Salaisuus pinnan alla

Anonyymi-ap

Kökkö ja kaavamainen tekotrilleri, ettei heikommasta väliä.
Kaikki efektit ennalta-arvattavia ja nekin huonosti toteutettuja. Ford oli lähinnä väkinäisen ja vaivautuneen oloinen roolissaan, joka ei päästänyt miestä mitenkään oikeuksiinsa.
Täysin tyhjä sivujuonen tynkä oli se "naapurin isännän vaimon murhan epäily" kiikarointeineen. Ja niin väsynyttä vanhaa teemaa. Takaikkuna tuli mieleen..

Aivan tuntui siltä kuin HF ajatteli, että punnerretaan nyt väkisin tämä tympeys läpi kun on kerran hommaan lähdetty. Ei mitään draivia elokuvassa.
Pfaifferin vapinat ja huohotukset loivat lähinnä typerän vaikutelman, eikä hänkään osannut tuossa näytellä.
Tähän oli ikäänkuin lainattu elementtejä myös Hohdosta ja Cape Fearista = pannukakku, floppi.
Täysin tusinatyö...Harrison Fordin huonoimpia elokuva epäilemättä.

6

214

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pisteet kuitenkin nimen suomennokselle, joka ei ole aivan huonoimmasta päästä. Häviää silti alkuperäiselle, What Lies Beneath.

    • Anonyymi

      Roiston rooli ainakin sopi Fordille kuin nyrkkisilmään joka selvästi itse julkisuudessa nauttii pahiksen maineesta ehkä nuo sankarit ole hänen juttunsa.

      • Anonyymi

        "..ehkä nuo sankarit ole hänen juttunsa." Siis jäikö tuosta "eivät" pois vai...?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "..ehkä nuo sankarit ole hänen juttunsa." Siis jäikö tuosta "eivät" pois vai...?

        Paloiko puuro pohjaan vai mitä iniset.


    • Anonyymi

      Onko Harrisonilla yhtäkään konnan roolia elokuvissa? Ei edes Rusty Sabich , "Kunnes toisin todistetaan"............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1411
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1058
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      868
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      789
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      73
      698
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      656
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      609
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      40
      566
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      543
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      507
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      41
      495
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      458
    20. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      453
    Aihe