Einari Määttä

Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!? Mutta tosiasia on, että aivan yhtä järjetöntä teoriaa todellakin opetetaan lapsillemme!

Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!

Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia. Tämä on helppo kumota. Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle.

Toinen seikka on tietysti Raamatussa selkeästi dokumentoitu vedenpaisumus. Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle.

Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka. Ajatelkaapa, kuinka lapset ovat hulluna niihin! Ne ovat kuitenkin vain satuja. Onhan saduissakin lohikäärmeitä ja muita jättiläismäisiä hirviöitä. Näin on sadutkin valjastettu valheen levittämiseen.

Toinen niin kovin suosittu menetelmä "todistella" fossiilien ikää on radiohiiliajoitus. Tuolla "luotettavalla" menetelmällä on esimerkiksi testattu elävä nilviäinen, ja tiedemiehet ovat todenneet sen hiili-14 -menetelmän avulla 3000 vuotta vanhaksi! Tuota menetelmää puolustellaan epätoivoisesti sillä, että se ei päde kuin tietynikäisten kohteiden kanssa. Miksi se pätisi, kun se ei päde normaalistikaan.

Aina kun todistetaan evoluutiouskovaisten jokin menetelmä vääräksi, he vetävät hatusta uuden "luotettavamman" menetelmän, kuten nyt tämän argon-argon menetelmän. Epäilemättä se todistetaan USA:n johtavissa kreationistien tiedelehdissä ennenpitkää humpuukiksi. Sillä välin näitä pikaisesti kehiteltyjä "menetelmiä" käytetään todistelemaan evoluutioteorian sortuvia rippeitä. Kuitenkin useat merkittävät tiedemiehet ovat jo hylänneet evoluutioteorian. Tämä on merkki aikojen muuttumisesta.

Jos muuten maaöljy olisi niin vanhaa kuin mitä geologit väittävät (80000 v), sen paine olisi kadonnut jo aikoja sitten - nykyinen paine osoittaa korkeintaan 10000 vuoden ikää. (Tri Melvin A. Cook, "Prehistory and Earth models", Max Parrish and Company, 1966.)

Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:

Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä.

Nebraskan ihminen: "tieteellisesti" rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi.

Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle.

Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut.

Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle.

Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?

Nykyihminen: tämä nero uskoo periytyvänsä apinasta.
(Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet. Room. 1:22)
Nyt olisi mitä pikimmiten lopetettava humpuukin opetus koulussamme, jotta lapsemme tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja totuuden.

Einari Määttä
[email protected]
11466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ks.
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/oldf.html
VANHA MAA JA MAAILMANKAIKKEUS

ver 1.2
by K.A.T. 3.4.2002

SISÄLTÖ

0. JOHDANTO
1. TÄHTITIEDE
2. ASTROKRONOLOGIA - UUSI AJOITUSMENETELMÄ
3. GEOLOGISET TODISTEET
4. RADIOAKTIIVISET MENETELMÄT
5. BIOLOGISET
6. YHTEENVETOA
7. KRITIIKIN KRITIIKKIÄ VASTARANNAN KIISKEILLE
8. LÄHTEITÄ

Äänestä
  • Mr KAT ja stadinkunti ovat molemmat antaneet Saatanan Valheiden mustuttaa sydämensä! Totisesti minä sanon teille, ei yksikään evoluutioon uskova tule näkemään Taivasten Valtakuntaa

    Einari Määttä
    [email protected]

    Äänestä

  • Einari Määttä kirjoitti:

    Mr KAT ja stadinkunti ovat molemmat antaneet Saatanan Valheiden mustuttaa sydämensä! Totisesti minä sanon teille, ei yksikään evoluutioon uskova tule näkemään Taivasten Valtakuntaa

    Einari Määttä
    [email protected]

    ONko Andomedan galaksin kuva harhakuva vai
    onko se valo tosi aito kuvaa ?
    Miten valo tulee 3 miljoonan valovuoden päästä ?

    Voi muuten todistaa suuren osan jutuistasi valheeksi ja varsinkin
    uskonveljesi jutut. Pikemminkin se Saatana näyttää olevan
    sun selkäsi takana, koska Valheella karkotat uskosta suuren
    joukon ihmisiä....

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    ei kannata mitään kysyä, koska saarnamies ei mitään tiedä. Saarnaa vain.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    ei kannata mitään kysyä, koska saarnamies ei mitään tiedä. Saarnaa vain.

    Eclipse... Mikko Lahti... Einari Määttä...
    Tätä se kristinusko ihmiselle teettää :-(

    Äänestä

;;"Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten
eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka."::

Kun puolustat maan lyhyttä ikää niin suuri osa uskovista jo taitaa
puolustaa päätään, mutta tuo yllä oleva väite karkottaa jo loputkin
lyhyenkin maan kannattajat. Sinua varmaan tosissaan viehättää
muös väite, että "fossiilit on peräti Saatana nakellut kallioihin
ihmisen harhauttamiksi tai itse Jumala ihmisten uskon koettelemiseksi."
Semmoisiakin väitteitä on 1800-luvulla heitelty.

Äänestä

Siis kristiuskoahan Suomen kouluissa on tuputettu jo satoja vuosia. Joka on mitä järjettömintä hegemoniaa. Joka ei kestä kriittistä käsittelyä yhtään, kuten on näissä chateissäkin nähty.

Äänestä
  • "kuten on näissä chateissäkin nähty."

    chat?

    Voi Taistoa voi!

    Äänestä

"Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? "

Juu. Yhtä järjetöntä on se, että koluluissa opetetaan lapsukaisille, että taivaalla asustaa mukava näkymätön setä, joka on joidenkin muinaisten paimentolaisten kansantarujen mukaan luonut maailman jne..

"Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!"

Itse asiassa evoteoria väittää ihmisellä ja apinalla olevan yhteinen kantamuoto. Kumma juttu, että myös geologit väittävät kivenkovaan maapallon olevan miljardeja vuosia vanha..

"Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia."

Ja sitten kun kerrostumien ikä oikein mitataan jollakin ajoitusmenetelmällä, joita muuten on olemassa ainakin 40 erilaista, huomataan, että ne tosiaan ovat miljoonia vuosia vanhoja. On se vaan ihmeellistä. Jos taas ajoitusmenetelmät ovat tosiaan ilkeiden ateustievotiedemiesten salaliitto, niin kummaa, että tämän artikkelin http://www.asa3.org/ASA/resources/Wiens.html kirjoittaja ei ole huomannut mitään sellaista..

"Tämä on helppo kumota. Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle."

In your dreams.. Ilmeisesti tulivuoret yms. onnistuivat hautaamaan fossiilit juuri siihen järjestykseen, että ne tukevat evoluutioteoriaa.. :)

"Toinen seikka on tietysti Raamatussa selkeästi dokumentoitu vedenpaisumus. "

No voi hyvänen aika! Jos kerran draamatussa on jotakin mainittu, niin silloinhan sen siis täytyy olla totta.

"Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle."

Juu.. Vanhimmista (=alimmista) kerrostumista pitäisi siis löytyä mm. puita ja eläimiä kuten nisäkkäitä sekä kenties jopa merkkejä ennen tulvaa vaikuttaneista ihmisistä (esim. työkaluja tai jotakin). Eipä löydy..

"Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka. Ajatelkaapa, kuinka lapset ovat hulluna niihin!"

Häh? Eipä tähän voi oikeastaan sanoa muuta kuin, että Einarin juna meni jo ja vihelsi mennessään..

"Ne ovat kuitenkin vain satuja. Onhan saduissakin lohikäärmeitä ja muita jättiläismäisiä hirviöitä. Näin on sadutkin valjastettu valheen levittämiseen."

Raamatussa on kuvaus lohikäärmeestä. http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=3000000000160220 Onko raamattu siis myös satua?

"Toinen niin kovin suosittu menetelmä "todistella" fossiilien ikää on radiohiiliajoitus. Tuolla "luotettavalla" menetelmällä on esimerkiksi testattu elävä nilviäinen, ja tiedemiehet ovat todenneet sen hiili-14 -menetelmän avulla 3000 vuotta vanhaksi!"

Säälittävää. Ensinnäkin mitäköhän järkeä on ajoittaa _elossa olevaa_ elukkaa? Toiseksi vedessä/meressä asustavat eläimet "saavat" hiilensä esimerkiksi kalkkikivestä, joka on maannut siellä veden alla jo tuhansia tai jopa miljoonia vuosia. Kalkkikiveen alkujaan varastoitunut C14 on jo aikoja sitten hävinnyt, joten onko se mikään ihme, että ajoitukset näyttävät outoja lukuja?

http://dlindsay.best.vwh.net/creation/carbon.html

"Tuota menetelmää puolustellaan epätoivoisesti sillä, että se ei päde kuin tietynikäisten kohteiden kanssa."

Ei pädekään. On tiedossa, että radiohiilimenetelmää EI voida käyttää n. 50000 vuotta vanhempiin kohteisiin. Teoreettinen yläraja taitaa olla joku 70000 vuotta..

"Miksi se pätisi, kun se ei päde normaalistikaan. "

Heh.. Paitsi tietenkin silloin kun uskovaiset yrittävät todistaa jotakin asiaa (esim. Torinon käärinliina) aidoksi. Silloin menetelmä on suorastaan helvetin tarkka..

(snip happens)

"Kuitenkin useat merkittävät tiedemiehet ovat jo hylänneet evoluutioteorian. Tämä on merkki aikojen muuttumisesta."

Voit varmasti mainita nimeltä muutaman näistä "merkittävistä tiedemiehistä"..?

"Jos muuten maaöljy olisi niin vanhaa kuin mitä geologit väittävät (80000 v), sen paine olisi kadonnut jo aikoja sitten - nykyinen paine osoittaa korkeintaan 10000 vuoden ikää."

Tai sitten se osoittaa sen, että öljy ja kaasu lähteissä on tehokkaasti "ansassa"..

"(Tri Melvin A. Cook, "Prehistory and Earth models", Max Parrish and Company, 1966.) "

Jaaha. Ja lähde tähän oli vuosikymmeniä vanha fundamentalisti(?) mormooni ja räjähde-expertti Melvin Cookin kirja, jossa hän yrittää sovittaa mormoonien uskomuksia modernin tieteen kanssa yhteensopiviksi.. Tyypistä lisää täällä: http://www.2think.org/darwinism.shtml :)

"Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:"

Ja tuossako oli sitten kaikki? Taisit Einari juuri rikkoa 8. käskyä.. Tärkeimmät ihmisen fossiilit löytyvät täältä:

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/specimen.html

"Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä."

Juu.. No jokainen voi päätellä asian itse täältä: http://www.talkorigins.org/faqs/homs/mauer.html

"Nebraskan ihminen: "tieteellisesti" rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi."

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/a_nebraska.html

Kumma ettei Einari mainitse mitään kreationistien omasta "Glen Rose miehestä".. :)

"Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle."

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/a_piltdown.html

"Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut."

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/a_peking.html

"Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle. "

Heh heh.. Levotonta. Juuei. Mistä sinä oikein kelaat näitä juttujasi?

http://www.talkorigins.org/faqs/homs/a_neands.html

"Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?"

Täh? Jos tarkoitat "varhaisella" löytövuotta, niin silloin olet oikeassa. Cro-M. ovat noin 30000 vuoden ikäisiä.. Eli käytännössä jo nykyihmisiä.

Äänestä

itse Helvettiin, koska tietoisesti valehtelet noin paljon.

Äänestä

Totuushan on se että luoja loi kaiken vanhemman näköiseksi kuin todellisuudessa mikään onkaan ja mm. lajien kehitys vain näyttää siltä, koska tällä tavalla kaikkitietävä luojamme testaa kristinuskoon kuuluvien uskon vahvuutta ja laatua.

Uskovaiset kristinuskoon kuuluvat luojan luomat, luojan omat kuvat, pääsevät kaikista maailmankaikkeuden triljoonista planeetoista, juuri tältä meidän planeetalta universumin luojan luokse paratiisiin, jossa on kultaiset kadut. Tämä tapahtuu seuraavassa elämässä joka on ihmeellistä ja sinne kannattaa pyrkiä jokaisen, paitsi ehkä ei kuitenkaan homojen ja muiden poikkeavien, sillä he ovat saastaisia kuin apinan uloste afrikan helteessä.

Heimouskontoihin ja antiikin taruihin perustuvat kertomukset ja uskomukset maailmankaikkeudesta eivät voi olla vähempää väärässä, kuin ovat jokainen valehteleva nykyajan saatanallinen tiedemies, jotka julkistamillaan väärillä tiedoilla johtavat nuorisomme helvettiin johtavalle lavealle tielle.

Tieteeseen uskominen on juuri taikauskoa pahimmillaan ja meidän on kiireesti otettava vaarin raamatun ikuisista viisauksista, joita ei tiedeukkojen mittarit heilauta. Tämä on totisesti maailmankaikkeuden lopun aikaa, kun tuollaisia jumalattomia valheita esitetään maailman iästä ja kehityksestä, siellä mikään koskaan eikä ikinä ole yhtään mihinkään kehittynyt.

Tehkää evoluutimiehet parannus ja lukekaa enemmän raamattua, siinä on ihan kaikki viisaus ja tieto mitä tarvitaan tullaksemme aidosti tietoisiksi universumin luonteesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Evoluutio - suuri valhe kirjoitti:

Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!? Mutta tosiasia on, että aivan yhtä järjetöntä teoriaa todellakin opetetaan lapsillemme!

Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!

Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia. Tämä on helppo kumota. Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle.

Toinen seikka on tietysti Raamatussa selkeästi dokumentoitu vedenpaisumus. Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle.

Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka. Ajatelkaapa, kuinka lapset ovat hulluna niihin! Ne ovat kuitenkin vain satuja. Onhan saduissakin lohikäärmeitä ja muita jättiläismäisiä hirviöitä. Näin on sadutkin valjastettu valheen levittämiseen.

Toinen niin kovin suosittu menetelmä "todistella" fossiilien ikää on radiohiiliajoitus. Tuolla "luotettavalla" menetelmällä on esimerkiksi testattu elävä nilviäinen, ja tiedemiehet ovat todenneet sen hiili-14 -menetelmän avulla 3000 vuotta vanhaksi! Tuota menetelmää puolustellaan epätoivoisesti sillä, että se ei päde kuin tietynikäisten kohteiden kanssa. Miksi se pätisi, kun se ei päde normaalistikaan.

Aina kun todistetaan evoluutiouskovaisten jokin menetelmä vääräksi, he vetävät hatusta uuden "luotettavamman" menetelmän, kuten nyt tämän argon-argon menetelmän. Epäilemättä se todistetaan USA:n johtavissa kreationistien tiedelehdissä ennenpitkää humpuukiksi. Sillä välin näitä pikaisesti kehiteltyjä "menetelmiä" käytetään todistelemaan evoluutioteorian sortuvia rippeitä. Kuitenkin useat merkittävät tiedemiehet ovat jo hylänneet evoluutioteorian. Tämä on merkki aikojen muuttumisesta.

Jos muuten maaöljy olisi niin vanhaa kuin mitä geologit väittävät (80000 v), sen paine olisi kadonnut jo aikoja sitten - nykyinen paine osoittaa korkeintaan 10000 vuoden ikää. (Tri Melvin A. Cook, "Prehistory and Earth models", Max Parrish and Company, 1966.)

Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:

Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä.

Nebraskan ihminen: "tieteellisesti" rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi.

Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle.

Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut.

Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle.

Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?

Nykyihminen: tämä nero uskoo periytyvänsä apinasta.
(Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet. Room. 1:22)
Nyt olisi mitä pikimmiten lopetettava humpuukin opetus koulussamme, jotta lapsemme tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja totuuden.

Einari Määttä
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu