SKP:n eduskuntavaaliohjelma

Neljää viimeistä vuotta ovat olleet poikkeuksellisia vuosia. Euroopassa riehuu sota. Kulutustavaroiden hinnat nousevat. Suomeen tuli ennätysmäinen pakolaisvyöry. Sodan varjolla Suomi on irtaannutettu sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Hallitus puuhaa maamme liittämistä USA:n johtamaan nato-sotaliittoon. Samaan aikaan terveydenhoito ja julkiset palvelut ovat kriisissä.
SKP:n ohjelma antaa paljon vinkkejä tuleville eduskuntakokoonpanoille.

147

2360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai että "Euroopassa riehuu sota".
      Tosiasiassa Venäjän fasismidiktatuuri käy jo vuonna 2014 aloittamaansa imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, Vladimir Putinin fasistihallinnon päämäärän olleessa koko Ukrainan valtaaminen, maan itsenäisyyden lakkauttaminen ja ukrainalaisten orjuuttaminen.

      Osa Suomen Kommunistisen Puolueen jäsenistöstä tukee avoimesti tuota Venäjän fasismidiktatuurin hyökkäyssotaa Ukrainassa, eikä SKP ole puoleena vaatinut Venäjää vetämään miehitysarmeijaansa ja -hallintoaan pois Ukrainan valtioalueelta, Krim mukaan lukien, mikä tarkoittaa sitä, että SKP ja sen kansanedusajaehdokkaat hyväksyvät Venäjän fasismidiktatuurin miehityksen ja imperialismin Ukrainassa.

      • Anonyymi

        SKP on tuominnut sodan useaan kertaan työväenluokalle vahingollisena. Palkkatyöläiset maksavat viime kädessä kapitalistien keskinäiset sodat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP on tuominnut sodan useaan kertaan työväenluokalle vahingollisena. Palkkatyöläiset maksavat viime kädessä kapitalistien keskinäiset sodat.

        SKP kieltäytyi tuomitsemasta Venäjän fasismidiktatuurin vuonna 2014 aloittamaa hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan aina 24. helmikuuta 2022 asti, jolloin puolue Venäjän fasismidiktatuurin kahdeksan vuotta jatkuneen hyökkäyssodan Ukrainaan jälkeen vasta tuomitsi sen.

        SKP ei ole vaatinut Venäjän fasismidiktatuuria vetämään miehitysarmeijaansa ja -hallintoaan pois Ukrainan valtioalueelta ja ukrainalaisten kodeista mutta SKP on sen sijaan halunnut Ukrainan tekemistä kyvyttömäksi käymään puolustustaistelua maahansa hyökkäävää Venäjän fasismidiktatuuria vastaan vaatimalla Ukrainalle annettavan aseavun estämistä ja nuo kaksi tekijää tarkoittavat sitä, että SKP haluaa todellisuudessa Venäjän sotaisan imperialismin Ukrainassa onnistuvan.
        Vai minkä muun syyn vuoksi SKP ei vaadi Venäjän fasismidiktatuuria vetäytymään kokonaan Ukrainan valtioalueelta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP on tuominnut sodan useaan kertaan työväenluokalle vahingollisena. Palkkatyöläiset maksavat viime kädessä kapitalistien keskinäiset sodat.

        SKP tavoittelee jatkuvaa piereskelyä Suomen talouden kohottamiseksi.


    • Rahat hyvinvointiin, ei aseisiin! - SKP:n eduskuntavaaliohjelma 2023
      Ohjelma löytyy täältä.
      https://skp.fi/asiakirjat/rahat-hyvinvointiin-ei-aseisiin-skpn-eduskuntavaaliohjelma-2023


      SKP:n näkemyksen mukaan istuva hallitus aikoo viedä maamme sotilasliitto natoon järjestämättä kansanäänestystä.
      Pitkään vallinneen sotilaallisen liittoutumattomuuden tilalle on syntymässä militarismi, uhkia kärjistävä asevarustelu. Militarismi ei paranna turvallisuutta, ennemmin heikentää sitä.
      Kapitalistinen maailma blokkiutuu, aseistautuu ja sodilla pyrkii ratkaisemaan kauppaongelmia. Asevarustelukulut kasvavat ja sitä seuraa vaillinki yhteiskunnallisten tarpeiden tyydyttämisessä.

      Esittelen jokaisen asiaryhmän omin sanoin. Lukija voi lukea ohjelman sellaisenaan.
      Joka tapauksessa SKP:n näkemykset ovat oikeita ja antavat suuntaa maamme kehittämiseksi.

      • Anonyymi

        Ovat aikalailla onttoja nämä Partacuksen jorinat. Hän julistaa aseiden vastaista sanomaa - ja toisella kädellään tukee Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.


      • Anonyymi

        Eikä jäänyt aikomukseksi! Suomi on naton jäsen!!


      • Anonyymi

        Ja niin myös vei. SKP:lltä asiaa ei kysytty. Näin toimii demokratia.


      • Anonyymi

        Eikä vain vain aikonut, myös vei! Siitä hallitukselle pisteet.


    • Anonyymi

      "Suomen kommunistisen puolueen mielestä politiikka on väärillä raiteilla. Markkinausko, suuryritysten kyseenalaistamaton oikeus tahkota voittoja, oikeistolainen politiikka ja yksityistäminen ovat johtaneet yhä paheneviin ongelmiin. Ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin varmistaminen on otettava tärkeimmäksi tavoitteeksi, sillä tässä kysymyksessä meillä ei todellakaan ole vaihtoehtoa."

      Kommarien tämä ohjelmakohta on oikein. Markkinausko ja luonnon suojelu ovat vastakkaisia suureita.

      • Anonyymi

        Komut kirjoittavat paljon sodanvastaista teemaa. Siitä heille pisteet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komut kirjoittavat paljon sodanvastaista teemaa. Siitä heille pisteet.

        On näemmä merkittävä syy huomauttaa muutamista tosiasioista tämänkin ilmeisen selvästi tynnyrissä ilman aikamerkkiäkin majailevan kommentoijan vapaaehtoisen tietämättömyyden korjaamiseksi oikealle kurssille.

        Valitettavasti Suomen Kommunistinen Puolue näyttää uurastavan Venäjän fasismidiktatuurin kuuliaisena pikkuapulaisena ja nöyränä juoksupiikana vaatimalla Ukrainalle annettavan aseavun estämistä, mikä tarkoittaisi Ukrainan armeijan puolustuskyvyn nopeaa romahtamista ja johtaisi siihen Ukrainalle katastrofaaliseen tilanteeseen, että Venäjän fasismidiktatuuri valtaisi koko maan ja orjuuttaisi Ukrainan kansan tulevia sukupolvia myöten.
        Tämän tosiasian myönsi kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacuskin Ukrainan sota jatkuu -ketjussa:

        Partacus:

        - "Ukraina pysyy pystyssä natomaiden aseviennin ansiosta."

        Toinen raskauttava tekijä ja merkki SKP:n Kremlin fasistihallinnon edessä konttaamisesta on se, että puolue ei halua näemmä missään tapauksessa vaatia Venäjän fasismidiktatuuria vetämään pois murhaajien, rasikaajien ja terroristien miehitysarmeijaa kokonaan ukrainalaisten kodeista ja koko maasta.
        Valtion sotilaallinen miehitys on kansainvälisen oikeuden mukaan sotatoimi, joten miksi SKP uurastaa noin näkyvän julkeasti Vladimir Putinin fasistihallinnon sotaisan imperialismin häntyrinä vaikka väittää/valehtelee olevansa rauhan puolella?

        Minua kiinnostaa kovasti mikä on SKP:n eduskuntavaaliehdokkaiden kanta näihin esittämiini asioihin:

        - Ukrainalle tulee antaa aseapua, jotta se voi puolustaa valtioalueensa itsenäisyyttä, kansainvälisesti tunnustetuin rajoin ja ukrainalaisten koteja hyökkäävää Venäjän fasismidiktatuurin armeijaa vastaan.

        - Venäjän fasismidiktatuuria on vaadittava lopettamaan hyökkäyssotansa Ukrainassa ja sen jälkeen vetämään pikaisesti kaikki miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta.
        Toivottavasti saan asiallisia vastauksia kommenttiini, eikä kommunistien tavanomaista valehtelua, vääristelyä ja luikertelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On näemmä merkittävä syy huomauttaa muutamista tosiasioista tämänkin ilmeisen selvästi tynnyrissä ilman aikamerkkiäkin majailevan kommentoijan vapaaehtoisen tietämättömyyden korjaamiseksi oikealle kurssille.

        Valitettavasti Suomen Kommunistinen Puolue näyttää uurastavan Venäjän fasismidiktatuurin kuuliaisena pikkuapulaisena ja nöyränä juoksupiikana vaatimalla Ukrainalle annettavan aseavun estämistä, mikä tarkoittaisi Ukrainan armeijan puolustuskyvyn nopeaa romahtamista ja johtaisi siihen Ukrainalle katastrofaaliseen tilanteeseen, että Venäjän fasismidiktatuuri valtaisi koko maan ja orjuuttaisi Ukrainan kansan tulevia sukupolvia myöten.
        Tämän tosiasian myönsi kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacuskin Ukrainan sota jatkuu -ketjussa:

        Partacus:

        - "Ukraina pysyy pystyssä natomaiden aseviennin ansiosta."

        Toinen raskauttava tekijä ja merkki SKP:n Kremlin fasistihallinnon edessä konttaamisesta on se, että puolue ei halua näemmä missään tapauksessa vaatia Venäjän fasismidiktatuuria vetämään pois murhaajien, rasikaajien ja terroristien miehitysarmeijaa kokonaan ukrainalaisten kodeista ja koko maasta.
        Valtion sotilaallinen miehitys on kansainvälisen oikeuden mukaan sotatoimi, joten miksi SKP uurastaa noin näkyvän julkeasti Vladimir Putinin fasistihallinnon sotaisan imperialismin häntyrinä vaikka väittää/valehtelee olevansa rauhan puolella?

        Minua kiinnostaa kovasti mikä on SKP:n eduskuntavaaliehdokkaiden kanta näihin esittämiini asioihin:

        - Ukrainalle tulee antaa aseapua, jotta se voi puolustaa valtioalueensa itsenäisyyttä, kansainvälisesti tunnustetuin rajoin ja ukrainalaisten koteja hyökkäävää Venäjän fasismidiktatuurin armeijaa vastaan.

        - Venäjän fasismidiktatuuria on vaadittava lopettamaan hyökkäyssotansa Ukrainassa ja sen jälkeen vetämään pikaisesti kaikki miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta.
        Toivottavasti saan asiallisia vastauksia kommenttiini, eikä kommunistien tavanomaista valehtelua, vääristelyä ja luikertelua.

        Herranen aika.
        SKP:n vaaliohjelmaan ei sisälly suomalaisten osallistuminen Ukrainan sotaan ja jota voi luonnehtia imperialistiseksi sodaksi. Rauhan asia SKP:n ohjelmissa on vankasti esillä. Katsokaa SKP:n sivustolta kannanotot ja ohjelmat. SKP on kaikkea muuta kuin sotapuolue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komut kirjoittavat paljon sodanvastaista teemaa. Siitä heille pisteet.

        Eiköhän tuo Venäjä ole kommunistinen maa ja hyökkää toiseen maahan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herranen aika.
        SKP:n vaaliohjelmaan ei sisälly suomalaisten osallistuminen Ukrainan sotaan ja jota voi luonnehtia imperialistiseksi sodaksi. Rauhan asia SKP:n ohjelmissa on vankasti esillä. Katsokaa SKP:n sivustolta kannanotot ja ohjelmat. SKP on kaikkea muuta kuin sotapuolue.

        Mutta kommunisti on sotapuolue nyt on näyttöä koko ajan, turha on muusta puhua, Vain suomen kommunistit ei ole nyt minnekään hyökänneet muuta kuin mitä mielipiteillä suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komut kirjoittavat paljon sodanvastaista teemaa. Siitä heille pisteet.

        Mutta kompuroiden sodanvastaisuus ei koske Venäjää. SKP hyväksyy Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ilman soraääniä. Se on SKP:n "rauhan politiikkaa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komut kirjoittavat paljon sodanvastaista teemaa. Siitä heille pisteet.

        Mutta kommareiden sodan vastaisuus ei ylety Venäjään.


    • "Karkaavat elinkustannukset kuriin!
      Elämisen perustarpeista – ruuasta, asumisesta, energiasta ja terveydestä – on tehty tavaroita, joista käydään markkinoilla kauppaa. Poliittisilla päätöksillä on mahdollistettu kansainvälisten suuryritysten voittojen saalistaminen meille kaikille elintärkeistä asioista, ja se näkyy laukkaavassa inflaatiossa. Suuryhtiöt ja kauppaketjut, myyvät he sitten ruokaa, energiaa tai muita tuotteita, ovat korottaneet hintoja tekosyynään Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Hintojen nosto ei läheskään aina perustu kustannusten nousuun, vaan se tehdään ensisijaisesti voittojen kerryttämiseksi."

      Näin on tapahtunut ja tapahtuu. Solmitut työehtosopimukset ovat hiukan parantaneet tilannetta mutta jäävät inflaatiokehityksen alapuolelle.

      "Pörsseissä ostetaan ja myydään kaikkea mahdollista. Ihmisten elämisen perusedellytykset ovat erinomainen keinottelun kohde, koska ihmiset eivät voi valita luopua niistä. Meidän kaikkien on syötävä, asuttava jossain ja saatava lämpöä ja energiaa. Tämä mahdollistaa sen, että kun hinnat nousevat pilviin, niin tekevät myös suuryritysten voitot, eikä näihin voittoihin puututa kuten pitäisi. Tämä johtaa laajoihin taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin sekä talouden taantumaan ja pahimmillaan lamaan. Yksityinen voitontavoittelu koituu kaikkien haitaksi.
      Ruuan hinta on noussut vuoden takaisesta noin viidenneksellä. Jauhojen, lihan leikkeleiden, kalan, maitotuotteiden, kananmunien ja kahvin hinnat nousivat vielä enemmän."

      Viimeisten vuosikymmenten aikana yritys- ja osinkoverotusta on alennettu roimasti.
      Tuloverotuksessa korkeampia veroasteita on laskettu. Valtio on lisännyt erilaisia yritystukiaisia, joista osa tosin on asiallisia. Useiden sosiaalietuuksien arvoa on leikattu.

      "Asumisen kulut ovat kasvaneet huomattavasti. Etenkin lämmityksen ja sähkön kustannukset ovat kohonneet nopeasti. Myös lainojen korkojen nousu kasvattaa asumiskuluja. Vuokrien nousu on toistaiseksi ollut maltillisempaa, mutta jossain vaiheessa vuokranantajat siirtävät kulunsa vuokralaisille. Tämä tulee nostamaan vuokria nykyistä enemmän."

      Suuressa osassa maata asuntoyhtiöt on pakotettu nostamaan yhtiövastiketta. Omakotitalouksissa vaikuttaa energian hinnan nousu. Kuitenkaan sen tuotantokustannukset eivät ole nousseet.

      "Energian hinnan nousu on puhtain esimerkki siitä, miten pörssilogiikka johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Kaasun hinnan nousu on johtanut sähköpörssissä siihen, että nekin toimijat, jotka eivät ole siitä riippuvaisia, ovat voineet rahastaa valtavat korotukset. Energiayhtiöt ovat tehneet hurjia voittoja. Siihen on puututtava lyhyellä aikavälillä säätämällä ansaitsematonta voittoa leikkaava Windfall-vero, jonka on koskettava myös Mankala-periaatteella toimivaa TVO:ta ja sen osakkaita. Veron tulisi myös olla nykyistä ankarampi. Hallituksen esittämällä mallilla vero ei palauta riittävän tehokkaasti ansiottomia voittoja yhteiseen kassaan.
      Pidemmällä aikavälillä energiantuotanto ja muut yhteiskunnalle välttämättömät alat, kuten lääkkeiden ja lannoitteiden tuotanto, on kansallistettava, jotta niitä ei voida käyttää tällaiseen häikäilemättömään rahastukseen."

      Energian tuotanto tulisi asettaa yleishyödylliseksi tuotteeksi ja samalla sen tuotanto kansallistaa. Esim. sähkön tuotannon yksityistäminen on nostanut hintaa.

      ....jatkuu

      • Anonyymi

        Oletan Partacucsen tietävän, että elintarvikkeiden, energian etc. hintojen nousu johtuu nimenomaan Venäjän aloittamasta hyökkäyksestä Ukrainaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletan Partacucsen tietävän, että elintarvikkeiden, energian etc. hintojen nousu johtuu nimenomaan Venäjän aloittamasta hyökkäyksestä Ukrainaan.

        Ei Partacus tunne ym. tosiasiaa. "Tiedonantaja" ei tuota kerro.


    • Ulos sote-palvelujen kriisistä
      "Riittämätön rahoitus, huonot työehdot ja yksityistämispolitiikka ovat ajaneet julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kriisiin 1990-luvun lamasta lähtien. Erityisesti perustason palvelut on laiminlyöty. Vaikka tehtävät ovat lisääntyneet, ei tekijöitä ole palkattu lisää, etenkään perusterveydenhuollossa, vanhuspalveluissa ja muussa sosiaalitoimessa. Matalat palkat ja kohtuuton työmäärä eivät ole houkutelleet työntekijöitä alalle. Näin on luotu lisää markkinoita yksityiselle terveys-, hoiva- ja lastensuojelubisnekselle. Oman toiminnan ulkoistamisella ja ostopalveluilla on kuviteltu saatavan aikaan säästöjä.
      Uudet hyvinvointialueet saavat rahoituksensa lähes kokonaan valtiolta. Tiedossa on ainakin 2 miljardin vaje, koska laskentaperustana ollut kuntien rahoitus on ollut liian niukkaa. Vaikka erikoissairaanhoito on aiemmin jotenkuten selvinnyt tehtävistään, ovat korona-aika, henkilöstövajaus ja perustason palvelujen heikkous kasvattaneet hoitojonoja myös siellä. Kun perusterveydenhuolto ei toimi, potilaita hoidetaan kalliisti erikoissairaanhoidossa."

      - Terveydenhuolto yhteiskunnassa on tärkeä sektori. Sitä ei saa asettaa sodan jumalan alttarille. Soteuudistus näyttää taloudellisesti alimitoitettuna jatkavan terveydenhuollon kurjistumista.
      Kun kyse on natosta ja varustautumisesta, rahaa tuntuu riittävän. Korvaako tykki sairaalatilat ja sairaanhoidon! Kumpi on tärkeämpi.
      Seuratkaa tarkoin vaalikeskusteluja. Kyllä Kokoomuskin jauhaa terveyden puolesta mutta samaan aikaan kertoo talouden sopeuttamisesta ja sitten sen ohjelmissa seisoo yhteiskunnallisten menojen leikkaaminen.

      "SKP vaatii rahoituksen tuntuvaa lisäämistä. Rahoituksen on perustuttava todellisten tarpeiden ja kustannusten kehitykseen eikä säästöä tavoitteleviin menokehyksiin. Panostamalla ennaltaehkäisyyn ja vaivattomaan pääsyyn terveyskeskuksiin voidaan kustannuksia laskea pitkällä tähtäimellä. Oikea-aikainen ja laadukas hoito ja hoiva ovat inhimillistä toimintaa, johon meillä pitää olla varaa. Järkevä hoidon porrastus ja toimivat hoitoketjut vähentävät ihmisten kärsimyksiä ja tuovat taloudellisia säästöjä. Digitalisaatio ja etävastaanotot ovat hyvä lisä, mutta niiden varaan ei saa rakentaa liiaksi.
      Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat merkittävä kansanterveydellinen ja sosiaalinen haaste. Lasten ja nuorten pahoinvointia voidaan ehkäistä poistamalla lapsiperheköyhyys ja tarjoamalla riittävästi varhaista tukea perheille. Oppimisvaikeuksien varhainen diagnosointi ja huomioiminen koulussa voi ehkäistä myös mielenterveysongelmia ja niiden itselääkintää päihteillä. Ahdistus- ja masennusoireiden hoitoon on päästävä viiveettä matalalla kynnyksellä, lapsen hyvin tuntevan opettajan, kouluterveydenhoitajan, koulukuraattorin tai koulupsykologin suosituksesta.
      Päihde- ja mielenterveyspalveluihin on saatava kontakti matalalla kynnyksellä, ilman lähetettä ja pitkiä odotteluaikoja. Kun hoidon tarve on todettu, on sen järjestyttävä viiveettä."

      Tässä on kysymys ihmisyydestä. Tuhotaanko pommeilla kalliisti rakennettua vai suunnataanko lisätuotetta siviilitalouden kehittämiseksi. Mitä yhteiskunnalle tuottaa rakentaa muureja rajoille? Ei mitään. Se levittää ihmisissä vain turhaa pelkoa.
      Rakennetaan Suomesta valtio, joka ei vihaa ketään ja Suomea ei vihata.
      ......jatkuu.

      • Anonyymi

        Sote on niin kesken että ei siitä voida sanoa vielä mitään. Sote johtokin opettelee ja koulutetaan vasta. Viiden vuoden päästä voidaan tehdä arvio ja suunitelmat korjauksiin


      • Anonyymi

        Ja taas SKP kerran SKP "vaatii". Taitaa vaan olla niin, ettei SKP:lla pelimerkit riitä noihin vaatimuksiin. SKP ei todennäköisesti ole koskaan valtion kassaan mutta sitäkin ahkerammin SKP vaatii valtiolta rahaa.


    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • "Terapiaan pääsy on tehtävä helpoksi. Terapeuttien koulutus on otettava osaksi julkista koulutusta ja sen on oltava maksuton. Kaikki eivät tarvitse psykoterapiaa, eikä terapialla voi ratkaista köyhyyden, työttömyyden ja osattomuuden aiheuttamia ahdistus- ja masennusoireita.
      Perusterveydenhuolto, siis terveyskeskukset kaikkine osa-alueineen on saatava kuntoon. Tekijöitä on palkattava lisää, riittävällä palkalla, hyvillä työehdoilla ja hyvällä työn organisoinnilla. SKP vaatii nopeita toimenpiteitä hoito- ja vastaanottojonojen purkamiseksi. Terveyskeskuksiin on päästävä tarpeen mukaan, kiirevastaanotolle samana päivänä. Lakisääteiset perusterveydenhuollon palvelut on järjestettävä hyvinvointialueilla maksuttomina lähipalveluina ja omana toimintana. Kyse on perusoikeuksista, joita ei saa yksityistää voitontavoittelun välikappaleeksi ja kansainvälisten pääomasijoittajien hallintaan. Yksityistäminen ei ratkaise terveys- ja hoivapalvelujen kriisiä vaan lisää eriarvoisuutta ja kustannuksia entisestään.
      Sote ei ole vain terveydenhuoltoa. Joka viides suomalainen käyttää sosiaalipalveluita. Korona-aikana erityisesti lastensuojelun, ikääntyneiden ja vammaisten palvelujen tarve kasvoi. Riittävistä ja toimivista sosiaalipalveluista huolta pitämällä säästetään rahaa ja inhimillisiä kärsimyksiä. Ihmisten tulee saada apua tarvitessa nopeasti. Kun sosiaalisia ongelmia hoidetaan nykyistä tehokkaammin, säästetään terveydenhuollon kustannuksissa ja työttömyyskuluissa. Pienenä maana Suomella ei ole varaa päästää ketään syrjäytymään.
      Palvelulupaukset eivät saa olla tyhjiä sanoja. Tarvitaan kiireellisesti lisää resursseja hoiva-asumisen hoitajamitoituksen turvaamiseksi, hoitotakuun toteuttamiseksi, kotihoidon, vammaispalvelun, omaishoidon tuen, lastensuojelun ja lapsiperheiden tuen parantamiseksi. Terveyskeskusmaksut on poistettava, sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatot yhdistettävä ja terveydenhuollon maksuja on alennettava.
      Rahoituksen riittämättömyyden ohella uusien hyvinvointialueiden ongelmana on päätöksenteon etääntyminen paikallisista tarpeista, heikot yhteydet kuntien palveluihin sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kaventuminen. Kunnat vastaavat edelleen varhaiskasvatuksesta, perus- ja toisen asteen koulutuksesta, nuorisotyöstä, työllisyyspalveluista ja asuntotoimesta. Myös terveyden edistäminen on edelleen kuntien tehtävä. Näiden kaikkien tulee tehdä yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Matalan kynnyksen palvelujen helppo saatavuus on varmistettava. Hyvin toimiva asiakaslähtöinen palvelukokonaisuus luodaan perustason moniammatillisella yhteistyöllä yli hallintorajojen. Tämä toteutuu vain, kun perustason palvelujen keskittämisen sijaan panostetaan lisää lähipalveluihin ja taataan yhteys kunnan muihin palveluihin. On syytä palata kohti pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa kunnilla on keskeinen rooli perustason palvelujen järjestäjinä ja tuottajina."


      - Ohjelmakohdassa puututaan epäkohtiin, seikkoihin joihin tulee kiinnittää huomiota.
      On selvää, että varoja tulee suunnata siten, että ihmisten terveys ja iäkkäiden viimeiset vuodet kyettäisiin järjestää.
      Paljon on asioita tehtykin. Sitä ei kiistetä mutta nyt näyttää muut turhat tulevan edelle, mm, asevarustelu ja jossa varat uppoavat Kankkulan kaivoon.

      • Anonyymi

        Ulos sote-palvelujen kriisistä:
        "Palvelut on tuotettava pääosin hyvinvointialueiden omana toimintana, jota ei pidä yhtiöittää eikä yksityistää. Palveluiden tilaajaa ja tuottajaa ei pidä eriyttää. Myös kuntien on voitava tuottaa palveluja. Hyvinvointialueilla tulee olla verotusoikeus, ja verotuksen on oltava progressiivista, niin että suurituloiset maksavat suhteellisesti enemmän.
        Kaikissa uudistuksissa ja korjaustoimenpiteissä on kuultava myös työntekijöitä ja palvelujen käyttäjiä. Heillä on paras näkemys siitä, miten palveluja tulee kehittää. Pula osaavista ammattilaisista sote-palveluissa ei ratkea ilman palkkatason korottamista ja työolojen parantamista.
        SKP:n keskeinen tavoite on terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen niin ihmisten kuin alueiden välillä. Yksityisiltä palveluntuottajilta ostetuista kalliista ja monin tavoin rajoitetuista palveluista on siirryttävä takaisin julkisen tuotannon kehittämiseen. Tämä säästää rahaa, koska julkisesti tuotettu palvelu tulee lopulta halvemmaksi kuin yksityisiltä hankittu. Julkisten palvelujen ulkoistamisia tulee perua ja palauttaa ne kuntien ja hyvinvointialueiden omaksi toiminnaksi.

        Työterveyshuolto on palautettava osaksi julkista palvelujärjestelmää. Työterveyshuollon, niin yksityisen kuin julkisen, on keskityttävä työterveyteen, työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin. Myös pienten yritysten ja itsensä työllistävien ammatinharjoittajien työterveyshuolto on taattava julkisessa työterveyshuollossa.
        Toimivat tietojärjestelmät ovat keskeinen työväline. Julkiset palvelut eivät voi olla yhden järjestelmätoimittajan loukussa. Julkisen sektorin pitää ottaa vastuu tietojärjestelmien kehittämisestä. Järjestelmien on oltava avointa lähdekoodia, pohjattava avoimiin standardeihin ja kommunikoitava keskenään avointen rajapintojen kautta. Niitä on kehitettävä tiiviissä yhteistyössä järjestelmien käyttäjien kanssa.

        Julkisten palvelujen saatavuus ja yhteydenpito niihin on turvattava myös niille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuuksia tietotekniikan ja verkkoyhteyksien käyttöön. Sähköinen asiointi ei saa olla ainoa vaihtoehto. On voitava käyttää paperilomakkeita ja hoitaa asioita puhelimitse, kirjeitse tai käymällä paikan päällä. Etenkin muutosvaiheessa on panostettava henkilökohtaiseen neuvontaan. Vähävaraisille henkilöille on myönnettävä toimeentulotukena riittävän hyvin toimivat tarpeelliset välineet digisyrjäytymisen estämiseksi."

        - Tässä tärkeää sanomaa uudistetun väliportaan hallinnon kehittämiseksi. Työterveydenhoito on otettu omana kokonaisuutena esiin. Uudet valtuutetut joutuvat toimimaan näidenkin kysymysten parissa.
        ....... jatkuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulos sote-palvelujen kriisistä:
        "Palvelut on tuotettava pääosin hyvinvointialueiden omana toimintana, jota ei pidä yhtiöittää eikä yksityistää. Palveluiden tilaajaa ja tuottajaa ei pidä eriyttää. Myös kuntien on voitava tuottaa palveluja. Hyvinvointialueilla tulee olla verotusoikeus, ja verotuksen on oltava progressiivista, niin että suurituloiset maksavat suhteellisesti enemmän.
        Kaikissa uudistuksissa ja korjaustoimenpiteissä on kuultava myös työntekijöitä ja palvelujen käyttäjiä. Heillä on paras näkemys siitä, miten palveluja tulee kehittää. Pula osaavista ammattilaisista sote-palveluissa ei ratkea ilman palkkatason korottamista ja työolojen parantamista.
        SKP:n keskeinen tavoite on terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen niin ihmisten kuin alueiden välillä. Yksityisiltä palveluntuottajilta ostetuista kalliista ja monin tavoin rajoitetuista palveluista on siirryttävä takaisin julkisen tuotannon kehittämiseen. Tämä säästää rahaa, koska julkisesti tuotettu palvelu tulee lopulta halvemmaksi kuin yksityisiltä hankittu. Julkisten palvelujen ulkoistamisia tulee perua ja palauttaa ne kuntien ja hyvinvointialueiden omaksi toiminnaksi.

        Työterveyshuolto on palautettava osaksi julkista palvelujärjestelmää. Työterveyshuollon, niin yksityisen kuin julkisen, on keskityttävä työterveyteen, työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin. Myös pienten yritysten ja itsensä työllistävien ammatinharjoittajien työterveyshuolto on taattava julkisessa työterveyshuollossa.
        Toimivat tietojärjestelmät ovat keskeinen työväline. Julkiset palvelut eivät voi olla yhden järjestelmätoimittajan loukussa. Julkisen sektorin pitää ottaa vastuu tietojärjestelmien kehittämisestä. Järjestelmien on oltava avointa lähdekoodia, pohjattava avoimiin standardeihin ja kommunikoitava keskenään avointen rajapintojen kautta. Niitä on kehitettävä tiiviissä yhteistyössä järjestelmien käyttäjien kanssa.

        Julkisten palvelujen saatavuus ja yhteydenpito niihin on turvattava myös niille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuuksia tietotekniikan ja verkkoyhteyksien käyttöön. Sähköinen asiointi ei saa olla ainoa vaihtoehto. On voitava käyttää paperilomakkeita ja hoitaa asioita puhelimitse, kirjeitse tai käymällä paikan päällä. Etenkin muutosvaiheessa on panostettava henkilökohtaiseen neuvontaan. Vähävaraisille henkilöille on myönnettävä toimeentulotukena riittävän hyvin toimivat tarpeelliset välineet digisyrjäytymisen estämiseksi."

        - Tässä tärkeää sanomaa uudistetun väliportaan hallinnon kehittämiseksi. Työterveydenhoito on otettu omana kokonaisuutena esiin. Uudet valtuutetut joutuvat toimimaan näidenkin kysymysten parissa.
        ....... jatkuu

        Ei tarvita kuin yksi terveydenhuotojärjestelmä jota hallitsee yhteiskunta lyhyesti sanottuna. Rahoituksen hoitaa valtio sovittiujen jakoperustein. Valtiolla on olemassa verotusjärjestelmä, Ei tarvita kolmatta verottajaa.


    • Anonyymi

      Miten on mahdollista?
      SKP:n vaaliohjelmassa ei vaadita lainkaan sotimista.

      • Anonyymi

        Se johtuu siitä, että SKP kannattaa ja tukee aina kaikkia Venäjän käymiä sotia.


    • Anonyymi

      SKP:n on pakko ottaa kantaa sotakysymykseen. Sen sisältö on sodanvastainen.

      "Ei Natolle, kyllä rauhanpolitiikalle
      SKP vastustaa edelleen Natoa ja kannattaa palaamista rauhanpolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden linjalle. Suomen turvallisuutta ei lisätä liittymällä Yhdysvaltojen johtamaan Natoon, jonka sotilaallinen voima nojaa viime kädessä ydinaseisiin.
      Suomen on irrottauduttava militarismista ja valittava kestävämpi puolustuspolitiikka. Liittoutumattomuus ja rauhan rakentaminen parantavat turvallisuuttamme tehokkaammin kuin asevarustelu. Asevarusteluun ja raja-aitoihin varatut rahat tulee käyttää ihmisten perustarpeiden turvaamiseen.

      Mikäli Natoon kuitenkin liitytään, on ehdottomasti rajattava pois mahdollisuus tuoda Suomeen ydinaseita, Naton tai USA:n tukikohtia ja joukkoja. Suomen ei pidä lähettää joukkoja ulkomaille ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. On luovuttava aikeista solmia Yhdysvaltojen kanssa puolustussopimus, jolla Suomeen voitaisiin perustaa USA:n sotilastukikohtia ja asevarastoja.

      Militarismin vahvistaminen on ihmiskunnan etua vastaan kohdistuva rikos, koska se nykyisten aseiden tehon vuoksi vaarantaa koko sivilisaation selviytymisen ja tuhlaa valtavat resurssit, joita tarvittaisiin ympäristökriisin, köyhyyden ja muiden kehitysongelmien ratkomiseen. Suomi on sitoutunut YK:n kansalais- ja sananvapausoikeuksia koskevaan sopimukseen, jonka 20. artiklassa kielletään kaikki propaganda sodan puolesta. Tätä sopimusta on noudatettava.

      Suomen on liityttävä YK:n ydinasekieltosopimukseen.

      Suomi tarvitsee itsenäisen ulkopolitiikan. EU:n komentoon alistumisen ja liittovaltiokehityksen sijaan meidän on nojattava itsenäiseen päätöksentekoon. Meillä on oltava itsenäiset suhteet niin naapureihin kuin muihinkin maihin. Venäjä-suhteet on ennen pitkää palautettava niin Suomessa kuin Euroopassa normaaleiksi, jotta estetään ajautuminen uuteen suursotaan ja kyetään vastaamaan ihmiskunnan tulevaisuuden vaarantaviin uhkiin, kuten ympäristön tuhoutumiseen. Sen lisäksi on osoitettava solidaarisuutta edistyksellisille Venäjän ruohonjuuritason toimijoille. Meillä ei ole varaa tuhlata ympäristökriisin pysäyttämiseksi tarvittavaa vähiin käyvää aikaa sotimiseen.
      Ukrainan sodan alettua Suomen hallitus on ajautunut militaristiseen ansaan, jossa varustelu näyttäytyy ainoana vastauksena kasvavaan uhkaan. Se on kuitenkin näköharha ja johtaa ainoastaan aseellisen konfliktin riskiä entisestään. Kiristyvään tilanteeseen tarvitaan ratkaisuja, joilla jännitteitä lievennetään. On puolustettava kaikkien ihmisten oikeutta suojeluun, ei pystytettävä raja-aitoja estämään turvapaikanhakua. On panostettava ihmisten jokapäiväiseen turvallisuuteen toimeentuloa, perusturvaa ja palveluita vahvistamalla. On panostettava rauhaan, ei asevarusteluun. Nato-jäsenyys vaatii, että Suomi käyttäisi 2 % bruttokansantuotteesta asevarusteluun. Se tarkoittaisi miljardien tuhlaamista USA:n sotiin. Suomi ei saa tehdä asekauppaa sotaa käyvien ja ihmisoikeuksia polkevien maiden kanssa."
      ,,,,,,,,,,,,,,,,
      Naton sotaliittoon liittyminen on suuri virhe. Sota lisää ympäristökriisiä edelleen eli luonnon suojelu kärsii. Suomeen ei saa tuoda ydinaseita ja naton tukikohtia.
      Militarismi on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi mahdollisimman paljon kansalaisia rauhantyötä tekemään.
      Suomen on liityttävä YK:n ydinasekieltosopimukseen.
      Itsenäisen ulkopolitiikan puolesta.
      Parasta turvallisuuspolitiikkaa on rauhanpolitiikka.
      .....jatkuu

    • "Ei Natolle, kyllä rauhanpolitiikalle
      Parasta turvallisuuspolitiikkaa on rauhanpolitiikka, kulttuurien välinen yhteistyö ja yhteiskuntien vakaan kehityksen takaaminen huolehtimalla ihmisten perustarpeista. Suomen on toimittava kansainvälisissä kriiseissä puolueettomana rauhanvälittäjänä. Eurooppaan on rakennettava turvallisuusjärjestelmä, joka ei perustu sotilaalliseen voimaan eikä Natoon. Suomen tulee olla aloitteellinen maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämisessä ja YK:n tavoitteiden toteuttamisessa. Kehitysyhteistyön määrärahat on nostettava YK:n tavoitteiden mukaisen 0,7 %:iin bruttokansantuotteesta ja suunnattava erityisesti köyhimmille maille.
      Suomi ei saa käydä kauppaa Turkin tai muiden diktatuurien kanssa ihmisoikeuksista. Meidän on tuettava kurdien kamppailua ihmisoikeuksiensa ja itsemääräämisoikeutensa puolesta. Tämä pitää sisällään myös itsenäisen valtion, mikäli kurdit sitä itse vaativat.
      Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja Länsi-Saharan itsenäisyys. Alkuperäiskansojen oikeudet pitää turvata. Suomen on toimittava aktiivisesti Kuuban kauppasaarron lopettamiseksi.
      Siviilipalveluksen vähimmäisaikaa tulee lyhentää, ja aseista kieltäytyminen on sallittava niin, ettei siitä seuraa mitään muita palvelumuotoja tai rangaistuksia. Venäläisten aseistakieltäytyjien ja sodanvastustajien pääsy turvaan Suomeen on mahdollistettava.
      Rasismin ja äärioikeiston nousuun on reagoitava ja ne on otettava todellisina ongelmina. Vihapuheen ja rasismin normalisointi poliittisessa puheessa on lopetettava. Kansalaisten perusteltuun huoleen omasta toimeentulosta on osattava antaa rehellinen vastaus. Maahanmuuttajat eivät ole luoneet yhteiskuntamme ongelmia, oikeat syylliset löytyvät päättäjistä, yhtiövallasta ja muista vallanpitäjistä.
      ,,,,,,,,,,,,,,,,
      Rauhanomainen ulkopolitiikka on turvallisuuden tae.
      Turkkiin ei saa luovuttaa kurdipakolaisia. Niitä on ehkä jo luovutettukin palkkioksi natojäsenyydestä.
      SKP:n tarkemmat rauhanaloitteet löytyvät täältä:
      https://www.skp.fi/asiakirjat/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia

      • Anonyymi

        Kirjoitteletko sinä näitä sepustuksia ihan tosissasi vai muuten vain, lepopäivän ratoks.?


    • Anonyymi

      "Tarvitaan kuusituntinen työpäivä ansiotasoa alentamatta
      Työ tuo hyvinvointia, mutta työn tuottavuuden kasvun ansiosta ihmisten tarvitsee käyttää elämän perustarpeiden tyydyttämiseen vähemmän työaikaa kuin ennen. Teknologian kehitys tuottaa rakenteellista työttömyyttä ja sitä voidaan torjua lyhentämällä työaika 6 tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta."

      Työajan lyhentäminen on tarpeen myös työntekijöiden terveyden ja jaksamisen vuoksi. Monissa ammateissa ja esimerkiksi vuorotyössä kahdeksan tunnin työaika on selvästi terveydelle haitallinen."

      - Työajan lyhentäminen edesauttaa terveyden säilymistä. Tehdyissä kokeiluissa työn tuottavuus on jopa kohonnut.


      "Työttömyyttä ei ratkaista tempputöillä tai pakottamalla ihmisiä työllistämisen nimissä palkattomaan työhön. Työpaikkoja synnyttämällä sekä jakamalla töitä ja tuloja oikeudenmukaisemmin voidaan alentaa suurtyöttömyyttä ja parantaa ihmisten elintasoa. Työllistämispolitiikan on edistettävä hyvinvointia ja itsenäistä selviämistä, eikä se voi olla keino alistaa ihmisiä töihin kehnoilla ehdoilla.
      Kaikki ansaitsevat riittävän toimeentulon myös työttöminä, eläkkeellä, opiskellessaan, vapaaehtoistöitä tehdessään tai vanhempainvapaalla. Samoin on huolehdittava itsensä työllistäjien ja muiden epätyypillisissä työsuhteissa olevien toimeentulo niin, etteivät he jää väliinputoajiksi. Tämä ratkaistaan 1200 euron perusturvalla.
      Markkinat eivät tätä ongelmaa ratkaise, siksi valtion, kuntien ja julkisen sektorin on luotava tuottavia työpaikkoja miljardiluokan investointiohjelmalla. Yhdistysten mahdollisuudet työllistää ihmisiä palkkatuella yleishyödylliseen toimintaan on taattava. Uusia tuotannonaloja on kehitettävä esimerkiksi ympäristöystävällisen uusiutuvan energiantuotannon, kestävän rakentamisen ja tietotekniikan aloille. Ympäristölle haitallisen toiminnan tukeminen on lopetettava."

      - Ohjelmakohta kelpaisi hallitusohjelmaksi.

      "SKP:n mielestä parasta työurien jatkamista on työttömyyden vähentäminen, ei eläkeiän korottaminen. Kuluttavaa työtä tekevien on halutessaan päästävä eläkkeelle joustavasti jo 58-vuotiaina, eikä työ saa koskaan vaarantaa tekijänsä terveyttä.

      Eläkeiän alentaminen on myös parhaita keinoja työllistää nuoria. Pätkätyöt ja nollatuntisopimukset hyödyttävät ennen kaikkea työnantajia. Kaikille työntekijöille on taattava halutessaan oikeus kokopäiväiseen työhön ja siten kunnolliseen toimeentuloon. On luotava myös työpaikkoja osatyökykyisille, joille osa-aikainen työskentely sopii paremmin.

      Julkista sektoria on demokratisoitava ja työntekijöille annettava päätösvaltaa työnsä järjestämisessä. Me uskomme, että työntekijöiden itsehallinto ja työntekijöiden omat osuuskunnat laajentavat demokratiaa tulevaisuuden työelämässä. Yksityisissä yrityksissä työntekijöiden päätösvaltaa ja luottamusmiesten oikeuksia on lisättävä. Irtisanomissuojan heikentäminen on torjuttava ja hyökkäykset luottamusmiesjärjestelmää sekä lakko-oikeutta vastaan estettävä. Työntekijöiden oikeuksia kaventavat pakkolait eivät kuulu demokratiaan. Kollektiivinen sopiminen luo työntekijöille vahvemman neuvotteluaseman, josta ei tule luopua. Erityistä turvaa työnantajien väärinkäytöksiä vastaan tarvitsevat nuoret ja maahanmuuttajat.

      Työntekijöiden voima on keskinäinen solidaarisuus. Kaikille on turvattava samat oikeudet kansalaisuuteen, sukupuoleen, ikään ja syntyperään katsomatta. Ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus, joka parantaa työntekijöiden asemaa."

      Ohjelman esitykset ovat niin selvät todellisuuden suhteen etteivät kaipaa enempää kommentointia.

      • Anonyymi

        Olet epäilemättä huomannut, miten toivotonta on saada mitään aloitteita läpi jos aloitteen teki -jällä ei ole eduskuntryhmää takanaan.


      • Anonyymi

        "Tarvitaan kuusituntinen työpäivä ansiotasoa alentamatta"

        Miksei saman tien vaikkapa nelituntinen tai jopa kaksituntinen työviikko? Kyllä näkee, ettei tämän päivän kompurat tiedä työstä ja tuotannosta hölkäsen hölkäsen pöläystä.


    • Anonyymi

      Kokoomuslainen Liike Nytin johtaja Harkimo esittää 3 mrd euron leikkauksia yhteiskunnallisiin leikkauksiin. Harkimo kertoo totuuden. Ukrainan sotavero täytyy ottaa palkkatyöläisten lompakosta. Harkimolta ei ole tullut esityksiä sodan lopettamiseksi.

      • Anonyymi

        Onko SKP vaatinut Venäjää lopettamaan Ukrainan sodan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko SKP vaatinut Venäjää lopettamaan Ukrainan sodan?

        Ei tietenkään.


    • "Palveluiden kriisit ratkaistava.
      Julkisten palveluiden rapauttaminen on jatkunut 1990-luvulta tähän päivään asti. Hallitukset – kokoonpanosta riippumatta - ovat nähneet valtion järjestämät ja rahoittamat palvelut leikkauskohteina ja menoerinä. Tämä lyhytnäköinen politiikka on nyt johtanut siihen, että julkiset palvelut ovat kriisiytyneet. Ne eivät enää kestä jatkuvia leikkauksia, työntekijät ovat joustaneet äärirajoille asti, eivätkä palvelut riitä kaikille niitä tarvitseville.

      Aiemmin yhteiskuntamme perustana toimineet ja kansainvälistä huomiota toiminnallaan niittäneet järjestelmät eivät enää pysty kompensoimaan jatkuvia heikennyksiä. On saavutettu keikahduspiste, jossa on valittava, ryhdytäänkö asioita laittamaan kuntoon, vai jatketaanko verohelpotusten jakamista rikkaimmille ja palveluiden leikkaamista.

      Me haluamme pelastaa palvelut ja siirtyä leikkaamisesta kehittämiseen. Julkisten palveluiden toimintaedellytyksiä on turvattava. Uusliberaalin leikkauspolitiikan on aika väistyä."

      Sotien ja sotateollisuuden lakkauttaminen on välttämätön toimi sekä inhimillisesti että toimeentulon kannalta.
      1990 luvun ajoista lähtien säädettyjä yhteiskunnallisia lakeja on siivottu. Toki jossain edistystäkin on tullut. Yleinen linja useilla hallituksilla on ollut leikkauslinja.

      • Anonyymi

        Onko SKP vaatinut Venäjää lopettamaan Ukrainan sodan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko SKP vaatinut Venäjää lopettamaan Ukrainan sodan?

        Kun y.o kysymys esitetään, Partacucsella on yhtäkkiä niin paljon muita kiireitä, ettei hän ehdi vastaamaan.


    • "Laadukas ja maksuton koulutus
      Suomalainen peruskoulujärjestelmä on ollut edistyksellinen ja onnistunut uudistus. Sen “uudistaminen” on johtanut oppimistulosten heikkenemiseen, esimerkiksi Pisa-tulokset ovat laskeneet 2000-luvun alun jälkeen nopeasti. Kouluihin tarvitaan resursseja, ja jatkuvasta oppilaiden keskittämisestä jättikouluihin on luovuttava. Koulutuksen laatu on varmistettava asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta. On pysäytettävä koulujen eriytyminen, jota on lisännyt muun muassa valinnaisten aineiden osuuden lisääminen ja asuinalueiden eriarvoistuminen.

      Luokkakokoja on pienennettävä, jotta sekä oppilaiden että opettajien kuormitus vähenee. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on huomioitava opetuksen järjestämisessä koko oppivelvollisuuden ajan niin, että he saavat tarvitsemansa tuen kaikilla luokka-asteilla, eivätkä jää resurssipulan takia ilman apua. Jatkuvan kilpailun ja numeroarvioinnin sijaan oppilaita on kohdeltava yksilöinä.

      Opetuksen tulee olla maksutonta kaikilla oppiasteilla yliopistoa myöten – myös ulkomaisille opiskelijoille, ja ehdotukset lukukausimaksuista on torjuttava. On turvattava laadukas opettajankoulutus, ja annettava opettajille vaikutusvaltaa oman työnsä ohjaamiseen. Koulujen opetusmenetelmät ja opetusvälineet on päivitettävä ajan tasalle. Opettajien oikeutta täydennyskoulutukseen on tuettava.

      Koulutusleikkaukset ovat olleet katastrofaalisia. Niiden täysimittainen korvaaminen on koulutuksen tason säilyttämisen ehto. Koulutus maksaa itsensä takaisin, se on keino ennaltaehkäistä erilaisia ongelmia ja siitä leikkaaminen tulee kalliiksi.

      Tausta määrää Suomessa yhä vahvemmin lasten tulevaisuutta. Laadukkaan koulutuksen avulla ja riittävällä tuella parannetaan kaikkien tasa-arvoa ja hyvinvointia. Esimerkiksi opinto-ohjaajien, koulu- ja opintopsykologien ja terveydenhoitajien määrää kouluissa on lisättävä.

      Koulujen ja oppilaitosten henkilökunnan on tultava reilusti kohdelluiksi työssään. Esimerkiksi määräaikaisten sopimusten ketjuttaminen koulunkäynnin ohjaajien ym. kohdalla on lopetettava, ja kuntien on varmistettava, että myös avustavaa henkilökuntaa on tarpeeksi.

      Jo 60 % opettajista on miettinyt alanvaihtoa. On elintärkeää saada koulujen työskentelyolosuhteet, työn mitoitus ja palkkaus kuntoon. Opettajista ei ole pulaa, mutta nykyiset työolot eivät houkuttele pysymään alalla. Opettajien määrää kouluissa on lisättävä ja vähennettävä nykyistä työkuormaa.

      Ammatillisten oppilaitosten siirtyminen vuosityöaikaan on saanut aikaan sen, että monien siellä työskentelevien opettajien työmäärä on lisääntynyt, mutta palkka ei ole noussut suhteessa lisääntyneeseen työmäärään. Kun tämä yhdistetään siihen, että opettajaresursseja on liian vähän, loma-aika on lyhentynyt ja arkipyhät lasketaan työajaksi, moni ammattikoulussa työskentelevistä opettajista on loppuun palamisen partaalla. Järjestelmän virheet on korjattava viivytyksettä.

      Yliopistot ja tieteellinen tutkimus on vapautettava liike-elämän valvonnasta lisäämällä niiden pitkäaikaista julkista rahoitusta, huomioiden myös opiskelijamäärien muutokset. Suomen romahtaminen OECD:n koulutusvertailuissa kärkipaikoilta keskikaartiin selittyy koulutusleikkauksilla. Rahoituksen turvaaminen on edellytys tilanteen korjaamiseen.

      Pienet oppilaitokset, kansalais- sekä työväenopistot ja vapaan sivistystyön edellytykset on säilytettävä koulutuksen tasa-arvoisuuden turvaamiseksi. Ruotsin kielen asema toisena kotimaisena kielenä sekä ruotsinkielisten oikeudet on turvattava. Ruotsin kielen opetus on säilytettävä yhtäläisenä kaikilla koulutusasteilla koko maassa. Opetuksen sisältöä ja monipuolisuutta tulee kehittää valtakunnallisesti sekä parantaa oppilaitoskohtaisesti opiskelijoiden kanssa. Saamen kielten, romanikielen, viittomakielten ja karjalan kielen asema ja opetus on turvattava."

      Siinä se. Täydessä paketissa.
      Euron laittaminen koulutukseen tuo kaksi takaisin ellei enemmänkin. Taivaalla liitelevät sotakoneet kuluttavat valtavia summia. Ne ovat poissa terveestä kansantaloudesta.
      Aikaisemmin Hornettien osto aiheutti leikkauksia koulutukseen. Nyt uusien sotahävittäjien hankinta korvataan siviilitalouden leikkauksilla ja joista ei ole pennin vertaa hyötyä.
      Opetusalan ammattiliitot ovat aivan oikein huolestuneita perus- ja korkeakoulutuksen ongelmista.

    • "Varhaiskasvatus ei voi odottaa
      Tarvitaan nykyistä velvoittavampi varhaiskasvatuslaki, joka turvaa kaikkien lasten subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden sekä riittävän ja pätevän henkilökunnan. Nykyisin varhaiskasvatuslaki turvaa vain lapsen subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Sen lisäksi tarvitaan rahoitus lain kirjaimen toteutumiseen ja velvoittavia sanktiota silloin kun näin ei tapahdu.

      On vaadittava lapsiryhmäkohtaista suhdelukua lakiin, jotta henkilökunta kohdistuisi sinne missä lapsetkin ovat. Jokaisen lapsen pitäisi aina suhdelukua laskettaessa olla yksi kokonainen lapsi, eikä tähän pidä sallia tilapäisiä poikkeamia. Erityisesti alle 3-vuotiaiden ryhmiin tarvitaan lisää koulutettuja varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Heidän työajalla tekemänsä muu työ on huomioitava täysimääräisesti henkilökunnan mitoituksessa ja taattava rahoitus riittävän henkilökunnan palkkaamiseen nykyistä paremmalla palkkatasolla.

      Varhaiskasvatuksessa tarvitaan riittävästi moniammatillista koulutettua henkilökuntaa. Tarvitaan laadukasta pedagogista osaamista ja sitä tukevia monenlaisia yhteiskunnallisia palveluita. Lapsilla ja lapsiperheillä on toiminnallisia, taloudellisia, sosiaalisia, terveydellisiä, monikulttuurisia, ym. haasteita, jotka heijastuvat varhaiskasvatuksen arkeen. Niihin reagointi vaatii riittävät moniammatilliset resurssit.

      Varhaiskasvatuslailla ei voida poistaa lapsiperheiden ongelmia ja haasteita. Tarvitaan laajaa, moniammatillista ja konkreettista työtä perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi."

      SKP:n ohjelma ei vieläkään keskity sodan oikeuteen ristiriitojen ilmaantuessa. Vuorossa ovat lapset, jotka ovat elämää aloittamassa.
      Hyvin paljon riippuu siitä, minkälaisen kuvan lapsi saa olemisen ehdoista. Lasten kasvatukseen ei kuulu väkivallan ihannointi. Se on ehdottomasti pois kotonakin ja vanhemmiltakin.

    • Anonyymi

      Oli niin 70-lukulaista jolloin itsellänikin oli SKPn jäsenkirja.

      Maailma on nyt toinen. Köyhien ja rikkaitten ero on vaan kasvanut.
      Ei auttanut vesipyssyjen poissaolo lapsilta silloin.

      Suren kyllä sitä.

    • SKP vaatii kansalaisille nuorena työtä ja vanhana turvallista iltapäivää. Tämän edellytys on olla luottamatta aseistautumisen turvaan. Sinne siirrettyjä varoja tulee asteittain vähentää. Se puolestaan edellyttää sotilaisliittoihin kuulumattomuutta ja kansojen välisen yhteistyön rakentamista.
      Nykyinen sotapropaganda ja vihapolitiikka tulee lakkauttaa.

      "Vanhustenhoito kuntoon
      Vanhainkotien lakkauttaminen ja kotihoidon ihannointi on johtanut siihen, että moni vanhus on omassa kodissaan tosiasiallisesti heitteillä ja tuomittu yksinäisyyteen ja turvattomuuteen. Tämä on osaltaan johtanut toistuviin päivystyskäynteihin ja kotiutukseen päättyvään sairaalakierteeseen. Ympärivuorokautisen tai kevyemmin tuetun palveluasumisen paikka on taattava kaikille sitä tarvitseville. Toisaalta kotona voidaan hoitaa vuodepotilaitakin asiakkaan niin halutessa, kun resursseja on riittävästi ja kotihoito ja kotisairaanhoito toimivat saumattomasti. Asiakkaan ja hoitoon osallistuvien omaisten tahtoa on kuunneltava.

      Suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaine on Pohjoismaiden korkein. Vanhuspalveluihin käytettävien menojen osuus bruttokansantuotteesta ja vanhuspalveluiden henkilöstömäärä sen sijaan ovat Pohjoismaiden alhaisimmat. Palveluiden rahoituksen noin kahden miljardin vaje on korjattava välittömästi.

      Vanhuspalvelulain muutoksella säädettiin vähimmäishenkilöstömäärästä vanhusten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Kotihoitoon tulee laatia lakiin perustuva hoitajamitoitus ja osoittaa siihen riittävä erillisrahoitus valtion budjetista, jotta yksikään vanhus ei enää jäisi heitteille omaan kotiinsa.

      Hoitotyön kuormittavuuden korjaamiseksi ja palkkatason nostamiseksi vaadimme kokeiluja 6 tunnin työajasta ansiotasoa alentamatta. Hoitohenkilökunnalla on oltava aikaa hoitaa työnsä työajan puitteissa ilman, että he joutuvat priorisoimaan tarpeellisia hoitotoimenpiteitä ajan puutteen takia. Näin hoitoalan vetovoimaa saataisiin palautettua. Muualle siirtyneet ammattilaiset palaisivat takaisin ja sijaisia olisi helpompi saada. Vaikka hoiva-avustajien kouluttaminen voi auttaa helpottamaan akuuttia hoitajapulaa, ei se ole kestävä ratkaisu.

      Pienillä hoitopalkkioilla työtä tekevät omaishoitajat ja avustettavan palkkaamat henkilökohtaiset avustajat tekevät myös tärkeää työtä mahdollistaessaan apua tarvitsevan asumisen omassa kodissaan. Heille tulee kohtuullisen korvauksen lisäksi taata riittävät tukitoimet yksilöllisesti ja erilaiset tarpeet huomioiden.

      Henkilökohtaisen avun työnantajamallia sekä avustajien palkkausta ja edunvalvontaa tulee kehittää. Vammaispalveluissa ei saa olla vanhenevan vammaisen ikään perustuvia rajauksia."

      Hoitajien palkkoja on nostettu alan ammattiliittojen toimesta. Hoitoalan työntekijöistä on pulaa. Heidän koulutuksesta on tingitty ja mitä ilmeisimmin varoja annettu sotavoimille.
      Vaaliohjelman tämäkin osio kertoo olennaisen tulevista tehtävistä. Usea eduskuntapuolue valitettavasti esittelee jo leikkauslistoja ja jotka kohdistuisivat mm. hoito-alalle.

      • Anonyymi

        Miten hyvin noihin SKP:n päivittäisiin vaatimuksiin on vastattu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten hyvin noihin SKP:n päivittäisiin vaatimuksiin on vastattu?

        Ilmeisesti ei ollenkaan. Eikä eduskuntavaalitkaan poikenneet SKPn normi"performrmrssista: Pöpieíikköön meni. Odottiko joku jotain muuta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ei ollenkaan. Eikä eduskuntavaalitkaan poikenneet SKPn normi"performrmrssista: Pöpieíikköön meni. Odottiko joku jotain muuta?

        Huuhaa ei onneksi maksa mitään - se tosiasia pelastaa SKP:n ainakin tässä tapauksessa kassakriisiltä.


    • Anonyymi

      Teoria ja käytäntö... Siinä se kommunistien suurin ristiriita on ollut kautta historian.
      Ylhäältä johdettu, eliitin harvainvalta, ei ole koskaan tuottanut hyvinvointia kansaisille.
      Demokraattinen markkinatalous on näyttänyt ylivoimaisuutensa. Joustavana, se on myös pystynyt korjaamaan ilmenneet epäkohdat, aina ennenpitkää.

      • Anonyymi

        Sosialismi tulee väistämättä kuolevan kapitalismin tilalle. Se tulee toisin kuin kerrotte. Se tulee kansalaisyhteiskuntana, jossa sodat ja kansallisuusviha on lakkautettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialismi tulee väistämättä kuolevan kapitalismin tilalle. Se tulee toisin kuin kerrotte. Se tulee kansalaisyhteiskuntana, jossa sodat ja kansallisuusviha on lakkautettu.

        Yllä oleva väite tuskin toteutuu. Ainakaan Suomessa. Vaaliennusteet povaavat SKP: lle nollakannatusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllä oleva väite tuskin toteutuu. Ainakaan Suomessa. Vaaliennusteet povaavat SKP: lle nollakannatusta.

        Vaaliennusteet olivat oikeassa - eduskuntavaalit menivät SKP:n osalta täysin päin pee: tä Mutta tämähän toki tiedettiin jo etukäteen.


      • Anonyymi

        SKP:llä riittää energiaa tyhjänpäiväiväisen huuhaan levittämiseen.


      • Anonyymi

        SKP:n kannattaisi joskus kokeilla ihan kylmän realistista lähestymistä puolueen ongelmiin. Nyt homma näyttää menevän niin, että kaikki potentaaliset vahvuudet korotetaan ties kuinka monenteen potenssiin ja mahdolliset heikkoudet ingnooretaan..


    • Anonyymi

      SKP:n vaaliohjelma on rauhanomaisen Suomen kehittämisen ohjelma.

    • Anonyymi

      SKP rauhanliikkeineen omi rauhanpuolustamisen jo viime vuosituhannen puolella itselleen, mellakoimalla kaduilla, ja toreilla. Paha länsi aseisti itseään, ja jenkit hyökkäsivät sinne, tänne, ja toivat hyökkäysaseita Eurooppaan. Neuvostoliitto oli rauhanpuolesta, ja sen aseet puolustivat rauhaa, ja vapausliikkeitä ympäri maailmaa. Näin toimi SKP silloin, ja onko se siitä miksikään muuttunut. Maailma vain on muuttunut. Neuvostoliittoa ei ole, eikä kommarit tiedä ketä nyt fanittaa, kun kaikilla kommunistisilla mailla menee kurjasti.
      On yksi asia joka SKP:n ajattelussa pysyy samana. Se on viha Yhdysvaltoja vastaan. Tuota meidän tärkeää kumppania ja ystävää, joka on jopa antanut turvatakuut meille ennenaikaisesti.

    • Yksi vastakommentti on esitetty. Valitettavasti ne koskettavat muita seikkoja kuin kuin tulevat eduskuntavaalit ja SKP:n ehdotukset tulevalle eduskunnalle.
      Vastakommentti kertoo SKP:n toimista väärennettyä tietoa.

      SKP:n vaaliohjelmasta:
      "Naisten asema paremmaksi
      Naiset joutuvat ensimmäisenä tulilinjalle, kun leikkauslistoja laaditaan. He ovat usein hoivavastuussa ja siten riippuvaisia yhteiskunnan julkisista palveluista. Varhaiskasvatuksen, terveyden- ja vanhustenhoidon toiminta vaikuttaa suoraan naisten elämään. Hoivatyö ei katoa leikkauksilla minnekään, se vain muuttuu tekijöitään kuormittavaksi palkattomaksi työksi.

      Juuri naisten työpaikat tulevat karsituiksi ja työehdot heikennetyiksi, kun hallitukset karsivat julkisten palveluiden menoja. Naisvaltaisten alojen työehdot ovat jääneet jatkuvasti jälkeen yleisestä tasosta. Tasa-arvon suurimmat kysymykset koskevat näitä yhteiskunnallisia rakenteita. Naisille tarvitaan paremmat palkat ja työehdot, etenkin terveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa, jossa myös työn vastuu ja vaatimukset asettuvat korkealle tasolle.

      Yhteiskunnan on pidettävä huoli siitä, ettei ketään syrjitä esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai ihonvärin perusteella. Kaikilla on oltava oikeus ilmaista sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan pelkäämättä syrjintää. Trans-lain on huomioitava myös nuorten oikeus vahvistaa juridinen sukupuolensa vastaamaan koettua sukupuolta."

      Naisen asemasta on oikeutettua puhua. Näistä seikoista on edellä olevissa kohdissa mutta tässä keskitetysti.
      Suomessa on vieläkin taantumuksellisia tahoja, jotka aliarvioivat naista ihmisenä sekä työelämässä.
      Tässäkään ohjelmakohdassa SKP ei halveksu ihmistä tai esitä sotaa ratkaisuksi.

      • Anonyymi

        Noista sukupuolirooleista on juuri koitettu päästä eroon.
        Uusi normaali on, ettei ole miehiä, eikä naisia.
        On vain seksuaalisia suuntauksia, joista jokainen valitsee parhaaksi katsomansa. Jos huomaa tehneensä väärän valinnan, voi sen vaihtaa vuoden kuluttua.
        Partacus ja puolue on taantumuksen ja menneisyyden pauloissa, hehkuttaessaan vanhentuneita asenteita.


    • "Partacus ja puolue on taantumuksen ja menneisyyden pauloissa, hehkuttaessaan vanhentuneita asenteita."
      Mielestäni ohjelmassa asia on nätisti sanottu.
      Ihmiskunta koostuu ihmisistä. Työelämässä he ovat kaikki yhdenvertaisia ottaen huomioon tiettyjä erottavia seikkoja.
      Seksuaalinen suuntautuneisuus on toinen seikka. Ihmisen biologia tuottaa ihmislajin sisällä eri värisiä, kokoisia jne. ja suurimpana ryhmänä mies ja nainen. Tärkeintä on se, ettei ihmistä sorreta suuntautuneisuuden takia.

    • Anonyymi

      Moskovassa runsaat sata vuotta sitten Venäjän asiaa ajamaan perustettu Suomalainen(Suomen) Kommunistinen Puolue puksuttaa samaa rataa ajoittaisesta tuittuilustaan huolimatta, ja se näkyy puolueen tämänkertaisestakin vaaliohjelmasta.

      Suomen Kommunistinen Puolue näyttää tuossa paperissaan unohtaneen vallan kokonaan sen, että naapurimaamme Venäjä, joka jopa täällä ahkerasti kirjoittavan SKP:n jäsenen Partacuksen mukaan on "kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio", kuten hän joulukuussa 2019 Mitä fasismi tarkoittaa nykyajassa - aloituksen kommentissaan rehellisen suoraviivaisesti myönsi, käy imperialistista hyökkäyssotaa toista naapuriaan Ukrainaa vastaan, päämääränään sen itsenäisyyden lakkauttaminen ja pakkoliitto osaksi Venäjää, kuten se teki jo vuonna 2014 aloittaessaan nyt käymänsä sodan Ukrainan Krimillä.

      SKP:n tavoite on tietysti Suomen täydellinen aseriisunta ja maamme puolustuskyvyttömyys, jotta Vladimir Putinin hallinto, mikä on kiistatta fasistinen, voisi painostaa YYA-vuosikymmenten malliin Suomen valtiojohtoa alistumaan Moskovan tarpeille, ja tuossa tilanteessa SKP saisi samalla nostetta verrattain vahvalta Venäjän federaation kommunistiselta puolueelta.

      Tuolta osin SKP:n politiikka ei ole vain vastuutonta, vaan se suuntaa Suomen turvallisuutta vaarantaakseen jo maanpetoksellisuuteen, vaikka sillä ei puolueen kääpiökoon vuoksi mitään konkreettista merkitystä sinänsä olekaan.

      Suomi ei voi jäädä enää yksin maamme Puolustusvoimain varaan, sillä kuten Venäjän fasismidiktatuurin imperialistisesta hyökkäyssodasta Ukrainaa ja sen työtä tekevää kansaa vastaan näemme, Vladimir Putinille ja hänen fasistihallinnolleen Suur-Venäjä tsaarien Venäjän rajoin, joiden sisälle Suomikin kuului 1809 - 1917, on ykköstehtävä, ja kun Putin tietää ja tuntee jo elinpäiviensä takarajan tulevan vastaan, haluaa hän jäädä historiaan Venäjän suuruuden ja voiman palauttajana.
      Juuri tuon vuoksi maamme NATO-jäsenyys on välttämätön asia.

    • SKP:n vaaliohjelma löytyy täältä
      https://skp.fi/asiakirjat/rahat-hyvinvointiin-ei-aseisiin-skpn-eduskuntavaaliohjelma-2023

      "Planeetta ei kestä kapitalismia
      Maailmanlaajuiseen ympäristökriisiin on suhtauduttava vakavasti. Globaalin tuhon uhatessa ratkaisuksi eivät riitä markkinaehtoiset ratkaisut tai vain yksittäiset muutokset, koska vika on kapitalistisessa järjestelmässä. On irtauduttava kapitalismiin kuuluvasta luonnonvarojen ylikulutuksesta ja tuotannon anarkiasta. Jatkuva voiton tavoitteleminen on ajanut meidät tähän tilanteeseen. On tullut aika keksiä jotain parempaa ja kestävämpää. On siirryttävä ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin suunnitelmalliseen edistämiseen."

      - Kapitalismin ydinongelma on jatkuvan kasvun tuottama luonnon ylikulutus. Yksityisen voitontavoittelun tila on kestämätön.

      "Emme voi keskittyä yksittäisiin ongelmiin erillisinä kysymyksinä, kuten ilmaston muutokseen, saastumiseen, sukupuuttoaaltoon, biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen, maaperän köyhtymiseen. On poistettava näiden kaikkien takana vaikuttava pääoman voitontavoittelu ja suuryhtiöiden valta sekä kapitalismin alituinen pyrkimys alistaa luonto vain välineeksi voitontavoittelussa.

      On luotava uusi taloudellisen kehityksen malli, joka ei uhkaa maapallon ekologista tuotto- ja kestokykyä. Kestävän kehityksen talous perustuu energiaa ja luonnonvaroja säästävien teknologioiden kehittämiseen, kierrätykseen, uusiutuvaan energiaan ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Suomen on osallistuttava täysimääräisesti ilmastonmuutoksen vahinkojen korvaamiseen kehittyville maille. Sota- ja aseteollisuuden päästöt on otettava mukaan päästölaskelmiin ja vähentämistavoitteisiin."

      Sodat aiheuttavat suurta elinympäristömme saastumista. Ei pelkästään itse sodalla vaan myös turhanpäiväisen sotateollisuuden saastuttamisen seurauksena.
      Lukijan kannattaa perehtyä erityisesti tähän kohtaan. Rauhantyö ja luonnon suojelu tulee yhdistää.

      "Tavoitteeksi on asetettava mahdollisimman suuri omavaraisuus ruuan ja energian tuotannossa. Tähän on pyrittävä ensisijaisesti rakenteellista ylikulutusta vähentäen, mutta myös yksittäisten ihmisten ratkaisut vaikuttavat vähentämällä ruokailun, liikenteen ja asumisen aiheuttamaa kuormitusta. Valtion omistamien tuotantolaitosten ja Suomen luonnonvarojen, kuten kaivannaisten tai ikimetsien, myynti yksityiseen, usein ylikansallisten yhtiöiden omistukseen on lopetettava välittömästi."

      - Tässä tervettä isänmaallisuutta jatkuvasti oligarkistumassa maailmassa.

      "On tuotettava kestäviä kulutushyödykkeitä, ei kertakäyttötuotteita. On säädettävä minimikestoikä erityyppisille tuotteille, ja tavaroiden on oltava korjattavissa. Kerskakulutuksesta on siirryttävä kohtuulliseen elämäntapaan, joka tukee lähi- ja luomutuotantoa. Kasvisruoan tarjontaa tulee lisätä valtion ja kuntien toiminnoissa eettisempänä ja terveellisempänä vaihtoehtona. Kotimaiselta kasviruoalta on poistettava arvonlisävero, jolloin ohjataan kulutusta ja tuotantoa kestävämmäksi.

      Jäljellä olevat tärkeät luontoalueet on suojeltava ja vanhojen metsien hakkuut lopetettava välittömästi. Metsähallitukselta on poistettava yleisvelvoite tuottaa tuloja valtiolle. Valtion metsissä on siirryttävä jatkuvaan kasvatukseen. Kuivatut suot on ennallistettava, ja maanviljelyssä on otettava laajasti käyttöön hiilensitomisen mahdollistavia menetelmiä nykyisen voimaperäisen ja fossiilienergiasta riippuvaisen maanviljelyn tilalle. Eri tuotannonaloilla on pyrittävä hajautettuihin järjestelmiin ja kehitettävä osuuskuntia.

      Ydinvoiman sijaan on panostettava energian säästämiseen, uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Nykyisessä järjestelmässä lisäenergia muuttuu lisätuotannoksi, eikä maapallo enää kestä sitä. Energiatehokkuutta ja energiansäästöä on lisättävä tuntuvasti etenkin rakentamisessa ja liikenteessä. Energiantuotannon on oltava yhteiskunnallisesti omistettua ja demokraattisessa ohjauksessa.

      Kaivostoimintaan on myönnettävä lupa vain suomalaisille valtionyhtiöille. Maaperän kaivannaiset on todettava kuuluvaksi kansallisvarallisuuteen, ja kaivostoiminnan ympäristösäännöksiä on kiristettävä. Kunnilla ja asukkailla tulee olla todelliset mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon muutenkin kuin kaavoituksella. Kaivostoiminnasta on maksettava rahastoitava kaivosmaksu, josta osa on ohjattava kyseiselle kunnalle.

      Eläinsuojelulaki on uudistettava sellaiseksi eläinten hyvinvointilaiksi, joka asettaa eläinten oikeudet ihmisten taloudellisen hyödyn edelle. Tuotantoeläinten oloja on kohennettava huomattavasti nykyisestä, ja turkistarhaus on kiellettävä. Eläinoikeusjärjestöjen ja eläinsuojelutoimijoiden resursseja ja toimintamahdollisuuksia on parannettava. Eläimiin kohdistuvien rikosten tutkintaa on lisättävä.
      SKP toimii yhdessä luontoaktivistien ja ympäristöliikkeiden kanssa ympäristöpolitiikan perustavaa laatua olevan muutoksen aikaansaamiseksi."

      Ohjelman loppuosakin antaa vahvoja vinkkejä tarvittavista tehtävistä, myös yksilön tasolla. Lue ja mieti.

      • Anonyymi

        Maapallo ei todellakaan kestä kapitalismin riistotaloutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maapallo ei todellakaan kestä kapitalismin riistotaloutta.

        Ja vielä vähemmän kompuroiden kohellusta. Eduskuntavaalit ovat hyvä esimerkki. Kyllä kansa tietää!!


    • Anonyymi

      "NÄIN ME SEN TOTEUTAMME
      Pelkästään toivomalla tai kirjoittamalla ei maailmaa muuteta. Siksi on välttämätöntä hahmotella myös niitä konkreettisia toimia, joiden avulla voidaan vaikuttaa politiikan suuntaan ja siten korjata edellä lueteltuja epäkohtia. Tilanne alkaa olla monelle sen verran sietämätön, että toimiin on ryhdyttävä välittömästi.

      Yksittäisen ihmisen syyllistäminen tai vaatimus, että heidän pitäisi pystyä ratkaisemaan polttavat ongelmat omilla kulutusratkaisuillaan tai teoillaan on kohtuuton. Systeemin muuttaminen vaatii isompia muutoksia ja ne puolestaan vaativat joukkovoimaa ja voimien yhdistämistä."

      Natojäsenyys tuo väistämättä maallemme lisäkuluja. Ne yritetään maksattaa palkkatyöläisten kukkarosta. Useimmat eduskuntapuolueet esittävät sitä talouden tasapainottamiseksi. Rahaa heitetään ensin taivaan tuuliin ja sitten naristaan talousvaikeuksista.
      Me emme tarvitse sotaa. Siitä on huonoja kokemuksia. Sovitellaan kv-suhteissa ja rakennetaan siviilitaloutta. Työläisten joukkovoima nostaa palkkoja. Se nostaa myös sosiaalista sektoria. Sotakapitalismista tulee päästä eroon.

    • Anonyymi

      Vieläkään SKP ei esitä sotatarvikkeiden hankintaa eikä tue sotaa.
      Tämä ohjelmakohta on äärimmäisen tärkeä.

      "Tulonjakoa on muutettava!
      Keskeinen tekijä paremman tulevaisuuden saavuttamisessa on tulonjaon muuttaminen. Jos kaikista tuloista maksetaan reilu vero, voidaan turvata palvelut ja toimeentulo kaikille. Yhteisen edun hintana ovat rikkaimpien voitot. Meillä on varaa leikata niistä. Rahaa hyvinvointiin löytyy myös vähentämällä asevarustelua, jonka menot ovat Suomessa paisuneet nykyisen eduskunnan kaudella yli kolminkertaisiksi.

      Suomessa vauhdilla edennyt tuloerojen kasvu on käännettävä laskusuuntaan, ja varallisuutta on siirrettävä rikkaimmalta yhdeltä prosentilta kansan suurelle enemmistölle. Tähän tarvitaan radikaali veroremontti, jossa pääomatuloja verotetaan samalla tavalla kuin palkkatuloa, ja verotuksen progressiota kiristetään. Suomen on estettävä veronkierto ja toimittava aktiivisesti veroparatiisien lakkauttamiseksi. Ruoan ja muiden välttämättömyystarvikkeiden arvonlisäveroa on alennettava tuntuvasti.

      Yritysten yhteisöveroa on nostettava ja työnantajien Kela-maksu palautettava suurille yrityksille. Kunnallisverotuksessa pääomatulojen verovapaus on lopetettava ja ne on otettava progressiivisen kunnallisverotuksen piiriin. Tarvitaan myös pörssikauppavero sekä kansainvälinen varainsiirtovero. Suurille omaisuuksille on palautettava varallisuusvero.

      Valtion on otettava haltuun strategisesti tärkeät alat, kuten energian ja lääkkeiden tuotanto niin, että kansallistetuista yhtiöistä saadaan tuottavaa toimintaa samalla kun ne parantavat yhteiskunnan kriisinsietokykyä. Näiden yritysten kautta voidaan myös vaikuttaa työllisyyteen, järjestää edullisempaa asumista ja palauttaa valtaa yrityksiltä ihmisille.

      Pankkitoiminta ja muut rahoituslaitokset on siirrettävä yhteiskunnalliseen omistukseen. Suomen on toimittava kansainvälisesti veroparatiisien purkamiseksi. Turvallisuusalan on oltava demokraattisesti hallittua ja julkisesti omistettua."

      Kokoomus on leikkauttanut vähäisesti palkkatyön verotusta mutta ohessa alentanut huimasti pääomaatulojen verotusta. Sama taktiikka lienee nytkin luvatuilla verohelpotuksilla mutta jotka käytännössä lisäävät palkkatyöläisen verotusta
      Pankki ja rahalaitokset säästö- ja lainausjärjestöinä tulee olla yhteiskunnallistettu.
      Yhteiskunnallinen perusinfra toimii parhaiten valtion ja kuntien toimesta.

      Suomessa käy sama ilmiö kuin maailmallakin. Rikkaat rikastuvat ja pienituloisten asema ei parane.
      Hyvinvointialueet tarvitsevat varoja kehittyäkseen asehankintojen sijasta.

    • Anonyymi

      "Demokratiaa laajennettava
      Demokratiaa on laajennettava kaikilla yhteiskunnan aloilla. Uusia demokratian muotoja, kuten suoria kansanäänestyksiä, työpaikkademokratiaa, osallistuvaa budjetointia ja lähidemokratiaa on lisättävä. Tämä lisää ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä vaikuttaviin asioihin ja lisää siten yhteiskunnan vakautta. Voittojen perässä juoksemisen sijaan yhteiskuntaamme pitäisi ohjata kasvattamaan ja turvaamaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointia.

      SKP on osa eurooppalaista ja kansainvälistä uusliberalistisen leikkauspolitiikan ja kapitalismin vastaista liikettä ja luokkataistelua. Euroopan unioni on kahlinnut Suomen itsenäistä päätösvaltaa. Me vaadimme EU:n kurisopimusten purkamista, kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttamista ja toisenlaista Eurooppaa. Se perustuu kansalaisten ja kansojen tasa-arvoon, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen, demokratiaan ja kansainväliseen solidaarisuuteen. Suomen tulee irtautua EU:n epädemokraattisista ja päätösvaltaa markkinavoimille keskittävistä perussopimuksista.

      Suomen tulee vastustaa pontevasti investointi- ja vapaakauppasopimuksia, jotka ohittaisivat voimaan astuessaan kansallisen lainsäädännön. Sopimukset tarkoittaisivat myös merkittäviä lainsäädännön heikennyksiä ja työpaikkojen menetyksiä.

      ILO 169-sopimus alkuperäiskansojen oikeuksista on ratifioitava ja sen edellyttämät maankäyttöoikeudet ja vesioikeudet saamelaisille on turvattava. On myös turvattava YK:n sopimusten mukaan alkuperäiskansalle kuuluva oikeus itse määritellä yhteisönsä jäsenyyden ehdot perinteidensä ja tapojensa pohjalta.

      Kaikille on turvattava oikeudet omaan kulttuuriin ja ilmaisuun. On pyrittävä kohti kaikkinaista tasa-arvoa, kuten seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sekä feminististen aloitteiden etenemistä. Tarvitaan trans-laki, joka turvaa transihmisten oikeudet myös taloudellisesti. SKP kannattaa kolmannen sukupuolen tunnustamista.

      Kahden valtionkirkon julkisoikeudellinen etuoikeusasema ja verotusoikeus on purettava. Valtion ja kuntien julkisten palvelujen tulee olla uskontoihin nähden puolueettomia. Koulun ja päiväkodin vuosisuunnitelmiin ja päiväohjelmiin ei saa sisällyttää jumalanpalveluksia, hartaustilaisuuksia eikä uskonnollisia toimituksia. Hautaustoimilaki tulee uudistaa ja siirtää kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimen piiriin."

      Ihmisten ja ympäristön hyvinvointi on tärkeä teema. Voidaan varmuudella todeta, että sota vahingoittaa ympäristöä ja ihmisten mielenterveyttä.
      Media toitottaa suureen ääneen sodan autuutta. Siitä tehdään isänmaallinen hyve.
      EU:n liittovaltiokehitys tulee torpata. Valtioiden välistä rauhanomaista yhteistyötä tulee lisätä.
      Uskonnot ovat aikansa eläneet. Todellinen uskonvapaus tulee toteuttaa. Uskonnolliset teesit asioiden kulusta eivät sovi koululaitokseen. Koulutus tapahtuu tieteelliseen tietoon nojautuen. Kukin uskonlinja saa vapaasti noudattaa perinteitään sikäli kuin noudatetaan säädettyjä lakeja. Niillä on oikeus opettaa näkemyksiään keskuudessaan.
      Alkuperäiskansojen sekä maahan muuttaneiden oikeudet tulee varmistaa.
      ................

      "Ei yksin vaan yhdessä muiden kanssa
      Muutos vaatii yhteistä tekemistä ja rintamien rakentamista. Emme kuvittele, että pystymme tekemään tämän yksin. Siksi haluamme rakentaa tätä mallia yhdessä sinun ja erilaisten kansalaisliikkeiden kanssa työskennellen. SKP näkee, että muutos on mahdollista toteuttaa yhdessä muiden muutosta haluavien kanssa. Olemme aina valmiit keskustelemaan yhteistyön mahdollisuuksista. Suurpääoman vallan murtamiseksi tarvitaan työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden yhteistä voimaa, luokkataistelua.

      SKP on työväenpuolue, myös vaalien jälkeen. Me uskomme ihmisen kykyyn tehdä muutoksia ja toimia oma-aloitteisesti asioiden muuttamiseksi ja maailman parantamiseksi. Haluamme päästää ääneen työtätekevät, opiskelijat, eläkeläiset, ammattiyhdistys- ja kansalaistoimijat ja muut, joiden edut tällä hetkellä jäävät suuren rahan jalkoihin.
      Tässä ohjelmassa hahmoteltujen tavoitteiden ja toimenpiteiden myötä on mahdollista avata tietä kohti parempaa tulevaisuutta, ulos kapitalismin kriiseistä ja kohti uudenlaista yhdessä rakennettavaa sosialismia."

      Siinä SKP:n vaaliohjelma ja samalla vallitsevan olotilan analysointia. Ei täydellinen mutta syvälle luotaava kuitenkin.

      • Anonyymi

        Näyttää myös siltä, ettei SKP tulevissa vaaleissa yhtään kansanedustajaa. Sensijaan persuille ennustetaan varsin huomattavaa äänisaalista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää myös siltä, ettei SKP tulevissa vaaleissa yhtään kansanedustajaa. Sensijaan persuille ennustetaan varsin huomattavaa äänisaalista.

        Ja kun yhtään SKP:n edustajaa ei tule menemään läpi, putoaa puolueelta rekisteröidyn puolueen status pois ja kommunistit joutuvat keräämään 5000 kannattajakorttia palauttaakseen sen.
        Näin toimii demokratia Suomen lainsäädännön mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun yhtään SKP:n edustajaa ei tule menemään läpi, putoaa puolueelta rekisteröidyn puolueen status pois ja kommunistit joutuvat keräämään 5000 kannattajakorttia palauttaakseen sen.
        Näin toimii demokratia Suomen lainsäädännön mukaan.

        Töitä SKP joutuu tekemään jos puolue mielii puoluerekisteriin. Nimiä tarvitaan lähes kaksinkertainen määrä kuin mikä oli SKP:n äänimäärä eduskuntavaaleissa.


      • Anonyymi

        Näinhän asia on. Miten muuten on, joutuuko SKP keräämään nimilistoja, jotta pääsisi puoluerekisteriin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töitä SKP joutuu tekemään jos puolue mielii puoluerekisteriin. Nimiä tarvitaan lähes kaksinkertainen määrä kuin mikä oli SKP:n äänimäärä eduskuntavaaleissa.

        Että tämmöistä kommunismn ylivoimaa tällä kertaa!


    • Mikäli SKP ei saa kansanedustajaa, se kerää tarvittavat nimet rekisteröitymiseen.
      Ei sen kummempaa. SKP:n vaaliohjelma ja ohjelma rauhan puolesta ovat asiallisia ja toteutuskelpoisia. Molemmat asiakirjat yltävät pitkälti.
      Eduskuntavaalien jälkeen työtä riittää.
      Teollisesti kehittynyt kapitalistinen maailman tulee saada vakuuttuneeksi sodan turmiollisuudesta. Suomen virheellinen politiikka tukeutumalla naton sotavoimaan tulee peruuttaa. Suomi voi ja sillä on mahdollisuus toimia puolueettomana sovittelijana isoisten riidoissa. Meidän ei tule liittoutua sellaiseen järjestöön, joka sortaa etnisiä vähemmistöjä (Turkki). Nato aseistaa Israelia. Israel ampuu palestiinalaisia ja valtaa niiden asuinalueita.
      Vielä voidaan katkaista liekanaru maailman kansojen sortajaa natoon.

      • Anonyymi

        Kun SKP ei tämän kevään vaaleissa saa yhtään kansanedustajaa, se merkitsee sitä, että Suomen kansa ei haua eikä tarvitse kommunisteja mihinkään valtionhallintoon.
        Se tarkoittaa myös sitä, että SKP:n "toiminnalla" tai joillain kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä.

        Eikös tuo "maailman kansojen sortaja nato" ole siksikin merkillinen sortaja, että siihen liittyi ihan juoksujalkaa, omasta tahdostaan, kommunistisesta miehityksestä vapautuneet ent. itäblokin maat?
        Ja Suomikin ihan omasta tahdostaan eduskunnan päätöksellä 188 edustajalla näin päätti. Kommunistejahan ei ollut missään päätöksenteossa mukana. Ei tälläkään kertaa. Toki siinä vaikutti diktatuuri Putinin painostus - eikä niin vähääkään.

        Etkö Sinä Partacus vieläkään ymmärrä, että nuo Sinun iänikuiset vääristelyt ja valehtelut eivät tuota muuta kuin sen, että SKP ja loppukommunismi vaipuu Suomessakin yhä syvemmälle suohon? Tai...no... tuottaahan ne paljon hauskoja hetkiä erityisesti silloin kun Fingerporissa ei ole mitään kovin riemukasta.

        Hyvää kevättä sinne trollitehtaalle
        TimoEspoosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun SKP ei tämän kevään vaaleissa saa yhtään kansanedustajaa, se merkitsee sitä, että Suomen kansa ei haua eikä tarvitse kommunisteja mihinkään valtionhallintoon.
        Se tarkoittaa myös sitä, että SKP:n "toiminnalla" tai joillain kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä.

        Eikös tuo "maailman kansojen sortaja nato" ole siksikin merkillinen sortaja, että siihen liittyi ihan juoksujalkaa, omasta tahdostaan, kommunistisesta miehityksestä vapautuneet ent. itäblokin maat?
        Ja Suomikin ihan omasta tahdostaan eduskunnan päätöksellä 188 edustajalla näin päätti. Kommunistejahan ei ollut missään päätöksenteossa mukana. Ei tälläkään kertaa. Toki siinä vaikutti diktatuuri Putinin painostus - eikä niin vähääkään.

        Etkö Sinä Partacus vieläkään ymmärrä, että nuo Sinun iänikuiset vääristelyt ja valehtelut eivät tuota muuta kuin sen, että SKP ja loppukommunismi vaipuu Suomessakin yhä syvemmälle suohon? Tai...no... tuottaahan ne paljon hauskoja hetkiä erityisesti silloin kun Fingerporissa ei ole mitään kovin riemukasta.

        Hyvää kevättä sinne trollitehtaalle
        TimoEspoosta

        Näin asiat menevät. Ja näyttä sitä, että eduskuntavaalit menevät SKP:n osalta pöpelikköön.


      • Anonyymi

        " Ei sen kummempaa

        Mutta semmoinen "kumma" voi kyllä kälyllä tapahtua, että yksi jos toinenkin kyllästyy ikuiseen nollakannatkseen. Viime vaalit näyttivät varsin selkeästi, että ko. prossesi on menossa


      • Anonyymi

        Mikäli SKP ei saa kansanedustajaa, se kerää tarvittavat nimet rekisteröitymiseen.
        Ei sen kummempaa. SKP:n vaaliohjelma ja ohjelma rauhan puolesta ovat asiallisia ja Dtoteutuskelpoisi

        On siinä semmoinen " kummempi juttu",että että SKP:n kannattajista huomattava määrä saattaa kyllästyyävuodesta jatkuneeseen nollakerhoon ja vaihtavat puoluetta.


    • Anonyymi

      Näitä idealisteja on aina ollut.
      Aikanaan perustivat siirtokuntia ja samanmielisten yhteisöjä aina Yhdysvaltoja ja Argentiinaa myöten. Jonknlaista kommuunia, tai sanotaanko kommunistista aatetta niissäkin yritettiin noudattaa.
      Niin kauniilta kuin tuo aate paperilla näyttääkin, ei se missään ole käytännössä toiminut. Ihmiset ovat itsekkäitä, haluavat ysilötasolla tehdä omia ratkaisuja, haluavat vaurastua omalla työllään, ja aina joka järjestelmässä on määräjät ja hyötyvä eliitti. Kommunistisissa maissa vain tuo toisten kustannuksella hyötyvä eliitti oli aivan omaa luokkaansa..
      Omakohtaisia kokemuksia oli kymmenistä matkoista aikanaan ympäri Neuvostoliittoa.

    • Pari kommentoijaa on käsittänyt väärin SKP:n vaaliohjelman.
      Se ei ole sodan ja väkivallan ihannoinnin ohjelma. Ei lankaan. Ohjelma esittää siviilitalouden Suomen tarpeellisia tehtäviä.
      Kritisoijatkaan eivät ole puuttuneet ohjelman sisällön kehnouksiin. Sellaista tuskin kukaan löytää.
      Toisin sanoen normaalit vastaväittäjät yhtyvät ohjelmakohtiin. Suoraan sanoen odotin vastaväittäjiltä todellista kritiikkiä vääristä lausunnoista. Petyin valitettavasti. SKP:n talouspoliittinen ohjelma sai hyväksynnän.

      • Anonyymi

        >> Suoraan sanoen odotin vastaväittäjiltä todellista kritiikkiä vääristä lausunnoista. <<

        Kuulepas Partacus! Sinulta on lukemattomia kertoja pyydetty vastauksia erilaisiin kysymyksiin, mutta et ole kyennyt vastaamaan. Sinulta on myös kysytty perusteluja väitteisiisi, mutta et ole kertaakaan pystynyt vastaamaan.

        Joten - älä kirjoittele typeryyksiä.

        Ystävällisesti
        TimoEspoosta


      • Anonyymi

        Näin on. SKP on totisesti hiiren hljaa Ukrainan sodasta - jonka Venäjä aloitti lähes puolitoista vuotta sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. SKP on totisesti hiiren hljaa Ukrainan sodasta - jonka Venäjä aloitti lähes puolitoista vuotta sitten.

        SKP:n kannanotto Venäjän hyökkäyspäivänä 24.2.2022

        "Venäjän presidentti Vladimir Putinin päätös aloittaa sota Ukrainassa on täysin tuomittava ja asettaa koko maailman turvallisuuden vaakalaudalle. Suomen kommunistinen puolue ei hyväksy näitä Venäjän toimia Ukrainassa. Venäjän toimet huokuvat imperialismia ja isovenäläisyyttä.
        Putinin lausunnot hyökkäyksestä ovat olleet äärimmäisen nationalistisia ja militaristisia. Hän on verrannut nykyistä tilannetta ja Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon tavalla, joka rinnastaa Naton ja Natsi-Saksan. Venäjän kokema sotilaallinen uhka ei kuitenkaan missään tapauksessa oikeuta tätä hyökkäystä, vaan vastuun kantavat Putin ja hänen tukijansa. Putin on myös lausunnoissaan perustellut toimiaan kommunismin vastaisena tekona.
        Euroopassa on välittömästi kutsuttava koolle kansainvälinen kokous, jossa Natosta ja Yhdysvalloista riippumatta aletaan valmistella rauhanneuvotteluja Venäjän, Ukrainan ja Naton välillä. Nyt tarvitaan rauhanaloitteita ja uskottavia suurvaltapolitiikkaan sitoutumattomia maita. Naton on myös kannettava vastuunsa vastakkainasettelun voimistamisesta, ja pidättäydyttävä pahentamasta tilannetta omilla toimillaan. Emme halua, että imperialistien välinen vastakkainasettelu muuttuu enää yhtään sotaisammaksi ja vahingollisemmaksi kuin se nyt on.
        Tällä hetkellä kaikkein tärkeintä on suojella siviiliväestöä etulinjan molemmin puolin. Tarvittaessa Suomen on valmistauduttava ottamaan vastaan alueelta pakenevat pakolaiset, jotka tarvitsevat turvapaikkaa, ja toimittaa Ukrainaan humanitaarista apua.
        Asevienti Suomesta Ukrainaan ei tule kyseeseen. Suomi ei voi olla uskottava rauhan rakentaja, jos se aseistaa Ukrainaa."
        https://www.skp.fi/artikkelit/putinin-lopetettava-sota


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. SKP on totisesti hiiren hljaa Ukrainan sodasta - jonka Venäjä aloitti lähes puolitoista vuotta sitten.

        Ja jota sotaa Partcus on tukenut sodan alusta alkaen.


    • Anonyymi

      Kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacus:

      "Suoraan sanoen odotin vastaväittäjiltä todellista kritiikkiä vääristä lausunnoista."

      Jokusen vuoden täällä kirjoittaneena voin sanoa sen tuomalla kokemuksella, että sinun kanssasi on jokseenkin mahdotonta keskustella asiaperustein, sillä sinä kiellät ilmiselvät tosiasiat, mikäli ne ovat a) SKPtä/kommunistiaatetta vastaan, b) Nyky-Venäjää ja sen politiikkaa vastaan, c) Neuvostoliiton objektiivista historiaa ja sen politiikkaa vastaan.

      Sinun kykysi hankkia tietoa ja ymmärtää sen tiedon pohjalta maailman menoa ovat niin ikään hataralla pohjalla, kuten vaikkapa Lavrovin kirje -aloituksen kommenteistasi näemme, kun sinä vain joitain tunteja ennen Venäjän fasismidiktatuurin massiivista hyökkäystä Ukrainaa vastaan aamulla 24. helmikuuta 2022 huusit suupielet vaahtoa roiskuen Venäjän toimivan pelkästään rauhanturvaajana ja koko sodan olevan ohi, jollei Ukraina sitä jatka. Tuollaista sinä höperehdit aivan vakavissasi, kun minä taas tein oman arvioni asiasta jo joulukuussa 2021, ja arvioni oli, että Venäjä tulee laajentamaan sotaansa Ukrainassa ja kirjoitin sen myös aloitukseeni ylös.

      Piti olla ilman verkkoyhteyksiä tiettömän taipaleen takana tynnyrissä asuva, jottei tiennyt ja ymmärtänyt tuota, enkä minä usko sinun tilanteesi olevan kumpaakaan, joten mikä jää jäljelle? Vapaaehtoinen tietämättömyytesi.

      Sinä häviät kaikki keskustelumme asiaperusteilla, sillä minä tiedän asioista ja ellen jotain tiedä, niin minä käärin hihat ja otan selvää, ja kun sinä ne keskustelumme häviät, aloitat solvaamisen, koska sinun pullataikinaksi paisunut egosi ei siedä myöntää tietämättömyyttäsi ja olemistasi sen vuoksi väärässä.
      SKP:ssä on ollut vuosien varrella älykkäitäkin ihmisiä, joilla, tasavallan presidentti Mauno Koivistoa lainaten, on ollut sanottavaa ja he ovat osanneet sanoa sen.
      Sinulla ei, valitettavasti, ole useimmiten kumpaakaan.

    • Anonyymi

      SKP:n siviilitalousohjelma saa kannatusta. Täydellinen se ei ole, koska täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Ohjelma kannattaa taltioida.

      Sotaa vastaan erikseen löytyy analyysi.
      https://www.skp.fi/asiakirjat/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia
      Analyysi päästä irti sodan kirosta tulee myös taltioida. Siinä peilataan laajemmin maailmanhistorian nykytilaa, missä esitetään olevan rosoja ja kuinka niistä päästään yli.
      Sodan itsensä kriminalisointi tulee päiväjärjestykseen. Se mellasta pelkästään Ukrainassa. Se on uhkana lähitulevaisuudessa.
      Tämäkään asiakirja ei ole täydellinen mutta antaa suuntaviittoja mitä ihmiskunnan tulisi tehdä säilyäkseen lajina Telluksella.
      Vanha meininki ei enää kelpaa. Sotaisänmaallisuudesta tulee tehdä kirosana. Kaikki kansat ja väestöryhmät ovat oikeutettuja kulttuuriin ja keskinäiseen kanssakäymiseen.

    • Ystävyydellä
      Partacukselta Timolle Espooseen.

      Nyt on käsillä SKP:n eduskuntavaaliohjelma Lukukertoja on aika paljon.
      Esittäkää kysymyksiä ohjelman sisältä. Esittäkää mikä kohta osoittautuisi kansan etujen vastaiseksi tai olisi muuten järjetön.
      Sotaa ohjelmassa ei siteerata juuri lainkaan. Esitetään lyhyesti maailmanrauhan tavoite. Ohjelma on siis läpileikkaus tasavaltamme tilasta ja tehtävistä ja jotka ovat ajankohtaisia.
      Siksi sotaa ei käsitellä tässä yhteydessä. Sotahurtat ovat esillä muissa aloituksissa yksien ja toisten aloitteesta.

      Täällä sataa lunta. Entä siellä Espoossa?

      • Anonyymi

        >>Sotaa ohjelmassa ei siteerata juuri lainkaan. <<

        Onkos jonkin puolueen ohjelmassa sota erikseen mainittu?
        Kaikki muut ymmärtävät, että sota on niin suuri tragedia, ettei sen vastustamista erikseen tarvitse mainita. Vain SKP:n pikku porukka ei sitä tajua, jos ei erikseen mainita.

        Ja Sinä erikseen vielä muussutat typerää juttua Suomen sotahaukoista tai Naton hyökkäyksistä. Näin, vaikka Euroopassa 2.ms:n jälkeen vain Neuvostoliitto / Vnäjä on hyökännyt muihin maihin.

        Ystävällisesti
        TimoEspoosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Sotaa ohjelmassa ei siteerata juuri lainkaan. <<

        Onkos jonkin puolueen ohjelmassa sota erikseen mainittu?
        Kaikki muut ymmärtävät, että sota on niin suuri tragedia, ettei sen vastustamista erikseen tarvitse mainita. Vain SKP:n pikku porukka ei sitä tajua, jos ei erikseen mainita.

        Ja Sinä erikseen vielä muussutat typerää juttua Suomen sotahaukoista tai Naton hyökkäyksistä. Näin, vaikka Euroopassa 2.ms:n jälkeen vain Neuvostoliitto / Vnäjä on hyökännyt muihin maihin.

        Ystävällisesti
        TimoEspoosta

        Hienosti sanottu Arvoisa TimoEspoosta.
        Olemme molemmat sodankieltäjiä. Toimimme siviili-Suomen rakentamiseksi. Toimimme rauhanliikkeissä sotapeikkoa vastaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti sanottu Arvoisa TimoEspoosta.
        Olemme molemmat sodankieltäjiä. Toimimme siviili-Suomen rakentamiseksi. Toimimme rauhanliikkeissä sotapeikkoa vastaan.

        Ymmärsitte varmaan, että vastaaja Teille oli Partacus.


      • Anonyymi
        Partacus kirjoitti:

        Ymmärsitte varmaan, että vastaaja Teille oli Partacus.

        >> Toimimme rauhanliikkeissä sotapeikkoa vastaan. <<

        No miksi et Sinä tai SKP ole julkisesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan?
        Miten olet toiminut rauhan edistamiseksi?
        Et mitenkään! Olet kyllä nillittänyt, vääristellyt ja valehdellut myötäillen Venäjän valheellista propagandaa syyttämällä mm. USA:ta, Natoa jne. Ukrainan tilanteesta. Olet hölissyt jostain SKP>:n ohjelmasta, jolla ei ole mitään merkitystä missään.

        Vastaa edes tähän kysymykseen:
        Kuka hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022?

        Ystävällisesti
        TimoEspoosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Toimimme rauhanliikkeissä sotapeikkoa vastaan. <<

        No miksi et Sinä tai SKP ole julkisesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan?
        Miten olet toiminut rauhan edistamiseksi?
        Et mitenkään! Olet kyllä nillittänyt, vääristellyt ja valehdellut myötäillen Venäjän valheellista propagandaa syyttämällä mm. USA:ta, Natoa jne. Ukrainan tilanteesta. Olet hölissyt jostain SKP>:n ohjelmasta, jolla ei ole mitään merkitystä missään.

        Vastaa edes tähän kysymykseen:
        Kuka hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022?

        Ystävällisesti
        TimoEspoosta

        TimoEspoosta Partacukselle: Olet hölissyt jostain SKP>:n ohjelmasta, jolla ei ole mitään merkitystä missään.
        TimoEspoosta: miksi et Sinä tai SKP ole julkisesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan?
        TimoEspoosta: Vastaa edes tähän kysymykseen: Kuka hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022?

        Palstalla esiintyy varmaan sadannen kerran SKP:n kannanotto.
        https://www.skp.fi/artikkelit/putinin-lopetettava-sota
        SKP ei näköjään ole lainkaan putinistinen sotapuolue jollainen PS-puolue ja monet porvaripipuolueet ovat.
        Valehtelijat löytyvät oikeiston keskuudesta.


    • Anonyymi

      SKP:n vaaliohjelma on todella yhteiskunta-analyysi. Olippa hyvä, että se julkaistiin täällä.

      • Anonyymi

        No miten vaaleissa kävi? Saiko SKP "veret seisauttavan vaalivoiton?


    • Anonyymi

      SKP käsittelee normaalin elämän asioita. Ohjelma on hyvä muistutus ongelmista, joita tulisi ryhtyä korjaamaan.

      • Anonyymi

        Ohjelma on rauhan ja työn ohjelma.


    • Anonyymi

      SKP:n ehdokkaita kannattaa äänestää. Ääni ei mene hukkaan.

      • Anonyymi

        SKP:n kohdalla äänet menivät kylläkin hukkaan. SKP jäi nollakerhoon.


    • Anonyymi

      Äänesi tukee rauhan maailman rakentamista.

    • Anonyymi

      SKP:n ohjelma on kohtalaisen hyvä analyysi maamme tilanteesta.
      Sen puolesta kannattaa äänestää.

    • Anonyymi

      Mattimyöhäiset.
      Käykääpä äänestämässä SKP:n ehdokasta.

    • Anonyymi

      Vielä ehtii äänestämään SKP:n ehdokasta.

    • Anonyymi

      Ja kaikesta tästä joudumme "kiittämään" Venäjää - ei ketään muuta. Eikä muutama satatuhatta kuollutta ole stallarille muutakuin "hyttynen meressä".

    • Anonyymi

      No, mikäs SKP:n äänimäärä oli? Joko Suomessa toteutetaan tuotantolaitosten kansallistaminen?

    • Anonyymi

      Prtacucselle tiedoksi: Euroopassa EI riehuisi sotaa, ellei Venäjä olisi sotaa aloittanut. Tämä tosiasia tuppaa Parcacucselta unohtumaan.

    • Anonyymi

      SKP:n vaaliohjelmassa on paljon tietoa yhteiskunnan tilasta vähän kaikilta elämän alueilta. Niiden lukemisessa aika ei mene hukkaan.
      Ohjelmasta erikseen mainiota luettavaa löytyy sodanvastaisesta analyysistä.
      https://www.skp.fi/asiakirjat/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia

      Porvarien sota Ukrainassa on riehunut yli vuoden ja näyttää jatkuvan. Rauhanohjelma esittää kysymystä "turvallisuus aseilla" uudella tavalla. Kapitalistinen maailma on umpisolmussa blokkeineen. Ristiriitoja ratkotaan sodalla. Sota täytyy kriminalisoida. Sotavarat tulee siirtää siviilituotantoon ja jotain muuta uutta.

    • Anonyymi

      Tuliko työvoimavaje yllätyksenä!
      Ei.
      Suomen työvoima ja tarpeet kouluttaa poistuvien tilalle uusia löytyvät valtion tiedostoista. Ongelma onkin siinä ettei varoja haluta käyttää ammattityövoiman koulutukseen. Kun aseista on kysymys, niihin löytyy varoja.

    • Anonyymi

      SKP:n ohjelma on asiallinen. Perusjuonne on rauhantila maailmassa. Sen päälle toimenpiteet yhteiskuntamme kehittämisessä.

      • Anonyymi

        SKP:n ohjelman ongelma: ohjelmalta puuttuu uskottavuus. Ohjelman ovat laatineet henkilöt, joiden joiden tuntemus työmarkkinoista ja ylipäätään talouselämästä on vähäinen (tai ei ollenkaan)


    • Anonyymi

      YK:n peruskirjan ja ETYK/Etyj:in päätösasiakirjan mukaan valtioiden väliset suhteet pohjautuvat kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen.

      Venäjän fasismidiktatuuri rikkoo vuonna 2014 aloittamallaan imperialistisella hyökkäyssolla Ukrainaa ja sen kansaa vastaan noita molempia allekirjoittamiaan ja ratifioimiaan sopimuksia vastaan.
      Suomen Kommunistinen Puolue tuomitsi Venäjän hyökkäyssodan vasta 24.2.2022, ilmoittaen sen olevan isovenäläistä imperialismia ja vaarantavan maailmanrauhan.

      Miehitys on kansainvälisen lain mukaan sotatoimi. Miksi Suomen Kommunistinen Puolue ei halua edelleenkään vaatia Venäjän fasismidiktatuuria noudattamaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön päätösasiakirjaa (ETYK, Etyj) ja vetämään miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa kokonaan pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta, Krim mukaan lukien?
      Vastatkaa kerrankin rehellisesti, SKP, älkääkö venkuloiko.

    • Anonyymi

      SKP.n eduskuntavaaliohjelmassa ei lausuta sanaakaan sodan puolesta. Joitakin lauseita on rauhanomaisen turvallisuuden puolesta.
      SKP:n muissa ohjelmissa ja kannantotoissa on paljonkin sodanvastaista aineistoa varsinkin periaateohjelmassa. Ukrainan sodasta on kolme kannanottoa ja laajoja analyysejä sodan syistä ja seurauksista.
      https://www.skp.fi/
      SKP toimi vähillä voimillaan naton sotaliittoumaan liittymistä vastaan ja teki oikein.

      Tällä palstalla esiintyy esiintyy pari oikeistolaista, jotka jatkuvasti valehtelevat SKP:n kannattavan mm. Ukrainan sotaa ja muita sotia. Valehtelu on edesvastuuton toimi. Sitä tekevät sellaiset, jotka ovat tuuliajolla tai maksettuina trolleina.

      • Anonyymi

        Miksi SKP konttaa edelleen Vladimir Putinin fasistihallinnon edessä kieltäytyessään vaatimasta Venäjän fasismidiktatuuria noudattamaan YK:n peruskirjan ja ETYK/Etyj:n päätösasiakirjan linjauksia ja vetämään miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta, mikä olisi paras ratkaisu ja oikeudenmukaisen rauhan alkutahdit?
        Uhkaako Moskova SKP:n johtajia joillain KGB/FSB:n keräämillä paljastuksilla jos puolue tuota vaatisi, vai mistä moinen pelokas kyyristely johtuu. Vastatkaa, SKP, älkääkä venkuloiko!


    • Te taidatte kontata itse natolaisen fasistisen politiikan edessä. Valhe on teille totta ja tosi valhetta.

      https://skp.fi/artikkelit/putinin-lopetettava-sota
      https://skp.fi/artikkelit/liikekannallepano-peruttava
      https://skp.fi/artikkelit/maailma-tarvitsee-rauhaa-ja-rauha-sen-rakentajia-asiakirja-julkaistu

      Ensimmäisessä kannanotossa Venäjän hyökkäys tuomitaan yksiselitteisesti samana päivänä kun sota alkoi.
      Toisessa kannanotossa sodan laajentaminen Venäjän taholta tuomitaan myös yksiselitteisesti.
      Kolmannessa kannanotossa käsitellään kapitalistisen maailman joutumista sekasortoon ja veriseen sotaan Euroopassa. Se tuomitaan yksiselitteisesti.
      Missään kannanotossa ei tyydytä pelkkään tuomitsemiseen. Niissä esitetään myös tie rauhanomaiseen kehitykseen.
      Kun sota jatkuu ja uhkaa laajeta Nato on selvästi esittänyt Kiinan kohteekseen. Kiina on vienyt natomailtakin rehdissä tavaranvaihdossa markkinoita ja siinä syy sodan laajenemisen uhalle.

      Viimeisessä kannanotossa "Maailma tarvitsee rauhaa ja rauha sen rakentajia"
      Ukrainan sota kapitalistien keskinäisenä sotana on oire kapitalismin mädäntymisestä.
      Markkinoita hamutaan sodan kautta. Myös valehtelu asioista on tullut muotiin

      Lukija voi aloittaa tutustumisen SKP:n analyysiin tämän hetken maailmanpoliittisesta tilanteesta.
      "Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sodan keskelle Eurooppaa. Se osoitti kylmän sodan jälkeisen Euroopan turvallisuusjärjestelyjen epäonnistuneen. Yhteistyön ja yhteisen turvallisuuden sijasta maanosaa on jaettu uudelleen Euroopan unionin ja Naton laajentuessa. Eurooppaan on kasautunut epäluottamusta, vastakkainasettelua, valtapolitiikkaa, nationalismia ja vihanpitoa. Autoritaarisen Venäjän eliitti yrittää sodan keinoilla palauttaa Venäjän suurvalta-asemia. Nato-jäsenyyttä hakenut Ukraina on joutunut sotaan, jossa ovat viime kädessä vastakkain ydinasein varustautuneet Venäjä ja Yhdysvallat Nato-kumppaneineen.
      Maailmassa käydään myös monia muita sotia, muun muassa Etiopiassa, Irakissa, Jemenissä, Malissa, Somaliassa ja Syyriassa. Israel jatkaa Palestiinan laitonta miehittämistä ja valloittaa lisää maita siirtokunnille. Turkki pommittaa kurdikyliä Syyrian ja Irakin pohjoisosia. Tilanne Afganistanissa on edelleen vaarallinen. Yhdysvallat katsoo oikeudekseen puuttua sotilaallisesti muiden maiden asioihin ja kokoaa liittoutumaa Kiinaa ja Venäjää vastaan. Ydinaseiden käytön uhka on kasvanut YK:n ydinasekieltosopimuksesta huolimatta ja asevarustelu on muutenkin kiihtynyt. Kilpailu hupenevista luonnonvaroista ja valta-asemista tuo jännitteitä kansainväliseen tilanteeseen.
      Kun turvallisuutta haetaan aseistusta lisäämällä ja liittoutumalla sotilaallisesti, on seurauksena turvallisuutta heikentävä kierre. Lisääntyvä asevarustelu ja sotilaallinen liittoutuminen lisää uhkakuvia ja turvattomuuden tunnetta rajan toisella puolella. Siellä lisätään sotilaallista toimintakykyä ja siihen vastataan taas rajan tällä puolella. Lopulta tämä voi johtaa sodalla, jopa ydinaseilla uhkaamiseen. Kun epäluottamuksen, varustelun ja vastakkainasettelun kierre jatkuu, se voi johtaa aseelliseen yhteenottoon. "

      Lukeminen ei luita riko. Tieto on valtaa. Kannanotto on pitkähkö mutta myös kiinnostava. Siinä ei tyydytä pelkästään tuomitsemaan vaan myös esitetään vaihtoehtoa sodalle. Eihän maailma voi toimia pelkän sodan varassa. Yksistään nato tai Venäjä tai Ukraina eivät ole syyllisiä eurooppalaiseen suursotaan. Kapitalismin lahoutuminen voi synnyttää mitä tahansa ilkeää ja paljon pahempaa kuin mitä Ukrainassa ja sen ympärillä tapahtuu.
      Tarvitaan uusi ja tekokas yleismaailmallinen turvallisuusjärjestelmä. Ukrainaan tulee saada rauha ja sitten sodille stop.

    • Anonyymi

      Ja oiotaanpa sitten jälleen kerran kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacuksen ikävän jo patologiseksi äitynyttä valehtelua.

      "Ensimmäisessä kannanotossa Venäjän hyökkäys tuomitaan yksiselitteisesti samana päivänä kun sota alkoi."

      Venäjän fasismidiktatuuri hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014 ja Suomen Kommunistinen Puolue kaiveli kahdeksan vuotta perskannikkaansa, tuomiten sen hyökkäyssodan Ukrainaan vasta helmikuussa 2022.

      "Toisessa kannanotossa sodan laajentaminen Venäjän taholta tuomitaan myös yksiselitteisesti."

      SKP kieltäytyy edelleenkin vaatimasta Venäjän fasismidiktatuuria vetämään miehitysjoukkojaan ja -hallintoaan pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta, mikä tarkoittaa sitä, että puolue hyväksyy miljoonien tai kymmenien miljoonien ukrainalaisen lapsen, naisen ja miehen ja x-neliökilometrin Ukrainan valtioaluetta luovutettavan sotasaaliiksi ja palkkioksi Vladimir Putinin fasistihallinnolle sen aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaa ja sen kansaa vastaan.
      SKP siis toimii tuossa yksiselitteisesti Venäjän fasismidiktatuurin imperialismin nöyränä juoksupoikana ja pikkuapulaisena.

      Venäjä laajensi hyökkäyssotaansa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan jo helmikuussa 2022, jolloin SKP vasta sai sormet irti perskannikastaan, ja sekin tapahtui todenäköisesti pelkästään siksi koska fasistidiktaattori Vladimir Putin sattui moittimaan puheessaan Vladimir Leniniä ja muita Venäjän bolshevikkeja, mikä kommunistien jumalan verinen loukkaaminen sytytti äkillisen raivon moittijaa, Putinia, kohtaan.

      "Autoritaarisen Venäjän eliitti yrittää sodan keinoilla palauttaa Venäjän suurvalta-asemia."

      Tämä nyt sentään on sinne päin oikein kirjoitettu, mutta kommentoija jättää tarkoituksellisesti mainitsematta sen, että Venäjän federaation kommunistinen puolue sekä suomalaiset Kommunistien liitto ja Kommunistinen Työväenpuolue ja vielä osa SKPn jäsenistöä tukee Vladidimir Putinin fasistihallinnon Suur-Venäjä -suunnitelmaa. Kaikkein merkittävin tuen antaja fasistidiktaattori Putinille on kuitenkin Kiinan kommunistidiktaattori Xi Jinping, joka helmikuun 2022 Pekingin olympialaisten aikaan vakuutti rajatonta ystävyyttään diktaattori Vladimir Putinille, eikä Xin Kiina ole tuominnut Venäjän fasismidiktatuurin hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, puhumattakaan että se olisi vaatinut Putinia lopettamaan imperialistisen sotansa ja vetämään miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa pois Ukrainan kansainvälisesti tunnustetulta valtioalueelta.

      Suomen Kommunistisen Puolueen hätäisesti kokoon kyhästelty niin sanottu "rauhansuunnitelma" jättää kokonaan käsittelemättä Kiinan kommunismidiktatuurin paisuvan sotaisan imperialismin naapurimaitaan, kuten Taiwania kohtaan, jota se uhkailee jatkuvasti sotaharjoituksillaan ja tunkeutumalla toistuvasti Taiwanin puolustusvyöhykkeille.

      Kiinan kommunismidiktatuuri valmistelee systemaattisesti tulevaa imperialistista hyökkäyssotaansa Taiwaniin, eikä SKP halua edelleenkään sanoa poikkiteloista sanaakaan kommunistitovereittensa sotapolitiikasta, joka vaarantaa vakavasti maailmarauhaa.

      Tulkaa jo lopultakin järkiinne, SKP, vaatikaa Venäjän fasismidiktatuuria vetäytymään täysimääräisesti ja lopullisesti kaikkialta Ukrainan valtioalueelta ja ukrainalaisten kotirauhaa häiritsemästä, sekä Kiinan kommunismidiktatuuria lopettamaan imperialistisen sotapolitiikkansa Taiwania ja muita naapurimaitaan kohtaan.
      Tästä saatte SKP aivan vapaasti ottaa oppia puolueensa käyttöön, ja sitä oppia te selvästikin kaipaatte nykyisten sepustelujenne korvaajaksi.

    • Suomalainen fasisti on surkea ilmestys.
      Hän laittaa maailman kansat kärsimään surutta suursodasta Euroopassa. Porvaristo vastaan porvaristo tuhoamaan kansantaloutta sodan jumalattaren hyväksi. Läntinen teollisesti kehittynein kapitalismi on lähtenyt sotaan maailman hallitsijana.
      Surkein ilmestys fasistilla on asettaa röyhkeästi SKP sodan sytyttäjäksi ja tukijaksi kun SKP:n kannanotot puoltavat maailmaa ilman sotalaitosta. Millään muulla suomalaisella puolueella ei ole samanlaista rauhaan tähtäävää ohjelmaa.
      Näyttää aivan siltä, että suomalainen fasisti pelkää aselepoa ja rauhansopimusta. Se olisi hänen mielestä rikos. Kun kapitalismi on ryhtynyt mittelöön markkinoista niin silloin tulee surmata ja tuhota tolkuttomasti!!
      SKP:n kanta on toisenlainen. Se näkyy kannanotoista. Porvari ja kapitalistikin ovat ihmisiä. Heilläkin on oikeus elää rauhan maailmassa, rakastaa ja tehdä työtä yhteisön hyväksi.

      Sotakiihko on ällöttävän tympeää. Kaikkein karmeinta on naton kapitalismin saama Ukraina alustaksi tappamiselle.
      Ennen Ukrainan sodan alkua oli mahdollisuus neuvotteluun Venäjän kanssa. Se hylättiin sylkien. Seuraavan kerran neuvotellaan Ukrainan runtelun jälkeen. Yhtäkään voittajaa rauhanteossa ei tule olemaan. Porvarilta voidaan sitten kysyä, kannattiko.

      • Anonyymi

        Miksi Venäjä hyökkäsi sitten Ukrainaan.?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Venäjä hyökkäsi sitten Ukrainaan.?

        "Miksi Venäjä hyökkäsi sitten Ukrainaan.?
        Kapitalismin perustarkoitus on tuoda yksityisomistajille yhä enemmän rahaa.
        Kapitalistivaltiot luovat sodan avulla kullekin kapitalistivaltiolle edullisimmat markkinat.
        Sotien perimmäinen luonne on kapitalismin sisäinen ristiriitaisuus. Se ei mahda sotaisuudelleen mitään.
        Pääkohde on luonnollisesti sosialistisen suuntauksen estäminen. Enimmäkseen kapitalistit ovat sotineet toisiaan kohtaan.
        Sota markkinoista voi ilmetä ilman aseita informaatiosodan tai kauppasodan muodossa.
        Venäjä on samanlainen kapitalistinen valtio kuin Suomikin tai USA.

        Rauhanliike ei katso valtiota tai puoluetta. Sodanvastaiset liikkeet toimivat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän tavallisen rahvaan etujen puolestya.


      • Anonyymi

        Mitä ihmeen höpötystä tämä nyt on? Eihän tässä ole päätä eikä häntää.


      • Anonyymi

        Kun ll yläol evaa jorinaa lukee , ihmettelee, että onko viestin sanoma kopsattu jostain kapinan aikaisesta propaganda - lentolehtisestä.
        Mitä huonommin SKP: llä menee - sitä kovempia ovat puheet.


      • Anonyymi

        Mitä ihmeen sönkötystä tämä on? Aivan huuhaata.


      • Anonyymi

        Ei kai sentään ennen vaaleja uskonut , uskonut että SKP saisi jotain muuta kuin nollatuloksen?


    • Anonyymi

      SKP:n eduskuntavaaleissa ei juurikaan käsitellä sotaa. Se keskittyi suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen.
      Vaaliohjelma on siviilituotannon ohjelma. Ohimennen huomautetaan varojen turhasta uhraamisesta sodalle. Vaaliohjelma toimii rauhanomaisen Suomen rakentamiseksi moneksi vuodeksi.

      • Anonyymi

        Ja hänekseen meni SKP:n eduskuntavaalit Mutta tämähän oli toki arvattavissa.


    • Anonyymi

      SKP:n puoluepalsta S24:ssa alkaa olla suosituin foorumi. Muutama toveri vielä mukaan niin hyvin pesii.
      Muilla palstoilla persujen ja muiden oikeistolaisten asema on heikennyt rajusti.
      Pelkkä valehtelu ei enää toimi.

      • Anonyymi

        Vaaliuurnilla SKPn kannatus putoaa 30 prosenttia/vaalit.

        "Pelkkä valehtelu ei enää toimi."

        Olethan sinäkin Partacus puhunut jokusen kerran jopa totta.
        Ensimmäisen kerran joulukuussa 2019 myöntäessäsi Mitä fasismi tarkoittaa nykyajassa -aloituksen kommentissasi "Tämän päivän Venäjä on kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio" ja toisen kerran taannoin Ukrainan sota jatkuu -ketjussa, jossa sinä myönsit, että Ukraina pysyy nyt pystyssä vain lännen aseavun turvin, mikä on aivan totta, ja tuo osoittaa SKPn vaatimuksen asevientikiellosta Ukrainalle olleen täysin Venäjän fasismidiktatuurin Suur-Venäjä -suunnitelman mukainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaaliuurnilla SKPn kannatus putoaa 30 prosenttia/vaalit.

        "Pelkkä valehtelu ei enää toimi."

        Olethan sinäkin Partacus puhunut jokusen kerran jopa totta.
        Ensimmäisen kerran joulukuussa 2019 myöntäessäsi Mitä fasismi tarkoittaa nykyajassa -aloituksen kommentissasi "Tämän päivän Venäjä on kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio" ja toisen kerran taannoin Ukrainan sota jatkuu -ketjussa, jossa sinä myönsit, että Ukraina pysyy nyt pystyssä vain lännen aseavun turvin, mikä on aivan totta, ja tuo osoittaa SKPn vaatimuksen asevientikiellosta Ukrainalle olleen täysin Venäjän fasismidiktatuurin Suur-Venäjä -suunnitelman mukainen.

        SKP:n eduskuntavaaliohjelmassa ei käsitellä sotaa. Rauhanomainen kanssakäyminen kansojen kesken mainitaan.
        Totta on maininta S24 puoluepoliittisten palstojen lohduton tila. Sotahuumaiset porvarit surffaavat aamusta iltaan pelkällä pötypuheella. Osa porvareista rakentaa jopa Suur-Venäjää Suomen kylkeen. Tosin Venäjä on ennestään laaja pinta-alaltaan.
        SKP etenee asiapohjalla ja rauhanaatteen mukana.
        Varokaa oikeistoporvarit. Täältä tullaan elämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP:n eduskuntavaaliohjelmassa ei käsitellä sotaa. Rauhanomainen kanssakäyminen kansojen kesken mainitaan.
        Totta on maininta S24 puoluepoliittisten palstojen lohduton tila. Sotahuumaiset porvarit surffaavat aamusta iltaan pelkällä pötypuheella. Osa porvareista rakentaa jopa Suur-Venäjää Suomen kylkeen. Tosin Venäjä on ennestään laaja pinta-alaltaan.
        SKP etenee asiapohjalla ja rauhanaatteen mukana.
        Varokaa oikeistoporvarit. Täältä tullaan elämä.

        No niinpä sieltä tultiin ja nollille jäätiin. Mutta sehän oli toki tiedossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP:n eduskuntavaaliohjelmassa ei käsitellä sotaa. Rauhanomainen kanssakäyminen kansojen kesken mainitaan.
        Totta on maininta S24 puoluepoliittisten palstojen lohduton tila. Sotahuumaiset porvarit surffaavat aamusta iltaan pelkällä pötypuheella. Osa porvareista rakentaa jopa Suur-Venäjää Suomen kylkeen. Tosin Venäjä on ennestään laaja pinta-alaltaan.
        SKP etenee asiapohjalla ja rauhanaatteen mukana.
        Varokaa oikeistoporvarit. Täältä tullaan elämä.

        0,01 prosenttia, siitäkin vielä alemmas. Mistä saatte enää kannattajia.? Tyhjästä on paha nyhjäistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        0,01 prosenttia, siitäkin vielä alemmas. Mistä saatte enää kannattajia.? Tyhjästä on paha nyhjäistä.

        Onko SKP tehnyt ko. lopputulokseta mitään mitään johtopäätöksiä?


    • Anonyymi

      SKP:n eduskuntavaaliohjelma keskittyy tasavaltamme rauhanomaisen rakentamisen ongelmiin.
      Vallitseva politiikka hehkuttaa aseturvallisuutta.

      • Anonyymi

        No niinpä näkyi keskittyneen.


      • Anonyymi

        Siihen onkin pätevät syynsä. Päinvastainen suunta olisi pian ollut Suomelle menoa Venäjän syliin.


      • Anonyymi

        Vaha totuus sanoo, että huuhaa on halpaa. SKP on tästä hyvä esimerkki.


    • Anonyymi

      "Me ajamme mahdollisimman suuria leikkauksia kehitysyhteistyövaroihin”, Halla-aho totesi medialle tiistaiaamuna Säätytalolla.
      Orpo ja Jussi haluavat puhdasrotuisen Suomen. Ei vähääkään myötätuntoa hädänalaisille.

      • Anonyymi

        Suomi ei voi olla koko maailman lompakko, ei riitä rahat.
        Suomen valtio ottaa joka vuosi velkaa 10 miljardia, joten jostain on leikattava, jotta velkaantuminen ja velan korkomenot saadaan pidettyä kurissa.

        Venäjän fasismidiktatuurin hyökkäyssota Ukrainassa on murhannut ja vammauttanut satojatuhansia ukrainalaisia, tuhonnut maan rakennettua infrastruktuuria ja ajanut 10 miljoonaa ukrainalaista pakoon omista kodeistaan, niin vaatikaa jo SKP lopultakin Venäjää vetämään miehitysjoukkonsa ja -hallintonsa pois Ukrainan valtioalueelta sekä tuomitkaa Vladimir Putinin fasistihallinnon imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan tukeva toveripuolueenne, Venäjän federaation kommunistinen puolue.

        Tuo venäläisen kommunistisen toveripuolueenne tukema Venäjän brutaali hyökkäys- ja tuhoamissota Ukrainassa on aiheuttanut arvion mukaan jo vähintään 1000 miljardin euron aineelliset tuhot Ukrainassa ja ukrainalaisille, osan niistä tullessa väistämättä maksuun myös Suomen osalle.


    • Anonyymi

      "Suomi ei voi olla koko maailman lompakko, ei riitä rahat."
      Eipä. Siksi aseturvallisuudesta tulee luopua. Sotaporvareille tulee laittaa kuonokoppa. etteivät pääsisi tapposeiden kanssa leikkimään.

    • Anonyymi

      SKP:n vaaliohjelma kelpaisi hallitusohjelmaksi. Täyttä asiaa.

    • Anonyymi

      Törkein tehtävä on saada toimivaksi uudet sotealueet.
      Orpon hallitusneuvottelut tutkivat vain sen leikkauksia. Ei hyvältä näytä.

      • Anonyymi

        Sori..."Tärkein..... jne.


    • Anonyymi

      SKP:n vaaliohjelma on asiallinen yhteiskunta-analyysi. Muuta ei voi sanoa.

      • Anonyymi

        Ja nollakannatushan siitä tuli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nollakannatushan siitä tuli.

        Vaaleista kulunut jo parisen kuukautta, mutta SKP:n hiljaiselo jatkuu. Partacus lienee mennyt maan alle.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kamalaa kun kansa ei kannata kommunistista puoluetta, vaikka puolueella on noin hyvät ohjelmat. ?
        Kansa ei halua kannattaa diktatuurin puuhastelijoita.


    • Anonyymi

      SKP:n ohjelma on edelleen ajankohtainen. Se edustaa hyvinvoinnin kasvattamista, tuotannon kehittämistä ja kaikkien asioiden avointa käsittelyä.

      • Anonyymi

        Tosiasiassa SKP:.n ohjelma oli pelkkää huu haata alusta loppuun. Ei muuta.


    • Anonyymi

      SKP:n ohjelma on rauhan ja sosiaalisen kehityksen ohjelma.
      On luonnollista että perussuomalaisten kaltaiset liikkeet eivät hyväksy sitä.
      Kokoomuksen Orpo on jo aloittanut PS:n tuella sivistyssektorien heikentämisen, jotta sotakuluihin riittäisi rahaa.
      Mistään tietämättömät äärioikeistolaispoikaset parjaavat sivistystason kohottamista tukevia.

    • Anonyymi

      SKP:n eduskuntavaaliohjelma on rauhanomaisen Suomen rakentamisen ohjelma.

      • Anonyymi

        Mitenkäs SKP toteuttaa ohjelmaansa?
        Ei mitenkään! Pieni puuhasteleva SKP-porukka ei pysty kuin lehtereiltä seuraamaan miten muut hoitavat asioita. Ja lehtereilläkin on istuttava hiljaa.
        Ohjelmaan voi aina kirjoitella mitä lystää, kun ei tarvitse koskaan olla ihan oikeasti siitä vastuussa ja sitä toteuttamassa.

        Kokoomus ja PS ovat suurimmat puolueet ja ovat toteuttamassa sitä mitä kannattajat - siis äänestäjät - ovat halunneet.

        Mitä tulee mainitsemiisi "sotakuluihin", niin sillä vahvistetaan ja varmistetaan osaltaan Suomen pysyminen vapaana demokratiana ja nostetaan kynnystä Venäjän tänne hyökkäämiseen. Vai oletkos kuvitellut jonkin muun maan Suomea uhkaavan?
        Portugalin? Uruguayn? tai kenties koko brittiläisen kansainyhteisön?

        Jotta silleen

        TimoEspoosta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe