvoi 22,4 % ja maan osuus koko tavaraviennin arvosta oli 5,4 %."- Anonyymi
Itsetunto ennen kaikkea ja si jos on niin hyvä tuuri et omaa terveen sellaisen ni onko mitään esteitä mistä ei yli selviäisi tavalla tai toisella
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
No en voi kehua lasten muumikuvioidia mukeja, kun en niistä tykkää aikuisten käytössä. Hermostuin kun tarvitsin siistiä ohutreunaista kahvimukia ja kaikki kaupat oli täuynnä niitä kirjavia lasten mukeja. Naapurimaan posliini (Röstrand) on paljon tyylikkäämpää kuin muumimukit. En myöskään ymmärrä mitä hienoa on 60- luvun työtakeissa (= Marimekko). Tuhruinen reikäpaitainen mies ei kiinnosta niin paljoa, että ostaisin leffalipun. Onko se muka sellainen mieskuva josta kannattaa ylpeillä ulkomailla.
Nuohan on vai sun mielipiteitä ja mieltymyksiä jollakulla toisella on erilainen maku kuitenkin
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Vai että oikein rohmuaa 😄 . Nuo nyt on pikkuhiluja Suomen viennistä. Mihinkään spessutuotteusiin ei viennissä kannata keskittyä, eikä yksittäiseen maahan. Saksa ja Ruotsi ovat suurimmat vientimaamme, eikä kumpikaan ole mikään Marimekon ja Muumin suurkuluttajia. Mukään pakko ei ole tykätä mauttomista tuotteista vain toisten mielipiteiden mukaan. Peliteollisuuskin tuottaa Suomelle enemmän kuin lasten mukit ja työtakit.
Suomen vienti:
"EU-maiden osuus Suomen tavaraviennistä oli vuonna 2021 lähes 60 % ja euroalueen osuus 40 %. Saksa oli tärkein vientimaamme 13,3 % osuudellaan ja Ruotsi oli toisena 10,3 prosentin osuudella. Vienti Venäjälle kasvoi 22,4 % ja maan osuus koko tavaraviennin arvosta oli 5,4 %."Maabrändi, katsos, maabrändi. Älä töni Suomea ja suomalaisuutta, etenkään jos olet suomalainen!
Anonyymi kirjoitti:
Maabrändi, katsos, maabrändi. Älä töni Suomea ja suomalaisuutta, etenkään jos olet suomalainen!
Maabrändistä puheenollen niin jopa Angybirds, Nokia ja Parikan kengät ja joulupukki ovat tunnetuimpia maailmalla.
Anonyymi kirjoitti:
Nuohan on vai sun mielipiteitä ja mieltymyksiä jollakulla toisella on erilainen maku kuitenkin
Miten näyttää siltä, että nyt ei suvaita mun mielipiteitä!
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Maabrändistä puheenollen niin jopa Angybirds, Nokia ja Parikan kengät ja joulupukki ovat tunnetuimpia maailmalla.
Aiheena on juroveisu, älä siirtele maalitolppia!
- Anonyymi
Aivan hirveää kuraa tuo umk voittaja.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Esiintymisasukin oli aivan tyylitön.
Lordi oli kaunistakin kauniimpi, oih. <3
Anonyymi kirjoitti:
Lordi oli kaunistakin kauniimpi, oih. <3
Sun pitäs käydä spekseiverssillä 👓.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Sun pitäs käydä spekseiverssillä 👓.
Sun pitäis palata kouluun.
T. ad hominem - Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Sun pitäs käydä spekseiverssillä 👓.
Oh sorry, oletin liikaa.
(Niin juu, kun Lordi oli jne.) Anonyymi kirjoitti:
Sun pitäis palata kouluun.
T. ad hominemMihin kouluun kun yliopistoakin käynyt ?
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Mihin kouluun kun yliopistoakin käynyt ?
Huoh. Rautalankaa:
Oh sorry, oletin liikaa.
(Niin juu, kun Lordi oli jne.)
- Anonyymi
Tsatsatsaa vaan, Ruskeasanta on paras paikka, Harjupuiston kentältä on eräskin naisjääkiekkoilija ponnistanut naajoukkuueen paidassa olympiakisoihin ja MM-kilpailuihin, tyhmän taitava luistelija oli ja pyöritteli meitä pipolätkän totisissa peleissä.
- Anonyymi
*naismaajoukkueen paidassa
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Hienoa tälläinen kotiseuturakkaus!
Tällainen! Vain yksi ä-kirjain.
Anonyymi kirjoitti:
Tällainen! Vain yksi ä-kirjain.
Puhekieli on puhekieltä jos et ole sattunut ymmärtämään.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Puhekieli on puhekieltä jos et ole sattunut ymmärtämään.
Kirjoitettu kieli on kirjoitettua kieltä. Ja ad hominemit kannattaa edes yrittää jättää pois. passiivisaggressiivisuus kertoo mielialan epävakaudesta.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitettu kieli on kirjoitettua kieltä. Ja ad hominemit kannattaa edes yrittää jättää pois. passiivisaggressiivisuus kertoo mielialan epävakaudesta.
Kirjakieli on asia erikseen kuin kirjoittettu puhekieli. Jos nyt et vieläkään sattunut ymmärtämään. Meilläpäin murteessa sanotaan tälläinen. On olemassa jopa romasneja, joissa on kirjoitettua puhekieltä.
Kannattaa laajentaa ajayuksia. Kovin kapea-alaisella maailmannäkemyksellä ei nykyisin pärjää.- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Kirjakieli on asia erikseen kuin kirjoittettu puhekieli. Jos nyt et vieläkään sattunut ymmärtämään. Meilläpäin murteessa sanotaan tälläinen. On olemassa jopa romasneja, joissa on kirjoitettua puhekieltä.
Kannattaa laajentaa ajayuksia. Kovin kapea-alaisella maailmannäkemyksellä ei nykyisin pärjää.Jatkat aina vain passiivisaggressiivista paasausta. Se kertoo vähemmän mairittelevaa..
Anonyymi kirjoitti:
Jatkat aina vain passiivisaggressiivista paasausta. Se kertoo vähemmän mairittelevaa..
Miten kuvailet omia änkyrävastauksiasi? Mitätöntä nettisuttua parhaimmillaan. Keskustelu on sitä, että keskustellaan aiheesta. Ei aloittajan ominaisuuksista tai kirjoitustyylistä. Jos nyt et ole sattunut mihinkään sivistyneisiin keskusteluihin tai kokouksiin osallistumaan, niin tuo kannattaa muistaa
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Miten kuvailet omia änkyrävastauksiasi? Mitätöntä nettisuttua parhaimmillaan. Keskustelu on sitä, että keskustellaan aiheesta. Ei aloittajan ominaisuuksista tai kirjoitustyylistä. Jos nyt et ole sattunut mihinkään sivistyneisiin keskusteluihin tai kokouksiin osallistumaan, niin tuo kannattaa muistaa
Anteeksi kuinka?
Vastasin ainoastaan että tällainen kirjoitetaan tällainen ja sen jälkeen joku triggeröityi ja alkoi syytellä ja alkoi haukkua minua.
Se on todella varma että laillasi argumentoiva ja käyttäytyvä nainen on mulle 100% no-go. Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi kuinka?
Vastasin ainoastaan että tällainen kirjoitetaan tällainen ja sen jälkeen joku triggeröityi ja alkoi syytellä ja alkoi haukkua minua.
Se on todella varma että laillasi argumentoiva ja käyttäytyvä nainen on mulle 100% no-go.Kotiseuturakkaana kirjoitin "tälläinen" niinkuin kotiseudullani tavataan sanoa. Sinä itse tulit siihen korjaamaan "Tällainen! Vain yksi ä-kirjain." Ja väittämään tuolla perusteella minua mielenvikaiseksi. Tuo on yleinen tapa palstalla, kun huomaa jäävänsä väittelyssä alakynteen.
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Kotiseuturakkaana kirjoitin "tälläinen" niinkuin kotiseudullani tavataan sanoa. Sinä itse tulit siihen korjaamaan "Tällainen! Vain yksi ä-kirjain." Ja väittämään tuolla perusteella minua mielenvikaiseksi. Tuo on yleinen tapa palstalla, kun huomaa jäävänsä väittelyssä alakynteen.
Ymmärrätkö mitä on ad hominem?
Tässä esimerkki: "...jos et ole sattunut ymmärtämään."
Tuo kertoo heikkoudesta ja samaa sarjaa on jokaisessa vastauksessasi, "Jos nyt et vieläkään sattunut ymmärtämään.", "Miten kuvailet omia änkyrävastauksiasi", ja niin edelleen. Aiheena ainoastaan toinen keskustelija eikä aihe eli puhekieli kirjakielen seassa. Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätkö mitä on ad hominem?
Tässä esimerkki: "...jos et ole sattunut ymmärtämään."
Tuo kertoo heikkoudesta ja samaa sarjaa on jokaisessa vastauksessasi, "Jos nyt et vieläkään sattunut ymmärtämään.", "Miten kuvailet omia änkyrävastauksiasi", ja niin edelleen. Aiheena ainoastaan toinen keskustelija eikä aihe eli puhekieli kirjakielen seassa.Nuo lainaamasi kohdat ovat vain vastauksia omiin vihamielisiin kommentteihisi. Esim. Kirjoittamani änkyrävastaus on kirjoitettu tälläiseen kommenttiin vastaukseksi "Jatkat aina vain passiivisaggressiivista paasausta. Se kertoo vähemmän mairittelevaa.." eli aktiiviseen agressiiviseen kommenttiin.
Ei ole oikein, että joku voi lytätä aloittajaa mielin määrin ja puolustautuminen on muka agressiivista.
- Anonyymi
Eihän näissä kappaleissa ole koskaan mitään musikillisia arvoja. Ei tässäkään. Esitys on se tärkein, joten en ymmärrä tällaisia kisoja. Musiikki on sen lisäksi makuasia.
Usein kisan voittaja valitaan poliittisen tms. tilanteen takia, vaikka biisi ei kovin kummoinen ole.
Harmittaa miettiä näitå aloituksia monelta kantilta. Normaalissa keskustelussa ei tartteisi miettiä niin tarkkasn, kun väärinkäsitykset on helposti korjattavissa. Tuli vaan mieleen lisätä, että vaikka heräilen yöllä, niin en tänne palstalle mitään kirjoita. Tärkeämpää on nukahtaa uudelleen.
- Anonyymi
Hyvästi valittu.
- Anonyymi
Mihin tää ny liitty mitä nappeja olet popsinu otitko varmasti tarpeeksi että tuo oli totta edes
- Anonyymi
Lordi mitä luultavammin voitti siksi että siitä oli niin iso haloo ennen viisuja edes hyvä jos kymmenen parhaan joukkoon suomi yltää ukraina luultavasti voittaa sympatia pisteillä mu sen näkee si
Kopiokappaleeksi väitetään tätä valittua. Hiusmalli ainakin on kopioitu.
https://youtu.be/D1NdGBldg3w
- Anonyymi
Miksi et itse mene herra kaipauksen luo jos kun kerta noi ikävöit tuskin hän ainakaan pahastuu kun olet hänelle rehellinen
Täällä pitäisi olla teikäläisille oma palstansa (saisitte siellä sättiä toisianne) . Mun asiat ei kuulu sulle mitenkään.
- Anonyymi
Aina alkaa panettamaan kun luen lounasajatuksen viestejä. Milloin tavataan lounaan merkeissä?
Terv. 50ukkoRöllittären kirjoitukset tunnistaa siitä, kun niissä on aina sama aihe!
Nämä mun kirjoitukset ei ole ukoille niinkuin aiheistakin hyvin näkee. Profiilissanikin lukee ei vastauksena kaikkiin kysymyksiin.
- Anonyymi
Herääminen on tärkeintä https://www.tv7.fi/arkki/valerie-ellis-isebelin-henki/osa-1-4-isebelin-hengen-tunnistaminen_p89835/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611437Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491141- 37822
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70816Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157775- 42762
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen48732Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182695Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44689- 49642