Vasemmisto on velkaannuttanut ja köyhdyttänyt Suomen pitkäaikaiseen taantumaan. Se merkitsee pieni- ja keskituloisille ansiotason ja toimeentulon heikkenemistä, jos marinilainen politiikka jatkuu. Taantuman ennaltaehkäisy olisi pitänyt aloittaa jo pari vuotta sitten. Silloin tiedettiin korkojen nousu lähivuosien aikana ja varoituksia annettiin useilta eri tahoilta. Puolusteltiin koronalla ja Ukrainan tilanteella velan ottoa, kun olisi pitänyt aloittaa sopeutustoimet. Seuraavan hallituksen on ehdottomasti aloitettava sopeutus mutta ilman verojen korotuksia. Jos tuloveroa korotetaan, joutuvat keskituloiset suurimmiksi kärsijöiksi, koska progressio puree heidän palkkoihin siten, että keskituloisista tulee muutaman vuoden sisällä pienituloisia ja he joutuvat sosiaalitukien piiriin. Vasemmisto vie eläkeläisiltä viimeisetkin eurot ja on antavinaan sosiaalitukia tilalle. Ei enää koskaan Marinin hallitusta
Seuraava hallitus ilman vasemmistoa ja Marinia.
Anonyymi-ap
20112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Toivotaan näin, Marin ei edusta sitä mitä demarin pitäisi, eli Suomalaisten etua.
Se on tällä hallituskaudella tullut selväksi.
Anonyymi-ap:n ei kannata edes haaveilla hallitukseen pääsemisestä, sillä siihen tarvitaan jotain muuta kuin noita lukemattomia muualta kopioituja harhaisia kirjoituksia.
Viimeksi kun perussuomalaiset olivat hallituksessa, meni lähes kaikki asiat päin mäntyä. Ei osattu taxilakia tehdä, ei sotea, velkaakin ottivat lisää, ja lainsäädäntö työ ei sekään onnistunut kun piti viikoittain korjata edellisen viikon omia mokia.
Perussuomalaiset roikkuivat hallituksessa kuin hillotolpassa, mutta sehän olikin puolueen suuren ajattelijan, Timo Soinin, unelma.
Sannn velka 40 miljardia tuloako.
Itse en ole perussuomalaisten kannattaja, enkä haaveile halliuksesta. Vaalit ratkaisevat hallituksen muodostamisen. Mielestäni hallitus on muodostettava kansan enemmistön tahdon mukaisesti eikä nii kuin Marinin hallitus on rakennettu. Suomessa nyt 123 kansanedustajan porvarienemmistö mutta vasemmistovetoinen hallitus. Suomen kansan suurin osa on vastustanut ulkomaisen velan kasvattamista ja rahan tuhlaamista tuottamattomiin kohteisiin. Tähän on saatava muutos.
Itse asiassa velkaa tämä hallitus on ottanut n: 37 miljardia, velkaahan juuri otetaan sen takia, että saadaan talous pyörimään, lähes kaikilla ihmisillä on velkaa ja kaikilla valtioilla on velkaa ja luuletko, että velka on otettu siksi, että se ei tuota ? Velka nimittäin on juuri se joka tekee tulon, mutta toki "hullunkaupoilla" voi käydä toisin ja vasta tulevaisuudessa näemme Marinin hallituksen velan tuoton, mikä näyttää jo nyt hyvin positiiviseltä. Marinin hallituksen lainojen korot olivat miinus 0, tai matalakorkoisia. Siis nyt puhutuista korkomenoista Leijonan osa on aiempien hallitusten ottamaa velkaa ja kaikissa näissä hallituksissa on kokoomus ollut mukana talousosaajana.
Ole rehellinen ja kerro myös kuntien velanotto tällä vaalikaudella. Kunnat ovat velkaantuneet raskaasti.
Marinin, Taaperon, Tuppuraisen ja Saarikon vika ja syy.
Julkinen velka on kuormittava kokonaisuus.
Tässä taas yksi tutkijan huomio, nyt hallituksen väärästä oppilashuollosta, koulutuksen väärään suuntaan ohjaamisesta, luokkajaosta yms. Näitä kaikkia opetusministeriö on vasemmistojohtoisesti vienyt harhaan hallituksen tuella.
Tutkija jyrähtää HS:lle: Nyt on viimeinen hetki puuttua Helsingin koulujen eriytymiseen https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009433632.html
Siis kuvittelet tämän hallitusten päätösten vaikuttaneen jo 15 vuotta sitten!
Sellanen kansa ja johtajat . Ei tullut muuta kuin velkaa , sote uudistus täysi fiasko , tuli vain hoivaan lisää sulle mulle joutavia suojatyö paikkoja , ym koronatuen jakaminen aivan väärille tahoille . Onko Marin onnistunut ? . Vastuuta pakoileva , kieroilija .
Jos progressiota korotetaan niin se merkitsee pieni - ja keskituloisille ansionmenetyksiä.
Kun veroja ei koroteta niin eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, toimeentulotuen varassa elävät maksavat sen sopeutuksen ja säästöt ja heidän elämässään se näkyy puutteena, mutta ei se mitään kunhan valtio voi hyvin ei velkaannu.
Näinhän se on mennyt ja on aina mennyt.
Totta kirjoittelet. Näin se yleensä on ollut, että joku kansanosa maksaa sopeutukset. Valtiolla on kuitenkin paljon sellaisia menoja, joista voidaan tinkiä aiheuttamatta elintason laskua suurimmalle kansan osalle, pieni- ja keskituloisille sekä eläkeläisille. Tällaisia menoja ovat mm. valtion hallinnon menot.
Valtion hallinnosta ei säästetä tai sopeuteta ikinä, ei koskaan, ennemmin leikataan eläkkeitä niin kuin Lipposen hallitus teki ja peruskoulsta siitä tehdään digiä. Ei tarvita kouluja eikä opettajiakaan riittää kun 1 kasvattaja on netissä. Päivähoitoa ei voi diginä tehdä muuten se olisi ollut netissä aikapäiviä ja hyvällä hinnalla.
Hallinto himmeleitä on rakennettu edellisen hallituksenkin aikana, kouluista, sairaaloista, oikeusistuimista on säästetty kaikki avustava henkilöstö pois niin, että tuomaritkin pääsevät päätettä naputtelemaan ja päivyriä päivittämään, yliopistoissa proffat tekee toimistotyöt. Päivät kuluu päätteellä ei opetuksesa tai tukimuksessa.
Joku kansanosa maksaa se joku on AINA se huono osaisin osa, lapset ja nuoret mukaan lukien.
Muutaman devalvaation, pankkikriisin eläneenä sen tietää kokemuksesta ja mitään et voi tehdä muuta kuin kärsiä menemään kun 5000€/ kk tienaavavalittaa, että Teslalla ei pääse ajamaan kun palkasta jää vain 1800€/kk, vaikka tuo on täyttä puppua 1800€/kk tuloilla ei Teslalla ajella.
Hallitus ilman vasemmistoa tai Marinia on kuin takatalvi, kaikki hyytyy vain leikkuri käy. Saatavana vain kikyä ja keppiä köyhille oikeiston johdolla.
Velkaa oli muuten vuoden 2019 alussa jo 107 miljardia ja näistä nyt maksamme kovia korkoja, kiittäkää kokoomusta tästä ja valitkaa äänestäessänne ehdokas vasemmalta, sillä Suomen hyvinvointi on rakennettu vasemmiston voimin, oikeisto on ollut aina vain kyydissä mukana turhana kehityksen jarruna.
Jos ette usko, niin tutkikaa vähän 1987 jälkeistä historiaa, nimittäin sieltä se selviää kirkkaasti kuka osaa ja kuka vain pyrkii!
Kerropa minulle ,mistä olisi itse tinkinyt tällä vaalikaudella? olisitko ottanut sairailta ,lapsilta , vanhuksilta, yrittäjiltä , koulutuksesta , teiden kunnossapidolta, horneteista , Tämä hallitus sai soten aikaan jota jo monet Kokoomus ja kepuvetoiset hallitukset eivät saaneet aikaan. Kyllä Yrittäjiä avustettiin ihan miljardien edestä ja nyt sitten kun velkaa on, niin sitten huudellaan. On muuten oppositiokin ollut mukana ,kuinka tuetaan . Velka on kyllä nostettu sen takia niin suureksi asiaksi , että halutaan vain hallitusta haukkua, että kokoomus ja Persut ovat erinomaisia. Kuvittelen Orponkin Korona kriisin johatajaksi, ei tule mitään. Muuten lukekaapa muiden maiden taloustilanteita, velkaa on jokaisella ,vieläpä enemmän kun Suomella. Maksettiin ne sotavelatkin pois . On mielenkiintoista tietää kun seuraava hallitus muodostetaan, hyväksuyykö kansa kaikki menoleikkurit ,mitä Kokoomus ja Persut ajaa.
Marinin holtiton hallituskausi on vienyt Suomen talouden kaaokseen. Paljon työtä vaaditaan uudelta hallitukselta vahinkojen korjaamiseen.
Eläkeläiset, nuoret,asuntovelalliset,koululaitos yrittäjät ym.ym. kaikki vaikeuksissa velka-Sannan ansiosta.
Kyllä niihin vaikeuksiin ovat syypäitä edellinen hallitus, korona, Venäjä ja oppositio!
Tähän maahan tarvitaan työtä ja siitä kunnon palkka, että mitään tukia ei tarvita, mutta Kokoomus on viemässä työntekijöiden asemaa ja ansioita aina vain huonomaksi ja sitä mieltä, että palkallaan ei tarvitse tulla toimeen.
Hallituksessa muitakin puoleita kuin Sannan SDP! Keskutalla on valtiovarainministeriön salkku.
Tässä maailmassa on holtittomuutta johon ei voi vaikuttaa ainoastaan selvitä niistä. Sota on yksi, pandemiat toinen ja ilmaston muutos 3 johon voi yrittää vaikuttaa. Kun nuo ovat tämän päivän todellisuutta niin siinä saa olla mikä puolue hyvänsä niin holtittomuutta riittää ja sitä voi yrittää hallita niitä.
EU:n keskuspankki nostaa korkoja ja miksi, siksi, että Venäjän sota laukaisi energiakriisin ja se taas nosti hintoja ja inflaatio lähti käyntiin. Jos oikeisto voittaa nämä vaalit se tietää TYÖTTÖMYYTTÄ lisää, leikkauksia ja se lisää työttömyyttä kun kysyntä laskee ihan viennissä ja kotimarkkinoilla. Koron nousu kun asuntojen reaaliarvo laskee, korjausvelka kasvaa mikä alentaa kinnteistöjen hintoja vielä enemmän, kohta ollaan köyhiä kuin kirkon rotat jokainen.
Jos Sanna pääsee vielä seuraavalla vaalikaudella sohlaamaan Suomen taloutta niin meillä on 200 miljardia velkaa, Pelkästään sen korot vuodessa olisivat n. 6 miljardia. Kuka ne maksaa?
Pääsipä hallitukseen mikä puolue hyvänsä niin korkomenot kasvavat ja VELKA kasvaa kun olemme NATON jäseniä ja jäsenmaksut tulevat maksuun ja kun keskuspankki on ilmoittanut, että se tekee kaikkensa, että inflaatio saadaan alas ja se tietää korkomenojen kasvua, lisää työttömyytä ja LISÄÄ velkaa. Keskuspankkikoron nosto syö veintimaidemme osto voimaa mikä ei tiedä hyvää viennillemme.
Meillä on infrakstuurin korjausvelkaa, meillä on helvetin moinen RAHOITUSVAJE Sotessa, meillä ei enää ole vientiteollisuutta, joka työllistäisi tuhansia vaan pientä- ja keskisuurta firmaa joiden työllistävä vaikutus on suuri, mutta se on suurelta osin palvelun tuottamista josta vientituloja ei kerry.
Me kaikki niitä maksamme ja huono osaisin raskaimman jälkeen, muita niihin talkoisiin ei saada sen verran hätääntynyttä ja paniikissa oikeisto on.