Näin sanoo Teemu Keskisarja Puopolossa. Katsotaan onko hän oikeassa.
Eu tulee luhistumaan
Anonyymi-ap
9871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Joutaa luhistua mokoma ennallistaja.
Mitä tehdään systeemillä jonka "elämäntarkoitus" on syytää vain ukaaseja, kiristyksiä, vaatimuksia, maksuja loputtomiin?
Eihän sitä kestä minkäänlainen valtion tuollaista.
Valtio
Milloin teille eu-rakastajat valkenee se että hinnalla millä hyvänsä ei pidä roikkua siinä kiinni? Natoon on hyvä mennä jos iippo pelottaa. Minuakin se hirviövalta pelottaa.
Teille näkyy olevan itseisarvo että vaikka kuinka hirveästi se sortaa meitä, mukana vaan pitää olla maksoi mitä maksoi. Eihän tämä ole viisautta
Tämä on suurimman laatuista masikismia.
Masokismia. Olen hieman hätäinen näiden viestien kanssa.
Kyl on Teemu epäonnistunut ihmisenä ja tietää sen itse !! Ei uskoisi Putinin mieheksi !! Sääli !!
Tuo persuko tarvittiin tuonkin asian sanomiseen-
suomi24 poistellut vuosia tuota tietoa, joka on tiedetty jo EUn alusta asti-
EUsta tulee EU-Venäjän liittovaltio. Suomi jaetaan ja katoaa- tulee Karjalan osavaltio?
Ei ole yhtään valtiota mennyt nurin tai konkaan. EU jopa auttaa heikkoja maita.
Miten menee Briteillä Brexitin jäljiltä? Aika kovassa lamassa ovat ja köyhät kovassa ahdingossa ja iso osa tuon tyhmyyden kannattajista ovat kääntäneet takkinsa häpeissään.
Sinulla ei riitä sivistys ja koulutus ymmärtämään kokonaisuuksia ja siksi ole sekaisin ja hölmöilet.
Ja kannattaisi myös hieman miettiä mistä kirjoitat, sulla ei ole selvästikään resursseja ymmärtää koko asiaa.
Ja mitähän ukaaseja, maksuja ja kiristyksiä EU on tuottanut? Nyky kakarat, Keskisarja mukaanlukien eivät ymmärrä kuinka Suomen talous oli tullimuurien takana, kuinka ulkomaille ei menty noin vain töihin ja lomailemaan vapaan liikkuvuden rajoitusten vuoksi. Ei osteltu Saksasta mersuja.
Suomi on konkan partaalla. Se ei kestä yhtään enempää tulijoita kuin rahan lappoa eurostoliiton pohjattomaan molokin kitaan.
Myös lukeneet ihmiset vastustaa eurostoliittoa.
Ennallistaminen on yksi. Puun polttamisen vero. Vanhojen talojen remonttivaatimus. Siinä pieni osa. Oletko elänyt säkki päässä?
Tuo ennallistaminen tuhoaa maan.
Suomi on jo nyt konkurssipesä eikä kestä yhtään mitään ennallistamista joka tuhoaa kivijalkamme eli metsätalouden. Miksi olette hiljaa tästä ennallistamisesta?
Se ei auta edes ilmastoa koska vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä.
Paras ilmastoteko on metsänlannoitus. Siinä saadaan nopeammin mahdollisimman paljon puu-sekä lehtimassaa sitomaan hiiltä.
Lukeneissakin ihmisissä on änkyröitä.
Eu vaatii että 90 prosenttia Suomen siitä pinta-alasta jota ihminen on muuttanut toimillaan se pitää ennallistaa eli suojella eli autioittaa. Tämän pahimman vaatimuksen mukaan asia pitää olla tehty vuoteen 2050 mennessä. Tämä tietää totaalista tuhoa jos eurostoliitolle annetaan periksi kuten aina on tehty.
Koskahan tuo EU auttaa köyhää Suomea?Kreikkaa ja Italiaa kyllä.
Vanhat homeiset talot pitäisi saada purkaa pois mutta kun sekin on tehty jo mahdottomaksi,pitäähän valtion saada kiinteistöverot näistäkin ja sähköyhtiöitten kuukausi maksut liittymistä.
heHEEEEEEEE Eu tulee varmasti ainakin nahistumaan :)
>>Suomen talous oli tullimuurien takana, kuinka ulkomaille ei menty noin vain töihin ja lomailemaan vapaan liikkuvuden rajoitusten vuoksi. Ei osteltu Saksasta mersuja.<<
Oliko tuo jotakin sarkasmia...et itsekään usko tuohon tuubaasi..
keskisarha-
EU:
Euroopan KARTTA VUODELTA 2100: (engl-kielinen)
- SF ja Norja on pohjoinen liitto.
https://twitter.com/kos_data/status/1630604130560405508/photo/1
Historijoitsijan näkökulmasta kaikki ennen pitkää luhistuu.
Itä-Rooma eli Bysantti oli todellisuuden 1000 vuotinen valtakunta (400-luvulta 1400 luvulle) ja tuosta ajasta se tulkinnasta riippuen "luhistui" viimeisest 400 vuotta.
Mutta nyt hänellä on ihan faktaa väitteensä tueksi. Puopolokin rivien välistä myöntää asian.
Mitä faktaa?
Tämä on juuri näin. Minäkin osaan arvioida, että EU luhistuu esim. 1.000 vuoden kuluessa. Usakin luhistuu samassa ajassa.
Ollaanko sitten Kiinan vallassa siihen mennessä, kuka tietää? Keskisarjan pitäisi antaa vähän täsmällisempiä arvioita.
Ja mitähän faktaa tuolta Persulta löytyy?
Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee.
Oli helleenien sivistynyt kreikka, oli sitä imitoinut Rooman valtakunta joka sitten jakautui kahtia. Ja olipa ns. kultaisen puolikuun alue, sivistyksessään aikanaan ylivertainn. Jne. ja ne kaikki ovat joko romahtaneet tai ainakin taantuneet aivan kuin kehitysmaiksi. Kaikki poliittiset järjestelmät pyrkivät kaatumaan tai muuttumaan, miksi EU olisi poikkeus?
Historia ei ole kirjoitettu etukäteen, vaan jälkikäteen. Se onko EU vasta ottamassa ensi askeleitaan ennen suurta kukoistusta vai saavuttanut jo lakipisteensä riippuu siitä mitä eurooppalaiset päättävät.
Jos haluamme murentaa EU:ta ja jättää maailman Kiinan ja USA:n pelikentäksi, niin sitten maailmasta tulee Kiinan ja USA:n pelikenttä. Mutta jos laajasti ymmärrämme, että vain yhtenäinen EU voi olla "kolmas napa" Kiinan ja USA:n rínnalla, niin sitten se on. EU on maailman suurin sisämarkkina ja vaurain alue. Tässä on paljon potentiaalia, mutta kyse on, onko kykyä nähdä yli seuraavien parlamenttivaalien ja lyhytnäköisen taktikoinnin.
Natsi-Saksan piti kestää 1000 vuotta - luhistuessaan 12 vuoden ikäinen.
Hansaliittokin tuhoutui, vaikka ehti toimia 450 vuotta.
Paska järjestelmä kun heti sortui!
Natsien tuhat vuotta kestävä valtakunta sortui 12 vuodessa
Keskisarja tosin, nimestään huolimatta, ei kuulu edes keskisarjaan.
Kuuluuko välisarjaan?
Sinulla on yliaktiivinen munasarja.
Paljon on esimerkkejä niistä, jotka ovat tuhoutuneet: Hitlerin Saksa, Neuvostoliitto, Itä-Saksa ovat lähivuosien esimerkkejä, mutta historia kertoo pilvin pimein eri valtakuntien luhistumista. Monelle on tuttu Rooman valtakunnan aika jne.
EU on jatketta Hitlerin Saksalle (kolmannelle valtakunnalle), sillä EU on Saksan neljäs valtakunta, joka liittovaltiona (nykyään valtioliitto) kestää 3,5 vuotta (Dan. 7:19-27).
Hirmuhallinnot ovat luhistuneet. EU ei kuulu näihin.
Eu on pelkkä iso pyramiidi huijaus joka vääjäämättä kaatuu omaan mahdottomuuteensa jos vastaavaa tekisi tavalliset kansalaiset joutuisi linnaan välittömästi?🤦🤦🤦
Et sinä 3 facepalmin iigor osaa edes määritellä mikä on pyramiidi huijaus ilman googlen apua.
Kerro toki tarkemmin, juuri tuollaisia heittoja päästelee tyhmä ja änkyrät, ei mitään perusteluja.
Keskisarja yrittää nyt vain pitää ääntä ja esittää provosoivia puolivillaisia väitteitä. Tämä siksi koska on ehdolla eduskuntaan.
Tietää että omalta suvultaan ei tule saamaan ainuttakaan ääntä, koska tietävät tasan tarkkaan millaisesta äijästä on kyse.
"SUKU ON PAHIN,"
Tämä on vähän samanlainen provosoiva väittämä, kuin että:
GRETA THUNBERG TULEE KUOLEMAAN !
Aivan varmasti joskus, kun aikaa tarpeeksi kuluu.
Ei kuitenkaan tällä hetkellä ajankohtaista.
Universumi tuhotuu! Siinäkin olisi hyvä klikkiotsikko.
Universumi tuhoutuu varmasti 10 potenssiin 1000 vuoden kuluessa.
On siinä meillä avaruustutkija kommentoimassa politiikkaa.
Avaruustutkijat, kosmologin rasistikuvatukset etenkin ovat varsin innokkaita kommentoimaan politiikkaa.
Varmaan saadaan kauemman odotella evoluutiovalheen romahtamista.,,tulee kuitenkin. Satuja ei voi uskotella loputtomiin.
Eu nato ghettossa on liian tiukat markkinat ja, kun itä ja länsi elää omissa unelmistaan?👰👰
Ja linkkiä lähteeseen, löytyylö? Edes jotain viitettä.
löytyylö? po. löytyykö?
Ja onhan tuossa näköjään Puopolo mainittu. Videoista ilmeisesti kyse? Ei jaksa.
https://tekniikanmaailma.fi/jos-higgsin-bosoni-alkeishiukkanen-romahtaa-se-synnyttaisi-valon-nopeudella-leviavan-kuplan-joka-tuhoaisi-maailmankaikkeuden/
Universumi, siis tunnettu kaikkeus, tulee luhistumaan.
Der Spiegelin uutinen on jo poistettu siitä että saksan hallinto tiesi jo eun perustamis vaiheessa eun talouden kaatuvan valuvikoihin tämä on täysin harkittu vedätys koko eu?🤔🤨🙄
Saksan hallitus tiesi jo euron perustamisvaiheessa euron kaatuvan. Kansalaisille tietenkin valehdeltiin muuta ja tilastoja vääristeltiin häikäilemättömästi.
Tavoitteena oli pakottaa eurooppalaiset rahaliiton kautta liittovaltioon, kertoo Der Spiegel -lehti.
Hauska pöljä.
No nythän saksasta loppui kemianteollisuus. Saa nähdä miten vaikuttaa muihin toimialoihin euroopassa.
https://www.trialsitenews.com/a/european-meps-call-for-immediate-ouster-of-european-commission-president-due-to-conflicts-of-interest-with-pfizer-mass-covid-19-vaccination-program
Ulkomailla tiedetään ehkä enemmän....
Ikävää jos ulkomailla ei osata tunnistaa valeuutissivustoja.
Paljon on näitä ennustelijoita ja muita arvaakin, mutta meistä tuskin kukaan tulee tuota näkemään?
Eu:n luhistuminen on nurkan takana.
Aurinko tulee sammumaan.
Kaikki liittovaltiot jotka eivät ole yhtenäisiä hajoavat.
Voi kysyä, miksi Keskisarja ylipäätään eduskuntaan, jos hänellä on niin fatalistinen historiankäsitys, että esimerkiksi EU:n hajoaminen on vääjäämätön kehityskulku, johon eurooppalaiset eivät voi vaikuttaa?
Jos katsoo aivan lähihistoriaa, niin esimerkiksi Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaan ja pandemia olivat aika yllättäviä tapahtumia, joita ei voinut ennakoida, mutta joilla varmasti on vaikutusta esimerkiksi EU:n tulevaisuuteen.
Putin ja varmasti moni muukin luuli, että EU ei pysty yksimieliseen reagointiin Venäjän hyökätessä Ukrainaan, mutta toisin kävi. Aika tasan vuosi sitten Saksassa puhuttiin siitä voiko ukrainaan lähettää kypärien ja luotiliivien lisäksi myös rynnäkkökivääreitä ja nyt lähetetään panssarivaunuja. Kaikki kehityskulut eivät ole helposti ennakoitavissa. Ei edes historiantutkijalle.
Kerropa Sinä sivistyneenä ihmisenä , mitä hyötyä EU:sta on Suomelle ollut?
Valtava kulurakenne ja byrokratia...jne..
Haluan korostaa näennäisdemokratiaa eli lobbaamista EU:ssa:
https://corporateeurope.org/en/
Esimerkiksi 60% viennistämme on minimibyrokratialla hoituvaa tullitonta vientiä EU-vapaakauppa-alueelle. Lisäksi meillä on länsimainen kilpailulainsäädäntö vain EU:n takia.
EU ja vapaakauppa on nimen omaan byrokratiankarsintahanke. Esimerkiksi Britannia joutui palkkaamaan kymmeniä tuhansia virkamiehiä lisää Brexitin myötä ja kaikki ne hakemukset ja ilmoituksen byrokraatit käsittelee, tekee joku virkailija yksityisessä yrityksessä, joten työmäärä kasvaa myös siellä.
Britanniaa vaivaava vihannespula johtuu mm. siitä, että kuljettajista on pulaa, mutta myös siitä että kuljettajien työaikaa menee suunnattomasti hukkaan, kun he seisovat lasteineen Britannian tullijonoissa tullausta odottamassa, kun tuovat vihanneksia Espanjasta ja Portugalista Britanniaan.
Jopa itseään nerona pitävä historiantutkija voikin todellisuudessa olla omien intohimojensa ja harhaluulojensa talutushihnassa juokseva koira.
Eikö enemmistö ole?🤔🤨🙄
Kaikki ovat, enemmän tai vähemmän.
Tarvitaan kuitenkin tietynlaista narsistista persoonallisuushäiriötä, jotta psyyke naksahtaa ja alkaa kuvitella olevansa erehtymätön guru jolla on vastaus kaikkeen.
Yleensä tämä johtaa itsensä punkeamiseen TV-lähetyksiin "totuuttaan" julistamaan.
Samaa mieltä ei politiikassa pärjää kuin narsistiset kleptomaanit rehelliset heivataan äkkiä puolueista?🤦🤦🤦
Kuten Antti Heikkilä , joka tuntuu olevan psykiatriasta pihalla...esiintyy yliasiantuntijana.
Keskisarjan Temen tulisi pysyä historiassa. Suomi on iät ajat ollut liitoutunut johonkin päin. Silloin kun Suomi ei ollut edes Suomi, oltiin Ruotsin kanssa liitossa. Sotien jälkeen oltiin pakkoliitossa Neuvostoliiton kanssa. Keskisarjan mielestä, persu kun on Suomen pitäisi olla ainoa valtio Euroopassa joka olisi yksin. Vai tarjoaako Keskisarja Belarus mallia?
Ruotsin MiehitysWalta alkoi vasta n. 1150 jKr. sitä ennen ei mistään Ruotsista tietoakaan
" Suomen pitäisi olla ainoa valtio Euroopassa joka olisi yksin. "
Tällaista soopaa EUnukkilan kannattajat usein puskevat. Yhteistyötä voidaan aina harjoittaa - se ei edellytä mitään UNIONIa....tämä ei monen kuuppaan tunnu uppoavan millään.
ON.
Teemun ura on kehittymässä Malisen suuntaan: menneisyyden kaivelijasta tulevaisuuden ennustajaksi.
En lähde ennustamaan, mitä se voi Teemulle tarkoittaa.
Vanha sanonta kuuluu:
"Älkää ryhtykö ennustamaan; jos ennustatte oikein, kukaan ei sitä muista - jos ennustatte väärin, kukaan ei sitä unohda."
Parempi mitä nopeammin
Kyllähän Keskisarjakin tietää, että EU:n luhistuminen olisi Venäjän ja Kiinan vallan vaikutuksen lisääntymistä ja samalla maailman politiikan diktaattori maiden johtamisen kauhea kehitys. Keskisarjan on nyt Persu ja Persujen perseen nuoleminen menossa. Muutenhan ilmaista mainostilaa ei olisi käytössä. Mies on kyllä nyt upottanut itsensä kyynärpäitä myöten pesujen lietekaivoon. Uskottavuutta tuskin ollenkaan enää!
Mies taitaa kuulua Niikon porukoihin.
Persuista EU-vastustajat ovat lähteneet. lähinnä pieniin sirpalepuolueisiin.
Ei sillä kyllä keskisarja tilaisuutensa ansaitsee toivottavasti ei myy nahkaansa vaan pysyy rehellisenä äänestäjilleen?🤔🤨🙄
Luhistuminen kuullostaa varsin suureelliselta. Varmaan muutoksia tulee, ja yhtenäisyyskin löystyy, mutta veikkaan, että luhistuminen on liioiteltua. Nykyään sivistyneet kansat osaavat neuvotella ja löytää kompromisseja.
Oliko algoritmille liian asiallista, ja taas mut bannataan bottina.
Sitä liityttiin EU:hun turvallisuuden verukkeella, nyt ollaan kahinoissa mukana joissa ei Suomella ole muuta sijaa kuin ottaa turpiinsa. Natossa käy samaan tapaan, hirmu maksut ja helkkaristi pommi kuopia Suomen tantereessa.
Ei EU ehkä luhistu mutta jokainen maa jää vaan yhä enemmän omilleen ja vaihtotaseen ylijäämä yhä enemmän jokaisen valtion omalla harteilla ,lopussa kun velkaa on kaikilla liikaa, sitäkään ei saa en lisää,sitten eletään vain sillä rahamäärällä mitä yhteiskunnissa kulloinkin on ja pienennetään palkkoja ja sosialiturvaa tarpeen mukaan.
Hyvänä puolena on että myös hinnat tuolloin laskee jotta ihmiset pystyy edes kituuttavaan elämään mutta se jatkuu kuitenkin positiivisella puolella ja kaiken särkevä taantuma ja lama jää tulematta.
Mutta yhtä kituuttamista kaikille normi-ihmisille vain luvassa kapitalisti nollasummapelissä,ei muuta.
Yritä kestää,mitäs synnyit EUn alueelle,tosin ei tuo nyt niin auvoista näytä olevan muuallakaan enää. Kaikkialla näkee paljon murhetta ja kärsimystä.
eussa on 27 maata, mutta raamatussa puhutaan kymmenvaltio liitosta, jossa maat liittoituu keskenään,
En oikein jaksa uskoa että eu hajoaa. Se olisi liian ihana asia Suomelle. Natoon pääsy olisi yhtä ihana.
Avaaja lisää: Sitten jokainen maa elää omalla ruuallaan. Mitäps viinasuu SDP tähän?
Demarit elää kaupittelemalla epämääräisiä putkia stasi-verkostossaan
Se on väistämätöntä.
Niin on.