Monet eläkeläiset ovat pienine eläkkeineen aivan lirissä kaikkien ruokatavaroiden yhä enemmän kallistuessa.
Palkkojen korotuksissa on inflaatio huomioitu.
Inflaatio tulee jatkossakin huomoida myös eläkkeiden määräytymisessä
Eläkkeellä oleva on eläkkeensä ansainnut pitkän työuran jälkeen.
Palkkojen korotuksissa on inflaatio huomioitu.
Inflaatio tulee jatkossakin huomoida myös eläkkeiden määräytymisessä
Eläkkeellä oleva on eläkkeensä ansainnut pitkän työuran jälkeen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Siitä voit olla varma että ideksijarrut otetaan käyttöön eläkkeisiin jos maahan saadaan Kok-PS oikeistohallitus.
Taitaa tuo Valtiovarainministeriön kloppi olla tosi kokoomuslainen ainakin tuosta listasta päätellen ja millä tämä herra kuvittelee kansan ostavan ruokansa joka jo muutenkin maksaa maltaita, korottamalla vielä ruoan alvia ? meinaako valtio perustaa persaukisten ruokakauppoja josta saa halvalla paskaa.
Kyllä taas mentiin alta riman niin että monta metriä jäi ilmaa väliin ja sitten indeksikorotukset ? Yleltä voi poistaa ei muilta. Hävetkää kakarat.
Eläkekatto. Miksi kukaan ei uskalla puhua siitä. Kun on koko elämänsä saanut kerätä omaisuutta älyttömällä.palkalla niin pitääkö sen jatkua vielä eläkkeelläkin? Nämä yleensä ehtivät nauttia suurista eläkkeistä.kymmeniä vuosia. Duunarit muutaman vuoden tai eivät edes ehdi eläkkeelle.
Niinpä.Itse naisena aloitin työt heti kansakoulun jälkeen ja sitä asti itseni elälttänyt työllä nyt eläkellä.Eläke on työ eläke ilman sosiali tukia.Asun vuokralla kun ei pesämunaa perintörahoista tai avio tuomassa kortta kekoon. sen enempää ei lesken eläkettä.Pärjän eläkelläni, sillä ei tehdä loma matkoja,ei risteillä miestä.Ei käydä kampaaja,ei teaterit ei elokuvat. Oneksi jalat kantaa.En jännyt kotini vangiksi.Ulkoilen paljon ja käyn senjorikeskus ilmasissa likunta tuneilla.Ne jotka pättää eläkeistä ymm.Ovat iso tuloisia eivät näe lähelle.Miten voisivat isoinen tuloineen?Onneksi itse en juo,en tupakoi.Helsinki .nainen 70 vuotias.
Onko totta, että monissa maissa on julkisissa viroissa eläkekatto, mutta ei yksityisissä työeläkkeissä?
Nyt nämä julkisen puolen ökyeläkkeisetkö siellä päsmäävät päälle yksityisen puolen työeläkeindeksien leikkausta.
Sama käyttöön täällä kuin monissa maissa eli JULKISEN puolen eläkkeille eläkekatto.
Suomi ei ole demokraattinen maa vaan Amerikka pienoiskoossa. Jokainen pärjätköön omillaan jos ei pärjää niin oma syy.
Kokoomus on väläytellyt indeksijarrua yhtenä keinonaan leikata kuluja ja rahoittaa se vain kaikista parhaimmin tienaavia hyödyttävä miljardin euron veroale.
Indeksijarrua on ollut käytössä jo 90-luvulta asti. Esimerkiksi työttömien perusetuudet laahaavat käytännössä 1995 tasolla. Tästä saamme vuosittain noottia myös Euroopan komissiolta. Viime vuosina on vasta tehty pieniä indeksitarkistuksia, jotka ovat hyvin mitättömiä siihen nähden miten paljon niiden tasoa pitäisi nostaa.
Totta.
Porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat vuodesta 2003 lähtien eivät halunneet tehdä indeksitarkistusta eläkkeisiin. Rinteen hallitus teki.
Muistin virkistämiseksi viimeksi eläkeindeksiin puuttui leikkauksella demari Lipposen hallitus.
Kai muistatte sen taitetun indeksin eikä sitä korjattu ikinä pääpiruna hääräsi
Paavo PÖÖ nahkurin orsilla tavataan.
Lipponen oli politiikassa ollessaan oikeistodemari eli piilokokoomuslainen.
Äänestäkää oikein tai SDP vie meiltä eläkkeistä kaiken ostovoiman.
mitähän järkeä virkamiesten päässä liikkuu, kun pienituloisten leikkaaminen on ennenkin epäonnistunut jota jälkikäteen viellä korjattu,
Ei niillä ole järkeä elämänkokemuksesta puhumattakaan hyvinvointivaltion hyvin koulutettuja kakaroita nuo virkamiehet, tavallisen kansan elämästä eivät tiedä yhtään mitään kunhan itsellä palkka on kova.
Se vie toimeentuloluukulle nekin jotka vielä nyt siltä ovat välttyneet.
itse kelassa käyneenä, monisti odotus tilassa ihmisillä on laskuja kädessä juuri eläkeläiset ja työttömät,
Ansaitsemisestä ei tässä ole kysymys vaan kyvystä maksaa. Sitä ei SDP:n neljän vuoden sikailun jälkeen enää ole. Sorry. Olisitte äänestäneet järkevämmin. Rahat on nyt juotu eivätkä tule takaisin.