Valinnanvaraako?

Anonyymi-ap

Viisitoista ehdokasta Hyvinkäältä parlamenttiin. Yksi nykyinen ja neljätoista noviisia. Nykyinen,no aikansa kutakin.Kun Warrella tuli aikanaan kilometrit täyteen niin sekin pelkästään rutisi,pärisi ja väsyneesti savutti. Ja sitten nämä loput. Kun heidän kykyjään katsoo niin olo on kuin pilkkijällä,joka yrittää saada Rutikalta taimenen.

29

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosipaikan tullen vainnykyinen ja yksi uusi pärjäävät eduskunnassa vaativimmissa tehtävissä. Uusi, jos tulee valituksi on fiksu verrattuna puolueensä koppaviin. Muut ehdokkaat ovat vain listansa täytteenä. Kun näitä ehdokkaita on vuosikymmeniä seurannut eri tilanteissa niin uskaltaa tämän arvion heittää.

      • Anonyymi

        Uudella tarkoittanet nuorta puheenjohtajaa. Miksi ei, mutta hänkin on liian sitoutunut nykyiseen puoluejohtoon. Kansanedustajan päätehtävä on ajaa oman paikkakuntansa asioita ensisijaisesti ja vasta sen jälkeen muita. Nykyinen edustaja ei todellakaan tässä ole kunnostautunut, vai onko. Ei nyt ainakaan heti muistu mieleen. Hallituksen arvosteluun ja räksyttämiseen maahanmuutosta on kyllä torkkujan välissä paneutunut kiitettävästi. Uusia tuoreita kasvoja kehiin, ei ryvettyneitä varatuomareita, näyttelijöiden sukulaisia, eikä varsinkaan valtakunnan tasolla yhtään Remppa-Reiskaa, eläkelläiskenraalia tai näyttelijää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanedustaja edustaa vaalipiiriään, ei yksin kotikuntaansa. Uudenmaan asioita heidän tulee ajaa ja huolehtia. Yksi maakunnan tärkeimpiä hankkeita olisi saada tie 25 turvalliseksi. Myös turvallisuusasiat pitäisi saada kuntoon. Terveysasioissa vielä tämä vuosi taitaa olla eduskunnan asia, mutta ensi vuonna "sote-vero" tulee kattamaan sen, jos onnistuvat. Pohjoisen maakunnissa toimii ns. siltarumpupolitiikka eli oman asuinkunnan asiat ohituskaistalle. Edelliseltä unohtui pois näyttelijät ja grynderit, joita yleensä tyrkytetään mukaan, mutta toivottavasti eivät tule valituksi.

    • Anonyymi

      Hyvinkäällä on nyt viimeiset kahdeksan vuotta pitkästä aikaa ollut oma kansanedustaja, Leena Meri perussuomalaisista. Näissä vaaleissa on hänen lisäkseen mahdollista saada toinenkin kansanedustaja Hyvinkäälle, nimittäin demarinuorten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu Pinja Perholehto, joka on puolueensa tulevaisuuden nimi ja siten potentiaalinen edustaja pitkäksi aikaa Hyvinkäältä Arkadianmäelle, miksei vaikka puolueensa puheenjohtajaksi joskus tulevaisuudessa. Muut hyvinkääläisehdokkaat ovat Mappi Ö:stä, valitettavasti.

      • Anonyymi

        Meri ei ole kyllä saanut mitään konkreettista aikaan kahdeksan vuoden aikana.Pinja Perholehto puolestaan on jo valmiiksi irti ihmisten jokapäiväisestä arjesta.Hyvinkäältä toki löytyy kokemusta ja osaamista hohtava ehdokas. IRMA PAHLMAN. Konstailematon, ammattilainen joka on kyntensä näyttänyt niin Keusoten tehtävissä kuin talousosaamisessa urheiluseura Pontevan puikoissa. Ja poliittiset pelit ja kieroilut/manipuloinnit ovat vieraita Irmalle.

        Kumpikin pihalla kuin lumiukot ihmisten todellisesta elämästä. Kumpikin todellisia Kokoomuksen peesailijoita paikallisesti ja jopa myymässä kaupunkilaisten yhteistä omaisuutta paikallisille gryndereille. Kumpikin varmaan unohtaa kansan, kuten teki Marinin hallituskin ja myös töpänneet pahasti Keusoten suhteen. Heitä ei terveyspalvelujen saatavuus kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meri ei ole kyllä saanut mitään konkreettista aikaan kahdeksan vuoden aikana.Pinja Perholehto puolestaan on jo valmiiksi irti ihmisten jokapäiväisestä arjesta.Hyvinkäältä toki löytyy kokemusta ja osaamista hohtava ehdokas. IRMA PAHLMAN. Konstailematon, ammattilainen joka on kyntensä näyttänyt niin Keusoten tehtävissä kuin talousosaamisessa urheiluseura Pontevan puikoissa. Ja poliittiset pelit ja kieroilut/manipuloinnit ovat vieraita Irmalle.

        Persuilla on Leenan lisäksi toinenkin ehdokas erittäin kovaa laatuluokkaa, Onni Rostila, menee luultavasti läpi pitkin vaalipiiriä tulevilla äänillä ison some-näkyvyyden vuoksi. Perholehto ei ehkä mene vielä näissä vaaleissa läpi, mutta tulevaisuuden nimi omassa puolueessaan kyllä. Toinen demariehdokas tunnetaan jo tarpeeksi hyvin aikaansaannoksistaan Pontevassa, Keusotessa ja muualla, rasite puolueelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meri ei ole kyllä saanut mitään konkreettista aikaan kahdeksan vuoden aikana.Pinja Perholehto puolestaan on jo valmiiksi irti ihmisten jokapäiväisestä arjesta.Hyvinkäältä toki löytyy kokemusta ja osaamista hohtava ehdokas. IRMA PAHLMAN. Konstailematon, ammattilainen joka on kyntensä näyttänyt niin Keusoten tehtävissä kuin talousosaamisessa urheiluseura Pontevan puikoissa. Ja poliittiset pelit ja kieroilut/manipuloinnit ovat vieraita Irmalle.

        Meri on saanut paljonkin aikaan, on puolueensa 1. varapuheenjohtaja, eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja, jne. jne. Jos PS on seuraavassa hallituksessa, saa Leena sisäministerin tai oikeusministerin salkun. Eivätpä ole muut paikalliset poliitikot saavuttaneet mitään vastaavaa asemaa. Hyvinkään etua ajetaan parhaiten eduskunnassa ja hallituksessa, ei missään demarieläkeläisten tupailloissa. Leena oli Natostakin oikeassa. Putinistit eivät kuulu eduskuntaan.

        Mikä saavutus on päästä persujen varapuheenjohtajaksi?Sai paikan kun on niitä harvoja edustajia puolueessa joka osaa lukea ja kirjoittaa.Lakivaliokunnassakin Meri on tarvinnut jokaisessa palaverissa henkilökohtaista avustajaa,miksi näin.Kuinka Leenukka on ajanut Hyvinkään etua viime vuosina,no,ei mitenkään.Unelias,ärtyneen tuntuinen ,jonkin sortin traumaa muunmaalaisista poteva valittaja.Onneksi persut eivät todellakaan ole seuraavassa hallituksessa.

        Paikallista poliitikoista unohdit Tuulikki Hämäläisen joka oli ministeri noin 30v sitten. Voi olla muitakin ollut, mutta Tuulikin muistavat kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä saavutus on päästä persujen varapuheenjohtajaksi?Sai paikan kun on niitä harvoja edustajia puolueessa joka osaa lukea ja kirjoittaa.Lakivaliokunnassakin Meri on tarvinnut jokaisessa palaverissa henkilökohtaista avustajaa,miksi näin.Kuinka Leenukka on ajanut Hyvinkään etua viime vuosina,no,ei mitenkään.Unelias,ärtyneen tuntuinen ,jonkin sortin traumaa muunmaalaisista poteva valittaja.Onneksi persut eivät todellakaan ole seuraavassa hallituksessa.

        Eduskunnassa jokaisen valiokunnan puheenjohtajalla on henkilökohtainen avustaja. Tuo tosiasia pitäisi olla kaikkien tiedossa, varsinkin jos kyseistä järjestelmää kritisoi. Kannattaisi perehtyä asioihin ja jättää kateus muualle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä saavutus on päästä persujen varapuheenjohtajaksi?Sai paikan kun on niitä harvoja edustajia puolueessa joka osaa lukea ja kirjoittaa.Lakivaliokunnassakin Meri on tarvinnut jokaisessa palaverissa henkilökohtaista avustajaa,miksi näin.Kuinka Leenukka on ajanut Hyvinkään etua viime vuosina,no,ei mitenkään.Unelias,ärtyneen tuntuinen ,jonkin sortin traumaa muunmaalaisista poteva valittaja.Onneksi persut eivät todellakaan ole seuraavassa hallituksessa.

        Varsinainen tietäjä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen tietäjä !

        Älä muuta sano tuosta "tietäjästä". Nykyisin jokaisella kansanedustajalla on avustaja ja ollut jo usealla vaalikaudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä muuta sano tuosta "tietäjästä". Nykyisin jokaisella kansanedustajalla on avustaja ja ollut jo usealla vaalikaudella.

        Politiikkaa tuntevat kutsuvat noita avustajia "vaipanvaihtajiksi", joiden tehtävä on valvoa ettei kansanedustaja töppää totaalisesti.

    • Anonyymi

      Perholehto, kyllä vain, mutta entä tämä Markus Eerola. Jos kok menestyy hyvin Umaalla, niin ME voi hyvinkin mennä läpi. Eikös tämä Markuksen isä ollut aikoinaan avainhenkilö, kun meidän Minna puskettiin mäelle 32, hui, vuotta sitten. Oletteko muuten koskaan nähnyt tämän Meren hymyilevän, missään. Miksi muuten demareilla on kaksi naisehdokasta Hyvinkäältä. Toinen on kyllä niin, no en nyt sanokaan, mutta kumminkin, kuivakan puoleista.

      • Anonyymi

        Kaikilla isoilla puolueilla on 2 ehdokasta paikallisesti ja on ollut jo useissa vaaleissa. Ei vaaleja, eikä kansalaisten luottamusta hymyilemällä saada, eikä todellakaan irvistelemällä. Tuohon kiinnittivät huomiota iltapäivälehdetkin kun jatkuvasti irvisteltiin tv-kameroiden edessä.

    • Anonyymi

      Turvallisuusasioita ei ole vaalimainonnassa näkynyt. Kun raivopäiset teinit hakkaa vanhempia ihmisiä tai jopa puukottaa, niin yhteiskunnassa on menty pieleen. 4 vuotta aivan osaamaton sisäministeri vain kierteli kun eduskunnan kyselytunnilla aiheesta puhuttiin. Se puolue tulee saamaan ääneni joka korostaa turvallisuusasioita. Torilla tavataan ja tentataan.

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • Anonyymi

      Oleellista ettei mistään valita enää yhtään viherkommaria päättämään asioistamme. Jokainen voisi miettiä mitä jäisi Suomesta jäljelle jos äärivasemmisto ja viherpölvästit pääsisivät jälleen hallitukseen.

      • Anonyymi

        Vihreys on poliittisesti suurta valehtelua. TV 4.n tentissä Ohisalo kehui puolueensa vihreyttä. Ei käytä eläinperäisiä vaatteita, mutta villatakki oli päällä. Mitähän lampaat tykkäsi? Sanoi siirtyvänsä matkat polkupyörällä käyvänsä metsässä kävelemässä, viimeksi Kanadassa! Mahtoi olla pitkä pyörämatka!!

        Kun vihreillä oli pari vuotta sitten puoluekokous Evon luontokeskiksessa niin meno oli hulvatonta.Kun ensin oli päivä tutkittu hömötiaisen keväisen pesinnän onnistumista ja parannettu maailmaa oli aika heittää viihteelle.Toistakymmentä tila-ja tavallista taksia kuskasi janoista kokousväkeä Hämeenlinnaan nesteyttämään kehoa.Rallia edestakaisin riitti aamuyölle.Kyllä siinä bensaa paloi ja dieseliä savutti.Mutta mitä väliä,aate on tärkein,ei toteutus.

        tehkää niinkuin minä sanon, mutta älkää ottako esimerkkiä meistä.. Vihreät ovat mestareita valehtelemaan.

        He myös syyttävät toisia rasisteiksi ja heti perään ovat itse ikärasisteja.

        Vihreät ovat kuin vesimelooneja: Pinta on vihreä ja kiiltävän napakka, mutta kun sitä kopauttaa hieman kovemmin, niin se leviää käsiin ja paljastuu että se on sisältä pelkkää vaaleanpunaista, vetistä mössöä.

        Marin ja Ohisalo tekivät vaalimatkan Ukrainaan ja lupasivat auringon taivaalle. Kun menee puhumaan ilman valtuuksia ja vielä perättömiä niin toivottavasti äänestäjät huomioivat tämän.

        Kerrohan mitä Marin lupasi? Mitä perättömiä hän puhui? Kutsu oli tullut Ukrainasta joten ei voida vaalimatkasta puhua. Mutta kun vaaleista kerran puhutaan niin siinäpä kyvykäs ja rohkea nainen. Ei mikään kankea kansalainen eikä harmaapäinen, mietiskelevä ja tärkeilevä tutisija. Jos ääni menee Marinille, niinpä ei mene hukkaan. Ei tule Orpo olo.

        "kutsu oli tullut Ukrainasta" kyllä ne kutsuu, kun sitä kutsua ensin pyydetään. Niin se menee noissa kutsuissa. Jioka mediassa sitä niin paljon toitotettiin, että ukrainalaiset kutsui, mutta missään ei tuotu esiin, mistä se kutsu alunperin johtui. Olisiko Marinin esikunnalla ollut sormet pelissä siinä kutsussa ?

    • Anonyymi

      Aloitukseen liittyen, kuinkahan moni noista 15 pystyisi tositilanteessa, esim. kyselytunnilla esittämään selkeästi kysymyksen. Nyt ei edes nykyisen hallituksen jotkut ministeritkään eivät pysty selkeästi vastaamaan kysymyksiin, vaikka kokemustakin on.

      • Anonyymi

        Sama vika kaikilla menneilläkin hallituksilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      348
      8820
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2571
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2348
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1391
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe