Minulla on todettu otsalohkodementia

Sain äsken diagnoosin otsalohkodementiasta, jonka oireista seuraavat toteutuvat minulla ihan täysin:
-Ihminen menettää kykynsä tuntea empatiaa ja sympatiaa, hän ei kykene huomioimaan eikä tukemaan muita
-Moni sairastunut on myös onnistunut sotkemaan raha-asiansa perin pohjin ennen kuin sairautta aletaan epäillä
-Kansainvälisestä kirjallisuudesta tiedetään, että potilailla on saattanut olla myös ongelmia poliisin kanssa
-Ihmisen luonnollinen pidäkkeellisyys katoaa. Hän saattaa käyttäytyä sopimattomasti, ryhtyä kiroilemaan tai puhumaan sopimattomia tai vaikka liikkumaan puolipukeissa julkisilla paikoilla.
-Kiroilu
-Ihminen muuttuu aloitekyvyttömäksi
-Toistava käytös, normaalista poikkeava ritualistinen käytös
-Sairastunut saattaa esimerkiksi ryhtyä lisäämään kaikkiin ruokiin reilusti ketsuppia tai ahmimaan holtittomasti herkkuja, kuten pullaa ja jäätelöä
-Yksi sairauden merkki voi olla alkoholin käytön lisääntyminen

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009415029.html

Nyt pakkaan matkalaukkuja tarkoituksenani matkustaa takaisin isieni maahan. Stereoissa soi Avinu Malkeinu. Haluan käydä vielä ennen järkeni totaalista menetystä Länsimuurilla, jossa olin viimeksi 7.6.1967. Lisäksi ajattelin käydä esi-isieni talossa Betelissä ja sen jälkeen vetäytyä syntymäpaikkaani Kirjat Shmonaan, jossa odotan järkeni totaalista menetystä ja kuolemaa katsellen Golanin kukkuloiden huikaisevan kaunista näkymää.

Luonnollisesti lopetan myös kirjoittelun Suomi24:lla, koska arvotan loppuelämäni ajan niin, etten tuhlaa sitä tänne, kuten esimerkiksi 77 -vuotias eläkeläisinsinööri Varma-Tieto.

44

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No tämä selittää friendly-atheistin räyhäämisen ja kiroilun. Hän oli palstan älykkäin kirjoittaja, mutta tuo räyhääminen meni monesti yli. Hyvä, että hän on palannut takaisin isiensä uskoon ja saa iankaikkisen elämän taivaassa.

      • Anonyymi

        Juutalaiset eivät nykyään usko tuonpuoleiseen eli kuoleman jälkeiseen elämään.


      • Anonyymi

        Olet valinnut järkevän ratkaisun, kuten juutalaiset yleensä. Toivon, että saisit etiäisenä uskon siihen, että Jeesus on messias, jonka te lävistitte. Tällöin voisit tyynenä odottaa Jeesuksen kutsua kotiinsa.


    • Anonyymi

      Harmi, että parhaat kaatuvat ensimmäisenä. Toki olet kokenut paljon ja sinulla on pitkä ikä jos olet ollut mukana Länsimuurin valtaamisessa 1967. Olet siis syntynyt 1940 -luvun puolivälissä, jotta olisit voinut olla 55. Laskuvarjoprikaatin kersanttin 1967. Olet nyt siis noin 70-80 -vuotias eli Varma-Tiedon ikäinen, mutta paljon älykkäämpi häneen verrattuna.

      • Olen ihaillut Moseksen älykkyyttä. Itse 77 vuotiaana en hänen tasolleen pääse edes pierun avulla. Siino voisi ottaa ryhmän johtajuuden.


    • Anonyymi

      Kyllä sinulla näitä fantasioita riittää - vai pitäisikö sanoa deluusioita?

      Päätit sitten kuopata tämänkin nikkisi.

      Se on hyvä ajatus: kannatan sitä täysillä.

      • Anonyymi

        "Kyllä sinulla näitä fantasioita riittää..."

        No kuka minä olen? Isopalkkainen everstiluutantti vai IDF laskuvarjorikaatin kersantti ja Instituutin virkamies vai kuka?

        "...vai pitäisikö sanoa deluusioita?"

        No sanopa sinä se? Kirjat Shmona on perustettu 1949. Länsimuuri on vallattu takaisin 1967 eikä se ole enää mikään itkumuuri vaan juhlapaikka. Jumala ilmestyi Aabrahamille ja Jaakobille Beth - El'ssä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä sinulla näitä fantasioita riittää..."

        No kuka minä olen? Isopalkkainen everstiluutantti vai IDF laskuvarjorikaatin kersantti ja Instituutin virkamies vai kuka?

        "...vai pitäisikö sanoa deluusioita?"

        No sanopa sinä se? Kirjat Shmona on perustettu 1949. Länsimuuri on vallattu takaisin 1967 eikä se ole enää mikään itkumuuri vaan juhlapaikka. Jumala ilmestyi Aabrahamille ja Jaakobille Beth - El'ssä.

        Olet lestadiolaisen perheen lapsi. Sinulla on erikoinen juutalais-fiksaatio. Mistä se johtuu?

        Vihaat kristittyjä ja kristinuskoa. Epäilemättä myös Raamatun juutalaisia. Miksi?


    • Anonyymi

      Ongelmasi johtuvat siitä, että pieret liian vähän. Pieremistä väheksytään ja kavahdetaan, mutta asiallisesti se on samaa henkisyyttä kuin esimerkiksi vapaa Pyhä Henki. Ne ovat sisaruksia. Jos pidätät pieruasi, et anna henkien päästä ykseyteen, mikä pahentaa oloasi. Henkinen huonovointisuutesi johtuu henkien ykseyden saavuttamattomuudesta. Vain pieremällä vapautat henget ja itsesi ja saavutat hengellisen vapautesi. Sinun ei tarvitse muuttaa minnekään. Sen kuin vaan pieret!!!! Älä ole kuin Varma-Tieto, joka ei piere koskaan. Ole Varma-Pieru!!!!

    • Anonyymi

      jos sinulla olisi dementia niin et olisi yllä mainittua kirjoittanut 🤣

      • Anonyymi

        Ei sillä mitään dementiaa ole. Pelkkä mielisairaus. Tahtoo hylätä nikkinsä näyttävästi. Siksi keksi koko jutun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä mitään dementiaa ole. Pelkkä mielisairaus. Tahtoo hylätä nikkinsä näyttävästi. Siksi keksi koko jutun.

        Kuka vittu jaksaa vuodesta toiseen vääntää näiden kehitysvammaisten kanssa? Jumalanvaltakuntablogisti ja Fysikaalisen teologian kirjailija?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vittu jaksaa vuodesta toiseen vääntää näiden kehitysvammaisten kanssa? Jumalanvaltakuntablogisti ja Fysikaalisen teologian kirjailija?

        Dunning-Kruger vaikutus sai taas vallan sinussa friendly -atheist.

        Muut ovat kehitysvammaisia paitsi sinä, joka pidät itseäsi palstan älykkäimpänä kirjoittajana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dunning-Kruger vaikutus sai taas vallan sinussa friendly -atheist.

        Muut ovat kehitysvammaisia paitsi sinä, joka pidät itseäsi palstan älykkäimpänä kirjoittajana.

        Neljältä aamuyöstä juokset aaveiden perässä ja Jumala mellastaa tapulissa. Myönnätkö jo, että olet Fysikaalisen teologian kirjailija?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vittu jaksaa vuodesta toiseen vääntää näiden kehitysvammaisten kanssa? Jumalanvaltakuntablogisti ja Fysikaalisen teologian kirjailija?

        En tietenkään myönnä. En valehtele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljältä aamuyöstä juokset aaveiden perässä ja Jumala mellastaa tapulissa. Myönnätkö jo, että olet Fysikaalisen teologian kirjailija?

        En tietenkään myönnä. En valehtele.

        Sinä luulet minun valehtelevan siinäkin, kun sanon olevani ateisti. En tietenkään valehtele.

        Sinusta vain jokainen, joka pitää jumaluuksia mahdollisena, on lattialla sätkivä hellari.

        Olet sillä tavalla sairas ja vielä luulotautinen, kun näet peppukipeytesi kohteen eli Hessun siellä sun täällä, vaikka "Hessu on poistunut rakennuksesta".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään myönnä. En valehtele.

        Sinä luulet minun valehtelevan siinäkin, kun sanon olevani ateisti. En tietenkään valehtele.

        Sinusta vain jokainen, joka pitää jumaluuksia mahdollisena, on lattialla sätkivä hellari.

        Olet sillä tavalla sairas ja vielä luulotautinen, kun näet peppukipeytesi kohteen eli Hessun siellä sun täällä, vaikka "Hessu on poistunut rakennuksesta".

        ”Sinusta vain jokainen, joka pitää jumaluuksia mahdollisena, on lattialla sätkivä hellari.”

        Pidät mahdollisena vain sen jumalan, jonka opit vanhemmiltasi, mutta hylkäät ilman perusteluita Saunatontun, FSM:n, IPU:n, Allahin, Puutarhakeijun tai Mulukun, vaikka näistä on tasan yhtä vahvat todisteet kuin sinun Jumalasta.

        Tällä perusteella olet lattialla sätkivä hellari, joka valehtelee olevansa ateisti kun se oma hihhulointi hävettää niin paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljältä aamuyöstä juokset aaveiden perässä ja Jumala mellastaa tapulissa. Myönnätkö jo, että olet Fysikaalisen teologian kirjailija?

        Kukahan se oli toissa yönä jo heti neljän jälkeen ripuloimassa tällä palstalla kapakkaillan jälkeen kännissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan se oli toissa yönä jo heti neljän jälkeen ripuloimassa tällä palstalla kapakkaillan jälkeen kännissä?

        Se koira älähtää…jne.


    • Anonyymi

      Jos olette yksinäisiä, on erttäin tervehdyttävää vaihtaa rikkaita mielipiteitä ihmisten kanssa jotka ovat myötätuntoisia. Oma perheeni koostuu tällä hetkellä fyysisesti yhdestä lapsesta joka muutti isänsä luokse takaisin saman katon alle.

      Sekä pitkäaikaisesta suhteesta skitsofreenikko naiseen, joka taas ei voi asua enää saman katon alla koska on etulohko dementia ja paljon häiriökäyttäytymistä

      Kaikesta huolimatta pärjäämme hyvin ja vaikka onkin sairaus. Ihmiset voivat uskoa

      Jumalaan ja on olemassa myötätuntoa myös sairaudesta huolimatta.

      Sanotaan että rehellisyys maan perii on tärkeä perus elementti ja rehellisyys ei ole sairaus vaan totuus. Niinkuin on Jeesus Kristus.

      Nämä elämän perustavat elementit helpottavat huomattavasti asumista maapallolla

      Usko Toivo ja Rakkaus

      ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 1. Kor. 13:13.

      Ilman näitä kolmea emme voi olla olematta häviäjiä elämän monenlaisissa koetuksissa, mutta kun meillä on nämä kolme, emme voi olla pysymättä pystyssä. Ilman uskoa emme voi olla kelvollisia Jumalalle ja ilman rakkautta emme ole mitään. Ilman uskoa ja rakkautta meillä ei ole mitään toivoa. Mutta kun meillä on usko ja rakkaus, voimme aina iloita elävässä toivossa, jossa emme koskaan joudu häpeään.

      Jeesus sanoo Luuk. 21:36: ssa: «Valvokaa siis kaiken aikaa ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta kaikkea sitä, mikä on tapahtuva, ja seisoa Ihmisen Pojan edessä." Näemme Raamatusta, että ennen Jeesuksen tulemusta on tiedossa vaikeita aikoja. Useimpien rakkaus kylmenee, ja ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä (Luuk. 21:26). Jeesus jatkaa: ”Pitäkää varanne, ettei päihtymys ja juopottelu eivätkä maalliset murheet raskauta teidän sydäntänne, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niin kuin ansa.” Luuk.21:34-35.

      Ihmiset saattavat lannistua kaiken sen johdosta, mitä he näkevät ja kuulevat ympärillään. Heillä ei ole uskoa, joka pitää heidät pystyssä elävässä toivossa. Ihmisen Poika pysyi pystyssä kaikessa. Ei kukaan eikä mikään pystynyt voittamaan häntä, ja samassa uskon Hengessä ja rakkaudessa voimme mekin pysyä pystyssä yhdessä hänen kanssaan täällä ja ikuisesti.



      Jumalan voimasta varjellumme uskon kautta pelastukseen, joka on valmis saatettavaksi ilmi viimeisenä aikana (1. Piet. 1:5). Uskon silmin näemme sen suuren pelastuksen ja ihanuuden, johon varjellumme. Silloin voimme kärsiä, sietää ja kantaa kaiken ”katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” Hepr. 12:2.

      ”Ottakaa sen tähden yllenne Jumalan koko taisteluvarustus, niin että voitte pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaiken suoritettuanne pysyä pystyssä.” Ef. 6:13.

      Meillä on taistelu pahoja henkivaltoja vastaan ja meidän on oltava hyvin varustautuneita voidaksemme myös pahana päivänä pysyä pystyssä, kaiken suoritettuamme. Uskon, toivon ja rakkauden avulla pysymme pystyssä!

      Jumala siunatkoon Teitä

      Wind

    • Suuri menetys palstalle. Kirjoittelu kuivuu ilman ystävällistä ateistia alias Moses Zucker
      ..

      • Jos minäkin hylkään palstan niin yrittäkää pärjätä jäähän tänne vielä muutama piereskelevä ateisti


      • Anonyymi

        Vedä siitä kuivat


    • Varma Tieto aloitti tämän ketjun. Unohdin nikkini jatkoin sitten anonyymina.

      • Anonyymi

        Tuskinpa sinä olet friendly-atheist 😆


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa sinä olet friendly-atheist 😆

        Nyt vanhuus näkyy. Tuli väärään ketjuun. Olen aloittanut ketjun "Mitä tiede on ".
        Ikä syö insinööriäkin


    • Anonyymi

      Ihminen menettää lahkonsa jää synnintien maksajaksi kuin Jeesus maksoi syntimme palavalla ristillä Aamen

    • Anonyymi

      Näin valaistu risti näyttää kansalle tietä
      Aamen

    • Anonyymi

      Kiljuva kansa rauhoittuu Ristisaatossa
      Aamen

    • Anonyymi

      Näin siis Stronghist

    • Anonyymi

      Jatkoit sitten kirjoittamista Hardis ja Hum... atheist.

      • Anonyymi

        Montako nikkiä tällä oikein on?


    • Anonyymi

      Humanist-atheist on kuollut haimasyöpään ja nyt hänellä on otsalohkodementia.

      Otan osaa. Kova on kohtalo.

      • Nimimerkki toisensa jälkeen kokee kovan kohtalon, mutta henkilö niiden takana jatkaa kirjoittamista. Mikä motivoi jatkamaan vuodesta toiseen?

        Saisiko tähän vastauksen?


      • Anonyymi
        Kujeilija kirjoitti:

        Nimimerkki toisensa jälkeen kokee kovan kohtalon, mutta henkilö niiden takana jatkaa kirjoittamista. Mikä motivoi jatkamaan vuodesta toiseen?

        Saisiko tähän vastauksen?

        Jep, se kun vaan vastaat itsellesi.


      • Anonyymi
        Kujeilija kirjoitti:

        Nimimerkki toisensa jälkeen kokee kovan kohtalon, mutta henkilö niiden takana jatkaa kirjoittamista. Mikä motivoi jatkamaan vuodesta toiseen?

        Saisiko tähän vastauksen?

        "Nimimerkki toisensa jälkeen kokee kovan kohtalon, mutta henkilö niiden takana jatkaa kirjoittamista. Mikä motivoi jatkamaan vuodesta toiseen? "

        Mielenterveysongelmat ja hoitolaitoksesta karkuun/lomalle pääsy ovat hyviä motivaattoreita.


    • Anonyymi

      Lähetyskäsky velvoittaa iskemään aikaan katsomatta, vaikka huussin takana

    • Anonyymi

      "Ihmisen luonnollinen pidäkkeellisyys katoaa. Hän saattaa käyttäytyä sopimattomasti, ryhtyä kiroilemaan tai puhumaan sopimattomia tai vaikka liikkumaan puolipukeissa julkisilla paikoilla.
      -Kiroilu"

      Ei kai nyt sentään!

      Oletko havainnut tällaista?

    • Anonyymi

      "Nyt pakkaan matkalaukkuja tarkoituksenani matkustaa takaisin isieni maahan. Stereoissa soi Avinu Malkeinu. Haluan käydä vielä ennen järkeni totaalista menetystä Länsimuurilla, jossa olin viimeksi 7.6.1967. Lisäksi ajattelin käydä esi-isieni talossa Betelissä ja sen jälkeen vetäytyä syntymäpaikkaani Kirjat Shmonaan, jossa odotan järkeni totaalista menetystä ja kuolemaa katsellen Golanin kukkuloiden huikaisevan kaunista näkymää."

      Miten mahtoi käydä? 😉

      • Anonyymi

        Tää juutalaisfantasia on kyllä hauska, mutta se on alkanut vaivaamaan viime tunteina: Hardis on ollut tavallista aggressiivisempi.


    • Anonyymi

      "Luonnollisesti lopetan myös kirjoittelun Suomi24:lla, koska arvotan loppuelämäni ajan niin, etten tuhlaa sitä tänne, kuten esimerkiksi 77 -vuotias eläkeläisinsinööri Varma-Tieto."

      Tosiaan, katosi kuin Jeesus haudasta.

    • Anonyymi

      Sinuun tepsii vain lobotomia

    • Anonyymi

      Voimia! Rukoilen puolestasi. Vielä verbaaliset kyvyt ovat selvästi tallella. Aika yksilöllistä tuo. Olet hyvä ihminen. Uskon, että lopulta siirryt taas terveenä rajan taakse hyvään paikkaan, kun ensin vain väsyt sairauden uuvuttamana täällä. Et aiheuta kenellekään ongelmia. Tosin kannattaa hyvä hoitopaikka ajoissa itselleen hommata tuossa tilanteessa.

      Kaikkea hyvää!

      • Anonyymi

        Friendly-atheist on humanisti ateisti jo nikiltään ja voi hyvin.

        Kiroilu ja runsas alkoholin käyttö on normaalia.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe