Onko Suomesta vihdoinkin tullut alkoholikriittinen maa

Olen ollut siinä luulossa, että lähes kaikissa suomalaisten pikkujouluissa, sukujuhlissa, juhlissa, tapahtumissa, konserteissa ym alkoholi näyttää isoa roolia. Perusduunari ottaa saunakaljansa, joku lipittää viiniä jne.

Itse en juo ja sitä on aina ja kaikkialla kummasteltu. On ollut vaivaannuttavaa selittää uudestaan ja uudestaan, että ei vaan kiinnosta.

Nyt näimmä eletään uuden alkua. Toimittajat ovat alkaneet juomapoliiseiksi. Ilman oikeudenkäyntiä syytetään vuoroin ketäkin. Niin siinäkin on tullut muutos, sillä ennen oikeutta jakoi lainoppineet. Nyt toimittajat käyttävät valtaansa ja ottavat tähtäimeen henkilön joka ei edusta heidän arvojaan.

Vaadin, että toimittajien, jotka lynkkaavat määrättyä henkilöä tulee todistaa oma puhtoinen elämänsä. Sillä tokihan on hyvä näyttää ensin itse esimerkkiä alkoholittomuudestaan, jotta voi alkaa syyttelemään ja otsikoimaan muita kansalaisia.
562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

juominen nykyään vain peitellään padenmin,

Äänestä

Ministerinkin juominen voi tulla päivänvaloon.

Äänestä
  • Kyse on reiluudesta. Siitä että aina nämä tietyt lehdet tekee otsikkoa kepulaisista.

    Vai pitäisikö ajatella niin, että ainoastaan kepussa naatittaan alkoholijuomia? 😂

    Äänestä

Minä juon omiani ministerit juo minun viinoja

Äänestä

Kuka julkaisisi toimittajien juopottelut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollut siinä luulossa, että lähes kaikissa suomalaisten pikkujouluissa, sukujuhlissa, juhlissa, tapahtumissa, konserteissa ym alkoholi näyttää isoa roolia. Perusduunari ottaa saunakaljansa, joku lipittää viiniä jne.

Itse en juo ja sitä on aina ja kaikkialla kummasteltu. On ollut vaivaannuttavaa selittää uudestaan ja uudestaan, että ei vaan kiinnosta.

Nyt näimmä eletään uuden alkua. Toimittajat ovat alkaneet juomapoliiseiksi. Ilman oikeudenkäyntiä syytetään vuoroin ketäkin. Niin siinäkin on tullut muutos, sillä ennen oikeutta jakoi lainoppineet. Nyt toimittajat käyttävät valtaansa ja ottavat tähtäimeen henkilön joka ei edusta heidän arvojaan.

Vaadin, että toimittajien, jotka lynkkaavat määrättyä henkilöä tulee todistaa oma puhtoinen elämänsä. Sillä tokihan on hyvä näyttää ensin itse esimerkkiä alkoholittomuudestaan, jotta voi alkaa syyttelemään ja otsikoimaan muita kansalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu