MITKÄ KOULUT SÄILYVÄT OULAISISSA?

Kouluilla on käyty puhumassa tulevaisuudesta, Joillekin sitä on, toisille ei.
Jos joku on ollut tilaisuuksissa mukana, kertoisitko meille muille mitä siellä puhuttiin? Mitkä koulut ovat vaaran vyöhykkeellä?
Itäosassa kuntaahan se ongelma on. Täällä on kolme koulua, joista yksikään ei ole kovin varma tulevaisuudestaan. Otetaanko yksi keskeltä vai kaksi reunoilta?
Länsipuolella on tilanne selvempi. Siellä on vain yksi koulu, mutta tuskin sekään on kasvamaan päin, päinvastoin. Mikä on keskustan kyljessä olevan koulun kohtalo? Tarvitaanko sitä?
Aikoinaan rakennettiin uusi koulu Petäjäskoskelle ja myöhemmin myös Piipsjärvelle. Jotkut päättäjät vastustivat niitä. Nyt on mietittävä, olivatko ne hyviä investointeja. Mutta kun se kylän oma koulu on kylän elinehto!
Toivon, että kouluja ei lakkauteta. Se on aina kuolinisku kylälle. Kaupat olemme jo menettäneet, kun emme niissä asioineet.
6989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos lapsi määrät tätä tahtia putoaa niin ainoaksi kouluksi jäänee juho-oksa. Halvempi ajattaa kahtakymmentä taksia päivät mitä pyörittää kouluja vajaina

Äänestä

Juho Oksa ja Jauhinkangas jäänevät ala-ssteen opinahjoiksi tulevaisuudessa. Jos syntyvyys tuota 50-60 luokkaa/vuosi niin ala-asteen oppilasmäärä 250-300, mahtunevat kahteen em. kouluun. Kummatkin rakennukset hyväkuntoisia vielä pitkään. Jauhinkangasta puoltaa myös asutus ympärillä. Tämä näkymä kun tullaan tuonne 2030 luvun tienoille.

Äänestä

Eihän kenenkään kannata pitää laitoksia,kouluja joiden tulevaisuus tulee jossainvaiheessa päätökseen.
Oppilas määrät kato!
Kukapa sitä tuottamatonta työtä tekee,saatikka jos kaiken vaan kustantaa omasta pussista?

Äänestä

Valitetavasti mikäli oppilasmäärä koululla käy vähäksi,ei ole edullista pitää näitä yllä.
Kustannus syistä,talous tiukilla Oulaisissa muutenkin..
Jostakin on vaan luovuttava,katse tulevaisuuteen..

Äänestä

Ongelmallinen tilanne on kaupungin itäosassa. Siellä on kolme koulua. Saapa nähdä otetaanko pois yksi keskeltä vai kaksi laidoilta. Voi olla että pitemmällä aikavälillä myös Petäjäskoski menettää koulunsa. Nuo oppilasmäärät alenevat uhkaavasti.

Äänestä

..ei ne poliitikot hokaa pyytää anderssonia apuun, sillähän tuntuu olevan miljardeja jakaa vaikka mihin.. ja jos ei siltä löydy niin marinilta löytyy 6 Miljardia heti ja pari-kolme siitä eteenpäin vuosittain.. sehän arhinmäki on viisaasti sanonut ettei niitä velkoja tarvi koskaan maksaa takaisin !

Kävikö kukaan torilla kun 4 hävittäjää oli käymässä, niillekkin ois voinut esittää asian ja pyytää apupakettia, ois kannattanut kysy myös vihreätä että saako täällä kannabista viljellä kun on paljon kysyntää poliisien raporttien perusteella ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kouluilla on käyty puhumassa tulevaisuudesta, Joillekin sitä on, toisille ei.
Jos joku on ollut tilaisuuksissa mukana, kertoisitko meille muille mitä siellä puhuttiin? Mitkä koulut ovat vaaran vyöhykkeellä?
Itäosassa kuntaahan se ongelma on. Täällä on kolme koulua, joista yksikään ei ole kovin varma tulevaisuudestaan. Otetaanko yksi keskeltä vai kaksi reunoilta?
Länsipuolella on tilanne selvempi. Siellä on vain yksi koulu, mutta tuskin sekään on kasvamaan päin, päinvastoin. Mikä on keskustan kyljessä olevan koulun kohtalo? Tarvitaanko sitä?
Aikoinaan rakennettiin uusi koulu Petäjäskoskelle ja myöhemmin myös Piipsjärvelle. Jotkut päättäjät vastustivat niitä. Nyt on mietittävä, olivatko ne hyviä investointeja. Mutta kun se kylän oma koulu on kylän elinehto!
Toivon, että kouluja ei lakkauteta. Se on aina kuolinisku kylälle. Kaupat olemme jo menettäneet, kun emme niissä asioineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu