IS: Kokoomus vääristelee Sdp:n verolinjauksia tökeröllä tavalla

Itse asiassa kokoomus vääristelee SDP:n Tanskan veromallipuheita tarkoituksella ja tyhmempiin ilmeisesti uppoaa, eihän tätä muuten tehtäisi.

Sdp ei esitä pieni- ja keskituloisten verotuksen kiristämistä, päinvastoin Marin ja Mäkynen ovat erikseen maininneet, ettei pieni- ja keskituloisten verotusta nosteta eikä myöskään arvonlisäveroa

IS: "Kokoomus on aloittanut viime päivinä valtavan mekastuksen pääministeripuolue Sdp:n veropuheista. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää, onhan eduskuntavaaleihin enää reilu kuukausi. Vaalien läheisyyden lisäksi kokoomuksen murahtelun selittää se, että kokoomuksella ja Sdp:llä on täysin erilaiset näkemykset siitä, miten Suomen verojärjestelmää tulisi muuttaa.

Yllättävää on kuitenkin se, kuinka tökeröllä tavalla kokoomus vääristelee kilpakumppaninsa linjauksia.

Sdp ja etenkin pääministeri Sanna Marin ovat pitäneet vaalikevään talouspoliittisessa keskustelussa innokkaasti esillä Tanskan veromallia. Sdp on huomauttanut, että Suomen julkinen talous olisi liki tasapainossa, mikäli Suomessa olisi sama kokonaisveroaste kuin Tanskassa. Viimeksi viikonloppuna Marin nosti asian esiin Ylen Ykkösaamussa.

– Jos meillä olisi Tanskan, toisen Pohjoismaan verotus, meidän julkinen talous olisi lähes tasapainossa, Marin sanoi.

Tanskassa veroaste on useita prosenttiyksikköjä korkeampi kuin Suomessa ja esimerkiksi arvonlisäverotus on Suomea ankarampaa.

Sdp on maininnut Tanskan veromallista vaaliohjelmassaan: ”Suhteessa muihin Pohjoismaihin Suomen kokonaisveroaste ei ole korkea. Tanskassa kokonaisveroaste on peräti 4,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomessa. Tanskan veroasteella Suomella ei siis olisi lainkaan kestävyysvajetta.”

Kokoomuksessa on tulkittu Sdp:n ajavan Suomeen Tanskan veromallia ja kokonaisveroastetta. Tälle tulkinnalle ei kuitenkaan löydy faktapohjaa. Sdp ei ole esittänyt Suomen siirtymistä Tanskan veromalliin.

Demareiden veropuheista ovat ääntä pitäneet niin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kuin esimerkiksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen.

Orpo on huomauttanut, että ”Sdp:n ihannoimassa veromallissa” esimerkiksi ruoan arvonlisävero nousisi merkittävästi."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009422570.html
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan suomalaisten ÄO laskenut vuodesta 1997 alkaen.

Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­N­­y­­m­­­f­­o­­­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17761883c

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Turhaa selittelyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse asiassa kokoomus vääristelee SDP:n Tanskan veromallipuheita tarkoituksella ja tyhmempiin ilmeisesti uppoaa, eihän tätä muuten tehtäisi.

Sdp ei esitä pieni- ja keskituloisten verotuksen kiristämistä, päinvastoin Marin ja Mäkynen ovat erikseen maininneet, ettei pieni- ja keskituloisten verotusta nosteta eikä myöskään arvonlisäveroa

IS: "Kokoomus on aloittanut viime päivinä valtavan mekastuksen pääministeripuolue Sdp:n veropuheista. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää, onhan eduskuntavaaleihin enää reilu kuukausi. Vaalien läheisyyden lisäksi kokoomuksen murahtelun selittää se, että kokoomuksella ja Sdp:llä on täysin erilaiset näkemykset siitä, miten Suomen verojärjestelmää tulisi muuttaa.

Yllättävää on kuitenkin se, kuinka tökeröllä tavalla kokoomus vääristelee kilpakumppaninsa linjauksia.

Sdp ja etenkin pääministeri Sanna Marin ovat pitäneet vaalikevään talouspoliittisessa keskustelussa innokkaasti esillä Tanskan veromallia. Sdp on huomauttanut, että Suomen julkinen talous olisi liki tasapainossa, mikäli Suomessa olisi sama kokonaisveroaste kuin Tanskassa. Viimeksi viikonloppuna Marin nosti asian esiin Ylen Ykkösaamussa.

– Jos meillä olisi Tanskan, toisen Pohjoismaan verotus, meidän julkinen talous olisi lähes tasapainossa, Marin sanoi.

Tanskassa veroaste on useita prosenttiyksikköjä korkeampi kuin Suomessa ja esimerkiksi arvonlisäverotus on Suomea ankarampaa.

Sdp on maininnut Tanskan veromallista vaaliohjelmassaan: ”Suhteessa muihin Pohjoismaihin Suomen kokonaisveroaste ei ole korkea. Tanskassa kokonaisveroaste on peräti 4,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomessa. Tanskan veroasteella Suomella ei siis olisi lainkaan kestävyysvajetta.”

Kokoomuksessa on tulkittu Sdp:n ajavan Suomeen Tanskan veromallia ja kokonaisveroastetta. Tälle tulkinnalle ei kuitenkaan löydy faktapohjaa. Sdp ei ole esittänyt Suomen siirtymistä Tanskan veromalliin.

Demareiden veropuheista ovat ääntä pitäneet niin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kuin esimerkiksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen.

Orpo on huomauttanut, että ”Sdp:n ihannoimassa veromallissa” esimerkiksi ruoan arvonlisävero nousisi merkittävästi."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009422570.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu