meteli uhrin kotiin sisälle naapurien ja asuinalueen oleskellessa ulkona uhrin kodin ympärillä, kirkunta, karjunta, huuto, koiraräyhä, joka puolella tai useammalla aina rakennusporojekti, äänekkäät harrasteet pikku taajamapihassa, mitä muualla ei tule normaslilla ihmisellä mieleenkään kuten muutaman sadan neliön pihassa mönkijäajelu, jne aikuiset miehet pihoissa pitää tauotonta melua tai kokoonnutaan uhrin kodin eteen kadulle
- Joukkovainoajien päätavoitteina on ajaa kohde itsemurhaan, väkivaltaan tai muihin rikollisiin tekoihin (jotka johtavat hänen vangitsemiseen) tai hulluuteen (jonka perusteella hänet suljetaan mielisairaalaan).
- Kohde halutaan diskreditoida saamalla hänet vaikuttamaan mielisairaalta, jotta kukaan muu ei uskoisi hänen väitteitään, tekisi asiasta rikostutkintaa tai auttaisi häntä.
- Joukkovainoajat haluavat vahingoittaa vakavasti kohdetta ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen. Tarkoitus ei ole vain vainota kohdetta, jotta hän voisi huonosti, vaan vainoajien tavoite lopettaa hänen elämänsä, tappaa hänet hitaasti.
- Joukkovainoaminen on pohjimmiltaan kiusaamisen kehittynyt muoto.
- Joukkovainoajat eristävät kohteen repimällä hänen turvaverkkonsa hajalle kääntämällä hänen ystäviään, perheenjäseniään ja tuttujaan häntä vastaan. Vainoajia myös laitetaan asumaan kohteen lähelle. Näin kohde on eristetty ja täysin vainoajien ympäröimä.
- Joukkovainoajien menetelmät ovat tarkoituksellisesti outoja, jotta kohde vaikuttaisi mielisairaalta, jos hän yrittää tehdä vainoamisesta rikosilmoituksen tai puhua siitä muille.
Kohteen maineen tuhoaminen
Kohteen (targeted individual) maine tuhotaan levittämällä hänestä huhuja, jotka perustuvat puolitotuuksiin ja valheisiin. Näitä huhuja saattavat levittää myös kohteen lähipiirin ihmiset, jotka on värvätty ilmiantajiksi valehtelemalla, pelottelemalla tai kiristämällä. Nämä ihmiset saattavat myös osallistua varsinaiseen vainoamiseen.
Huhut ovat usein esim. sellaisia, että kohde on rikostutkinnan alla, pedofiili, mielisairas, uhka turvallisuudelle tai jotain muuta ihmisen maineelle tuhoisaa.
Todellinen syy, miksi jotkut valitaan vainoamisen kohteeksi, on aina jotain aivan muuta.
Katuteatteri
Parveilu
Nämä kohteen ympärillä olevat vainoajat käyvät myös hänen kuultavikseen tarkoitettuja keskusteluja, joissa viitataan hänen yksityisasioihinsa. Tieto näistä yksityisasioista on saatu salakuuntelemalla kohdetta, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Vainoajat myös matkivat kohteen maneereja näkyvästi, myös sellaisia, joita hän toistaa vain kotonaan ja yksityisesti.
Autoilla seuraaminen
Kohdetta vainotaan kotona ns. ”same time exit/entry” -tekniikalla, eli aina, kun hän lähtee ulos kotiovestaan, joku tai jotkut naapureista tulevat samaan aikaan rappukäytävään, ja sama juttu hänen tullessaan kotiin. Kaikki kohteet yleensä huomaavat sen, että liikenne naapureiden asunnoista ulos
Eristäminen ja vihjailurikollisuus
- mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
- maineen tuhoaminen
- fantasia-hahmon luominen uhrista
- keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
- mielipideohjaus uhria
- tekosyillä vainoaminen
- vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
- häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus
Uhrin stalkkaaminen
- uhrin elämän tarkkailu
- seurailu
- tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
- kotirauhan rikkominen
- häirintä
- "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
- vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
- vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen
Provokaatiot
- tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
- katuteatterit
- skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
- puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
- yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
- yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
-perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta
Kovemman asteen vaino
- esiintyminen uhrina
-lavastukset
-valeprofiilit
Org stalking
9
132
Vastaukset
- Anonyymi
Kohteen ajaminen itsemurhaan. Hypnoosin tai muun avulla minut yritettiin saada menemään junan alle, VAIKKA EN HALUNNUT TEHDÄ ITSEMURHAA. On kerääntynyt kokemusta, että vainon kohteella on ollut itsemurhapaineita, jotka hävinneet heti, kun saanut kontaktin muihin kohteisiin.
- Anonyymi
lyhyesti keinoista:
väsyttäminen
rasittaminen
säikäyttäminen ( useita kertoja päivittäin)
traumatisointi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lyhyesti keinoista:
väsyttäminen
rasittaminen
säikäyttäminen ( useita kertoja päivittäin)
traumatisointijatkoa:
myrkyttäminen (mahdotonta välttää)
huumaaminen
salaa lääkitseminen
Kokemusasiantuntija neuvoi ostamaan apteekista huumepikatestin, Heti tuli tulosta huumeista ja myös bentsosta. Ehdin ostaa ehkä kolmet testit, kun minulle kiellettiin myymästä missään apteekissa.
- Anonyymi
Nykyään on tilanne, että aikasemmin selkeä organisoitu hierarkinen gang stalking on keinoiltaan muuttunut yhteiskunnan muuttuessa ja teknologian kehittyessä. Tarvitaan vähemmän stalkkereita. Puskaradio on saanut jatkeekseen somen. Tietojen hankkiminen on digiaikana helpompaa kuin ennen "paperi"aikana. On satelliitti seurantaa: GPS, ym. Jne. MUTTA psykologinen näkyy helpommin tuossa edellä esitetyssä vainonmentelmien kuvauksessa.
- Anonyymi
Nykyään voi olla tilanne, että viralliset tahot eivät enää hallitse ja vastaa Gang stalkingin käytöstä, vaan muut tahot ovat omineet sen itselleen sopivilta osin. -Ted Gundersonin paljastukset ovat hyvä vahvistus USA:n gang stalkingille. - Kanadassa gs on ollut yleistä ja rankkaa. Heille on kertynyt omat tietonsa. Meidän ei tarvitse todistella. - Muuten Australiasta on tullut vastaan kauhein ja yleisin gang stalking. Olen siihenkin tutustunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään voi olla tilanne, että viralliset tahot eivät enää hallitse ja vastaa Gang stalkingin käytöstä, vaan muut tahot ovat omineet sen itselleen sopivilta osin. -Ted Gundersonin paljastukset ovat hyvä vahvistus USA:n gang stalkingille. - Kanadassa gs on ollut yleistä ja rankkaa. Heille on kertynyt omat tietonsa. Meidän ei tarvitse todistella. - Muuten Australiasta on tullut vastaan kauhein ja yleisin gang stalking. Olen siihenkin tutustunut.
Nyt tiivis yhteenveto Yhdistyksen kotisivuilla olisi hyvä senkin takia, että netissä uudetkin TI:t tulevat kohtaamaan gang stalking termin. - Nyt vaikka Suomessakin sitä viralliset tahot nimittävät mielisairaudeksi, samoin ilmoittaa Wikipedia ja väittää varapj, SE EI SITÄ OLE OLLUT EIKÄ OLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tiivis yhteenveto Yhdistyksen kotisivuilla olisi hyvä senkin takia, että netissä uudetkin TI:t tulevat kohtaamaan gang stalking termin. - Nyt vaikka Suomessakin sitä viralliset tahot nimittävät mielisairaudeksi, samoin ilmoittaa Wikipedia ja väittää varapj, SE EI SITÄ OLE OLLUT EIKÄ OLE.
Eihän e-häirintääkään virallisesti myönnetä olemassa olevaksi. Luulosairaiden kuvittelua.
Silti kotisivuilla voidaan kertoa, että on nykyään yleisin valituksen aihe somessakin TI porukoissa. -Ja sitten annetaan tutkimustietoa aiheesta.
Kai gang stalkingista voi kertoa, että oli yleisin valituksen aihe vuosien ajan. Tietoa on haettu ja jaettu. - Nyt alkaa historiaan siirtynyt Suomessa, ainakin.
En ole botti. Annan kotisivujen ylläpitäjälle vinkkejä ja taustatukea gang stalkin yhteenvedon kirjoittamiselle.
- Anonyymi
Kun katsoo ketä tahansa ösällistyjää yksinään, niin eipä näytä miltään. Yksin on hänkin, ihminen.
- Anonyymi
ORGANISOITU STALKING
olisi hyvä termi ja vainon nimi.
Targeted Individual hyvä nimi kohteelle.
Pitäisi päästä eroon GANG sanasta. Pitäisi tehdä tiivis yhteenveto gang stalkingista tässä maailmassa. Tietoa on. Turha todistella sellaisen olemassa oloa, josta on kertnyt loputtoman paljon todisteita.
Gang stalking "historian laatikkoon."
Elektronista häirintää kuului jo loppuvuosien gang stalkingiin, nykyään hyvin usein joukkovainoihin ja erillisenä häirintä/vainomuotona.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001919- 1241440
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K921333En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061317Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701134Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4701034- 47928
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9862Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138836