Äänesti natoa vastaan.
Li Anderssonin vasemmisto
Anonyymi-ap
787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä ollut yllätys.
Ei tosiaankaan. Saako Elokapina rahansa Kremlistä ?
Olen kansallismielinen ja isänmaallinen suomalainen, enkä äänestäisi liittymisen puolesta.
Olen myös sitä mieltä, että USA, Kiina ja Venäjä tulisi pilkkoa pienempiin itsenäisiin valtioihin ehkäisemään suursotien uhkia, sekä kaikenlaista valtapeliä markkinoilla.
Se on hänen oikeutensa.
7/16 äänesti vastaan. Ei se ollut helppo ratkaisu. Itsekin olen ajatellut vuosien varrella, kerran Turkissa lomailleena, ajatellut, että sotilaat käsi kiväärin liipasimella lentokentillä eivät todellakaan le lisänneet turvallisuuden tunnetta.
Että hampaisiin saakka aseistautuminen ei lisäisi rauhaa.
Mutta kun Putinin vallassa olevan ison valtion joukot menevät ja tappavat, tuhoavat, raiskaavat , ryöstävät ja pyrkivät kansanmurhaan ja valtion lakkauttamiseen, en voi muuta kuin itkeä ja anoa Natolta turvaa. Rauhaa on puolustettava kaikin ohjuksin ja ilmatorjunta-asein ja muin keinoin, jota osataan.
Li itse äänesti Naton puolesta. Kommentoikin aiemmin ei-venäjämyönteisesti ja oli muuttanut kantojaan niin naton kuin itänaapurmme suhteen. Hän oli aiemmin natoa ja hävittäjiä (ainakin jenkkikoneita) vastaan, sekä myös hyvin venäjämyönteinen, mutta muutti monen muun suomalaisen tapaan kantansa Ukrainan sodan johdosta.
Arvattavissa oli että muutama änkyrä aina on, ja varsinkin nuo kyseiset.
Mutta pitäisi ajatella kokonaistilannetta ja turvallisuutta.
Ei kannata esittää pyhäkoululaista kun muu maailma ympärillä aseistaa itsensä hampaisiin asti. On pakko mennä mukaan.
Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan, niinhän sanotaan.
Ihmislaji vaan on valitettavasti sotainen, siitä ei pääse mihinkään.
Ja eräs itäinen laji taitaa olla vielä ylikorostunut siinä piirteessä.