Sotapäällikkö raivaa kaikki älykkäimmät venäläiset jäämeren rannan raikkaalle työleirille, uudelleen synnytetylle Gulag järjestelmän työmuurahaisiksi.
Karmiva viesti on, että kuka tahansa voidaan vangita
Nobel näyttää kääntyvän kuin kuoleman suudelmaksi sekä valkovenäläiselle ihmisoikeusaktivistille Ales Bjaljatskille että venäläiselle Memorial-järjestölle, jotka olivat molemmat vuoden 2022 rauhanpalkinnon saajia.
NOBELIN rauhanpalkinto ei tuo suojaa, vaan se saattaa olla juuri se viimeinen ärsyke, joka innostaa diktaattorin näyttämään ja käyttämään hirmuvaltaansa.
Näin vaikuttaa käyneen nyt jo toistamiseen Venäjällä lyhyen ajan sisällä.
Ensin Vladimir Putinin hallinto otti hampaisiinsa päätoimittaja Dmitri Muratovin ja pakotti tämän lopettamaan Novaja gazeta -lehden julkaisemisen Venäjällä.
Monet erehtyivät aluksi uskomaan, että vuoden 2021 Nobelin rauhanpalkinto toimisi kuin henkivakuutuksena paitsi Muratoville itselleen niin myös hänen lehdelleen. Novaja gazeta joutui kuitenkin lähtemään maanpakoon pian sen jälkeen, kun Putin aloitti Ukrainan suursodan keväällä 2022.
Muratov on säästynyt yhä syytteiltä, mutta hänen terveyttään on jo vaarannettu. Hän joutui viime huhtikuussa oudon iskun kohteeksi, kun hänen päälleen heitettiin punaista maalia venäläisessä junassa. On viitteitä siitä, pelotteluiskun takana oli Putinin turvallisuuspalvelu.
Jatkuu
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000009437932.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiikeri ei pääse raidoistaan mutta Puttelta katosi mojo heti kun hyökkäsi Ukrainaan.
En sano mitään, mutta outoa on.
Niin on, suorastaan sairasta.