MINISTERI LINTILÄKÖ JUOPPO ?

Anonyymi-ap

Iltalehden sivuilla oli tuore uutinen, että ensin valtiovarainministerinä ja elinkeinoministerinä oleva Mika Lintilä on toiminut koko ajan viinan voimalla. ”Maistelu” on ollut jatkuvaa mennen tullen ja perillä tilaisuudesta ja tilanteesta riippumatta Suomessa sekä ulkomailla, ja viinan käytön määrä on ollut usein sitä tasoa, että puheen tuottaminen on kangerrellut!

Tämä ”julkinen salaisuus”, kuten lehti sanoi, oli vahvistettu todeksi hänen oman sekä muiden puolueiden edustajien tahoilta!

213

2597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No eipä ihme, jos ei ministeri itsekään kestä selvin päin tällaista politiikkaa ja eihän tämän hallituksen päätökset kyllä selväpäisten tekemiltä suurelta osin tunnukaan !

      • Anonyymi

        Pikku tai isompi känni antaa varmuutta vaikka mihin! (Ei ihme ettei muistanut saaneensa tietoa Fortumin Uniper-kaupasta ennen kaupantekoa!)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku tai isompi känni antaa varmuutta vaikka mihin! (Ei ihme ettei muistanut saaneensa tietoa Fortumin Uniper-kaupasta ennen kaupantekoa!)

        suomenuutisissa mielenkiintoista juttua Lintilästä ja kepulien touhuista....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomenuutisissa mielenkiintoista juttua Lintilästä ja kepulien touhuista....

        Joo, suomenuutisissakin on mikä lintilän asiasta...


      • Anonyymi

        Täh, pääministerikö narkkari.


      • Anonyymi

        siis sanna marinin hallituksen saatanan idiotti.


    • Anonyymi

      Mikä naurettavinta Lintilän kännäily ei ole asia mitä puolustetaan jopa kehutaan kuten Marinin kohdalla kävi päinvastoin ministerin dokailu on tällä kertaa asia mikä tuomitaan..

      • Anonyymi

        Eri säännöt näköjään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri säännöt näköjään.

        No saahan pääministeri enemmän ryypätä, kun hänellä on suurempi virka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No saahan pääministeri enemmän ryypätä, kun hänellä on suurempi virka?

        Tasa- arvolaki kieltää epätasa- arvoisen kohtelun.
        On laitonta sortaa miehiä siksi, että he ovat miehiä.


      • Anonyymi

        Marinilla onkin puhtaat jauhot pussissa, koska hän on nainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No saahan pääministeri enemmän ryypätä, kun hänellä on suurempi virka?

        EI koske muita kuin Marinia mies pääministeri olisi ollut nopeasti entinen pääministeri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasa- arvolaki kieltää epätasa- arvoisen kohtelun.
        On laitonta sortaa miehiä siksi, että he ovat miehiä.

        Ei ole miehiä nyt ei ole naisia on vain henkilöitä!


    • Anonyymi

      Ja kyllä!! Keskusta on saanut monia hyviä uudistuksia läpi mm. Bernerin ajama taxi-uudistus on ollut oikea menestystarina...!

    • Anonyymi

      Minä olen kohta tovin ollut viinatta. Kovasti on tehnyt mieli klunkuttaa mutta vielä olen kestäny. Maha vähän itellä pienennyt.

      • Anonyymi

        klu klu klu klu ...

        ööhä se haittaa jos oo omissa päissää...


        klu klu klu klu ...


        kuha ei oo omissa häissää ...



        klu klu klu klu ....


    • Anonyymi

      Tuo Pyhäjärven trolli on jonkun todellisuutta säikähtäneen ja sitä pakoon juoksevan omassa päässä pörräävä mielikuvitushahmo, joka ei anna hetken rauhaa.
      Todellisuudentajunsa menettänyt peruskepulainen.

      • Anonyymi

        Jaa jaa, muuten vain poistat jokaiselta palstalta joita terrorisoit luotsinpestin suojista viestit joissa vain mainitaan paikkakunta nimeltä Pyhäjärvi ja sana trolli??


      • Anonyymi

        Erikoinen mielikuvitushahmo kun sensuroi viestejä vttuillen vielä perään? 🤔


    • Anonyymi

      Lintilä on kohta Keskustan presidenttiehdokas.

      • Anonyymi

        ...ja entinen kansanedustaja.


    • Anonyymi

      Oletteko huomanneet, että vaalit on tulossa. Niitä vain nostetaan kaikenlaisia ja mustamaalataan. Tiedättekös, niin ne sometrollit tekee..ja lehdistö on innoissaan

    • Anonyymi

      Heti nousi Lintilän pisteeet

      • Anonyymi

        Mika Lintilä on ottanut Sanna Marinista mallia, biletys on tarttuvaa, montako viivaa Mika kiskoo ja pitää palopuheita.


      • Anonyymi

        Lintilä jo mukana presitenttipelissä, yhtä selvänä kuin Ahti aikoinaan


    • Anonyymi

      Ennen osasivat tehdä ja juuakkin ite. Ei ollu lasiin kaatajia. Tasanen kenttä oli hyvä otti paikka. Täällä päin niitä joitain on. Pitää joskus majoittua semmoiseen eväitten kanssa ja kattua mitä siitä seuraa. Omalla maalla tietenkin ns nautitaan. Saatanpa innostua mettähommistakin. Ennen muutamalla ukolla oli kiire mettähommiin kun ensin nautti kossupullon. Tulee jälkeä sitten, sano hän. Kiire oli oikein. Sama homma kuin kuvataiteen kans.

    • Anonyymi

      Eduskunnan puhemies Vanhanen sanoi tänään tv:n ykkösaamussa tästä asiasta, että Suomessa ei ole kieltolakia !

    • Anonyymi

      Persuilla ehdokkana on tuore rattijuoppo Leppäharju.

      • Anonyymi

        Katoaa sekunneissa...


      • Anonyymi
        22.03.2023 09:56

        Terveisiä palstan luotseille jotka sallii persujen mustamaalaamisen turvautuen sensuuriin vain tapauksissa joissa sitä persujen mustamaalaamista häiritään. Kävin äänestämässä Leppäharjua samasta syystä.


    • Anonyymi

      Jos joku tavallinen kansalainen on ottanut Pyhäjärvellä viinaryypyn, ei se ole aivan niin suurimerkityksellinen asia, kuin valtakunnan yksi vaikutusvaltaisimmista ministereistä on ollut hunalassa hoitaessaan tehtäviä koko hakkituskauden ajan, jos iltalehden uutisointi pitää paikkansa, kuten varmaankin niin on!

      • Anonyymi

        Kannattaa muistaa, että jokainen rattijuoppo myös Leppäharju on potentiaalinen murhaaja.

        Persuille rikosrekisteri on kunnia-asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa muistaa, että jokainen rattijuoppo myös Leppäharju on potentiaalinen murhaaja.

        Persuille rikosrekisteri on kunnia-asia.

        Ja sinäkö anonyymi puskista huutelija olet kunnia-asian asiantuntija?? Laita hame päällesi Pyhäjärven sometrolli.


    • Anonyymi

      Potentiaalinen oletettu. Niin että kun haukkumisen kohde on päätetty, niin syy haukkumiselle kyllä keksitään. Oletuksissako koko potentiaalisi?

    • Anonyymi

      "Sanoisin, että hänellä on ihan myönteinen suhtautuminen alkoholiin".

      • Anonyymi

        Minusta rattijuopumustuomion saanut on alkoholisti eli ehtaa persua.


    • Anonyymi

      Tältäkään seudulta persut eivät löydä täyspäisiä ehdokkaita. En tarkoita viinan täyttämää päätä.

      • Anonyymi

        Miksi otat Ilkkan esille?


    • Anonyymi

      Kovin kaukana varsinaisesta asiasta täällä kommentit seilaa, olisi hyvä, jos jokainen esittäisi sellaisia näkemyksiä, että ne liittyisivät edes vähän kyseessä olevaan asiaan !

    • Anonyymi

      No jos välillä palattaisiin varsinaiseen asiaan, tässä on sellainenkin kummallisuus, että vaikka Saarikko on sanonut lähimenneisyydessä keskustelleensa kaksikin ertaakin Lintilän kanssa alkoholin käytöstä, Saarikko olisi kuitenkin halunnut nimittää Lintilän Kaikkosen äitiysloman ajaksi vielä sotaministeriksikin nyt sota-aikana, elinkeinoministerin viran päälle, mutta eduskuntaryhmä sentään pani hanttiin?

      Puhemies Vanhanen myös lievitteli, että eihän Suomessa ole kieltolakia ja hän ei ole huomannut, että juopottelu olisi haitannut Lintilän ministerihommia?

      Eihän sitä tietysti istumahommissa ihan vähästä hoipertele, mutta se tärkein eli pää on kyllä humalaisella varmasti sekaisin, kenellä vähemmän tai enemmän! Eipä tästä osaa mitään myönteistä sanoa, vaan että kauhistuttavaa!

      • Anonyymi

        Saarikko puhui nyt itsensä pussiin. Absolut!


      • Anonyymi

        Siksi varmaan suhtautuminen Lintilään muuttui kun ei saanut nostaa ao:sta "lomittajaksi" tullen puolueen ylikävelemäksi kun mediassa kepuille epätyypillisesti alkoi Lintilää maalittamaan? Meni vitsiksi infotilaisuus missä Kaikkosen korvaaja esiteltiin Saarikon selittäessä naama norsunv***lla kuinka hän itse luopui ajatuksesta nostaa Lintilä Kaikkosen korvaajaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi varmaan suhtautuminen Lintilään muuttui kun ei saanut nostaa ao:sta "lomittajaksi" tullen puolueen ylikävelemäksi kun mediassa kepuille epätyypillisesti alkoi Lintilää maalittamaan? Meni vitsiksi infotilaisuus missä Kaikkosen korvaaja esiteltiin Saarikon selittäessä naama norsunv***lla kuinka hän itse luopui ajatuksesta nostaa Lintilä Kaikkosen korvaajaksi.

        Keskustan vahvuuksia on aina ollut se, ettei ne riitele keskenään mediassa vaan silmistä ja korvilta piilossa siinä missä esim. persut hajoili eri jengeihin nimenomaan sen jälkeen kun ne toisiaan mustamaalasi median kautta. Homma muuttui vuosia sitten kun what's up viestittely vuoti julkisuuteen aiheena hallituksen tietoinen kriisiyttäminen keskustan kannatuksen kasvattamiseksi. K ärnä asia erikseen jolle ei ole temppu eikä mikään puukottaa omia somessa tai mediassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi varmaan suhtautuminen Lintilään muuttui kun ei saanut nostaa ao:sta "lomittajaksi" tullen puolueen ylikävelemäksi kun mediassa kepuille epätyypillisesti alkoi Lintilää maalittamaan? Meni vitsiksi infotilaisuus missä Kaikkosen korvaaja esiteltiin Saarikon selittäessä naama norsunv***lla kuinka hän itse luopui ajatuksesta nostaa Lintilä Kaikkosen korvaajaksi.

        kepu on ottamassa ek vaaleissa raskaasti turpaansa mikä tarkoittaa mm sitä, että se menettää valtavasti paikkoja eduskunnassa mikä saa kepulaiset puukottamaan omia selkään etteivät olisi itse niitä, jotka jää vaalien jälkeen rannalle ruikuttamaan. Saarikon Lintilän puukotus olisi saanut jäädä tekemättä Vanhanen ainoana kepulaisena näytti taaS mallia miten käyttäydytään. Jää valitettavasti pois eduskunnasta muita uppoavan laivan jättäviä ei tule edes ikävä. Kauheinta kaikessa kesksuta ehdokkaiden taso kun ministereiksi asti nousee Kurvisen kaltaisia sitä vailla että Kärnäkin saa salkkunsa kun ehdokkaat ovat mitä ovat?


    • Anonyymi

      Suomen johto. Yksi bilettää jauhojengin kanssa ja hoitelee kymmenien miljoonien asioita festareilta ja toinen vetää vodkaa ministerin auton kyydillä, jo ennen edustustehtäviä ja pitkin ja poikin työtehtäviä? Tähänkö on tultu? Tällaisten käsissä Suomi!
      Taivas varjele. Änestäkää nyt järkevät ihmiset persut eduskuntaan ja hallitukseen päättäjiksi. Tämä on kaistapäistä hommaa.

      • Anonyymi

        Kokaiinin käyttö näkyy mm. nenänalueen kosteutuna vrt. Halla-aho.


    • Anonyymi

      Lintilällä voisi olla paremmat kortit kädessään vetämällä tästä eteenpäin vaalikiertuettaan kaatokännissä. Äänestäjillä ainakin olisi jotain hauskaa.

      • Anonyymi

        Makkaranpätkä kourassa ja sinapit rinnuksilla esittelisi virkakännykkäänsä ja väittäisi ettei osaa lähettää sillä viestejä tai valokuvia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makkaranpätkä kourassa ja sinapit rinnuksilla esittelisi virkakännykkäänsä ja väittäisi ettei osaa lähettää sillä viestejä tai valokuvia.

        Ei kuitenkaan ajaisi kännissä persun tavoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuitenkaan ajaisi kännissä persun tavoin.

        Lintilän kuskaajiakin varmaan löytyy, mikäli hän lupaa näyttää kuvia kännykästään.


    • Anonyymi

      Nyt on laitettu pudotuspeli käyntiin. Vaasan vaalipiiristä joku ministeri voi pudota eduskunnasta. On löydetty syy mustamaalata Lintilää. Hänet on päätetty uhrata.

      • Anonyymi

        Kyllä toholampilaiset juopot ja sekakäyttäjät äänestävät Lintilän jatkoon.


      • Anonyymi

        Missä se uutinen oli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se uutinen oli?

        Siinä että Marinin dokailua ylistettiin ja hyväksyttiin kuinka on ihan ok jopa suotavaa että pääministeri dokailee jauhojengin kanssa hyppien baarissa sylistä syliin jne. koska ilo ilman viinaa on teeskentelyä boomerit Lintilän joutuessa yleisen kivityksen kohteeksi huhun perusteella että ao olisi ollut joskus kännissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä että Marinin dokailua ylistettiin ja hyväksyttiin kuinka on ihan ok jopa suotavaa että pääministeri dokailee jauhojengin kanssa hyppien baarissa sylistä syliin jne. koska ilo ilman viinaa on teeskentelyä boomerit Lintilän joutuessa yleisen kivityksen kohteeksi huhun perusteella että ao olisi ollut joskus kännissä.

        Maailmanlaajuinen uutinen kuinka euroopassa on valtio nimeltä Suomi jolla on nainen pääministerinä joka uskaltaa rikkoa rajoja bilettämällä kännissä..Hyvä hyvä hyvä


    • Anonyymi

      Tottakai Keskustapuolueessa on nyt aiheestakin hirmuinen kilpailu ja paniikki päällä, kun todennäköisesti vain muutama pääse enää jatkoon koko valtakunnassa!

    • Anonyymi

      Toimittajat ne vasta raitista väkeä ovatkin

    • Anonyymi

      Marin selviää kaikesta parilla tekokyyneleellä. Keski-ikäiset miehet taas saavat kuulla kunniansa. Jauhoja unohtamatta.

    • Anonyymi

      Mariinin tyttö se veti kesäkännejä , oli töissä ja ei ollut , unohti varmaan että PM on aina töissä !Tuuraajakin oli ja ei ehkä ollut, Tuppuraiska yksin uniperihommiin ja eiku nahkatakkiRokki soi . Känniajelua valtion autoilla Kesärantaan , hinkkausLärvit , Ollun korvabuuki , jn jne . Niin krokon itkukyyneleet torilla ja taas täti puhtoinen !! Voi vee tota paskaa. Eihän se Lintilä kestä akkalaumaa ilman jalmaria jos toinen ei kestä ilman Ilmaria . Karjalainen ja Kekkonen kupitti venäläisten kanssa litra tolkulla yya,ta . Kyllä suomi on paska maa .

    • Anonyymi

      ainamarina hyppeli vain ripaskaa jauhojengin kanssa ja maistoi vierasta,siitä ei suurtakaan vahingoa suomelle ollut,mutta tämä juoppo saatana, maksattaa koko kansalla perkeleenmoisen sähköverkko maksun, eikä pannut eres mitään rajaa mielivaltaisille uusille korotuksillekaan

    • Anonyymi

      PALATAAN ALOITUKSEEN. Miksi ao. henkilön asioita ei viety aikaisemmin eduskunnan oikeusasiamiehen /kanslerin selvitykseen? Miksi juuri nyt vaalien alla. Hei!! Herätkää ihmiset. MIKSI JUURI NYT????

      • Anonyymi

        Koska koko juttu demareitten keksimää


    • Anonyymi

      Onhan tuo otsikon kysymyksen juoppo sana aika voimakas ilmaisu, mutta saahan jokainen ajatella jotain korvaakin, esim. vaikka nautuiskelija sanaa!

      • Anonyymi

        Piilojuoppo ja salanautiskelija, joka pitää itseään pyhimyksenä.


    • Anonyymi

      sitähän olen vuosia kirjoittanut,että lintilä pilasi joko tahallaan taikka juovuksissa sähkönsiirron hinnan alennus-yrityksen,jossa oli koko kansa lintilän takana,mutta hinnat vai nousee ja rajusti,pyytäisi eres anteeksi tekoaan ja korjaisi asian

    • Anonyymi

      Verrataan kahta juttua Lintilän oletettu juopottelu ja Rydman alaikäisiin sekaantuminen: Kumpi on pahempaa?

      • Anonyymi

        Ainakin lestojen mielestä Lintilän tissuttelu.


      • Anonyymi

        Onko Rydmania tuomittu asiassa? Eipä ole.

        Kannattaa myös muistaa, mitä tai ketä niissä luisupulkkien takapenkeillä istuu viikonloppuisin haapaveden takapajulassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Rydmania tuomittu asiassa? Eipä ole.

        Kannattaa myös muistaa, mitä tai ketä niissä luisupulkkien takapenkeillä istuu viikonloppuisin haapaveden takapajulassa.

        Onko Lintilää tuomittu asiasta. Ei ole. Onko Lintilästä joku omalla nimellään puhunut? Ei ole.
        Onko Rydmanista joku puhut omalla nimellään? Kyllä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Lintilää tuomittu asiasta. Ei ole. Onko Lintilästä joku omalla nimellään puhunut? Ei ole.
        Onko Rydmanista joku puhut omalla nimellään? Kyllä on.

        Onko Rydmania tuomittu? Ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Rydmania tuomittu? Ei ole.

        Mutta hänestä uhrit ovat kertoneet omalla nimellään.

        Persujen lapsiseksiasiamies Rydman.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hänestä uhrit ovat kertoneet omalla nimellään.

        Persujen lapsiseksiasiamies Rydman.

        Ei ole silti tuomittu, eli rikosta ei ole tapahtunut. On se näköjään jollain vaikea ymmärtää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole silti tuomittu, eli rikosta ei ole tapahtunut. On se näköjään jollain vaikea ymmärtää.

        Se että ei ole tuomittu ei tarkoita, että rikosta ei ole tapahtunut. Mistä Lintilä on tuomittu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että ei ole tuomittu ei tarkoita, että rikosta ei ole tapahtunut. Mistä Lintilä on tuomittu?

        Mistä Rydman on tuomittu? Myönnät siis Lintilän rikoksen, kun on juopotellut työajalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että ei ole tuomittu ei tarkoita, että rikosta ei ole tapahtunut. Mistä Lintilä on tuomittu?

        Videolla on nähty marinin kännäily ja lesboilu,

        Missä viipyy naikkosen erottaminen?


    • Anonyymi

      ryrmammin teot ei vahinkoita koko kansaa, mutta lintilän sähkönsiirto päätös nostaa siiron hintaa rajusti ja koskee koko kansaa yrityksiä myöten,kasvihuoneetkin joutuvat lopettamaan ja monetmonet muutkin yritykset,ja vähävaraiset ajetaan koreistaan sossun asiakkaiksi,ja lakot ei lopu koska rahat ei piisaa eres sähkönsiirtoon,tämä oli kepulta suomen historian pahin riman alitus

      • Anonyymi

        Niin persujen mielestä lapsien raiskaamien on luonnollista toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin persujen mielestä lapsien raiskaamien on luonnollista toimintaa.

        Lestojen mielestä valehteleminen on luonnollista toimintaa.


      • Anonyymi

        Lintilän ja lestojen selittely-yritykset ovat tolkuttomuudessaan aivan omaa luokkaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin persujen mielestä lapsien raiskaamien on luonnollista toimintaa.

        Vinkkasin tämän Rydmanille. Saattaa tulla kunnianloukkaussyytteet.


      • Anonyymi

        Ei ekä myöskään Rydman.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vinkkasin tämän Rydmanille. Saattaa tulla kunnianloukkaussyytteet.

        Saitko paluupostissa lapsiseksi vinkkejä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko paluupostissa lapsiseksi vinkkejä?

        Vain muutama kiimainen muija halusi tarjota iltapäiväkahvit.


    • Anonyymi

      lestojen oma poika ryyppää ja valehtoloo,eihän ministerin muuta tartte ollakkaan

    • Anonyymi

      SANNA MARIN PÄIHTYNEENÄ MYÖS, MILLOIN ENEMPI, MILLOIN VÄHEMPI, AINA JONKIN VERRAN....MIKSEI SUORITETA PUHALLUSTA JA VERKOETTA, PUOLUEETTOMASTI.
      KIELLETÄ KOKONAAN MINISTERIN AJALTA ALKOHOLI. NOLLA PROMILLEA.

      • Anonyymi

        Marin on käynyt bilettämässä vapaa-ajallaan, mikä on sallittua. Eduskunnan oikeusasiamies on tutkinut tarkkaan Sannan touhut.

        Luuletteko ettei Sannaa olisi mielellään erotettu jos siihen olisi ollut mahdollisuutta.


      • Anonyymi

        Tämän hallituksen ministerit ovat ottaneet sellaisen käytännön, että saa tehdä mitn plajon tahansa väärää, niin erota ei tarvitse!

        Aiemmin Haaviston Pekka painosti ministeriönsä virkamiehiä laittomuksii sekä uhitteli ja öykkäröi niin paljon, että siitä oli tullut yli 1000 sivua pitkä syntilista, mutta hä ei eronnut eikä hänen erottamisesta edes vihjailtu sanallakaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän hallituksen ministerit ovat ottaneet sellaisen käytännön, että saa tehdä mitn plajon tahansa väärää, niin erota ei tarvitse!

        Aiemmin Haaviston Pekka painosti ministeriönsä virkamiehiä laittomuksii sekä uhitteli ja öykkäröi niin paljon, että siitä oli tullut yli 1000 sivua pitkä syntilista, mutta hä ei eronnut eikä hänen erottamisesta edes vihjailtu sanallakaan!

        Samahan se meilläkin. Opettaja ei älynnyt its erota vaan kunnan piti antaa potkut.


    • Anonyymi

      Ei pidä kuitenkaan väheksyä mikä merkitys hallituksen suurimerkityksellisiin päätöksiin on, jos ministerit tekevät päätöksiä humalassa ja jauhojengien huurussa? Silloinhan ei olla köyhiä eikä kipeitä ja suuret velatkin tuntuvat saaliilta, kuten näyttää käyneen!

      • Anonyymi

        Samaan aikaan persu on pieniin päin (Rydman). heh heh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaan aikaan persu on pieniin päin (Rydman). heh heh

        Yksikään superpersu ei pentuja vokottele.


      • Anonyymi

        Keittiöpsykologi länkyttää samat jorinat joka ketjussa.


      • Anonyymi

        Aikaviite ja selittely: ei todellakaan mitään tolkkua !


      • Anonyymi

        Hulluksi tulleen robotin kanssa on jokseenkin turha väitellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikään superpersu ei pentuja vokottele.

        Tästä viestistä trollille5 ja antipersulle6 repivät pelihousunsa ja poistivat viestinsä.
        Säälittävää porukkaa !


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Marini on tietysti omassa sarjassaan poliitikkona ja on kyvyiltään monin verroin alempana Lintilään verrattuna, sekä on lisäksi kaikkien sekoilujen ja örveltämisien sellainen, jolle viimeksi antaisin oman lompakon sisällön tuhlattavaksi! Sitähän se tarkoittaa, joka päättäjäksi valtuutetaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marini on tietysti omassa sarjassaan poliitikkona ja on kyvyiltään monin verroin alempana Lintilään verrattuna, sekä on lisäksi kaikkien sekoilujen ja örveltämisien sellainen, jolle viimeksi antaisin oman lompakon sisällön tuhlattavaksi! Sitähän se tarkoittaa, joka päättäjäksi valtuutetaan!

        Marinia ei kannata haukkua. Hänellä on puhtaat jauhot pussissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinia ei kannata haukkua. Hänellä on puhtaat jauhot pussissa.

        yleinen vitsin aihe kuinka hesan kaman myyjät pitää leivässä rikkaat esim. poliitikoiden pörrätessä bileissä joissa vedetään kokkelia jne. nimiä mainitsematta. Ja puhdasta on jauho kun on asiakkaina varakkaat


      • Anonyymi

        Eli jos Haapaveden sivuilla saa puhua ministerin juopottelusta niin Marinista saa kirjoittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinia ei kannata haukkua. Hänellä on puhtaat jauhot pussissa.

        Marinin pussissa on niitä jauhojengien jauhoja, jotka tekevät sekopäisiksi!


    • Anonyymi

      Lintilässä ei ole sen vertaa miestä, että myöntäisi omat sekoilunsa.
      Kieli pitkällä vain lipoo äänestäjien takamusta.

      • Anonyymi

        Raija Leppäharjusta ministeri?


    • Anonyymi

      Halla-aho käyttää kokaiinia. Varma tieto

      • Anonyymi

        jos tuossa olisi perää, niin seiska olisi siitä jo kertonut


    • Anonyymi

      Ylepotkutkaan ei nuorta raitistaneet.

      • Anonyymi

        Leppäharju ei ole nuori.


    • Anonyymi

      On täällä kepulit ja muut humalassa kirjoitelleet törkyä niin paljon, että on pitänyt jo 45 viestiä poistaa, vaikka onhan noita täyttä valetta ja paskaa sisältäneitä viestejä vielä saman verran jäljelläkin.

      Ja perussuomalaisethan eivät liity mitenkään tähän asiaan, eivätkä he ole vastuussa muiden puolueiden juopoista ministereistä tai edustajista!

      • Anonyymi

        Ovat vastuussa omista ehdokkaistaan myös rattijuoposta.


    • Anonyymi

      MOT,yle tänään, lintilän vetämä työ ja elinkeinoministeriö, on yksin vastuussa korkeista sähkön ja sähkönsiirtohinnoista,joita se pitää tahallaan keinotekoisesti korkealla,kuka ymmärtäisi motiivin,eihän sähköntuottaminenkaan ole entistä kalliinpaa,ja siirrossa ei ole kuluja lainkaan kun kaapeli on maassa,ja miten ukrainan sotaa hyöryttää korkeat keinotekoisesti suomessa nostetut enrkian hinnat,miksi saksa ei antanut nostaa kansalaistensa sähkön hintaa, vaan mieluummin maksatti ne suomalaisilla 12,5 MRD
      ja lunasti uniperinkin muutaman miljoonan pilkkahintaan,tappio 6 MRD,
      MINÄ MIKA LINTILÄ LUPAAN JA VANNON..........................

    • Anonyymi

      Suomalaisten sähköstä perittiin 5000 miljoonaa ylimääräistä, mutta Saksan käyttämiä kaasuja maksatettiin suomalaisilla 7000 miljoonalla eurolla, niin eihän tällainen täysipäisten touhua ole ollut, mutta kun on viinaa pää täynnä, niin sellaisten teoksi se on ymmärrettävää!

    • Anonyymi

      annetaan vapaat käret rosvota kansaa kalliilla sähkösiirrolla ja sähköllä,sitten sanotaan että kansa hyötyy siitä,mitäs jos kokeiltaisiin kuinka kävisi jos olisi entiset hinnat

    • Anonyymi

      eikö suomessa ole ketään katsomassa perään näitä juoppoja,kun saaraan näin kauhea vahingo aikaan,että näitä sähkö ja sähkönsiirtolaskuja,maksetaan vielä satojen vuosienkin päästä

    • Anonyymi

      eikö suomessa kukaan katso perään näitä juoppoja,kun annetaan tehrä näin kallis vahingo,kuin sähkönsiirrossa ja sähkössä,jota maksetaan satoja vuosia eteenpäin

      • Anonyymi

        Nämä enrgia asiat ovat olleet hallituksessa Lintilän vastuulla!


    • Anonyymi

      Siellä nämä tietyt tyypit ryyppää, rällää ja rellestää veronmaksajien rahoilla. Samalla mökin mummot ja papay palelee kodeissaan, ei varaa lääkkeisiin ja ruokaan eikä muuhunkaan.
      Nuoriso ei saa tukea ja kotien taloudet vedetty riistopolitiikalla niin ahtaalle, että ei riitä rahat iloon,valoon ja hauskuuteen lapsille.
      💥💣👽👾💩🤡👹👺😈🤬😠😡😤🙈🙉🙊🤖🤢🤮🥶🤕😬🤑😳😨😰😥😢😭😱😖😣😞😓😩😫😠

      • Anonyymi

        Pohjois-Pohjanmaan Perussuomalaiset eduskuntavaalien ehdokas Raija Leppäharju rattijuoppo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Pohjanmaan Perussuomalaiset eduskuntavaalien ehdokas Raija Leppäharju rattijuoppo.

        Mitäs sitä t enholle muuta?


    • Anonyymi

      lintilän johtaja TEMISTÄ sen sanoi,että energia osasto vastustaa kaikkia sähkön hinnanalennuksia,ja korkeat hinnat on suomalaisten parhaaksi,mun koulutukseni ei riitä ymmärtämään miten asukkaat hyötyvät moninkerroin nousseista siirron ja sähkönhinnoista

      • Anonyymi

        Onko keskustan äänestäjät samaa mieltä Lintilän kanssa? Tai aiheellisempaaa on kysyä meinaako vieläkin joku keskustaa Äänestää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko keskustan äänestäjät samaa mieltä Lintilän kanssa? Tai aiheellisempaaa on kysyä meinaako vieläkin joku keskustaa Äänestää?

        Oletko sitä mieltä, että persujen ehdokas rattijuoppo Leppäsaari on sopiva ehdokas?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että persujen ehdokas rattijuoppo Leppäsaari on sopiva ehdokas?

        " Anonyymi
        22.03.2023 09:56

        Terveisiä palstan luotseille jotka sallii persujen mustamaalaamisen turvautuen sensuuriin vain tapauksissa joissa sitä persujen mustamaalaamista häiritään. Kävin äänestämässä Leppäharjua samasta syystä."


    • Anonyymi

      MInisteri KAnisteri.

      • Anonyymi

        Ei Leppäahrjusta tulee ministeriä kuten Rydmanista ei tule lapsiseksiasiamiestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Leppäahrjusta tulee ministeriä kuten Rydmanista ei tule lapsiseksiasiamiestä.

        Juopolla ministerillä velaikin tuntuu saaliilta, joka on nähty tämän hallituksen aikna!


    • Anonyymi

      karkasi seiskalla mopo käsistä - Lintilänä veisin huomenna käräjille koko roskalehden

      • Anonyymi

        salasuhde väitteestä..


    • Anonyymi

      Otsikon kysymykseen vastauksena, että ei ole tullut esille mitään sellaista etteikö olisi juoppo!

      • Pyhäjärven trolli taas hyppii palstalta toiselle pyydyksiään kokemassa niitä ylös nostaen vastaamalla niihin itse jos ei ole saalis uinut trollin pyydyksiin.


      • Anonyymi

        Se on jännä juttu kuinka Marinin dokaaminen on rajojen rikkomista, ilon ja valon hakemista elämään peukutuksineen miten hyvää esimerkkiä pääministeri nuorille antaa Lintilän ollessa juoppo huhujen perusteella??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jännä juttu kuinka Marinin dokaaminen on rajojen rikkomista, ilon ja valon hakemista elämään peukutuksineen miten hyvää esimerkkiä pääministeri nuorille antaa Lintilän ollessa juoppo huhujen perusteella??

        Tai alueen persujen rattijuoposta kertomista pidetään moraalittomana.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tai alueen persujen rattijuoposta kertomista pidetään moraalittomana.

        Anonyymi
        17.03.2023 10:40

        Lähinnä raukkamaisena sinun pjärven trollin harrastaessa sitä päivittäin lukuisilla eri palstoilla anonyyminä puskista huutelemalla vainon määritelmän täyttyessä jo aikoja sitten. Se, että sinä maalitat persujen eduskuntavaali ehdokkaita luotsinpestin suojista ei pisteitäsi nosta pätkän vertaa. Turvautuen sensuuriin ja banneihin kun sinun persujen mustamaalaamista luotsinpestin suojista häiritään vaikka jokaisesta viestistäsi paistaa läpi ja kauas kuinka olet mielenterveysongelmainen jolle pitäisi antaa estot suomi24 palstoille.


    • 53 poistettua viestiä eikö meinaa mennä persujen mustamaalaaminen luotsinpestin suojista taaskaan ihan putkeen pjärven trolli kun pitää koko ajan turvautua sensuuriin ja banneihin kun sinun persuvainoa häiritään?

    • Anonyymi

      Persujen ehdokkaalla Raija Leppäharjulla on rattijuoppoustuomio.

      Kertoo olennaisen koko puolueesta.

      Rikostuomion saaneiden osuus persujen ehdokaisaa on noussut vuodesta 2019 lähes 2 prosenttiyksikköä.

      • Anonyymi

        Lapsiin sekaantumiset kertovat olennaisen koko lestadiolaisesta liikkeestä.


    • Anonyymi

      elänyt 2 naisen kanssa 10v ryyppää ja valehteloo, onpa oikein varsinainen ministeri ja hurskas lesta,mikähän siinäkin on totuus, kun sähkönsiirronhinnan alennus yrityksessäkin kävi päinvastoin

      • Anonyymi

        Perättömänä väittämänä käräjämateriaalia eli rikos.


      • Anonyymi

        Ei Halla-aho ole ministeri.


    • Anonyymi

      olisko seiska julkaissut perättömän jutun,siihen on kyllä lehrellä aika korkea kynnys

    • Anonyymi

      Halla-aholla on lehtolapsi. Varman tiedon mukaan kyseessä on erehdys. Jussi oli luullut pumpanneensa polkupyöräänsä. Tirsk

    • Anonyymi

      Vastaus aloituksen otsikon kysymykseen kaikkien tietojen perusteella, että kyllä on!

    • Anonyymi

      Siis mikä tämä lehdistön kertoma asia on, että Lintilällä 10v kestänyt salasuhde avioliiton sivussa, niinkö? Mitä Lintilän vaimo ja mahdolliset lapset tästä ajattelee?
      Edustamista valtion piikkiin, ministerin autoon vodkaa? Ravimaailmasta itselle hempukka, vaimo hoitaa kodin ja lapset? Kyllä on vastenmielinen tapaus. Tällaisiako nämä " kunnon miehinä" esiintyvät pukumiehet ovat? Esitetään sivistynyttä ja vastuullista, mutta eletään minusta törkeiden mallien mukaan ja palkat ja kulungit veronmaksajien piikkiin? Ompa inhottavaa ja vastenmielistä!

      • Anonyymi

        Puhut siis Willen lapsiin sekaantumisesta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut siis Willen lapsiin sekaantumisesta?

        Wille ei ole lestadiolainen, mutta lestadiolaiset sekaantuvat lapsiin ilman sen kummempia
        tunnonvaivoja ja perinteiden mukaisesti.


    • Anonyymi

      Raija Leppäharju on saanut tuomion.

      • Anonyymi

        Ja sinä et ole vieläkään saanut itsellesi sopivaa lääkitystä elämäsi persujen maalittamiseen anonyyminä puskista pyhittänyt pyhäjärven trolli.


    • Anonyymi

      Leppä'harjun kaltaista rattijuoppoa en voi äänestää.

      • Anonyymi

        Joko sinä pyhäjärven trolli olet anonut suljetulta vapaata että pääset sinimustiasi äänestämään kun se sinun Soinisi ei kelvannut edes kepulaisille ehdokkaaksi?


      • Anonyymi

        Sinun kantasi on kyllä jo selvinnyt, kun olet täällä lukuisilla palstoilla hokenut samaa joka päivä monien viikkojen ajan!

        Joten muutetaanko jo kohdetta, että äänestäisitkö mieluimmin vaalipiirimme Keskustapuolueen ehdokasta joka Kaleva lehden uutisen mukaan on hieman aiemmin tehnyt konkurssin ja neljä kavallusta, joista on saanut tuomion?


    • Anonyymi

      Sama piripää länkytti aikaisemmin revosta ja nyt länkyttää leppäharjusta.

    • Anonyymi

      Kyllä Lintilä on kyvykäs mies, jos hänellä on ollut jo kauan samanaikaisesti kaksi akkaakin!

    • Anonyymi

      Törkeää!

      • Anonyymi

        Miten lie tuon kyvykkyyden kanssa? Halla-aho on saanut lapsen ainakin kahden naisen kanssa, Jussilla seisoo kuin mänty kalliolla.


    • Anonyymi

      vanhanen polki koko eruskunnan kanalauman,ja teki yhrestä jakorasiasta ministerinsä siitä hyvästä,ja lopuksi palkittiin suorituksestaan ministeri eläkkeellä

      • Anonyymi

        Se on tosimiehen merkki, että on naisista kiinnostunut ja panee kun tarjotaan, mutta ei se tee kyvykkäämmäksi poliitikoksi eikä yhteisten asioiden hoitajaksi.


    • Anonyymi

      Lintilä tulee saamaan äänivyöryn. Ei tälläiselle tahalliselle mustamaalaamiselle juuri vaalien aikaan kukaan järkevä tule laittamaan mitään arvoa. Sääliksi käy myös perhe, vaimo ja lapset. Jotain rajaa pitäisi moiselle järjettömälle loanheitolle saada. Hävetkää.

      • Anonyymi

        Kyllä käy tosiaan sääliksi vaimo ja lapset, jos mies pitää huvitteluunrinnakkaissuhdetta. Inhottavaa. Hotelliöitä. Menikö omasta rahapussista vai veronmaksajien piikkiin. Eikös siinä lähetetyssä meemissä lukenut tähän mieltymykseen viitaten jotakin, millä irvaili toiselle poliitikolle? Pata kattilaa soimaa?
        Kyllä PS on paras vaihtoehto näissä vaaleissa. Koko hallitus vilttiketjuun.


    • Anonyymi

      Muistellaan Kekkosta. Osasi rentoutua ja oli hyvä seuramies. Oli vaimon kanssa avoin suhde. Ja se ei kuulunut kenellekkään. Silloin oli hyvät tavat myös medialla lehdistöstä puhumattakaan. Roskalehtiä ei edes kaivattu.

      • Anonyymi

        Kekkosen vaimolla oliko muuta vaihtoehtoa kuin alistua ja koittaa säilyttää arvokkuutensa. Valta turmelee ihmisen?


    • Anonyymi

      saatana,valehrellaan ryypätään ja huorataan,ja kansa saa palella kun siirto ja sähkölaskuihin ei tilit ja eläkkeet piisaa, monet menettävät kotinsa taikka joutuvat ikuiseen velkavankeuteen,tälläisten moraalittomien johtajien takia

      • Anonyymi

        Jotkut makaavat kännissä kotona, kun pitäisi äänestää vrt. Huhtasaari pakkoremontit EU.


      • Anonyymi

        Mitä ryyppääkin Halla-aho?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ryyppääkin Halla-aho?

        mutta kun lintilä ryyppää muittenkin viinat,työ ja elinkeinoministeriöön on jokaiselle tilattu kymmeniä litroja viinaa, jotka lintilä on ryyppinyt,kun ei ole enää kehrannut omalla nimellään ja valtion laskuun niitä tuottaa


    • Anonyymi

      KATTO SÄHKÖNSIIRTOLASKUAS JA PUHU SITTEN VASTA,JA SÄHKÖN HINTAAKIN LINTILÄN SAKKI PITÄÄ TAHALLAAN KORKEALLA,senhän on myöntänyt enerkia viraston yli-johtajakin RIKU HUTTUNEN televisiossa

      • Anonyymi

        5 miljardia on nyt nyhdetty kansalaisilta ylimääräistä näiden sähkölaskujen avulla.
        Myös kauppaketjut tahkoaa isot voitot ja bensallakin riistetään.
        Nyt tuo hallitus vaihtoon!!!!!!!
        Menisipä sekin ihan ilmoituksella, kuten sukupuolen vaihto. 🇫🇮🎗👍


    • Anonyymi

      Menis vaan pian kaksi viikkoa, niin saamme vaalien jälkeen kunnon hallituksen!

    • Anonyymi

      Kuinka tyhjä on elämä kun pitää toisten yksityisasioita ruotia. Seiska pahin roskalehti. Lintilä tulee saamaan äänivyöryn. Pilkka kääntyy pilkaajille omaan nilkkaan.

    • Anonyymi

      päivän posti sähkö ja siirtolasku,siirto 200e ja sähkö 100e ja eläke 1000e,lintilällä oli 4v aikaa korjata vääryys, ja koko kansan tuki takana, yrityksiä myöten,mutta viina lauluja naiset oli lähempänä syräntä, kuin kansan hyvinvointi,MINÄ M,LINTILÄ LUPAAN JA VANNON......................

      • Anonyymi

        Nuo luvut eivät pidä paikkaansa.


    • Anonyymi

      en varmasti kirjoittelisi jos luvut ei pitäisi paikkaansa,vaan kiittäisin ja äänestäisin lintilää jos asia olisi toisin,tosin hinnat muuttuu ensi kuun lopussa sähkön osalta, joka minullakin nousee 3kertaiseksi joka on nyt 5,5 cent,kwh

      • Anonyymi

        Kuinka pitkä aika ko. laskussa?


    • Anonyymi

      eilen tuli lasku,ennen ei ollut kuin 5,5 cen kwh nyt vuoren sopimus vortumilla 14cen kwh,ja elenialla perusmaksu 22e ja siirto lähes 9 cent kwh,ja sähkön vuoren sopimus
      14 cent kwh uusi hinta, ja eläke 40v työstä josta yrittäjänä 25v tuhat euroa,onko lintilän mielestä oikein

      • Anonyymi

        Lintilä päätti eläkkeistä ja Venäjän hyökkäyksestä?


    • Anonyymi

      Ei ole juoppo vaan alkoholisti. Siinä on se ero että on varaa ostaa paremmat juomat :D

    • Anonyymi

      ne on viinat lintilälle ilmaisia

    • Anonyymi

      tässä onkin hyvä esimerkki siitä että valta ja päihteet ei sovi yhteen,marininkin tekemät vahingot nousevat miljardeihin ja huumepäissään julisti vielä soran venäjälle,ja lintilän tekemää vahingoa maksaa vielä tulevat sukupolvetkin,kun sähkönsiirto rosvot saivat vapaat käret ryöstää kansaa

    • Anonyymi

      MARIN ON SAANUT VALOA, AURINKOA JA OLAVIA.
      MARIN ELÄÄ OMISSA MAAILMOISSAAN....PILVESSÄ....
      SANNA PITÄÄ HYVISTÄ KONJAKEISTA JA MARIHUANASTA.

      • "Tuo sinun naisvihasi Marin yhtenä vainosi kohteista on yhtä sairaalla tasolla kuin persuvainosi ja luotsi kysessä."


    • Anonyymi

      salliva lahko nämä lestat,kun hyväksyvät jäseniltään julkiset jalkavaimot ja juoppouren,ja kaippa niissä perofiili jutuissakin on sitten perää,että ne kaikessa hiljaisuuressa sallitaan,kuhan sunnuntain kokouksessa ne aina anteeksipyynnöllä sovittaa

    • Anonyymi

      Tiedossa: STM :ssä on tiliotteiden mukaan huomattavasti kulunut enempi etanoloituja juomia kuin TEM:ssä.:SÖS

    • Anonyymi

      Sosiaali- ja terveysministeriön johto pitäisi ohjata katkaisuhoitoon


      Anonyymi-ap
      2023-04-21 10:19:42
      Ilmoita
      Suomen kaikkein korkein terveyden ja hyvinvoinnin valvoja, STM, eli Sosiaali- ja Terveysministeriö onkin paljastunut läpijuopoksi, viinalla läträäväksi virastoksi. STM hakee edustustilin luottokortilla vieläkin enemmän konjakkeja ja muuta viinaa kaupasta, kuin Opetusministeriö.
      https://yle.fi/a/74-20027514

      Sosiaali- ja terveysministereinä ovat viimeisen 4 vuoden ajan toimineet Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen. Opetusministeriössä on toiminut Vasemmistoliiton Li Andersson.

      Anteeksi nyt vaan, että huomautan tästä asiasta arvoisille vasemmiston ministereille. Mutta oletteko kukaan teistä kolmesta harkinneet käydä Mielenterveystalo.fi:n ilmaisessa mielen ja psyyksen tarkistuksessa?

      Katsottaisiin siellä samalla kertaa myös tuo alkoholin viikkokulutus lävitse. Se että onko tarvetta erittäin pikaisen katkaisuhoidon aloittamiseen, vielä ennen hallituksen vaihtumista.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17831012/sosiaali--ja-terveysministerion-johto-pitaisi-ohjata-katkaisuhoitoon

      • Anonyymi

        Nämä tiedot auttaa ymmärtämään helpommin hallituksen sekopäiset päätökset, kun lisäksi huomiodaan Marinin ja vihreiden jauhojengihörhöjen vaikutukset!


    • Anonyymi

      jospa STM:ssä viinamäärän suuri kulutus johtuukin siitä, että keput työ ja elinkeinoministeriöstä ovat usein siellä vierailleet,lotraamassa tarjoiluun tarkoitettuja viinoja,kun eivät ole kehranneet enää omaan piikkiinsä hakea

    • Anonyymi

      mitä kepu sai aikaan hallituksessa,ainakin raskaat sähkönsiirtomaksut ja paljon tyhjiä pulloja,4v aikana

      • Anonyymi

        Mitä onko heillä ollut Peltokangas vieraana?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä onko heillä ollut Peltokangas vieraana?

        Lintilää ei ole koskaan poistettu ravintolasta toisin kuin Peltokangasta.


    • Anonyymi

      No eihän sammunutta voi ulos työntää, se olisi heitteille jättö!

    • Anonyymi

      lintilällä olikin 80 avustajaa jotka kantoivat niin miestä kuin viinaa,ja 2 naista jotka lämmitti petiä,niin vittuako siitä vaikka kansa palelee kalliitten sähkönsiirtomaksujen takia

    • Anonyymi

      jospa se kuitenkin hoiti työnsä kansan etujen mukaan lahjomata,mutta ketkuli ei

      • Anonyymi

        Hoiti? Kännissä möykkäämäälä!


    • Anonyymi

      mutta myönät kai sen, että lintilä ei hoitanut hänelle uskottua tehtävää kansan parhaaksi, vannomastaan valastaan huolimatta,jossa lupasi toimia aina kansan parhaaksi,hänenen tekonsa sähkönsiirto asiassa, ajoi suuren osan kansaa talourelliseen ahrinkoon

      • Anonyymi

        Lintilä siis nosti sähkön hintaa hyökkäämäällä Ukrainaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä siis nosti sähkön hintaa hyökkäämäällä Ukrainaan.

        saksa pani ydinvoimalat kiinni,olkaa valmiita ensitalvena säästään sähköä että natsisaksa lämpenee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä siis nosti sähkön hintaa hyökkäämäällä Ukrainaan.

        ministereillä se onkin hellppoa kun on huora kainalossa, ilmaiset viinat sähköt ja siirrot


    • Anonyymi

      miten ukrainan sota vaikuttaa sähkönsiironhintaan ,no ei mitenkään, sähkönsiirossa kun ei juurikaan kuluja ole kun kaapeli on maassa,siltikään lintilä ri suostunut lopettamaan kansan rosvousta sähkönsiirrolla,elikkä lintilä ei toiminut kansanparhaaksi valastaan huolimatta,tierotteessan vain ylimielisesti heitti menkää sossuun kun rahat ja omaisuus on käytetty

      • Anonyymi

        Miten Lintilä voisi kopettaa sähkönsiirron? Ainakin ilman sitä on talvella pimeää ja kylmää.


    • Anonyymi

      minä mika lintilä lupaan ja vannon toimia aina kansan parhaaksi,vaan kuinkas kävi,sarattuhannet eläkeläiset ja pienituloiset näkevät sen takia kylmää ja nälkää, ja osa on jo menettänyt kotinsa,lintilä vain sanoi että sossu kyllä tasaa sähkönsiirtohintoja menkää sinne,itse hän ei voi enerkian ja sähkönsiirtohintoja huojentaa vaikka oli TEM:ministeri, mikan mielestä asiasta päättääkin EU,SIIS HELOU väittääkö että vain ainoana maana suomi euussa, ei itse saakaan päättää omasta enerkian ja sähkönsiirronhinnasta,jos näin olisi niin eihän eruskuntakaan olisi ottanut käsiteltäväksi koko 50 000 nimen kansalaisalotettakaan jossa pyyrettiin rajujen sähkönsiirtohintojen huojennusta,ja ketkulaaneen lintilä sen tahallaan vesitti

      • Anonyymi

        Väitätkö yhden ministerin päättävän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö yhden ministerin päättävän?

        Ilkka ei ole päässyt antamaan miehelleen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö yhden ministerin päättävän?

        lintilän tehtäväksi eruskunta antoi korjata sähkönsiirrossa tapahtuvat ryöstöhinnat,ja lintilä yksin siitä päätöksen teki, vastuullisena ministerinä,ja myöskin eruskunnan eressä kertoi päätöksestään, joka myötäili vain sähkönsiirtäjiä,ja asettui näin ulkomaisten suursijoittajien puolelle, jotka toimivat veroparatiiseista kansaa vastaan,MINÄ m,lintilä lupaan ja vannon


    • Anonyymi

      lintilän oli helppo puolustaa sähkönsiirtäjiä,kun omat äänestäjät on lestoja,joille valtio maksaa kaikki pelkästä nussimisesta,mutta ottakaapa lapsilisät pois että lestakin joutuu töihin,ja maksamaan itse sähkö ja sähkönsiirtonsa,niin ääni varmasti muuttuu kellossa

      • 73 poistettua viestiä - Eikö meinaa mennä trollaaminen taaskaan ihan putkeen pjärven trolli kun juokset perässä sensuroiden vaatimattomasti taas KAIKKI vastaukset lapsentasoisiin provoihisi korvaten ne tavoillesi uskollisena yksinpuheluillasi sivupersooniesi kanssa?

        Ja sinun ala-arvoiset viestit lestoineen ja n*ssimisineen säilyy koska olet luotsi...


    • Anonyymi

      totuus ei pala tulessakaan

      • Anonyymi

        Lintilä joi koko purkillisen! Kamala juoppo.

        Persujen ehdokkaalla Raija Leppäharju on saanut rattijuopumustuomion.


    • Anonyymi

      whats appikohu missä totuus on onko piliisi ostettuu halloota

    • Anonyymi

      nämä lestat on suomen valkoisia mustalaisia,ja ryhmä joka eniten rasittaa sosiaalihuoltoa

      • Anonyymi

        Onko Leppäharju lesta?


    • Anonyymi

      höpö höpö Moktar Gubta

    Ketjusta on poistettu 76 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En todellakaan luovuta sinun suhteesi

      Kuulet minusta vielä.
      Ikävä
      154
      2163
    2. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      226
      1511
    3. Oikeasti ajattelin

      Että kaikki vain typerää leikkiä ja niin asia varmasti olikin. Väärinkäsityksiä jo liikaa niin siksi en tänne enää halu
      Ikävä
      70
      1082
    4. Rakkaalle naiselle

      Tahtoisin ottaa sinut syliini ja suudella sinua.
      Ikävä
      52
      933
    5. Koko päivän sinua miettinyt...

      Oot sinä rauhallinen mies. Sinussa on joku....joka sekottaa ajatukseni. Menisköhän sinulla pasmat sekasin jos sanoisin e
      Ikävä
      53
      898
    6. Minähän olen jo vanhus, joten ei aleta

      Se on viisainta, vaikka kuinka polttelis. Puhun nyt tässä itselleni, koska sinä olet järkevä ja pystyt toimimaan niin ku
      Ikävä
      31
      790
    7. Et taida haluta mua?

      Miksi et pane tikkua ristiin suhteemme eteen? Oletko siis oikeasti halukas, että asia etenisi? J-miehelle.
      Ikävä
      68
      788
    8. Miksi et pistä tikkua ristiin suhteemme eteen

      Oletko siis oikeasti halukas että asia etenisi?
      Ikävä
      67
      780
    9. Vanhempi mies

      Rakas tuu, rutista mut syliisi. Olet onneni rakkaani. P.
      Ikävä
      30
      771
    10. Tunnenko väärin

      Ikävä sua rakas mieheni❤🔥 onko sinulla minua ikävä
      Ikävä
      76
      727
    Aihe