vailla mitään todellista talousosaamista.
Aikoinaan SDP oli vielä ihan kunnon puolue.
Aikoinaan SDP oli vielä ihan kunnon puolue.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Velka puolue, ei muuta.
Sanna hoiti Suomelle suurvelat.
Porvarijohtoisten hallitusten valtionvelkaperintö 106 500 000 000 euroa nykyiselle hallituspohjalle korkokuluineen, kiitos kokoomus ja kepu!
Sipilän koko hallituskauden velanotto enää 6,9 mrd.
Rinne ja Urpilainen samassa ajassa 20,1 mrd.
Ja demarit lähti hallituskauteen sillä ajatuksella, että velaksi mennään.
Sehän oli tarkoituskin.
Kun ne on sosialisteja.
Demareiden vetämien hallitusneuvottelujen fläppitaululle oli kirjoitettu aikoinaan "RAHAA ON" ja nyt niitä rahoja ei ole vaan on valtavasti velkaa.
Arvopohja-Antti: Velalla mennään.
Suuret on.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17761889l
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Eikös koko suomalaista puoluepolitiikkaa "johdeta" nykyään valtavan pitkällä selfiepuikolla?
Aloittivat kapinankin 1918.
Helsingissä.
Poseeraajakin joutais mennä oikeisiin töihin.
Eli kassalle.
Surkimon Duunarien Putsaajat.
Töppö-demarit....
Veit sanat suustani, paremmin en vois sanoo itse! Isäni oli 60-70 luvulla innokas demukka ja tietyst samastuin itsekkin Isäni ajatuksiin ja puolueseen.
Nyt varoitan omaa Poikaani tästä jauho, mamu, homopuoleesta että älä missään tapauksessa äänestä näitä.
Hyvä!
Mitä jos varoittaisit häntä tulemasta samallaiseksi työttömäksi velttoperse persuksi kuin itse olet. Vaikeaa se taitaa olla, kun et tajua omaa tilaasi.
Hoho Hoh Hoh Hoh Hoo! Näkisitpä naamasi tätä lukiessasi.
Osuit ytimeen, ei paremmin voisi kirjoittaa.
Demaria ottaa päähän totuus, ja alkoi heti jauhaa persuista.
Olet kelapummi.
Sanoo persaukinen tapatyötön demari....heheheee.
Hyvin kirjoitit tuonkin itsestäsi persu.
Miksi luulet kaikkia persuiksi, oletko luulosairas?
Vastasit itsellesi koska kukaan ei ollut samaa mieltä aika spede oot🐀🐀🐀
DEMARIEN KOKO SUOMEN KANTTORINA HUSEERAA KABINETTI KOTKA MARIN HÄNELLÄ EI MITÄÄN OIKEUTTA VAATIA SOLLEBERIN KANSSA TURKILTA, UNKARILTA YHTÄÄN MITÄÄN.
Työväen etu ja isänmaallisuus on kaukana tästä (arvopohjapuolueesta)
Naulan kantaan.
HALOJAAAAA LUKEKAA IHMISET IS MITÄ KORKEA ARVOINEN VENÄLÄINEN SANOO RAJALLE TEHTÄVÄSTÄ RAJA - AIDASTA JA SUOMEN HÖLMÖISTÄ VALTION POLIITTISISTA VIRKAKONEISTOSTA. EIPÄ OLE MAIRITTELEVAA LUETTAVAA MUTTA HERRA IIGOR ON OIKEASSA.
PM Sanna Marin kertoi amerikk. uutistoimistolle kannattaneensa Supmen Natoon liittymistä jo 2014.
Miksi Sanna ei työskennellyt, jos tiesi Venäjän uhkan, muuttaakseen edes hiukan demarien natovastaisuutta ??
Viime vaaleissa, jossa Antti Rinteen johdolla SDP sai 17,8 %:n vaalivoiton ja nousi johtavaksi hallituspuolueeksi vain 4 % demareista kannatti Natoa.
Kokoomuslaisista kannatti 80 %, joten SDP on muuttunut Kokooomuksen linjalle eli jokunen aivosolu on demarien päässä virkistynyt pakon edessä.
SDP haluaa panostaa korkeakouluopetukseen, ei siinä duunarilla ole osaa eikä arpaa, kaikkein vähiten työttömillä.
Niin ja mitäs pahaa siinä nyt sitten on että maassa on enemmän korkeasti koulutettua väkeä?
Miksi demarit haluavat nelipäiväisen työviikon kun sen äänestäjät on eläkkeellä.
Aika ihmeellistä
Voi hellanlettas.:D
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17763747/ei-ole-mitaan-kannatusta-aanestaminen-on-jo-loppunut
Lässyttämällä ja vähättelemällä kansalaisten hätätilaa, ei yksikään nykyisen, Caymansaarten pörssirikollisten, eduskunnan yksipuoluejärjestelmän korruptiopuolueista, tule enää saamaan ääniä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17725482/30e-vale-elakekorotus-otettiin-tuhatkertaisesti-550e-miinuksella-olevista-elakkeista#comment-118865254
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
Eläkeläisköyhyyteen Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjiksi, pakotettujen ENNENAIKAISET kuolemat, rikostutkintoihin laajemmin, Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA, on tosiasia Suomessa, jota ÄärioikeistoSdp, tuo pörssirikollismafioitten kainaloinen, KorruptioSannan johdolla, syväkyykyttäen eläkeläisköyhiä, yksinasuvia naisia, johtaa.
https://www.dw.com/en/german-government-strikes-deal-on-basic-pension/a-51192993
demari säätänyt lait jossa rikollista hyysätään ja uhreja pilkataan
demaripskaa uhrien pilkkaa ja mitätön tuomio
pitäisi saada noin 30 vuotta linnaa
murhasi autolla kaksi
Vastaajan nuorella iällä oli tuomiota alentava vaikutus samoin kuin sillä, ettei hänellä ole aiempaa rikosrekisteriä.Vastaaja tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 50 tuntiin yhdyskuntapalvelua.
Suomen mepitkin täysin kelvottomia rosvoja, eivät ole kyenneet tuota, hengissä kitkuttelemiselle, täysin välttämätöntä 1 250€/kk lupaamaansa oikeusturvaa, Suomen rakentajille vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille toteuttamaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17277372/kiristamalla-pelottelemalla-uhkailemallakaan-ette-enaa-aaniamme-saa#comment-118409178
Näkyykö reva hyvin entä kello mitä vetää tänään en tiedä mitään muuta ku että kello kävi
Kenen koru näkyy entä rintavako ja kuvaa
Tuhlaaaja kassatyttö syö kansan piikkiin
Tällä videolla varsin vakuuttava: https://youtu.be/d4iBfqyqSNw
Antti Rinne,sd, ilmoitti hallituksen päätösten rahoitus järjestyy ulkomaisen velan lisäoton lisäksi kiristämällä hyväosaisten verotusta.
Hyväosaisena voidaan (ainakin verotuksellisesti) pitää 3000 euroa kuussa bruttopalkkaa saava, sillä hänen marginaalivero on n. 50%.
3000 euroa kuussa ansaitsevalta voidaan hyvinvointiyhteiskunnan nimissä ja SDP:n arvopohjan mukaan viedä ylitöistä yli puolet verona.
Sanna palvelee suomalaisten kustannuksella eurooppalais-amerikkalaisia valtarakenteita, joka tavoittelee maailmanherruutta rahavallan, omistusten, verkostoitumisen, liiketoiminnan ja politiikan fuusion avulla. Konemainen suhtautuminen Suomeen ja yhteiskuntaamme, sekä valehtelu ja harhaanjohtaminen, tuo esille erittäin hyvin, ettei hänen motiivinsa ole meille hyväksi. Ikävä kyllä turhan monet kansalaiset, jotka lukee totuutensa uutisotsikoista, uskoo hänen olevan "isänmaallinen hyväntekijä" ja sitten ihmettelee, miksi häntä arvostellaan ja kritisoidaan niin voimakkaasti.
Äänestän Olavia koska se poistaa synkkiä pilviä sekä tuo iloa ja valoa.