Siiri Angerkoski Pekka Puupää elokuvissa on heidän ihannenaisensa. Perustuu suihen, mitä tältä palstalta on saanut lukea.
JT miesten ihannenainen on emäntätyyppi
Anonyymi-ap
23231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuo vain alleviiva luetun ymmärtämättömyyttä.
Todistajamiehen ihannenainen on fiksu, älykäs, älyllisesti utelias, tilannetajuinen, tahdikas, vakaa, diplomaattinen, voimakas, huoliteltu, naisellinen, mies-nais-puuhista pitävä, arjessaan aktiivinen ja aikaansaava ymv.
Emännästä tulee aina mieleen puuhakas ja lihava ruutuesiliina hameen edessä hääräilevä kovaääninen nainen.
"älyllisesti utelias"
Korjaus: valikoiden älyllisesti utelias. Älyllisen uteliaisuuden tulee sammua järjestön ulkopuolelta tulevan kriittisen materiaalin tullessa puheeksi. Samaten ei tule kysellä aiheellisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, mitä todisteita hallintoelin on koskaan tarjonnut siitä, että he ovat Jumalan äänikanava ja järjestö on Jeesuksen valitsema.
"Korjaus: valikoiden älyllisesti utelias."
No, loogisestikin kyse oli 'totuuskuplassa' elävistä henkilöistä, joilla älykkäilläkin sellaisilla on se sokea piste ko. totuuden ja järjestön suhteen.
Siinä vaiheessa kun sokeaan pisteesen alkaa tulla säröjä, aukkoja, riskeeraa alkaa progressiivinen järjestön raadollisuuden havaitseminen.
Mutta aivan sama tilanne muillakin jeesus-pelastaa-uskovilla klaaneistaan riippumatta.
Jos todistajamiehen ihannenainen on fiksu ja älykäs, todistajamies saa katsella ihannettaan lahkonsa ulkopuolelta.
Fiksu lahkolainen on oksymoroni.
Hahahahaha
Lahkohan ennenkaikkea kieltää naiselta yhteiskunnassa saavutetun tasa-arvon.
Äänioikeus kun saatiin naisille pitkän kamppailun jälkeen, niin lahkossa sen menettää (tosin miehetkin).
Naisen asema lahkossa on siivota ja kiillottaa juhannuskonventin jälkeen jäähallia, jotta lahko saisi sen halvemmalla taas vuoden kuluttua (jolloin, juhannuksena, ei tosin muita käyttäjiä olisikaan)
Olihan Suomessakin vielä sata vuotta sitten nainen miehen edusmiehyyden alainen, lahkossa näin vieläkin.
Niin, lahkolaisten kokoontuessa kotiin laittavat naiset pöydän koreaksi. Ja poistuttua siivoavat muruset lattialta. Ja kehuvat kuinka ovat lahkossa onnellisia, eivät saa kieltäytyä seksistäkään.
Tuo oli täyttä puppua, eli puuta heinää.
Ihanteena myös pidetään, että vaimo on kotirouva, ei käy työssä.
Hänen tulisi olla, ei saisi itse valita
Entäs kun tai jos mies kuolee? Kuka ottaa töihin ihmisen, jolla ei ole työkokemusta? Jostakinhan se elatus täytyy saada. Voisi olla lyhytnäköistä luottaa siihen, että mies pysyy elossa vanhuuteen asti. Kaikki eivät elä niin kauan. Aikoinaan täytyi ohjeistusten mukaan jättää koulut käymättä, kun loppu oli niin lähellä. Työelämässä ei paljon työpaikkoja ole tarjolla vähän kouluja käyneille. Ja muutenkin saa tyytyä radkaisiin hanttihommiin, joita ei pysty eläkeikään asti tekemään.
Kerran vuosia sitten jouduin siivoamaan jäähallin sisääntulotasannetta erään toisen sisren kanssa. Kukaan muu ei halunnut tehdä sitä. Enkä halunnut minäkään. Mutta iskettiin harja käteen, ja sanottiin, että nyt siivotaan. Oli kauhea urakka. Kotiin tullessa kaatui nukkumaan täristen vaatteet päällä ja kengät jaloissa.
On myös tilanteita, joissa nainen joutuu peittämään huivilla päänsä. Enkä tarkoita nyt marjametsää hirvikärpästen varalta.
Kuinka moni JT mies vaihtaisi paikkaa naisen kanssa?
Veli vanhin voi menettää "etunsa", jos antaa vaimon puikotella vyödildolla.
Eikös puhdasoppisimmissa lahkopariskunnissa rouva ole kotirouva vaikka ei lasta olisikaan
Raamatullinen nainen on ilo silmälle! Perheenäiti, oikea kodin hengetär, joka osaa keittiön taidot varmuudella! Hän luo sen ilmapiirin kotiin, jossa lasten on parasta varttua rakkaiden pikku- ja isosisarten ja -veljien kanssa aina uusia tulokkaita odotellen! Hän tietää, miten mies arvostaa hänen tärkeitä perheenäidin tehtäviä kotona! Ja reippaana palvelustoverina sekä iloisena kumppanina kokouksissa! Voimme yhdessä kiittää Jumalaa, että Hän loi naisen miehelle avuksi!
Kauniisti sanottu. Tiedäthän myös, että järjestön ulkopuolellakin on runsaasti tuollaisia naisia?
"rouva luo ilmapiirin ja mies arvostaa"
-vartiotorni on joskus väittänyt lahko-avioliittojen olevan kestävämpiä kuin muiden.
Sen vuoksi tehtiin tutkimus, ja osoittautui että asia oli päinvastoin.
Tutkimus tehtiin USA:ssa.
Tuossa viestissä on muuten niputettu valtakunnansalin kokoukset ja Raamattu vielä mukaan
Mainitsematta jää esim. Että lahkon UM - Raamattu on väärennös. Että lahkossa ollaan kovia mököttämisensä. Että lahkolla on maailmanennätys ajankäytössä epäonnistuneiden maailmanlopun ajankohtien odottamisessa. Ym.
Jaa-a. Vainkeittiönntaidot pitäisi osata, ja on vielä Raamatun vaatimus. Vaan kun ei osaa. Ehkä Jehova käyttää luomisvoimaansa paratiisissa, ja kaikki naiset muuttuvat keittiössä osaaviksi. Moni mieskin on parempi keittiötaidoussa kuin moni nainen. Eikä kaikkia naisia keittiöhommat kiinnosta eivätkä vedä. Keittiötaidot kun eivät ole sukupuolesta riippuvaisia.
"Keittiötaidot kun eivät ole sukupuolesta riippuvaisia."
Maailman parhaat keittiömestarit ovat pääsääntöisesti miehiä.
Näin on. Mutta Jt syövät mieluummin huonoa ruokaa, kunhan sitä tehdään sääntöjen mukaan, eli nainen tekee sen, kuin mies keittiömestarin hyviä ruokia.
Paratiisissa mies katsoo vesistön yli auringonlaskuun, rapsuttaa vasurilla jellonan korvantaustaa ja ottaa oikealla vastaan naisen tarjoamaa hedelmätarjotinta.
Näin todistaa piirroksellisesti vartiotorni. Ellei sitä ole keritty määräämään revittäväksi, kuten eräitä muita painotuotteita
Katso Johanneksenpojan kotisivuilla scannattu määräyskirje
Itse en tunne ketään Jehovan akkaa, en tiedä millainen on.